Riitta Ollila: Tapaus Päivi Räsänen – Onko vastuu verkkojulkaisuista taannehtiva?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen päätös 4.11.2019 jatkaa esitutkintaa kansanedustaja Päivi Räsäsen vuonna 2004 julkaistusta pamflettikirjoituksesta Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi nostaa esiin kysymyksen, onko vastuu verkossa julkaistuista kirjoituksista jatkuva ja taannehtiva? Valtakunnansyyttäjä perustelee ratkaisua sillä, että syyteoikeus ei vanhene niin kauan kuin julkaisu on saatavilla verkossa.

Seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvaa kiihottamista kansanryhmää kohtaan joudutaan arvioimaan perustuslain ja ihmisoikeussopimuksissa turvatun uskonnonvapauden, sananvapauden sekä ihmisarvon kunnioittamisen välisenä punnintana, kirjoittaa OTT Riitta Ollila Edilexin Vierashuoneessa.

***

Vuoden 2004 jälkeen kiihottamisesta kansanryhmää koskevan rikoslain säännös on muuttunut. Rikoslain 11 luvun 8 §:ssä (578/1995) ei mainittu seksuaalista suuntautumista ja vammaisuutta sekä vakaumusta uskonnon lisäksi erityisenä perusteena kansanryhmään kuulumiselle. Nämä tulivat rikoslain 11 luvun 10 §:n muutoksella 2011/511 nimenomaisesti mainituiksi rangaistavina tekoina.

2004 voimassa olleen lain perusteella syyteoikeus olisi vanhentunut 2009. Jos kirjoitukset ovat olleet jatkuvasti saatavilla verkossa, tulisivatko ne 2011 jälkeen rangaistaviksi? Olisiko valtakunnansyyttäjän kannanottoa tulkittava niin, että ennen vuotta 2011 julkaistut seksuaalista suuntautumista koskevat kirjoitukset tulisivat rangaistaviksi riippumatta julkaisuajan kulumisesta? Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tahallisuutta edellyttävät rikokset eivät yleensä ole rangaistavia pelkän passiivisuuden perusteella. Voiko rikoslain 8 luvun 2 §:n lainvastaisen asiantilan ylläpitämistä tulkita siten, että rangaistava asiantila alkaisi lain muutoksesta ja jatkuisi niin kauan kuin kirjoitukset ovat verkossa saatavilla?Jos tällainen tulkinta hyväksytään, tiedotusvälineiden vanhoista verkkoarkistoista voisi löytyä rasistisia ja syrjiviä ilmaisuja, jotka olisivat tämän hetken käsitysten ja lain mukaan rangaistavia. Ylen elävä arkisto, Helsingin sanomien julkaisut vuodesta 1990 ja Suomen kuvalehden kaikki lehdet vuodesta 1916 ovat verkossa saatavilla.

Julkisen sanan neuvosto JSN on antanut lausuman verkkosisältöjen muokkaamisesta 2018. JSN:n mukaan tiedotusvälineiden verkossa julkaisemat sisällöt ovat historiaa, johon ei pidä puuttua kuin erityisen painavista syistä. Tämä ei tietystikään koske syyttäjiä ja tuomioistuimia niiden lain tulkinnassa. Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (460/2003) koskee kuitenkin tiedotusvälineiden verkkoarkistoja. Valtakunnansyyttäjän tulkinnan hyväksyminen johtaisi siihen, että tiedotusvälineiden pitäisi itse sensuroida verkkoarkistojaan, jotta rikosvastuulta vältyttäisiin lakien muutosten jälkeen. Tällä voisi olla pelotevaikutusta sananvapauden käytölle myös tiedotusvälineille.

Aihetta koskevissa lehtijutuissa ja verkkokeskusteluissa on tuotu esille, voiko Raamatun siteeraaminen tai miehen ja naisen välisen perinteisen avioliittokäsityksen puoltaminen olla kiihottamista kansanryhmää kohtaan. Seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvaa kiihottamista kansanryhmää kohtaan joudutaan arvioimaan perustuslain ja ihmisoikeussopimuksissa turvatun uskonnonvapauden, sananvapauden sekä ihmisarvon kunnioittamisen välisenä punnintana.

Ruotsin korkein oikeus on tuomiollaan 29.11.2005 hylännyt syytteen pastoria vastaan kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 9 ja 10 artiklan perusteella. Pastori oli kirkossa pidetyssä saarnassa esittänyt halventavia huomautuksia homoseksuaaleista.Suomessakin näitä perus- ja ihmisoikeuspunnintoja pitää ratkaisuissa käydä läpi. Jos tapaukseen vielä liittyy rikoslain muutokset ja mahdollinen taannehtiva rikoslain soveltaminen, vaikeuskerroin lisääntyy.

Riitta Ollila
OTT, lehtori, Jyväskylän yliopisto
Kirjoitus julkaistu Edilexin Vierashuoneessa 7.11.
  1. Charlotta Lindfors09.11.2019 08:43

    ”Enkä usko, että jumalatkaan haluavat ihmisten tekevän rikoksia (väärinymmärrettyjen ja kontekstistaan irroitettujen) sanojensa innoittamina” Mitähän tässäkin vihjataan? Seuraava lause alkaa sitten hipoa kristittyjen syyllistämistä;

    ”Kunnon ihmiset, olivat sitten “uskovia” tai eivät, noudattavat lakia. Kaikenlaiset loukkaustutkimukset ja -oikeudenkäynnit maksamme me verolliset. Nekin rahat soisivat menevät puutteessa eläville.”

    Kristity noudattavat lakia, myös Päivi Räsänen ja jos laki on Raamattua vastaan me kuuntelemme Raamattua. Yksinkertaista, ei mitään rakettitiedettä. Aika ärsyttävää tälläiset yksinkertaistetut Lindforssin purkaukset.

    • Paajanen: ”Kristity noudattavat lakia, myös Päivi Räsänen ja jos laki on Raamattua vastaan me kuuntelemme Raamattua. Yksinkertaista, ei mitään rakettitiedettä.”

      Paajasen olisi Räsäsopintojensa lomassa hyvä lukea Raamattua. Patavanhoilliset jämähtävät Roomalaiskirjeen ensimmäiseen lukuun, jota kaiken lisäksi tulkitsevat katolisesta lukutavasta käsin. Lukee Roomalaiskirjeessä muutakin.

      Room.13:1 ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.”

      Ei apostoli anna sellaisia omantunnon poikkeuksia, joita Räsänen markkinoi ja saa vedettyä mukaansa muitakin, jotka asettuvat Ut:n yläpuolelle.

      13:2 ”Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.”

      Onko Räsäsen tuomio se, että esivalta on viemässä häntä oikeuteen? Ainakin uskovat vastaavia kohtia Raamatusta liipasinherkästi soveltavat ei-uskoviin, kuten juuri Räsänen. Jos tulee maanjäristys, se on Jumalan tuomio syntisille. Jos salama iskee kirkkoon, ollaan hiljaa.

      13:4 ”sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.”

      Esivallan edusraja on aeemassaan Jumalan palvelija. Aika paljon todettu, kun apostolille esivalta oli Israelia miehittävä Rooma.

      13:5 ”Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden.”

      Jos omatunto ei toimi suhteessa esivaltaan, niin omatunto on paatunut. Kirjain kuolettaa, tappaa. Kirjaimeen kuuluu myös Roomalaiskirje.

      Kirkkohistoria on kuin avoin haava, joka todistaa, miten kirjain on tappanut. Jos tuhat vuotta sitten tulkitsi Roomalaiskirjettä vastoin virallista kirkko.oppia, siis räsäsläistä tulkintaa vastaan, niin joutui roviolle.

      Paajasta lainaten: ”Yksinkertaista, ei mitään rakettitiedettä.” Rakettitiedettä siitä tulee, jos pitää miettiä noudattaako Jumalan lakia vai maallista lakia. Entä mikä on Jumalan laki, kun Mooseksen laki on kokonaisuudessaan kumottu uuden liiton osalta? Paajanen voisi kertoa Jumalan laista, kun näyttää syventyneen räsäsläisyyden saloihin.

    • Kun Pietari joutui suuren neuvoston eteen vastaamaan puheistaan, hän sanoi ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29). Tämä sana sekä oikeuttaa että velvoittaa kristittyä puhumaan Jumalan sanan mukaisesti vaikka esivalta sen kieltäisikin. Sen jälkeen sitten on kärsittävä seuraukset, ks. Matt.5:10.

    • Mooseksen lakia ei kokonaan ole kumottu. Jeesus vahvisti omassa opetuksessaan kymmenen käskyn lain olemaan edelleen voimassa. Sitä paitsi kristillisen etiikan pohjana on myös Jeesuksen ja apostolien hyvän elämän ohjeet semmoisina kuin ne on talletettu Uuden testamentin kirjoituksisssa.

    • Yrjö Sahama eikä Päivi Räsänen ole apostoleita, vaan seurakuntalaisia, joille on laadittu ohjeita apostolien kirjeissä. Jeesus käski Pietaria ruokkia hänen lamapaitaan. Apostolit ruokkivat kirjeissä lampaita. Toki jo silloin oli niitä, jotka kokivat olevansa apostolisten valtuuksien omistajia pystymättä kuitenkaan osoittamaan valtuutusta. Nykyään tilanne on kaoottinen, kun miljoonat uskovaiset lukevat sen, mikä annettiin valituille apostoleilla, kuuluvan heille. Ei kuulu, ja Paavali lattoi heitä ojennukseen.

      Mitä tulee Mooseksen lakiin, niin lue Apt.15. Toki Mooseksen laki oli voimassa Jeesuksen eläessä, koska uusi liitto ei ollut syrjäyttänyt vanhaa liittoa.
      Jotka pitävät yllä Mooseksen lakia, ovat lain kirouksen alaisia.

    • “Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.”

      Näin juuri ”seurauksista huolimatta”, kuten Yrjö Sahama pappina asian ilmaisee.

    • Tuomaala. ”Jotka pitävät yllä Mooseksen lakia, ovat lain kirouksen alaisia”.
      Kun tarkastelemme kaikkea lakia Kristuksessa, emme ole minkään kirouksen tai tuomion alaisia. Ja Kristuksessa pysyen meidän on Vanhaa Testaenttia tutkittava.Silloin näemme Kristuksen kolmannen Moosekesen kirjan sivuilakin, missä joku toinen näkee pelkkiä suolen pätkiä ja muita sisäkaluja.

  2. ”Kabbalan sanotaan opettavan meille, että ”maailma ja me, (sen asukkaat), luotiin täyttämään lait, että tällä tavalla me voimme saavuttaa samankaltaisuuden ja yhteyden Luojaan.” Ajatteletko Seppo pystyväsi tuohon? Kabbalako kykenee korjaamaan turmeluksen, jonka syntiinlankeemus/paholainen koko maailmalle aiheutti ja jouduimme Jumalan vihan alle?

  3. Ainakin näin tutkijan näkökulmasta on itsestään selvää, että historiallisia rasistisia, antisemitistisiä, homofobisia jne. kirjoituksia ei voi käydä poistamaan esimerkiksi arkistoista ja kirjastojen kokoelmista. Muuten rasististen näkemysten historiaa ei voitaisi tutkia, koska alkuperäislähteisiin ei olisi pääsyä. Olen itse julkaissut muutaman rasismin/rotuoppien historiaa käsittelevän akateemisen julkaisun joita tehdessäni kahlasin läpi rasistisia kirjoituksia ja etsin nimenomaan alkuperäislähteitä. Ja toki niitä löytyikin vino pino.

    Rikosoikeudellisesta näkökulmasta katsottuna ilmeisesti on kuitenkin niin, että edellä mainitulla seikalla ei voi oikeuttaa mitä tahansa historiallisten rasististen, antisemitististen jne. teosten tai tekstien käyttöä. Esimerkiksi voi ottaa vaikkapa Martti Lutherin teoksen ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”. Tämä teos löytyy kirjastojen kokoelmista joista sen tulee mielestäni edelleenkin löytyä. Se löytyy myös Helsingin yliopiston kirjaston sähköisenä verkkojulkaisuna. Tätä teosta voi kuitenkin käsittääkseni käyttää (esimerkiksi julkaista) sellaisilla tavoilla ja yhteyksissä – ja sellaisten tahojen toimesta – joka voidaan katsoa kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Sama voi koskea myös Raamatun käyttöä. Raamattua on kautta aikain käytetty oikeuttamaan muun muassa antisemitismiä, rasismia, orjuutta, naisten alistamista ja myös homovainoja.

    Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion kommentti aiheeseen:

    https://www.kotimaa.fi/artikkeli/professori-luther-pamfletin-julkaisu-koettelee-pykalien-rajoja/?fbclid=IwAR2kLmWK6z1fVLORNsgngF8000wuqTr3AwXhHUglE9punxYShDmGMekXCAE

    Voi tietysti pohtia ”taannehtivaa vastuuta” esimerkiksi antisemitististen tai rasististen kirjoitusten suhteen. Jos antisemitistinen järjestö olisi julkaissut antisemitistisen kirjoittajan tekstin verkkosivuillaan ennen kuin laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan säädettiin, ja tämä antisemitistinen järjestö pitäisi sitä edelleen lain säätämisen jälkeen esillä omilla verkkosivuillaan, joista löytyisi myös muuta antisemitististä materiaalia, niin voitaisiinko tämä katsoa rikosoikeudellisesta näkökulmasta kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan? Ehkä voitaisiin (?)

    • Tässä nimenomaisessa asiassa asetelma ontuu sikäli, ettei tutkinnan kohteena ole julkaisua vuoden 2011 jälkeenkin edelleen sivuillaan julkisesti esillä pitävä Luther-säätiö, vaan teoksen alkuperäinen kirjoittaja Päivi Räsänen.

      Seikalla onko Päivi Räsänen edelleenkin kirjoittamastaan asiasta samaa mieltä, kuin mitä hän on aikoinaan kirjoittanut, ei voi olla rikostutkinnan kannalta mitään merkitystä. Mielipiteet eivät ole Suomessa rikoksia.

  4. Tapio Tuomaala09.11.2019 14:50
    Paajanen: “Kristity noudattavat lakia, myös Päivi Räsänen ja jos laki on Raamattua vastaan me kuuntelemme Raamattua. Yksinkertaista, ei mitään rakettitiedettä.”

    Paajasen olisi Räsäsopintojensa lomassa hyvä lukea Raamattua. Patavanhoilliset jämähtävät Roomalaiskirjeen ensimmäiseen lukuun, jota kaiken lisäksi tulkitsevat katolisesta lukutavasta käsin. Lukee Roomalaiskirjeessä muutakin.

    Room.13:1 “Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.”

    Ei apostoli anna sellaisia omantunnon poikkeuksia, joita Räsänen markkinoi ja saa vedettyä mukaansa muitakin, jotka asettuvat Ut:n yläpuolelle.””

    —————————————————————————–

    Yllä Tapio Tuomaalan kommentista osa, anteeksi pitkä lainaus.

    Siis kysynkin Tapio Tuomaalalta entäpä silloin kun esivalta sortaa homoja, kuinka silloin tulee kristittyjen toimia, esivallan lakien mukaan sortaa myös vai kuinka?

    Onko kristityillä jokin perusta jonka mukaan elää, siis varmaankin Tapio Tuomaalakin voi sen myöntää että esivallat vaihtuvat ja myös niiden suhtautuminen esim homouteen vaihtuu, eikö historia tämän selkeästi todista?

    Siis jos asetetaan esivallan asettamat lait kristittyjen omantuntojen määreeksi niin eivätkö he ole maailman vietävissä, vaikkapa jos matkustaa toiseen maahan ja siellä toisen esivallan alle niin voi tapahtua täyskäännös lakien suhteen?

    • Jos näet Pasanen näet jonkun esivallan edustajan tekevän jotain lainvastaista tai instituuition tekevän lainvastaisen päätköksen , voit tietnekin tehdä asiasta rikosilmoituksen tai reklamoida päätyöksestä. Näinse homma kehittyneessä oikeusvaltiossa toimii.

    • Seppo Heinola entäpä kun omatunto onkin sidottu Jumalan Sanaan?

      Kumpaa totella?

      Siis kun tottelen Jumalan Sanaa olen myös alamainen esivallalle enkä käy sitä vastaan taistelemaan, en kylläkään toteuttaisi kaikkia sen käskyjäkään, onko se esivaltaa vastaan taistelua ei mielestäni.

    • Pekka ehkä toin asian epäselvästi esille eli en ”taistele” esivaltaa vastaan siinä mielessä että kun ymmärrän joidenkin lakien olevan Jumalan tahdon vastaisia niin en mitenkään pyri niihin vaikuttamaan eli kumoamaan lakeja.

  5. Toteutuuko Räsäsen tapauksessa Raamatun ”älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”?

    Joillain itseään kristityiksi tituleeraavilla on – vastoin Raamatun kehotusta – pakonomainen tarve tuomita muita ihmisiä. Tuomitessaan muita, mielestään raamatunvastaisesta toiminnasta, he – muita tuomitessaan – toimivat siis samalla itse raamatunvastaisesti.

    • Antero Syrjänen otat hyvän näkökulman asiaan, siis tuomitseeko Räsänen, ei mielestäni vaan hän koettaa hallita kirkkoa ettei kirkko eksyisi hänen pitämästään ”oikeasta uskosta”.

      Ajatteleppa kuinka pelottavaa on, kun se kirkko jonka oppiin on perustanut oman uskon, luisuukin sinne minne sen ei pitäisi (omasta mielestä tosin), kai siellä takaraivossa on pelko että onko kirkko sittenkään perustettu kalloille?

    • Toisaalta uskonnot ja kirkot ovat ajantasaistaneet oppiaan ja näkemyksiään muissakin asioissa, kun aika on ajanut vanhojen käsitysten ohi. Nyt kun tiedämme, että homoseksuaalisuus ei ole valinta, eivätkä homoseksuaalit vaihda luontaisia taipumuksiaan kuten Raamattu antaa ymmärtää, miksi myös homoseksualismiin liittyvät näkemykset eivät voisi muuttua, vieläpä varsin perustellusti?

    • Hyvä sanoitus tuo ”ajantasaistaneet oppiaan”, siis kun vielä oli uskontopakko niin kirkko pystyi sanelemaan ”oppiaan”, mutta kun se pakko purettiin niin nyt kirkko on yleisen mielipiteen talutusnuorassa ja menee perässä minne sitä talutetaan.

  6. Vastauksena otsikon kysymykseen, onko kirjoittaja vastuussa vanhasta kirjoituksestaan: hän voisi vapautua tuosta vastuusta vain, jos kertoo julkisesti mielipiteensä muuttuneen. Päivi Räsänen on sen sijaan Pontius Pilatuksen linjoilla: Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Tällä hän vakuuttaa olevansa edelleen samaa mieltä kuin oli 15 vuotta sitten, vaikka saisi rangaistuksen oikeudessa. Jos näin käy, hän on rikoksen uusija ja uuden oikeudenkäynnin jälkeen tulee antaa kovempi tuomio. Päivi parka, kyllä kristityn osa on kova.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.