Reippaasti liikkumaan – vaikka vanhemmallakin iällä!

Aamulehdessä oli eilen hauska juttu Tampereella 29.6. -10.7. pidettävistä aikuisyleisurheilun MM-kisoista. Lauri Helle, 97-vuotta, voitti oman sarjansa kiekonheiton 12,75 metrin kiskaisulla. Sotaveteraani aloitti kilpailemisen vasta 90-vuotiaana. Koskaan ei siis ole liian myöhäistä!

Jos et nuoruuden vuosien jäätyä taakse tähtääkään tietyn lajin terävimpään kärkeen, kannattaa liikuntaa kuitenkin harrastaa. Sillä on tunnetusti monia suotuisia seurauksia. Ja vaikka et saisi enempää päiviä elämääsi, saat joka tapauksessa enemmän elämää päiviisi.

Olen harrastanut liikuntaa koko elämäni, vaikka en ole missään vaiheessa ollut aktiivinen urheilija. Nuorempana pelasin jonkun aikaa jalkapalloa ja korista seuratasolla –  ilman suurempaa menestystä. Lentopallo miellytti opiskeluaikana. Työvuosinani olen pelannut sählyä ja harrastanut israelilaista tanssia. Kuntosalilla on yrittänyt käydä viikottain.

Päälle 60-vuotiaana olen tullut vedetyksi mukaan kristilliseltä pohjalta toimivaan triathlon -porukkaan. Tällainen ei olisi tullut aiemmin mieleenikään. Ponnistella nyt itsensä ensin puolikuolleeksi ja juosta sen päälle vielä maraton. Huh huh! Nyt vajaan vuoden harrastuksen ja yhden sprintin (750 m, 20 km, 5 km) jälkeen ajattelen asioista uudella tavalla.

Kunnon ylläpitäminen on minulle ensisijainen tavoite. Ja kun se tapahtuu mukavassa porukassa, harrastamiseen saa tukea. Triathlonin lajit ovat rasittavat kroppaa monipuolisesti: on uintia, pyöräilyä ja juoksua. Omalla kohdallani juoksun ohella tulee toistaiseksi myös käveltyä. Triathlon -tapahtumissa on myös sprinttejäkin lyhyempiä kokeilumatkoja ja jokamiehen luokkia. Tapahtumiin osallistuminen tuo harrastamiseen sopivasti tavoitteellisuutta. Ja saahan jo sekin sykkeen nousemaan, kun numerolappu laitetaan rintaan!

UKK-instituutin kansallisen liikuntasuosituksen mukaan 18-64 vuotiaille aikuisen olisi hyvä liikkua reippaasti 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. Lihaskuntoa ja liikehallintaa tulisi harjoittaa pari kertaa viikossa. Kuntosali ja porraskävely sekä raskaat pihatyöt käyvät esimerkistä. Lisäksi kevyttä liikuskelua, esim. pihatyöt, kauppareissut, tulee harrastaa mahdollisimman paljon. Paikallaan oloa tulisi tauottaa, esim. nousemalla välillä ylös ja kävelemällä hieman.

Päivitetyssä liikuntasuosituksessa on otettu mukaan myös unesta huolehtiminen. Riittävä uni mahdollistaa palautumisen ja on se on tärkeää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille  – tai jonkun muun itselle mieluisen liikuntamuodon pariin. Koskaan ei ole liian myöhäistä!

PS. Tampereen seudulla alkaa triathlonin alkeiskurssi 6.8. Tarkempaa tietoa asiasta https://www.tri4c.com/

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Pitkänen Jorma
Pitkänen Jorma
Olen Jorma Pitkänen, Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.