Regimenttioppi on yksi luterilaisen kirkon keskeisiä oppeja. Sen mukaan Jumala on antanut osan asettamistaan asioista maallisen regimentin hallintaan, osan hengellisen. Avioliitto on Lutherin mukaan selvästi maallisen esivallan hallinnassa:
”Kukaan ei voi kieltää, etteikö avioliitto olisi ulkonainen, maallinen asia kuten vaatteet ja ruoka, koti ja kontu, maallisen esivallan alaiseksi asetettu…” (Die Ehesachen, WA 30/3, 205).
Avioliitosta on tullut Suomen kirkolle elämää suurempi ongelma siksi, että kirkko ei noudata omia oppejaan vaan puuttuu asiaan, joka ei sille kuulu. Kirkko pääsee ongelmastaan kun se antaa keisarille mikä keisarin on. Tämä ei tarkoita sitä, että kirkon ei tulisi lainkaan arvioida esivallan toimia. Kirkko saa ja sen täytyy edelleenkin arvioida, toteutuuko esivallan toimissa – esimerkiksi avioliittoasiassa – lähimmäisenrakkaus. Onneksi valtion päättämä avioituvien piirin laajentaminen edistää lähimmäisenrakkautta.
Pitäisikö kirkon sitten luopua kaikista avioliittoon liittyvistä tehtävistään? Ei pitäisi. Ensinnäkin sen on hyvä edelleen toteuttaa esivallan antamaa palvelutehtävää vihkiä pareja avioliittoon. Toiseksi – ja mikä tärkeintä – sen on hyvä edelleen ”kaunistaa” avioliitot siunauksin ja rukouksin, kuten Luther Vähän katekismuksen liitteessä kirjoittaa. Kolmanneksi kirkon on hyvä edelleen tukea avioliittoja monipuolisella perhetyöllään. Näihin kaikkiin tehtäviin kirkkoa edelleen tarvitaan. Ja pyydetään.
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Sain olla mukana Oulun Rauhanyhdistyksellä 29.12.14 järjestetyssä SRK:n puhujainkokouksessa. Keskustelussa esitettiin sideavaimiin (eli seurakunnan valtaan pidättää anteeksianto, esim. Matt. 16:19) liittyen eräitä näkökulmia, joita pidän terveinä ja kestävinä:
– Sideavaimia ei saa koskaan käyttää välineenä kenenkään julkiseen nöyryyttämiseen ja alistamiseen
– Sideavaimia saa käyttää vain ääritilanteissa eli vain silloin, kun on kyse todella vakavista synneistä tai harhaopeista eikä asianomainen toistuvista kehotuksista huolimatta kadu niitä
– Sideavainten käyttö tulisi pystyä aina perustelemaan Jumalan sanalla eli Raamatulla. Seurakunta ei saa nostaa itseään Raamatun rinnalle tai yläpuolelle.
– Tulee olla nopea päästämään ja hidas sitomaan. Ennen kuin sideavainten käyttöä on suurta kärsivällisyyttä, lempeyttä ja rakkautta noudattaen kokeiltava kaikkia muita keinoja.
Toivon kiihkeästi, että näitä neuvoja jo noudatetaan kaikkialla vanhoillislestadiolaisuudessa. Jos ei noudateta, on tehtävä parannusta, pyydettävä anteeksi väärinkohdelluilta ja ryhdyttävä noudattamaan näitä.
Jokaisella meistä on myös velvollisuus puuttua asiaan, jos huomaamme, että Jumalan ja hänen valtakuntansa pyhiä nimiä väärinkäytetään jonkun ihmisen kiusaamisen, nöyryyttämisen ja alistamisen välineinä. Jos emme näin toimi, joudumme siitä kerran vastaamaan kaikkinäkevän taivaallisen Majesteetin edessä: ”Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle — kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle” (Matt. 25: 40, 45).
Vl-liikkeessä pitäisi keskittyä sitomisasiassa vain ja ainoastaan lähimmäisen kengännauhojen sitomiseen, ei tasan mihinkään sielujen sitomiseen. Onhan tuo kartakaikkisesti nähty kautta liikkeen historian, mitä jälkeä siitä on aina seurannut.
Evankeliumeissa Jeesus antaa seurakunnalleen päästämisen ohella valtuutuksen sitoa eli pidättää anteeksiantamus. Tämä on tosiasia, halusimme sitä tai emme.
On kuitenkin pidettävä erittäin tarkoin huoli siitä, ettei sideavaimia väärinkäytetä mielivallan, nöyryyttämisen ja kiusaamisen välineinä.
Koko tuo evankeliumi pitää lukea kokonaisuudessaan läpi, jotta ymmärtää, mistä siinä on kyse. Ihan viimeinen lause pistää todella ajattelemaan, mitä tapahtuu, jos ei anna veljelle anteeksi eli sitoo.
”Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.” On totta, että Jeesus antaa valtuudet sitoa, mutta se ei vielä ole kehotus koskaan tehdä niin. Pidän sitä mieluummin varoituksena. On syytä pitää kirkkaana mielessä, miten Hän itse suhtautui ’pakanoihin ja publikaaneihin’. ”Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ’Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!'”
Hyvä kommentti Joonalta!
Vaikuttaa etenkin opetusneuvos/SRK:n toimitusneuvoston puh.joht. Markku Seppäsen puheesta päätellen, että kuuliaisuus ”seurakuntaäidin opetukselle” ajaa ambivalentissa tilanteessa raamattukuuliaisuuden edelle. Niinhän se Heikki Saarikin joskus sanoi, että ”tähän mitään raamatuita tarvita.” Kyse taisi olla silloinkin ”sielunhoidollisesta neuvonpidosta.”
On hämmentänyt ja hämmentää edelleen tuo lestadiolaisten halu käyttää seurakunta -sanaa. Mikään rauhanyhdistys ei ole seurakunta, vaikka he yrittävät niin väittää. Seurakunta on ev-lut. kirkossa oleva paikallinen, itsehallinnollinen yksikkö, jota johtaa kirkkoherra ja sillä on oma, vaaleilla valittu päätöksentekoelimensä. Mutta koska lestadiolaiset kokevat olevansa hallinnollisen seurakunnan tai laajemminkin koko kirkon sisäpiirissä oleva ainoiden oikeassa olevien ja ainoastaan pelastettujen yhteisö, he haluavat omia itselleen myös tuon seurakunta -sanan tehdäkseen harhaoppisuutensa jotenkin hyväksyttävämmäksi. Ja sitä se ei missään tapauksessa ole. Voidaan toki puhua koolla olevasta seurakunnasta, jolloin tarkoitetaan ainoastaan ihmisiä, ei hallinnollisia rakenteita. Mutta lestadiolaiset haluavat käyttää seurakunta -sanaa myös yhteisöllisessä, organisatorisessa tarkoituksessa ja sitä ei pidä missään tapauksessa hyväksyä.
Seurakunta on ensisijaisesti teologinen eikä hallinnollinen käsite.
Vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan seurakunta sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole ”ev-lut. kirkossa oleva paikallinen, itsehallinnollinen yksikkö” eikä myöskään rauhanyhdistys. Sanan varsinaisessa merkityksessä seurakunta on Pyhästä Hengestä ja hänen lahjoittamastaan elävästä, todellisesta uskosta osallisten ihmisten sydänten yhteys. Näin opettaa myös Augsburgin tunnustuksen puolustus artikloissa VII ja VIII.
Ja näin siis näppärästi vl-laisen srk-opin mukaan se oikea yhteisö löytyy rauhanyhdistysten ”välityksellä” eikä ev.lut, kirkon rakenteista seurakuntineen ja muine jäsenineen tarvitse välittää ollenkaan. Hehän ovat tuomittuja kadotukseen. Mutta silti halutaan olla ev.lut. kirkon jäseniä, käydä siellä töissä ja nauttia palkkaa ja tulla valituiksi esimerkiksi luottamushenkilöiksi. Aivan. Tätä uskonnollista kaksinaismoralismia en tule koskaan ymmärtämään.
Ja tästä syystä Erkki Pirikin meni harhaan, ei enää uskonut / tajunnut kenelle ev.lut. kirkon pappina pitää olla todellisuudessa uskollinen. Kirkko ei tässä asiassa enää taipunutkaan, kuten niin monessa asiassa oli tapahtunut. Huvittavinta oli myös uutisointi, jossa Piri yritti vakuuttaa, että ei tilaisuudessa mitään pahaa tai väärää tapahtunut, voin tuoda vaikka 20 todistajaa sen sanomaan. Eli väärin tehnyt yrittää 20 muun väärintekijän kanssa todistaa, että ei me mitään tehty väärin. Sehän on se meidän vastapuoli, joka oli väärässä ja hänen syytänsä tämä kaikki, oma vikansa siis tämä, että meidän piti häntä joukolla opastaa oikeaan uskoon. Siksi minua voi, saa ja pidä tuomita, vaikka ev-lut. kirkon pappi olenkin mutta oikeesti se uskovien yhteisö on siellä rauhanyhdistyksellä.
Olli, ymmärtäminen on mahdotonta ilman halua ymmärtää eli ilman nk. ”suopeuden periaatetta”.
Joona, oikeassa olevien ei perimmiltään tarvitse osoittaa suopeutta toisille, koska heidän asemansa on vahva ja varma. Mitä sitä muista olemaan kiinnostunut, saatika ymmärtää heidän perusteluita asioilla. Muiden pitää vain osoittaa suopeutta näillä ainoille oikeassa oleville, koska hehän ovat oikeassa. Heidän ulkopuolelta löytyy vain vääryyttä ja valhetta.
Mikäli Olli Salomäenpää pitää vanhoillislestadiolaisia sellaisina jatkuvasti valehtelevina ja epäluotettavina kaksinaismoralisteina, joiden kanssa ei voi lainkaan asiallisesti keskustella, tämän rasistisen käsityksen voisi ilmaista suoraan.
Ollin kommenteista jää pakostakin vaikutelma, ettei kirjoittaja tunne vanhoillislestadiolaisuutta lainkaan tai sitten haluaa muuten vaan lukijoiden (jos niitä enää on) iloksi jakaa ennakkoluulojaan.
En pidä vanhoillislestadiolaisia ihmisiä jatkuvasti valehtelevina ja epäluotettavina kaksinaismoralisteina tavallisissa arkielämän asioissa ollenkaan. Mutta jos puhutaan uskonnollisuuteen ja kirkkoon liittyvissä asioissa (eli nimenomaan rauhanyhdistyksen ulkopuolisiin asioihin) niin karrikoiden sanottuna kyllä pidän. Heillä kyllä suu puhuu kauniisti ja kädet käyvät taitavasti tarvittaessa kirkossa, palkankin eteen, mutta sydän on kuitenkin muualla. Mitä se sitten on jos ei kaksinaismoralismia? Ja tämän taustalla on nimenomaan heidän srk-oppinsa, oppi että liikkeen ulkopuolella ei ole pelastusta ja johon on vuosien varrella liittynyt järkyttävää vallankäyttöä monella eri tasolla ja tavalla. Kun oikeassa olevan liikkeen oikeassa olevat johtohenkilöt ja sananpuhujat toimivat tällä oikeassa olemisen valtuutuksella, jälki saattaa helposti olla kamalaa, monella tasolla ja ketä tahansa kohtaan liikkeen sisällä.
Vanhoillilestadiolaisten tuntemisesta… Noh, kyllä minun kirkollisen työurani aikana epäluotettavimmiksi kollegoiksi ovat osoittautuneet juuri vl-liikkeesä mukana olevat.
”Seurakunta on ensisijaisesti teologinen eikä hallinnollinen käsite.”
Oikein! Seurakunnassa on oikeus hallita vain ja ainoastaan Raamatun Sanalla ja evankeliumilla! Eräissä raamatunkäännöksissä on Jeesuksen sanat ”Minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa…” käännetty ”Minkä sidotte maan päällä, on OLTAVA sidottu taivaassa”!
Mitenkä polttoroviolle tuomittu Savonarola vastasikaan kirkolliselle teloittajalleen, joka ehkä vahingossa lisäsi sanoihinsa ”erotan sinut taistelevasta ja RIEMUITSEVASTA ekklesiasta: ”Siihen sinulla ei ole oikeutta!”
Taivaspaikkojen jakelu ei taida olla kenenkään vallassa täällä ajassa!
Mitäpä luulisit, Vesa Hirvonen, Lutherin olevan mieltä homoliitoista, jos hän nousisi historian hämäristä tänne lausumaan asiasta näkemyksensä?
Toivonen: ”Mitäpä luulisit, Vesa Hirvonen, Lutherin olevan mieltä homoliitoista, jos hän nousisi historian hämäristä tänne lausumaan asiasta näkemyksensä?”
Suhtautuisi homoseksuaaleihin varmaan samoin kuin juutalaisiin. Mitä sitten?
Tarkemmin voit lukea täältä: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26563/Luther.pdf
Joni Toivonen, tähän kuuluu nyt sanoa, etten harrasta kontrafaktuaalisia ajatusrakennelmia. Olkoon menneeksi tämän kerran. Kun tutkii Lutherin avioliitto- ja seksuaalietiikkaa, käy ilmi, että Luther oli todella kaukana ahtaasta sääntöetiikasta. Varsinkin yksityiskirjeissään Luther oli suorastaan radikaali. Kuten Sammeli Juntunen on osoittanut, hän neuvoi impotentiksi osoittautuneen miehen vaimoa aloittamaan seksuaalisuhteen jonkun muun kanssa. Jollei naisen mies siihen suostuisi, Luther neuvoi naista lähtemään ja aloittamaan uuden elämän jossain muualla toisen aviomiehen kanssa. Ei ihme, ettei Lutherin radikaaliutta Suomessa tunneta, kun Valituista teoksista on suorastaan sensuroitu joitain tällaisia kohtia. Realismi ja lähimmäisen paras ovat Lutherin ohjenuoria näissäkin asioissa, eivätkä kivitaulut. Jos Luther eläisi meidän aikanamme, hänellä olisi moderni tietämys seksuaalisuudesta, hän tuntisi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ja samaa sukupuolta olevia pareja ja pystyisi asettumaan heidän asemaansa, luulen, että hän kannattaisi samaa sukupuolta olevien liittoja.
Kiitos vastauksesta, Vesa Hirvonen. Ajattelinkin, että näin täytyy olla sinun mielestäsi, kun luot mielikuvaa hänenkin olevan agendasi puolella.
Enpä mainitse tässä minkään maan kirkkokuntaa nimeltä, mutta regimentit niiden toiminnassa ovatkin erillään. Kirkko siunaa avioliitot ja maallinen virkavalta vihkii.
Mainitaan kumminkin Suomalainen kirkollinen rakenne, eli lähetyshiippakunta.
Sen jäseninä olevan kasvavan nuorisonkin on hyvä omakohtaisesti tiedostaa, että tässä yhteisössä Kristilliset avioliitot siunataan. Vihkiminen kuuluu maistraatille. Siis nuo regimentit ovat (tukevasti)erillään :).
Älä Joni tuota kysele, kaikki sen tietää, mutta osa ei halua tietää, tai … :).
…tekee just kuten kimmo tuossa tehnyt kirjoittamiseni aikana!!!
Kuittinen: ”Kirkko siunaa avioliitot”
Eivät kirkko, piispat tai papit mitään siunaa. Voivat kuulemani mukaan korkeintaan pyytää sitä siunausta. Se on kuulemma Jumala joka siunaa jos katsoo sen aiheelliseksi. Ja sitä siunausta voi käsitykseni mukaan pyytää kuka tahansa ihminen, joa katsoo sen tarpeelliseksi. Ei siihen tarvitse edes pappia tai piispaa välttämättä vaivata.
Aivan, kaikkihan saavat nyt mennä naimisiin maistraatissa. Avioliitto on maallisen regimentin kontrollissa.” Kapinapapit” siunaa kenet tahansa. Kenenkään ei pitäisi valittaa.
Siinäpä hyvä ajatus, että maalliset ja kirkolliset asiat on pidettävä erillään. Olisihan se outoa, jos kirkon oppia pitäisi muuttaa maalisen asian tähden. Hienoa että nyt on tuollakin puolella tajuttu tuo, että maalliset avioliiton vihkimiset suoritetaan maistraatissa ja kristilliset avioliito kirkossa. Tässähän on aivan mainio ratkaisu.
Näin toimien ei kirkon tarvitse ryhtyä muuntamaan oppiaan Jumalasta. Muutoinhan tuo perusasia menisi ihan mullinmallin. Oppi Jumalastakin, kun olisi pakko muuttaa samalla, kun muutetaan opetusta avioliitosta.
Minusta edellä mainittu käytäntö olisi mitä toimivin myös Suomessa evl kirkossa.
Mutta kait papin on oltava ehdottomasti myös se ”valtion virkamies” joka myös hoitaa maallisen regimentin juridisen puolen, vai onko oltava???
Blogi kylvaa valitettavaa ja tarkoitushakuista puolitotuutta Lutherin ajatuksista. Lutherille AL on “pyha”, “Jumalan asettama”, “silla on puolellaan Jumalan sana”, ja se ei ole “ihmiskeksintoa”. Kts Iso Katekismus.
Timo, lainaamasi Lutherin luonnehdinnat avioliitosta ovat aivan totta. Ne eivät kuitenkaan kumoa sitä, että Jumala asetti avioliiton maallisen esivallan hallintaan. Maallisen esivallan alueelle kuuluu monta muutakin pyhää asiaa.
Tassa ajatuksemme eroavat. Minusta jos joku pitaa jotakin pyhana, Jumalan asettamana, sanan mukaisena ja Jumalan keksintona, niin ei sita voi silloin ihmispaatoksella muuttaa.
Ison katekismuksen 6. käskyn selityksessä Luther kirjoittaa:
”Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. ”
Todennäköisesti ajatus avioliiton primaariydesta tulee efesolaiskirjeen 5. luvusta. Siinähän Paavali siteeraa samaa kohtaa kirjoituksista kuin Jeesus, vaikka kyse ei ole avioerosta.
Minusta tuossa Lutherin sitaatissa käy selkeästi ilmi, että ei ole mahdollisuutta ajatella avioliittoa kristillisesti muuta kuin miehen ja naisen välisenä liittona. Ei regimenttioppi tarkoita sitä, että jos yhteiskunta säätää lakeja jotka ovat ristiriidassa kristillisen opetuksen kanssa (näinkin jyrkästi kuin jo luomisen kuuluvan kristillisen avioliittokäsityksen kanssa), että kirkon on muutettava opetustaan.
Kirkko tunnustaa kaikki avioliitot, kristilliset ja ei-kristilliset. Mutta kirkko ei voi siunata kaikkia avioliittoja.
Pitäisikö kirkon siunata avoliitot, koska niihin kuuluu maallisen regimentin puolelta lakisääteisiä velvotteita tietyn ajan jälkeen?
Markku, avioliitto on tarkoitettu ihmistä varten eikä päinvastoin. Esivallan päätös laajentaa avioituvien piiriä samaa sukupuolta oleviin edistää lähimmäisenrakkautta, ja siksi kirkon on syytä ilolla toteuttaa palvelutehtäväänsä ja vihkiä, siunata ja tukea myös näitä pareja.
Tuo niin Jeesuksen kuin Paavalinkin lainaama jae alkaa sanalla ’siksi’. Niinpä hain edellisen jakeen selvittääkseni miksi. ”Ja mies sanoi: — Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” Mistään sen ’kristillisemmästä’ ei ole kysymys kuin siitä, että samoja ihmisiä tässä ollaan ja kuulutaan sen perusteella yhteen. Uskoakseni Paavalikin tarkoitti Kristuksen ja seurakunnan suhteen olevan samalla tavalla luonnollinen ja läheinen.