Rautio-raukka – vastine päivän HS-kolumniin

Yrjö Raution tämänpäiväinen HS-kolumni sai minut ajattelemaan: ”Voi raukka”. Nähtävästi joku lestadiolaismies meni pilaamaan vanhan emännän 100-vuotisjuhlat pitkällä saarnalla, joka ilmensi ahdistavaa Jumala-kuvaa, jonka mukaan kaikki ei-(oikein-)uskovat ovat matkalla helvettiin.

Rautiosta on varmasti tuntunut pahalta, ja niin minustakin tuntuu, kun ajattelen tällaista tapahtuneen. Häpeän ja pahoittelen kristittynä sitä, miten kristityt usein toimivat ja tuovat uskoaan esille. Ymmärrän myös tarpeen tuoda oma turhautuneisuus esille ja näin ”tasoittaa tilanne”. Rautio sai tuntemuksensa julki koko kansan sanomalehdessä.

Raution tuntemuksia kohtaan tunnen sympatiaa, mutta hänen esittämistään ajatuksista en voi sanoa samaa. Ne ansaitsevat korkeintaan sääliä. On surullista, että kokenut toimittaja alentuu yläkoulutasoiseen argumentaatioon.

Kun Rautio on jakanut epämiellyttävät kokemuksensa katusaarnaajista, hän aloittaa uskonnonfilosofisen traktaattinsa, joka paljastaa alussa ilmoitetut pakolliset suvaitsevaisuusperiaatteet pelkäksi sanahelinäksi: ”Uskontoa vastaan ei minulla mitään ole (–). Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi, kunhan ei tule tyrkyttämän sitä minulle.”

Miksi ja millä logiikalla julkaiset jumalanvastaiset argumenttisi maan luetuimmassa lehdessä?

Itse argumentit eivät ole juuri mistään kotoisin. ”Väitetään, ettei olisi moraalia ilman kristinuskoa. Ihmiskunnan enemmistöllä ei olisi silloin moraalia. Tietenkin on.” Helppohan se on olkinukkeja kaataa. Moraaliargumentti kuuluu niin, että ilman Jumalaa (ei siis uskoa eikä varsinkaan kristinuskoa) ei olisi objektiivisia moraaliarvoja tai -velvoitteita.

”Jo pelkästään kaikki se pahuus, joka maailmaa hallitsee, riittää todistamaan, ettei Häntä voi olla.” Pahuuden ongelma on tietysti kuuluisin argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan, mutta Rautio ei edes yritä osoittaa argumentin logiikkaa vaan tyytyy ylimalkaiseen viittaukseen. Pelataan samoilla säännöillä: vastaukseksi riittää tässä ylimalkainen viittaus vapaaseen tahtoon, syntiin ja Saatanaan.

Tai pistetään astetta paremmaksi. Rautio tunnustaa, että ainakin sellainen objektiivinen moraaliarvo kuin ”pahuus” on olemassa (listaan voisi ehkä lisätä pikkumaisuuden ja julmuuden). Mutta ilman Jumalaa ei ole objektiivisia moraaliarvoja. Siispä Jumala on olemassa. Siinä Rautiolle yksi Jumala-todiste, kun hän ei ole toistaiseksi yhtään löytänyt. Lisää voi etsiä vaikka tästä.

Rautiolla on toinenkin moraaliin (tai sen puutteeseen) perustuva argumentti kristinuskon Jumalaa vastaan. ”Kristittyjen Jumala on pikkumainen ja julma. Hän uhkailee, kiristää ja kostaa. Hän asettaa ihmiselle taakan, jota hän ei jaksa kantaa, ja potkaisee hänet sitten helvettiin.”

Kristittyjen Jumalaahan ei ole olemassa? Puhutaan siis vain kristittyjen Jumala-kuvasta. Mutta eivät kristityt näin Jumalaansa näe. En minä ainakaan. Puhutaan siis ei-kristityn näkemyksestä kristillisestä jumalakuvasta. Nyt ollaan jo sen verran kaukana itse Jumalasta, että mitäs jos annettaisiin mahdollisuus käsityksen puhdistamiselle? Sanon siis vastaan:  ”Jumala on suurisieluinen ja laupias. Hän armahtaa, lahjoittaa ja pelastaa. Hän antaa ihmiselle sen, mitä käskee, ja vie sitten ikuiseen iloon.”

Rautiota vaivaa selvästi lestadiolainen tai muuten eksklusivistinen kristillinen pelastusoppi, jonka hän valitettavasti samaistaa kristinuskoon ja Jumalaan. Hänen isänsä joutui kuulemma helvettiin, ”koska ei uskonut, jos kristinuskon opit pitävät paikkansa”.

Menemättä sen enempää kristillisen inklusivismin ja pluralismin vaihtoehtoihin haluaisin vain sanoa, että kristinuskon oppien mukaan lopulta vain Jumala tuomitsee ja tietää, mitä kunkin sielussa viime hetkellä tapahtuu. Kukaan maan päällä ei voi varmasti julistaa kenenkään toisen joutuneen helvettiin. Rautio – ja hänen isänsä – voivat siis levätä rauhassa.

Rautio ei kuulemma ole ateisti, koska ”hekin ovat erään sortin uskovaisia”. Eikö Rautio sitten usko omiin ajatuksiinsa ja argumentteihinsa? Jos ei, niin miksi hän niitä epärehellisesti Hesarissa levittää? Jos uskoo, niin eikö hänkin ole erään sortin uskovainen? Ja siinä missä argumentit pyrkivät todistamaan, ettei Jumalaa voi olla, Rautio on nimenomaan ateisti.

Mutta Rautiokin on pohjimmiltaan homo religiosus, Jumalan kuva, joka etsii yhteyttä Luojaansa. ”Pyhyyden kaipuu on yleisinhimillinen ilmiö. (–) Pyhyyden kaipuuta on minussakin. Pyhyys koskettaa minua usein luonnossa, niin kuin se kosketti suomalaisia ennen kuin he hylkäsivät omat jumalansa ja ryhtyivät harjoittamaan vieraiden kansojen taikoja.”

Rakas Yrjö Rautio, meillä on paljon yhteistä. Rakastamme Suomen luontoa, tunnemme siinä jotain pyhää. Haluamme olla suomalaisia pyhyyden etsijöitä. Metsänhenkiin emme kuitenkaan enää kumpikaan usko. Mutta vielä vähemmän ateismi, jumalankieltäminen tai tiedeuskovaisuus jättää tilaa yhtään millekään pyhälle. Kristinusko opetti meidät näkemään pyhän luonnon Pyhän Luojan.

Kristinusko ei ole vieraiden kansojen vaan kaikkien kansojen uskonto. Sitä se on ollut helluntaista asti: kaikki kansat, kaikki kielet, myös suomi ja suomalaiset. Kristinusko on universaali uskonto, koska ongelma – se ihmisten pahuus ja julmuus – on universaali. Kristuksessa puhdas hyvyys voittaa pahuuden. Kristittyjen kanssa on tosiaan usein niin ja näin. Mutta onneksi se ei olekaan kristitynusko vaan kristinusko.

 

  1. Marxismin käytännön toteuttamista yrittäneet dinosaurukset ovat kuolleet ja kivettyneet jo aikoja sitten. Mutta sitkeimmät marxistit vain jatkavat vihansa ja katkeruutensa umpiluupissa. Tätä vihaa riittää myös uskonnoille, vallankin kristinuskolle.

    Yksi toinen esimerkki on Hannu Salama. Mitä pahaa Jeesus, tai äitinsä Maria on hänelle tehnyt, että solvauksia ja saastaa yhä riittää katkeruudessaan kylpevän loanheittoon?

    • Kai siinä on takana joku henkilökohtainen kokemus hengellisen säädyn edustajan kanssa. Seuraus on
      kostoa, kuten käsikirjoitus siihen Mannerheimia pilkkaavaan nukkefilmiinkin. Katkeruuden täytyy olla voimakasta, koska kapinan kukistuminen toi työväestölle viimeistään 1920-luvulla paremmat elinolot kuin niille tovereille, jotka lähtivät tai kannattajansa hyläten pakenivat itään toteuttamaan utopiaansa.

    • Onkohan Lahtinen koskaan miettinyt, miksi neljäsosa äänestäneistä joskus antoi äänensä SKDL:lle? Katkeruuttako? Ei todellkaan. Vaan täysin rationaalista poliittista käyttäytymistä. Heidän mielestään SKDL ajoi parhaiten kaikkein köyhimpien asiaa. Ja pitkältihän tämä oli totta.

      Salaman juhannustanssit on hyvä kirja. Margit Borg-Sundmannit tms. jäävät historiaan, jos jäävät, lähinnä pikkunilkkimäisen hurskastelevan kulttuurivihamielisyytensä tähden. Hannu Salama on varmasti eräs 1900-luvun keskeisimpiä, ohittamattomampia suomalaisia kirjailijoita, muuallakin kuin Pispalan Pulterissa tai Pyynikin helmessä.

    • Moraali ei vaadi Jumalaa (muuten kuin kaiken alullepanijana, mutta siitä voi puhua erikseen)

      Moraali on ateistien juttu. Lähimmäisenrakkaus kristittyjen. Nämä eivät ole synonyymeja, kuten ”Uskonnottomien ja uskovien yhteiselo” -uutiseen kommentoin.

      Moraalissa voi olla kyse ”arvoista”, joilla on järkiperusteet. Lähimmäisenrakkaudessa on kyse jokaisen ihmisen omasta absoluuttisesta ARVOSTA. Joka ei ole sovittu ja keksitty juttu vaan fakta. Joka on totta, vaikka sitä ei kukaan tunnustaisi.

      Tiede-lehden keskustelusivuilla joku uskonnoton esitti, että ”ihmisarvo on arvo, jonka olemme itse antaneet itsellemme.”

      Ok. Tämä on johdonmukaista ajattelua, jos Jumala ja elämän tarkoitus ja absoluuttinen ylhäältä asetettu ihmisarvo jätetään pois.
      Mutta se vain johtaa siihen, että ne, joilla on enemmän valtaa (ja näitä on aina) voivat antaa muille, heikommille ihmisille, sen verran arvoa kuin katsovat tarpeelliseksi.

      Ihmisarvo on sellainen asia, että se joka on kaikkia sitova fakta, tai sitten täytyy jättää ihmisen itsensä vastuulle antaa itselleen arvo. Ja jos tähän ei pysty, silloin ihmisellä ei ole arvoa, jos toisetkaan eivät sitä anna.

      Sanoisin, että ennemmin jonkinlainen yleinen aavistus, intuitio, siitä että ihmisellä on kuitenkin loppujen lopuksi absoluuttinen arvo (vaikka sitä ei voi tieteellisesti perustella eikä todistaa) osoittaa että Jumala on olemassa.

      Kun päästään eroon kaikista uskonnollisista, syvällisistä, uskoon perustuvista ihmisarvokäsitteistä ja kristinuskon vaikutuksesta, tulevaisuuden yhteiskunta voi olla sellainen, jossa ihmisen arvo mitataan kylmästi ja karkeasti (järkevästi) sillä kuinka hyödyllinen yksilö on yhteiskunnalle. Tästähän on nähtävissä viitteitä jo nyt.

    • Jos ajatellaan vaikka syntymätöntä lasta. Sikiöllä on ihmisten näkökulmasta katsottuna tasan tarkkaan se arvo, jonka lapsen äiti (tai muut asiaan vaikuttavat henkilöt) hänelle antaa.

      Tai sitten sikiön arvo on absoluuttinen, ihmisenä. Ja sikiöstä eroon hankkiutuminen ihmiselämän tuhoamista ja ihmisarvon mitätöimistä.

      Nämä ovat vaihtoehdot.

    • ”Moraali ei vaadi Jumalaa ”

      Tarkennan omaa kommenttiani vielä siten, että ”moraali” ja ”objektiiviset moraaliarvot” eivät myöskään ole ihan tarkalleen sama asia.

      ”Moraali” tarkoittaa, ymmärtääkseni, tietynlaista käyttäytymismallia. Joka opitaan jo lapsena. Kun et haasta riitaa, rakennat rauhaa, kaikki sujuu mukavammin jne.

      ”Objektiiviset moraaliarvot” viittaavat taas absoluuttiseen hyvään tai pahaan. Joilal ei ehkä ole välittömiä seurauksia, hyvässä tai pahassa.

      On sinänsä ihan hyvä kysymys, että ovatko ”objektiiviset moraaliarvot” olemassa. Siis ”oikea” ja ”väärä”. Tässä ei päästä tuloksiin ”todisteilla”, vaikka niistä ateistit kovasti pitävätkin. Vaan asiaa täytyy käsitellä, pohtia ja keskustella ja löytää perusteet ja perustelut.

    • ”Moraali on ateistien juttu. Lähimmäisenrakkaus kristittyjen”

      Kristityt eivät ole moraalisia? Ja lähimmäisen rakkauskin näyttää tulevan ehdoilla, ainakin sinulle Sari homo kommenttiesi perusteella.

      ”Sanoisin, että ennemmin jonkinlainen yleinen aavistus, intuitio, siitä että ihmisellä on kuitenkin loppujen lopuksi absoluuttinen arvo (vaikka sitä ei voi tieteellisesti perustella eikä todistaa) osoittaa että Jumala on olemassa.”

      Jos jotain, niin historia meille Sari opettaa että ihminen on ihmisen arvon aina määritellyt. Tästä absoluuttisesta arvosta ei näy jälkeäkään, etkä sinäkään osaa sitä edes sanoiksi pukea. Ja Sari, jumalasi vanhassa testmentissa kehotti murhamaan naisia ja lapsia, taidettii amekialaisetkin hävittää pariin otteeseen jonka päätteeksi jumala hukuttamalla murhasi lähes kaikki ihmiset sekä eläimet. Jumalallesi ihminen oli arvotonta jätettä, torakka jonka hän lähes hävitti.

      ”Tai sitten sikiön arvo on absoluuttinen, ihmisenä”

      Sikiö ei edelleenkään ole ihminen yhtään sen enempää kuin siemen on puu. Sikiöstä voi toki kehittyä ihminen ja siemenestä puu.

    • ”Moraali ei vaadi Jumalaa”

      Moraalin voisi sanoa tarkoittavan myöskin ihmisen oikean ja väärän tajua. Ihmisillä on eräitä synnynnäisiä piirteitä ja ominaisuuksia, jotka on oikeastaan pantu ihmiseen alusta alkaen.

      Apostoli Paavali puhuu omastatunnosta tai ainakin sen jäänteestä, joka on langenneessa ihmisessä vieläkin, vaikka hän on monin tavoin harhautunut pois Jumalasta ja ollut ilman hänen lakiaan. Tämä selittää sen, miksi kaikilla kansoilla on monia lakeja, jotka ovat sopusoinnussa vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa, ja miksi monet yksilöt noudattavat joitakin hyviä periaatteita.

      Paavali sanoo: ”Sillä aina kun kansakuntien ihmiset, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät lakiin kuuluvaa, niin he, vaikka heillä ei ole lakia, ovat laki itselleen. Juuri he osoittavat, että lain sisällys on kirjoitettu heidän sydämeensä, kun heidän omatuntonsa todistaa heidän kanssaan ja heidän omat ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.” Roomalaisille 2: 14,15.

      Kristillisyyden näkemyksen mukaan Ihmisellä on ollut omatunto aivan alusta asti. Se kävi ilmi heti kun Aadam ja Eeva olivat rikkoneet Jumalan lakia heidän sanotaan kätkeytyneen.

      Omatunto ole hävinnyt ei-kristittyjenkään keskuudesta. Tämä johtuu siitä, että koko ihmiskunta on polveutunut ensimmäisestä ihmisparista Aadamista ja Eevasta, joilla oli synnynnäinen omatunto.

      Siksi juuri monet kansakuntien lait ovat sopusoinnussa kristityn omantunnon kanssa, vaikka kristillisyys ei ole ehkä lainkaan vaikuttanut näihin kansakuntiin eikä niiden lainlaatijoihin. Lait on varsin usein laadittu heidän oman omantuntonsa ohjauksen mukaan.

      Kaikilla ihmisillä on omatunto, ja juuri siihen juuri kristittyjen elämäntapa ja Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen vetoavat.

      Omaatuntoa täytyy myös valmentaa ja valistaa, sillä muuten se voi johtaa myös harhaan ja voi olla hyvin epäluotettava opas. Ihmisen omatunto voi myös turtua ja paatua. Tästähän todistavat monien ihmisten ja ihmisjoukkojen suorittamat raakuudet ja julmat teot ja yleensäkin toisten ihmisten huono kohtelu.

    • Jotkut sanovat moraalin ja arvojen olevan vain evoluution tuotetta netkin. Kun maailman nykytilaa ja sen eri ilmiöitä tarkastelee, niin siinä tapauksessa se evoluutio on viemässä ihmisiä ja ihmisyhteisöä paljolti huonompaan suuntaan.

    • Joona Ojanen: ”Ja Sari, jumalasi vanhassa testmentissa kehotti murhamaan naisia ja lapsia, taidettii amekialaisetkin hävittää pariin otteeseen jonka päätteeksi jumala hukuttamalla murhasi lähes kaikki ihmiset sekä eläimet..”

      Raamattu kuvaa kanaanilaisiin kuuluvien kansojen olleen hyvin turmeltuneita ja väkivaltaisia. Uhrasivat muun muassa lapsiaan epäjumalille. Arkeologiset löydöt niiltä alueilta ovat vahvistaneet sen asian

      Siksi Raamatussa on ilmaisu, että ”maa oksensi heidät pois asuinsijoiltaan.” Jumala antoi Aabrahamin jälkeläisille valtuuden valloittaa heille kuulunut maa-alue.

      Muinaista Israelia kuitenkin varoitettiin, että heille kävisi samoin jos alkaisivat harjoittamaan saman kaltaista. Näin kävikin, kun muinainen Israel joutui Babylonian ja Assyrian pakkosiirtolaisuuteen 600-700 ekr. Myöskin kun Rooman sotajoukot tuhosivat Jerusalemin ja sen temppelin vuonna 70 nykyistä ajanlaskua ja juutalaisten hajaannus laajeni. Israel menetti erikoisasemansa jumalan liittokansana.

      Raamattu ja kristinusko käsittelee kaiken pahuuden ja sen alkusyiden hävittämistä. Sen mukaan tahallisen tietoisen pahat eivät voi saada Jumalan alkuperäisen tarkoituksen mukaista iankaikkista elämää. Joku voisi väittää sitäkin ajatusta ja opetusta julmaksi ja heidän mukaansa Jumalalla ei ole oikeutta puuttua maan päällä esiintyvään turmelukseen ja että hänen täytyisi sietää loputtomiin hänen periaatteidensa ja lakiensa vastaista elämää.

      2. Mooseksen kirjan 34. luku (UM-käännös, joka käyttää alkukielen teksteissä olevaa Jmalan nimeä):

      ”6 6 Ja Jehova kulki hänen kasvojensa editse ja julisti: ”Jehova, Jehova, armollinen ja suosiollinen Jumala, hidas vihastumaan ja runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa ja totuudessa, 7 joka säilyttää rakkaudellisen huomaavaisuuden tuhansille, antaa anteeksi erheen ja rikkomuksen ja synnin, mutta ei suinkaan vapauta rangaistuksesta,´..”

    • Joona Ojanen: ”Sikiö ei edelleenkään ole ihminen yhtään sen enempää kuin siemen on puu..”

      Biologian kannalta asiaa tarkastellessa ihmiselämä alkaa kun naisen munasolo on hedelmöitynyt. Pelkkä munasolu tai miehen siemenneste ei tietystikään ole vielä ihmiselämää, kuten ei se sinun ”puun siemenesikään.”

    • ”Pelkkä munasolu tai miehen siemenneste ei tietystikään ole vielä ihmiselämää, kuten ei se sinun puun siemenesikään”

      Nyt taisi Vesalla unohtua ne ala-asteen biologian opetukset. Kyllä siitä siemenestä puu syntyy ravinnolla kuten alkiosta ihminen.

      ”Moraalin voisi sanoa tarkoittavan myöskin ihmisen oikean ja väärän tajua. Ihmisillä on eräitä synnynnäisiä piirteitä ja ominaisuuksia, jotka on oikeastaan pantu ihmiseen alusta alkaen.”

      Tämä on Vesa täysin typerä väite 😀 Moraali on vallitseva käsitys oikeasta ja väärästä eikä se ole mitenkään sisäänrakennettu. Onko sinulla Vesa lapsia? Ei tarvitse kauaa taaperoita seurata tajutakseen että heillä ei ole käsitystä oikeasta ja väärästä ellei sitä opeteta. Lelut varastetaan ja lättyyn vedetään surutta. Lapset ovat toisilleen erittäin julmia ellei asiaan puututa. Tai miten olisi Vesa orjuus joka nyt on moraalitonta mutta ei sitä ollut vanhan tai uuden testamentin aikana.

    • Joona Ojanen: ”Lapset ovat toisilleen erittäin julmia ellei asiaan puututa..”

      Pienet lapset ovat lapsia vielä vailla täyttä ymmärrystä. Kaikkina aikoina ja kaikkialla ihmiset ovat tajunneet sisimmässään, että esim. toisen tappaminen tai toiselta varastaminen on väärin, vaikka usein se omantunnon ”ääni” on tukahdetettu tai se on täysin turtunut. Useimmilla ihmisillä sen asian tajuaminen osoittaa, että ihmisen on jo alun perin istutettu tiettyä oikean ja väärän tajua.

      Joona Ojanen: ”Tai miten olisi Vesa orjuus joka nyt on moraalitonta mutta ei sitä ollut vanhan tai uuden testamentin aikana..”

      Jos joskus vaivaudut lukemaan Raamatun Mooseksen kirjoista muinaisen Israelin käytäntöjä, niin sieltä käy ilmi, että taloudellisiin vaikeuksiin joutunut henkilö saattoi mennä toisen palvelukseen (= silloin muinaisen Israelin kaltaiseen orjuuteen), mutta hänellä oli tiettynä vuosina tilaisuus vapautua siitä jos niin halusi.

      Muina aikoina ja muissa kansoissa esiintynyttä orjuutta ei voi verrata siihen.

      Sama päti myöskin jos joku joutui luopumaan perintömaaosuudestaan ja myi sen toiselle. Tiettyinä aikoina tällä oli mahdollisuus saada se takaisin. Näin ei yksille ja samoille voinut kertyä suuria maaomaisuuksia.

      Jumalan silloisen kansan orjuusjärjestelmää ei voi verrata muiden aikojen ja muiden kansojen orjajärjestelmiin.

      Raamatun uuden testamentin kirjat tuomitsevat jyrkästi sen, jos isäntä kohtelee orjiaan huonosti ja sortaa heitä. Samoin se kehoittaa palvelijoita suorittamaan tehtävänsä tunnollisesti.

      Sen ajan Rooman valtakunnan järjestelmiin se ei ota kantaa. Jeesuksen perustama kristinusko ei ollut mikään yhteiskunnallinen uudistus- tai kapinaliike, vaan se tähtää tulevaan Jumalan taivaallisen valtakuntahallituksen aikaan, jonka tuloksena ihmisjärjestelmien vääryydet ja epäoikeudenmukaisuudet raivataan pois. Kristittyjä neuvottiin, että heidän ”ei tullut olla osa maailmasta.”

    • ”niin sieltä käy ilmi, että taloudellisiin vaikeuksiin joutunut henkilö saattoi mennä toisen palveluksee”

      Tätä naurettavaa selitystä on tarjottu ja se on vääräksi osoitettu lukemattomat kerrat. Orjuus on raamatulle ongelma.

      ’2.Moos21: Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta.’

      Orjat ostettiin ja _heprealaiset_ mies orjat pääsivät vapaaksi seitsemäntenä vuotena.

      ’7 ”Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat’

      Paitsi naisorjat. He eivät päässeet vapaaksi. Game over Vesa 🙂

      ’4 Jos hänen isäntänsä on antanut hänelle vaimon ja vaimo on synnyttänyt hänelle poikia tai tyttäriä, on vaimon ja lasten jäätävä isännälle, ja mies pääsköön vapaaksi yksinään’

      Miesorjankin kohdalla pystyi kiertämään vapautumisen ongelman naittamalla orja.

      ’5 Mutta jos orja vakuuttaa: ’Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä halua vapaaksi’, 6 niin isäntä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet sitten ovea tai ovenpieltä vasten ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi.’

      Merkki korvaan ja ainainen orja.

      ’20 Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. 21 Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan’

      Eihän tämä ole orjuutta ollenkaan, ehei, normaali työsuhde 😀

    • Joona Ojanen: ”Paitsi naisorjat. He eivät päässeet vapaaksi. Game over Vesa :)…

      Not at all. Kyseisen 2. Mooseksen kirjan 21. luku naisorjan asemasta jakeesta 8 eteenpäin:

      ”Jos hän on epämieluinen isäntänsä silmissä, niin että tämä ei määrää häntä sivuvaimoksi vaan lunastuttaa hänet, hänellä ei ole oikeutta myydä häntä vieraalle kansalle menettelemällä petollisesti häntä kohtaan. 9 Ja jos hän määrää hänet pojalleen, hänen tulee kohdella häntä tyttärille kuuluvan oikeuden mukaan. 10 Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon, hänen ravintoaan, vaatetustaan ja aviollista oikeuttaan ei saa vähentää. 11 Ellei hän anna hänelle näitä kolmea, niin tämän on lähdettävä ilmaiseksi, rahatta.”

      Tietenkin nykypäivään verrattuna sen aikainen maailma oli patriarkallinen. Laki määritteli kuitenkin tarkoin sen, että naista tuli kohdella hyvin. Tällöin naisella oli hyvä olla miehen alaisuudessa, jos noudatettiin Jumalan ohjeita ja periaatteita.

      Mooseksen laki velvoitti siis kohtelemaan orjia hyvin. Mikäli isäntä tappoi orjansa, sai hän maksaa siitä omalla hengellään.

    • Raamattu sanoo, että ”ihminen on hallinnut ihmistä hänen vahingokseen” (Saarnaaja 8:9). Tämä on käynyt ehkä selvimmin ilmi ihmisen kehittämän orjuuden tyrannimaisissa muodoissa. Jumala ei suhtaudu välinpitämättömästi orjuudesta aiheutuneisiin kärsimyksiin.

      Raamattu kertoo muinaisen Israelin vielä ollessa Egyptissa, että egyptiläiset ”katkeroittivat jatkuvasti heidän elämäänsä ankaralla orjuudella savilaastin ja tiilien teossa ja kaikenlaisella orjuudella pellolla, niin, kaikenlaisella orjuudellaan, jossa he tyrannian avulla käyttivät heitä orjina”. Israelilaiset ”huokailivat orjuuden takia ja huusivat valittaen, ja heidän jatkuva avunhuutonsa – – kohosi tosi Jumalan luo”.

      Jehova Jumala kuuli heidän voihkinansa ja Jumala muisti Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa tekemänsä liiton”. Lisäksi Jehova sanoi kansalleen: ”Minä vien teidät pois Egyptin taakkojen alta ja vapautan teidät heidän orjuudestaan.” (2. Mooseksen kirja 1:14; 2:23, 24; 6:6–8.)

      Israelissa esiintynyt orjuus erosi kuitenkin suuresti niistä orjuuden tyrannimaisista muodoista, joita on esiintynyt kautta historian.
      Jumalan Laissa sanottiin, että ihmisen sieppaamisesta ja myymisestä oli rangaistuksena kuolema.

      Lisäksi Jehova antoi ohjeita, jotka suojelivat orjia. Esimerkiksi orja, jolle hänen isäntänsä aiheutti ruumiinvamman, päästettiin vapaaksi. Jos isäntä pieksi orjansa kuoliaaksi, isäntää voitiin rangaista kuolemalla.

      Muunmaalaisista naisvangeista saattoi tulla orjia, tai heidät voitiin ottaa vaimoiksi. Mutta heitä ei saanut käyttää vain seksuaalisten halujen tyydyttämiseen.

      Lain keskeisen sisällön on täytynyt saada oikeasydämiset israelilaiset kohtelemaan orjia kunnioittavasti ja huomaavaisesti ikään kuin nämä olisivat olleet palkkatyöläisiä. (2. Mooseksen kirja 20:10; 21:12, 16, 26, 27; 3. Mooseksen kirja 22:10, 11; 5. Mooseksen kirja 21:10–14.)

      Jotkut juutalaiset tarjoutuivat vapaaehtoisesti toisten juutalaisten orjiksi maksaakseen velkansa. Tämän käytännön ansiosta ihmiset eivät nähneet nälkää, ja se todellisuudessa antoi monille mahdollisuuden päästä pois köyhyydestä. Lisäksi juutalaisessa kalenterissa oli tiettyjä tärkeitä ajankohtia, jolloin orjat piti vapauttaa, jos he niin halusivat.

      Muinaisessa Israelissa”orja ei koskaan voinut lakata olemasta ihminen; häntä pidettiin persoonana, jolla oli tiettyjä luonnollisia ihmisoikeuksia, joihin edes isäntä ei voinut rangaistuksetta kajota”. Tämä on jyrkkä vastakohta niille julmille orjalaitoksille, joista historiankirjat kertovat.

    • ’2.Moos21: Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta.’

      Niin Vesa, miten oli niiden ei heprealaisten orjien kanssa? Koskas he pääsivät vapaaksi?

      ”Not at all. Kyseisen 2. Mooseksen kirjan 21. luku naisorjan asemasta jakeesta 8 eteenpäin”

      Edelleen nainen ei ollut ikinä vapaa lähtemään. Ja omistaja jos ei naisesta pitänyt pystyi hänet myymään eteenpäin. Tämä on ihmisen omistamista eli orjuutta.

      ”Mooseksen laki velvoitti siis kohtelemaan orjia hyvin. Mikäli isäntä tappoi orjansa, sai hän maksaa siitä omalla hengellään”

      ’20 Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. 21 Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan’

      Ei omistaja saanut mitään ragaistusta jos orja pysyi hengissä pari päivää ja orjaa sai siis pahoinpidellä täysin rajatta kunhan hän ei kuollut kahden päivän sisään ja noinkohan kukaan oli isäntiä vahtimassa koska ne orjat kuolivat pahoinpitelyn satuttua. Lainaukset otettu raamattu.fi

      ”Muina aikoina ja muissa kansoissa esiintynyttä orjuutta ei voi verrata siihen”

      Tämä on täsmälleen samaa orjuutta, ihmisten omistamista. Ja kaiken lisäksi ei heprealaisella orjalla ei ollut mitään oikeuksia.

    • ’42 Kaikki israelilaiset ovat minun omaisuuttani. Minä toin heidät pois Egyptistä, ja siksi heitä ei saa myydä niin kuin orjia myydään’

      Israelilaiset olivat turvassa orjuudelta. Tottakai, Jumalan pikku silmäterät 😀

      ’44 Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta. 45 Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä. Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne, 46 ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan’

      Ne muut kansat tämä moraaliton jumala salli ostaa orjuuteen, pysyväksi omaisuudeksi. Ja tässä lentää se raamattun sidottu absoluuttinen moraali ja ihmisarvo jota Sari peräänkuulutti kankkulan kaivoon.

    • Pointti Mooseksen lain alaisessa orjuusjärjestelmissä oli se, että orjia oli kohdeltava hyvin ja heitä piti pitää ihmisinä. Isäntä ei saanut vahingoittaa heitä.

      Seuraavassa on joitakin orjuutta koskevia säädöksiä, jotka sisältyvät Mooseksen kautta annettuun lakiin.

      Miehen sieppaamisesta ja myymisestä rangaistiin kuolemalla (2. Mooseksen kirja 21:16).

      Mikäli israelilainen kaikista köyhyyden estämiseen tähtäävistä järjestelyistä huolimatta velkaantui pahasti – kenties hoidettuaan raha-asiansa huonosti – hän saattoi kuitenkin myydä itsensä orjaksi. Joissakin tapauksissa hänen oli mahdollista jopa vaurastua siinä määrin, että hän pystyi lunastamaan itsensä vapaaksi (3. Mooseksen kirja 25:47–52).

      Tässä ei ollut kyse sellaisesta sortavasta orjuudesta, joka on ollut yleistä monissa maissa kautta aikojen. 3. Mooseksen kirjan 25:39, 40:ssä sanotaan: ”Mikäli veljesi köyhtyy rinnallasi ja hänen on myytävä itsensä sinulle, et saa käyttää häntä orjantyössä. Hänen tulee olla luonasi palkkatyöläisen kaltaisena, siirtolaisen kaltaisena.” Tämän rakkaudellisen järjestelyn tarkoitus oli huolehtia Israelin köyhimmistä.

      Henkilö, jonka oli todettu syyllistyneen varkauteen ja joka ei pystynyt suorittamaan Lain vaatimaa korvausta, voitiin myydä orjaksi, jotta hän voisi maksaa velkansa (2. Mooseksen kirja 22:3). Kun hän oli työllään maksanut velan, hän pääsi vapaaksi.

      Israelille annetussa Jumalan laissa ei sallittu orjien julmaa kohtelua. Isännällä oli kyllä oikeus kurittaa orjiaan, mutta hänen tuli pysyä kohtuudessa. Isännän tappaman orjan puolesta oli kostettava (2. Mooseksen kirja 21:20). Mikäli orja menetti huonon kohtelun vuoksi hampaan tai silmän, hänet oli päästettävä vapaaksi (2. Mooseksen kirja 21:26, 27).

      Israelilainen joutui palvelemaan orjana enintään kuusi vuotta (2. Mooseksen kirja 21:2). Heprealaiset orjat vapautettiin seitsemäntenä palvelusvuotenaan. Lain mukaan joka 50. vuosi kaikki israelilaiset orjat piti vapauttaa koko valtakunnassa riippumatta siitä, kuinka kauan he olivat palvelleet (3. Mooseksen kirja 25:40, 41).

      Kun orja pääsi vapaaksi, isännän oli oltava antelias häntä kohtaan. 5. Mooseksen kirjan 15:13, 14:ssä sanotaan: ”Mikäli lähetät hänet luotasi vapautettuna, et saa lähettää häntä tyhjin käsin. Sinun tulee toki lahjoittaa hänelle jotakin katraastasi ja puimatantereeltasi sekä öljy- ja viinikuurnastasi.”

    • Erotukseksi Mooseksen lain alaisuudessa olevasta orjuudesta muiden kansojen vastaavat olivat julmia ja raakoja.

      Läpi historian on miljoonia ihmisiä on orjuutettu, kidutettu tai surmattu, koska toiset ovat käyttäneet tahdonvapauttaan väärin. Raamatussa kerrotaan, että noin 3500 vuotta sitten ”egyptiläiset pitivät israelilaisia orjantyössä väkivalloin ja katkeroittivat heidän elämänsä kovalla – – työllä” (2. Mooseksen kirja 1:13, 14).

      The Encyclopedia Americana mukaan 300-luvulla eaa. oli Ateenassa ja kahdessa muussa Kreikan kaupungissa noin neljä kertaa enemmän orjia kuin vapaita ihmisiä. Sama lähde lisää: ”Roomassa orjalla ei alun perin ollut mitään oikeuksia. Hänet saatettiin surmata pienimmästäkin rikkomuksesta.”

      Eräs toinen tietosanakirja (Compton’s Encyclopedia) sanoo: ”Koko Rooman valtio rakentui orjatyölle. – – Pelloilla orjat työskentelivät usein kahleissa. Illalla heidät kahlittiin yhteen ja suljettiin suuriin vankiloihin, jotka sijaitsivat puoliksi maan alla.”

      Ns. kristikunnan maat osallistuivat satojen vuosien ajan sortavaan orjakauppaan. 1500-luvulta 1800-luvulle saakka eurooppalaiset kuljettivat laivoilla Afrikasta läntiselle pallonpuoliskolle noin 10 miljoonaa mustaa orjaa.

      Tällä 1900-luvulla natsihallitus pakotti miljoonat vangit raatamaan itsensä kuoliaaksi keskitysleireissä tai surmautti heidät niissä. Uhrien joukossa oli myös monia Jehovan todistajia, jotka vangittiin siksi, että he kieltäytyivät tukemasta murhanhimoista natsi-hallitusta.

      Kommunistinen Neuvostoliitto rakennutti vankityövoimalla suuria hankkeita. Usein kyseisessä maassa ei myöskään sen kansalaisilla ollut oikeutta vaihtaa asuinpaikkaa ja työtä. Niitäkin asioita voisi verrata julmaan orjuuteen.

    • Suomen kaltaisissa länsimaissa on tietystikin ihmisoikeuksia pystytty parantamaan, vaikka työtilaisuuksien vähenemisen ja julkisten menojen karsimispaineiden vuoksi yhä useampi ihminen putoaa köyhyysloukkuun. Voivat usein sitä vapautta käyttää siksi varsin rajoitetusti.

      YK:n työorganisaatio ILO:n ja maailman Anti-Slavery organisaation mukaan myöskin nykyisin elää noin 21 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa varsinaisessa orjuudessa.

      http://www.antislavery.org/english/slavery_today/what_is_modern_slavery.aspx

    • ’2 Jos heimolaisesi, heprealainen mies tai nainen, on joutunut myymään itsensä sinulle orjaksi, ja hän on palvellut sinua kuusi vuotta, sinun on seitsemäntenä vuotena vapautettava hänet. 13 Kun päästät hänet vapaaksi, älä anna hänen lähteä tyhjin käsin, 14 vaan lahjoita hänelle runsaasti kaikkea’

      Ainoastaan heprealaiselle orjalle, joka oli itse itsensä myynyt, piti olla antelias, ei muille.

      ’2.Moos21: Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta.’

      Edelleen Vesa, ei heprealainen orja, oli orja ikuisesti, omaisuutta jonka pystyi jättämään perinnöksi. Et sinä tätä millään venkoilulla muuta köyhien avustamiseksi 🙂

    • Muinainen Israel ei kerännyt orjia ns. pakanakansoista joita vastaan se kävi sotia, kuten tekivät menneinä vuosisatoina jotkut kristillisiksi itseään pitäneet maat.

      Jos taas muinaisen Israelin niiden maiden asukkaat kääntyivät juutalaiseen uskontoon ja muuttivat siksi Israeliin, tuli heistä täysivaltaisia juutalaisia jolla oli samat oikeudet kuin syntyperäisillä asukkaillakin.

      Niinä aikoina orjat toisinaan nauttivat huonekunnassa suurta luottamusta ja kunnioitusta. Erään patriarkka Abrahamin ikääntyneen palvelijan/orjan kerrotaan hoitaneen kaikkea isäntänsä omaisuutta (1Mo 24:2; 15:2, 3). Kun Abrahamin jälkeläinen Joosef oli orjana Egyptissä, hän vastasi lopulta kaikesta faraon hovivirkamiehelle Potifarille kuuluvasta (1Mo 39:1, 5, 6).

      Muinaisessa Israelissa oli myöskin mahdollista, että orja vaurastui ja lunasti itsensä vapaaksi (3Mo 25:49).

  2. kimmo wallentin :”Kun kristitty sanoo, että kaikki mikä on minun on myös sinun, niin kommunisti sanoo, että kaikki mikä on sinun on myös minun.”

    Juu, ja jos tuo, jolle kommunisti sanoo, sattuu olemaan johtaja, yrittäjä, intelligentsian edustaja, pappi yms. Marxin ja Leninin oppien mukaisesti epäkelvoksi luokiteltu ja kulttuuridarwinististen oppien mukaisesti maapallon lajeista hävitettäväksi tuomittu, hän jatkaa ”ja kaikki mikä on minun ei kuulu vähimmässäkään määrin sinulle – sinähän O.W. Kuusisen kaltaisen porvarikätyrisi kanssa olit aikaansaamassa ihmiskunnan pahimpia koskaan vanhenemattomia rikoksiakin”.

    • Hölttä” :sinähän O.W. Kuusisen kaltaisen porvarikätyrisi kanssa olit aikaansaamassa ihmiskunnan pahimpia koskaan vanhenemattomia rikoksiakin”.

      Hetkinen. Mitä sinä sekoilet??? Nyt en ymmärrä alkuunkaan mitä rikoksia minä olen aikaansaanut??? Otto Wille ei ole kuulunut koskaan ylimpiin ystäviini. Olen aina ollut patamusta porvari. Tuskin olisi voinut kuulua ikänsäkään puolesta. Olin silloin vasta pilke isäni silmäkulmassa, kun Otto Wille hoiteli jo Terijoen hallituksen pääministerin hommeleita.

  3. Vaikka O. Spenglerin mielestä vain diletantti voi kutsua buddismia ja kommunismia uskonnoksi, kai ne sitä kuitenkin ovat. Kumpikin keskittyy tämänpuoleiseen.
    Minä vähän pelkään, että anarkiaa kohti tässä ollaan menossa.
    Moraali ja lainkuuliaisuus rapautuvat, itsekkyys ja omien keinojen ajaminen hinnalla millä hyvänsä, vahvistuu. Sitä kehitystä tuo Sari Weckrothin esiin ottama sikiön ihmisarvokin sivuaa. Moni näkyy näilläkin palstoilla tuon sikiön julman surmaamisen hyväksyvän ihan rakkaan Jeesuksen sylissä istuen.

    • ”Moraali ja lainkuuliaisuus rapautuvat, itsekkyys ja omien keinojen ajaminen hinnalla millä hyvänsä, vanvistuu.”

      Totta. Tämänpäiväisistä aatteista moderni markkinakapitalismi taitaa muodostua juuri noista yllä siteeratuista seikoista. Tuloerot kasvavat. Yhteiskunnan todelliset vapaamatkustajat tulevat mieluummin sieltä varallisuusasteikon ylä- kuin alapäästä.

    • Kari-Matti Laaksonen: ”Tämänpäiväisistä aatteista moderni markkinakapitalismi taitaa muodostua juuri noista yllä siteeratuista seikoista.”

      Darwinismia parhaimmillaan (tai siis monien kannalta varsin huono asia). Voimakkaampi ja elinvoimaisempi syrjäyttää heikomman ja jää itse jäljelle.

  4. jorma ojala :”Moni näkyy näilläkin palstoilla tuon sikiön julman surmaamisen hyväksyvän ihan rakkaan Jeesuksen sylissä istuen.”

    Hyväksyn kahden lääkärin suosituksesta tehdyn laillisen abortin, mistä hyvästä olen tällä palstalla saanut kuulla olevani ”murhaaja” ja ilmeisesti vasenkätisenä kokemani oikeakätiseksi ”eheyttämisen” seurauksena en tuomitse seksuaalivähemmistöjäkään. Tulkintani mukaan Raamatussa tuomitaan epäjumalanpalvelusmenot eikä kahden aikuisen ihmisen keskinäistä rakkautta.

    TPerusta omalle uskolleni löytyy Raamatun Viisauden kirjan 7. luvun jakeista 1-3, jotka mielestäni kertovat, että ihminen perii syntymässä ”ruumiillisen muotonsa” fyysisiltä vanhemmiltaan, mutta vasta syntymän jälkeen ensimmäisen hengenvedon myötä hän saa hänestä varsinaisesti ihmisen tekevän minän: ”minä putosin maan päälle, niinkuin käy kaikkien, ja ensimmäinen ääneni oli itku, niinkuin kaikkien muidenkin.”

    • Onko Sonjan kommenttien vastustaminen saatanallista?
      En edes tiedä mitään mistään Sonjan kommentista.
      Yhtä heikosti tunnen VL julistusta noin detaljitasolla.
      Sikiön lähdettäminen on ihan kristikunnan enemmistön mielestä epäkristillistä ja syntiä.

    • Tuula Hölttä: ”TPerusta omalle uskolleni löytyy Raamatun Viisauden kirjan 7. luvun jakeista 1-3..”

      ”Viisauden kirjaksi” kutsuttu kirjoitelma kuuluu ns. apokryfi kirjoihin. Niitä ei ole koskaan hyväksytty kuuluvaksi Raamatun kaanoniin. Uusi testamentti on täynnä siteerauksia vanhan testamentin kaanoniin hyväksytyistä kirjoista jotka ovat nykyisessäkin Raamatussa. Ei kuitenkaan yhden ainuttakaan siteerausta niistä apokryfi kirjoista.

    • Ojala, emme nyt diagnosoinumaan äitiydy, mutta tiedoksesi saatamme, että kommenttisi ovat täysin kristinopin vastaisia.