Lähi-idän kolmea uskontoa yhdistävät monet tekijät. Näistä ensimmäisenä usko samaan jumalaan, maailmankaikkeuden luojaan. Seuraavaksi tulee uskon yhteinen isä, Abraham. Yhteistä on myös usko tuomioon ja ylösnousemukseen. Ja kaikkien käsityksen mukaan Jumala on armollinen. Toki erojakin on; näistä teologisesti merkittävin on kristinuskon käsitys Pyhästä Kolminaisuudesta.
Yhteistä on myös kaikkien kolmen uskonnon tapa toivottaa rauhaa. Muslimi toivottaa: As-salamu alaykum. Juutalainen tervehtii: Shalom aleikhem. Ja meidän kristittyjen liturgiassa kaikuu: Pax vobiscum. Kaikille yhteinen suomennos: Rauha teille. Tämän viikon versio on: Que la paix soit avec vous.
Kaikissa kolmessa uskonnossa on myös ajoittain unohdettu rauhan sanoma. Pyhiä sotia on käyty milloin Daavidin tähden, milloin ristin ja milloin puolikuun alla. Joskus rauha on ymmärretty kovin yksipuolisesti omaksi vallaksi yli muiden. Kristityssä maailmassa rauhantekijäsi on kutsuttu revolveria (Colt .45) ja jättikokoista pommikonetta (Convair B-36). Ariel Sharon johti 1982 operaatiota Rauha Galileaan ja päästi Israelin liittolaiset toteuttamaan joukkomurhan Sabran and Shatilan pakolaisleireissä.
Koko uskonnon ja kaikkien uskovien leimaaminen yhden ryhmän perusteella on yhtä väärin riippumatta siitä, ovatko kyseessä kristittyjen, juutalaisten vai muslimien hirmuteot. Hirmutekojen tekijä voi toki toivoa, että kriisi leviää ja yhä useampi liittyy hänen omaan pyhään sotaansa. Siksikin on tärkeä kuulla rauhan ääniä eri puolilta maailmaa. Jeesus sanoi: Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Yleisemminkin voidaan kysyä, että sanooko kirkko enää mistään, että jokin asia on väärin tai Jumalan sanan vastaista? En ensi alkuun muista yhtäkään sellaista julkista kannanottoa, jossa kansamme elintapoja kohtaan olisi esitetty kritiikkiä. Etenkin piispat, joiden tulisi käyttää kirkkomme merkittävintä ääntä mediassa, ovat liian hiljaa. Saarnoissa esitetyt ajatukset eivät kovin helposti leviä kuulijakunnan keskuudesta mediaan. Siksi erikseen annetutu lehdistötiedotteet ja julkilausumat olisivat omiaan herättämään keskustelua. En tarkoita, että kirkon tulisi jakaa tuomiota, vaan herättää keskustelua. Juuri keskustelun aloittamisessa ja ylläpitämisessä kirkko on toiminut liian vaisusti. Ehkä se johtuu siitä, että haluamme olla liian hovikelpoisia yhteiskunnan silmissä? Tai siitä, että kirkon armokäsitys on muuttunut sellaiseksi, jonka perustalta hyväksytään hyvin moninaiset asiat ja elämäntavat – nekin, jotka ovat kansanterveydelle uhkana (esimerkiksi liiallinen alkoholin käyttö).
Olisi hyvä, jos tästä tabukysymyksestä voitaisiin sanoa ainakin sen verran, minkä Kirkko voi Raamatun ja kristillisen kulttuuriperinteen pohjalta varmsti sanoa: että on kaksi raamatullis-kristillistä tapaa suhtautua alkoholia sisältäviin juomiin – nauttia niitä kohtuullisesti ja Jumalaa kiittäen tai pidättäytyä niistä kokonaan.
Ei ole totta; just aioin blogissani pohtia tätäkin kysymystä! 😀 Noh, pohditaan tässä.
Kirkko on epäonnistunut päihdekysymyksessä? Koko Suomi on epäonnistunut siinä!
Ihminen on A) heikko ja B) selittelee asioita aina omaa napaansa hellien ja kunnioittaen. Se, mikä ongelma on itsellä, yritetään saada näyttämään ihan tyystin muulta kuin ongelmalta.
Mietitään ylipainoa. Tuon tuostakin saa kuulla ”lihavat on lepposia” -selityksiä ja puolustuspuheenvuoroja, mietelauseita ja lihavuuden puolustamiseen tai jopa ihannointiin tähtääviä kuvia. Ihan hömeröä hommaa. On tosi epäterveellistä ja jopa hengenvaarallista olla vahvasti ylipainoinen, siinä ei ole mitään puolusteltavaa. En tarkoita sitä, että lihavia pitäisi kohhdella huonosti tai arvostella heitä tai ottaa heidämn ihmisarvonsa pois heiltä heidän lihavuutensa takia. Tarkoitan sitä, että ylipainossa ei ole mitään ihasteltavaa, koska se on terveysriski. Itselläni on taipumusta lihavuuteen ja käyn jatkuvaa kamppailua asian suhteen; vatsa on pohjaton ja suu ylen ahnas!
Myös tupakassa sama homma. Siinä ei ole mitään ihasteltavaa, koska se on terveysriski. Siitä pitää yrittää päästä kaikin tavoin irti. Olen itsekin joskus polttanut ja saattaisin polttaa vieläkin, mutta en voi sitä tehdä lasteni takia; en halua olla heille huonona esimerkkinä. Tiedä sitten kun eläkepäivät koittavat, pystynkö olemaan siitä sitten erossa; aina kun haistan tupakan, alkaa tekemään mieli vetää henkosia. Silti en näe mitään puolusteltavaa tupakissa; HYI!
Jos on juhlia, joissa tarjotaan kuohuvaista aluksi, otan maljan. Joskus olen saunomisen päätteeksi ottanut siideriä. Koskaan en ole ollut humalassa enkä ikinä haluakaan olla. Alkoholi on tietyn rajan ylityksen jälkeen terveysriski; kun elimistä esittää ”haisevan vastalauseensa” hommalle, raja on ylitetty. Myös jos alkoholi aiheuttaa ihmissuhdeongelmia, raja on ylitetty. Vaikka ei olisi koskaan kaatokannissäkään, raja saattaa ylittyä tyyliin ”eurooppalaisella” juomiskulttuurilla, jossa tissutellaan pitkin päivää.
Kännäämisellä ja tissuttelulla ei ole mitään puolusteltavaa, se on ISO terveysriski molemmissa tapauksissa, ihan samalla tavalla ja enempikin kuin tupakoimisella ja voimakkaalla ylipainolla; kaikista näistä pitäisi yrittää päästä eroon jollakin konstilla, ammattiavulla jos ei muuten. Kaikki em. asiat aiheuttavat syöpää, kaikenlaisia muita sairauksia ja myös ihmissuhdeongelmia. Liikalihavuuskin usein; kun on vaikea tykätä itsestä, se heijastuu monella tapaa ympäristöönkin.
Mutta. Mustavalkoisuuskin on pahasta. Sellaiseen voi johtaa myös tämä minun edellä kirjoittamani ajatuskuvio/palopuhe. Se voi johtaa armottomuuteen. Pitää ymmärtää, että ihminen on monella tapaa heikko ja tarvitsee paljon ymmärtämystä ja tukea elämässään toisilta ihmisiltä. Siltikään mitään sellaisia asioita, jotka ovat elämää tuhoavia, terveysriskejä, EI sovi pitää ”hyvinä, hienoina ja cooleina juttuina”, koska ne ovat edetessään hengenvaarallisia.
Oikeasti hevosen paskakasassa istuminen on hienompi juttu kuin kännääminen, tupakointi tai liikalihavuus. Moon sitä mieltä. Yllättävillä asioilla saattaa olla terveyttä edistäviä vaikutuksia 😀 Ainakin aamuvirtsan sanotaan vievän syylät iholta; ei muuta kuin kokkeilemaan jos on siinä asiassa ongelmaa 🙂 Tiedä vaikka hevosenpaska parantais peräpukamat….!
Pekka Lund on oikeassa.
Alkoholin käytössä tulisi seurata Paavalin ohjetta: oma vapaus voi olla ”heikomman veljen” turmioksi.
Kuka tahansa voi olla heikompi veli. Suurkuluttajaksi ei synnytä. Kaikki alkaa kohtuukäytöstä.
Paavalin ”heikompi veli” -argumentti tarkoittaa tilanteita, joissa joku on vaarassa menettää uskonsa minun käytökseni tähden, vaikka minä toiminkin oikein. Toiseksi Paavali varmasti tarkoittaa myös esimerkiksi alkoholistin suojelemista myös terveydellisistä syistä.
”Heikko veli” -argumentin käyttäminen tyyliin ”teoriassa kristitty saa juoda kohtuullisesti alkoholia, mutta käytännössä ei koskaan, koska aina voi lähellä olla joku heikko veli, josta minulla ei ole mitään tietoa” ei kuitenkaan vastaa Raamatun opetusta asiasta. Meidän Herramme epäilemättä nautti juutalaiseen tapaan ainakin juhla-aterioilla viiniä, ja juoppoja oli siihenkin aikaan. Hän myös muutti veden viiniksi tilanteessa, jossa osa häävieraista oli jo juovuksissa. Mutta Jeesus tehnyt syntiä.
Kirkossa kuitenkin tehdään paljon työtä päihdeongelmien/päihdeongelmaisten ja heidän läheisten parissa. On ryhmiä, leirejä ym. diakoniaan liittyvä työtä. Todella paljon.
kirkossa kuitenkin käytetään alkoholia(ehtoollisellla)ja vielä verovapaasti.tämä pitää saada loppumaan mahdollisimman pian.
Huomaan tämän aiheen olevan myös itselleni edelleen tabu. En osaa enkä uskalla puhua siitä oman elämänkokemukseni perusteella, vaikka minulla olisi siitä paljon kerrottavaa kummaltakin puolen sitä rajaa, joka kulkee Suomen ja Saksan muuten kovin samanlaisten (myös kristillisten) kulttuurien välillä. Ja se onkin jyrkkä, se raja.
Hyvä, jos ongelmiin tartutaan ja keskustellaan siitä, millä tavalla päihdeongelmaisia ihmisiä voitaisiin Suomessa auttaa ja ongelmien syntyä ennalta ehkäistä. Kirkolla on tässä auttamisasiassa paljon kokemusta ja myös hyviä tuloksia.
Myös AA-liikkeen taustalla on kristillinen päihdetyö. Oma isäni selvisi sen avulla alkoholismistaan. Olen siitä kiitollinen ja pyrin kaikin tavoin myös hiljaisesti tukemaan AA-työtä omassa seurakunnassani.
Silti tuossa Kotimaan jutussa oli jotain, mikä kertoo enemmänkin ajastamme. Suhtautuminen alkoholin aiheuttamiin ongelmiin näyttäytyy monissa puheenvuoroissa ”paremman ja raamatullisen kristillisyyden” tavoittelulta (=pyhityskristillisyydeltä eli menestysteologialta). Samalla tuo juttu haastateltujen puheenvuoroissa (mikä ei käsittääkseni johdu lainkaan jutun tehneestä toimittajasta) heijastelee aikamme ulkonäkö- ja terveyskeskeisyyttä.
Luonnollisesti ääripäät ovat taas mukana ja kohtuukäyttäjiä uhkaillaan alkoholismiin luisumisen helvetillä. Porttiteoria on taas kunniassaan.
Asuttuani vuosia ulkomailla jouduin hämmästelemään yhä uudelleen sitä, että maassa, jossa edullista alkoholia saa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja melkein mistä tahansa, en muista juurikaan nähneeni julkijuopottelua enkä humalaisia kaduilla. Sellaista paheksuttiin yleisesti. Kuitenkin viini ja olut katsottiin maatalouselintarvikkeiksi ja niitä kohdeltiin sen mukaisesti sekä hinnoittelussa että saatavuudessa.
Viiniä ja olutta nautittiin tuossa kulttuurissa silti julkisesti. Vieläpä viini kuului jokaiseen viikon tärkeimpään ateriaan (se jopa siunattiin erikseen omalla viininsiunaus-rukouksella). Enkä nyt puhu mistään rypälemehuista tai Raimo Mäkelän tyyliin anakronistisesti ”vedellä laimennetuista ruokaviineistä”, vaan siitä viinistä, jota kaadettiin laseihin suoraan kaupasta ostetuista pulloista/laatikoista. Lapset saivat juotavaksi rypälemehua, ei mitään vedellä laimennettua viiniä.
En väitä etteikö tuossa maassa olisi ollut alkoholin aiheuttamia terveysongelmia. Varmasti oli. Yhtä lailla kuin muidenkin elintarvikkeiden liikakäytöstä johtuvia terveysongelmia, kuten liikalihavuutta ja sydän- ja versisuonitauteja yms.
Rartkaiseva ero suomalaiseen alkoholikeskusteluun oli se, että muutamia poikkeuksia lukkuun ottamatta en muista lukeneeni tai kuulleeni yhtä moralistisia ja äärimmäisiä käsityksiä sen enempää juomisesta kuin syömisestäkään kuin mitä suomalaisessa keskustelussa tulee jatkuvasti esiin.
Sekä viini että (pääsääntöisesti valkoinen ja epäterveellinen vehnä-)leipä kuuluivat kulttuuriin. Ne olivat pyhityksen elementtejä, joilla viikon jokaisesta ateriasta, erityisesti pääateriasta, tuli osa jokaisen ihmisen ja perheen jumalanpalvelusta.
Tästä kulttuurista olemme saaneet itsellemme Herran Pyhän Ehtoollisen (HPE) sakramentin. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, myös HPE:sta on tällä tullut alkoholipoliittinen kiistakapula.
Säännöllisin väliajoin pulpahtaa esiin ajatus, että HPE:lla pitäisi nauttia vain alkoholitonta viiniä. Ei siksi, että esim. viiniin kastettu leipäpala oikeasti saisi porttiteorian kannattajien mukaisesti aikaiseksi jonkun ”heikon veljen / sisaren” lankeamisen juopotteluun, vaan siksi, että alkoholittoman viinin vaatimus HPE:lla on alkoholipoliittinen demonstraatio. Sillä tehostetaan ”paremman ja raamatullisemman kristityn” mallia.
Mitään tieteellistä / kliinistä näyttöä sille, että HPE:n nauttimien olisi saanut jonkun ratkeamaan juopotteluun, ei ole olemassa. On vain urbaanilegendoja siitä, miten ”joku tietää jonkun kaverin varmasti kertoneen jonkun tuttavansa kaverin langenneen juopotteluun heti, kun oli pyhäaamuna käynyt nauttimassa HPE:n kirkossa”.
Onko tässä keskusteluusa mopo karannut käsistä? Mitenkään en vähättele sitä, että yli 14 mljrd euroa palaa vuosittain alkoholin aiheuttamien haittojen korjaamisen. Kyse on tällaisen luvun äärellä jo kansantaloudellisesta kärsimyksestä.
Kysyn kuitenkin: onko tässä keskustelussa mielekästä jättää ”asiantuntijoiden” haastatteluissa oikeiksi vastauksiksi ainoastaan täysraittiuden nostamista jalustalle ja kohtuukäyttäjien syyllistämistä porttiteorioineen alkoholismin vaaroilla?
Niin kauan kuin keskustelua halitaan äärimielipiteillä ja kirkollinen keskustelu korostaa täysraittiutta ”paremman ja pyhittyneemmän kristityn” mallina, me häviämme tämän sodan ”viinan perkelettä” vastaan. Meidän päihittää ”omahyväisyyden ja omavanhurskauden perkele” mennen tullen.
”Viinan perkele” talttuu samoilla eväillä kuin ”omahyväisyyden ja omavanhurskauden perkelekin”: rakkaudellisella asenteella ”heikkoja veljiä / sisaria” kohtaan, ystävien ja yhteisön tuella (”kaveria ei jätetä” -asenteella, kuten AA-työssä), rehellisellä ja moralisoimattomalla valistuksella ja ennen kaikkea pelottomalla evankeliumin julistamisella, jossa Kristuksen lahjavanhurskaus korvaa omavanhurskauden sekä ”heikkojen” että ”vahvojen veljien / sisarten” asenteissa.
Samaa mieltä Jounin kanssa. Ennaltaehkäisevä päihdetyö kunnallisella tasolla lakkautettiin 90-luvun laman aikana. Siis yksi raittiustoimenjohtajan virka ei kalliiksi olisi tullut, kun siitä käsin tehtiin juuri myös sitä ennaltaehkäisevää työtä mm. nuorten parissa. Sittemmin sitä työtä on ryhdytty paikkamaan erilaisten projektien kautta ja kolmannen sektorin työnä. Siitä on tullut sirpaleista eikä juuri pitkäjänteisyyttä semmoisessa työssä voi olla.
PS.Tietysti ’raittiustoimi’ nimi pitäisi olla joku muu.Raittiustoimenjohtajista tehtiin silloin tavan sosiaalityöntekijöitä. Nuoristotoimi ja esimerkiksi seurakuntien erityisnuorisotekijät Saapas-toiminnan myötä ovat tehneet täällä näkyvää ja arvostettua työtä, myös nuorten mielestä.
Jouni, puhut minun suullani. Kiitos!
Minä olen asunut elämäni ns. parhaat vuodet melkein käsivarren mitan päässä viinirinteistä. Sellainen kokemus ei mene ohitse vaikuttamatta.
Suomalainen, myös kristillinen ”alkoholikeskustelu” saa minut tuntemaan syvää vierautta. Se ei osu kohteeseensa. Niin koen.
Mutta oikein puhuakaan en uskalla.
Kiitos siis, Jouni, että uskalsit.
Turtiainen käyttää pitkän, mutta hurskastelevan puheenvuoron puolustaakseen paitsi yleisesti kohtuullista alkoholinkäyttöä, myös kirkollista alkoholinkäyttöä esim ehtoollisviinin muodossa.
Tärkein kysymys jää vastaamatta. Miksi alkoholia pitäisi ylipäänsä käyttää? Pienetkin määrät, nk. kohtuukäyttö ovat vaarallisia. Miksi alkoholin käyttöä on tarpeellista puolustaa?
Porttiteoria pitää sikäli paikkansa, että joitakuita ns. ykköstyypin alkoholisteja lukuunottamatta ylivoimainen enemmistö alkoholisteista ja käytännössä kaikki suurkuluttajat aloittavat ”varovaisesti” kohtuukäyttäjinä. Näiden henkilöiden määrä ei ole, toisin kuin väitetään, mikään pieni, vaan pikemminkin satojatuhansia. Siihen kun lisätään perheenjäsenet, työtoverit jne. ovat alkoholin aiheuttamat inhimilliset kustannukset lähes jokaisen suomalaisen arkipäivää.
Monet katsovat lääpäällään ja kuola ijanosta ja ihailusta valuen etelä-euroopan ja Ranskan suuntaan. Sielläpä osataan viiniä lipittää oikein! Mutta. Esimerkiksi Ranskassa maksakirroosi on monin verroin Suomea yleisempää. Taloudellisia kustannuksia ja inhimillisten haittojen määrää voi vain arvailla.
Tätäkö kirkon pitäsi tukea?
Jounilla ja Martilla hyviä kommentteja. Muistuttaisin kuitenkin siitä, ettei täysraittius ole aina merkki väärästä pyhityskristillisyydestä tai harhakuvasta paremmuudesta. Voi sitä panna korkin kiinni ihan umpiluterilaisestikin. Kun ei (enää) maistu.
Teemu: kuten edellä kirjoitin, on kaksi raamatullista tapaa suhtautua alkoholipitoisiin juomiin, niiden kiitollinen ja kohtuullinen nauttiminen ja niistä pidättäytyminen. Olen läheltä seurannut kumpaakin elämäntapaa noudattavia uskovia kristittyjä, jotka eivät ole sen paremmin tiukkapipoisia väkisinpyhittäytyviä eivätkä suruttomia antinomistejakaan.
Ja kuten pari muutakin keskustelijaa täällä on yrittänyt sanoa, koko mustavalkoista tapaa suhtautua asiaan on kovin, kovin vaikea ymmärtää kovin, kovin monien vakaiden uskovien yli tunnustuskuntarajojen, mutta ulkopuolella Suomen rajojen. Ja jos on kasvanut irti Suomen rajoista ja saanut itselleen uudet rajat, voi sitä suomalaisenkin olla vaikea ymmärtää.
jos lähtökohta on se että alkoholin käyttö on väärin pitäisi uskovaisten näyttää esimerkkiä lopettamalla ehtoollisviinin käyttö.tosin uskovaisten keskuudessa päihde ongelmat tuskin ovat harvinaisempia kuin muillakaan.saattaa olla jopa päin vastoin.ahdeasmielinen asenne on omiaan pahentamaan tällaisia ongelmia(vrt.seksuaaliset hyväksikäytöt)
Viime vuosisadan loppupuolella kirkolliskokouksen päättyessä sen edustajille jaettiin kokouksen päätyttyä tiettynä vuotena pullo vuosikertaviiniä kirkon lahjana. Siis kaiketi verovaroin! Leastadiolainen täysraittiiksi tunnettu maallikkoedustaja sai sen tilalle minulle kerrotun version mukaan muistaakseni perunasäkin.
Juha Nuppolalle sen verran tuosta ehtollisviinin turmelevasta vaikutuksesta, että jos se on syynä yhteiskuntamme alkoholiongelmaan, niin kipulääkityksenä käytetty morfiini on syynä maamme yhä kasvavaan huumeongelmaan. Lopetettakoon siis myös parantumattomasti sairaiden kipulääkitys esim kipupumpun ja morfiinin avulla.
Raittiudesta ei ole ollut mitään haittaa ainakaan minulla. 14,5 miljardia vuodessa maassamme, jolla on 100 miljardia velkaa, on paljon. Kymmenen vuoden täysraittiudella maksettaisiin Suomi velattomaksi. Toinen vaihtoehto olisi käyttää samaa periaatetta kuin ympäristötuhoissa, eli maksatetaan käyttäjillä täysi hinta myös alkoholinkäytön seurauksista.
Taitavat paljon parjartut Kreikan tuet olla pientä alkoholihaittojen aiheuttamille kustannuksille eli veronmaksajille. Mutta kun raittiudesta ja juoppoudesta puhuminen leimataan moralismiksi, niin tässä nyt ollaan.
Jokaisella olkoon siis edelleen subjektiivinen oikeus menettää terveytensä sekä aiheuttaa lähiympäristölleen sekä koko yhteiskunnalle vaikeuksia ja taloudellisia kustannuksia juomalla alkoholia eli käyttämällä valtion monopolina myymää huumavaa nestemäistä ainetta niin paljion kuin haluaa.
Todellisuudessa tähän ongelmaan ei halutakaan ratkaisua!