Paras on toivoa kirkolliskokoukselta seuraavaa lausumaa mikä saatellaan hyvässä järjestyksessä Kirkon järjestykseen. Mitään ei tarvitse muuttaa näin perinteisessä huomaamisessa.
Kirkolliskokous tällä päivämäärällä on päättänyt asiassa hyväksyä seuraavaa:
Suomen Ev.Luterilaisen kirkon papilla on oikeus vahvistaa niiden samansukupuolisten tahtomisien asia todettuna konsensuksena kirkollisena vihkimisenä mihin asiaan kirkkomme papit uskonnäkemyksensä ja uskontotuusnäkemyksensä mukaan voivat yhtyä.
Edellisen mukaan pappi voi parille rukoilla siunauksessa myös kirkon ja sen alttarin siunausta.
Jouni Turtiainen
30.12.2013 13:08 Niin, ja Heinolahan osaa Raamatun alkukielet niin sujuvasti, että se “oikea” käännös tähänkin löytyi varsin nopeasti.. vaikka konteksti puhuisi jotain aivan muuta. 🙂
Huvittava että Turtianen panee sanan ’oikea’ lainausmerkekihin kykenemätä osittamaan etteikö hit’uu
merkitsisi sanamukaisesti käännettynä juuri sitä mitä sanoin. Se ei edes ole minun käännökseni vaan mm. professori Bendixonin…
Konteksti Turtiaisella tarkoittanee sitä, että käännöksiä pitäsi tehdä kehäpäätellen uskonnollisen Dogman ohjaamana, ei tekstistä itsestään käsin. Eli hän hyväksyy kristillisen eisegeesiin…
Rehellinen käännös kääntää kunkin tekstipaikan juuri siinä paikassa käyteyistä käsitteistä niiden omien merkityssisältöjen ja muotojen mukaan, selittävät käännökset vetävät aivan liian usein ’kotiinpäin’. Selitykset tulisi jättää alaviitteisiin. Nyt tehdään usein päinvastoin, selitys luetaan käännöksiin ja oikea merkitys alaviitteisiin eikä aina niihinkään.
Kontekstia täsä tapauksessa: Genesis 12.1:ssa Jahve käskee Abrahamin lähteä Harranista, po. käännöksessä oli kyse lähdöstä Kaldeasta….
Ja vaikka toisaalla kerrotaankin Jahven tuoneen Abrahamia Kaldeastakin, ei se tarkoita välttämättä,että hän olisi ollut yksin asialla. Vt:stä käy monin kohdin ilmi, että Jahve oli yksi elohimeista, ehkäpä niiden ’pomo’, mutta ei vielä tuolloin ainoa Jumala eikä varsinkaan Eljon,Korkein Jumala,sillä Jahve oli Korkeimalle alisteinen: a) Ps. 82:1: Jumala oli tuomarina jumalien kokouksessa…b) VMs 32:8-9:Kun Korkein jakoi kansat perinnöiksi, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. 9 Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.(Eli Korkein on perinnöjakaja ja Jahve yksi perinnön saajista.)
Heprealasikirje myös muistaakseni kertoo Abrahamin ollen tietämätön siitä, minne oli harhaillut.
Ja siis se Daavidin maininta ’elävistä jumalista.? (elohjim hajjim)
Heinola: ”Huvittava että Turtianen panee sanan ‘oikea’ lainausmerkekihin kykenemätä osittamaan etteikö hit’uu merkitsisi sanamukaisesti käännettynä juuri sitä mitä sanoin.”
Päinvastoin. Turtiainen on juuri edellä osoittanut, että po. heprean verbi nimenomaan sananmukaisesti tarkoittaa ”erehdyttämistä” (kantasanana taw, ’ajin, he).
Turtiaisen pointti olikin siinä, että po. heprean sanalla on muitakin merkityksiä, joten sen ”oikean” käännöksen ratkaisee aina konteksti.
1 Moos 20:13 kontekstissa tuo heprean sana on mitä uskottavimmin masoreettisessa tekstissä kopioitsijan tekemä virhe, ja oikean heprealaisen lukutavan on säilyttänyt meille samarialainen Pentateukki, joka on myös vanhempi kuin masoreettinen teksti (siis hit’e ’oti = ”sai minut vaeltelemaan / harhailemaan”).
”Oikean” käännöksen ratkeaminen näkyy kaikissa kielissä kontekstin perusteella. Esim. englannin lause ”I’m not smoking any more” käännös ratkeaa siitä, onko sanoja juuri tulossa palavasta talosta, savustuspöntöltä vai tuhkakupilta. Sanalla ”smoking” kun on useita eri merkityksiä, kontekstista riippuen. ”Sanatarkka” käännös ei tässä ratkaise yhtään mitään.
Verbillä “ta’a” (taw, ‘ajin, he) on toki tämä perusmerkitys (“erehtyä”, “eksyä”), mutta kontekstin huomioon ottaen kyse on saman verbin hif’il- / hif’al-muodon muista merkitysvivahteista, kuten “saada vaeltelemaan” (ikään kuin eksyksissä) ja “tulla houkutelluksi”.
Jos ja kun perusmuoto ta’ a merkitsee erehtyä eksyä, anta siihen liitetty h-etuliite verbile siis suoraviivaisesti elohjim subjektin jäleen käännettynä merkityksen eksyttää tai erehdyttää. Näin myös monikko tulee hit’uu muodossa ymmärretäväksi, sillä kaldean jumalat eksyttivät.
Tuolloinen herealaistenkaan polyteismi ei ole suinkaan minun ’esoteriaani’ vaan kyllä kaikki vakavasti oettava eksegeettinen tutkimus katsoo monoteismin vakiintuneen vasta Baalin vankeuden jälkeen,
kus se oli ensin saanut vaikutteita Mesopotaialaisesta monoteimista (profesori Simo Parpola: Assur)
Miten Turtianen selität Daavidin puheen ’elävistä jumalista’ (elohjim chajjim) kun hän tarkoittaa omia jumaliaan? Tai miten selität Korkeimman ja Jahven välisen suhteen, kun Korkein jakaa perinnön Jahvelle?
Tai Genesisen monikon ’tehkäämme’ ihminen verakuvaksemme kaltaiseksemme? Vittaus kolminaisuuuten on tähän sovellettuna pelkää spekulaatiota,kohta ei puhu mistään kolmesta yhtään mitään!
Minun ei tarvitse selittää kenellekään mitään – edelleenkään ainakaan korvauksetta. Kommentoida voin, ihan korvauksetta.. 🙂
Sen toki jokainen eksegeetti tietää, että vielä pakkosiirtolaisuuteen (lienee sama kuin Heinolan tarkoittama ”Baalin vankeus”?) saakka sekä Pohjoisvaltion (Israelin) että Etelävaltion (Juudan) heimojen keskuudessa esiintyi epäjumalien palvontaa. Siis polyteismiä.
Juuri tästä syystä Israelin ja Juudan profeetat suomivat omaa kansaansa: ne olivat luopuneet uskollisuudesta Jahvelle. Ensimmäinen ja toinen (siis heprealaisen järjestyksen mukaisesti toinen) käsky ohjaa Israelin jumalanpalvelusta oikeaan suuntaan: vain Jahvea saa palvella.
VT:n teksteissä esiintyy näkemys sekä ”monolatriasta” (=yhden Jumalan palvelemisesta) että ”monoteismista” (= on vain yksi Jumala, jota voidaan aidosti palvoa).
Edellisessä tunnustetaan tosiasia, että muitakin jumalia on (varsinkin muilla kansoilla), mutta israelilaiset saivat palvella vain yhtä Jumala, Jahvea (esim. koko ns. deuteronomistinen historiateos, siis 5 Moos – 2 Kun ja Jeremia).
Jälkimmäisestä puhuvat erit. pakkosiirtolaisuuden jälkeiset profeettatekstit, kuten Jes 45:18 (epäjumalista heitetään tässä yhteydessä aika rankkaa herjaa, esim. Jes 44:9-20 on tästä hauska esimerkki, kannattaa lukaista!).
Mitä tulee näihin muihin yksittäisiin raamatunkohtiin, voin lyhyesti kommentoida seuraavaa:
Daavidin suuttumus Goljatille deuteronomistiseen historiateokseen kuuluvassa tekstissä (kahdesti 1 Sam 17:26, 36), jossa hän kohta kellistää Goljatin Israelin Jumalan nimeen, ei jätä vaihtoehtoja: kyse on Israelin sotajoukkojen ”Elävästä Jumalasta”.
Koska hepreassa ”Jumala” on eittämättä monikollinen sana, siihen liitetty attribuutti / verbi on yleensä aina yksikössä. Tässä nimenomaisessa kontekstissa se on monikollinen. Samaan tapaan kuin heprean sana ”majim” (vesi) on monikollinen, mutta saa attribuutikseen monikollisen sanan, esim. juuri ”hajim” (elävä; siis ”elävä vesi” = juokseva vesi).
Heinola, miksi Daavid olisi tässä puhunut ”jumalista” (monikossa), vaikka missään muualla hän ei tee niin? Miksi deuteronomistiessa historiateoksessa, joka nimenomaan keskittyy varoittamaan vieraiden jumalien palvonnasta, tekstin toimittajat olisivat antaneet pienintäkään vihjettä israelilaisille, että monien (epä-)jumalien palvonta olisi kuitenkin ollut sopivaa, kun kerran Daavidkin palveli monia jumalia (”elohim hajim” ymmärrettynä monikollisena)?
Käsittääkseni jälleen laajempi konteksti puhuu sen puolesta, että kyse ei ollut monista jumalista, vaan Israelin sotajoukkojen edellä kulkevasta ”Elävästä Jumalasta”, koska kaikki muut jumalathan ovat lopulta ”elilim” (= turhuutta, Jes 31:7) ja ”meajin” (= tyhjää, Jes 41:24).
Niillä, jotka väittävät, että israelilaiset olisivat suvainneet keskuudessaan epäjumalien palvontaa, on suurempi todistustaakka, kuin meillä, jotka väitämme, että israelilaisten epäjumalanpalvelus oli VT:n (ja UT:n) tekstien mukaan suuri erehdys..
Turtianen ymmärsit kyllä hyvin, että tarkoitin Baabelin.(Huono näppäinlaite ja guffiittitulehdus olkapäässäni) Vanhassa testamentissa on siis monolatriaa mutta siellä on myös polyteismia, sillä Korkein (EL ELYON) erottuu Jahven yläpuolella olevaksi ja molemmat ovat heprealaisten jumalia.
Chajjim eli ole duaalinen sana kuten ’sakset’ tai ’housut’. Jouduit vain spekulatiisesti selittelemään. Chajjim sanasta on selkeä yksikkömuoto chaj. Kääntäjä voisi niin halutessaan laittaa (duaali)tulkintansa alaviitteeseen,mutta käännös pitää olla oikein! Chajjim on tekstisä monikossa ja sillä sipuli. ja enhän minä suomekakan manipuoloi esim. kopioimalla sanan sakset uuten paperiin ’saksi’ vedoten lähtösanan duaalisuuteen…
Oletettujen motiivien tai niiden puuttumisen kautta kääntäminen on eisegeettistä ja motiivien kyseleminen tuhansia viuosia siten kirjoittaneitten perään,elleivät itse kerro, ja siis oletetun motiivin mukaan kääntäminen on epätieteellistä..
Vt:n polyteismissa erilliset jumalat Korkein ja Jahve eivät olleet mitään epäjumalia.
Heinola: ”Korkein (EL ELYON) erottuu Jahven yläpuolella olevaksi ja molemmat ovat heprealaisten jumalia.”
Tässä vedetään nyt mutkia suoraksi. ”El Eljon” -nimitys Jumalasta esiintyy lähinnä vaihtoehtoisena tai rinnakkaisena Jahven kanssa. Näin on esim. 1 Moos 14:18-22 (tosin tekstikriittisesti jakeessa 22 on ongelma: sana ”Herra” puuttuu sekä Heinolan parjaamasta Septuagintasta että syyrialaisesta Peshittasta ja Qumranin ”Genesis Apokryfon” -tekstistä).
Mihin käsityksesi sille, että El Eljon olisi yläkäsite ja Jahve alakäsite, perustuu? Ainakaan VT:n omaat tekstit eivät sitä suoraan kerro. Sen sijaan viitteitä rinnasteisuuteen ja vaihtoehtoisuuteen on runsaasti (esim. Ps 92:2, Ps 97:9, Ps 107:11, Val. 3:35,38).
Heinola: ”Chajjim on tekstisä monikossa ja sillä sipuli.”
Hieman peruskielioppia: ”hajim” on itse asiassa substantiivi ”elämä”, joka hepreassa ilmaistaan monikossa, aivan kuten sana ”vesikin” (oikeastaan duaali). Kun nykyisinkin hepreassa sanotaan ”elämälle”, se sanotaan ”le-hajim”. Tässä (1 Sam 17:26, 36) sitä käytetään adjektiivina, joka taipuu pääsanansa suvun ja luvun mukaan.
Heprean kielessä sukuja on kaksi: substantiivit ovat joko maskuliineja tai feminiinejä. Heprean kielessä lukuja on kolme: substantiivit ovat joko yksikköjä, duaaleja (”kaksikkoja”) tai monikkoja.
Adjektiivit taipuvat yleensä aina pääsanansa mukaisesti, kuitenkin sillä poikkeuksella, että adjektiiville ei ole erikseen duaali-muotoa, vaan duaalien yhteydessä adjektiivi (tai muu attribuutti) on monikossa (joko fem. tai mask.).
Jos siis halutaan sanoa, että Jumala (mon.) on ”elävä” käytetään tässä yhteydessä nominia ”hajim”. Yksikköä ”haj” käytettäessä sanaparin ”elohim haj” merkitys muuttuisi. Nomini ”hajim” on yhtälailla monikko kuin duaali, riippuen mikä on pääsanan luku.
Adjektiiveilla ei siis ole erikseen duaalia tai monikkoa, vain substantiiveilla on.
Jos siis tässä käytettäisiin adjektiivia / verbiä ”haj” (yks. mask.), tekstimme merkitys muuttuisi oleellisesti toiseksi: ”elohim haj” merkitsisi ”Jumala on elävä” / ”eläköön Jumala”. ”Haj” on yks. mask. imperatiivi (tässä yhteydessä kohortatiivi) verbistä ”elää” = ”eläköön”. Siitä tulee tällöin siis ns. nominaalilause, koska heprean tempuksissa ei ole preesensiä lainkaan.
Jos siis halutaan painottaa ”Elävää Jumalaa”, käytetään sanaparia ”elohim hajim”, kuten sanparissa ”elävä vesi” (”majim hajim”, jossa ”vesi” on duaali, vaikka se on olemuksellisesti yksi). Jos taas halutaan sanoa, että ”Jumala on elävä” / ”eläköön Jumala!”, käytetään sanaparia ”elohim haj”.
Masoreetit valitsivat monikollisen ”elävä Jumala” -sanaparin = ”elohim hajim” luultavasti siksi, että osasivat heprean kieliopin ja ymmärsivät sanojen merkityksiä eri konteksteissa.
No, nythän minä taas selitin (kielioppia), vaikken saa tästä edes korvausta.. 🙂
Päinvastoin. Turtiainen on juuri edellä osoittanut, että po. heprean verbi nimenomaan sananmukaisesti tarkoittaa “erehdyttämistä” (kantasanana taw, ‘ajin, he).”
He, miksi siis minun oikea käännökseni oli lainausmerkeissä ’oikea’…
”Turtiaisen pointti olikin siinä, että po. heprean sanalla on muitakin merkityksiä, joten sen “oikean” käännöksen ratkaisee aina konteksti.”
Mitä ihmeen merkityseroa on sanonalla ’laittaa vaeltamaan’ (kuin eksyttäen) tai sanalla eksyttää…
Ja miksi siis ei ole käännetty ’laittoivat vaeltaman minut eksyksiin’ vaan nykykäännös on edelleen väärä sekä sijamuodon että merkityksen suhteen.
Siis harhaanjohtivat tai eksyttivät olisi ollut aivain oikea käännös kontekstikin huomioon ottaen,eli esim. heprealaiskirjeen perusteella voidaan päätellä Abrahamin nimen omaan eksyneen…
Samarialainen Pentateukki perustuu transilitterointiin, joka poikeaa masoreettitekstistä ja Septuangintastakin monin kohdin emmekä tiedä senkään tekstipohjaa ja monien tutkijoitten mielestä sitä on ohjannut myös samarialaisten oma ’harhaoppinen’ teologia.
Jaahas, siis varsinaisesti ”harhautuneita” olivatkin samarialaiset.. 🙂
Omasta puolestani päätän tämän ”keskustelun” tähän. Kiitos mielenkiinnosta ja hyvää uutta vuotta!
”Jouni Turtiainen
30.12.2013 21:04
Jaahas, siis varsinaisesti “harhautuneita” olivatkin samarialaiset.. 🙂
Omasta puolestani päätän tämän “keskustelun” tähän. Kiitos mielenkiinnosta ja hyvää uutta vuotta!”
Miksi ihmeessä samarilaiset translitteroijat olisivat olleet virheettömiä, jos tod. näk. paljon terävämmät masoreetit olisivat voineet olla huolimattomia? Ei ole mitään taetta siitä,että po. translitteraatio olisi toistanut jokaisen heprealaisen sananja kirjiamen virheettömästi ilman ja ilman mitään ’kotiinpäin’ vetämistä.
kyllä se nyt vahvasti näyttää siltä,että kaikki mikä tukee krist. Dogmaa on virheetöntä ja kaikki mikä siitä poikkeaa perustuu virheisiin…
’Keskustelu on sinällään ollut minusta mielenkiintoista – vaikka suhde Korkein yli alemman Jahven jäikin käsittelemättä- joten kiitos myös puolestani ja hyvää Uuta vuotta sinne Espoonlahteenkin ja erityisterveiset Latvuksille.
Turtiainen: ”Mihin käsityksesi sille, että El Eljon olisi yläkäsite ja Jahve alakäsite, perustuu? Ainakaan VT:n omaat tekstit eivät sitä suoraan kerro.”
Tämä kertoo sen aivan selvästi ja minusta myös suoraan: (Siis otettava huomioon ajatuksen jatkuminen suoraan jakeeseen 9!) V Ms. 32: 8.9:
Jakaessaan kansat (muukalaiset)
perinnöiksi erotellessaan ihmisten
lapset ja määrätessään kansojen
rajat Korkein teki sen Isralin
poikien luvun mukaan, 9) Sillä Jahven
osa on hänen kansansa Jakob hänen
perintöosansa.”
Ei ole mitään epäselvää siinä, että Korkein on tässä jakomies ja Jahve yhden jako-osuuden eli Jaakob-
sraelin saaja. Eli Jahve oli vain Israelilaisten Jumala.
Korkein on siis jakamassa kansoja perinnöiksi ja yksi peritöosan kuluu Jahvelle ja 11 muille jumalille, joita tässä ei mainita. Tähän suuntaan viittaa myös teologian tohtori ja seemiläisten kielten erikoisasiantujija professori Raija Sollamo.
Heprean elämä sana chaj on siis myös adjektiivi ’elävä’ ja sitä käytetään VT:ssä usein myös yksikkönä /Gezenius)ja tietysti monikollisesti chajjim. Ja kun chaj noudattaa pääsanansa lukua ja sijaa on elohjim chajjim tietenkin käännettävissä ’elävät jumalat’. (Koska polyteismia oli vielä Davidin aikaan ja sanontahan saatta perityiä ajalta paljonennen po. muistiinmerkintää) Aivan kuten chajjim majim elävät vedet. (Jos ja kun teologit tulkitsevat tämän ’elävä Jumala’ voisi tulkinnan toki panna alaviitteeseen,eikä’ päinvastoin…) Kun chajjim on monikossa joskus yksikönkin yhteydessä ei se tällöin olekaan välttämättä adjetiivi vaan voi hyvin olla substantiivi,esim. yeats chajjim eli elämän puu voi yhtähyvin merkitä elämien puu, koska varhaisessa juutalaisuudessa monet uskoivat useisiin elämiin tuolloin vielä syklisessä maailmanjärjestyksessään.
Eli on syytä kysyä, m i k s i muotoa chajjim milloinkin käytetään: Kippis-sanonnan le-chajjim pohja-ajatuksena onkin toivottaa onnea m o n i l l e elämille tai elämän kaikelle diversiteetille.
Kiitos vain heprean kielioppitunnista: kertaus tekee aina hyvää vaikka heprean alkeisikieliopin tunnenkin.
Keskustelemaamme asiaan tunti ei juurikaan tuonut lisää, tulkinnat jäävät manitsemistani syistä yhä auki.
Heinola: ”Eli on syytä kysyä, m i k s i muotoa chajjim milloinkin käytetään: Kippis-sanonnan le-chajjim pohja-ajatuksena onkin toivottaa onnea m o n i l l e elämille tai elämän kaikelle diversiteetille.”
Tästä Heinolan tulkinnasta epäilemättä ainakin Sini Saarela ja hänen hengenheimolaisensa olisivat innoissaan, mutta kun se ei vastaa heprean kielioppia, niin pitää vielä vuoden viimeisen päivänä tuottaa pieni pettymys: ”heprean ”elämää”-sana on aina monikollinen ”hajim” – kuten ”vettä” merkitsevä sanakin on aina monikollinen ”majim” (duaali).
”Minun elämäni” on (klassiseksi) hepreaksi ”hajjai” ja nykyhepreaksi ”hahajim sheli”. Siis AINA monikko, vaikka sillä tarkoitettaisiin vain yhden ihmisen yhtä elämää.
On se vieraiden kielten logiikka joskus ihmeellistä. Kuten itse elämäkin. Uudelle vuodelle kaikille tasapuolisesti: Le-hajim! 🙂
Heinola: ”Ei ole mitään epäselvää siinä, että Korkein on tässä jakomies ja Jahve yhden jako-osuuden eli Jaakob- sraelin saaja. Eli Jahve oli vain Israelilaisten Jumala. Korkein on siis jakamassa kansoja perinnöiksi ja yksi peritöosan kuluu Jahvelle ja 11 muille jumalille, joita tässä ei mainita. Tähän suuntaan viittaa myös teologian tohtori ja seemiläisten kielten erikoisasiantujija professori Raija Sollamo.”
Kaikki kunnia Raija Sollamolle, ansioituneelle Septuaginta-tutkijalle ja emeritaprofessorille, mutta raamatunkäännökomitea, johon myös Sollamo kuului, on kääntänyt tämänkin kohdan toisin kuin suuresti arvostamasi masoreetit. Tekstikriittisillä perusteilla.
Selitänpä vähän – taaskin täysin korvauksetta.. 🙂
Masoreettinen teksti on valitettavasti tässäkin kohdassa erittäin arvoituksellinen ja vähintäänkin epäselvä.
Mitä tarkoitetaan ajatuksella ”Israelin heimojen luvun mukaan”..? Että jumalia olisi ollut alunperin ollut 12, kuten Israelin heimojakin..? Ja näistä jumalista yksi olisi ollut Jahve, joka valitsi / sai omaksi kansakseen Jaakobin / Israelin..?
Mutta jos jumalia oli alunperin ”Israelin heimojen luvun mukaan” 12, kuka näistä silloin oli ”Korkein” (hepr. ”eljon”)..? Jos ”Korkein” taas ei kuulunut näihin 12:n heimojumalan joukkoon, oliko siis jumalia alunperin 13 eikä 12 (”Isrelin heimojen luvun mukaan”)..?
Mihin tällainen epämääräinen 12-13 jumalan lukumäärä sitten olisi perustunut?
Minusta vaikuttaa uskottavimmalta – tekstin epäjohdonmukaisuuksista ja heikkouksista huolimatta – että tässäkin ”Korkein” ja ”Jahve” itse asiassa rinnastuvat toisiinsa, jotta tuo ”Israelin lasten lukumäärä” (12) saadaan täsmäämään.
Vai olisiko tässä jokin muu (kätketty) logiikka kuin ns. maalaisjärki?
Kyse olisi mielestäni siis perin normaalista esieksiilin aikaisesta monolatrisesta käsityksestä, että muilla kansoilla olkoon omat jumalansa, Israelilla on vain Jahve.
Tosin tämän tekstikohdan ymmärtämistä eivät juuri muutkaan varhaisemmat tekstit ja vanhat käännökset avaa.
Mitä tässä on alunperin lukenut, jää valistuneiden arvausten varaan, kun vanhat tekstit ovat tässä ristiriitaisia tai ainakin epämääräisiä.
Jos seurataan Septuagintaa ja Qumranin tekstiä (jotka ovat molemmat peräisin samoilta ajoilta n. 200 eKr. siis n. 1200 vuotta vanhempi tekstimuoto kuin raamatunkäännöksemme pohjana oleva masoreettinen teksti), saadaan käännökseksi ”Jumalan enkelten luvun mukaan”.
Arameankielinen Targum Jonatan (ajanlaskumme alkupuolelta) lisääkin tähän kohtaan toiveikkaana luvun 70 – siis oletetun Jumalan enkelten lukumäärän.
Sollamo ja k:nit ovat taas seuranneet Symmakhoksen Septuaginta-versiota ja Origeneen Syroheksaplan kreikkalaista sekä Vetus Latinan tekstimuotoa, jolloin tulokseksi saadaan kutakuinkin se, mitä nykyinen Kirkkoraamattu (1992) esittää: ”jumalan / jumalten luvun mukaan” – kääntäen kuitenkin dynaamisesti ”kullekin oman jumalan”. Siis täysin edellä sanotun monolatristisen ajatuksen mukaisesti.
Mitä tämä kaikki sitten taas tarkoittaa? Edellä sanotun perusteella ei ilmeisesti mitään muuta kuin vahvistaa edellä sanottua esieksiilistä monolatrista ajatusta: muilla kansoilla olkoon omat jumalansa, mutta Israel palvelkoon vain Jahvea.
Mitenkään alistussuhteena ”Korkein” (”eljon”) vs. Jahve en tätä vieläkään näe. Ainakaan pelkästään alkutekstejä lukemalla.
Ennemminkin kyse on Jahven valinnasta: hän valitsi autiomaassa harhailevan kansan (Jaakobin/Israelin) ja antoi sille paikan, missä palvoa ainoastaan häntä (5 Moos 32:10ss.).
Täysin yhdenmukainen ajatus dekalogin ensimmäisen käskyn kanssa.
”Nomini “hajim” on yhtälailla monikko kuin duaali, riippuen mikä on pääsanan luku.”
Niinpä siis kun elohjim on monikko ei ole mitään muuta kuin teologinen esiymmärrys-este sille että sen edessä oleva chajjim on myös aito monikko!
Se ”hajim” on muuten ”elohim”-sanan perässä – ei koskaan edessä, koska se on ”elohim”-sanan attribuutti, joka heprean kielioppisääntöjen mukaan kuuluu pääsanansa jälkeen.
Vielä kerran: hyvää uutta vuotta 2014!
Onkos Sepolta tulossa isompikin offensiivi aiheeseen liittyen? Vaikuttaa kuin valmistelisit jotain perustavanlaatuista läpimurtoa.
Olen kirjoittamasa kirjaa SALATTU RAAMATTU! Siihen tulee 3 x 222 (Jeesus epiteetin ja vokatiivimuodon Nazoraios lukarvo on 222!) sivua.
Hyvä! Toivottavasti se ”piilotettu tiedon avain” on hallussasi!
Sola Scriptura ajatustahan on arvosteltu jo 1600-luvulta lähtien. Pyhät tekstit ja kulttuuriympäristön muutos projekti siis tutkii sitä, miten ympäristön muutokset vaikuttivat tekstien transkriptioon. Oliko sekin ympäristön vaikutusta, että meillekin tehtiin Raamatun uudistustyötä. Saavutetaanko tällä hankkeella sitten sitä, että kirkkomme keskeiset Pyhät totuudet saisivat uutta sisältöä. Eipä varmastikaan. Jeesuksen adoptionaalisuus, uskon ja kasteen suhde pelastumiseen, Paavalin uskon kautta vanhurskauttamisajatuksen syntyminen, edellisen vaikutus kirkkomme ja Lutherin rippikäsitykseen olisivat toki asiasta kiinnostuneelle mielenkiintoisia asioita, mutta saadaako näihin lisävalaistusta kohtuullisen ajan kuluessa. Eipä taida. Ensimmäisenä kirkkomme pitäisi päivittää ihmisarvon mittaiseksi kirkkomme ja Lutherin rippikäsitys suhteessa katumukseen ja syyllisyyteen. Nykyinen katumus ripissämme on sisällöltään synnintuntoa, minkä oikea usko synnyttää ja mikä sitten päästetään. Itse asiassa sisältö on uskon kautta vanhurskauttaminen. Onko sitten olemassa oikeaoppista uskoa ja sitten pelkästään uskoa. Onneksi tästä asiasta todistaa parhaiten ihmiset, jotka uskonsa ovat löytäneet.
Alla joku kommentoi: ”Heinola: “Ei ole mitään epäselvää siinä, että Korkein on tässä jakomies ja Jahve yhden jako-osuuden eli Jaakob- sraelin saaja. Eli Jahve oli vain Israelilaisten Jumala.”
Näin ei voi olla, koska kaikkialla muualla Raamatussa osoitetaan JHWH/Jahve/Jehovan olevan Kaikkivaltias Jumala,” koko maan Jumala” ja kaiken olevaisen Luoja. Siksi mielestäni kiistan herättäminen jostain yksittäisen Raamatun lauseen merkityksestä on turhaa. Kristitylle tärkeämpää on keskittyä kristillisyyteen kuuluviin oleellisempiin asioihin.
Mooses Egyptissä Egyptin faraolle erään tälle ja hänen kansalleen aiheutetun vitsauksen jälkeen (2. Mooseksen kirja 9:29): ”……….Jotta tietäisit, että maa kuuluu JHWH/Jehova/Jahvelle.”
Näin nyt vaan Vesa A ko kohdassa V Ms. 32 8 ja 9! Raamatussa lukee, suhtaudut siihen sitten miten hyvänsä. Siinä aivan selvästi Korkein jakaa kansat perinnöiksi ja Jahve on y k s i perinnön saaja,että sinä siitä mihinkään pääse.
Seppo Heinola: ”Siinä aivan selvästi Korkein jakaa kansat perinnöiksi ja Jahve on y k s i perinnön saaja,että sinä siitä mihinkään pääse..”
Kun Raamattu satoja kertoja muissa kohdissa kertoo, että nimenomaan JHWH/Jahve/Jehova on se Kaikkivaltias ja Korkein Jumala, ei tämän jakeen perusteella voi sitä ydinteemaa ja ”punaista lankaa” kumota, että olisi jokin tuntematon, mystinen ja mainitsematon ”korkein” vielä olemassa (jokuhan voi tietysti jotain epäjumalaa sellaisena). Lisäksi myös Jeesus opetuksissaan osoitti JHWH:n olevan se Korkein ja Kaikkivaltias.
Alla siteerausta Raamatun hakuteoksesta Raamatun ymmärtämisen opas: ”Aiemmin Jumala lupasi Abrahamille ja hänen siemenelleen maan, jonka rajat oli tarkoin määrätty. Jumala antoi myös maan asukkaiden, kanaanilaisten, asua tuossa Luvatussa maassa vielä ennustetut ”neljäsataa vuotta”, ennen kuin hän pani täytäntöön häätömääräyksensä, kun ”amorilaisten erhe” tuli täyteen.”
”Toisaalta Jehova Jumala määräsi myös, etteivät israelilaiset saaneet loukata Edomin, Moabin ja Ammonin kansakuntien rajoja, koska ne olivat polveutuneet israelilaisten esi-isien sukulaisista (5Mo 2:4, 5, 18, 19). 5. Mooseksen kirjan 32:8:ssa esitetyn Mooseksen laulun sanat on ymmärrettävä näiden seikkojen valossa. Tuossa jakeessa sanotaan: ”Kun Korkein antoi kansakunnille perinnön, kun hän erotti Aadamin pojat toisistaan, niin hän ryhtyi määräämään kansojen rajaa Israelin poikien luvun mukaan.”
”Tuomari Jefta sitten puolusti myöhemmin Israelin oikeutta Jumalalta saamaansa maahan sillä perusteella, että Jehovalla on suvereeni oikeus säätää sellaisia rajoja (Tu 11:12–15, 23–27). Koska Israel ei kuitenkaan pitänyt uskollisesti kiinni Jumalan käskyistä, Jehova antoi joidenkin viholliskansojen jäädä Israelin rajojen sisäpuolelle (4Mo 33:55; Tu 2:20–23), ja Israel sai hallintaansa koko sille luvattujen rajojen ympäröimän alueen vasta kuningas Daavidin hallituskaudella, noin 400 vuotta sen jälkeen, kun kansa oli päässyt Kanaaniin.”