Rakkaudesta

Jos ihminen saa osakseen liian vähän rakkautta, syntyy ”puutostautina” katkeruutta.

Erkki Leminen, Kirjeitä kiusatuille, s. 26, Karas-Sana Oy, 1980

    • Sipilä kerää vastuuntuntuisten ääniä. Nukkuvien äänillä ei paljoa juhlita. Toivottavasti ilmaantuu muitakin vastuuntuntoisia puolueita, niin keskustan ei yksin tarvitse hallituksessa olla.

  1. Juha Sipilän blogikirjoitus on poliittisesti fiksu. Vaikuttaa siltä, että Sipilä itse ei ole nk. absolutisti.

    Alkoholipolitiikka on sellainen tunteita herättävä asia, jolla ei kannata ennen vaaleja missään tapauksessa elämöidä. Sillä voi ainoastaan menettää ääniä. Maassamme on hyväksyttyä säästää synnytyksistä tai vanhusten kotihoidosta tai vaikka mistä, mutta edes pieni vihjaus alkoholipoliittisen kontrollin lisäämisestä (ja sen myötä tulevista miljardiluokan säästöistä, inhimillisen kärsimyksen vähenemisestä puhumattakaan) saa lehtien toimituksissa aikaan hysteriaa hipovan hepulin.

  2. Kepun alkuperäinen ehdotus, jonka mukaan keskiolut olisi siirrettävä alkoihin, on erinomainen ihan tutkimustiedonkin valossa:

    http://yle.fi/uutiset/alkoholitutkija_keskustan_olutlinjauksesta_vahentaisi_suomalaisten_alkoholinkulutusta/7791630

    Tosin alkoholinkulutuksen kustannukset muistaen sekin lienee aivan liian lievä keino. Hurjimpien arvioiden mukaan viinahaitat maksavat nimittäin yhteiskunnalle vuosittain 13 miljardia euroa!

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tutkijat-suomessa-meneillaan-alkoholikatastrofi/1889630

    Ajatelkaa! Jos saisimme viinakustannukset pois, ei tarvittaisi vyönkiristystä eikä leikkauslistoja. Ei jouduttaisi tinkimään lastensuojelusta, nuorten mielenterveyspalveluista eikä lastensuojelusta. Valtio ei joutuisi ottamaan senttiäkään uutta velkaa. Vanhaa velkaa voitaisiin ryhtyä lyhentämään ennätystahtia ja silti jäisi riittävästi rahaa hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseenkin.

    Ja ennen kaikkea: Ajatelkaa kuinka monta traagista kuolemantapausta, raakaa nyrkiniskua, eliniäkseen traumatisoitunutta lasta ja masentunutta nuorta tuohon 13 miljardiin sisältyy.

  3. Juha Sipilä ”luomme edellytyksiä uusille työpaikoille ja tasapainotamme julkisen talouden niin, että velaksi eläminen loppuu”

    Puolueretoriikalle täysin allergisoituneena olen sitä mieltä, että noiden lupausten seurauksena on jälleen odotettavissa sama kuin kesällä 2007, kun juhlittiin julkisen sektorin ja Kyprokselle rekisteröidyn venäläisomisteisen Norilsk Nickel -yhtiön suurinvestointia Talvivaaran kaivokseen. ”Se oli kerrankin oikeaa Kainuun juhlaa. Oli kesä 2007. Talvivaaran peruskiven muuraukseen oli saatu paikalle kokonaista kolme ministeriä: maakunnan oma tyttö, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ja itse pääministeri Matti Vanhanen.” ( HS 20.5.2012)

    Tänä päivänä hankkeeseen sijoittaneet ja ehkä sijoituksensa menettävät piensijoittavat ovat varmasti ylen onnellisia sijoituksestaan, ja veronmaksajat ns. maksavat viulut.

    • Hyvä Tuula !

      Talvivaara on ehkä tarkoituksella unohdettu keskustan teollisuus saavutuksista. Tällä hetkellä se tulee maksamaan valtiolle 300-400 miljoonaa euroa riippumatta siitä lopetetaanko se vai saadaanko sille ostaja. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa katastrofaalisin investointi niin luonnon, ihmisten ja valtion kannalta. Toivoottavasti siihen saadaan ratkaisu joka on mahdollisimman positiivinen ihmisarvostukselle siellä Kainuussa.

    • Muistaakseni joku kepulainen ministeri sijoitti paljon Talvivaaraan. Siitäkin nousi ajan päästä kohu, kun Talvivaaran osakekurssi jatkoi nousuaa ja oli pilvissä. Harmi kun jotkut joutuvat luopumaan sijoituksista kateellisten öykkärien vuoksi.

  4. Maatalous saa tuloistaan about 10 prosenttia viinatehtailta,joten ei Kepu tietenkään toissaan halua viinakulutusta vähentää.
    Ko olutkohu lienee ollut ns. tuplahämäys. Juttu vuodatettiin, jotta Kepu pääsisi huomion keksipisteeksi (kuten pääsi) ja sitten sama Kepu pääsisi toteamaan ikään kuin omana ’ansionaan’ ettei kesiolut mihinkään kaupan hyllyitä lähde eli esiintymään olutmyynnin pelastajana tietäen että ei ihmiset sitä lähtötilannetta muista vaan siis Sipilä ’kaljamessiaana’ jää ihmisten mieleen.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.