Luin tänään kaksi inhottavaa eläinuutista. Toisessa rotukissan omistaja lopetti terveen lemmikkinsä kertomatta siitä kasvattajalle, jolla sopimusten mukaan olisi ollut takaisinosto-oikeus. Asia mennee käräjille.
Toisessa uutisessa yritettiin huonolla menestyksellä ampua vanha, mutta rodultaan harvinainen sylikoira. Vaikka teloittajaksi pestattu ampui koiraa HAULIKOLLA useammankin kerran, otus ei vain suostunut kuolemaan, vaan jäi kitumaan. Mies hautasi koiran elävältä, mutta asiasta tuli ampujalle niin paha olo, että hänen täytyi itse ilmoittaa teostaan poliisille.
Lapsena kuulin useitakin karmaisevia juttuja siitä, miten vastasyntyneitä kissanpentuja tapettiin: Vielä silmiään avaamattomat poikaset sullottiin säkkiin isojen kivien kera. Säkin suu kiinni ja säkki järveen. Tällaiset asiat järkyttivät minua niin syvästi, että olin kauan jälkeenpäin aivan pois tolaltani. Ihmettelin, miten kissantappajien piti vielä jakaa kokemuksensa pikkulasten kanssa. Säkkijärven polkka saa aina vilun väreet kulkemaan selkäpiissäni, sillä yhdistän Säkkijärveen aina tuon Säkki järveen-julmuuden.
Kissa on kiehtova, koira uskollinen. Niistä luopuminen on tuskallista. Minulla on henkilökohtaista kokemusta niin dobermannin kuin norjalaisen metsäkissankin menettämisestä. Ei ole helppoa luopuminen, ei. Siitä olen kuitenkin iloinen, että olen saanut pitää lemmikit luonani. Tiedän, että moni ei uskalla ottaa itselleen lemmikkiä sillä perusteella, että ei kestä jäähyväisiä. Lemmikin kiintymys on kuitenkin jotakin sellaista, että ei ihmisten kesken koskaan. Sisäpaisti: Kaikkihan me kerran täältä lähdemme, ei tänne kukaan jää. Luopumista koko elämä.
Elo tää on usein niin kovaa ja kenkkumaista, että koirankuonoisen tai kissanviiksisen tassuterapeutin hankkiminen pehmentämään elämistä on useimmiten perusteltua, kunhan vain muistaa, mihin lemmikin ottaminen velvoittaa. Pahimmillaan eläinrakkaus menee suorastaan höpsismiksi. Olen huomannut, että vanhat mummot ovat kiintyneet lemmikkeihinsä niin, että hyvä jos malttavat olla kyyditsemättä karvaisia kamujaan rollaattoreillaan. Nuoret parit tuntuvat hankkivan ensin lemmikin, sitten jossakin vaiheessa kenties lapsenkin.
Kysymys kuuluukin nyt: Miten ylenpalttista eläinrakkautta voisi kanavoida enemmän myös ihmisten rakastamiseen? Tehdään niin kuin eräässä vanhassa pankkimainoksessa sanottiin: Säästä rahaa, tuhlaa rakkautta.
Vilkaisehan vielä, mitä tämän blogin otsikko tahtoikaan sanoa!
Uutinen terveitten lemmikkieläinten tappamisesta:
Elävältä haudatun koiran tapaus:
En tiedä, miksi nuo linkit eivät aukea klikkaamalla (ainakaan minulla). Vanha copy-paste-kikka on taas arvossa arvaamattomassa…