Raamatun rakastaminen

Olet maailman kaunein nainen! Olet maailman komein mies! Miten tällainen keskustelu pitäisi tulkita. Miehen kommentti voidaan tulkita: Sinut pitäisi ilmoittaa missikisoihin, jonka jälkeen sinut valittaisiin ensin miss Suomeksi ja sitten miss universumiksi. Ja naisen kommentti: Sinä voittaisit mr. universum -kilpailut. Todennäköisesti kuitenkaan kyse ei ole juorulehtien etusivun ihanneparista vaan kahdesta toisiinsa palavasti rakastuneesta ihan tavallisesta ihmisestä. Tähän rakkauden kieleen ei kuulu toisen virheiden nostaminen esille. Toisaalta rakkauden kieleen eivät kuulu myöskään mauttomat ylilyönnit. Ja vielä vähemmän siihen kuuluu ulkopuolisten vakuuttaminen siitä, että omat rakkaudentunnustukset ovat objektiivisia totuuksia.

 

Kristitty rakastaa Raamattua. Tätä rakkautta on vuosituhansien kuluessa ilmaistu mitä erilaisimmin tavoin. Tämä rakkaus ei kuitenkaan ole tarkoittanut kritiikittömyyttä. Jo Toisen Pietarin kirjeen kirjoittaja tiesi, että kaikki ei ole selvää kuin vesi: Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia. (2. Piet. 3:15-16). Ja Luther saattoi kutsua Jaakobin kirjettä puutaheinää kirjeeksi.

 

Sitten on niitä, jotka ottavat jokaisen lausutun ja kirjoitetun rakkaudentunnustuksen objektiivisena totuutena ja jokaisen niiden kanssa jännitteisen lausuman vihan ilmauksena: Jos Raamattu on Jumalan Sanaa [tahallinen kirjoitusvirhe po. Jumalan sanaa], niin sen pitää olla kaikessa erehtymätön ja virheetön. Jokainen väite, joka kyseenalaistaa tämän (tosiasiassa subjektiivisen) totuuden, on Saatanan juoni. Ja siihen reagoidaan agressiivisesti. Ja sitten on niitä, jotka ottavat nämä rakkaudentunnustukset todesta ja pyrkivät osoittamaan, että niiden esittäjä on väärässä. He ajattelevat: Raamattu ei voi olla jumalan sanaa [tässä ei ole kirjoitusvirhettä!], koska se on tässä ja tässä asiassa ristiriitainen ja tässä ja tässä asiassa väärässä. Keskustelu näidän kahden ryhmän välillä on luonnollisesti tuomittu muuttumaan juupas-eipäs väittelyksi.

 

Joskus rakkaus muuttuu hyväksikäytöksi. Minusta tämä tapahtuu Raamatun kohdalla silloin, kun keskusteluun jostakin päivänkohtaisesta asiasta tuodaan argumentti, jossa rakkaus Raamattuun sidotaan omaan kantaan asiasta: Jos rakastat Raamattua, olet tästä asiasta minun kanssani samaa mieltä! Ja sama pätee luonnollisesti myös kristilliseen uskoon, kun väitetään: Et voi olla kristitty, jos ajattelet noin! Silloin usko on turmeltu valjastamalla se inhimillisen mielipiteen vetojuhdaksi ja oman mielipiteen kiristyskeinoksi.

 

On muitekin rakkauden tunnustuksia, kuin kritiikitön kehuminen. Eksegeetin rakkaus Raamattuun ei ole sokeaa ihastumista, koska sokeasti ihastunut on kritiikitön ihastuksensa kohteen suhteen. Ja tieteellisessä tutkimuksessa kritiikittömyys on kuoleman synti. Rakkauden kieli onkin saanut toisen muodon: Sinun kanssasi haluan viettää elämäni! Ei rakkaus ole kuollut silloin, kun kritiikittömän ihastuksen tunnustusten sijalle on tullut rakastamisen tahton ilmaisut. Tällaisen rakkauden ei tarvitse jäädä vain eksegeettien maailmaan: siihen voidaan ja pitää kutsua tämän päivän suomalaisia.

  1. ”Sinäkö tiedät paremmin asiat kuin Jumala ja hänen sanansa?” En tosiaankaan. En edes väitä tietäväni, miten minun tulisi ymmärtää oikein kaikki Jumalan Raamatussa olevat sanat. Niitä ei ole kaikkia sanottu minulle eikä edes Kristuksen seurakunnalle. Juuri tämän tietämättömyyteni takia kauhistun niitä, joille Raamattu on selvä kuin pläkki ja joka tilanteeseen ohjeeksi sopiva käsikirja.
    ”Tietämättömyytensä tietäminen on tiedon korkein aste.”

  2. Ihan tuohon Jaakobin kirjaan vain. Itse katson sen kirjoitetun juutalaisille. En tiedä teenkö vääryyttä Lutherille, mutta luulen ongelman hänen suhtautumisessaan olevan juuri tämän. Siinä on melkoinen ero onko suhde henkilökohtainen vai kriittinen. Se ei tee kriittistä tutkimista kielletyksi. Päin vastoin. Toki suhtaudun kriittisesti moniin tulkintoihin, mutta kirjoituksia tutkin asioita lukkoon lyömättä. Itselleni se on suoja. Tajuan, että eri elämän vaiheessa tämän kirjoitukset näkee erilailla. Enemmän mietin sitä, että sitoutuuko Jumala tähän kirjaan. Henkilökohtaisesti ajattelen hänen sitoutuvan.

  3. Aamen, sanon tähän Heikin blogiin.

    Ja Juhalle: Aina ei todellakaan ole kyse Raamatun ja Jumalan vihaamisesta, jos Raamattu jossain kohdin näyttää ristiriitaiselta tai jopa epäluotettavalta. Toki niitäkin ihmisiä tämä maailma varmasti päällään kantaa, jotka vihaavat, mutta ei niitä kristittyjen joukosta yleensä löydy, eikä varsinkaan pappien vaan sieltä, missä ei haluta olla missään tekemisissä koko kristillisyyden kanssa.

  4. Onhan tämä blogi parodiaa? Onhan? Muuten en voi ymmärtää sitä miksi jo muinoin Heikki Räisäsen ja Risto Saarisen alkeisoppikirjassa Raamattutietio esitetty raamatuntulkintojen yksinkertaistettu luurankomalli on voimissaan. Blogi jatkaa mielestäni tarpeettomasti yhtä yksinkertaisella linjalla vaikka todellisuudessa raamatuntulkinnat eivät ole missään niin yksinkertaisesti jaoteltavissa. Todellisuus on paljon monimutkaisempi.

    Tästä seuraa mielestäni se, että kuvaus tulkinnoista ja tehdyt johtopäätökset pitäisi esittää moniulotteisemmin. Ihan jo sen vuoksi, että kaikille tulisi selväksi ettei ole mitään kolmijakoista mallia, vaan että tulkinnat elävät tilanteen mukaan. Tällä tarkoitan sitä, että eri tilanteissa sovelletaan siihen parhaiten sopivia malleja. Tietysti kirkossa päämallina on pelastushistoriallinen tulkinta mutta se ei ole ainoa.

    Yritän sanoa sen, että olisi vastuullista kertoa siitä miten kirkko opettaa ja miten eri koulukunnat suhteutuvat tähän. Nykyinen keskustelu on liiaksi eipäs – juupas – kumisaapas -osastoa, jossa elämän ja kuoleman kysymykset jäävät syrjään. Se kaiketi Raamatussa on olennaista ja tulkinnat sen suhteen mitä se vaikuttaa elämässä.

  5. Paavali vastaa Room. kirjeessään kysymykseen, ”voiko ihminen pelastua teoilla” ja osoittaa ettei voi. Jaakob vastaa kirjeessään kysymykseen ”näkyykö oikea usko ulospäin” ja osoittaa että näkyy. Molemmat ovat pelastuksesta täysin samaa mieltä.

    Paavali kirjoittaa Room. kirjeen alussa ja lopussa siitä, miten hän haluaa johtaa ihmiset uskon kuuliaisuuteen Room.1:5, Room.16:26. Eli, oikea usko näkyy kuuliaisuutena. Kuuliaisia ei olla siksi, että pelastutaan, vaan siksi koska ollaan jo pelastettuja. Kuuliaisuus on siis pelastuksen hedelmää, ei ansiota. Tällaisen kuuliaisuuden motiivina on rakkaus Jumalaan joka automaattisesti tuo myös rakkauden siihen mitä hän on sanonut. Eikä tällainen kuuliaisuus ole raskasta vaan iloa. ”Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa” 1.Joh.5:3. Tästä puhuu myös Jaakob.

    On myös hyvä muistaa että Luther ei ollut profeetta (jonka opetuksessa ei ole virheitä), vaan erehtyväinen uskonpuhdistaja jota Jumala käytti. Siksi meidän ei pidä muokata Raamattua Lutherin käsitysten mukaan.