Pyöriikö Snellman haudassaan? Suomalaisuuden ja Snellmanin päivä

”Hän on buldoggimainen, korkeimman epämiellyttävä, alhainen, täynnä raivoisaa pahantahtoisuutta eikä siedä eriäviä mielipiteitä, vaan nuijii ne alas keinoja kaihtamatta.”

Näin Johan Vilhelm Snellmania kommentoi hänen entinen ystävänsä, Ruotsiin muuttanut oikeustieteen professori J. J. Nordström vuonna 1863. Nordströmin oli sitä mieltä, ettei hän halunnut olla tekemisissä Snellmanin kanssa edes taivaan valtakunnassa. Nordströmin mielestä ei myöskään ollut sellaista inhimillisen tiedon lajia, jota Snellman ei omasta mielestään olisi hallinnut muita paremmin.

Aarteet saviastioissa

Tänään 12.5. vietetään Snellmanin ja suomalaisuuden päivää. Edellä mainittu näkemys kuvaa yhtä ääripäätä Snellmanin elinaikana tästä kansallisesta suurmiehestämme esitetyistä arvioista.

On tunnettua, että tunteet helposti värittävät, myönteiseen tai kielteiseen suuntaan, meidän ihmisten toisistamme tekemiä arvioita. Niin ikään tunnettua on, että filosofi Snellman oli äreä ihminen, joka saattoi kiistoissa ja kimpaantuneena syvästi loukata jopa aiempia ystäviään.

Snellmania ei muistetakaan kansallisena suurmiehenä luonteenpiirteidensä takia tai siksi, että hän olisi ollut eettisesti poikkeuksellinen, esimerkillinen, lempeä tai erityisen hyveellinen ihminen.

Ihmiset ovat myös moniulotteisia. Kirkkoa kritisoinut,perinteisistä uskonkäsityksistä poikennut ja papistoa suomenkielisen rahvaan surkeasta lukutaidosta syyttänyt hegeliläinen Snellman näyttää yksityiselämässään olleen uskonnollismielinen henkilö.

Suurmiesten päivinä on aiheellista muistella mikä on se mitä muistetaan: muistetaan jonkin ihmisen elämäntyötä. Huolimatta siitä, että suurmiehillä ja meillä kaikilla saattaa olla paljonkin inhimillisiä puutteita, ihmiset voivat kuitenkin erinäisistä puutteistaan huolimatta tehdä merkittäviä ja hyviä asioita eri aloilla – taiteen, tieteen, yhteiskunnan, työyhteisönsä, ystävien, perheen ja isänmaan puolesta.

Venäjän imperiumissa

Snellman eli monikansallisessa imperiumissa, pienessä rajamaassa, jossa virkauralla edetäkseen piti olla kotimaisia kavereita ja ennenkaikkea imperiumin virkamiesten luottamus. Ylin valta oli autonomisessa Suomessa kuitenkin tosiasiassa imperiumin yksinvaltiaalla ja hänen virkakunnallaan, piispanimityksiä myöten, eikä tuntemiamme kansalaisvapauksia ollut.

Suomen etu, suomen kielen edistäminen ja esimerkiksi allekirjoituksen hankkiminen keisarilta suomen kielen aseman virallistaneeseen asiakirjaan ovat yleensä asioita, joista Snellman muistetaan. Hän toimi sitä vastaan, ettei imperiumin kieli korvaisi oman maan kieliä ja ettei maan eliitti puhuisi eri kieltä kuin sen kansalaiset.

Snellman halusi yliopistossa pitää luentoja akateemisesta vapaudesta aikana, jolloin kaikenlaista vapautta oli kovin vähän. Kävikin pitkässä juoksussa niin, että Snellman saikin lähteä yliopistosta kuin sisäiseen karkoitukseen, opettajaksi Kuopioon.

Snellman on esimerkillinen siinä, että hän oli monilla tavoilla lannistumaton, toimi eri tehtävissä, myös sanomalehtimiehenä luoden kansalaismielipiteen, julkisen keskustelun mallin autonomian ajan alamaisyhteiskuntaan. Aleksanteri II tullessa hallitsijaksi Snellman kiinnitettiin yliopistoon ja teki jälleen yhden, vaikkakin lyhyen, uran yliopiston professorina ja suomenkielisyyttä suosineena hallintomiehenä ruotsinkielisessä Helsingin yliopistossa.

Snellman kirkkohistorian opettajana

Filosofi Snellman näyttää stereotyyppisen intellektuellin tavoin ajatelleen ymmärtävänsä asioita paremmin kuin muut ja kykenevänsä neuvomaan muita asiassa kuin asiassa.

Vähemmän tunnettu on hänen neuvonsa siitä, miten kirkkohistoriaa pitäisi opettaa Helsingin teologisessa tiedekunnassa. Neuvo on ystävän kautta välitetty viesti vuonna 1840 kirkkohistorian professorina aloittaneelle Bengt Olof Lillelle.

”Pyydä, että hän ei luennoillaan toistaisi vanhaa tutkinto- ja selitysjankutusta, vaan että hän ottaisi epistoloista muutamia tärkeitä lukuja – – pohtisi niitä hyvin tarkasti – – ja toisi avoimesti ilmi oman näkemyksensä.”

Mitä tämä ohje tarkoitti?

Se tarkoitti sitä, että kirkkohistorian opetus Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa oli aiemmin ollut luennointia Uuden testamentin kirjeistä. Snellman luuli, että tätä oli oppiaine nimeltä kirkkohistoria.

Lille oli kuitenkin opiskellut Saksassa. Hän oli oppinut siellä, että kansainvälinen kirkkohistoria oli historian opetusta ja tutkimusta, ja toi tällaisen kirkkohistorian opetuksen Suomeen. Näin suurmiehemme suomalaiseen teologikoulutukseen antama ohje oli jo kirjoituspäivänään vanhentunut.

Filosofi talousministerinä

Snellmanin ura johti talousasioista vastaavaksi senaattoriksi. Oma valuutta markka, jota oli jo valmisteltu aiemmin, otettiin käyttöön. Snellman kammoksui velanottoa ja Suomen velkaantumista. Näin oli jopa siihen mittaan, että velanotto ulkomaisen viljan ostamiseksi viivästyi, meri jäätyi, eikä 1860-luvun nälkävuosien alkaessa vilja-apua olisi edes saatu perille Suomeen.

On suurta vertauskuvauksellisuutta siinä, että Suomen eduskunnan on tänään Snellmanin päivänä määrä päättää, että Suomi ottaa miljardivelkaa muille EU-maille lahjoitettavaksi – ehkä päätöstä siirretään toiselle päivälle.

Snellman on menneen ajan mies ja velanoton vastaisuudessaan kovin vanhanaikainen. Hän oli kuitenkin hyvin älykäs eikä hänellä ollut illuusioita tai ideologioita siitä millaista pienen maan ja kansan on elää osana suurta imperiumia.

Silloin, toisin kuin nyt, Suomi käytti, sille myönnetyn autonomian mukaisesti, varansa oman maan kehittämiseen eikä imperiumin rahoittamiseen.