Pyhitys ja pyrkiminen pyhitykseen

Näistä asioista olemme puhuneet Reijon kanssa enemmän muissa blogeissani. Totean vain, että Martti Luther on kirjoittanut tunnetun kirjan Sidottu Ratkaisuvalta, josta on aikojen kuluessa paljon väitelty ja kiistelty.

Mika

Tuota Sidottua ratkaisuvaltaa Luther piti parhaana teoksenaan yhdessä katekismusten kanssa.

Kiitos blogistasi!

Ihmeellistä Raamatun lukua ja selvää sanaa vastaan väittämistä, jos mielestäsi Jeesus ei ole lainkaan ollut ristillä. Tästä ollaan ennenkin puhuttu, mutta Jeesuksella ei ollut Raamatun mukaan mitään seksisuhteita.

En ole missään sanonut, etteikö Jeesus olisi ollut ristillä Ystävällisesti tutustun
et Raamatun rakentajien tarkoitusperiin. Jeesuksen opetuslapsen Filippuksen evankeliumi. ” Vapahtajan puoliso oli Maria Magdaleena. Kristu rakasti häntä enemmän kuin muita opetuslapsia, ja suuteli häntä usein suulle ”.

Elämän realismin ymmärtäminen on elämän rikkaus. Valitettavasti näillä sivuilla utopistilla on suuri kannatus.

Sanoit kuitenkin, ettei Jeesus uhrannut ruumistaan. Ristinuhri tarkoittaa samaa kuin Jeesuksen sovituskuolema. Raamatun sana on tässäkin asiassa luotettavampi kuin ns. Filippuksen evankeliumi. Tästäkin olemme aiemmin keskustelleet.

Missä Raamattu sanoo, ettei Jeesuksella olisi ollut seksi-suhdetta? Ei missään !!!
Hänellä oli mitä ilmeisimmin eli indisio-näyttöjen perusteella suhde vaimoonsa eli Maria Magdalenaan. (Tornin Mirjam eli Mirjam Mig Dol)

Raamatun mukaan erityisesti lopussa tulee näitä pilkkaajia, jotka kieltävät Kristuksen.

Missä Raamattu sanoo, että Jeesuksella olisi ollut seksisuhde? Ei missään!!!

Jeesuksen ihmisille osoittama ystävällinen rakkaus oli Agape-rakkautta, joka ei ollut mitenkään eroottista luonteeltaan. Pietarin kerrotaan heltyneen itkuun aina kun muisti sitä lempeyttä, jota Kristus jokapäiväisessä seurustelussa osoitti.

Kuten sanottu Mika niin indisoita suhteesta Maria Magdaleenan kanssa on paljon.

Tuo oli hyvä ja toimii ;))). Jopa yritysmaailmassa!

”Me emme siis pyri pyhitykseen pelastuaksemme, vaan siksi, että meidät on pelastettu. ”

Tässä luterilaisuus ymmärtää Raamatun tekstit toisin kuin vanhakirkollinen teologia. Jaakob kirjoittaa usko ilman tekoja on kuollut. Turhaan Raamattu ei toista, pyhityksen kuuluvan tärkeänä osana pelastuksemme. Kuten ristiryöväri sanoi muista minua…

Ensiksi uskomme Jeesukseen ja sen jälkeen seuraavat kilvoitus ja hyvät teot. Tietysti elävässä uskossa oleva saa aikaan kilvoitusta ja hyviä tekoja. Jos niitä ei lainkaan seuraa, usko on kuollut.

Uskonpuhdistuksen suurin löytö oli syntisen pelastuminen armosta, Kristuksen tähden, uskon kautta.

Ryöväri ristillä tunnusti uskonsa Jeesukseen. Hän ei ehtinyt tekemään hyviä tekoja elämässään, koska kuoli pian. Puhutaankin hienosti ryövärin armosta.

”Jaakobista he tuovat esiin seuraavan: ”Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta”. (Jaak. 2:24) Arvellaankin, ettei mikään muu raamatunkohta ole meidän mielipiteemme vaikeampana esteenä. Vastaus on kuitenkin helppo ja yksinkertainen. Elleivät vastustajat tähän kuro omia, tekojen ansioihin tähtääviä otaksumisiaan, Jaakobin sanat eivät sisällä mitään hankalaa. Vastustajat kuitenkin, mainittiinpa tekoja missä tahansa, sepittelevät niiden lisäksi omia jumalattomia olettamuksiaan: hyvillä teoilla me muka ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen, hyvät teot ovat se sovitus ja se lunastushinta, jonka tähden Jumala kanssamme sovitetaan, hyvät teot voittavat synnin ja kuoleman kauhistukset, hyvät teot ovat niiden oman hyvyyden tähden Jumalan edessä otolliset, tarvitsematta laupeutta ja sovittajaa, Kristusta. Mikään näistä ei juolahtanut Jaakobin mieleen, mutta kaikesta huolimatta vastustajat nyt puolustavat tätä kaikkea sillä tekosyyllä, että se muka on Jaakobin mielipide.

Kaikkein ensiksi on otettava huomioon, että tämä raamatunkohta puhuu paremmin vastustajia vastaan kuin meitä vastaan. Opettavathan vastustajat, että ihminen vanhurskautetaan rakkauden ja tekojen perusteella. He eivät mainitse mitään uskosta, jolla me omistamme itsellemme sovittajan, Kristuksen.

(Tosin jo Augsburgin tunnustuksessa Philipp Melanchthon kertoo havainnostaan, että jotkut katolilaiset olivat kuitenkin alkaneet puhua uskostakin. ”Totuudenvastaisesti pannaan meikäläisten syyksi, että he kieltävät hyvät teot. Todistavathan heidän sekä Kymmentä käskyä käsittelevät että muutkin teoksensa heidän antaneen oikeita kristillisiä elämänmuotoja ja tekoja koskevaa, hyvää ja hyödyllistä opastusta ja kehotusta. Tähän saakka on näistä asioista opetettu vähän, sen sijaan on kaikissa saarnoissa enimmäkseen tähdennetty lapsellisia, tarpeettomia tekoja, esimerkiksi rukousnauhan käyttöä, pyhien palvelemista, munkiksi rupeamista, pyhiinvaeltamisia, määräaikaista paastoamista, juhlien viettämistä, veljestöihin kuulumista jne.

Vastapuolemmekaan ei nyt enää moisten tarpeettomien tekojen johdosta niin suuresti kerskaile kuin ennen. Sitä paitsi hekin ovat nyttemmin oppineet puhumaan uskosta, josta he ennen eivät laisinkaan saarnanneet. Nyt he edes opettavat, ettemme tule vanhurskaiksi Jumalan edessä ainoastaan teoista; he lisäävät uskon sanoen, että usko ja teot tekevät meidät vanhurskaiksi Jumalan edessä. Tällainen maininta saattaa tuoda jonkin verran enemmän lohdutusta kuin se, että opetetaan luottamaan ainoastaan tekoihin.” Augsburgin tunnustus, artikla 20, Usko ja hyvät teot, s. 31, Tunnustuskirjat vuoden -48 painos, Sley.)

He siis hylkäävät uskon. Eivätkä he hylkää sitä ainoastaan lausunnoillaan tai teoksillaan, vaan he yrittävät raudalla ja rangaistuksilla hävittää sen jäpi jäljettömiin kirkosta. Kuinka paljon paremmin opettaakaan Jaakob: ei hän jätä huomioonottamatta uskoa eikä pane sen tilalle rakkautta, vaan säilyttää uskon, ettei sovittaja, Kristus, vanhurskautuksessa joutuisi pois suljetuksi. Samoin Paavalikin 1. Timoteuskirjeen 1. luvussa kristillisen elämän pääsisältöä esittäessään yhdistää uskon ja rakkauden: ”Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” (1. Tim. 1:5)

Toiseksi asiayhteys ilmaisee, että tässä on puhe niistä teoista, jotka seuraavat uskoa, ja nämä osoittavat, että usko ei ole mitään kuollutta, vaan jotakin sydämessä elävää ja vaikuttavaa. Jaakob näin ollen ei ole sitä mieltä, että me hyvillä teoilla ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon. Hänhän puhuu vanhurskautettujen teoista, niiden, jotka jo ovat sovitettuja, otollisia ja syntien anteeksiantamuksen saaneita. Vastustajat siis iskevät harhaan tämän johdosta päätellessään Jaakobin muka opettavan, että me tekojen perusteella ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon, ja että meillä tekojemme perusteella on ohi sovittajan, Kristuksen, pääsy Jumalan tykö.

Kolmanneksi Jaakob juuri vähää ennen puhui evankeliumin kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Hän nimittäin sanoo: ”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.” (Jaak. 1:18) Sanoessaan meitä evankeliumista syntyneiksi hän opettaa, että me olemme uskon kautta uudestisyntyneitä ja vanhurskautettuja. Omistetaanhan Kristusta koskeva lupaus ainoastaan uskolla, kun asetamme lupauksen synnin ja kuoleman kauhistusten vastapainoksi. Jaakob siis ei ole sitä mieltä, että me teoista uudestisynnymme.

Tämän kaiken perusteella on tullut selvitetyksi, ettei Jaakob ole kanssamme ristiriidassa nuhdellessaan laiskoja ja suruttomia, jotka kuvittelevat omaavansa uskon, vaikka heillä sitä ei ollutkaan, ja erottaessaan toisistaan kuolleen uskon ja elävän uskon. Kuolleeksi hän sanoo sen uskon, joka ei synnytä hyviä tekoja, eläväksi sen, joka synnyttää hyviä tekoja. Usein olemme jo tehneet selkoa siitä, mitä me sanomme uskoksi.

Mehän emme puhu tyhjästä tiedosta, sellaisesta, joka perkeleilläkin on, vaan sellaisesta uskosta, joka tarjoaa vastuksen omantunnon kauhistukselle ja joka rohkaisee ja lohduttaa pelkoon saatetut sydämet. Tällainen usko ei olekaan niin helppo asia kuin vastustajat kuvittelevat, eikä meitä tehdä eläviksi inhimillisellä voimalla, vaan jumalallisella voimalla, ja sillä me voitamme perkeleen ja kuoleman. Juuri näin Paavali Kolossalaiskirjeessä sanoo uskoa Jumalan vaikutuksesta tehokkaaksi ja kuoleman voittajaksi: ”Jossa (kasteessa) te myös olette herätetyt uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa”. (Kol. 2:12)

Koska tämä usko tietää uutta elämää, se ehdottomasti synnyttää uusia mielenliikkeitä ja tekoja. Sen vuoksi Jaakob täydellä syyllä kieltää sen, että meidät vanhurskautettaisiin sellaisella uskolla, jolta puuttuvat teot. Sillä, minkä hän sanoo, että meidät vanhurskautetaan uskon ja tekojen kautta, hän ei suinkaan sano, että me tekojen kautta uudestisynnymme. Eikä hän liioin sano Kristusta osittaiseksi sovittajaksi ja meidän tekojemme osittaiseksi sovittajaksi. Eihän hän tässä kuvaile vanhurskautustapaa, vaan hän kuvailee, millaisia vanhurskaat vanhurskautetuiksi ja uudesti syntyneiksi tultuaan ovat.

Vanhurskautus ei tässä merkitse jumalattomasta vanhurskaaksi tekemistä, vaan ─ forensisen sanonnan mukaan ─ vanhurskaaksi julistamista. Samoin tässä: ”Lain noudattajat vanhurskautetaan”. (Room. 2:13) Samoin kuin siis näissä sanoissa ”lain noudattajat vanhurskautetaan” ei ole mitään meille soveltumatonta, samoin ajattelemme näistäkin sanoista: ”Ihminen ei tule vanhurskaaksi ainoastaan uskosta, vaan myös teoista”, koskapa ne ihmiset, joilla on usko ja hyvät teot, todellakin julistetaan vanhurskaiksi.

Ovathan pyhien hyvät teot, niin kuin olemme sanoneet, vanhurskauksia, ovat otollisia uskon tähden. Vain näistä teoista näet Jaakob yksinomaan puhuu. Jaakob puhuu näet ainoastaan niistä teoista, joita usko saa aikaan. Sen hän todistaa sanoessaan Aabrahamista: ”Usko vaikutti hänen tekojensa mukana.” (Jaak. 2:22) Tässä mielessä sanotaan: ”Lain noudattajat vanhurskautetaan”, toisin sanoen ne julistetaan vanhurskaiksi, jotka sydämessään uskovat Jumalaan; sitten he kantavat hyviä hedelmiä, jotka uskon tähden ovat otollisia ja jotka niin muodoin ovat laintäyttämystä.

Nämä yksinkertaiset sanat eivät sisällä mitään hairahdusta, mutta vastustajat vääristelevät ne lisäilemällä niihin jumalattomia olettamuksiaan. Sanotusta ei siis seuraa, että teot ansaitsevat syntien anteeksiantamuksen, että teot uudestisynnyttävät sydämet, että teot tietävät sovitusta, että teot ovat otolliset vailla sovittajaa, Kristusta, oltaessa ja että teot eivät ole sovittajan, Kristuksen, tarpeessa. Jaakob ei puhu näistä kerrassaan mitään, vaikka vastustajat häpyä vailla Jaakobin sanoista tekevät moisia johtopäätöksiä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus, artikla 4, Vanhurskautus, s. 100─102, Tunnustuskirjat vuoden -48:n painos, Sley. Tekstiä on hiukan pilkottu pienempiin kappaleisiin, muuten teksti on alkuperäinen, paitsi että pari sanaa on muutettu uudemman suomen kielen oikeinkirjoituksen mukaiseksi.)

”From James they quote the text: “You see that a man is justified by works and not by faith alone” (James 2:24). No other passage is supposed to contradict our position more, but the answer is easy and clear. The words of James will cause no trouble if our opponents do not read into them their opinion about the merit of works. Wherever works are mentioned, our opponents falsely add their wicked opinions that by good works we merit the forgiveness of sins; that good works are a propitiation and price that reconciles God to us; that good works conquer the terrors of sin and death; that good works are accepted before God because of their intrinsic excellence; that we do not need mercy and Christ, the propitiator. None of this ever entered into James`s mind, though our opponents uphold it under the pretext that is what James meant.

First, we must note that this text is more against our opponents than against us. They teach that a man is justified by love and works but say nothing about the faith by which we take hold of Christ, the propitiator.

(Already in The Confession of Augsburg Philipp Melanchthon tells about his observation that some Catholics have however started to talk even about the faith. “Our teachers have been falsely accused of forbidding good works. Their writings on the Ten Commandments, and other writings as well, show that they have given good and profitable accounts and instruction concerning true Christian estates and works. About these little was taught in former times, when for the most part sermons were concerned with childish and useless works like rosaries, the cult of saints, monasticism, pilgrimages, appointed fasts, holy days, brotherhoods, etc.

Our opponents no longer praise these useless works so highly as they once did, and they have also learned to speak now of faith, about which they did not preach at all in former times. They do not teach now that we become righteous before God by our works alone, but they add faith in Christ and say that faith and works make us righteous before God. This teaching may offer a little more comfort than the teaching that we are to rely solely on our works.” The Augsburg Confession, article 20, Faith and good works, pages 41─42, The Book of Concord, Copyright 1959 by Fortress Press, Philadelphia, Sixteenth printing 1987, Printed in the United States of America.)

Not only do they condemn this faith in statements and writings, but they also try to wipe it out with sword and torture. How much better is James`s teaching! For he does not omit faith nor exalt love in preference to it, but keeps it, lest Christ, the propitiator, be excluded from justification. Just so Paul includes faith and love in presenting a summary of the Christian life (1 Tim. 1:5), “The aim of our charge is love that issues from a pure heart and a good conscience and sincere faith.”

Second, the context demonstrates that the works spoken of here are those that follow faith and show that it is not dead but living and active in the heart. James did not hold that by our good works we merit grace and the forgiveness of sins. He is talking about the works of the justified, who have already been reconciled and accepted and have obtained the forgiveness of sins. It is therefore fallacious for our opponents to argue from this text that James teaches we merit grace and forgiveness of sins by good works and that by our works we have access to God without Christ, the propitiator.

Third, James has just said that regeneration takes place through the Gospel. He says (James 1:18), “Of his own will he brought us forth by the word of truth that we should be a kind of first fruits of his creatures.” When he says that we have been regenerated by the Gospel, he teaches that we are regenerated and justified by faith. For it is only faith, that takes hold of the promise of Christ when we set it against the terrors of sin and death. Thus James does not hold that we are regenerated by our works.

From this it is clear that James is not against us when he distinguishes between dead and living faith and condemns the idle and smug minds who dream they have faith but do not. He says that a faith which does not produce good works is dead, but it is alive when it brings forth good works. We have already shown often enough what we mean by faith.

We are not talking about idle knowledge, such as even the demons have, but about a faith that resists the terrors of conscience and encourages and consoles terrified hearts. Such a faith is not an easy thing, as our opponents imagine; nor is it a human power, but a divine power that makes us alive and enables us to overcome death and the devil. Just so Paul says that through the power of God faith is efficacious and overcomes death (Col. 2:12), “in which you were also raised with him through faith in the working of God.”

Since this faith is a new life, it necessarily produces new impulses and new works. Accordingly, James is correct in denying that we are justified by a faith without works. When he says we are justified by faith and works, he certainly does not mean that we are regenerated by works. Nor does he say that our propitiation is due in part to Christ and in part to our works. Nor does he describe the manner of justification, but only the nature of the just who have already been justified and reborn.

“To be justified” here does not mean that a wicked man is made righteous but that he is pronounced righteous in a forensic way, just as in the passage (Rom. 2:13), “the doers of the law will be justified”. As these words, “the doers of the law will be justified,” contain nothing contrary to our position, so we maintain the same about James`s words, “A man is justified by works and not by faith alone,” for men who have faith and good works are certainly pronounced righteous.

As we have said, the good works of the saints are righteous and please God because of faith. James preaches only the works that faith produces, as he shows when he says of Abraham, “Faith was active along with his works” (2:22). In this sense it is said, “The doers of the law will be justified”, that is, God pronounces righteous those who believe him from their heart and then have good fruits, which please him because of faith and therefore are a keeping of the law.

These words, spoken so simply, contain no error, but our opponents twist them by reading into them their own wicked opinions. They do not warrant any of these conclusions: that works merit the forgiveness of sins; that works regenerate our hearts; that works are a propitiation; that works please God without Christ, the propitiator; that works do not need Christ, the propitiator. James says none of this, which our opponents shamelessly infer from his words.” (Apology of The Augsburg Confession, article 4, Justification, pages 141─143, it is the same Book of Concord and printing as in the quotation above. I have a bit shortened the paragraphs of the original text. Otherwise this writing is completely same as the original.)

Sami, et tainnut käsittää sitaattia ihan oikein. Siinä mm. puhutaan uskonvanhurskaudesta ja sanotaan hyvien hedelmien ja tekojen olevan otollisia uskon tähden. Jaakob puhuu myös uudestisyntymisesta totuuden sanasta eikä teoista. Jaak. 1:18. Lisäksi, jos Jeesus on ainoa syntien sovittaja, sitä eivät silloin voi tehdä ja olla myös tekomme.

Tämä sitaatti on muuten Melanchthonin kynästä eikä Lutherin, mutta se ei ole tässä oleellista, koska Luther tietysti hyväksyi tämän tekstin.

Kai kuitenkin, Sami, olemme siitä samaa mieltä, että hyvät teot eivät ole mikään ansio, jolla syntien anteeksiantamus ja pelastus ansaitaan.

En kiistä hyvien tekojen tärkeyttä ja merkitystä, sillä niin kuin aikaisemmin sanoin, jos niitä ei lainkaan seuraa, usko on kuollut. Mutta emme voi koskaan luottaa, että ne pelastaisivat meidät, koska Jumala ja hänen lakinsa vaativat meiltä täydellisen pyhää elämää. Vain Jeesus on elänyt täydellisen elämän, ja siksi vain häneen ja hänen työhönsä turvautumalla ja luottamalla pelastumme.

Kyllä minäkin haluan usein rukoilla, että uskovana tuottaisin ja kantaisin elämässäni entistä parempia ja runsaampia hyviä hedelmiä.