Pyhän Pietarin Pride

Internet, twiitteineen summuineen, on kyllä väkevä väline noin tiedonkulkua ajatellen. Esimerkiksi aika paljon kuuli Pride-kulkueesta juurikin internetin ansiosta. Enkä nyt tarkoita Helsinki Pride -tapahtumia, joissa päivittelyn aiheena on lähinnä se, että presidentti Halonen osallistui sateenkaarimessuun (kerron myöhemmin miksi se oli minusta hieno asia), vaan esimerkiksi Pietarin Pride-kulkueen tapahtumia.

Siellä sattui semmoista, että olivat etukäteen hommanneet luvat tapahtuman järjestämiseen Marsovoje Pole -puistossa, ja sitten joku otti asiakseen soitella paikalliseen miliisiin että huolettaa nyt kun joku lapsi saattaa altistua tällaiselle homopropagandalle. Siitä, että paikalla oli kohtuullisesti vihamielisiä nationalisteja, ei niin kovasti siinä puhelussa  (jonka tosiasialliseen tapahtumiseen saati motiivin puhtauteen en helpolla usko) oltu huolissaan. Pietarissa, kuten käsittääkseni viime maanantaista alkaen koko Venäjällä, sellainen on kiellettyä, siis lasten altistaminen homopropagandalle. Siitäpä sitten miliisi keksi pidättää koko poppoon, kun olivat jo sopivasti paikallakin. Siis aivan jokaisen. Antoivat sentään reiluina miehinä ensin niiden muutaman kymmenen aktivistin rullata auki sateenkaarilipun ja banderollit. Osa on useita päiviä putkassa, järjestäjät ainakin oikeuskäsittelyyn saakka. Siinä poliisiautoihin mennessään olivat saaneet väistellä muunmuassa kiviä ja kananmunia, joita sattumalta lensi kohti. Kaikki eivät saaneet väisteltyä. Näistä mustapaitaisista heittourheilijoista pidätettiin kahdeksan. Ei siis kaikkia, vaan kahdeksan. Kannattaa muuten joskus katsella näiden mustapaitojen ja poliisien suhdetta tilanteissa oikein tarkasti. Sijoittumisia ja sen sellaisia. Saattaa syntyä ajatuksensiemeniä siitä.

Tämä kaikki on tiedossa internetin ansiosta. Samoin kuin se, että kulkueen kieltämisen taustalla on Vitali Milonov, homopropagandalain isä, joka on jo ehtinyt twiitata luonnehtien kulkuetta saatanalliseksi. Ehtiväinen mies, tuo Vitali M. Näppärästi käyttää esimerkiksi termiä ”saatanallinen sodomiitti” oivaltavissa twiiteissään.

Georgiassa viime toukokuussa sattui sellainen välikohtaus, jossa LGBT-väen marssin kimppuun hyökkäsi tuhansia ihmisiä. Tämä oli vähän sen jälkeen, kun Georgian ortodoksikirkon patriarkka oli kutsunut homoseksuaalisuutta mm. syöväksi ja verrannut sitä huumeriippuvuuteen. Että osataan sitä muissakin Neuvostoliiton jäänteissä kuin vain Venäjällä.

Tämä homopropagandalaki, joka siis kattaa koko Venäjän tätä nykyä, on puoltanut mm. presidentti Putin, joka suuressa viisaudessaan mm. syytti homoseksuaalisuutta Venäjän väestönkasvun lakkaamisesta. Tämä on muuten se syy, jonka takia minusta oli hienoa, että presidentti Halonen osallistui sateenkaarimessuun. Harmi ettei Sauli Niinistö osallistunut. Sydämestäni toivoisin, että Putin osallistuisi. Veikkaan kuitenkin ettei niin käy.
Putinin lisäksi esimerkiksi sisarkirkkomme pää, piispa Aarre Kuukauppi, on puoltanut lakia. Toivoisin, että Leif Nummela, joka on Inkerin kirkon pappi, kertoisi hyvän näkemyksensä lain merkityksestä kristityille myös omalle piispalleen. Kuukauppi kirjoitti Uusi Tie -lehden kannanotossaan mm. seuraavat asiat:

”uskollisia profeettoja ja pappeja on vaiennettu, uskottomat ja epäjumalanpalvelijat taas saavat vapaasti julistaa ja pauhata.”

”Sen tähden täällä säädetään laki, joka kieltää homoseksuaalisen propagandan tyrkyttämisen lapsille. Mutta kiitos Herralle, että evankeliumia voi levittää aivan vapaasti.”

Nämä sijaitsivat tekstissä kohtuullisen lähekkäin. Ehkä Kuukauppi itse ei hoksannut ilmiselvää tragikomiikkaa, joka tuohon asiapariin sisältyy.

Venäjällä laajaa kannatusta nauttiva homopropagandalaki on jo Pietarissa johtanut mm. siihen, että julkisesti halaavat tytöt pidätetään. Jos samaa sukupuolta olevat ihmiset kulkevat käsi kädessä, he voivat saada siitä n. 150€ sakkoa. homoseksuaaleja ajetaan maan alle. Inkerin kirkossa pitäisi ymmärtää paremmin. Ehkä Leif Nummela olisi oikea mies kertomaan sen siellä.Sen, miten sitä lakia sovelletaan.

Kyllä, tämä on vetoomus Leif Nummelalle:

Kristityn tehtävä on vastustaa sellaisia maallisia lakeja, jotka ovat ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Uskon, Leif Nummela, että sinunkin käsityksesi mukaan ei ole Jumalan tahto, että maallinen laki rankaisee homoseksuaalisuudesta. Vetoan sinuun, että keskustelisit oman kaitsijasi, Aarre Kuukaupin, kanssa tästä asiasta. Kuten varmasti viisaana ihmisenä ymmärrät, kyse on enemmästäkin kuin tästä laista. Kyse on mielipideilmastosta, joka pitää sisällään henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Mikäli kristillinen kirkko tukee sellaista lakia, se syyllistyy sen koko ilmapiirin tukemiseen. Se rakentaa osaltaan väkivaltaa ja samalla tappaa hengellisessä mielessä ihmisiä. Leif Nummela, voi olla, että sinä, joka ymmärrät kristityn velvollisuudet suhteessa maalliseen lakiin, voit osaltasi pappina vaikuttaa asiaan. Kristityn ja Kirkon velvollisuus on tarjota vainotuille suojaa, ei torjuntaa.

Huttusen Juhani kirjoitti jokin aika sitten hyvän kirjoituksen homojen ihmisoikeuksista Israelissa ja Palestiinassa. Siinä oli aika groteski loppu, jossa kuvattiin sitä, kuinka palestiinalaiset kiduttivat vangitsemaansa homoseksuaalia raakalaismaisesti. Sen hengessä tähän loppuun suomennettu uutinen itänaapuristamme, maasta, jossa homoseksuaalisuuden julkinen kannattaminenkin voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Se ei ole täysin irrallinen siitä ilmapiiristä, joka johti mm. puhutun homopropagandalain läpimenoon kohtuullisen selvin lukemin.

Kuulusteluissa pidätetty tunnusti tekonsa. Kertomansa mukaan hän oli yhdessä uhrin ja kahden ystävän kanssa istunut pihan leikkikentän penkillä ja juonut olutta. Keskustelun aikana kävi ilmi, että heidän 23-vuotias toverinsa on homoseksuaali, mikä sai seurueen muut jäsenet raivon valtaan. Tästä syystä pidätetty yhdessä 21-vuotiaan, myös aiemmin rikoksesta tuomitun kanssa alkoi hakata seksuaalivähemmistöön kuuluvaa, kaatoivat hänet maahan ja potkivat häntä aiheuttaen hänelle useita kylkiluun murtumia. Sen jälkeen he riisuivat uhrin alasti ja alkoivat työntää hänen peräaukkoonsa olutpulloja. Kaksi pulloa meni sisään kokonaan, mutta kolmas vain osaksi. Siihen mennessä uhri oli jo menettänyt tajuntansa. Hänen kiduttajansa laittoivat ruumiin alle pahvin ja sytyttivät sen palamaan, minkä jälkeen he päättivät lähteä kotiin. Tiellä he tajusivat, että jos heidän toverinsa tulee tajuihinsa, hän ilmoittaa poliisille. Siksi he kääntyivät takaisin ja päättivät surmata uhrin. Yksi kavereista otti kivilohkareen, joka painoi noin 20 kiloa, ja iski sillä kahdeksan kertaa uhria päähän.

  1. Jussi,
    Vanhetessaan varmasti paitsi kertyy elämänkokemusta, myös viisastuu, mutta se voi tapahtua(ja useimmin todennäköisesti tapahtuu) yhtälailla konservatiivisempaan suuntaan.

    Latvus on tyypillinen liberaali eksegeetti. Latvuksen sijaan suosittelisin Sammeli Juntusen erinomaista kirjaa ”Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta.” Toisin sanoen: Raamattu ei ole Jumalan sanaa vain vertauskuvallisesti tai inhimillistä todistusta Jumalasta vaan Raamattu on Jumalan Sanaa.

    Jusun näkemys pohjautuu sellaiselle totalitarististen ajatuspoliisien lempiargumentille, että jos esimerkiksi edes pieninmmässäkään määrin epäröit antaa tukeasi vaikkapa sukupuolineutraalille avioliitolle, luot samalla vähintään kulttuurista maaperää Paulin bloginsa lopussa kuvaamalle brutaalille pahoinpitelylle ja sinun tulee kantaa siitä moraalinen vastuu, kiitos ”väärän” mielipiteesi.

  2. ”Toisin sanoen: Raamattu ei ole Jumalan sanaa vain vertauskuvallisesti tai inhimillistä todistusta Jumalasta vaan Raamattu on Jumalan Sanaa.” Minulle havainnollistettiin kerran kristinuskon ja Islamin eroa näin: Islamissa uskotaan, että Koraani on Jumalan Sana, jonka Muhammed välitti. Kristinuskossa uskomme, että Kristus on Jumalan lihaksi tullut Sana, jonka Raamattu ilmoittaa meille. Tämä ero on mielestäni olennainen ja tärkeä. Raamatun nostaminen uskon kohteeksi on Islamin ajatusten omaksumista.

  3. Kari-Matti, maailma ei ole sellainen, että on vain kaikki tai ei mitään. En odota että Kuukauppi ilmaisisi tukensa sukupuolineutraalia avioliittoa kohtaan, tuskin Jusukaan. Kuukauppi kuitenkin ilmaisi tukensa sille lainsäädännölle, joka ajaa seksuaalivähemmistöjä nurkkaan ja konkreettisesti lisää myös väkivallan uhkaa. Se ei ole kirkon tehtävä, kirkon tehtävä on tarjota suojaa tarvitseville.

    Latvuksen ja Juntusen länsimaisessa ympäristössä luodut teologiset näkemykset eivät sulje toisiaan pois. Ne voivat myös käydä keskustelua. Fiksu lukee molemmat.

    Tässä Venäjän asiassa kuitenkin uskoisin noiden kahden teologin olevan samaa mieltä. Kirkon tehtävä sellaisessa tilanteessa on rakentaa turvapaikkoja.

  4. Kari-Matti, en oikein ymmärrä mitä ajat takaa. Tottakai meillä jokaisella on vastuu omista mielipiteistämme ja siitä, millä tavoin niiden mielipiteiden kanssa rakennetaan yhteistä maailmaa. Saahan sitä epäröidä ja olla epävarma, mutta siinä vaiheessa kun lähdetään antamaan täysi tuki johonkin suuntaan, niin kyllä aikuisen ihmisen pitäisi tiedostaa mitä se merkitsee ja ottaa siitä vastuu.

    Satuitko muuten lukemaan tuota Latvuksen blogia? Minusta siinä on todella painavia argumentteja, joihin raamattuteologiasta puhuttaessa on syytä paneutua syvällisemmin kuin toteamalla Kari Latvuksen olevan ”tyypillinen liberaali eksegeetti” aivan kuin sillä olisi kuitattu kaikki.

    Mietin myös tätä blogia lukiessani samaa kuin Pentti Alin: Miksi homoseksuaaleihin kohdistunut väkivalta tulee hyvin usein jotenkin sivuutetuksi? Tällä hetkellä selitän sen itselleni siten, että niillä joilla on ristiriitaiset tunteet homoasiaa kohtaan, nousee niin vahvat defenssit, että he eivät yksinkertaisesti kykene käsittelemään koko asiaa. Sehän on valtava sisäinen ristiriita, kun yhtä aikaa tuomitsee homoseksuaalisuuden ja siten asettuu ikään kuin väkivallan tekijän puolelle, mutta samalla tahtoo myös tuomita väkivallan. Kuulen mielelläni muitakin teorioita asian tiimoilta.

  5. Jusun näkemys pohjautuu sellaiselle argumentille, että jos epäröit antaa tukeasi sukupuolineutraalille avioliitolle, luot samalla kulttuurista maaperää pahoinpitelylle ja sinun tulee kantaa siitä moraalinen vastuu.
    (Kari-Matti Laaksonen)

    En mielestäni vihjannut sanallakaan avioliiton määritelmän suuntaan. Nyt luet tekstistäni sellaista, mitä en siihen kirjoittanut.

    Selkeyden vuoksi annan sinulle kolme esimerkkiä mielipiteistä, joita pidän vihamielisinä ja jotka mielestäni ovat omiaan ylläpitämään ilmapiiriä joka saattaa seksuaalivähemmistöt syrjinnän ja väkivallan uhan alle:

    (1) ”Homoseksuaalisuus on luonnotonta ja on normaalia kokea inhoa sitä kohtaan.

    (2) ”Homosuhteessa eläminen on väärin. Homon pitää joko etsiä parannusta tai pidättäytyä parisuhteesta.

    (3) ”Homoseksuaalisuuden esittäminen normaalina ja hyväksyttävänä uhkaa yhteiskuntaa, lapsia ja perinteisiä perheitä.

    Nämä kaikki kolme kommenttia löytyvät tältä foorumilta suomalaisten suista.

  6. Helena,

    Tuo toistuvasti esittämäsi käsitys, että varauksellisesti esimerkiksi sukupuolineutraaliin avioliittoon suhtautuvan näkemys on defensiivinen reaktio omia mahdollisia homoseksuaalisia yllykkeitä kohtaan on, pelkään pahoin, hiukan naivi. Tottakai meillä jokaisella on niin niin homo- kuin heteroseksuaalisia yllykkeitä, tietoisia ja tiedostamattomia siitä riippumatta onko ”pääosin” homo vai hetero. Esittele minulle 100% homo tai hetero niin väitän että joku valehtelee:-)

    Luen Latvuksen blogia. Ei hist-kriit menetelmiä muutenkaan tule hylätä, mutta jos niihin pelkästään raamattukäsityksensä perustaa, tulee siitä väkisinkin mullan makuista, ”tieteellistä” eksegetiikkaa, aivo-oppia ja historismia. Pauli on mielestäni ihan oikeassa siinä, että tulee perehtyä mieluummin niin eksegeetti Latvukseen kuin systemaatikko Juntuseenkiin. Eikä missään tapauksessa sovi unohtaa erinomaista eksegeettiä, ehdotonta ykköskastia Suomessa, dosentti Timo Eskolaa.

    Painottaisin itse Raamattua Jumalan Sanana, järjen ylittävänä auktoriteettina.

    Eero Huovinen kirjoittaa asiasta hienosti: ” Jumalan sanan toinen ja yleiskielelle tavallisin merkitys on Raamattu, Vanhan ja Uuden Testamentin kirjojen kokonaisuus. Kirkon uskon mukaan Raamattu on Jumalan sanaa ja ilmoitusta ihmiskunnalle — Kun pappi lupaa pysyä Jumalan pyhässä sanassa, silloin tarkoitetaan Jumalan sanan toista merkitystä, pyhää Raamattua.” ( Huovinen 2010, 112-113.)

  7. Kari-Matti Laaksonen:

    Jussi,
    Vanhetessaan varmasti paitsi kertyy elämänkokemusta, myös viisastuu, mutta se voi tapahtua (ja useimmin todennäköisesti tapahtuu) yhtälailla konservatiivisempaan suuntaan.

    Oho, vai että useimmiten todennäköisesti konservatiivisempaan suuntaan? Tuota en kyllä tällä istumalla suostu uskomaan. Jos olet lukenut viimevuosien uskonnollisuus-/uskontotutkimuksia eri maiden kansalaisten uskonnollisuudesta, ne kertovat päinvastaisesta kehityksestä. Kaikkien uskontojen, mutta erityisesti patriarkaalisimpien uskontojen kannatus vähentyy kaikkialla maailmassa. Tämähän selittyy jo yksinomaan sillä, että nopeasti kehittyneen tiedonvälityksen ansiosta ihmisten maailmankuva on laajentunut ja eri uskontoihin kuuluvat ihmiset kommunikoivat entistä enemmän keskenään. Ihmiset alkavat näkemään selkeämmin sen kuinka epäoikeudenmukaisen ja epätasa-arvoisen maailmankuvan varaan vanhat uskonnot rakentuvat. Mielestäni on täysin selvää, että kaikkien patriarkaalisimpien ja fundamentalistisimpien (lue: konservatiivisimpien) uskontojen aika on pian ollutta ja mennyttä, elleivät ne kykene liberalisoitumaan.

  8. ”Ei Raamattu ole uskon kohde, vaan Jumala, joka puhuu Raamatussa.” Joidenkin kohdalla näyttää olevan toisin. Raamatun joka jakeen kirjaimellista uskomista käytetään jopa sen mittarina, onko joku todella kristitty vai ei. Näin ohitetaan sekin, että Raamatussa on monenlaista kirjallisuutta lakitekstistä ja sukuluetteloista kaunokirjallisiin sepitteisiin ja runouteen.