Pyhä Henki – apostolinen kirkko

Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää. (Nikean uskontunnustus / kolmas uskonkohta)

Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi — hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef. 1:13‭-‬14 / FB38) Mitä ajattelet Pyhän Hengen sinetistä ja milloin olet sen saanut?

Onko kirkko sanan äiti vai sanasta syntynsä saanut tytär ja miksi?

Apostolisen kirkon aika alkoi ensimmäisenä helluntaina ja päättyy tämän ajan lopulla kun Jeesus tulee takaisin. Miksi kirkko on tai ei ole sinulle tärkeä?

He pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. (Apt. 2:42) Miksi tämä on tärkeää myös tänäpänä?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

 

  1. Helluntaipäivä


    Helluntaita merkitsevä Kreikan sanan penteekostee merkitys on: viideskymmenes. Sitä vietettiin siis viisikymmentä päivää pääsiäisen jälkeen (3. Moos 23:15-16). Juhlan tausta on Vanhassa testamentissa, jossa siitä käytetään erilaisia nimityksiä kuten viikkojuhla ja leikkuujuhla. Sitä kutsuttiin viikkojuhlaksi, koska sitä juhlittiin 7 viikkoa pääsiäisen jälkeen. Viikko tarkoittaa siten seitsemää viikkoa.
    Helluntaijuhla kesti vain yhden päivän. Se oli ainakin aluksi, niin kuin moni muukin juhla, kytköksissä maatalouteen. Silloin tuli tuoda ”sadon ensimmäiset tähkät” Herralle. Lisäksi helluntaihin kuului pyhä kokous, jumalanpalvelus, jonka aikana ei saanut toimittaa mitään arkiaskareita. Juhlaan liitettiin myös muistelu siitä, että Herra oli antanut kansalleen liiton tauluissa kymmenen käskyä Siinain vuorella. Helluntai oli kiitosjuhla myös sen muistelemiseen, että Jumala oli vapauttanut kansansa Egyptin orjuudesta ja johdattanut luvattuun maahan.
    Apostolit olivat koolla Jerusalemissa Mooseksen säädösten mukaan. Mutta missä he olivat koolla, kun Henki vuodatettiin? Humaus taivaasta täytti ”koko huoneen, jossa he istuivat”. He saattoivat olla koolla jossain omassa jo tutuksi tulleessa kokoontumispaikassa. Ehkä siinä ”yläsalissa”, jossa ehtoollinen asetettiin. Mutta paikka on ollut todennäköisemmin temppeli. Sillä sanaa huone käytetään myös temppelistä ja pyhäköstä, Herran huoneesta. Temppelin uloimpien muurien luona oli loisteliaita pylväikköjä ja huoneita, jotka tarjosivat suojan auringolta ja hyvän kokoontumispaikan.
    Pyhäkössä olemista tukee vielä sekin, että ”kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa” opetuslasten luokse. Ja eri puolilta tunnettua maailmaa tulleet ja eri kieliä puhuvat ihmiset kuulivat puhuttavan kukin omaa kieltänsä. He olivat tulleet helluntaipäivänä juuri temppeliin uhraamaan sekä osallistumaan ”pyhään kokoukseen”.
    Paikalla temppelissä oli siis myös Apt. 2. luvun kuvaamana helluntapäivänä juutalaisia. Juuri tuona päivänä temppelissä vieraskieliset juutalaiset saivat kuulla Jumalan suurista teoista poikkeuksellisesti omalla kielellään. Tämä oli selvä merkki siitä, että Jumala halusi sanansa ja tekonsa tiettäväksi kaikille kielille ja kansoille. Se oli myös merkki juutalaisille Jesajan profetian täyttymyksestä: ”Sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle”. (Jes. 28:11-12. Ks. 1. Kor 14:21). Ja nyt helluntaina he kuulivat kristityiltä julistusta Jeesuksesta ja Pietarin saarnassa (Apt.2:38), kuinka kaste Jeesuksen nimeen syntien anteeksisaamiseksi on todellinen uusi liitto. Sen uudistaminen on meille jokapäiväistä kasteeseen palaamista: synnin tunnustamista ja anteeksiannon uskomista.
    Myös Hesekiel profetoi Israelin uudistusta ja tulevaa pelastuksen aikaa, joka täyttyi helluntaina (36: 25-27): ”Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. Ja minä anna teille uuden sydämen, jaa uuden hengen minä anna teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan…”.
    Helluntain kokemus oli sellaisenaan ainutkertainen. Kansanjoukosta tuhannet joille Pietari saarnasi vielä samana päivänä, saivat pian oman ”helluntainkokemuksensa”, kun heidät kastettiin ja he saivat Pyhän Hengen. Kaste oli myös meille meidän helluntaimme.

    http://www.luterilainen.net

    Evankeliumi

    ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”
    (Joh.14:15‭-‬21 / FB38)

  2. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!

    Pohdin näin aamulla Johanneksen kirjeen alla olevan kohdan yhteydessä Pyhää Henkeä.

    Mutta te — teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä. Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
    (1. Joh. 2:27‭-‬28 / FB38)

    Todellakin meillä on voitelu eli Pyhä Henki, joka pysyy meissä. Meidän on hyvä tunnistaa väärät opit ja väärät opettajat. Emme saa lähteä mukaan vääryyteen. Pysykäämme Jumalassa, jolloin Saatana ei saa meitä narutettua.

    Jotta olisimme täynnä Pyhää Henkeä, niin meidän pitää ahkerasti tutkia Jumalan sanaa ja käydä sellaisissa Jumalan palveluksissa, joissa kuulee Hyvän Paimenen äänen. Sana ja sakramentit auttavat meitä pysymään tässä voitelussa. Yksinäinen puu ei pala, joten oikea seurakuntayhteys on tärkeää. Vielä jonkun aikaa näin korona-aikana on huolehdittava erityisesti lähimmäistemme terveydestä, ettemme tartuttaisi heihin koronaa, jos se olisi meissä. Tämäkään ei estä meitä pitämästä yhteyttä uskon veljiin ja sisariin.

  3. Vuoden 1938 suomennos ei ollut oikein onnistunut. Se ohjasi kysymään, onko Pyhällä Hengellä jokin erityinen sinetti. Vuoden 1992 suomennoksesta näkyy selvemmin, että Pyhä Henki itse on juuri se sinetti.

    ”Kistukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne.”

  4. Juha Heinilä copy pastaat Raamatusta paljon, ymmärrätkö mitä niissä sanotaan, kuten edellä olevassa:

    ”” Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”””

    Mitä ovat Jeesuksen käskyt? Mistä ne löytää?

    • Ari, hyvä kysymys, kiitos. Jeesuksen käskyt löydän koko Raamatusta ja sydämestä. Mitä näiden käskyjen tai muiden eri Raamatun kohtien ymmärtämiseen tulee, niin monet kohdat ymmärtää oikein. Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden ja hänessä on meillä pelastus. Jeesuksen opettama Isä meidän rukous, on jokaisen kristityn perusrukous. Pyydämme päivittäin syntyjämme anteeksi, kuten Jeesus on meitä käskenyt. Rakastamme uskon veljiä ja sisaria ja meillä on keskinäinen yhteys. Osallistumme viikoittain yhteiseen messuun, kuten Jeesuskin kävi säännöllisesti pyhäkössä. Raamattu muhii meissä ja eri kohtien ymmärtämiseen auttaa muut kohdat Raamatussa. Lisäksi apostolisen kirkon eri opettajat ovat opettaneet ja opettavat oikein Raamatusta ja heitä on hyvä kuunnella. Toki kaikki mitä kuulemme on hyvä tarkistaa Raamatusta. Pyhä Henki on paras opettajamme. Täällä maanpäällä opiskelemme ja saamme opetusta Jumalan sanasta koko elämämme ajan eli olemme Jeesuksen opetuslapsia koko lopun elämämme. Ymmärrämme koko Raamatun täydellisesti vasta sitten Taivaissa. Täällä maanpäällä ymmärrämme siitä ainoastaan pari prosenttia (hatusta vedetty luku), jos olemme olleet ahkeria. Lisäksi olen huomannut, että iän myöten osa asioista jää unholaan (muistiongelmat ovat jo alkaneet), mutta tärkeät asiat tulevat kirkkaimmiksi. Meidän omaan viisauteen ei kannata luottaa. Onneksi Jumala on ottanut kaiken huomioon, niin meidän ei tarvitse liikaa murehtia.

    • Juha Heinilä tuot esille:”” Rakastamme uskon veljiä ja sisaria ja meillä on keskinäinen yhteys. Osallistumme viikoittain yhteiseen messuun””

      Siis kuinka tämä käytännössä toimii, voitko käydä rakkaudellisesti kaikissa luterilaisissa messuissa?

    • Martti Pentti näetkö tämän toteutuvan täällä suomessa esim luterilaisten keskuudessa?

      Entäpä kun ei toteudu niin missä ”vika”? Eivätkö siis nämä rakastakkaan Jeesusta?

  5. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18–20)

    Tämä on Jeesuksen antama viimeinen käsky. Tämä käsky on suurimmalla osalle suomalaisista tuttu jo rippikoulussa opimme sen. Tätä Jeesuksen antamaa käskyä kristillinen kirkko edelleen noudatta. Siitä opimme, että opetuslapsilla on yksi suuri missio: tehdä opetuslapsia. Kaikki maailman ihmiset on kutsuttu elämään samankaltaisessa suhteessa Jeesuksen kanssa, kuin ensimmäiset Jeesuksen seuraajatkin. Tämä Jeesuksen antama viimenen käskyn tehtävä ei ole vielä saatettu lopuun ,vaan jatkuu.

    • Martti Pylkkänen siis nuo käskyT on annettu opetuslapsille, löydätkö siis Raamatusta että vauvoja olisi kstettu?

      Sitten toteat:”. Tätä Jeesuksen antamaa käskyä kristillinen kirkko edelleen noudatta. ”

      Kuinka näkyy tämä ”opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.””

      Voiko siis vain toisen puolen ottaa käskystä ja toisen ohittaa vai ajatteletko että rippikoulu on tämä ”opetus pitämään kaikki”?

    • Ari, miksi kyselet muiltä lupaa olla tottelematta Jeesusta. Olet antanut sen vaikutelman näissä nettikeskusteluissa että sinä vähät välität Jeesuksen käskyistä. Sinulla on uskovaisista väärät käsitykset.

    • ”Voiko siis vain toisen puolen ottaa käskystä ja toisen ohittaa vai ajatteletko että rippikoulu on tämä ’opetus pitämään kaikki’?” Rippikoulun tehtävä on juuri tuo. Sen päättävässä konfirmaatiossa kastettu tunnustautuu kristityksi ja seurakunta rukoilee uskon vahvistusta.

  6. Raamatussa ei löydy sanaa lapsikaste,mutta ei löydy sanaa aikuiskaste.Jeessus asetti kristillisen kasteen. Kastakaa kaikki kansat minun opetuslapsiskseen :”Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle” (Mark 10:15). Jumalan valtakunta voidaan ottaa vastaan vain uskolla. Eli lapsikin Jumalan Sanan vaikuttamana kykenee uskolla ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan, eli Jeesuksen Kristuksen kaikkine lahjoineen.

    Matteuksen evankeliumissa Jeesus puhuu pienistä ”jotka uskovat minuun” (Mt. 18:6). Raamattu kertoo myös, miten ”Lasten ja IMEVÄISTEN suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen” (Mt. 21:16). Kiitos on uskon hedelmä. Jos uskominen ei olisi vauvoille mahdollista, ei yksikään vauva voisi myöskään pelastua, sillä ”Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen” (Hepr. 11:6).

    Jo ensimmäisenä helluntaina Pietari opetti lupauksen kasteesta syntien anteeksiantamiseksi olevan myös lapsille ”Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu.” (Apt. 2:38-39). Niinpä kristillinen kirkko on ensimmäisestä helluntaista lähtien tähän päivään saakka kastanut myös lapsia. Uudessa testamentissa on lukuisia mainintoja siitä, miten kokonaisia perhekuntia, eli perheen kaikki jäsenet, kastettiin. (Apt. 16:15, 33, 1. Kor. 1:16). Kreikan sanan, joka tarkoittaa perhekuntaa, mainitaan erikseen sisältävän lapset sekä kreikaksi käännetyssä Vanhan testamentissa että Uudessa testamentissa (esim. 1.kun 13:2, Ps.113:9, 1.Tim. 3:4).

    • Martti Pylkkänen kuinka sovitat vauvaan Pietarin sanat:

      38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
      39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)

      Siis mikä on ”lupaus” joka on annettu?

      Eikö selkeästi kun tekee parannuksen ja ottaa kasteen niin SAA….

      Tämä lupaus on annettu niin kuulijoille kuin heidän lapsilleen ja myös niille joita ketä ikinä JUMALA KUTSUU.

      Noista ”perhekuntien” kasteista jos vetää vauvakasteen niin joutuu olettamaan eikä mikään muu kohta Raamatusta tue sitä.

    • Ari Pasanen, oletko ajatellut, että lapsikasteen torjuminen ei kohdallasi perustu niinkään Raamattuun kuin lasten vähättelyyn ja väärinymmärtämiseen? Lapset eivät ole niin alkeellisia ja yksinkertaisia olentoja kuin usein luullaan, eivät vauvoinakaan. Jeesus ei vähätellyt lapsia, päinvastoin.

    • Johannes Kastaja täytettiin Pyhällä Hengellä äitinsä Elisabetin kohdussa kun Maria, joka oli kolmannella kuukaudella raskaana ilmoitti raskaudestaan Elisabetille.

      Lapsi uskoo, vaikka Ari ei usko, että lapsi uskoo. Tule Ari lapsen kaltaiseksi, kuten Herra Jeesus kehottaa, ja usko evankeliumi Jumalan lupauksista ja Pyhän Hengen voimasta!

      Älä tee omasta parannuksen tekemisestä Kristusta Kristuksen tilalle!

    • Hyvä kommentti, kiitos Kari. Johannes kastaja on hyvä esimerkki. Hän täyttyi Pyhällä Hengellä äidin kohdussa, kun kuuli Herransa äidin Neitsyt Marian äänen.

    • Aikaisin tullut kiitos. Minusta näyttää siltä, että keskustelu on vielä kesken? Ongelmia on meillä kaikilla. Perillä saamme kuulla minkä arvoisia ongelmamme olivat?

    • Sunnuntai-iltana radio Patmos/Dein taivaan ja maan väliltä ohjelmassa heti aluksi soittaja kävi kastekysymyksellä aloittamaan…. Eräs vastaajista totesi toisen vastattua, että meitä on kolme vastaajaa, joilla käsittääkseni kaikilla on eri käsitys kasteesta, joten saisimme debatin ilman kysyjiäkin, suunta oli tämä. Seuraavassa sitten siellä lasin takana olevalle, joka vastaanotti puheluja ohje, että pitää huolen ettei tämän aiheen keskusteluja tule tänä iltana lisää. Kyseisessä ohjelmassahan tulee harvoin, mutta vuoroittain sekä ”tunnustuksellisten luterilaisten”, että ”vapaiden suuntien” illat, joten vuorotellen voi tentata :). Tämä asia on jakanut ja jakaa kristikuntaa ja taitaapi tulla jakamaan Herran tulemukseen asti! Kumpikin osapuoli perustelee kantansa perusteellisesti Raamatulla :). Kuten aina.

    • Pietari, hyvä kommentti kiitos. Näin varmaan on. Vapaat suunnat pitävät omaa kastetta parempana, vaikka on ainoastaan yksi kristillinen kaste. Kastettavan iällä ei ole väliä.

      Minun blogeissa on useasti kristillinen kaste esillä. Jumalan suorittamassa kasteessa saamme kaiken mitä autuuteen tarvitaan.

  7. Kasteesta osataan kyllä hienosti väitellä. Se ei edellytä sitä, että tuntee armollisen Jumalan henkilökohtaisesti. Jolloin on lupa olla julma toisia kohtaan.

    Mikäli kaste käsitetään eri tavalla, niin se muuttaa myös armon merkityksen. Jos kaste on meidän kuuliaisuuden teko, joka tuo armon, niin muuhunkin elämään kuuluu kuuliaisuuden noudattamisen vaatimuksia armon ansaitsemiseen. Jollei niitä täytä joutuu hyljättäväksi.

    Jos kaste on Jumalan armon osoitus, niin koko elämä on armon alla. Mitään vaatimusta ei tällöin aseteta pelastumisen kannalta. Syntinen saa aina tulla Jeesuksen luo. Eikä Jeesus torju yhtään pois.

    Kasteväittelyissä harvoin kokee mitään armollisuutta . Niinpä koetan aina vältellä niitä.

    • Pesonen. ”Jos kaste on Jumalan armon osoitus, niin koko elämä on armon alla. Mitään vaatimusta ei tällöin aseteta pelastumisen kannalta. Syntinen saa aina tulla Jeesuksen luo. Eikä Jeesus torju yhtään pois.”

      Aamen!

    • Kiitos Pekka ja Kari!

      Jumalan rakkaus on tarkoitettu ihan jokaiselle, myös pienille lapsille. Hän rakastaa ihan jokaista, entä me?


      Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
      (1. Joh. 4: 9-11)

  8. Pesonen. ”Jos kaste on Jumalan armon osoitus, niin koko elämä on armon alla. Mitään vaatimusta ei tällöin aseteta pelastumisen kannalta. Syntinen saa aina tulla Jeesuksen luo. Eikä Jeesus torju yhtään pois.”

    Siis selventääkähän missä kohden Jumala on tehnyt ”uuden kasteen liiton”, siis ovatko nyt vauvat erikoisasemassa kun heidät kastetaan?

    Kohteleeko Jumala kaikkia ihmisiä samalla tavalla, onko evankeliumi eri vauvakastetuille kuin kastamattomille?

    Entäpä kun muslimi tulee ”uskoon” niin vaaditaanko häneltä mitään, voi jatkaa entisessä uskossaan eikä tarvii luopua mistään kun kerran ei mitään vaadita?

    Siis onko kaikille ihmisille sama TIE?

    • Ari, Taivaisiin on ainoastaan yksi Tie.

      Kaste on portti Taivaisiin, riippumatta kastetun iästä. Raamatussa ei ole mitään ikäehtoa kasteelle.

      Joka on uskonut ja tullut kastetuksi, pelastuu ja joka ei usko, kadotetaan. (vert. Mark 16:16)

      Ketään väliinputoajaa ei ole.

    • Pasanen. Kuinka mones kymmenes kierros sinulta samoja kysymyksiä?

      Olen ollut läsnä muslimista kristyiksi kääntyneiden kastejuhlassa luterilaisessa kirkossa. Kastettujen joukossa oli kaiken ikäisiä.

      Sinun mielestäsi kristityn pitäisi ottaa kaste vasta 20-vuotiaana uskoon tultuaan? Taidat tämän ohjeen kanssa kuulua varsin pieneen yhteisöön?

      Et aiemmin vastannut Juhan kysymykseen rukoiletko koskaan Isä meidän rukousta? Olen joskus törmännyt pieneen kristilliseen yhteisöön, jossa ei rukoiltu Isä meidän rukousta, koska sitä pidettiin kaavamaisena muotomenona. Käytäntö on käsittämätöntä Kristuksen opetuksen ylenkatsomista.

    • Kari Paukkunen et ottanut kantaa siihen että ”vaadittanko” muslemeilta jotain kun tulee uskoon, siis vaikkapa kastetta, vanhan uskon jättämistä? Entäpä mihin perustuu vauvakaste eli kaikki se ettei en jälkeen enää ”vaadita” mitään?

      Jeesus julisti ja käski julistaa parannusta, no tarvitseeko luterilaisten tehdä parannus, jos tarvii niin eikö se ole ”vaatimus”?

      Kyllä rukoilen Isä meidän rukousta.

    • Ari, hienoa että tunnustat synnit säännöllisesti ja annat Jumalan parantaa sinua.

      Me luterilaiset tunnustamme myös syntimme säännöllisesti. Oikea parannus on sitä, että Jumala parantaa meidät. Jumalasta lähtee kaikki hyvä. Meidän omiin tekoihin ei voi luottaa.

    • Ari, sinun ongelmasi on se että paasaat omaa juttuasi, et kuuntele, etkä halua muita yhtään ymmärtää. Vaikuttaa siltä, että olet kuin astia jossa ei ole pohjaa.

      Sinulle on aivan turha kommentoida mitään, koska sinä et sitä ymmärrä ja olet sama rakkaudeton Ari, jolla ei ole tippaakaan empatiaa.

    • Juha Heinilä eikö selkeät kysymykset ole oikein, pitääkö katse siirtää henkilökohtaisuuksiin?

      Teille on kaste kaiken perusta, siis miksi se ei riitä, miksi jotkut voivat olla luopioita, miksi jotkut eivät rehellisesti tunnusta kaikkea mitä ajattelevat?

    • Pasasen kysymys. ”Kari Paukkunen et ottanut kantaa siihen että “vaadittanko” muslemeilta jotain kun tulee uskoon, siis vaikkapa kastetta, vanhan uskon jättämistä?”

      Vastaus: Vaaditaan vanhan uskon jättämistä sekä kastetta Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen.

      Pasanen. ”Entäpä mihin perustuu vauvakaste eli kaikki se ettei en jälkeen enää “vaadita” mitään?”

      Vastaus: Sinulle on useita kertoja useat blogien kommentoijat vastanneet samoin. Ilman uskoa ei kukaan ole mahdollinen Jumalan edessä. Tarvitaan kaste ja usko.
      Kristus ei ole lisäksi antanut lupaa tehdä syntiä. Mitä on synti? Synti erottaa meidät Jumalasta sekä toisista ihmisistä. Jos täytämme 10 käskyä, emme pahoita Jumalan mieltä emmekä riko lähimmäistämme vastaan.
      Herramme antoi vielä tiukemman lain: ”Ihmisen sydämestä lähtevät pahat ajatukset jne.”
      Siis- ulkonaisten, nähtävien syntien lisäksi myös pahat ajatukset ja hyvän tekemisen tekemättä jättämiset ovat syntiä. Jeesus ei anna Pasaselle eikä Paukkuselle lupaa tehdä syntiä. Tätä Jeesus opettaa kasteen saaneelle: ”ja opettamalla pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt (vaatinut) teidän pitää. Pasasen ja Paukkusen täytyy pitää kaikki, mitä Herramme meiltä vaatii!

      Jos Pasanen tai Paukkunen ei Herran vaatimusta täytä, niin, mitä pitäisi tehdä? Vastaa Pasanen sinä vuorostasi minulle. Jos jotenkin kävisi niin, että Pasasella olisi joku Jumalan lakia rikkova ajatus mielessäsi ja lankeaisit syntiin, mistä apu?

      Pasanen. ”Jeesus julisti ja käski julistaa parannusta, no tarvitseeko luterilaisten tehdä parannus, jos tarvii niin eikö se ole “vaatimus”?”

      Vastaus: Synnistä täytyy tehdä parannus, se on vaatimus ja Jumalan käsky.

  9. Laupeutta minä tahdon enkä uhria. Sanoo Hoosea 6:6.
    Tähän Jeesuskin viittasi, kun ilmaisi oikeaoppisten tuomitsevan syyttömiä. Ari uskoo vahvasti taistelevansa Jumalan puolesta, mutta hänen armottomuutensa ilmaisee, kenen joukoissa hän oikeasti on. Meidän olisi hyvä painaa syvälle mieliimme se ettei meidän taistelu ole tässäkään Aria vastaan vaan niitä henkivaltoja vastaan, jotka ovat syöttäneet Arille ihanan madon jonka sisällä on tappava koukku.
    Kukaan meistä ei kykene vetämään sitä Arin sisuksista ulos. Tarvitsemme siihen korkeimman avun.
    Jumalalla on varmasti Arille paljon tehtävää varattuna. Sillä Arilla on into ja palava halu taistella Jumalan taisteluja. Arin tulisi vain saada itse ensin kohdata armo. Mekin voimme yrittää olla armollisia häntä kohtaan. Vaikeaahan se meille on, kun se merkitsee aina myös vanhalle ihmiselle tuskallista kuolettamista. Rauhaan meidät on silti kutsuttu. Armottomuus näkyy myös siinä, ettei Arilla ole seurakuntayhteyttä mihinkään suuntaan. Eli puuttuu se keskinäinen rakkaus, joka vetää seurakuntayhteyteen ja antaa siellä tilaa muiden uskovien epätäydellisyydelle. Uskovat voi helposti tunnistaa siitä että He rakastavat , niitä joilla on rakkaus Jeesukseen. Tämän puuttuminen on aina arveluttava merkki ja jopa hälytyskello.

    • Pekka toteat:”” Eli puuttuu se keskinäinen rakkaus, joka vetää seurakuntayhteyteen ja antaa siellä tilaa muiden uskovien epätäydellisyydelle. Uskovat voi helposti tunnistaa siitä että He rakastavat , niitä joilla on rakkaus Jeesukseen. Tämän puuttuminen on aina arveluttava merkki ja jopa hälytyskello.””

      Sovella nyt tätä myös omaasi ”oikeaan seurakuntaasi”, siis löydätkö sieltä ”keskinäistä rakkautta”?

      Mitä on tämä rakkaus, onko se että ollaan ulkokultaisia eli kun ns ”palvellaan Jumalaa” kaikki ovat rakastavia, mutta kun ollaan yksityisessä elämässä niin voidaan vaikka lyödä toisia, sanoilla tai teoilla.

      Entäpä sitten eriseurat eli vaikkapa naispappeus erottaa eri porukat?

      Entäpä kuinka lapsia ohjataan kun ”hyväksytään” kaikelainen haureellinen elämä, esiavioilliset suhteet, avoliitot, aviorikokset, abortit jne…? Mikään ei erota Jumalsasta eikä armosta, itselle on aina armo vaikka kohtelisi lähimmäistä kuinka tahansa jarikkoisi mitä käskyä tahansa.

      Room. 12:2
      Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

      Mistä on se seurakunta/kirkko joka mukautuu maailmanajan mukaan eli ei opeta mikä on Jumalan tahto ja hyvää ja otollista ja täydellistä?

      1. Piet. 1:14
      Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,

      Tässä tuleekin mielenkiintoinen asia, milloin oletta olleet ”tietämättömiä” kun kerran kasteessa olette alkaneet ”kuulemaan” Jeesuksen äänen, eikö silloin ole mahdotonta olla tietämätön?

    • ”Kuinka lapsia ohjataan, kun ’hyväksytään’ kaikelainen haureellinen elämä, esiavioilliset suhteet, avoliitot, aviorikokset, abortit jne?” Tartun ensin tuohon sanaan ’hyväksytään’. Sillä on eri merkityksiä. Aina se ei tarkoita sitä, että jotain pidetään hyvänä ja sallittuna. Sen myöntäminen, että jokin on todellista, on myös ’hyväksymistä’. Parannuskin alkaa siitä, että ihminen hyväksyy oman syntisyytensä eikä kiellä sitä. Lasten ohjaaminen lähtee myöskin sen todellisuden myöntämisestä, että ihmisten kesken on paljon väärää. Kristillinen kasvatus ei voi perustua kuvitelmaan puhtaasta ja virheettömästä maailmasta.

      Näytät keskittyvän kahteen asiaan kirjoittaessasi synnistä, Ari Pasanen. Ne ovat siveettömyys ja väkivalta. Pahoja asioitahan nuo ovat. Synti ilmenee kuitenkin monella muullakin tavalla. Galatalaiskirjeen lista on tällainen: ”Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.” Näissä eskusteluissa näyttää väijyvän uhkana tuon listan kohta: ”riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus”.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.