POLTTOPISTEESSÄ MIELENTERVEYS

YLE:n uutisissa kerrottiin taannoin (13.2.), että mielenterveys on noussut suurimmaksi sairauspoissaolon syyksi, ohi tuki- ja liikuntaelinsairauksien. Siitä on tullut suomalaisten uusi kansantauti ja keskeinen kansanterveydellinen haaste.

Työterveyslaitoksen asiantuntijan mukaan ongelma on tunnistettu, nyt pitää tutkia, selvittää ja löytää tehokkaita keinoja asian korjaamiseksi. Työeläkeyhtiön ylilääkärin mukaan ilmiö on nopea ja jyrkkä. Hän uskoo, että tietoisuus lisää oireilun ja työkyvyttömyyden määrää. Kelan tutkimuspäällikön mukaan tietoisuuden lisäksi työolot ovat saattaneet koventua. Jutusta käy ilmi myös se, että työterveyspsykologeja ei ole tarpeeksi siihen tilanteeseen, joka työpaikoilla vallitsee. Uupuneen työntekijän kohdalla suurimpina syinä omaan työuupumukseen olivat huono esimiestyö ja työvuorosuunnittelu.

Jonkinlaista helpotusta herättävänä seikkana jutussa tuli esille se, että suomalaisten mielenterveys ei näyttäisi olevan rapautumassa yhtä jyrkästi kuin se on työkyvyttömyyden syynä. Mutta ilmeistä on, että keskellämme on enenevässä määrin heitä, jotka eivät ainoastaan jaksa työelämässä vaan jotka voivat eri syistä psyykkisesti huonosti. Kansantaloudellisten haittojen lisäksi kyse on aina myös yksittäisen ihmisen ja hänen lähipiirinsä kärsimyksestä, jolle on vaikea laittaa hintalappua.

Tässä tilanteessa haluaisin kirkon työntekijänä nostaa esille yhden evankeliumin ytimestä nousevan rohkaisevan näkökohdan. Meidän Herramme kutsuu luokseen kaikkia työn ja kuormien uuvuttamia. Hän lupaa antaa ihmisen sielulle levon (Matt.11: 28-30). Kreikankielisessä alkutekstissä sielusta käytetään tässä kohdin sanaa ”psyyke”. Tämä mielenkiintoinen yksityiskohta on tekee raamatunkohdasta mitä ajankohtaisimman. On kyse mahdollisuudesta löytää lepo myös psyykeellemme.

Vaikka Raamatun sanoma ylittääkin ajallisen horisontin, se tuo avun myös tähän elämään. Meille luvataan sisäinen rauha, jota voidaan kokea silloinkin, kun elämä koettelee. Evankeliumi on parantava lääke, joka hoitaa eri tavoin särkyneitä – myös mieleltään murtuneita.

(julkaistu paikallislehti UutisOivassa 27.2.)

Näytä lisää

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Paljon tuota olen pohtinut, kun on sivusilmällä nähnyt, kuinka monet ovat uupuneet ja toivonsa menettäneet. Olisiko osasyynä ajanhenki, jossa kaikki toivo on focusoitunut oman elämän suorittamiseen. Jos toivo on vain tässä elämässä ja omassa pystymisessä, niin on selvää, etteivät monet kestä, kun huomaavat oman heikkoutensa. Mistä apua? Onpa joku tehnyt 90 luvulla oman diagnoosin ihmisen luonnollista oireista. (linkki alla) On kovaa, kun pitää olla terve ja kaikkeen kykenevä. Ei ihme jos ihminen kaatuu mäkeen…

    https://www.erityisherkat.fi/erityisherkkyys/

  2. Kukahan kirjoitti seuraavasti jo aikaa sitten. Blogiin tämä sopii enemmän kuin hyvin:

    ”Olemme noidutussa kehässä. Kuta kiihkeämmin tavoittelemme voittopisteitä ulkonaisten saavutusten, näkyvyyden, huomion, vallan, menestyksen, etevyyden ja pysyvyyden kilpakentällä, sitä enemmän ehtyvät spontaanin ilon lähteet ja samalla myös positiivisen toiminnan energialähteet sielussamme. Mitä ehtyneemmäksi, juurettomammaksi sisäinen elämämme käy, sitä kiihkeämmin yritämme täyttää tyhjän elämämme ulkonaisin saavutuksin ja korvikkein. Ja kaiken tämän väistämättömänä seurauksena on alati kiristyvä taistelu ihmisten kesken kotona, koulussa, yhteiskunnassa, politiikassa, kansojen ja etupiirien asiassa.
    Ihmiset voisivat elää rauhaa – mutta eivät voi, koska heidät lapsesta saakka kasvatetaan kilpailemaan ja taistelemaan, voittamaan, kukistamaan, alistamaan ja tappamaan toisiaan. Tämä kasvatus ja siihen pohjaava elämänkäsitys todellistaa itsensä: Syntyy ja säilyy asiaintila, jossa on kilpailtava, taisteltava ja tapettava”.

    Vihjeenä, kirjoittajan akateemisuuden puuttuminen ei Hänen ajattelussaan ole missään kohtaa haitaksi vaan päinvastoin.

    • Tappamisen asia kommentissa tarkoittaa Ihmisen syvimmän frustraation tapahtumista ja syntymistä rauhankin aikana jolloin hetkellisesti inhimillisen harkinnan ja kyvyt unohtaneena ihminen ryhtyy peruuttamattomaan tekoon.

      Kun nuoriamme ajattelemme ei lausuma aiemmin, nopeammin, ja pitempään palvele kuin poliittisia intohimoja kansantalouden alttarin kartuttamiseksi kuin palvelemiseksi. Kukahan näin lausui Eduskunnan puhujatuolista aiemmin. Nyt ko. henkilö toimii EU.n asioissa komissaarina.

      Nuorten elämä on näin paljon enemmän ja arvokkaampaa kuin ideologioiden intohimot.

    • Tuskin apua siitä on tähän.

      Voisikohan Markku, viimeisen kymmen vuoden sisällä tapahtuneella lasten ja nuorten ahdistuneisuudella ja kännyköiden näpräämisellä olla jokin yhteys. Nuoret luo suhteita vain kännykän avulla. Siinä todellisten tunnetaitojen oppiminen ei saa harjaannusta. Jolloin omien tunteiden käsittelyyn tarvittavia taitoja puuttuu liikaa? Nuorten on ehkä nyt vaikeampaa kestää pettymyksiä ja ristiriitoja. Voisinko olla oikeilla jäljillä?

  3. ”Uupuneen työntekijän kohdalla suurimpina syinä omaan työuupumukseen olivat huono esimiestyö ja työvuorosuunnittelu. ”

    Ainahan syyllinen täytyy löytää, ja parempi, että se on näkyvä, kuten ihminen.
    Mutta esimiehelläkin on herransa ja heidän asettamat vaatimukset. Herra voi olla omistaja/omistajat, sijoittajat, markkinatalous yleensä, joka vaatii lisää tulosta, ilman mitään peräseinää tai kattoa.
    Yrityksillä on laillisesti oikeus tehdä voittoa ja jakaa sijoittajille hyvää tuottoa. Se otetaan työntekijöiden ’selkänahasta ’ . Tulos tai ulos periaatteella.
    Omistajat ja sijoittajat rikastuvat, mutta työntekijä ei rikastu, koska työnteolla ei rikastu. Näin se meni myös orjuuden aikana.

    Näille uupuneille on sitten kehitetty lohtu. Kanna ristisi, ole nöyrä ja hiljainen, Jos et työtä tee, ei sinun syömänkään pidä, kuolema on voitto, saat ikuisen levon, työn raskaan ies raukenee ja niin edelleen. Mitä enemmän kärsit, sitä kirkkaamman kruunun saat.
    Älä vaadi mitään hyvää, se on maallista mammonaa, tyydy osaasi, joka sinulle on annettu, herralta se kaikki tulee. Pysy sillä paikalla mihin olet syntynyt, olit sitten orja tai vapaa. Ota Jeesus vastaan sinä syntinen ihminen Jeesus auttaa ja lohduttaa, hän on sinun iänkaikkinen toivosi, hän otti orjan muodon ja pääsi lopulta taivaaseen.

    • Helposti voi positiivisista sanomisista tehdä negatiivisia. Tarvitsee vain antaa samoille sanoille erilainen lähtömerkitys. Ikään kuin rakas Vapahtajamme olisi sanoillaan halunnut meitä oikein pahasti kiusata ja vahingoittaa. Hän joka tahtoi antaa jopa henkensä meidän negatiivisten lampaiden puolesta. Suostua hyljättäväksi ja mitätöitäväksi, vaikka Hänen kauttaan on koko maailmankaikkeus luotu.

  4. Pekka Pesonen

    ”Suostua hyljättäväksi ja mitätöitäväksi, vaikka Hänen kauttaan on koko maailmankaikkeus luotu. ”

    Minä olen lukenut, että se oli Viisaus, jonka kautta kaikki luotiin. Ensimmäinen ajatus.

    Teologia tosin väitti, että Jeesus on Viisaus.

    Mutta Viisaus on Sofia, eli Femi-sana. Jos Jeesus olisi myös viisaus, meidän pitäisi ajatella, että hän oli tyttö-poika.

  5. edelliseen…..

    Kukaan ei voi nähdä viisautta, se on idea.

    Viisaus ei ole yksiselitteinen, sitä voidaan käyttää monella tavalla. Oppineita sanotaan viisaiksi, tai häntä, joka on onnistunut rikastumaan, pidetään viisaana. Viisautta voidaan käyttää myös tyhmien alistamiseen ja huijaamiseen.

    Hankkikaan siis itsellenne viisautta, kaikki tyhmät ja alistetut, jos haluatte saada oikeutta, koska sekin on viisautta. Niin viisaus tulee teille pelastukseksi.

  6. Tämä oli mielenkiintoinen…

    ”Työeläkeyhtiön ylilääkärin mukaa…n ilmiö on nopea ja jyrkkä. Hän uskoo, että tietoisuus lisää oireilun ja työkyvyttömyyden määrää. Kelan tutkimuspäällikön mukaan tietoisuuden lisäksi työolot ovat saattaneet koventua. ”

    Siis TIETOISUUS lisää oireilun ja työkyvyttömyyden määrää. Se voi olla näin, koska tietoinen ihminen näkee miten järjetöntä työnteko, joka ei johda työntekijän kohdalla mihinkään, loppujen lopuksi on. Hänellä ei ole merkitystä, hänet voidaan irtisanoa milloin tahansa, hänellä ei ole oikeus sairastaa, tai olla väsynyt. Ja vanhuksena hän joutuu epäkelpoon hoitolaitokseen, joka pyrkii tekemään hänellä vain voittoa.

    Työntekijät kuitenkin pyörittävät yhteiskunnan rattaita, saavat aikaan liikkeen. Jos työntekijät menevät lakkoon, yhteiskunta pysähtyy. Valtion hallinto, herrat ja kirkkoherrat voivat mennä lakkoon, mutta yhteiskunta ei siitä pysähdy, se liikkuu heistä huolimatta, jos vain kansa lähtee työpaikoille. Ja lähteehän se, jos se saa kunnon palkkaa ja kunnioitusta. Ja jotain kivaa odotusta eläkepäivilleen.

  7. Ilmapiiri kartoitus työpaikalla ilmaisi tietyn sektorin heikon tuloksen ja siihen keskityttiin sitten vuosi ja pyrittiin kaikin keinoin kehittämään sitä ilmapiirialuetta positiiviseen suuntaan. Vuoden päästä vastaava tutkimus antoi tuolla kohdin entistä huonomman tuloksen. Syyksi arveltiin se, että väki oli tullut tietoiseksi kyseisestä ongelmasta, jota aiemmin ei juuri edes huomioitu. Tässäkin todellisessa tilanteessa, nimenomaan tietoisuus lisäsi huonoa ilmapiiriä.

  8. ”Evankeliumi on parantava lääke, joka hoitaa eri tavoin särkyneitä – myös mieleltään murtuneita.”

    Varmaan on tapahtunut näinkin, mutta myös toisinkin päin. Kritinuskoon olenaisesti jalähtökohtaisesti kuuluva oppi iankaikkisesta rangaistuksesat ja kidutavasta
    helvetistä on myös aiheuttanut ihmisille mielenterveysoglmia, pahojakin.

Pitkänen Jorma
Pitkänen Jorma
Olen Jorma Pitkänen, Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.