Tietyt muotiasiat muodostuvat toisinaan todella ärsyttäviksi. Kun jokin epätosi ja typerä hokema toistuu tarpeeksi monta kertaa, se alkaa suututtaa aivan vietävästi.
Jokunen vuosi sitten lähes kaikki papit ja piispat puhuivat moniäänisestä tai moniarvoisesta kirkosta. Alkujaan tämän oli varmaan tarkoitus sanoa lempeästi, että ”kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on…”, mutta sitten homma lähti vähän lapasesta. Monien äänien ja arvojen edustajat alkoivat vaatia yhä äänekkäämmin oikeuksiaan ja nyt koko moniarvoisuuden teologia kuulostaa yhä useampien korvissa lähinnä suurelta typeryydeltä. – Ja nyt kuulee jo taas pappien ja joidenkin piispojenkin suusta, että jotakin yhteisiäkin normeja tarvitaan. – Kuka vaan tietäisi, mitä niiden tulisi olla.
”Kaikki on näet tulkintaa!”
Vai onko?
Mitäpä, jos tässä kaiken tulkinnanvaraisuudessa on vain toinen esimerkki usein toistuvasta typerästä hokemasta?
Olen huomannut, että moni kristityistä on jo varsin kyrsiintynyt aina kun kuulee sanan tulkinta. He sanovat, etteivät liikennesäännötkään anna mahdollisuutta tulkita kaikkea oman mielensä mukaan. Yleensä on niin, että joku asia on ihan selvää pässinlihaa ja tulkintapuheet pelkkiä selittely-yrityksiä.
Tässä on mielestäni hyvä lähtökohta tulkinnallisuuden arvioimiselle. Suuri osa liikenteessä tapahtuvista virheistä on melko selviä asioita ilman erityisempää tulkinnanvaraa. – Jos hurautan punaista valoa päin kaverin kylkeen, olen aivan selkeästi syyllinen. Turha siinä on enää jupista mistään lukemattomista tulkintavaihtoehdoista! Sellainen puhe olisi vain noloa yritystä paeta vastuutaan. Vastuun pakoilu taas pistää vihaksi…
Onko siis selvien Raamattu-kysymystenkin vääntäminen monimerkitykselliseksi tulkinnaksi lopulta eräänlaista vastuun pakenemista?
Luulenpa, että juuri tästä on kysymys. Erityisen hanakoita olemme selittelemään tulkinnoista ja tekstin epäselvyyksistä, jos Raamatun sana osoittaa meidät syntisiksi. – Vai kuinka monen raittiin ihmisen olet kuullut kärsivän luetun ymmärtämiseen liittyvistä ongelmista, kun Raamattu varoittaa juopumasta viinistä! – Ja vähissä ovat myös ne rehellisesti leipänsä tienaavat, joiden on vaikeaa ymmärtää käskyä, joka kieltää varastamisen.
Mutta yritetäänpä varoa liikaa yksinkertaistamista…
Liikenteestä me tunnemme toki myös tasa-arvoiset risteykset, jotka tuottavat joskus sääntöihin liittyviä tulkintavaikeuksia. Tällöin pelti saattaa joskus kolista, ja selvitteleminen on vähän vaikeampaa. – Tasa-arvoisia risteyksiä on kuitenkin melko vähän, eikä niissäkään aivan ilman sääntöjä ajella. Sellaiseen risteykseen ajettaessa on vain pudotettava nopeutta ja edettävä varoen. – Mitä ovat hengellisen elämän ”tasa-arvoiset risteykset”?
Hengellisessä elämässä tasa-arvoisia risteyksiä voisivat olla niin sanotut adiafora kysymykset. Luterilaiset tunnustuskirjat selittävät niitä näin:
Kirkolliset tavat, joista käytetään nimitystä adiafora, ovat niin sanottuja ehdonvallan kysymyksiä eli yhdentekeviä asioita.
Nämä ovat asioista, joista Jumalan sanassa ei ole käskyä eikä kieltoa vaan jotka on hyvää tarkoittaen otettu kirkossa käyttöön edistämään hyvää järjestystä, hurskautta ja kristillistä elämäntapaa. Joskus Raamattu antaa mahdollisuuden tulkintoihin, esim. silloin kun kyseessä ovat ruuat ja ajat eli päivät (Kts. Room.14). Ehdonvallan asioista seurakunta saa siis tehdä eri tilanteissa tasa-arvoisen risteyksen tavoin omat väistämissääntönsä ja tulkintansa, muttei kuitenkaan koskaan niin, että ihmisten omatunto orjuutetaan kuin kahleeseen. Ohjeeksi otetaan esimerkiksi apostoli Paavalin sana: ”Älköön kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan johdosta. (Kol.2:16)”
Katso esim. http://tunnustuskirjat.fi/yo/10.html
Mutta palataanpa alkuun…
Onko kaikki tulkintaa?
Teen pienen myönnytyksen. – Ehkä kaikissa tilanteissa voi harjoittaa tulkintaa, mutta yleensä järkeviä tulkintavaihtoehtoja on vain rajallinen määrä. – Usein vain yksi ainoa tulkinta on mielekäs!
Selvien Raamattu-kysymysten vääntäminen monimerkitykselliseksi tulkinnaksi on lopulta vastuun pakenemista.
Ja nyt käsi sydämelle. – Kuinka usein olemme itse syyllistyneet tällaiseen? Kuinka usein ongelma on Raamatun ”epäselvyydessä” ja ”tulkinnallisuudessa” ja kuinka usein omassa epäselvyydessäni?
”Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.” (Ps.12:7)
Kirkossa on käsittääkseni kaksi asiaa, joissa repeämistä yhteisistä liikennesäännöistä näkee: virkakanta ja avioliittokäsitys.
Mietin, että kumpaa repeämistä tässä kirjoituksessa kritisoidaan vai molempia?
Jos luet niin kuin blogissa on kirjoitettu, et löydä kumpaakaan esittämääsi asiaa.
Tervehdys Manu,
”Jokunen vuosi sitten lähes kaikki papit ja piispat puhuivat moniäänisestä tai moniarvoisesta kirkosta. Alkujaan tämän oli varmaan tarkoitus sanoa lempeästi, että ”kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on…”, mutta sitten homma lähti vähän lapasesta. Monien äänien ja arvojen edustajat alkoivat vaatia yhä äänekkäämmin oikeuksiaan ja nyt koko moniarvoisuuden teologia kuulostaa yhä useampien korvissa lähinnä suurelta typeryydeltä. – Ja nyt kuulee jo taas pappien ja joidenkin piispojenkin suusta, että jotakin yhteisiäkin normeja tarvitaan. – Kuka vaan tietäisi, mitä niiden tulisi olla.”
Esiin nostamasi asia on varmasti totta. Suomen ev.lut kirkko on ”tulkinnan kriisissä” ja tällä tarkoitan sitä, että ennen kaikkea sen papisto on kriisissä. Raamattu ei ole osalle kirkon paimenviran hoitajista enää Jumalan sanaa, vaan kärjistetysti virikekirja muiden kirjojen joukossa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisviran hoitajien keskuudessa soisi syttyvän ja syntyvän sellaisen Raamattu herätyksen, että Raamattu otettaisiin sinä, mitä se todellisuudessa on, Jumalan omana ilmoitussanana ihmisille. Papiston tulisi herätä siihen, että heidän tulisi julistuksessaan kertoa enemmän mitä Jumala haluaa, kuin mitä ihminen haluaa. Herätyksen syttymisessä luulisi yhden tarpeellisen aineen olevan se, että pappien tulee kerran tehdä Pyhän Jumalan edessä tili siitä miten he ovat tämän paimen leiviskänsä hoitaneet ja mihin he ovat elämällään ja opetuksellaan ihmisiä olleet rohkaisemassa ja johtamassa.
Juuri näin minäkin ajattelen. Suurin kysymys on herääminen Raamatun sanan majesteettisuuden suhteen. Pelkkänä virikekirjana se ei ohjaa valintojamme ja ajatuksiamme niiltäkään osin, jotka ymmärrämme päivänselvästi.
Kirkon suurin kompastuskivi tapakristityille on se että siellä olevat aktivistit ovat uskovaisia . Siis ei heikäläisiä. Tapakristityt eivät halua tulla uskovaisiksi. Miksi? No mm siski että uskovaisuus ,kansanomaisesti ymmärettynä, on synkää ja elämää rajoittavaa, ahdasmielistä toisten tuomitsemista. Tapakristityillä on hyvä aavistus siitä mitä uskossa eläminen vaatisi ja sitä he eivät näe ympärillään tai itsessään.
Ei auta se että nykyinen liberaalinen valtavirtaus yrittää kumota tuon mielikuvan uskovaisista. Kollektiivinen epä- ja ennakkoluulo on vahvempi.
Monet tulkinnat ovat vaikeuksien poisselittämistä ja uskossaolon helpottamista. Kuka sellaista tarvitsee? Ne jotka kipuilevat ja etsivät jotain tienavausta eivät luullakseni ole kiinnostuneita synneistään ja niiden sovituksesta. Tapakristilyille synti on tekosyntejä ja niitä he jaksavat kantaa itse. Sensijan he haluaisivat kokea sellaisen henkilökohtaisen elämyksen, joka antaisi heille sellaisen uuden syväulottuvuuden olemiseen jota ei mistään löydy, vaikka siitä innokkaasti joka paikassa puhutaan ja toreilla kaupitellaan. Opit ja niiden tulkinnat ovat ammattilaisille ja heidän tukijoukolle. Tapakristitty ei niiden selityksiä kaipaa.
Kiitos Markku Hirnille pohdinnasta. Pohdintasi taitaa tosin liittyä hieman toiseen kysymyksenasetteluun kuin blogini kysymys, joka koskee selkeiden Raamattu-periaatteiden selittämistä jollakin tavoin tulkinnallisiksi, jos ne tulevat liian kohti.
Voimme toki pohtia tapa- ja aktiivikristillisyyden problematiikkaa sinun blogissasi, mutta miten reagoit tähän em. blogini keskeiseen kysymykseen?
Myönnän että kytkin sen mitä kirjoitin omaan bloggiini. Mutta mielestäni kytkentä löytyy. Jos saarnan tai opetuksen tarkoitus on herätellä ulkopuolella olevia, niin sanoman moninaisuus joka syntyy tulkinnoista, on hämmennystä herättävä tekijä ja sellaisenaan poistyöntävää.
Toisaalta, eri suuntaukset tarvitsevat oman tulkintansa, koska siihen samaistuminen ja muitten tuomitseminen luo sen piirin kulttuurin ja identiteetin . Oman erillaisuuden tunteminen muihin nähden luo ryhmän ja pitää sitä yhdessä.Siksi on tärkeätä että syntyy ryhmän sisäinen kieli ja opintulkinta.
Sitten myöhäisemmässä vaiheessa ,kun etsitään takaisin toinen toisensa yhteyteen , niin tulkintojen vertaaminen ja niiden ymmärtäminen syventää kaikkien käsitystä keskeisistä asioista.
Markku,
Eikö tuo ole vähän kaavamaista ihmisten kohtaamista?
Ei kaavamaista vaan dynaamista.Niinkuin tekstistäni näkyy , niin en tarkastele näitä ongelmia opillisesti enkä pedagoogisesti vaan yritän ymmärtää millaiset voimat myös hengellisiä piirejä ohjaa . Esimerkiksi miten se vaikuttaa opetukseen ja saarnaan että eletään pienenä ryhmänä oppositiossa suuriin yhteisöihin.
Eikö se ole kuitenkin eräänlaista metodismia, jos ensin toimitaan kuin sanoma olisi yksiselitteistä… Ja kohta edetään monitulkintaisuuteen. Minun on hieman vaikeaa välttyä tietyn kaavan mielikuvalta – ja mikä pahempaa; vaikutelmalta, jossa eräänlainen ”paremmin tietävien ylimystö” johtaa alempaa luokkaa (hegeliläisittäin dialektisesti?)…
”Erityisen hanakoita olemme selittelemään tulkinnoista ja tekstin epäselvyyksistä, jos Raamatun sana osoittaa meidät syntisiksi.” Silloin taas pidetään kiinni ’selvästä sanasta’, kun voidaan osoittaa toinen syntiseksi. Tämä kolikon toinen puoli kannattaa pitää mielessä tässäkin keskustelussa.
Totta tämäkin lisäys, mutta muistitko erään aiemman pyyntöni?
Ajalle on tyypillistä muuntaa hiukan sanojen merkitystä. Näin on huomaamatta käynyt myös tulkinnalle.
Ennen tulkki pyrki vierasta kieltä tulkitessaan tulkitsemaan sanat, niin kuin ne oli lausuttu. Nyt tulkinnalle on annettu toisenlainen merkitys. Tämän ajan tulkki voi muuttaa sanojen merkityksen oman mielensä ja ajatustensa mukaiseksi.
Tästä muutoksesta ehkä on kyse tuossakin kun kuvitellaan että Raamatun kääntämisessä asiat muuttuu aivan toiseksi. Sitä väitettä olen lukenut useampaan kertaan, ettei Suomenkielinen Raamattu voi vastata sen alkuperäistä kieltä ja sisältöä. Tulkinta on mukamas muuttanut asiat joksikin muuksi. Joten raamattu ei voisi olla luotettava, ilman tulkintaa.
Vihaksi ei ”tulkinta” sana pistä, mutta kertoo siitä, että ihmisillä on omintakeista perusteluita sille, miksi heidän mielestään Raamattuun ei sellaisenaan voi luottaa. Näitä vastaväitteitä kannattaa kuunnella herkällä korvalla.
Hyvä, että olet välttynyt vihan tunteelta. Minä tunnustan tuohtuvani useinkin… en aina toki vain Raamattu-kysymyksissä, vaan yleisemminkin selvien asioiden tahallisessa sekoittamisessa…
”Sitä väitettä olen lukenut useampaan kertaan, ettei Suomenkielinen Raamattu voi vastata sen alkuperäistä kieltä ja sisältöä. Tulkinta on mukamas muuttanut asiat joksikin muuksi.”
—-
-Juuri tämä tuli itsellenikin mieleen. Tulkinnan tarkoitushan on totuuden löytäminen ja sen ilmituominen ymmärrettävästi.
Suomenkielinen käännös on yksi maailman parhaimpia. Laajempi kysymys on sitten kaanonin rajoista, jossa luterilaiset ovat auttamatta marginaalissa. En tiedä onko huoneessa oleva valo tältä osin himmentynyt, meillä kaanon tutkimusta on kovin vähän kansanomaisesti muodossa.
Mitä tarkoitit Sami kaanonin tutkimuksella. Ajatus on mielenkiintoinen?
Kun ajatellaan pientä lasta niin tulkitseeko hän mitä isä opettaa vai ottaako sen vastaan?
Siis pienellä lapsella ei ole omaa vanhaa käsitystä asioista vaan oppii sen mukaan mitä isä opettaa.
Samoin kun ihminen tulee uskoon niin hänen täytyy luopua kaikesta vanhasta ja ottaa se mitä Jumala ilmoittaa.
Mistä tulee Raamatun tulkinnat, siitä kun Jumala salaa sen ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja ilmoittaa lapsenmielisille. Kun Jumala ilmoittaa jotain ihmiselle niin se ei kaipaa tulkintaa kun on sydän jonka Jeesus on parantanut.
Tämä Arin näkökulma on melko yleinen karismaatikkojen keskuudessa. Se kuulostaa läpeensä hengelliseltä, mutta käytännössä myös uskovien ”suoriksi ilmoituksiksi” kokemansa sanat sisältävät silti usein tulkintoja sisältävää ”astian makua”…
Manu Ryösö siis kuinka luet sitten ilman tulkintaa juuri Jeesuksen sanat että Jumala salaa evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja ilmoittaa lapsenmielisille?
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
En mitenkään. Kaikki lukemisemme tulkitsee tekstiä. Meidän täytyy nöyrtyä siihen, että me kaikki tulkitsemme… Joku oikein toinen väärin?
Siis KUN Jumala ilmoittaa jotain ihmiselle niin onko se silloin tulkintaa?
Jos sanot omalle lapsellesi että tule sisälle ja hän tekee niin, niin oliko tuossa tulkintaa vai ei?
Jeesuksen Sanat ovat selkeitä niille joilta on paatunut sydän parannettu, mutta salattua niille joilla on paatunut sydän.
Ari,
Jumalan ilmoitus Raamatussa on suora ja selvä, mutta heti kun syntinen ihminen alkaa lukea sitä, hän tekee monenlaisia tulkintoja…
… Niin tekee muuten moni pikkupoikakin isänsä kutsun kuulleessaan: ”Tuskin isä nyt sitä tarkoittaa, että pitäisi heti reagoida jne.”
Sami toi esille myönteisen näkökulman onnistumisista Raamatun tekstin tulkkaamisesta suomeksi. Keksivätkö muut jotakin myönteistä, mitä voimme löytää, kun pohdimme Raamatun merkityssisältöjä?
Voiko tulkinta olla myös jotakin muuta kuin negatiivista duunia, joka pistää vihaksi ?