Samaa sukupuolta vihkinyt pappi joutuu piispalliseen kaitsentaan. Entäpä, mitä seuraa kirkon opin rikkomisesta esim. saarnassa synnistä ja parannuksesta? Kirkkohistoriassa oppi ja harhaoppi ovat saaneet erilaisen painoarvon. Nykyisin pehmopiispat mielistelevät tämän maailman mielipiteitä ja kiemurtelevat suosion etsinnässä. Piispallinen kaitsentakin taitaa seurata mielistelyn linjaa. Mitä tapahtuisikaan, jos piispa ilmoittaisi homouden olevan syntiä ja erottaisi homoja vihkineet papit pappisvirasta? Voisiko kaitsenta olla tällaistakin?
Iso kirkko on suuntansa valinnut.
Muistaakseni kristityt ajattelijat ovat jo muinoin muistaiseksi todenneet, että synti on hämäränyt myös ihmisen järjen toimintaa. Emme aina ole johdonmukaisia vaan usein ”harrastamme” kaksinaimoralismia tai ”kaksoisstandardeja” siinä, mihin virheisiin reagoimme.
Eikähän tämä liity juuri tuohon ”puolen valinnassa”.
Jukka: Tuo on kyllä totta, mitä kristityt ajattelijat ovat jo muinoin todenneet.
Kyllä minunkin järkeni sekoaisi, jos yrittäisin omien syntien lisäksi pitää kirjaa ja vieläpä erityisesti kepin nokkaan nostaa lähimmäisteni synnit.
Kysymys samaa sukupuolta olevien parien avioliitoista jakaa voimakkaasti kirkon jäseniä, työntekijöitä sekä piispoja. Asiaan on etsitty ratkaisua vuosia, mutta kirkolliskokous ei ole toistaiseksi onnistunut löytämään asiassa kompromissia.
Piispat ovat keskenään linjanneet, että tätä kiistaa ei ratkaista sillä, että kiistan toiselle osapuolelle alettaisiin jakaa rangaistuksi tai erottamaan heitä kirkon viroista. Uskon tämän olevan viisas ratkaisu.
Jos omalle uskonkäsitykselle on keskeistä tuomita homoseksuaalit syntisiksi, kannattanee etsiä jokin toinen, omia uskonkäsityksiä paremmin vastaava viiteryhmä. Kyllä Suomesta homoseksuaalisuuden tuomitsevia ryhmiä löytyy.
Kansankirkko on kansankirkko. Se on kansansa näköinen. Nurmenniemen harmiksi on todettava, että kansa ei suhtaudu homoseksuaalisuuteen yksimielisen kielteisesti. Moni homoseksuaali ottaa tämän kovasti lohduttavana tietona. Se luo toivoa paremmasta huomisesta.
Käsittääkseni kuitenkin avioliitto miehen ja naisen liittona on kirkon virallinen kanta, vaikka sitä lieneekin yritetty ”suhteellistaa”. Näin kai piispat ovat vahvistaneet tilanteen olevan? Eli kirkko ei ole tehnyt virallista päätöstä avioliiton ”antisukupuolitamiseksi”. Siinä mielessä olisi outoa, jos perinteisellä – tai klassisella – kristillisellä avioliittokäsityksellä varustetut eli siis kirkon virallisen opin kannalla olevat ”joutaisivat muualle”.
Miten sitten eri tavoin kirkon virallisen opin kieltäjät tulisi sanktioida on oma kysymyksensä, johon en ota nyt kantaa. Kaksoisstandardit ovat tietenkin yhdenvertasisuuden ja demokratian vastaisia.
Tulisiko kirkon näkemysten sitten edustaa ”kansan tahtoa” (ja missä kaikissa asioissa) on oma laaja kysymyksensä – jos krikon oppi kuitenkin virallisesti pohjautuu siihen, mihin se alkujaan on määritelty pohjautuvaksi. Kari Mäkinen muistaakseni haikaili – ei kansankirkoksta – vaan pikemminkin kansan kirkosta. Silloin pitäisi tietenkin ratkasita se, mikä olisi se menetelmä, jolla ”kansan” mielipide kirkon opilliseksi pohjaksi päätettäisiin, ja kuinka usein sitä päivitettäisiin ja milla tavoin: sujetulla lippuäänestykselläkö? Ja tietysti siitäkin, voidaanko tai pitääkö kirkon oppia pitää uskontunnustuksiin sitoutuvana. Sangen moni kansan kirkon jäsenhän ei enää käsittääkseni usko noiden uskontunnustusten mukaisesti. Ja moni pitää syntisyyspuhettakin itselleen vieraana. Ja armokin ymmärretään lähinnä synonyymina ”hyväksymiselle”. Pitäisikö opettaa, että kaikki pääsevät taivaaseen? Sehän olisi kansan mieleen?
Voisihan alatella sitäkin, että ne, jotka haluavat erottaa kirkon opin sen peristerisitä peruslähteistä, muodostaisivat oman kirkkonsa. Suomen kansakin on jakautunut. Eikä tuo avioliittokysymys titenkään jäisi ainoaksi ”autuaaksi” riitakysymykseksi. Saisiko vielä opettaa, että seksi kuuluu avioliittoon, tms. tai että syrjähypytkin ovat syntiä? Mene ja tiedä, miten kansa niihin suhtautuisi.
Kokonaan toinen kysymys on se, jos kirkko toteaa, että annetaan käytännön poiketa virallisesta opista: ei sen niin nöpönnuukaa ole…
> Käsittääkseni kuitenkin avioliitto miehen ja naisen liittona on kirkon virallinen kanta
Kirkon virallinen kanta on hallinnollisen elimen tekemä päätös eli juurikin mainitsemasi kaltainen lippuäänestys. Tiedämme kumpikin että de facto kirkko vihkii samaa sukupuolta olevat parit jo tälläkin hetkellä.
> eli siis kirkon virallisen opin kannalla olevat ”joutaisivat muualle”
Minä en ole ketään lähettämässä pois. Pohdiskelin vain ääneen sitä, että jos homoparien yhdenvertaisesta kohtelusta tulee Nurmenniemelle noin paha mieli, ehkä hänen pitäisi vetää siitä omat johtopäätöksensä.
Mikko,
Olen käsittänyt, että tällä hetkellä oleva kirkon virallinen kanta olisi, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Aivan toinen asia on se, muutetaanko se suljetulla lippuäänestyksellä tai muuten.
Pointtini olikin lähinnä sen pohtiminen, voiko kirkko ”lippuäänestyksellä” luopua monesta muustakin ”perinteisestä” Raamatun periaatteessta vain ”lippuäänestyksestä”, jolloin kyseeseen nousee se, mikä on kirkon ”perusidea”. Sehän kaiketi ei ole ”kaikkea, mitä kansa päättää”? Tämä ymmärrätteköön toki kärjistetysti.
En ajatellut Sinun pyrkivän potkimaan ketään pois kirkosta. Toki moni lienee jo lähtenyt – ja syyt voivat toki olla ihan vastakkaisakin. En kirjoita omasta kokemuksestani, mutta olen ymmärtänyt, että ei-toivotuiksi ovat ns. konservatiivit itsensä useion kokeneet, siitä huolimatta, että he eivät ole tämänhetkisen kirkon opin kieltäjiä. Mutta ei siitä sen enempää. En ole kirkkopoliitikko, joten päättäkööt viisaammat.
Olisi mielenkintoidsta kuulla ylläpidolta kuinka monta homoaiheista blogia (minultakin yksi vastineeksi tarkoiettu) pastalla on ollut esim.viimeisen viiden vuoden aikana ja kuulla myös,mistä asia ko asialla hehkuttelijoista kertoo.
Seppo,
Olen kyllä itsekin melko kyllästynyt tähän ”homoaihevaltaisuuteen”.
Toisaalta aihe on ajankohtainen. Monet ovat kyllästyneet median rasismikeskusteluvaltisuuteenkin.
Niinhän se on, että mediahuomio kerää lisää mediahuomiota.
Toisaalta kyllähän tuota avioliitto- ja ihmiskäsitysmuutosta ajetaan kristillisiinkin piireihin kuin ”käärmettä pyssyyn”. Joten suo siellä – vetelä täällä.
Epäilemättä eräs (surullisenkuuluisaksi tullut) viimeaikainen ikeudenkäynti on aihetta vahvasti sivunnut. joten: sitä saa, mitä tilaa.
Asialla ovat ”hehkutelleet” kovinkin monet tahot. Ei vähiten ns. ei-arvokonservatiivit.
Politiikka on tullut uskontoomme.
Mitä se viestijöistä kertoo, tuntuu olevan tulkitsijasta kiinni.
Minulle rippikoulussa aikanaan opetettiin, että synti erottaa ihmisen Jumalasta. Sama määritelmä näkyy vieläkin olevan voimassa: ”Synti erottaa ihmisen elämän lähteestä, Jumalasta. Jumalan luomisessaan ilmaisema tahto on, että ihminen eläisi siinä rakkaudessa, jota Hän itse osoittaa.” (Lähde: https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Synti ).
Myönnän olevani monella tapaa syntinen ihminen. Se, että rakastan virallisesti, lailliseti ja kristillisesti vihittyä vaimoani ja osoitan rakkauttani hänelle sanoin ja teoin ei ole synti. Avioliittomme ei ole erottanut meitä Jumalasta, pikemminkin syventänyt yhteyttämme Häneen.
Blogisti katsoo voivansa – kuten kuuluisaksi tullut puoluetoverinsa – osoitella tiettyä ihmisryhmää (monasti siis kristittyjä sisariaan ja veljiään) aivan erityisen syntisiksi. Syntien ulkoistaminen varmaan toimiikin näppäränä omien syntien valkaisuaineena. Julistetaan homot syntisiksi joka tuutista, heilutellaa vetskariraamattua telkkarissa ja oikeussalissa, niin itse en siis olekaan syntinen. Hip hip hurraa!
Entäpä jos me kaikki kristityt keskittyisimme omien syntiemme tuntemiseen ja tunnustamiseen? Entäpä jos me antautuisimme Jeesuksen ”piispalliseen kaitsentaan”, jonka ohjenuorana pitäisimme rakkauden kaksoiskäskyä?
Seija, tiedät itsekin, että ei se juna noin kulje mitä kirjoitat. Silti Jumala rakastaa meitä äärettömän paljon.
Sami: Jumalan junassa kaikki kristityt olemme. Jos joku haluaa tuuppia toisia pois junasta, niin olkoon se hänen ja Jumalan välinen asia. Minulla ihmisenä ei ole siihen valtuutusta.
Eipä rva Räsänen ole omaa syntityyttään kiistänyt.
Se, että olemme eri mieltä tietystä synneistä ei merkitse toisten ”pois tuuppimista”. Ei Räsänen & Co ole ollut ei-heteroseksiä kieltämässä vaikka synnistä puhuukin.
Eikä toisen ihmisen rakastamista ole kukaan kieltämässä. Ei myöskään hänen ihmisoikeutensa kieltämästä. Ei Räsänen käsoittääkseni ole puhunut ”erittäin raskauttavasta synnistä”. Synti on syntiä. Jumala on se, joka tuomitsee. Ihmiset voivat esittää käsitykjsiään siitä, miten he ajattelevat. Jos saavat vapaasti ilmaista.
Monet loukkaantuvat siitäkin, jos avioliiton ulkopuolista seksiä sanotaan synniksi. Tosin sitä ei käsitystä juuri kukaan enää halua ääneen sanoa vaikka se olis yleisempi kuin nyt kiistanalainen asia.
Asioista voidaan olla eri mieltä, jos aidosti olemme moniarvoisia ja suvaitsevaisia.
Jukka: Olet oikeassa, että kansanedustaja Räsänen ei ole missään omaa syntisyyttänsä kieltänyt.
Toisaalta, en ole kyllä missään huomannut, että hän olisi ilmoittautunut olevansa yksi syntinen muiden syntisten joukossa.
Vai onko minulta joku osa raamatunheilutteluspektaakkelista mennyt ohi silmien?
Kaikkiahan me olemme synnissä siinneet, joka ei taida sisältyä valtakunnasyyyttäjä Anu Mantilan sanavarastoon oikeusoppineena. Hän tosin kovasti pyrkii asettamaan rajoja Raamatun sanalle. Minua ei alusta alkaenkaan ole kiinnostanut se millaisia ihmisiä me olemme, tosin kaikki me olemme syntiinlangenneet, vaan se että papit, jotka vihkivät spn-pareja rikkovat virkavalansa. He vihkiessään spn-parit siunaavat heidät, mutta se siunaus jää vaille Jumalan siunausta nyt ja vastaisuudessa, vaikka kaikki seurakunnat muuttuisivat sateenkaariseurakunniksi. Miksi olen asiasta niin varma. Siksi, että Jumala antaa siunauksensa vain heille, joista syntyy eläviä jälkeläisiä. Naisen ja miehen avioliitolle. Muita ei siunata, vaikka kirkko muuttaisikin käsitystään suuntaan sekä että.
Eli siis syystä tai toisesta lapsettomien avioparien olisi syytä erota? Onko tämä SLEYn yleinen kanta?
Minusta kuulostaa aika julmalta touhulta, että ennen avioliiton solmimista testataan, voiko aviopari saada lapsia. Ja sitten jos niitä jälkeläisiä ei rupea tulemaan, pitäisi vain erota. Tämänkaltaista dystopiaa kuvataan toki kirjallisuudessakin. Tunnetuin lienee Margaret Atwoodin ”Orjattaresi” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Orjattaresi ). Mutta luulin tosiaan, että Attwoodin kirja olisi kirjailijan villin mielikuvituksen tuotetta, mutta huomaan olleeni väärässä.
Kosti: Minusta se, että sinä asetut Jumalan yläpuolelle sanelemalla ketä Hän siunaa ja ketä ei on aika vaarallista. Mutta se on sinun ja Jumalan välinen asia. Voitko sen kanssa hyvin omintunnoin elää?
Seija. Vastaan sanoistani Jumalan edessä sekä ajassa että ikuisuudessa enkä sanojani tässä asiassa myöskään muuta. Miksi? Siksi, että Jumala on itse sanassaan ilmoittanut tahtonsa tässä asiassa. Se minkä hän on sanonut, niin sitä ei mikään horjuta eikä myöskään muuta. Lapsettomuus ei itse asiaan vaikuta mitään. Ota huomioon se mihin kohdistin itse asian. Viranhaltioihin, jotka rikkovat virkavalansa, en muihin.
Se, mitä Jumala siunaa ja on siunaamatta, pitää päätellä Hänen ilmoituksestaan eli Raamatun sanasta. Vetoaminen Raamatun sanaan ei ole Jumalan ylä- vaan alapuolelle asettumista. Tietenkin sillä varauksella, että ihminen voi erehtyä, mutta Jumala ei. On parempi olla väärässä Raamatun tulkinnassaan kuin sattumalta oikeassa ilman Raamattua.
Totta Marko. Ihminen voi erehtyä, mutta Jumala ei tässä asiassa.
Kosti ja Marko: Tämä Jeesuksen Raamatussa ilmaisema sana ei sitten kuitenkaan kosketa teidän sieluanne millään tavalla :
1. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4. Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi?”
Jaa Seija. Ajatteletko, että Jumala kohdistaa tuomionsa omaan sanaansa?
Kosti: En ymmärrä kysymystäsi.
Luetaan Raamattua ja yritetään hyväksyä toisemme saman Jumalan armoa tarvitsevina, Jeesuksen työn kautta armahdettuina kristittyinä.
Seija,
Perin outo on väitte, että lapsen saannin este tai hedelmättömyys olisi este tietylle miehen ja naisen väliselle avioliitolle.
En ole sellaisesta väiteestä koskaan kuullut. (Tässä yhteydessä.)
Olen kyllä kuullut siitä yleisestä periaatteesta, että koska miehen ja naisen suhteesta voi yleisesti ottaen syntyä perillisiä, on avioliitto määritelty minenomaan miehen ja naisen liitoksi.
Miehen ja miehen tai naisen ja naisen liitosta ei yleisesti synny perillisiä. Toki keinohedelmöityksellä tai kohdunvuokrauksella voidaan tuottaa lapsi, joka juridisin perustein määritellään perilliseksi juridisessa merkityksessä. Tilanne on hiukan erilainen tässä tapauksessa periaatteellisesti. Tässä ei oteta kantaa siihen ketkä ovat ihmisinä ”toisia arvokkaampia”.
Se, että (miehen ja naisen) avioliiton lähtökohdassa on olisi taustalla jälkeläisten saannin periaatteellinen mahdollisuus, ei mitenkään johda siihen, että miehen ja naisen avioliioton lapsettomuus olisi jotenkin este avioliitolle tai tekisi tällaisen avioliiton jotenkin vähemmän arvokkaaksi. Mitä ihmiset ovara arvostaneet, on aivan oma erillinen pohteensa.
Oma lukunsa on myös se ajatus, että ”toivottu” perillinen (lapsi) olisi jotenkin ihmisenä arvokkaampi kuin ei-toivottu. Tällainen ajatus julkisuudessa kuitenkin on useammanin kerran ollut esillä – joskaan ei aivan näin ilmaistuna.
Jukka: Vastaukseni liittyi siis tähän Kosti Vasumäen kommenttiin: ” Jumala antaa siunauksensa vain heille, joista syntyy eläviä jälkeläisiä. ”
Selvitelkää te nyt pojat keskenänne, mihin ikinä haluatte avioliiton rajan mielestänne asettaa. Ei oikeastaan kiinnosta yhtään. En usko, että kovin monta suomalaista noin ylipäänsä kiinnostaa.
Suomen laki sisältää vain yhden avioliittolain (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234 ). Sen kanssa täytyy nyt vain pystyä elämään sekä syntisten että synnittömäin.
Ja onneksi minun ei tarvitse omassa avioliitossani vaimoni kanssa mitään pähkäillä. Yhdessä on onnellisesti elelty Jumalan siunauksessa jo kohta neljäkymmentä vuotta. Ja siitä kohta kaksikymmentä vuotta ihan vihittynä ja kirkollisesti siunattuna avioparinakin.
Rakkaus ei tunne rajoja, ei varsinkaan Jumalan rakkaus.
Seija,
On tietenkin niin, että yksin Jumala päättää ketä ja mitä siunaa. Ja mitä siunaaminen sitten on, on oma pohteensa.
Suomen laki toki määrittää mikä on virallinen juridinen avioliiton määritelmä. Siitä ei nyt ole kiista.
Tosiasiallisesti Suomessa toki on juridisen määritelkmän lisäksi useampiakin avioliittokäsityksiä: on ”klassinen kristillinen” (joka kirkolle laissakin sallittiin ihan ääneen lausuen), ja käsittääkseni toisasiallisesti myös islamin mukaista avioliittokäsitystä sovelletaa, vaikka virallisesti esim. useamman vaimon ja yhden miehen liittoa ei olekaan juridisesti tunnustettu. Näin olen ns. tavallisesti asioista perillä olevat lähteet kertoneet asian tilan olevan, vaikkakaan tuskin kovin yleinen; ääneen siitä ei puhuta.
Tavalliset suomalaiset eivät taida pääsääntöisesti kiinnostua avioliiton määritelmistä – avoliittohan lienee niin yleinen. Tosin avoliittokin voi olla hyvinkin avioliiton kaltainen käytännön kannalta.
Suomen laki on, mikä on. Laillisuuden pohdintaan en nyt ole eikä käsittääkseni Päivi Räsänenkään ole tässä ottanut kantaa, eikä siitä oikeudenkäynnissäkään ole kyse. Eikä sinun tai muidenkaan valintoja olla kieltämässä.
Huolestuttavaa on nimenomaan se, että keskutelua ja erilaisten pohdintojen jos näkemysten laillisuutta nyt yritetään rajoittamaan. Vieläpä ideologisin argumentein.
Rakastamisen kieltämisestä ei tietenkään ole kys. sitä ei kukaan ole propagoinut.
Jukka: Tämän blogin aihe on samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen ja piispallisen kaitsenta.
Jos haluat keskustella kansanedustaja Räsäsestä, niin sinun kannattaisi varmaan kirjoittaa kommenttisi ennemminkin Juha Heinilän blogin alle.
Seija. Aivan niin. Jumala antaa siunauksensa vain heille, joista syntyy eläviä jälkeläisiä. Siksi myös naisen ja miehen liitto on siunattu ei muiden. Vai ettekö ole lukeneet, kuten Jeesus kysyy? Tässä ei ole kysymys pelastuksesta, vaan liitosta, jonka Jumala siunaa. Jokainen viranhaltija, joka vihkii spn-liitot tekee vastoin vastoin Jumalan sanaa ja puhuu muunneltua totuutta luvatessaan Jumalan siunauksen spn-liitoille. Sitä he eivät tule saamaan nyt eikä vastaisuudessa. Kuten Markokin totesi; ”Se, mitä Jumala siunaa ja on siunaamatta, pitää päätellä Hänen ilmoituksestaan eli Raamatun sanasta.”
Kosti Vasumäki tuot esille ettei kyseessä ole pelastuksesta, no miksi ihmeessä sitten ”vaahtoat”, mitä haet?
Ari Pasanen. Sen verran toten sinulle, että pelastus on kaikille yksin armosta ja uskosta Kristuksen tähden. Nyt on kysymys muusta.
Kosti Vasumäki mistä muusta? Siis en ymmärrä miksi tuomita toisia jos se mistä tuomitsee ei vaikuta pelastukseen?
Miksi ”tahallaan” aiheuttaisi eripuraa?
Seija,
Toki olet oikeassa: Räsäskeskustelu on luku sinänsä. Jääköön se tässä yhteydessä. Olen oikeastaan siihen vatvontaan kyllästynyt.
Kaksoiskäsky kuuluu kristinuskoon. Se ei kuitenkaan ole krisinuskon lähtökohta tai perusta, vaikka tärkeä. Piispan virkatehtäviin kuuluu käsittääkseni kaitsenta, mutta erilaisista näkemyksistä on hyvä diskuteerata. Jonkin asian sanominen synniksi ei ole tuomitsemista. Muistaakseni Teemu Laajasalo Hesarissa kirjoitti siitä, että koronapandemian aikana rokottamatta jättäytyminen voisi olla syntiä. Joten joissain asioissa synnistä puhutaan. (Ei ole kannanotto ko. rokotusasiaan.). Siinäkin kai oli esimerkki ”piiapallisesta kaitsennasta”?
Toisaalta p.o. oikeusprosessillakin lienee yhteyttä myös kirkonkin tilanteeseen, ja epäsuorasti kaitsennan perusteisiin tai käytänteisiin: mistä saa puhua ja miten, millaisin perustein. Pätee erityisesti piispoihin. Ja pappeihin.
Kaitsennan kai pitäisi perustua siihen, mikä on kirkon virallinen oppi. Kirkolla on tietty auktoriteettiasema oppiinsa.
Jos opin vastaisesti toimitaan kirkon sisällä, olisi ”piispallinen tai pastoraalinen ojennus” tarpeen. Ja käsittääkseni virallista avioliittokäsitystä kirkko ei ole muuttanut – ainakaan vielä. Tulevaisuus on toinen kysymyksensä. En toki ole asiantuntija opillisten kysymysten muuttamiseen liittyvien prosessien yksityiskohdista, joiden hyvyydestä voi olla erimielisyyttäkin.
Toki kaikissa organisaatioissa tuppaa olemaan erilainen ”julkilausuttu” periaatteellisuus ja sitten käytännön toiminta. Aina ei olla johdonmukaisia, ja vallitsee kenties kaksoisstandardien tilanne, eräänlainen kaksinaismoraali. Se ilmenee mahdollisesti myös siinä, kenelle ja millaisin perustein annetaan tukea. Sitä voinee pohdiskella.
Myös tuen antaminen kuulunee kristilliseen katsentaan.
Kosti: Kun vaimoni ja minä jokailtaisessa rukouksessa pyydämme Herraa meitä siunaamaan, niin pyydämme sitä oikeasti Isältämme Jumalalta. Emme pyydä sitä Kostilta. Jumalalta olemme saaneet ja saamme siunauksen jokaiseen päivään. Kostin siunailulla ei ole meille mitään merkitystä. Siunailkaa te pojat vain keskenänne mitä huvittaa.
Mutta kun nyt palasit tuohon jo edellä esittämääsi teesiin: ”Jumala antaa siunauksensa vain heille, joista syntyy eläviä jälkeläisiä”, niin vastaatko vielä sinulle esittämääni kysymykseen: Eli siis syystä tai toisesta lapsettomien avioparien – vaikka olisivat heteroitakin – olisi syytä erota?
Jukka: Kristinuskossa tietenkin tärkeintä on Jeesuksen lunastustyö. Mutta rakkauden kaksois (tai oikeastaan kolmois-)käskyä ei pidä vähätellä. Sanoohan Jeesus itsekin, että siinä on laki ja profeetat. Jotkut kyllä yrittävät sitkeästi keksiä muitakin lakeja. Heidät rinnastan lähinnä Jeesuksen ajan fariseuksiin, jotka ”köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa”.
Seija. Minä otin kantaa niihin viranhaltioihin, jotka rikkovat voimassa olevaa evlut- kirkon kantaa avioliitoon en muihin. Vaikka sitä eri taholla yritetään muuttaa, he saavat vastaansa Jumalan muuttumattoman sanan siitä, ketkä Jumala lupaa siunata. Kuten aikaisemmin totesin lapsettomuus ei itse asiaan vaikuta mitään. Lisäksi vasta virkaan asetettu piispa Mari Parkkinen toivoo, että spn-parit voitaisiin vihkiä. Asia koskee täten myös häntä.
Seija, en aio ruveta debattiin kanssasi. Totean vain, että siteeraamasi Raamatun kohta ei liity tähän millään tavalla. Sen puolustaminen, että kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen, kun ei ole kenenkään tuomitsemista vaan kristillisen kirkon perinteisen opetuksen edustamista ja tunnustamista. Ja siihen luulisi kirkon virkaan vihittyjenkin tyytyvän. Vaikka tämän muistuttamisesta pahoitettaisiin mieli ja suututtaisiin. Tarkoituksena ei ole kenenkään leimaaminen eikä loukkaaminen. Siihen, miten piispojen pitäisi nyt toimia, en ota kantaa. Ihmettelen toki moniakin asioita aikamme kirkossa, mutta en puutu piispojen toimintaan.
Niin, Seija hyvä,
Rakkaus ilman totuutta ja totuudellisuutta on ”kuin helisevä vaski”. Rakkaus on rajatonta mutta rajattomuus ei ole rakkautta.
Rakkaus – lähimmäisen sellainen – on kristinuskossa tärkeää. Rakkas ei kuitenkaan edellytä, että olisimme kaikista asioista samaa mieltä tai ettemme ilmaisi omaa näkemystämme. Eikä sitä, että emme voisi erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä julkisesti esittää. Joskus rakkaus meitä kohtaan voi tuntua jopa ei-niin hauskalta. Rakkautta ei aina koeta rakkautena. Ainakin (varsinkin teini-ikäisten tai nuorten) vanhemmat lienevät sen kokeneet.
Me syntiset ihmiset osaamme toisiamme väheksyä myös väittämättä toista perusteettomasti tai ymmärtämättömyyttämme rakkaudettomiksi. Rakkaus ei ole sitä, että kaikkea suvaitsemme; eikä meistä kukaan kaikkea tai kaikkia näkemyksiä taida suvaitakaan. Ihmisiä toki tulisi suvait ja rakastaa siitä huolimatta, ettemme heidän tekemistään tai mielipiteitänsä voisiu suvaita.
Tähänkin tuo ”surullisenkuuluisa” oikeusprosessi liittyy: ihmisten tekojen, ajatusten hyväksymisen ja ihmisarvon suhteeseen.
Ja se liittyy tuohon ”kaitsenta” -teemaan.
Anteeksiannettavaa meillä toki kaikilla lienee. Myös niille, jotka eivät aina osaa tai jaksa sanojaan asetella ”poliittisesti korrekteiksi”.
Rakastammeko heitäkin?
Marko ja Jukka: Saatte minun puolestani pitää rauhassa omat raamatuntulkintanne.
Minä puolestani mieluummin kuuntelen Jeesuksen opetuksia kuin Päivi Räsäsen.
Seija hyvä,
Tulkitsemme Jeesuksen opetuksia hiukan eri tavoin. Joten turhaan me ”jankkaamme”. En tässä ole vedonnut ”Räsäsen opetuksiin” vaan ihan perinteiseen kristilliseen perinteeseen ja opetukseen, riippumatta siitä, mitä Räsänen on sanonut tai jättänyt sanomatta. Eri mieltä toki voi ja saa olla.
Viimeisellä ”veräjällä” ehkä voimme sitten kysellä, kuka oli oikeassa, mutta silloin ei tietenkään ole oleellista, kuka meistä tai heistä oli oikeassa vaan kuka myöntyy Totuuteen ja turvautuu armoon.
Sekä piispallisessa että muussa pastoraalisessa kaitsennassa tulisi Jeesuksen esimerkin mukaisesti olla seka armoa että totuutta. Sitä ymmärtääkseni on todellinen rakkaus, kuten Jeesus opetti: hänhän itse oli täynnä armoa ja totuutta. Me emme sitä tietenkään täysin hallitse Mestarin lailla. Pelkän rangaistuksen (uhan) avulla saattaa tulla jopa pelolla johtamista. Erilaisia mielipiteitä epäilemättä löytyy lisääkin.
Jukka: Periaattessa olen samaa mieltä kanssasi.
Mutta mielestäni siteeraat Raamattua vähän oudosti. Sinulle siis Jeesuksen sanat ja opetukset lähimmäisenrakkaudesta ovat ”kuin helisevä vaski”.
Minun Raamatussani taas sanotaan: ” Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulla ei olisi rakkautta, en olisi mitään.
3. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni muiden ruokkimiseksi ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, en siitä mitään hyötyisi.”
En tiedä mihin perustuu joidenkin ihmisten sitkeä ja jatkuva yritys pyyhkiä pois Raamatusta ja etenkin Uudesta Testamentista sen ydin. Herra heitäkin siunatkoon. Ja toki siunaakin. Minä toki toivotan siunausta kaikille kristityille sisarelleni ja veljilleni.
En valikoi siunauksentoivotustani sen mukaan nukkuuko joku lapsettomassa parisuhteessa, nukkuuko yksin tai mitä ikinä kenenkin peiton alla tapahtuu. Kunhan se tapahtuu kahden aikuisen, toisistaan välittävän ihmisen kesken. Kunhan kukaan ei siellä peiton alla pakota toista tekemään, mitä se toinen ei halua.
Seija hyvä,
Ihmisinä me tietenkin (toivottavasti!) toivotamme toisillemme hyvää, olimmepa samaa tai eri mieltä joistakin asioista.
Olen itse tuon siunaamisasian ymmärtänyt olevan paljon enemmän kuin sitä, että toivotamme ”kaikkea hyvää”. Voimme toki toivottaa ja pyytää siunausta ihmisille, kuitenkaan siunaamatta heidän tekemistään. Arvostamme (toivottavasti) aina ihmistä vaikka emme hänen tekojaan.
Mainitessani ”helisevästä vaskesta” en toki kiistä mainitsemaasi Raamatun kohtaa, enkä ajatusta. Todellakin, jos meillä ei ole rakkautta, olemme kuin helisevä vaski. Toisaalta, vaikka olisimme ”maailmoja syleileviä” ja mielestämme ihmisiä rakastavia, voimme ajautua siinä merkityksessä ”heliseväksi vaskeksi”, että hyväksymme sellaista, mikä ei ole Jumalan suunnitelman mukaista; karrikoudusti ”kaikki käy” -ajatuksin. Tämä siis yleisesti, viittaamatta nyt mihinkaan yksittäiseen asiaan. Todellisessa Jumalallisessa rakkaudessa on myös rakkaus totuuteen ja Jumalan tahtoon, joka ei aina ole sama kuin meidän ihmisten tahto tai ymmärrys. Rakkautemme on vajavaista siinäkin merkityksessä.
Jeesus rakasti aina ihmisiä vaikka ei heidän tekojaan hyväksynyt tai ”siunannut”. Sen hän ilmaisi selkeästi: Jeesus julisti rakkauden, armon mutta myös synnin ja tuomion. Meillä ei tietenkään ole tuomion valtuutuksia, ja rakkautemmekin on vajavaista.
Maallisessa (kriittisen) palautteen antamisessakin on peristeisesti ollut ohjeena: kritisoi asiaa tai tekemistä, älä persoonaa ihmistä – teot ja ihminen (persoona) tulisi tässä merkityksessä pitää erillään. Näin ”läntisessä” humanistis-kristillisessä ihmiskäsityksessä on ymmärretty. Näin tulisi ”kaitsennassakin” toimia. Tämän vuoksi tuo oikeudenkäynti on sisältänyt yllättäviä näkemyksiä. Se voi heijastua ”kaitsentaan”, myös piispalliseen.
Ydin ei ole meidän ihmisten vajavaisessa rakkaudessa – joka toki on ehdottoman tärkeää – vaan Jumalan totuudellisessa rakkaudessa, johon kuuluu (lahja)vanhurskaus, armo ja myös synnin tuomio.
Niin. Itse otin kantaa itse asiaan. Miksi eräät viranhaltijat toimivat vastoin evlut-kirkon kantaa avioliitosta, jonka Jumala on sanassaan luvannut siunata? Se kyllä tarkoittaa käytännössä sitä, että he tuovat vierasta tulta Herran alttarille tekemällä sen, mitä Jumala pitää kauhistuksena. Vai onko tämän asian esilletuominen vastoin Raamatun sanaa? Ehkä jostakin on löydettävissä perustelut sille, miksei kirkkohistoriasta ole löydettävissä spn-parien vihkimiskäytäntöä ennen tätä aikaa. Perusteluksi ei taida aivan riittää puhe siitä, että Jumala on rakkaus, etteikö Hän ole samalla myöskin totuus. Viitaten uutiseen Inkerin kirkosta kysyn; Miksi tuo Kristuksen kirkko ei vihi spn-pareja, vai onko se luopunut rakkaudesta totuuteen?
Jukka (ja Kostikin): Olen edelleen osittain samoilla linjoilla kanssasi. Yhäti silti ihmettelen, miksi toisilla kristityillä on tarve tuomita ja / tai halveksua toisia kristityitä.
Eikö meillä kaikilla ole sama ylimmäinen tuomari, joka asiamme päättää? Sitä päivää ennen, minusta Jeesus kehotti meitä rakkaudelliseen suhtautumiseen toisiamme kohtaan. Hän suorastaan varoitti toisten tuomitsemisesta: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.”
Toisen ihmisen, toisen kristityn yläpuolelle asettuva ja Jumalan viran itselleen ottava ihminen on minusta aika kauhistuttava ilmestys.
Seija,
Mitä tarkoitat tarkemmin ”halveksinnalla” tai ”tuomitsemisella”, ja mihin tapaukseen/tapauksiin sillä viittaat? Toisten puolesta en ala todistelemaan tai argumentoimaan.
Toki on totta, että kristityt(kin) toisinaan puhuvat puhuvat toisiataan ei-niin-rakentavasti.
Mitä sitten ”tuomitsemiseen” tulee, olen sitä mieltä, että valitettavan usein ”tuomitseminen” tarkoittaa sitä, että jokin asia mainitaan synniksi – ja siitä ei pidetä ja se saatetaan kokea epämukavana tuomitsemiseksi, mitä se ei useinkaan ole. Toki joskus saatetaan tehdä oman näkemyksen perusteella ilmauksia, joissa annetaan ymmärtää, että joku tietty henkilö ei olisi ns. taivaskelpoinen. Sen tietää vain Jumala. Se ei tietenkään ole hyväksi. Synnistä me ihmisetkin jotain tiedämme, vaikka emme aina ihan samaan tapaan ymmärräkään.
Se, että puhutaan tietyistä synneistä, ei vielä ole tuomitsemista. Tuomitsemispuheellakin voidaan koittaa ”toisinajattelijoita” jopa vaientaa. Jos syntipuhe jää abstraktiksi, olemme vähän samassa tilanteessa kuin väitellessämme ”rasismista” ja toisten olevan ”rasisteja”. (Ei ole kannanotto hallituskysymykseen; vain ilmiöön.)
Usein unohtuu se, että vuorisaarnassa on paljon muutakin kuin tuo useimpien muistama ja siteeraama ”kultainen sääntö” -periaate. Jeesus ei vaikene helvetistäkään. Eikä Jeesus julista vain ja ainoastaan suvaitsevaisuutta, myötätyntoa tai empatiaa.
Meillähän toki kaikilla on taipumus pitää itseämme ”noita toisia” hurskaampina: siihen syyllistyvät sekä ns. liberaalit että ns. konservatiivit. Se ”hirsi” on aina noiden toisten omissa silmissä, omissa korkeintaan pinenpieni roskahiukkanen. Toki on niinkin, että ns. konservatiiveissa nuo ”ikuisuusasiat” ovat korostuneempia kuin ns. liberaaliessa, joissa krisitnuskon sisältö on usein pelkistynyt lähinnä eettisyyden uskonnoksi. Ehkä heidän ”tuomiopuheensa” sitten pelkistyy siihen, että ilmaistaan ”noiden toisten” olevan ”eettisesti huonoja” tai jopa ”pahoja”?
Pahuutta on meissä kaikissa. Ja vanha laulu (valitettavan harvoin on enää nykyisin kuultu) ”On vaikeata rakastaa vaan oppivani soisin…” olisiusein paikallaan.
Rakkaus Jumalaan on sitä, että pidänne hänen käskynsä. Toisista käskyistä pidämme, toisista emme.
Seija. Me olemme kaikki mitä suurimmassa määrin vianalaisia Jumalan edessä niin syvästi, että me emme voi edes sitä ymmärtää. Kuka meistä voi sanoa olevansa synnitön? En ole tuomion hengessä tekstiäni kirjoittanut. Jos luet sen tarkasti, niin huomaat kyllä sen. Mutta on eräs asia, joka unohdetaan helposti. Jumala ei ole ainoastaan rakkaus, vaan Hän on myös totuus. Jeesushan toteaa; en minäkään tuomitse, mutta mene äläkä vastedes enää syntiä tee. Armo ja totuus samassa persoonassa. Mistä kohdasta Raamatusta on löydettävissä perustelut spn-liittojen vihkimiselle? Kertokaa se minulle!
Jokainen Raamattunsa lukenut viranhaltija on huomannut myös sen, että mitään perusteluja ei ole löydettävissä myöskään kirkkohistoriasta. Perustelut ovat löydettävissä ainoastaan tämän ajan hengestä ja yleisestä mielipiteestä, joka on temmannut osan viranhaltijoista mukaansa. He toimivat huomattavan innokkaasti vastoin kirkon voimassa olevaa kantaa seurakunnan ja kirkon turmioksi. Minkä Jumala on luvannut siunata, se on myös oleva siunattu. Mitä hän ei ole siunannut, sitä hän ei myöskään siunaa, vaikka osa viranhaltioista niin kuvittelee, eräät piispat mukaanlukien. Inkerin kirkko ei ole luopunut rakkaudesta totuuteen, siksi se ei myöskään vihi spn-pareja ja saa myös sen takia vainoa osakseen.
Kosti: En ymmärrä, mikä tarve sinulla tai kellään on ryhtyä siunauspoliisiksi. Eiköhän jätetä nämä asiat suurempaan käteen.
Kirkkolaki ja erilaiset käytänteet esim. vihkimisen osalta ovat muuttuneet vuosituhanten kuluessa monet kerrat. Nyt olemme menossa kohti uutta aikakautta. Ja hyvä niin.
Jumalan sana on muuttumaton, joten se on siltä osin Seija Korkeimman kädessä ja me tuon salatun Jumalan alapuolella. Syvyydessä. Hän toivoo, että me uskoisimme Hänen sanansa. Pakkoa siihen ei ole. Olet oikeassa siinä, että olemme menossa kohti murrosaikaa ja osittain me jo siinä elämme, joka ei taida aivan olla ”hyvä niin.”
Kiitos siitä, että olette jaksaneet käydä tätä turhauttavaa ja uuvuttavaa debattia, Jukka ja Kosti!
Niin Marko. Tottahan se on, että tämä alkaa olla turhauttavaa, kun tietää mihin suuntaan evlut-kirkko on todennäköisesti menossa. Ehkä otan välillä vähän liikaakin kierroksia, mutta se joutuu osin siitä, miten merkittävä asia evlut-kirkko on ollut omassa elämässäni siitä lähtien , kun Jumala minut löysi.
Yhteiskunnassa homoseksuaalisuuden hyväksymisprosessin eteneminen tapahtuu juuri kuvaamanne turhautumisen vaikutuksesta. Me vastustajat väsymme, kun näemme miten asia etenee. Meidän ”kalkkiksien” asenne näyttää vain vievän sitä asiaa eteenpäin. Myös meidän mitätöimisen vaikutuksesta. Harva enää haluaa esiintyä typeränä asian vastustajana.
Tämä kuuluu juuri siihen suunnitelmaan josta olen aiemmin maininnut. Suunnitelman varsinaisena tavoitteena on kirkon arvovallan murentaminen ja samalla kristillisen arvomaailman murentaminen. (Sekin on vain välitavoite.) Nyt tarjotaan kahta toisilleen vastakkaista mallia asian ratkaisemiseen. Tämän kansa varmasti ottaa mielihyvin vastaan. Sehän voi jatkossa valita itse sen mikä on oikein. Raamattua ei siihen enää tarvita.
Niin
Tietynlainen ajatuksellinen ”paluu menneisyyteen”: Olla Jumlan veroinen.
”… sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”.
Olemme siirtymässä uuteen aikakauteen jossa kukin tekee sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein. Nyt Päiviin on kohdistettu mallittamista ja kunnia loukkauksia ja se on hyväksytty jopa korkealla kirkollisella taholla. Samaan aikaan toisaalla taistellaan juuri näitä asioita vastaan. Ikään kuin jossain tapauksissa väärien syytösten esittäminen on oikeutettua ja jossain ei. Riippuen vain siitä mitä mieltä enemmistö on.
Totta lienee, että harva haluaa enää esiintyä tämän muotivirtauksen vastustajana, ettei mene maine ja kunnia. Johannes Kastajalta lähti pää, kun hän totesi ykskantaan Herodekselle: ”Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa.” Sitä pelkoa meillä ei sentään ole kun toteamme, ettei Jumala siunaa spn- liittoja, vaikka mm. Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja hänen kanssaan samaa mieltä olevat muut viranhaltijat muuta luulevat. Kukaan ei pysty Raamatulla ja kirkohistorialla asiaa perustelmaan. Kun näin on, avuksi otetaan Seta, tämän ajan henki ja yleinen mielipide ”suurustettuna” Jumalan rakkaudella, kun muita teologisia perusteita ei löydy edes tikulla kaivamalla.
Olen arkiston järjestämisen ohessa lukenut tätä keskustelua, jossa ei ole tullut esiin mitään sellaista, jota ei jo aikaisemmin ole sanottu. Paitsi Pekka V. Pesosen kommentti: ”…homoseksuaalisuuden hyväksymisprosessi tapahrtui juuri kuvamamme turhautumisen vaikutuksesta. Me vastustajat väsyimme, kun näimme, miten asia etenee.”
Jos on puhe homoseksuaalisuudesta, sen hyväksymisprosessin avainvuosilukuja ovat 1968 ja 1970. Paasion kansanrintamahallitus asetti komitean uudistamaan seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä. Komitea esitti homosuhteiden dekriminalisointia, ja lausunnonantajat puolsivat kautta linjan. Arkkipiispa Simojoen johtama kirkon perheasiantoimikunta ei vastustanut, mutta halusi lykätä päätöstä. Koiviston hallitus antoi esityksen eduskunnalle, mutta sen käsittely jäi kesken ennen eduskuntavaaleja 1970. Vaalien jälkeinenvirkamieshallius vei esityksen eduskuntaan.
Syksyllä 1970 eduskunta hyväksyi homoseksuaalisten suhteiden dekriminalisoinnin. Vastaan äänesti 18 kansaneustajaa: hylkäysesityksen tehnyt Raino Westerholm sekä edustajia SMP:n, kokoomuksen ja keskustan ryhmistä sekä yksi RKP:stä.
Jos taas on puhe sateenkaariaviioliitoista, lähtöpiste on Perhetoimikunnan mietintö 1992. Siinä kehotettiin hallitusta ryhtymään toimiin samaa sukupuolta olevien parisuhteiden juridiseksi järjestämiseksi. Asia eteni kahden eduskunta-aloitteen ja työryhmäkäsittelyn jälkeen parisuhdelain hyväksymiseen. Selvää kuitenkin oli, että parisuhdelaki johtaa ajan myötä avioliittolain muutokseen. Se on jo uudempaa historiaa.
Se ei uusi vaan vanha asia on tullut esille, että vaikka kaikki papit vihkisivät spn-pareja, Jumalan siunaus ei yhdenkään papin kautta näille liitoille välity nyt eikä vastaisuudessa oli kirkon ratkaisu mikä tahansa muu kuin miehen ja naisen siunaaminen avioliittoon.
UT: n mukainen elämä on kristillistä elämää. Sitä voi elää vain uudestisyntyneet uskova. Heille hengellinen elämä on todellisuutta. Paavalin kirjeetkin on kirjoitettu uskoville. UT: n perusrakenne on siinä että usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta ja vastaanottamisesta. Onhan Jumalan lapseksi tuleminen elämän tärkein asia. Jumalan lapset kunnioittavat Taivaallista Isää ja pyrkivät tarkoin elämään Hänen tahtonsa mukaisesti. Niinpä he tarvitsevat jatkuvaa armoa ja anteeksiantoa. Sillä heissä on yhä vanha luonto joka vetää väärälle tielle, mutta uusiluonto joka heissä on uudesti syntymisen vaikutuksesta palauttaa Tielle. Jokainen uudestisyntynyt uskova on osa tätä jatkuvaa kipuilua.
Kyse ei tässä ole ihan pikku jutusta. Nyt kyse on siitä onko Jumalan lapsille Jumalan sana Jumalan sanaa. Jonka noudattaminen on kristillisen elämän perusrakennetta. Jos hyväksymme kristittyinä asioita, joita Raamattu selkeästi kieltää, niin olemme pulassa. Kadotamme kristillisen identiteetin.
Kyse ei siis ole lainsäädännöstämme niinkään vaan siitä miten kirkko suhtautuu Raamatun luotettavuuteen elämää ohjaavana.
Hankaluutena tässä on kansankirkko rakenne. Se sumentaa näköalan. Suurin osa kansasta kun on kirkon jäseniä, joten näitä kahta roolia on hankala erottaa toisistaan. (Eli kirkon jäseniä uskovista ) Sitä ei voi edes tehdä. Siksi on tärkeää pitää koko kansa tietoisena siitä mikä on kristityn elämän mukaista ja mikä ei. Kristillisen uskon julistamien ei muutoin ole mahdollista.
Nyt jos kiellämme kristittyjä elämästä oman identiteettinsä mukaisesti, niin olisihan se täysin mahdoton tilanne.
Joten jos Päivi tuomitaan uskonsa mukaisesta toiminnasta. Niin silloin jokainen uudestisyntynyt kristitty joutuu hankalaan tilanteeseen. Hän joutuu vaaraan, jos elää uskonsa mukaan. Silloin ei voisi enää turvallisesti elää tässä maassa.
Pekka V. Pesonen, kirjoitat:
”Jos hyväksymme kristittyinä asioita, joita Raamattu selkeästi kieltää, niin olemme pulassa. Kadotamme kristillisen identiteetin.”
Yhteys, jossa edellä olevan esität, saa arvelemaan, että tarkoitat – ainakin – homoseksuaalisuutta.
Toivon, että arveluni on väärä. Sillä jos tarkoitat, tulet samalla ilmaisseeksi, että kiellät myös identiteetiltään homoseksuaalisen lähimmäisesi. Homoseksuaalisuus – aivan kuten heteroseksuaalisuuskin – on olennainen osa ihmisen minuutta, ihmistä itseään.
Se asia että joku kokee homoseksuaalisuuden omaksi identiteetikseen ei millään tavoin kumoa sitä asiaa, että homoseksuaalisuus, eikä mikään muukaan haureus kuulu kristityn elämään. Yhteiskunta hyväksyy homoseksuaalisuuden, mutta Raamattuun uskovat eivät niin voi tehdä.
Yhteiskuntamme hyväksyy paljon muitakin sellaisia asioita, jotka Raamattu selkeästi kieltää ja joita silti uskovat tarkasti pyrkivät noudattamaan. Tässä tulee ero näkyviin sen välillä ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä ei ole. Synnin tekeminen hyväksytään laajalla rintamalla. Uskovat eivät voi käyttäytyä samoin. Näin on aina ollut ja siksi kristittyjä on aina mitätöity. Nyt ollaan menossa täälläkin siihen suuntaan, ettei kristitty saisi sano sitä mikä on Jumalan tahdon vastaista. Ei edes sitä että Jumalalla on jokin tahto meihin nähden. Se asia että nyt alkaa kirkko siunaamaan syntiä erottaa tämän asian kaikista muista kirkon poikkeamisista oikealta tieltä.
Pekka V. Pesonen, mitä teet, jos käy ilmi, että joku läheisistäsi ”paljastuu” seksuaaliselta identiteetiltään homoseksuaaliseksi?
Jorma Hentilä. Olen samaa mieltä siitä, että puheeksi ottamasi asiat ovat hyvä tietää. Kuten on muutamaan kertaan tullut ilmi, kritiikkini kohde on evlut-kirkon viranhaltijat, jotka toimivat vastoin Raamatun kantaa siitä ketä siunataan ja ketä ei. Tuo siunaus, mitä pitänet itsekin kaiken perustana tarkoittaa muutosta evlut-kirkon nykyiseen käytäntöön. Otat esille tuon Perhetoimikunnan mietinnön lähtöpisteen 1992, ja sen, mitä siitä on sitten seurannut.
Kuitenkaan sillä ei ole vaikutusta millään tavalla itse kyseiseen asiaan, joka koskee Jumalan sanan muuttumattomuutta, vaikka evlut-kirkko tämän ajan hengen mukana on jo taipunut tähän ideologiseen painostukseen. Muutoksessa mukana on tietysti myös maallinen media, joka on Jumalan sanasta yhtä ulkona kuin lumiukko. Tosin median ”ansioksi” on luettava se, että yleinen mielipide asiasta on muuttunut ja suurin osa ihmistä ei välitä siitä, mitä mieltä Raamattu on asiasta ns. vanhentuneena kirjana.
Evlut-kirkko ei voisi enää enemmän erehtyä, kun se luulee Jumalan taipuvan siunaamaan se, mitä Hän ei sanassaan siunaa. Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan se on pelkästään teologinen ja raamattukysymys.
Se miten tähän on tultu heijastelee mielestäni muutosta ajattelutavassa ja moraalista koko läntisessä Euroopassa. Selkeä vertailukohta löytyy Weimarin tasavallasta ja Berliinistä. Alastomana esiintyminen oli alkanut Berliinissä ennen ensimmäistä maailmansotaa ja 1920-luvulla muuttunut kuin vastustamattomaksi joukkoliikkeeksi. Alastomuudesta oli tullut yleistä rantojen ja puistojen lisäksi myös tanssisaleissa.
Puistoista tulikin mieleeni Kuopiossa kesällä tapahtunut 1000:n naisen ja miehen itsensälöytämis-alastomuusperformanssi. En tiedä oliko Kupiossa tarkoituksena kuvata samaa kuin 1920-luvulla Saksassa ilmestynyt aikakauslehti Die Schönheit (Kauneus) ”laadukkailla alastomuuskuvilla.” Tuosta ”viimeisten päivien” Berliinistä antaa hyvän kuvan mm. Eric Kästnerin kirja – Tuuliajolla Berliinissä. Länsi-Euroopan ”berliiniläinen” hengen muutos on ulottanut lonkeronsa Suomen evlut-kirkkoon, kuten koko yhteiskuntaan.
Onhan se homoseksuaalisuus ihmistä itseään, kuten myös heteroiden synnit.