Kaksivuotiaat ovat yleensä varovaisia ja ujostelevia. Tässä viime viikolla sattui yksi tilanne, joka palasi mieleeni, kun kirjoitan Mikkelinpäivän saarnaa.
Pieni parivuotias tyttö halasi minua ensi näkemältä perhekerhossa. En ollut häntä tavannut aikaisemmin, mutta kun naulakolla jonne tulin tervehtimään perhettä, tyttö kappasi minut halaukseen. Viikkoa myöhemmin hän tuli jälleen kerhoon äitinsä kanssa ja yhdessä vaiheessa kerhoa tulin tapaamaan tyttöä ja hänen äitiään. Kumarruin ja kutsuin tyttöä. Hän kipitti kasvot hymyssä ja iloisena luokseni. Halasin häntä ja nostin hänet syliini.
Näin jälkikäteen ymmärrän olleeni siunattu.
Tyttö luotti minuun, etten vahingoita häntä ja haluan hänelle hyvää, että välitän hänestä ja olen hänelle ystävällinen. Ja mitä hän tarjosi takaisin? Luottamusta, iloa, lämpöä, varmasti aitoa välittämistä ja välinpitämättömyyttä, hyvyyttä ja huomioimista. Sellainen lapsen viattomuus oli käsin kosketeltavissa. Lapsi sai sylissäni varmasti kauttani suurta siunausta kuten myös minäkin häneltä.
Kuka tämä pieni lapsi on? Hän on kristitty. Hänet on kasteessa liitetty pelastusliittoon Jeesuksen kautta. Hän on vastaanottanut Jumalan valtakunnan ja kaikki lahjat. Hän on saanut omakseen Jumalan lapsen nimen. Hän on seurakunnan jäsen – Jumalan seurakunnan, pelastuksen yhteisön ja ikuisesti elävien ihmisten ja armon saaneiden yhteisön jäsen.
Hän kantaa aina syntiä mukanaan, mutta sitäkin suurempi on armoliitto, joka tuli näkyville ja fyysisesti koettavaksi hänen halauksessaan.
Mietin kahta asiaa.
- Voi lapsonen. Kunpa tietäisit, miten kavala ja paha maailma on.
- Hävetköön se, joka kuvittelee, ettei tuo pieni lapsi saisi olla Jeesuksen seurakunnan oma ja omistaa Jumalan valtakuntaa täysin kasteen kautta jo nyt!
Kiitän Jumalaa lapsen halauksesta ja kiitos, että Taivaan valtakunta tuli luokseni hänen välityksellään. Lapsi teki tietämättään lähetystyötä. Jumala kosketti minua ja antoi pientä näkyä Taivaan valtakunnasta kaksivuotiaan kautta. Minua siunattiin Jumalan valtakunnan todellisella läsnäololla.
Lapsenkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti!
Aamen!
Ortodoksipappi Alexander Schmemannin kirjoittaa kiintoisalla tavalla lapsesta. Oman kokemukseni kautta voin allekirjoittaa hänen opetuksensa:
”Lapsi on eheä sekä suhteessa aikaan että koko elämään, hän antautuu täysin kaikkeen. Hän ei suhtaudu maailmaan järkiperäisesti tai analyyttisesti. Hän ei ota vastaan sitä vain yhdellä aistilla, vaan koko olemuksellaan. Siksi maailma avautuu hänelle kaikissa ulottuvuuksissaan. Jos eläimet puhuvat lapselle tai puut kärsivät tai iloitsevat, aurinko hymyilee ja jos tyhjä tulitikkulaatikko voi muuttua autoksi, lentokoneeksi tai taloksi, se ei tarkoita, että lapsi on tyhmä tai kehittymätön. Lapselle on nimittäin annettu ja paljastettu ihmeellinen syvyyden ja kaiken kaikkeen liittymisen tunne. Lapsella on lahja yhdistyä täysin maailmaan ja elämään.”
Lähde: http://www.ortodoksi.net/index.php/Taivaalliset_voimat_(opetuspuhe)