Kovin kevyesti kirkon avioliittokäsityksestä keskustellessa puhutaan kirkon perinteisestä avioliittokäsityksestä. Kirkon historia on kuitenkin täynnä jatkuvaa kantojen tarkistamisen ja vanhasta kiinni pitämisen taistelua. Pikku esimerkki tästä:
Selma-mummini isoisä oli kirkkolakikomitean jäsen 1850 -luvulla. Komitea keskusteli vuonna 1854 kirkottamisesta. Komitea enemmistö halusi, että vaimojen synnytyksen jälkeisessä kirkottamisessa olisi käytettävä eri menettelyä niiden osalta, jotka olivat synnyttäneet “ennen säädyllistä aikaa” vihkimisen jälkeen ja eri menettelyä niiden osalta, jotka olivat synnyttäneet vasta säädyllisen ajan kuluttua. Esi-isä jäi komiteassa yksin vähemmistöön vaatimuksineen samanlaisesta menettelystä kummassakin tilanteessa. Hän toi esille näkemyksenään, ettei aina ollut edes mahdollista tarkkaan laskea, oliko ollut kyseessä avioliittoa edeltänyt vai avioliiton aikainen vuodesuhde. Esi-isä oli myös sillä liberaalilla kannalla, että avioliittoon vihkiminen ”mitätöi sitä edeltäneen hairahduksen”. Ja lisäksi hänen mielestään erottelukäytäntö myös ” saattaisi aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin parannusta”. Komitean enemmistö kuitenkin halusi pysyä kirkon perinteisellä kannalla ja esi-isäni kanta kärsi tappion.
Jos kirkon avioliitto- ja seksuaalikäsitykset eivät olisi muuttuneet ja kehittyneet ymmärryksen kehittyessä, vääntäisimme varmaan edelleenkin kättä vaimojen kirkottamisen kristillisistä menettelyistä ja niiden asianmukaisuudesta. Ja vastakkain olisivat silloinkin kirkon perinteisen kannan edustajat ja maailman menoon mukautuneet.
faktalaatikko
Vuoden 1686 kirkkolaki (jota siis 1800-luvun puolivälissä uudistettiin) sanoi kirkottamisesta alla näkyvällä tavalla. (vanhan suomenkielen olen tähän koettanut mukauttaa nykysuomalaisen ymmärrättävään muotoon):
Lasten synnyttäneiden pitää pysytellä kotona kuusi viikkoa synnyttämisen jälkeen sen mukaan kuin kristillinen tapa, puhtaus ja kunniallisuus sekä heidän terveytensä sitä vaatii. Sen jälkeen heidät otetaan kirkkoon entiseen tapaan. Niitä naisia, jotka ovat siittäneet lapsen sulhasensa kanssa ja synnytettyään tahtovat tulla kirkkoon ennen kuin heidät on vihitty, ei pidä ottaa kirkkoon samalla tavalla kuin kunnialliset ja puhtaat lastensynnyttäjät, vaan käsikirjassa olevalla erityisellä rukouksella. Mutta ne, joiden havaitaan tulleen miestensä makaamiksi, mutta eivät synnytä ennen hääpäivää, otetaan kirkkoon kuten kunnialliset vaimot, mutta salavuoteuden vuoksi heidän pitää maksaa kirkolle kaksi taalaria hopearahaa.
Mukava lukea selkeäsanaista plogia, jossa faktat ovat selkeästi esillä. Tämän luettuaan kyllä havaitsi, että luterilainen kirkko on aikojen kuluessa muuttanut useinkin oppejaan. Mihin suuntaan, se täytyy tietysti jokaisen itse arvioida.
Kirkottamiskäytännöstä kuulin kommentteja toissa vuosisadalla syntyneeltä isoäidiltäni. Ei hän puhunut tuon käytänteen säilyttämisen puolesta sanaakaan. Kriittisesti ja kummastelevasti yhdisti sen kuitenkin jollakin tavalla Raamatun Jumalan
tahtoon.
Itse seurasin vielä kirkon jäsenenä keskustelua pappisviran avaamisesta naisille, eikä silloinen asetelma paljonkaan poikennut nykyisestä: uudistusmieliset ja ennallaan pitäjät pommittivat toisiaan rintamalinjan eri puolilta. Ja taitaa olla railoa vieläkin tuosta päätöksestä muistomerkkinä, sellaista olen kuullut.
Näissä keskusteluissa olen huomannut saman piirteen, nimittäin pohdinnan siitä, ”onko aika kypsä ratkaisulle?”. Lieneekö ollut ilmassa jo kirkottamiskeskusteluissa? Ja samaan aikaan haetaan edes jonkinasteista tukea Raamatusta. Kumpiko priorisoidaan: Raamattu vai ihmisten kypsyminen yhteiskunnallisiin virtauksiin?
Raamatun linja lienee kaikille kirjan lukijoille selväksi käynyt. En ryhdy nyt siteeraamaan mitään ajatuksia maailman lopusta tässä asiayhteydessä, mutta Johanneksen kirjeen ajatus ” koko maailma on Pahan vallassa” ei kauhean kovasti kristittyä Raamatun ulkopuolelta kannusta ratkaisuja etsimään. Tiedämmehän, ketä Kristus piti ”tämän maailman ruhtinaana”.
Ja mitä voidaan sanoa ohjeesta, jonka Raamattu antaa roomalaisille Jeesuksen alkuseurakunnan kuulijoille: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”(Ro12:2)
Niin, tämä spontaani kommenttini nousi siis kaukaa kirkon ulkopuolelta, kuitenkin monia kirkon uskovia henkilökohtaisesti tuntien ja heistä huolta kantaen. Olen tietysti valmis ottamaan vastaan sellaiset ajatukset kuten ”Mitä kirkon asiat muille kuuluu?” ja ”Miksi Jehovan todistajaa kiinnostaisi kirkon päätökset”.
Ilmoitan mahdollisiin kysymyksiin jo etukäteen vastaukseni: kirkon yksityiset jäsenet ovat kuppikunnasta riippumatta lähimmäisiäni, joiden ikuisesta elämästä minunkin pitääkin olla jossakin määrin huolissaan. Kirkon tulevaisuudesta en sellaisenaan huolta kanna, koska Raamattu kertoo siitä paljonkin Ja jotakin ajankohtaista myös tähän vuodenaikaamme liittyen: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”.(Gal6:7)
Hyvä puheenvuoro Risto Voipiolta!
Tässä linkki avioliittokeskusteluun vuodelta 1885. Äänessä silloinen Kuopion piispa Gustaf Johansson, josta tuli myöhemmin kirkon arkkipiispa. Hän oli yksi kiivaimmista sukupuolten yhteiskunnallisen tasa-arvon vastustajista. Perusteena vastustukselle hän piti ”muuttumatonta aviojärjestystä” joka on Jumalan asettama ja johon ihmisten ja yhteiskuntien tuli mukautua.
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/123035
Sari R-L :”Tässä linkki avioliittokeskusteluun vuodelta 1885. Äänessä silloinen Kuopion piispa Gustaf Johansson, josta tuli myöhemmin kirkon arkkipiispa. Hän oli yksi kiivaimmista sukupuolten yhteiskunnallisen tasa-arvon vastustajista.”
Gustaf Johansson kuten muutkin suomalaiset oli Venäjän suuriruhtinaskunnan pappi, joka ilmeisesti sanoi ääneen sen, mitä hänen silloisten lakien mukaan pitikin sanoa, että sai pitää ammattinsa. Mielestäni hänen lähimmäisenrakkutensa näkyi aviottomana v. 1900 syntyneen ei-karjalaisen isoisäni kohdalla, kun hän otti silloisten lakien mukaan rikokseen syyllistyneen äidin ja hänen lapsensa suojelukseensa. Ei hän ainakaan lasten tasa-arvoa vastustanut.
Ehkä osaltaan niinkin, Tuula.
Mutta Venäjän ortodoksikirkko (eli kristillinen papisto sielläkin) osaltaan suuresti vaikutti siihen miten ”muuttumaton aviojärjestys” ymmärrettiin Venäjän hallitsijoiden toimesta.
Sari R-L kirjoitti:
”Mutta Venäjän ortodoksikirkko (eli kristillinen papisto sielläkin) osaltaan suuresti vaikutti siihen miten “muuttumaton aviojärjestys” ymmärrettiin Venäjän hallitsijoiden toimesta.”
Ensinnäkin, ”Venäjän ortodoksikirkko”-nimistä yhteisöä ei liene , kirjoittaja tarkoittanee Venäjän ortodoksista (=oikein ylistävä) kirkkoa.
Toiseksi, Venäjän kirkko on lähes täysin valtion ohjauksessa. Näin on ollut siitä lähtien kun despoottinen tsaari Pietari suuri alisti kirkon väkivaltaa ja murhia käyttäen ja asetti itsensä kirkon pääksi (sic.). Itse asiassa Venäjän kirkon alistamiseen otettiin oppia, mistäpä muualta, kuin Ruotsista. Suomen ev.lut. yhteisö on samalla tavoin valtion ohjauksessa kuin Venäjän kirkko. Molemmat toteuttavat uskollisesti valtaa pitävien toiveita. Venäjällä tällä hetkellä Putinin, Suomessa ateistis-materialistisen kaikki arvot hylänneen valtaeliitin.
Voipiolle:
Ev.lut. yhteisössä lienee lopetettu kirkotus. Tämä on yksi valitettava merkki uskon hapertumisesta. Kirkotuksen tarkoitus on toivottaa lapsen syntymän vuoksi ehtoollisyhteydestä vähäksi aikaa erossa ollut tuore äiti takaisin Kirkon yhteyteen yhdessä lapsensa kanssa. Kirkotus ja uuden uuden jäsenen tuominen seurakunnan yhteyteen on todella lämmin ja arvokas juhla. Miksi siitä kannattaisi luopua?
Jari: ”…Suomessa ateistis-materialistisen kaikki arvot hylänneen valtaeliitin. ”
Hih, siinä meni sekä Soinin että Sipilän uskottavuus…
Mutta mitä menivät materialistien leiriin…
Ja minä kun luulin ettei tämä ole Suomi24.fi.
Pitäisikö arkkpiispa Johansson julistaa postuumisti pannaan? Kummallista että 130 vuotta sitten tapahtuneita asioita mitataan tämän päivän arvoilla ja tiedoilla.
Mutta eikö tätä tapahdu historiaa tutkittaessa kaiken aikaa? Ainahan historiantutkimus ja mm. arkeologia toimii näin.
Jari Haukka tuo keskusteluun voimakkaan kommentin: ”Suomen ev.lut. yhteisö on samalla tavoin valtion ohjauksessa kuin Venäjän kirkko. Molemmat toteuttavat uskollisesti valtaa pitävien toiveita. Venäjällä tällä hetkellä Putinin, Suomessa ateistis-materialistisen kaikki arvot hylänneen valtaeliitin.”
Moni rehellinen tarkkailija voi päätyä samanlaiseen johtopäätökseen nykysuuntauksesta. Mutta voiko sellainen matka päättyä onnellisesti?
Haukka esittää ajatuksen myös kirkottamisesta: ”Ev.lut. yhteisössä lienee lopetettu kirkotus. Tämä on yksi valitettava merkki uskon hapertumisesta.”
Kommentti on suunnattu plogistille, mutta varmaan se herättää muissakin ajatuskulkuja. Millaisen uskon hapertumisesta tässä on oikeastaan kyse? Onko olemassa pienintäkään viittausta siihen, että Raamatun uudempi osa jollakin tavoin antaisi pontta kirkottamistraditiolle? Vai onko kyseinen menettely vain hyvin ohuesti kristillisyyteen aikanaan ympätty lisäke?
Kirkottamisesta näyttäisi olevan progradu-tasoinen tutkimustiivistelmä tarjolla osoitteessa http://tampub.uta.fi/handle/10024/84052
Löytääkö joku tuosta toimenpiteestä jotakin niin kristillistä, ettei siitä olisi pitänyt luopua?
Kirkottamisrituaalin taustalla oli ajatus naisen puhdistautumisesta lapsen synnyttämisen jälkeen.
Voipio kirjoittaa: ”Kirkottamisrituaalin taustalla oli ajatus naisen puhdistautumisesta lapsen synnyttämisen jälkeen.”
Tämä on ilmeisen väärä tieto ja johtuu varmaankin protestantismin omaksumasta väärästä ajattelusta että nainen olisi jotenkin ”likainen” synnytyksen jälkeen. Ei tietystikään ole. Kirkottamisessa on kyse siitä että synnyttänyt nainen ja lapsi toivotetaan seurakuntaan josta on ollut erossa. Tätä voidaan verrata paluuseen matkalta.
Toivonen: ”Vai onko kyseinen menettely vain hyvin ohuesti kristillisyyteen aikanaan ympätty lisäke?”
Kyse ei ole ”lisäkkeestä” vaan aidosta Kirkon rakkauden osoituksesta. Eikö Sinustakin Rauli T. tuntuisi hienolta jos koko seurakunta toivottaisi takaisin matkan jälkeen rukouksin.
Ihan uteliaisuuttani kysyn: oletteko koskaan osallistuneet palvelukseen jossa ”kirkotetaan” eli toivotetaan pienokainen äiteineen tervetulleeksi? Voin kertoa että palvelus on silloin vielä tavallistakin lämminhenkisempi.
Haukka: ”Ei tietystikään ole. Kirkottamisessa on kyse siitä että synnyttänyt nainen ja lapsi toivotetaan seurakuntaan josta on ollut erossa. Tätä voidaan verrata paluuseen matkalta.”
Miten niin ollut erossa? Erotetaanko raskaana olevat ja synnyttävät naiset seurakunnasta? Mistä ihmeen syystä? Onhan se ihan kahjoa, jos näin on.
Olen sitä minäkin toiminut uskollisesti valtaa pitävien vihkiviranomaisena – pappina. Ei tarvitse mennä pimeään pietististiseen menneisyyteemme, ei venäjänmaan ainaisen pimeyden luulotteluun. Toimiessani nuorena pappina vapaan ja länsimaisen melkein nykyajan Australian Sydneyssä siirtolaispastorina olen ainakin kerran vihkinyt avioliittoon parin (mies ja nainen) joiden vihkitodistajiksi jouduin haalimaan vaimoni ja naapurini, ainoat pappilakappelissa suoritetyn vihkimisen läsnäolijat ja todistajat. Vihkimisen jälkeen näin, kuinka vihityt puolisot kävelivät omiin autoihinsa ja kurvasivat eri suuntiin. Mistä tässä oli kysymys? Ugh – toinen vihitystä parista osti toiselta avioliitto-oikeuden kautta siirtolaisoikeuden Brittiläiseen Kansainyhteisöön kuuluvaan Australiaan ja koko kansainyhteisöön. Heippa sen jälkeen. Helppo tapa saada haluamansa maan kansalaisuus! Huom: kummatkin vihittävistä puhuivat erinomaista suomea ja olivat blondeja.
Summa summarum: vihkijä, vihittävät, systeemit kietoutuvat toisiinsa siten, että ns. moraalisesta laintulkinnasta ei ota selvää Erkkikään. Ainakaan minähölmö en osannut ennakoida mitään toimituskeskustelussa, ehkä joku hurskaampi ja viisaampi olisi osannut?
Tämä vain tuli mieleeni, kun olen mietiskellyt, miksi kahden rakkauttaan avoimesti tunnustavan ja sitoutuvien puolisoiden (sukupuoleen katsomatta) kirkollinen vihkiminen olisi estettävä ja jonkin valehtevan ja hyötynäkökohtia ainoastaan ajavan parin vihkiminen olisi lain mukaan kelvollinen ja pätevä.
”…ja jonkin valehtevan ja hyötynäkökohtia ainoastaan ajavan parin vihkiminen olisi lain mukaan kelvollinen ja pätevä.”
Pari vasta-argumenttia:
1) Avioliiton laillisuus ja sen sopusointu kristinuskon kanssa ovat kaksi eri asiaa. Syntymättömän lapsen surmaaminenkin (=abortti) on Suomessa täysin laillinen toimenpide, pidätkö, Hannu K. ,sitä siis moraalisesti ja eettisesti täysin oikeana ja ongelmattomana koska se on laillista?
2) Oletko Sinä mielestäsi pappina pätevä arvioimaan ja tuomitsemaan milloin ihmiset ajavat omaa hyötyään?
Haukka: ” Syntymättömän lapsen surmaaminenkin (=abortti) on Suomessa täysin laillinen toimenpide, pidätkö, Hannu K. ,sitä siis moraalisesti ja eettisesti täysin oikeana ja ongelmattomana koska se on laillista?”
Herra Haukka päätti sitten rakentaa soman olkiukon kaiken kansan ihailtavaksi.
Vuoden 1686 kirkkolaki (jota siis 1800-luvun puolivälissä uudistettiin) sanoi kirkottamisesta alla näkyvällä tavalla. (vanhan suomenkielen olen tähän koettanut mukauttaa nykysuuomalaisen ymmärrättävään muotoon):
Lasten synnyttäneiden pitää pysytellä kotona kuusi viikkoa synnyttämisen jälkeen sen mukaan kuin kristillinen tapa, puhtaus ja kunniallisuus sekä heidän terveytensä sitä vaatii. Sen jälkeen heidät otetaan kirkkoon entiseen tapaan.
Niitä naisia, jotka ovat siittäneet lapsen sulhasensa kanssa ja synnytettyään tahtovat tulla kirkkoon ennen kuin heidät on vihitty, ei pidä ottaa kirkkoon samalla tavalla kuin kunnialliset ja puhtaat lastensynnyttäjät, vaan käsikirjassa olevalla erilaisella rukouksella. Mutta ne, joiden havaitaan tulleen miestensä makaamiksi, mutta eivät synnytä ennen hääpäivää, otetaan kirkkoon kuten kunnialliset vaimot, mutta salavuoteuden vuoksi heidän pitää maksaa kirkolle kaksi taalaria hopearahaa.
”…pitää maksaa kirkolle kaksi taalaria hopearahaa.”
Ei tainnut olla ihan pikkkuinen summu tuon ajan ihmisille?
Ei voi kuin ihmetellä kuinka kauas sen ( ja tämän) ajan kirkolliset johtajat olivat etääntyneet jessen ns. alkuperäisestä uskosta (mitä se sitten roomalaisten mukaan olikin).
Valta, ja maallisen vallan tuki, on, ja on ollut, a&o.
Viranomaisaseman ja verotusoikeuden menettäminen saisi kirkon romahtamaan.
“…pitää maksaa kirkolle kaksi taalaria hopearahaa.”
”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.”
Juuri näin. Protestantismi oli siis vääristänyt tämän(kin) toimituksen ikävällä tavalla ja soveltanut siinä tuomitsevaa, kristinuskolle täysin vierasta ihmisvihaista asennetta. Tämä sama lainomainen ihmisviha esiintyy tällä hetkellä ”tasa-arvon” pakottavassa ja ylimielisessä asussa.
Jari Haukalle:
En ole pätevä arvioimaan tai kykenevä tuomitsemaan sitä, miten avioituva pari ajattelee tai ei ajattele omaa hyötyään, useimmiten vihille kai mennään rakkaudesta ja siinähän totutuu myös hyötynäkökohta. Ja kyllä avioliitto oikein solmittuna on aina juridisesti pätevä huolimatta siitä mitkä ovat puolisoiden aikeet tai perimmäiset motiivit. Moraalista ja eettistä motiivia vihkijä (pappi tai tuomari) eivät pysty tutkimaan ja tuomitsemaan.
Olet H Savela varsin oikeassa sanoessasi kirkottamistraditiosta, että ”Ei voi kuin ihmetellä kuinka kauas sen ( ja tämän) ajan kirkolliset johtajat olivat etääntyneet jessen ns. alkuperäisestä uskosta.” Ihmettelen samaa asiaa ja tahtia kanssasi, vaikka ehkä käyttäisin erilaista sanamuotoa.
J Haukka katsoo, että vain protestantismi on ollut naisen synnytyksen jälkeisen saastaisuuden korostamisessa mukana, ja että tietyssä ortodoksisessa kirkottamistilanteessa ”palvelus on …vielä tavallistakin lämminhenkisempi.
Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä hyväksytyssä pro gradussa Susanna Lindgren toteaa esimerkiksi TT Pertti Lempiäisen tutkimuksiin viitaten kirkottamisen alkuperästä seuraavaa:
”Kristillinen kirkko omaksui Mooseksen lain synnytyksen jälkeistä puhdistautumista koskevat määräykset ja juutalaisen tradition kirkkoisien johdolla pääasiassa siksi, että Maria oli Raamatun mukaan toiminut samoin Jeesuksen syntymän jälkeen. Pertti Lempiäisen mukaan kirkon itäosissa painotettiin käsitystä synnyttäneen naisen sielullisesta saastaisuudesta, kun taas lännessä vanhalle tavalle pyrittiin antamaan uusi tulkinta. Esimerkiksi paavi Gregorius Suuri(n.540-604 esitti, ettei juutalainen laki sido kristittyjä vaan nainen saa halutessaan palata seurakunnan piiriin ja päästä ehtoolliselle vaikka heti synnytyspäivänä…Kirkottaminen yleistyi kaikkialla kristillisen kirkon vaikutuspiirissä ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen aikana, joskin varhaisimmat kirjalliset kaavat sitä varten ovat vasta 1000-luvun lopulta.”
Lähde: https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/84052/gradu06277.pdf?sequence=1
Kirkottamisperinne lähtee siis liikkelle sen ajanjakson aikana, josta Raamatussa erityisesti varoitetaan: ”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.”(Apt20:29,30)
On luterilaiselle kirkolle mielestäni kunniaksi, että moinen naista väheksyvä epäraamatullinen käytäntö aikanaan lopetettiin.
Onko sinun mielestäsi J Haukka ortodoksinen kirkottaminen jollakin tavoin Raamatusta johdettavissa? Mitkä ovat sen teologiset perusteet? Kaunis traditio se voi tietysti monienkin mielestä olla.
Kirkko on elävä. Raamattu ei ole Lutheria mukailleen mikään ”paperipaavi”. Raamattu on osa Traditiota ja siihen mukaan otetut kirjoitukset ovat Kirkon uskon mukaan valittu. Ei Raamattua voi tulkita ilman Kirkon uskoa, tyhjältä pöydältä. Traditio on paljon muutakin kuin kirjoitettu.
Risto Voipio: ”Komitean enemmistö kuitenkin halusi pysyä kirkon perinteisellä kannalla ja esi-isäni kanta kärsi tappion.”
”Kirkottaminen” ei – kuten Ristokin myöntää – liittynyt suoranaisesti avioliittokysymykseen, vaan kysymykseen naisen rituaalisesta puhtaudesta.
Kyse olisi siis enemmänkin synnyttäneen naisen aseman parantamisesta avioliitossa ja ”kirkottamisen” häpeän poistamisesta kuin itse avioliittoinstituution muuttamisesta.
Tuskin esi-isäsikään olisi voinut edes unissaan kuvitella, että avioliitto voisi merkitä jotain muuta kuin miehen ja naisen välistä instituutiota. Tämä on siis ollut kaikissa muutoksissa ”kirkon perinteinen kanta”.
Tässä mielessä vertauksesi ei tainnut osua maaliinsa. Se oli logiikan termejä käyttäen ”savusilli” (engl. red herring).
Sir, you missed the point. As a matter of fact, you missed several.
Esim. herätä huomaamaan, että on ollut ja tulee olemaan monenlaisia asioita, joita on perusteetta perusteltu ja perustellaan sillä että ollaan kirkon perinteisellä kannalla. Eikä tarvitse mennä peräti 150 vuoden takaisiin esimerkkeihin niin kuin minä menin. Toinen viesti oli se, että aikanaan radikaalissakin irtiottoyrityksessä kirkon perinteisestä kannasta voikin olla tänään arvioituna kysymys patavanhoillista pitäytymistä myöhemmin hylättyyn kristillisenä perinteenä virheellisesti pidettyyn kirkolliseen ajatteluun.
Kiitos selvennyksestä. Eikö kuitenkin ”perinteisen kannan” pointtina ole ollut, että avioliittoinstituutiossa kyse ei ole vain paikallisesta (suomalaisesta / pohjoismaisesta / luterilaisesta) kannasta?
Kyse on siis sellaisista päätöksistä, joilla on laaja ekumeeninen vaikutus. ”Kirkottaminen” ei edelleenkään ole perustunut laajaan ekumeeniseen opetukseen avioliitosta, vaikka se muuten olisikin edustanut vahvaa paikallista ”kirkollista perinteistä” traditiota.
Jos taas pointtinasi on esittää, että miehen ja naisen välinen avioliittoinstituutio itsessään edustaa sellaista muuttuvaa kirkollista perinnettä, joka riippuu ”änkyröiden ja edistyksellisten” voimasuhteista, pelkään pahoin, etä sinä missaat pointin.
Hyvä Risto Voipio,
Eikö olisi rehellistä myöntää että haluat kokonaan hylätä Kirkon Isien ja Äitien uskon ja perustaa aateveljiesi ja -sisariesi kanssa uuden uskonnon. Miksi haluta kutsua sitä kristinuskoksi kun kerran olet valmista hylkäämään kaiken vanhan ja keksimään itse uuden? Uuden uskonnon nimi voisi olla vaikkapa ”kulttuurikristinusko”.
Ei olisi.