Viime vuosina on usein noussut esille, että perinteinen kirkon usko on uhattuna. On jopa esitetty, että me kirkon toimijat mukaan lukien piispat uhkaamme perinteistä uskoa. Kirjoitan nyt asiasta omasta näkökulmastani ja puolustan vahvasti suomalaista perinteistä kirkon uskoa. Katson itse edustavani sitä ja edustan myös joidenkin sanoja käyttääkseni ns. klassista kristinuskoa ja olen ekumeeninen. Tunnen erittäin hyvin kirkkomme opin ja myös toisten kirkkojen oppiperustoja sekä suomalaisten uskomisen tapoja.
Puolustan kirkon jäseneksi kuulumista. Se on tärkeää sinänsä ja on tietysti harmillista, että monet jättävät kirkon. On harmillista, että meillä kirkon piiristä arvostellaan ihmisiä siitä, että ”vain kuuluvat kirkkoon”. Se ei anna kutsuvaa kuvaa uskon, toivon ja rakkauden yhteisöstä.
Puolustan sitä, että äitimme ja isämme ja esivanhempamme ovat oman usein hiljaisen uskonsa myötä liittyneet kirkon uskoon ja sen myötä sukupolvien ketjuun. Harvat heistä ovat olleet näkyviä uskovaisia, vaikka monista olemme huomanneet hartauden harjoitusta ja joidenkin olemme tienneet rukoilevan säännöllisesti nuoremman sukupolven puolesta. Heistä useimmat eivät intoilleet tai kiivailleet oikeassa uskossa olemisen puolesta, vaan he tyytyivät seurakunnan tavalliseen ja perinteiseen uskoon, jonka he pyhäkoulussa ja rippikoulussa omaksuivat.
Puolustan niitä nuoria ja perheitä, jotka päättävät osallistumisesta kirkkomme rippikouluun. Siihen osallistuu noin 85-90% ikäluokasta, siis paljon enemmän kuin kirkkoon kuuluvia on. Puolustan perheitä, jotka tuovat lapsensa kasteelle. Puolustan heitä, jotka ottavat vastaan kirkon jäsenenä kummin tehtävän. Puolustan myös heitä, jotka näkevät kasteen ja kummiuden arvokkaana ja haluavat toimia kummeina, vaikka eivät ole kirkon jäseniä.
Puolustan suurta joukkoa suomalaisia, jotka haluavat saattaa läheisensä hautaan kristillisen hautaan siunaamisen kautta. Se on vahva perinne, mutta samalla se on ehkä yksi vahvimmista uskon ilmentymistä keskellämme. Puolustan heitä, jotka jouluna ja pyhäinpäivänä vaeltavat läheistensä haudoille muistamaan heitä viemällä kynttilän haudalle. Kuinka vahva ja hieno uskonnollinen perinne se onkaan, vaikka se tuottaakin ekologisesti harmia!
Puolustan niitä suomalaisia, jotka kerran vuodessa lähtevät kirkkoon: usein joulukirkkoon tai läheisen nuoren konfirmaatiokirkkoon. Heitä meidän kirkossa tulee kiittää ja rohkaista – eikä moittia, kuten joillakin on tapana. Minut papiksi vihkinyt piispa Kalevi Toiviainen kerran ”torui” ihmisiä viisaan hengellisesti yhdessä piispantarkastuksessa. Se liittyi johonkin esille tulleeseen kysymykseen. Hän puhui suunnilleen näin:”Olen huomannut, että jotkut seurakuntalaiset arvostelevat toisia siitä, että he käyvät kirkossa vain tavan vuoksi. Minusta se on oikein hyvä tapa. Ei ihmisiä tule moittia, kun he tulevat kirkkoon, vaan rohkaista.” Piispa oli viisas teologi ja osoitti sanansa ehkä kritiikiksi myös pietististä hengellisyyttä kohtaan.
Puolustan niitä ihmisiä, jotka erilaisissa vaikeuksissa ja kriiseissä turvautuvat kirkon diakoniatyön, perheneuvonnan ja sairaalapappien tukeen. Heitä on paljon ja heissäkin on paljon muita kuin kirkon jäseniä. Puolustan varusmiehiä ja -naisia, jotka saavat varusmiespalveluksen aikana sotilaspapeilta ja -diakoneilta opetusta ja tukea. Heissäkin on paljon uskoa ja monia liittyy myös kirkkoon tuona aikana. Puolustan noissa mainituissa tehtävissä työtä tekeviä usein julkisuudelle näkymättömästä, mutta erittäin tärkeästä työstä!
Puolustan ulkosuomalaisseurakuntien, merimieskirkkojen ja ”turistiseurakuntien” toimintaa ja siihen osallistuvia ihmisiä. Siellä näkyy paljon perinteistä kirkon uskoa suomalaisilla, jotka asuvat ulkomailla tai jotka viettävät lomaa tai oleskelevat lyhyempiä kausia ulkomailla. Merimiespappina opin silloin yksinkertaisen ja harmillisen asetelman: Moni merenkulkija oli eronnut kirkosta pettyneenä siihen, että heidän kirkollisverojaan ei voitu ohjata merimieskirkkojen työlle. Heissäkin oli paljon perinteistä uskoa tuosta huolimatta.
Puolustan ihmisten hiljaista uskoa, joka tulee esille hieman kuin esivanhemmillamme. Se tulee esille sitoutumisena vastuulliseen elämään, läheisistä huolehtimisena, ahkerana työn tekemisenä, apua tarvitsevien auttamisena ja suomalaisilla erityisesti luonnon keskellä sen pyhyyden kokemisena.
Puolustan kirkkomme työntekijöitä ja piispoja, jotka sitkeästi jatkavat työtään kirkon, evankeliumin ja ihmisten hyväksi. En ole pitkällä virkaurallani havainnut yhdenkään papin, piispan tai muun kirkon työntekijän toimivan perinteistä kirkon uskoa ja oppia vastaan. Päinvastoin monet ovat antaneet kirkolle ja ihmisille liikaakin, koko oman elämänsä.
Jos kirkosta halutaan tehdä oikeassa uskossa olemisen tyyssija, silloin unohdetaan kirkossamme ja maassamme ollut pitkä jatkumo perinteisen suomalaisen kirkon uskon vaalimisessa. Se ei ole pienen hengellisen ryhmän usko, vaan tavallisten, ehkä harvoin kirkossa käyvien suomalaisten usko. Siihen uskoon meidän tulee enemmän liittyä ja sitä uskoa meidän tulee pyrkiä sekä vaalimaan että vahvistamaan eri tavoin. Siinä voi olla kirkon hyvän tulevaisuuden siemen, ei sisäänpäin kääntymisessä ja opin rajojen tiukassa vetämisessä!
Toivo Loikkanen
Paajanen Sami 24.04.2024 14:29 Klo 14:29
Reijo Mänttäri, valitettavasti et osaa, etkä ilmeisesti pysty dokumentoimaan kastajaliikkeen historiallista konstruktiota. Vetoat omaan omaan kirjoitukseesi 23/9/21 josta asia ei selviä. Vetoat ekumeeniseen ortodoksi kirkolliskokouksen kokoamaan Raamattuun ja käytät näin ortodoksi isien kokoamia tekstejä kastaliikkeen esiintuomiseksi. Edelleen et ole osoittanut kastajaliikkeen historiallista jatkumoa, et mitään dokumenttia, et historiallisia paikkakuntia missä he vaikuttivat, et niiden historiallisia opettajia, tekstejä. Luulisin sen olevan helppoa, jos kastajaliike on kerran ollut olemassa. Vai onko niin, että niistä ei tiedetä mitään. 
———
Sami,
Asenteellisesti hyvä vastakirjoitus.
Hengellinen tutkiskelu ei koskaan ole ristiriidassa asiallisten, hengettömienkään totuuksien kanssa.
Kirkkoinstitutiot eivät edusta hengellisyyttä, mikä kuitenkin pitäisi olla niiden ainoa sisältö. Tunnen katolisten oppien perustat, eli minkä päälle esim ortodoksinen opinmuoto on laskettu, rakennettu. Se ei ole apostolien ja profeettain perustukselle rakennettu, vaan perinnäissääntöjen päälle. Tästä perustuksesta levitetään käsitystä, että ortodoksinen oppi olisi vanhempi kuin Kirjoitukset. Ilmaisu ei edusta mitään taivaaseen johdattavaa, koska Koko Totuus on koko Raamattu, eikä isien perinnäissäännöt, joiden vahingolliseen vaikutukseen Jeesus kiinnitti tavallista enemmän huomiota, mikä tarkoittaa, että se oli ja on iso ongelma. Toisaalta se ratkaisee ”ongelmia”, koska niiden johdonmukaisuudessa on ”ohituskaistoja” Kirjoituksiin. Eli voitte yhtyä RKK:n Trenton päätökseen, dogmaan, että traditiot ovat Kirjoitusten kanssa samanarvoisia ja toisistaan erotessaan, traditiot pätevät.
Ilmaisu, ”Helluntaipäivän Kastajaliike”, myöh. HPK, perustautui v. 30 kun Alkuseurakunta, n. 500 uskovaa ”järjestivät” ensimmäisen herätyskokouksen Temppelin pylväskäytävässä. Tiedetään, että alkoi toteutua ilmiö ”tulla uskoon”. Eli uskoontulleet Jeesuksen seuraajat ottivat ilolla/vapaaehtoisesti/tietoisesti Pietarin julistuksen vastaan. Uskoontulleissa syntyi halua seurata Jeesusta, eli ottaa kaste vedessä tapahtuneen todistukseksi. Jatko on Apt. 2. luku ja senjälkeinen on mm. yksityiskohtaisia neuvoja päivittäiseen vaellukseen. Samoin vuonna 30 Jerusalemissa tapahtunut oli huipentuma kaikkeen alkaen maailman luomisella.
Kerron dokumentein, eli koko Raamatulla ja kuinka kaikki ja koko oppi on yksi yhteen Apostolien tekojen toisen luvun kanssa. Alkuperäinen oppi on Raamattu, jota mm. läntinen katolisuus kielsi lukemasta. Puhun nyt vain Alkuperäisestä Opista, Kirjoituksista, en kirjoitelmista, eli perinnäistiedoista, jotka kertoivat mitä Kirjoituksissa lukee ja ennenkaikkea, mitä ne tarkoittavat. Voidaan vielä tuhansien vuosienkin kuluttua, että Kirjoituksia ei ole tarvinnut tulkita, vaan lukea, mitä siellä on luettavissa.
Selitän tuontuostakin, että Alkuperäisen Seurakunnan opinmuoto on ainoastaan Raamatussa ja siellä tiivistelmänä Apt.2. luku. Sitten ole lukemattomia kertoja maininnut, että Jumalan Seurakunta muodostuu uskoontulleista ja senjälkeiseen aikaan annettujen ohjeiden, opetusten, oppien noudattajista. Seurakunnan jäsenyys kulkee, perustautuu sydämeltä sydämelle ja näiden ”sydämien” yhteiselle uskolle, mikä usko on Isän Jumalan lahja niille, jotka ovat suostuneet Hänen vetoonsa Jeesuksen pelastettavaksi. Eli todisteita, dokumentaatiota on taatusti riittävästi.
Tässä olen nyt, taas, selittänyt ”Helluntaipäivän Kastajaliikkeen” jäseneksi tulon ehdot ynnä olen kertonut missä ”rakennuksessa” se kokoontuu. Paikallisseurakunta on ajallinen Jumalallinen muoto. Jäseniä on esimerkiksi evlut kirkon jäsenyydessä. He muodostavat joskus ikäänkuin koteloituneen yksikön, koska evlut kirkko ei erota näitä uskoontulleita luetteloistaan, elleivät ihmiset itse eroa. Tällä ei kuitenkaan ole mitään hengellistä merkitystä.
Olet siirtynyt evlut kirkosta ortodoksiseen kirkkoon. Oliko ja onko mitään oppia, mikä korjaisi toista paremmaksi, oikeammaksi Raamatullisesti. Tiedän, etteivät ortodoksit ja rkk hyväksy HPK:n opinmuotoa autuuttavaksi. Siitä on oma kohta RKK:n katekismuksessakin.
Kommenttisi ensimmäinen lausahduksen, ”valitettavasti et osaa, etkä ilmeisesti pysty dokumentoimaan kastajaliikkeen historiallista konstruktiota.”, olen jo usein kumonnut ja teen sen taas. Siis ”osaan ja pystyn (tarkoittanee samaa) todentamaan ensin Raamatusta ensimmäisen uskovien yhteyden, uustestamentillisen Seurakunnan synnyn. Myös sen olen usein käynyt läpi mitä oli ennen sitä, eli Jumalan Seurakunta oli jokaisessa jaksossa harvojen yhteys keskenään ja Jumalan kanssa. Onko halusi kehitellä, kaivaa jostakin sellaiset dokumentit kuin minkä päällä Ortodoksinen kirkko toimii. Tällaisia todisteita ei ole, ei Jumalan vahvistamia.
Jostain syystä sinun eikä monen muunkaan ymmärrykseen ei yllä seikka, jota toistelen tuontuostakin, että, ”Helluntaipäivän Kastajaliike”on ilmaisu raamatullisesta ilmiöstä. Sitä on kutsuttu Helluntailaisuudeksi, mutta koska ilmiö ei ole minkään yksityisen herätysliikkeen ilmiö se ärsyttää. Helluntalaisuuden opetus on yks yhteen Alkuseurakunnan, eli Apt. 2 luvun opetuksen kanssa. (Toteutus yhtä vajaata kuin alussa)
”Koko Totuus on koko Raamattu.” Kyllähän Raamatussa kerrotaan, mikä – tai oikeastaan kuka – on Totuus. ”Jeesus vastasi: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.’ (Joh. 14:6,7)” Islamin parissa työskennellyt viisas henkilö määritteli aikoinaan, että Jeesuksen paikalla on Islamissa Koraani. Raamatun paikalla taas on profeetta Mohammed. Koraani on muslimeille profeetan ilmoittama totuus. Meille kristityille Jeesus on Raamatun ilmoittama totuus. Emme siis usko Raamattuun vaan Jeesukseen Kristukseen.
Reijo, kiitos vastauksesta valitettavasti, et vieläkään osoita mitään kastajaliikkeen historiallista jatkumoa, et mitään dokumenttia, et historiallisia paikkakuntia missä he vaikuttivat, et niiden historiallisia opettajia, tekstejä. Luulisin sen olevan helppoa, jos kastajaliike on kerran ollut olemassa. Vai onko niin, että niistä ei tiedetä mitään.
Toistat jälleen jotakin omaa luomaasi mielikuvaa, joka on täysin ei historiallinen. Luot Apt 2:sen ympärille kertomuksen joka lähestyy fantasiaa. Kuka tahansa osaa sepittää vastaavan tarinan. Sen sijaan et ole osoittanut mitään dokumenttia missä kastajaliike toimi ja vaikutti, et mitään. Ei mitään todisteita, ei mitään vuosilukuja, ei mitään tekstejä, ei mitään henkilöitä. Joten en arvosta tarinaasi todenmukaisena, se on satu, traditio joka ei ole totta.
Sami,
HKL toimii siellä missä traditiot eivät ohita Alkuperäistä. Ehkä lyhyempi perustelu puree sinuun.
HKL on käsitteellinen termi, Jumalan Seurakunta. Seen varjon alle kuuluu suoraan Raamatusta vastauksia hakevat uskoontulleet.
Sami,
Huomasin, että laitoin toisen lyhennelmän Helluntaipäivän Kastajaliikkeesta. Haluan palata aikaisempaan, eli: HPK.
18:31 kommenttini toiseen kohtaan haluan lisätä viittauksen Hebr. 4:2, eli ”.. mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.”
Tässä todiste alkuperäisen sanoman, siis uskon sulautumisen toimivuudesta.
Reijo on turha jatkaa, koska et pysty osoittamaan kastaja liikkeen jatkumoa, dokumentaatiota, missä liike toimi ja vaikutti, nimiä, paikkoja, jne… näin sinulta puuttuu kaikki.
Olet luonut keinotodellisuuden värivaloilla ja uskot siihen ja uskottelet muille samaa, kastajaliike toimii siellä jossakin. Terveisiä sinne jonnekin, missä ikinä se jossakin on.
Valitsemasi lyhenteet ovat jo käytössä, Reijo Mänttäri. Helsingin kaupungin liikennelaitos ja Hämeenlinnan pallokerho vaikuttavat todellisemmilta kuin luomasi mielikuva alkuperäisestä ’kastajaliikkeestä’. Uskoni mukaan kristilliseen kirkkoon kuuluminen on jotakin käytännöllisempää kuin haikailu jonkin alkuperäisen abstraktion perään.
Reijo, Todellisia kristittyjä on kaikissa kirkoissa. He eivät muodosta mitään salaista tai salaperäistä kastajaliikettä, joka nojautuisi Alkuperäiseen. He muodostavat kyllä Kristuksen kirkon maailmassa. Me emme voi erotella, keitä nuo ihmiset ovat. Lisäksi ”Alkuperäiseen” ei nojaudu kukaan, koska se on täysin mahdotonta. Täysin mahdotonta on myös ajatuksellinen vain Raamattuun nojautuminen. Ihmisellä on aina mukanaan historia, ympäristö. kulttuuri ja myös kristillinen viitekehys, mistä tarkastelee uskoa, Tämän tunnistaminen ja myöntäminen auttaa kristittyjä kohtaamaan toisiaan, ei sellaisen kieltäminen.
Sami,
Lähetät terveisiä kaikille Jeesuksen seuraajille, mutta mistä käsin? Hengellinen todellisuus on aina näkymätön, kuten koko Raamattu sen selittää. Siksi toinen käsky on poistettu tai selitetty tarpeettomaksi, koska ihminen eli liha eli ajallinen tarvii ajallista todistetta. Tämä
Väheksyvät ilmaisusi, kuten ”Ei mitään todisteita, vuosilukuja …”, tästä Jumalan Hengen synnyttämästä Seurakunnasta eivät ole linjassa Apostolien tekojen kertomuksen kanssa. Ensimmäisen Seurakunnan perustamiskokous pidettiin Temppelissä. Uskovat kokoontuivat temppelissä niin kauan kuin se sallittiin, mutta joutuivat pakenemaan koko paikkakunnalta, missä kaikki alkoi.
Eli seinät eivät pidätelleet, eikä fyysinen tila ollut sen koommin toiminnan edellytys. Rukoushuoneita rakennettiin kun kodit kävivät liian ahtaiksi. Siksi Raamattu puhuu Jumalan Valtakunnasta jokaisessa uskovassa sisällisesti ja ainoa temppelirakennus on tämä ajallinen ruumis, josta siitäkään ei jää mitään, vaan tulee maaksi niin perusteellisesti, ettei sitä voida edes jäljittää joskus vuodenkaan päästä hautaamisesta ja joissakin olosuhteissa voi mennä tuhansia vuosia, mutta lopputulos on sama mikä vielä varmistetaan tulelle talletettuna, eli 2.Piet. 3:10 ja 12. Sitten 11 jae painottaa tai maalaa kauhukuvan siitä vaihtoehdosta, mikä näkyviin ”dokumentteihin” turvautumisella on.
Eli kun jopa alkuaineet kuumuudesta hajoavat, häipyvät, haihtuvat. Kirkkorakennukset ja reliikit kuuluvat helposti noihin olemattomiksi haihtuviin.
Olen hyvin perehtynyt asiaan, josta kirjoitan ja pystyn hengellisesti tutkistelemaan laitoskirkkojen pysyvyyden. Eli niiden olemassaolo rajoittuu aikaan, niinkuin kaikki luotu.
Olen samaa mieltä, että hengellistä keskustelua ei voi jatkaa ”dokumenttien” eli aikaan sidottujen todisteiden päällä, mitkä eivät ole kuoleman jälkeisiä ”rakennusaineksia”, joita perinnäissäännöt eli traditiot ovat, poiketessaan, poistaessaan tai lisätessään Alkuperäiseen ilmoitukseen.
Tähän sellainen kommentti, että seurakunta ja kirkko saavat maailmassa aina jonkin näkyvän muodon. Kirkko on hengellinen yhteisö, mutta ei pelkästään hengellinen. Se nousee suoraan inkarnaatiosta eli Jumalan tulemisesta ihmiseksi. Kirkko on hengellinen ja ”jumalallinen”, mutta samalla vajavainen ja inhimillinen. Kirkko kokoaa kristityt yhteen ja välittää Jeesuksen asiaa eteenpäin sukupolvelta toiselle. Sellainen opetus, että kirkon muodostaisivat vain hengessä tai Hengessä toisiinsa mielissään liittyvät ihmiset ei ole oikea. Liitymme kyllä Hengessä yhteen, mutta kuulumme samalla näkyvään, maanpäälliseen yhteisöön. Niin se oli alkuseurakuntienkin aikana.
Toivo L. Haluan hiukan kommentoida blogiasi. Ensiksikin olet aivan oikealla asialla kun puolustat niitä kristittyjä, jotka käyvät sillloin ja tällöin kirkossa ja niin edelleen. Kiitos siitä.
Toiseksi. Kirkkomme johtajissa, jäsenissä ja työntekijöissä on – valitettavasti – harhaoppisia ja klassisesta kristinuskosta luopuneita, kun asiaa tarkastellaan erilaisten julkisten dokumenttien valossa. Perusteluja siis kyllä löytyy. Samalla on tietenkin syytä välttää harhaoppisuussyytöksien ylenmääräistä viljelyä, leimojen lätkimistä ja tarpeetonta polemiikkaa sekä henkilökohtaisuuksiin käymistä.
Valitettavasti kansankirkkomme luonteeseen näyttää kuuluvan se, että erilaisia näkemyksiä on legio ja jämäkkyyttä käytetään lähinnä silloin, kun se palvelee erilaisia kirkkopoliittisia tarpeita. Kerran luterilaisuudessakin oli aika, jolloin vallitsi suuri opillinen yksimielisyys (sekä mielipiteiden kirjo), vaikka elämäntavat myös papiston piirissä olivat aika kauheat ja erilaisia väärinkäytöksiä tapahtui.
Meidän olisi syytä palata takaisin juurillemme, mutta viime kädessä vain Jumala voi antaa meille tämän hengellisen uudistuksen.
Marko, kommentissasi syyllistyt siihen, mitä toivot varottavan:”Kirkkomme johtajissa, jäsenissä ja työntekijöissä on – valitettavasti – harhaoppisia ja klassisesta kristinuskosta luopuneita, kun asiaa tarkastellaan erilaisten julkisten dokumenttien valossa. Perusteluja siis kyllä löytyy. Samalla on tietenkin syytä välttää harhaoppisuussyytöksien ylenmääräistä viljelyä, leimojen lätkimistä ja tarpeetonta polemiikkaa sekä henkilökohtaisuuksiin käymistä.” Tarkoitan siis erityisesti tätä kohtaa:”Kirkkomme johtajissa, jäsenissä ja työntekijöissä on – valitettavasti – harhaoppisia ja klassisesta kristinuskosta luopuneita, kun asiaa tarkastellaan erilaisten julkisten dokumenttien valossa.”
On aika vaativaa määritellä kuka on ”klassisesta kristinuskosta luopunut” ja yhtä vaativa ellei vaativampi, kuka on harhaoppinen. Pitää määritellä, mitä on harhaoppi, Myös käsite ”klassinen kristinusko” voi tarkoittaa tietyn hengellisen suunnan teologista ajattelua ja Raamatun tulkintaa . Toki sen voi ymmärtää myös niin, että se tarkoittaa kristinuskon yleisiä sisältöjä, jotka nousevat jakamattoman kirkon ajoilta. Harhaopeiksi herkästi syytetään erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia, jotka eivät liity asioihin, jotka varhaisen kirkon aikaan olivat harhaoppeja. Niitä ovat mm. uskostamme eroavat käsitykset Jumalasta, Jeesuksesta, sakramenteista ja vastaavista asioista. En ole sellaisia havainnut.
Kotimaa-lehdessä oli tänään Juhani Forsbergin (dos.em.) ja Jouko N. Martikaisen (prof. em.) kirjoitus, jossa he toteavat, että evlut-kirkko on nykyään kasvotusten samanlaisen kulttuuri-ilmaston kanssa kuin varhaiskirkko ja viittaavat sillä gnostilaisuuteen.
Augustinuksen kirjassa – Jumalan valtio – on kohta, jossa hän kirjoittaa: ”Pakanalliset uskonnot julistavat vapautusta Luojan asettamista luomakunnan rakenteista ja ihmisen sulautumista osaksi jumaluutta. Ihminen pyritään vapauttamaan syyllisyydestään häivyttämällä sukupuoliero ja murentamalla aviouskollisuuden merkitys”.
Tuossa artikkelissa ei ole mainintaa Agustinuksesta, mutta samankaltaisuutta tämän ajan ja Augustinuksen ajan välillä on löydettävissä Forsbergin ja Martikaisen kirjoituksesta.
Toivo L. Pitänee sitten listata lonkalta. Sellaiset asiat kuin spn-vihkimiset, naispappeus ja -piispuus, Kalkhedonin kristologiasta poikkeavat opetukset Kristuksen persoonasta, neitseestäsyntymisen ja Kristuksen ylösnousemuksen ”vertauskuvalliset tulkinnat”, sovitusopin välttäminen, Raamatun sanan pitäminen toivottoman ristiriitaisena, kasteen merkityksen uusin tulkinta viime synodaalikirjassa, pelastusopin eräät tulkinnat, abortin ja eutanasian hyväksyminen, Jumalan ymmärtäminen mielen sisäiseksi olennoksi, taivaan ja kadotuksen kieltäminen. Tässä joukko asioita, jotka eivät käsittääkseni ole yhteensopivia klassisen kristinuskon kanssa, miten se sitten yksityiskohdissa rajataankin. Tiedän kyllä, että myös valistusajan kirkonjohtajat olivat yksityiaajattelultaan aikamoisia kerettiläisiä ja kirkkoa ei tässä maailmanajassa pidä yrittää ihmisvoimin puhdistaa.
Me kaikki voimme erehtyä ja on myös tehtävä ero akateemisen katederin ja saarnatuolin välillä kuten myös opin ja dogman välillä. Kristinuskon yleinen sisältö vastaa kuitenkin hyvin sitä, mitä itse ymmärrän klassisella kristinuskolla.
En ole todellakaan innostunut jostakin Pieperin dogmatiikan tyylisestä jyrkästä polemiikasta ja oppituomioiden oma-aloitteisesta räiskimisestä eri suuntiin. Nykyaikana on tavallista, että äänekkäät arvostelijat ovat itse edustaneet ongelmallisia opinkäsityksiä (esim. viidesläinen 1980-luvun raamattukeskustelussa). Jumalan edessä itse kukin meistä tekee tiliä itsestään ja uskostaan. Mutta ei voi olla niin, että uskon asioissa ”kaikki virtaa”.
On totta, että naispappeus ja naispiispuus eivät sovi kristillisyyteen, mutta eivät sovi miespappeus ja miespiispuuskaan. Sukupuolen liittäminen niin tai näin kaikille kristityille kasteessa annettuihin valtuuksiin ei ole kristillistä.
Martti P. Jaksat urheasti toistaa Kirkon tradition (ml. Raamattu ja lut. tunnustuskirjat) valossa kestämätöntä tulkintaasi. (Jos otetaan varaslähtö Wappuun niin papit ja pastorit voidaan minun puolestani nimetä vaikka piruntorjuntamiehiksi tai -henkilöiksi).
Muistetaan nyt kuitenkin se, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Yhteinen pelastus ei kumoa eri sukupuolten komplementaarisuutta kristillisessä kirkossa ja ihmiskunnassa ylipäänsä.
Joka tapauksessa jo sen, että jossakin kirkossa voidaan uudelleentulkita perusteellisesti aivan uskomme ytimeen kuuluvia uskontunnustusten lausumia ilman seurauksia, luulisi antavan aihetta vakavaan pohdintaan siitä, mihin ollaan menossa. Tilastollisesti erilaiset uudelleentulkinnat kun tapaavat korreloida keskenään ja näyttävät myös olevan sukupuolisidonnaisia papiksi vihittyjen parissa, vaikka yksikökohtaisia eroja on.
Joka tapauksessa on selvää, että Suomenkin kirkosta löytyy koko joukko eri tehtävissä toimivia henkiköitä, jotka eivät edusta klassista kristinuskoa. Muilla mittareilla arvioiden he tietysti voivat olla ja ovatkin kaikin tavoin päteviä, osaavia ja miellyttäviä henkilöitä.
”Yhteinen pelastus ei kumoa eri sukupuolten komplementaarisuutta kristillisessä kirkossa ja ihmiskunnassa ylipäänsä.” Mitä ymmärrät komplementaarisuudella? Se ei tarkoitaa vastakkainasettelua vaan päinvästöin täydentämistä. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi, ei joko mieheksi tai naiseksi.
Martti P. Tällaisella blogialustalla ei voi joka kerta esittää pienoistutkielmaa Raamatun ihmiskuvasta. Jumalan kuva ja kaltaisuus liittyvät ensisijaisesti meidän jumalasuhteeseemme ja asemaamme luomakunnan sijaishallitsijoina. Ihminen on biologisestikin tarkasteltuna nisäkäs ja nisäkkäät jakautuvat tyypillisesti uroksiin ja naaraisiin. Sitten näillä voi olla erilaisia kokemuksia. Ihmisen tapauksessa täydentäminen tarkoittaa sitä, että uutta ihmiselämää ei synny ilman miehiä ja naisia sekä sitä, että lähtökohtaisesti ihmisurokset ja -naaraat tapaavat yhdessä täydentää toisiaan omilla ominaisuuksillaan.
En aio jatkaa tätä näkemysten vaihtoa kanssasi tämän pidemmälle. Kun klassisesta kristinuskosta keskustellaan, olisi mielekkäämpää pohtia Raamatun tulkintaa ja luonnetta sekä uskontunnustuksen tulkintaa. Nyt kutsuu lepopäivän pyhittäminen. Siunattua pyhää!
”Ihmisen tapauksessa täydentäminen tarkoittaa sitä, että uutta ihmiselämää ei synny ilman miehiä ja naisia sekä sitä, että lähtökohtaisesti ihmisurokset ja -naaraat tapaavat yhdessä täydentää toisiaan omilla ominaisuuksillaan.” Mitä tällä on tekemistä kirkon viran kanssa?
Martti Pentti. Etkö tosiaan ymmärrä, vai elämmekö todellakin näin erilaisissa hengellisissä todellisuuksissa? Jumalan valtakunnan työssä tarvitaan sekä miehiä että naisia, mutta papin/pastorin virka on miehelle kuuluva.
Ja kuten totesin: olisi hedelmällisempää pohtia sitä, miksi ja miten uskontunnustus ja moni muu kristinuskon ytimeen kuuluva asia, on radikaalisti tulkittu uudella tavalla niin, että klassinen kristinusko on muuntunut joksikin muuksi?
”Olisi hedelmällisempää pohtia sitä, miksi ja miten uskontunnustus ja moni muu kristinuskon ytimeen kuuluva asia, on radikaalisti tulkittu uudella tavalla niin, että klassinen kristinusko on muuntunut joksikin muuksi?” Minkä vuoksi sitten jaksat roikkua menneiden vuosisatojen naisvastaisuudessa? Se, että ihmisellä on kohtu ja munasarjat, ei todellakaan tee hänestä kelvotonta julistamaan sanaa ja jakamaan sakramentteja.
Herra Jumala. Me kiitämme sinua, että kirkkosi ovat avoinna kaikille ihmisille ja että me saamme kenenkään estämättä kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseemme. Auta meitä jokaisessa saarnassa kuulemaan viesti puutarhan avatulta haudalta. Auta meitä jokaisessa virressä kuulemaan pääsiäistervehdys. Auta meitä kirkkomme liturgiassa ja jokaisessa ehtoollisvietossa kohtaamaan elävä Vapahtaja. Herra Jeesus Kristus! Sinä olet totisesti ylösnoussut. Lahjoita meillekin elämä.
Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 191, WSOY, 1965.
Reijo Mänttäri, kuten Toivo Loikkanen viisaasti sanoo; ”seurakunta ja kirkko saavat maailmassa aina jonkin näkyvän muodon.” Hengellinen todellisuus saa aina konkreettisen muodon, se ei ole spiritualistinen, henkinen epämääräinen todellisuus, vaan konkreettinen muodot omaava, kuten Jumala otti inkarnaatiossa lihan muodon. Myäs Pyhä Henki asettuu asumaan ihminen ruumiiseen, eikä väheksy ihmisen ruumista. Ruumiimme on juuri Pyhän Hengen temppeli.
Kastajaliikken todellisuudesta ei ole mitään dokumentaatiota, ei mitään, joten se voi olla abstrakti henkinen todellisuus. Se voi vedota Apt 2:seen ja kertoa mystisiä henkisiä tarinoitaan, vailla todellisuutta. Ei ole olemassa mitään historiallista kastajaliikettä, koska et pysty Reijo osoittamaan sen konkreettista olemassa oloa. Tiedätkö muuten missä apostolit vaikuttivat ja kuolivat? Pidän selityksiäsi kastajaliikkeestä disinformaationa, vailla todellisuus pohjaa. Spiritualistisena, new age tyyppisenä henkisenä huu haana.
Sami, tämä kommenttisi taisi tulla väärän kommentin alle.
Toivo, noi näyttää nyt käyneen.
Kiinnostus heräsi ja googlasin:
Uskonpuhdistuksen kastajaliikkeet olivat uskonpuhdistuksen yhteydessä, varsinkin reformoidusta kirkosta erkaantuneita opiltaan radikaaleja ryhmiä. Ne eivät muodostaneet mitään yhtenäistä kirkkoa, eivätkä eri ryhmien opitkaan olleet samanlaisia. Yhteistä niille oli pääasiassa kasteen uusiminen eli aikuiskaste. Uskonpuhdistuksen kastajaliikkeistä kehittyivät myöhemmin erilaiset vapaat suunnat.
Kasteenuusijoiden alkuna oli radikaaleimpien uudistajien eroaminen reformoidusta kirkosta. Tämän jälkeen he perustivat erilaisia kasteenuusijoiden yhteisöjä.[1] Tällaiset uudet liikkeet korostivat aikuiskastetta ja suhtautuivat kielteisesti myös maalliseen esivaltaan. Nämä syntyneet ryhmät olivat keskenään hajallisia, ja niiden opit erosivat paljon toisistaan. Yleisesti kasteenuusijat kieltäytyivät aseiden käytöstä, mutta myös poikkeuksia oli: melchiorilaisiksi kutsuttu ryhmä muun muassa valtasi aseellisesti Münsterin. (Wikipedia)
Varhaisempia kastajaliikkeitä internetin hakupalvelimet eivät tunne? Apt. 2 / Helluntain tapahtumat ovat koko Kristuksen Kirkon historiaa. Alkuseurakunnan n. 500 uskovaa ovat kaikkien kristittyjen ”esikoisia”, ei vain Helluntaiherätyksen.
Toivo, otan ulos kommentistasi seuraavan ja tuon sen tänne alas, jotta tapahtuisi kohdistus.
”Kirkko kokoaa kristityt yhteen ja välittää Jeesuksen asiaa eteenpäin sukupolvelta toiselle. Sellainen opetus, että kirkon muodostaisivat vain hengessä tai Hengessä toisiinsa mielissään liittyvät ihmiset ei ole oikea. Liitymme kyllä Hengessä yhteen, mutta kuulumme samalla näkyvään, maanpäälliseen yhteisöön. Niin se oli alkuseurakuntienkin aikana.”
On totta, että kirkot pyrkivät kokoamaan lähinnä ”kristillismieliset” yhteen. Alkuperäinen sana on kreikaksi ”christianos”, mikä olisi käännettynä Jeesuksen opetuslapsi, eli Jeesuksen uskov, eli uskova. Näin vain ”mielissään toisiinsa liittyvät” erottuisivat niistä, jotka ovat osa Kristuksen ruumista, eli Seurakuntaa. Kuuluminen samaan maanpäälliseen yhteisöön henkisesti/mielissään yhtenevien kanssa muodostaa kirkon, eli ”sekalaisen seurakunnan”, mikä Augustinuksen oppi sai jatkumon Lutherin reformaatiossa.
Koska ”corpus mixtumi’a” ei Raamatussa ole, niin se on tämä maailma, eli pelto, johon Augustinuksen käyttämä Jeesuksen vertauskin viittaa.
Uskovien, eli Jeesuksen opetuslapsien yhteisö, ek-klesia, muodostuu uskoontulleista, jotka heti Pietarin saarnan tuloksena ja sen jälkeen liittyivät yhteen. He elivät maailmassa, pellossa jossa he muodostivat kaiken keskellä ”uloskutsuttujen” paikallisseurakunnan. Se ei koskaan ole ollut täydellinen, mutta se on rakennettu täydellisen päälle, apostolien ja profettojen laskemalle perustukselle.
Evlut kirkossa on jäseninä uskovia ja ei-uskovia. Eli se on tämä maailma, pelto. Voidaan myös todeta, että sen merkitys on sosiaalinen ja ajallisesti myönteinen. Katson kuitenkin, että se on merkityksetön, mitä raamatulliseen tehtävään tulee. Raamatullinen tehtävä kuuluu vain uskoville, joita uskovia on evlut jäsenluetteloissa. Luettelon, evlut kirkon jäsenyyttä kuvaa myös se, että helluntaiseurakunnan jäseniäkin on evlut kirkonkirjoissa vielä mukana. He ovat niitä, jotka ovat tulleet uskoon ja harrastavat uskovien yhteyttä esimerkiksi helluntaiseurakunnassa.
”Raamatullinen tehtävä kuuluu vain uskoville, joita uskovia on evlut jäsenluetteloissa. Luettelon, evlut kirkon jäsenyyttä kuvaa myös se, että helluntaiseurakunnan jäseniäkin on evlut kirkonkirjoissa vielä mukana. He ovat niitä, jotka ovat tulleet uskoon ja harrastavat uskovien yhteyttä esimerkiksi helluntaiseurakunnassa.”
Helluntailaisuus määrittää uskovan statuksen? Onko luterilaisessa kirkossa muitakin uskovia kuin helluntailaisia Reijo Mänttärin mielestä? Raamatun mukaan kaikki uskovat ovat sekä vedestä että Pyhästä Hengestä syntyneitä.
”Oikea” helluntailainen, kastaja, ei hyväksy lapsikastetta, vaikka se on on suoritettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Paajanen Sami:lle,
Tuo kommenttisi 13:58 toistaa jo pariin otteeseen sanomasi väheksymisen. Uskon ja on dokumentoitavissa että kantasi on maailmanlaajuinen, enkä sen suosiota väheksykkään.
Kuitenkin lausumasi ”joten se voi olla abstrakti henkinen todellisuus” pitää paikkansa mitä käsitteellsyyteen tulee, mutta ”henkinen” ei ole hengellistä, mitä Apostolien tekojen 2. luku pelkästään on vielä tänä päivänäkin. Olen itse sen toteutumisjatkumon todistus ja käynnyt olosuhteitten vuoksi todistamassa Pyhästä hengestä syntyneen uskon tuloksia ympäri maailmaa, kuten Kiinassa, Iranissa, Venäjällä, Brasiliassa. Joissa maissa, muunmuassa , ”HPK” (käsitteellinen ilmaisu) ilmiö toimii.
Itse olen nimittänyt koko Vanhan Liiton profetioiden toteutumisen Helluntaipäivän Kastajaliikkeeksi. Olet liikaa juuttunut traditioihin ja siksi et näe sitä näkymätöntä, mihin 2.Kor.4:18 viittaa ja on ”kyky”, alkaa kasvamaan Jumalan Pojan uskon vaikutuksesta, uskovissa.
”Itse olen nimittänyt koko Vanhan Liiton profetioiden toteutumisen Helluntaipäivän Kastajaliikkeeksi.”Lienee siis asiallista nimittää oppiasi mänttäriläisyydeksi.
Reijo, väität sellaista mikä ei pidä paikkaansa. Ei ole mitään kastaja liikettä, joka olisi alkunut Apt 2 ja jatkunut näihin päiviin asti. sinulla ei ole mitään konkreettista historiallista dokumentaatiota tästä liikkeestä. Miksi ei ole? Siksi koska koko liikettä ei ole ollut. Kirkko on aika kastanut ja kirkolla on dokumentit, paikat, henkilöt ja kirkko osaa näyttää jatkumonsa tähän päivään asti.
Reijo, Raamattu on tradition vanhempi osa, jonka ortodoksinen kirkolliskokous kanonisoi 300 luvulla. Tätä ennen ei ollut kanonisoituja tekstejä.
Korjaus edelliseen; Raamattu on siis tradition kakkososa.
Sami P. Alussa oli kylläkin sana, jota Sanan kohtaamat ja kutsumat apostolit sekä muut julistivat. Tämä suullinen sana sitten kirjattiin Uuteen testamenttiin. Vanha testamentti taas oli jo käytännössä valmiina ennen Uutta. Se on sitten eri asia, jos halutaan korostaa kirkon ja ekumeenisten konsiilien arvovaltaa suhteessa Raamattuun.
Marko, osoittain näin. Kirkko tietysti valitsi tekstit jotka tulivat kaanoniin. Apostolit veivät myös eteenpäin monia Kristuksen opetuksia jotka eivät tulleet myöhenminkään Raamatun kirjoihin. Tämä koskee niin totuuksia kuin niihin liittyviä tapoja. Alunperin suullisena elänyt traditio tuli ekumeenisten konsiilien opetuksiin ja säädöksiin. Traditio täydentää ja selventää Raamattua sekä auttaa ymmärtämään sitä. Raamattu ei ole kirkon alkulähde, vaan se on yksi perimätieton muodoista.
Niin kuin Augustinus sanoo osuvasti: ”Älkäämme kuulko kirkossa tällaista puhetta: ’näin sanon minä’, ’näin sanot sinä’, ’näin sanoo hän’; vaan: ’näin sanoo Herra’.”
Martin Chemnitz, Enchiridion, Taivaallisten opinkohtien käsikirja, s. 47, Concordia ry, 2023.