Silloin kun olin vielä sata lasissa vanhoillislestadiolaisuudessa mukana, luita ja ytimiäni myöten, pelkäsin monia asioita. Me ihmiset olemme kuitenkin erilaisia. Vl-liikkeenkin sisälle mahtuu monelaisia tallaajia jo luonteiden puolesta ja erilaisissa perheissä kasvatuksensa saaneita, joten näitä kokemuksiani, joista nyt aion kertoa, ei voi yleistää kaikkia vl-ihmisiä koskeviksi. Puhun lähinnä omasta kokemuksesta. Tosin tiedän kuulemieni juttujen perusteella, etten ole ainut kokemusteni kanssa.
Pelko numero yksi oli vl-uskon menettämisen pelko. Sen, että jonain päivänä sanon läheisilleni, etten enää halua olla uskomassa. Tässä pelossa pahin ajatus oli se, että siitä hetkestä eteenpäin, kun vl-uskonsa kieltää, sitä on helvetinmatkalainen. Lisäpelotteena oli usein kuultu lausahdus: voi sitä, joka Jumalan hylkää, mutta voi-voi sitä, jonka Jumala hylkää.
Puhuttiin myös armonajan loppumisesta omalla kohdalla ja kulkeutumisesta niin kauaksi, ettei löydä enää tietä takaisin Jumalan valtakuntaan. Mutta tähän pelkoon liittyi myös pelko siitä, mitä muut uskovaiset sanoisivat tällaisessa tilanteessa ja minkälaisia mahdollisia puhutteluita joutuisi saamaan osakseen. Pohjalla oli myös vahva ajatus, ettei haluaisi ilmoisina ikinä aiheuttaa läheisilleen pahaa mieltä kieltämällä vl-uskon.
Toinen pelkoa aiheuttava asia oli muista vl-uskon kieltäjistä. Oli tosi ahdistavaa ajatellakkaan sellaista mahdollisuutta omalle kohdalleen, että joku läheinen kieltäisi vl-uskonsa. Välillä näin kuitenkin kävi. Voi miten ahdistavaa se oli, ja pelottavaa 🙁 Oli tosi vaikeaa kohdata tällainen vl-uskonsa kieltäjä hänen ”temppunsa” jälkeen ja asiasta puhuttiin ja puhistiin toisten uskovaisten kanssa, yhdessä hallisteltiin ja mietittiin kaikkia mahdollisia eri syitä ratkaisulle. Yleisin ajatus oli se, että kieltäjä oli mieltynyt johonkin syntiin, josta ei kyennyt luopumaan.
Olen miettinyt usein sitä, että miksi vl-uskosta luopunut tuntui tempauksensa johdosta täysin eri ihmiseltä kuin aiemmin, ennen tempaustaan. Pelottavalta, synkältä, harhautuneelta, syntiin mieltyneeltä, jollakin tavalla vaaralliselta, sielunvihollisen talutusnuorassa kulkijalta ja pimeydessä elävältä. Sitä ajatteli automaattisesti tuon kieltäjän kuvioihin tulevan kaiken mahdollisen pahuuden, huoruudesta juoppouteen. Tosin joidenkin kohdalla tällaiset pelot osoittautuvat ihan vääriksi, mutta yhtä kaikki sitä ajatteli kieltäjän elämään kuuluvan paljon syntielämää. Jos ei sitten muuta, niin meikkaaminen, hiusten värjääminen, tanssi ja huono musiikki.
Kun aloin kritisoimaan vl-liikkeen asioita omalla nimelläni täällä netissä, sain usein sellaisia epäilyjä osakseni, että olen jäänyt jonkun synnin taakse. Siinä vaiheessa kun jätin liikkeen selvin sanoin, jotkut epäilivät minun jättävän samalla perheeni. Tällaiset epäilyt ovat tosi ikäviä, vaikka tuskin kukaan ihminen päällä maan, voi mennä vannomaan, ettei itselle tule koskaan avioeroa tai että tekisi mitään muutakaan tyhmää elämässään. Mutta minulle perhe on elämä ja täytyisi tapahtua jotain tosi kamalaa ja mullistavaa, jotta tilanne tältä osin muuttuisi. Rukoilen hyvää Jumalaa varjelemaan minua ja perhettäni kaikelta pahalta.
Tosiasiassa, vietän tavoiltani melkoisen lestadiolaista elämää, korvakilluttimistani huolimatta. Eli ei ole tulleet alkoholit sun muut tanssit ja rumputusmusiikit kuvioihin mukaan. Samaa voin sanoa moneista muistakin liikkeestä irtaantuneista; ei kovinkaan radikaaleja muutoksia ole tullut kehiin. Moni liikkeessä sisällä olevakin viettää enempi vl-opetuksen vastaista elämää kuin minä ja moni muu ei-vl. Näihin asioihin vaikuttaa niin paljon luonne ja omat viehtymykset.
Jos nyt miettii noita mun pelkoja ja ahdistavia ajatuksia vl-uskosta luopumisesta, niin eipä ihme, miten vaikean ja ylipääsemättömän juovan sellainen ajattelu tuo vl-uskosta luopuvan ja vl-uskovan välille. Aika tietty korjaa tuollaistakin tilannetta ja vähentää jännitteitä, mutta ennalleen se ei koskaan tule niin kauan, kun ajattelu pysyy tuollaisella tasolla.
Olen herkkä ihminen ja uskoin kaiken, mitä vl-liikkeessä opetettiin, siksi pelkäsin niin paljon kaikkea. Lisäksi olin koko sydämestäni kiinni liikkeessä, joten silläkin on ollut vaikutuksensa kokemiini asioihin. Väliin saan kuulla ihmettelyjä vl-ihmisiltä siitä, että olen ottanut niin tosissani kaiken, he kun osaavat poimia rusinat pullasta 🙂 Mulle pitää olla koko pulla hyvää, ensi haukkasusta säästämääni voisilmään 🙂
Tuttuja tunnelmia minullekin. Itsekin viime vuosina törmännyt siihen, että aika moni osaa ottaa rusinat pullasta vl:ssä. Että itse on ottanut ”liian tosissaan” kaiken.
Ja tuo liikkeestä lähteminen on suuri tabu. Saattaa olla todella ahdistava ja hämmentävä tilanne liikkeessä oleville. Jollakin tavalla konkretisoituu, että sellainen vaihtoehto on edes olemassa. Muuten pyritään elämään sellaisessa lintukodossa, ettei liikkeen ulkopuolista maailmaa ole olemassa ainakaan lähipiirissä.