Pelkkää armoa

Emme tietenkään voi armoa ansaita jollakin parannuksen teolla. Yksinkertaistaen voidaan kuitenkin sanoa, että ilman parannusta me emme ole armon piirissä. Katumaton ei näet edes kaipaa armoa ja anteeksiantoa.
Siksi Luther sanoi 1. teesissään, että kristityn koko elämä on oleva parannusta. Samaa sanoo Katekismuksemme kasteoppetus.
Tähän viittaa selvästi Paavali.
Sillä jos te lihan jälkeen elätte, niin teidän pitää kuoleman, mutta jos te lihan työt hengen kautta kuoletatte niin te saatte elää. (Room 8:13)
Sillä kaikki, jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset.

Keitä sitten ovat ne, jotka eivät elä jatkuvassa parannuksessa?
”Mutta, jotka lihassa ovat, ei ne taida olla Jumalalle otolliset” (Room 8:

Ilmaisin ajatukseni epäselvästi. Olen samaa mieltä siitä, että ”kaikki on armoa”. Samoin uskon ns. edeltävän armon vaikutukseen ihmisen kääntymisessä Jumalan valmistaman pelastuksen puoleen.

Bo Giertzin sanoin ilmaistuna ”Usko ei ole suoritus, meidän hyvä aikaansaannoksemme. Pikemminkin sitä voitaisiin sanoa tyhjyydeksi, tarpeeksi, puutteeksi, jonka Kristus täyttää sillä, mitä hän yksin voi antaa. Uskoa on verrattu tyhjään käteen, joka ottaa vastaan lahjan. Niin kauan kun ihminen ei ole mitään vailla eikä tarvitse apua, ei hän myöskään usko.”

Varmasti on armon vaikutusta myös se, että ihminen voi uskossa ottaa vastaan pelastavan armon. Käden ojentaminen Kristuksen puoleen tapahtuu armon vaikutuksesta. Mutta ”tyhjän käden” pitää ottaa vastaan tuo tarjottu lahja, omistaa uskossa armo ja anteeksiantamus itselleen henkilökohtaisesti.

”Usko on tarttumistoiminto, joka sydämellä tarttuu Kristukseen eli syntien anteeksiantamukseen ottaen sen näin tarttumalla vastaan..” F. Pieper, s. 338.

Kiitos hyvistä kommenteista, Jorma. Kyllä sinä uudestisyntynyt uskova luterilainen olet. Uskomme on suuri armolahja Jumalalta.

Emme tietenkään voi armoa ansaita jollakin parannuksen teolla. Yksinkertaistaen voidaan kuitenkin sanoa, että ilman parannusta me emme ole armon piirissä. Katumaton ei näet edes kaipaa armoa ja anteeksiantoa.

Jumala armahtaa meidät ja antaa meille armossaan uskon ja sen jälkeen voiman tehdä parannusta.

Varmasti on armon vaikutusta myös se, että ihminen voi uskossa ottaa vastaan pelastavan armon. Käden ojentaminen Kristuksen puoleen tapahtuu armon vaikutuksesta. Mutta ”tyhjän käden” pitää ottaa vastaan tuo tarjottu lahja, omistaa uskossa armo ja anteeksiantamus itselleen henkilökohtaisesti.

Kiitos Jari hyvästä pohdinnasta. Ajattelen niin, että kaikki on Jumalan työtä ja armoa, myös se, että me otamme tarjotun lahjan vastaan.

Perisynnin turmelema ihminen vastustaa Jumalaa kaikin voimin. Jumala kuitenkin haluaa pelastaa jokaisen ihmisen ja synnyttää jumalattomassa uskoa.

Jumala ei tahdo, että kukaan joutuu kadotukseen vaan että kaikki kääntyvät hänen omikseen ja saavat iankaikkisen autuuden. Hes. 33:11: ”Niin totta kuin minä elän, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää.” (Joh. 3:16) ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Sen tähden Jumala määrättömässä hyvyydessään ja laupeudessaan antaa julkisesti saarnata jumalallista, iankaikkista lakiaan ja ihmeellistä suunnitelmaansa pelastaa meidät, toisin sanoen pyhää evankeliumia, joka yksin tekee autuaaksi, se kun puhuu Jumalan iankaikkisesta Pojasta, meidän ainoasta vapahtajastamme ja pelastajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Näin Jumala kokoaa itselleen ihmiskunnasta iankaikkisen seurakunnan, näin hän synnyttää ihmisten sydämessä oikeaa parannusta eli synnintuntoa ja uskoa Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen. Jumala tahtoo käyttää yksinomaan näitä välineitä, nimittäin pyhää sanaansa, kun sitä kuullaan saarnattavan tai kun sitä luetaan, sekä sakramentteja, kun niitä hänen sanansa mukaan käytetään. Millään muulla keinolla Jumala ei kutsu ihmisiä iankaikkiseen pelastukseen, vedä heitä luokseen, käännytä, uudestisynnytä eikä pyhitä. 1. Kor. 1:21: ”Kun maailma ei viisaudellaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi pelastaa järjettömän saarnan avulla ne, jotka siihen uskovat.” Ap. t. 11:14: ”Pietari on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta pelastut sinä ja koko sinun perhekuntasi.” Room. 10:17: ”Usko tulee saarnasta, mutta saarnaamisen perustana on Jumalan sana.” Joh. 17:20: ”Isä, pyhitä heidät totuudessasi, sinun sanasi on totuus. Minä rukoilen kaikkien niiden puolesta, jotka heidän sanansa kuullessaan uskovat minuun.”

Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje (sivu 483, kohdat 49-51)

Tuli mieleen se, että kaikki ihmiset olemme heikkoja. Osa myöntää sen ja tajuaa tarvitsevansa armoa, osa koettaa kieltää sen ja rakentaa omaa elämäänsä näennäisvahvuuden varaan. Jako ei kulje heikkojen ja vahvojen välillä, vaan heikkoutensa tunnustavien ja sen kieltävien välillä. Jos jotain uskaltaisin sanoa viimeisestä tuomiosta, ajattelisin siellä olevan jokseenkin saman jakolinjan.

Elias, kiitos hyvästä kommentista. Näin on. Tänään aamulla terapeutin kanssa palattiin aikaan kun masennuin noin 6 vuotta sitten ja siihen kun palasin töihin. Silloin lääkärini halusi suojella minua ja kertoi, että töissä ei tarvitse kertoa mitä on sairastanut. Jotenkin minulle sopi paremmin olla avoin ja kertoa omasta sairaudesta kaikille. Minun työyhteisöni suhtautui erittäin hyvin minuun, vaikka kerroin sairaudesta. Samoin suhteessa Jumalaan meidän kannattaa olla avoin ja kertoa kaikki mikä meitä murehduttaa. – Monesti toisten alistaminen kuvaa pelkästään meidän omaa heikkouttamme, jonka yritämme kieltää toisia hyväksi käyttäen.

1)Oikeudenmukainen tuomio ansaitaan, mutta armo annetaan lahjaksi Kristuksen tähden.
2)Armo on sitä, että en saa ansioni mukaan, vaan saan jotain paljon parempaa kuin ansaitsisin.
3)Ehkä tuomion sanakin tulee, mutta Jumalan viimeinen sana Kristukseen turvaavalle ei ole tuomion sana vaan armon sana.
4)Pelastuksella ymmärrän syntien anteeksisaamista ja iankaikkista autuutta Jumalan yhteydessä.
5)Armo riittää pahimpienkin syntien anteeksisaamiseen, tarvitsee vain pyytää anteeksi tosissaan ja Kristukseen vedoten.

Yrjö, kiitos hyvistä vastauksista. Kirjoitit: ”Armo riittää pahimpienkin syntien anteeksisaamiseen, tarvitsee vain pyytää anteeksi tosissaan ja Kristukseen vedoten.” Mitä mieltä olette, jos sanon, että minun mielestä jopa syvässä humalassa voi pyytää syntejään anteeksi ja ne saa anteeksi?

Yrjö, tuo ”tosissaan” -sana kommentissasi osui oikeastaan aika hyvin niihin hämäriin ajatuksenpoikasiin, joita koetin viimeisimmässä bloggauksessani ulosajatella… osaako ihminen olla riittävän tosissaan? Ja jos, niin mitä siihen vaaditaan ja miten se mitataan?