Hänen (Jeesuksen) täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. (Joh. 1:16)
Miksi armoa ei voi koskaan ansaita, vaan se on pelkkää armoa?
Miten sinä ymmärrät armon?
Keille Jumalan armo kuuluu vai haluaisimmeko ennemmin kuulla tekojemme mukaisen Jumalan tuomion?
Mitä pelastuminen kadotukselta ja syntien anteeksi saaminen meille merkitsee?
Voimmeko vajota niin syvälle syntiin, ettei Jumalan armo enää meille kuuluisi?
Kaikki julkaistut blogini:
Ilmeisesti tuohon Bonhoefferin teologiaan vaikutti olennaisesti Saksassa 1930-luvulla vallinnut tilanne, kirja julkaistiin 1937.
Mutta on mielenkiintoista vertailla reformoidun ja luterilaisen teologian eroa suhteessa armoon. Itse olen ymmärtänyt niin, että luterilaisessa teologiassa ensin tulee usko ja sitten armo, armon saaminen edellyttää ihmiseltä uskoa armon antajaan. Ihmisen ”teoksi” jää siis ottaa uskossa vastaan se, mitä Jumala antaa.
Reformoidussa teologiassa taas kaikki annetaan ylhäältä, myös usko. Ihmisellä itsellään ei ole mitään osuutta asiaan. Uskokin luetaan ihmisen teoksi. Armo on niin suuri, että se vie pelastukseen määrätyn ”väkisin” mukanaan. Väitetään, että koska näin on, ihminen pyrkii todistamaan (itselleen?) olevansa valittujen joukossa ja oikeassa uskossa tekemällä kristityltä edellytettäviä tekoja. Nurinkurista mutta ilmeisesti totta, koska reformoidut kristityt tekevät maailman lähetystyöstä suurimman osan. Korjatkaa, jos olen väärässä.
”Mutta on mielenkiintoista vertailla reformoidun ja luterilaisen teologian eroa suhteessa armoon. Itse olen ymmärtänyt niin, että luterilaisessa teologiassa ensin tulee usko ja sitten armo, armon saaminen edellyttää ihmiseltä uskoa armon antajaan. Ihmisen ”teoksi” jää siis ottaa uskossa vastaan se, mitä Jumala antaa”.
Eihän se noin mene Raamatun, eikä kristinoppimme mukaan ? Ensin on Jumala ja hänen täydellinen armonsa. Ennen sanoivat kristityt ennen meitä eläneet:
”Jumalan armo kulkee aina edellä ja meidän uskomme nilkuttaa perässä”
Ei meidän uskomme tee armoa armoksi, vaan sen sijaan Jumalan armo vaikuttaa Pyhän Hengen kautta uskon. Siinä on hyvä ja turvallinen järjestys.
Luterilaisessa teologiassa ei ole ennen uskoa kuin synti. Mutta reformoidussa teologiassa ennen uskoa on parannus ym. valmistelu töitä.
Kiitos, ihana lukea armollista tekstiä.
Joku jopa kirjoitti; ”Jumalan armo kulkee aina edellä ja meidän uskomme nilkuttaa perässä” Kuinka suuri Jumala meillä on:).
Kuitenkin, mutta, ainahan on muttia, omalla kohdalla uskoontulon piti olla aikuisena aktiivinen päätös, ellei näin olisi ollut, olisin kulkenut ”armon” ohi, enkä ehkä enää olisi edes hengissä. Siksi armo, anteeksiantamus tuli henkilökohtaiseksi kokemukseksi ja uudeksi aluksi (uudestisyntymäksii). Tällä, en vähättle heitä, jotka ovat ikäänkuin imeneet itseensä jo vauvasta uskon, jatkaneet siitä ja kasvaneet omaan uskoon.
Armohan on kaikenaikaa kädet levällään, tule, tule jne, mutta syntinen, ellei hän ”herää” tulemaan, niin voi kyllä ilman Sanan julistusta ja sen vastaanottamista jäädä armosta osattomaksi, vaikka sitä kuinka tarjolla on. Tähän perustuen en koe omakseni ns. kasteenarmoa, se ei vakuuta minua, hienoista sanankäänteistä huolimatta. Armoa kuitenkin kaikille tänäänkin, sitä me tarvitsemme.
Sinimarja Salo, tuot esille muttia eli onko Jeesuksessa muttia? Ei ole vaan Hän on selkeä kyllä tai ei.
Mitä haluan tällä sanoa on ettei ole montaa eri tietä uskoon tai armoon, on vain yksi ja ainoa ja se on Jeesus Kristus ja Hänen Sanansa.
Kun Jeesus Sanoo että tulee nöyrtyä lapsen kaltaiseksi niin se tarkoittaa todella sitä eli aikuisen tulee nöyrtyä, eihän lapsi voi nöyrtyä lapsenkaltaiseksi. Ja kun Jeesus Sanoo että kun löytää Jumalan valtakunnan on luovuttava kaikesta vanhasta, uudestisyntyä, siis mitään vanhaa ei voi ottaa mukaan, ei mitään, ei ole mitään vanhaa johon voi laittaa Jeesuksen, ei ole mitään tuhlaajapoika tietä, on vain yksi ainoa tie ja se on Jeesus.
Jari, kiitos hyvistä kommenteista. Itselleni armo on pelkästään armoa. On pelkästään armoa, kun Jumala hyväksyy meidät Jeesuksen Kristuksen tähden. Mitään emme voi siihen lisätä ansaitakseen sen.
Kiitos hyvistä kommenteista, Jorma. Ajattelen niin, että Hyvä Paimen etsii eksyneitä myös katumattomien joukosta. Joka päivä on uusi armon päivä, jolloin eksynyt voi palata. Armon päivät kuitenkin loppuvat joskus ja on suuri harmi, jos silloin vielä on eksyksissä.
Evl.fi sanasto aamenesta öylättiin määrittelee armon seuraavasti
Martti, kiitos erinomaisesta kommentista. Emme voi ansaita armoa millään parannuksen teolla, vaikka jouhipaidalla kurittaisimme lihaamme verille asti.
Sinimarja, kiitos positiivisesta palautteesta meille kaikille keskustelijoille. Näin on. Jotkut ovat olleet uskossa vauvasta lähtien ja loput ovat tulleet uskoviksi myöhemmin. Kuitenkin jokainen näistä on saanut armosta lahjana uskon.
>luterilaisessa teologiassa ensin tulee usko ja sitten armo, armon saaminen edellyttää ihmiseltä uskoa armon antajaan. Ihmisen ”teoksi” jää siis ottaa uskossa vastaan se, mitä Jumala antaa.>>>
(Niemelä)
Saksan tilanne oli vaikea, mielestäni kirkkomme elää analogisesti hiukabn samanlaisessa tilanteessa. Uudistusvoimat tulevat jostakin ulkopuolisesta aatteesta, vaatimuksella ja ilman rakkautta.
Silti ajattelen, että armosta puhuminen on ollut ajankohtaista aina.
Minä en ymmärrä Niemelän luonnehdintaa luterilaisuudesta.
Onhan Jumalan armon vaikututusta jo se, että ihminen herää eli kääntyy ja alkaa miettiä jumalasuhdettaan. Nälänhädän ja sikojen paimentamisen keskellä hätääntynyt nuorempi veli oli jo Jumalan rakkauden ja armon piirissä.
Miten sinä, Niemelä, ajattelet, että usko voisi olla ennen armoa? Ei usko ole mikään abstrakti. Se on täysin tyhjä käsi ilman armoa.
Uskohan ei ketään sinänsä pelasta, vaan pelastus on Kristus. Usko on ikäänkuin käsi, joka tarttuu Jumalan armoon Kristuksessa. Ilman armoa ei ole uskoakaan, koska ei ole mitään uskomisen arvoista. Näin minä ajattelen. Enkö ole luterilainen?