Pelkkää armoa

Hänen (Jeesuksen) täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. (Joh. 1:16)
b2ap3_thumbnail_Kastekynttil.jpg

Miksi armoa ei voi koskaan ansaita, vaan se on pelkkää armoa?

 

Miten sinä ymmärrät armon?

 

Keille Jumalan armo kuuluu vai haluaisimmeko ennemmin kuulla tekojemme mukaisen Jumalan tuomion?

 

Mitä pelastuminen kadotukselta ja syntien anteeksi saaminen meille merkitsee?

 

Voimmeko vajota niin syvälle syntiin, ettei Jumalan armo enää meille kuuluisi?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Miten tulemme Jumalan vanhurskauttavasta armosta osalliseksi ?
    Tähän voimme vastata kristinoppimme mukaan: Ensimmäiseksi, millä synti otetaan ihmiseltä pois, on syntien anteeksiantamus. Lutherin mukaan synti lakkaa niin, että sitä ei lueta syyksi. Ihminen on ja pysyy syyllisenä Jumalan edessä, mutta Jumala antaa Jeesuksen työn takia kaikki synnit ja rikkomukset anteeksi eikä niitä muista. Hän on lahjoittanut meille pyhyyden, jota meillä ei muuten ole ja jota emme voi koskaan muuten saada. Perusteena ei ole mikään, mikä on ihmisessä, vaan Jumalan, Suuren Tuomarin armahdustuomio. Juuri tätä kutsutaan teologian kielellä forenssiseksi vanhurskauttamisopiksi. Forum merkitsee paitsi toria myös oikeusistuinta. Jumala, meidän tuomarimme, on julistanut syntisen ihmisen vanhurskaaksi Kristuksen takia. Hän ei lue meille tuomiota syntiemme takia, vaan jättää kaikki syntimme ottamatta huomioon (imputaatio).
    Toisin sanoen Jumalan antamaan vanhurskauttamiseen, emme voi mitään lisätä, eikä siitä voi pois ottaa , sillä Jumalan armo on ansiottomalle kuuluvaa läydellistä lahjoitettua armoa, jossa syntiä ei lueta Kristuksen täydellisen lunastustyön tähden. Sen tähden meitä kutsutaan Raamatun mukaan Kristuksen ansion tähden pyhiksi.

  2. Muistan kun prof. Ruokanen eräässä esitelmässään lanseerasi käsitteet halpa armo ja kallis armo. Niitä olisi hyvä miettiä, mitä niihin määreisiin sisältyy.
    Olen tässä ylipäätään tuumaillut, että on niin kätevää, kun se usko on just oikein kohdallaan siellä tunnustuskirjoissa ja Paavalin kirjeissä tms.
    Ihan on Sola Gratie.
    Kuitenkaan usko ei ole sitä. Se on elämää Kristuksen kanssa, Kristuksen tulemista eläväksi sydämessä.
    Se ei voi olla ihan mitä elämää tahansa, eikä liioin kylmää asioiden totuutena pitämistä, vaikka ne asiat sinänsä totta ovatkin.
    Se on toisella tasolla, ja se tuntuu ihmisessä ja se näkyy myös ulospäin.

  3. Halpa ja kallis armo

    Dietrich Bonhoeffer kirjassaan ”Kutsu seuraamiseen” määrittelee kallista ja halpaa armoa seuraavaan tapaan: ”Halpa armo on kirkkomme verivihollinen. Halpa armo on armoa alennusmyyntitavarana, pilkkahintaan tarjottuna anteeksiantamuksena, halpahintaisena lohdutuksena, halpaa sakramenttia… Halpa armo merkitsee synnin eikä syntisen vanhurskauttamista… Halpa armo on meidän omaa armoamme itseämme kohtaan. Halpa armo on anteeksiantamuksen saarna ilman katumusta, kaste ilman seurakuntakuria, ehtoollinen ilman synnintunnustusta, synninpäästö ilman henkilökohtaista rippiä. Halpa armo on armoa ilman Kristuksen seuraamista, armoa ilman ristiä, armoa ilman elävää, ihmiseksi tullutta Jeesusta Kristusta.

  4. Jatkoa

    ”Kallis armo on peltoon kätketty aarre, jonka tähden ihminen menee ja myy iloiten kaiken, mitä hänellä on; kallisarvoinen helmi, jonka maksamiseksi kauppias luopuu kaikesta omaisuudestaan… Kallis armo on evankeliumi, jota on yhä uudelleen etsittävä, lahja, jota on pyydettävä, ovi, jolle on kolkutettava. Se on kallista, koska se kutsuu seuraamaan, se on armoa, koska se kutsuu seuraamaan Jeesusta Kristusta; se on kallista, koska se maksaa ihmiselle elämän, se on armoa, koska se vasta lahjoittaa ihmiselle elämän; se on kallista, koska se tuomitsee synnin, armoa, koska se vanhurskauttaa syntisen. Kallista on armo ennen kaikkea siksi, että se on ollut kallista Jumalalle, että se on maksanut Jumalalle hänen Poikansa hengen – ”te olette kalliisti ostetut” -, ja että Jumalalle kallis ei voi olla meille halpaa.”

  5. Kuinkahan on jos kaksi miestä, toinen kuninkaan poika ja toinen maatalon poika, molemmat tappavat ihmisen, kuninkaan poika tietää isänsä pelastavan hänet ettei joudu hirteen, maatalon poika pelkää oikeutta kun tietää saavansa kuoleman tuomion, entä kun oikeutta käydään, kuninkaan poika vapautetaan isän toimesta niin kuin poika tiesi, maatalon poika saa kuoleman tuomion ja odottaa kauhuissaan sen täytäntöön panoa, mutta yllättäen hänet armahdetaan ja sanotaan ”mene äläkä enää syntiä tee”.

    Kumpi ymmärtää armon?

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.