Eräs ekumeeninen rukousviikko on syöpynyt mieleeni vähän turhankin syvälle. Lappeenrannassa vieraili tuolloin kiinalainen kristitty, jota kutsuttiin nimellä Veli Taivaallinen (Veli Yun). Kiinalainen veli edusti tuolla rukousviikkolla vainottua seurakuntaa. Hän oli kokenut uskonsa tähden vankeutta ja kidutusta. Nyt hänet oli kutsuttu paikalliseen helluntaiseurakuntaan kaikkien kristillisten seurakuntien yhteiseen rukoustapahtuman pääpuhujaksi.
Minut oli vihitty vähän aiemmin Inkerin kirkon pastoriksi. Minulla oli tuolloin taustalla myrskyisä kriisi Suomen ev.lut.kirkon kanssa, jonka koin luopiokirkoksi. – Olin siis juuri siirtynyt Inkerin kirkon palvelukseen, koska vastustin homoseksuaalisen elämäntavan hyväksymistä suomalaisen papiston parissa. – Nämä olivat elämässäni vaikeita aikoja. Ystävyyssuhteet moniin luterilaisiin ystäviini olivat kipeässä prosessissa. – Minä arvostelin toisia, ja vastaavasti myös minua arvosteltiin.
Tällaisessa tilanteessa päätin lähteä ekumeeniseen rukoustapahtumaan, jonka pääjuhla oli, kuten jo aiemmin kirjoitin, Helluntaikirkolla. Tällainen tapahtuma tuntui juuri silloin ajankohtaiselta. – Ehkä vainotun kirkon edustajan kuuleminen avartaisi näkökulmaani, näin ajattelin. – Jo eteisessä sain kuitenkin kuulla paikalliselta helluntaiveljeltä, että mikäli osallistuisin pastorien yhteiseen kahvihetkeen, eräät keskeiset luterilaiset pastorit tulisivat ilmeisesti boikotoimaan tätä tilaisuutta. – Minut kuitenkin toivotettiin tämänkin riskin uhalla tervetulleeksi, ja otin kutsun vastaan.
Kahvihetken jälkeen Veli Taivaallinen todisti Jumalan suurista teoista hänen elämässään. Murskaavien vaikeuksien keskellä hän sai nähdä Jumalan valmistaman avun ja pelastuksen. – Kuuntelin näitä koskettavia sanoja ristiriitaisin tunnoin. – Miksiköhän meillä täällä Suomessa ollaan sellaisessa tilanteessa, ettemme mahdu samaan tupaan edes tällaisen sanoman äärellä?
Vielä erikoisemmaksi tilanne kehittyi, kun lähdin palaamaan autolleni Veli Taivaallisen puheenvuoron jälkeen. Eräs romanisisar kehotti minua kiirehtimään autolleni. – Siellä olivat nyt poliisit paikalla!
Kaksi nuorta poliisia vastaanotti minut töykeään sävyyn. – Olin kiireen keskellä pysäköinyt autoni tukkimalla läheisen kerrostalon pelastustien! Siitä seurasi sitten rahallinen sanktio eli sakko…
Palasin kotiin niin sanotusti häntä koipieni välissä. – Olin pastori, jonka kanssa luterilaiset veljeni eivät halunneet olla missään tekemisissä. Lisäksi olin tukkinut PELASTUSTIEN! – Voiko pastori enää pahempaan syyllistyä, – jos tämä siis ymmärretään aivan kirjaimellisesti…?
Tänään vietin Katulähetyksen joulujuhlaa samassa paikassa, jossa nämä asiat tapahtuivat vuosia sitten. Tällä kertaa minulta oli pyydetty jouluhartautta. En kertonut koko edellä kertomaani stooria, mutta kerroin kyllä kerran saaneeni tämän saman kirkon pihapiirissä sakot siitä, että olin sulkenut pelastustien.
Joulu on ilon ja valon aikaa. – Tähän aikaan saamme usein mieltämme ilahduttavia joulutervehdyksiä ja lahjoja. Ikkunoihin ja kaduille syttyvät jouluvalot.
Mutta mikä voisi tuoda myös sydämiimme ilon ja valon? Aina Joulu ei ole yhtä juhlaa. Joskus sitä varjostavat monet vielä paljon kipeämmät asiat kuin minun muistoni ekumeeniselta rukousviikolta vuosia sitten.
Jesajan kirjan jouluprofetia alkaa sanoilla: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren Valkeuden…” (Jes.9:1)
Joulun valo loistaa mustaa taustaa vasten! – Kuitenkin juuri siksi se on niin suuri juhla! Joulu ei ole vain ”nami nami” ja ”pusi pusi”. – Joulun lämpö on vastaus todelliseen kylmyyteen. Sen valo on valoa sellaiseen pimeyteen, jonka keskellä ei näe edes omaa kättänsä!
Jeesus lapsi syntyy köyhään seimeen. Jumala tulee ihmiseksi, jotta pimeyden valta murrettaisiin. Hän tulee murtamaan koston kierteen ja epätoivon kehän. Seimen lapsi on sama Jeesus, joka antaa henkensä meidän syntiemme tähden.
Jeesus Kristus on täynnä armoa ja totuutta!
Armo ilman totuutta on välinpitämättömyyttä. Totuus ilman armoa on kovuutta. – Jo pienessä seimeen syntyvässä Jeesus-lapsessa me näemme rakastavan Jumalan kasvot; täynnä armoa ja totuutta.
Jo pieni liekki voittaa pimeyden. Jo pieni Jeesus-lapsi viestittää siitä, että Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)
Minä olen pastori, joka olen kerran tukkinut pelastustien omalla autollani. Onneksi sitä pelastustietä, jonka Jeesus Kristus kerran avasi jokaisen häneen turvautuvan pelastukseksi, ei voi tukkia millään autolla, tai edes traktorilla.
Pelastustie on tänäänkin auki, koska tätä kirjoittaessani elämme vielä armon aikaa.
Julistan nyt omien blogieni osalta alkaneeksi ekumeenisen Joulu-ajan. Tänä aikana kutsun kaikkia keskittymään blogeihini liittyvissä keskusteluissa Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuisuuteen. Jeesus Kristus on ainoa tie Isän luokse (Apt.4:11-12).
Huomisesta emme tiedä kukaan. Siksi usko Jeesukseen Kristukseen on elämämme tärkein valinta juuri tänään (Joos.24:15; 2Kor.5:20). Tie on auki. Tulevaisuus on Jumalan, ja tänään auttaa Herra!
Toivon ja toivotan, että saamme kaikki viettää siunauttua Joulun aikaa, joka on täynnä iloa ja valoa Jeesuksessa Kristuksessa.
Amen. Veli Yun on useammankin kerran vieraillut Suomessa ja todistanut Jumalan avun todellisuudesta ja suuruudesta minkä tahansa umpikujan edessä, mikä on hyvin tarpeellinen rohkaisu meille suomalaisillekin omien umpisolmujemme keskellä.
Veli Taivaallinen on kertonut myös kirjassaan avoimesti elämästään ja omista virheistään, joiden keskellä ja joista huolimatta Jumala on ollut uskollinen.
Kiinan maanalaisesssa seurakunnassa muuten naiset ovat hyvin aktiivisia ja arvostettuja, he toimivat siellä kaikissa mahdollisissa julistus- ja opetustehtävissä, ilman mitään virkakäsitysongelmaa. Siinä ehkä yksi syy seurakunnan kasvamiseen ja etenemiseen.
Tuskin em. virkakysymysyhteys on relevantti, koska täällä lännessä tilastot osoittavat varsin selkeästi päinvastaista, mutta ei lähdetä nyt tälle raiteelle (kaino toive…).
Jos puutun tuohon ei-teologiseen puoleen. Kirjoittaja vähättelee sitä että on tukkinut kerrostalon pelastustien ja,aiheuttanut oikeasti vaaraa. Ei prlastustietä voi olla havaitsematta. Jos tulipalo olisi syttynyt, olisi mennyt aikaa siihen että auto saadaan pois tieltä ja aika olisi voinut maksaa ihmishenkiä. Varmaan joku soitti poliisille röyhkeästä toiminnasta.
Toki asukkaat olisivat voineet työntää auton pois. Jos pelastustie on kovin pitkä ja auto seisoo sen jommassa kummassa päässä, on usein helpompi kaataa ato niin ettei se ole enää vaaraksi. Aloin miettiä, voitaisiinko tuollainen toiminta katsoa pakkotilassa tehdyksi ja siis ei-rangaistavaksi.
”Vähättelee”?
Juhani Ketomäki :” Kirjoittaja vähättelee sitä että on tukkinut kerrostalon pelastustien ja,aiheuttanut oikeasti vaaraa.”
Välineiden maailman pelastustien vahingossa tehty väliaikainen tukkiminen ei aiheuttanut todellista vaaraa. Todellinen vaara olisi se, jos hän olisi tukkinut tien arvojen maailmaan. Sen pelastustien hän pitää avoinna kaikille, jotka haluavat pelastua.
Kiitos Manu hyvästä tekstistä. Minulla on samankaltaisia kokemuksia Lähetyshiippakunnan sympatiseeraamisen vuoksi. Ja kerran olen saanut hätäkeskuksesta puhelun (ja tuulilasiin heippalapun), kun olin jättänyt autoni pelastustien eteen.
Ja Juhani Ketomäki: en todellakaan tajunnut, että autoni oli väärässä paikassa. Enkä vähättele tekoani. Se oli väärin, mutta ei tahallista.
Eikös joulun sanoma ole juuri siinä, ettei pelastustie ole tukossa? Vastaranta on valaistu…