Jeesus sanoo Markuksen evankeliumin mukaan (16:15-16): ”Ja hän sanoi heille. Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu: mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” — Selityksen (Raamattu korjauksin ja selityksin, 1987) mukaan ratkaisevaa ei ole näiden kahden aikajärjestys: kastettu jatullut uskoon tai tullut uskoon ja kastettu.
Lainaan tässä erään lehden pääkirjoituksen ajatuksen siitä, miten usko tulisi ymmärtää: ”Raamatun mukaan usko voi syntyä vasta, kun tulemme elävään yhteyteen ylössnousseen Jeesuksen kanssa. Tämä tapahtuu aina Jumalan sanan kautta. Usko on Jumalan puheen ja lupausten totena pitämistä, mutta ei anoastaan totena pitämistä, vaan myös sydämen luottamusta Jeesukseen Kristukseen, Vapahtajana ja Herrana.”
Pääkirjoituksessa kirjoitetaan myös väärinkäsityksestä, jonka mukaan ”tullakseen Jumalan yhteyteen täytyy olla uskonnollinen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan jokaista ihmistä kutsutaan Jumalan yhteyteen Jeesuksen kautta”.
Katolisen kirkon katekismuksen mukaan kristityksi on tultu apostolien ajoista lähtien kulkemalla initaation tietä. Tämä tie voidaan katekismuksen mukaan kulkea joko nopesti tai hitaasti, mutta sen täytyy kuitenkin sisältää eräitä olennaisia elementtejä: Jumalan sanan julistaminen, evankeliumin omaksuminen, joka johtaa kääntymykseen, uskon tunnustaminen, kaste, Pyhän Hengen vuodattaminen ja pääsy eukaristian (ehtoollinen) yhteyteen.
Lars Levi Laestadiu toteaa suomennetussa pääteoksessaan (alkukielinen teos ”Dårhushjonet en blick i nädens ordning) Lutherin sanoihin viitaten: ”Kaste pelastaa synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta, mutta sillä ehdolla, että vanha ihminen jokapäiväisäisessä parannuksessa ja katumuksessa kuoletetaan. Luther. Epäuskoiselta puuttuu juuri tämä ehto.”
Luther toteaa Vähäkatekimuksessa: ”Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Luther kirjoittaa myös, mitä kaste merkitsee: ”Se merkitsee sitä, että vanha ihminen on jokapäisäisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava… sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.”
Sekä Luther että Laestadius toteavat, että kaste ilman uskoa ei pelasta. Luther toteaa, että kaste antaa iankakkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Laestadius toteaa kirjassaan, että kaste sen paremmin kuin ehtoollinen eivät ole ”opus operatum” ts. autuaaksitekevä ilman kastettavan uskoa.
(Tämä blogin teksti on lähes sanasta sanaan julkaistu pari vuotta sitten.)
Sami: ”Tässähän uskolle asetettiin ehto, katumus, joka on teko. Näin pelkkä usko ei riitä, vaan tarvitaan jotakin muuta, pyhityselämää.”
Uskoontulo alkaa katumuksella. Kun ihminen on sitten tullut jo uskoon, vanhurskautettu ja uudestisyntynyt, hän elää Kristuksen yhteydessä ja käyttää sakramentteja. Usko ja Kristuksen asuminen uskovassa vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Hän haluaa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Välillä hän epäonnistuu ja lankeaa. Silloin hän katuu ja saa aloittaa taas uudestaan. Syvenevässä synnin ja armon tunnossa kasvetaan. Ja Kristuksen tuntemisessa. Tämä ei ole missään ristiriidassa siihen, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Riitta, pieni lapsi ei kadu mitään, koska ei ole mitään pahaa tehnyt. Lapsi kastetaan ja hänestä tulee kristitty. Tämä vain huomiona.
Eli usko tarvitsee rinnalle hyviä tekoja. Katumus on teko. Tästä olen samaa mieltä.
Riitta ja Sami. Kirjoitin tästä 1950-luvun teologiasta jo Juha Heinilän blogiin. En toista tässä siinä sanomaani.
Ongelma tässä on se, että Olav Valen-Sendstad näyttää ymmärtävän kasteen lähinnä armon lupaukseksi joka edellyttää vastaanottajalta uskoa. Hän seuraa tosiasiassa yhtä vasta 1900-luvun alkupuolella syntynyttä Augsburgin tunnustuksen tulkintalinjaa sanoista ”Jumala synnyttää uskon milloin ja missä tahtoo”. Tästä lausumasta V-S tekee tosiasiassa johtopäätöksen, jonka mukaan me emme voi olla varmoja siitä, synnyttääkö Jumala uskoa vaiko ei. Hän katsoo tietenkin olevansa kunnon luterilainen, mutta tulkitsee Lutherin tekstejä tuona aikana paljon luetun Karl Barth -nimisen teologin ajatusten mukaan. Eero Huovinen kirjoitti 1980-luvulla ja vuonna 1991 kastetutkimuksia Lutherista. Hänen mukaansa tuo vanha vastakkainasettelu ”ex opere operato” – ”uskosta vanhurskauttaminen” on itse asiassa väärin asetettu. Lutherin pointti olisi pikemminkin se, että kaste mitä varmimmin synnyttää uskoa. Ei tässä tarvitse nähdä ristiriitaa: usko sakramenttiin vanhurskauttaa, ei pelkkä sakramentin toimittaminen. Tällöin saamme luottaa siihen, että Jumala tekee sen mitä lupaa. Lapsina kastetuille on tietysti julistettava lakia ja evankeliumia.
Ortodoksista teologiaa ei kannata syyttää siitä, että siellä sanoitetaan uskon asiat toisin kuin meillä eikä lain ja evankeliumin erottelu ole esillä.
Olen ymmärtänyt sen Jumalan lahjojen tarjoamiseksi, jotka uskolla otetaan vastaan. Kastettu on kuitenkin otettu Jumalan armon suojaan. Tarvitaan usko. Näyttää siltä, että uskoa ei synny kaikissa. Miksi ei? Siksi päättelen, että se on Jumalan salaisuus.
Kaikki kastetut, jotka eivät usko, eivät silti ole tuhlaajapoikia. Monet ovat kirkon piirissä. Miksi he eivät siis usko?
Riitta, nythän sen sanot. Erotat kasteen ja uskon. Mistä tiedät että pienessä lapsessa ei synny kaste hetkellä uskoa. Miten olet tämän mitannut, todennut.
Ja kastetulla on oltava usko tai muuten kaste on hyödytön. Näinhän Lutherkin sen sanoi. Ja onhan tuossa tekstissä viittaukset Tunnustuskirjoihin, josta voi itse lukea, jos epäilee että tämä on myöhäissyntyistä tulkintaa.
Riitta, kasteessa epäuskoinen saa uskon.
Minä en ainakaan usko sakramenttiin toimituksena, vaan siihen mitä se sisältää kun otan sen uskolla vastaan. Näin on ehtoollisessakin. Ja synnintunnustuksessa uskon, että juuri Kristuksen ristinkuoleman tähden saan syntini anteeksi, en vain papin suulla lausutun vakuutuksen takia. Onhan sanoilla selvä sisältö. Ne liittyvät johonkin.🤔
Siksi minulle kelpaa hyvin naispapin jakama ehtoollinen. Virka ja papin persoona ja sukupuoli ei tee ehtoollista päteväksi, vaan Jumalan Sana ja Pyhä Henki, joka siinä toimii. Siksi taidan olla kauhistava kerettiläinen monelle.
Olen tästä asiasta samaa mieltä kanssasi, vaikka ymmärrän kyllä niitä, jotka ajattelevat virasta toisin. Raja menee kyllä sitten siinä, mitä ”Tulkaa kaikki- liike” edustaa.
Kosti, niin minäkin ymmärrän niitä, jotka ajattelevat virasta toisin. Tosin siltä puolelta ei juurikaan ymmärrystä löydy, vaan tyrmäys tulee heti ja viha. Silloin sitä kyllä miettii, että jotain mätää tuossa kaikessa on. Kuulin ystävättäreltäni, että naispappeutta vastustava mies piti poliisien kanssa poistaa räyhäämästä kirkosta.
Sakramentti on luova Jumalan sana, joka synnyttää uskon.
Riitta kirjoittaa; ”Siksi minulle kelpaa hyvin naispapin jakama ehtoollinen. Virka ja papin persoona ja sukupuoli ei tee ehtoollista päteväksi, vaan Jumalan Sana ja Pyhä Henki, joka siinä toimii”
Tämä tuo monta teologista ongelmaa eteemme. Mainitsen yhden Apostolaatin jatkumo ei toteudu tässä. Sakramentti on sukupuoli sidonnainen.
Riitta Sistonen. Meidän uskomme EI tietenkään kohdistu sakramenttiin TOIMITUKSENA. Sen sijaan sakramemtti on uskon kohde, koska KRISTUS kohtaa meidät siinä ja sen välityksellä. Oman sanansa ja lupauksensa mukaan. Sakramentti EI myöskään ole armon TARJOUS joka vain tuo armon eteemme, että tarttuisimme siihen uskolla. Sen sijaan sakramentin tarjoaminen – se, että Kristus on siinä aktiivisesti läsnä – vaikuttaa meissä sitä uskoa joka meidän puoleltamme tarttuu sakramentissa luoksemme tulevaan Kristukseen. Meissä asuvan syntiturmeluksen vuoksi on totta kai tarpeellista ja välttämätöntä opettaa uskosta ja kehottaa ottamaan Jumalan armo vastaan, jotta se ei jää turhaksi.
Sakramentin toimittamisessa tulee myös noudattaa koko sitä järjestystä, jonka Kristus on säätänyt. Kasteella ja ehtoollisella on myös tähän liittyviä keskinäisiä eroja joihin en tässä mene.
Kosti, kirjoitan tähän kun ketju on niin pitkä.
Jos Lutherilla oli usko luostariin mennessä, niin millainen usko se oli? Jos elävä usko tuli vasta myöhemmin armon myötä, niin oliko aiempi kasteessa saatu usko kuollut usko?
”Luther teki kaiken mahdollisen saavuttaakseen omantunnon rauhan ja varmuuden pelastuksesta. Hän tunnusti syntejään, paastosi – ja ahdistui yhä enemmän. Galatalaiskirjeen selityksessä Luther myöhemmin muisteli luostariaikaansa näin: ’Munkkina ristiinnaulitsin Kristuksen joka päivä uudestaan ja pilkkasin häntä väärällä luottamuksellani, joka siihen aikaan oli minuun piintyneenä. Ulkonaisesti olin toki erilainen kuin muut ihmiset, rosvot, väärintekijät ja avionrikkojat. Minähän elin naimattomana, kuuliaisena ja köyhyydessä. Vapaana tämän elämän huolista olin kokonaan omistautunut paastolle, valvomiselle, rukoukselle ja messujen lukemiselle. Mutta vaikka elin pyhästi ja vaikka kuinka luotin itseeni, minua vaivasi alituinen epäilys, epäröinti, pelko sekä Jumalaan kohdistuva ärtymys ja herjaava ajatus. Eihän vanhurskauteni ollutkaan muuta kuin sontatunkio ja Perkeleen ihanin tyyssija. Sellaisia pyhimyksiä Saatana rakastaa; juuri sellaisista ihmisistä hän saa suloisimmat nautintonsa’.
Kuoleman pelko vei Lutherin luostariin, mutta se tai luostari eivät tehneet hänestä uskonpuhdistajaa. Tinkimätön pyrkimys Jumalan tahdon noudattamiseen vain lisäsi ahdistusta ja pelkoa. Lopulta tehtävä opettaa Raamattua johti Lutherin avun lähteille.” (Timo Junkkaala, Oikein väärin ymmärretty Luther)
Kun evankeliumi Kristuksesta kirkastuu, ihminen tulee elävään uskoon ja uudestisyntyy. Kristuksessa kohtaamme armollisen Jumalan.
Paavali kohtasi Kristuksen Damaskoksen tiellä ja tuli uskoon. Kastamattomana. Hän oli juutalainen fariseus. Näin se menee, kuten blogissakin on, tarvitaan elävä yhteys ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen.
Itse olen aina uskonut Jumalaan. Mutta vasta Kristuksen kohtaaminen johti elävään uskoon. Sanoohan Hän itse: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä”.
Lopetan kommentoinnin tähän.
Riitta,
Kirjoita jotain, mutta älä koko ajan!
Riitta. Palaan vielä hieman tähän keskusteluun. Lutheria koskevat kysymykset ovat aina mielenkiintoisia. Tottahan tuo on, että kuoleman pelko vei Lutherin luostariin, eikä hänellä ollut sitä uskoa joka kelpaa Jumalan edessä, vaan Jumalan viha kauhistutti häntä, kuten tuossa tekstissäsi viittasit.
Tämän tekstin yhteydessä tuli mieleeni tyttäreni lapsen kysymys, kun hänen isänsä mumma kuoli hiljattain ja tyttäreni oli sanonut, että ”mumma meni taivaaseen”. 4-vuotiaan lapsenlapseni kysymys kertoo paljon lapsen yksinkertaisesta uskosta, kun hän oli kysynyt katsoessaan taivaalle: ”Miten mumma sinne pääsi? Hauska kysymys.” Niin kaste ja usko ovat totta ja se on henkilökohtaista pelastavaa uskoa, mutta kysymys on sitten siitä, miten uskon voi säilyttää, kun epäilykset alkavat saada mielessä vallan, kun ikää karttuu. Ei ole aivan helppo asia. Opetuksen puuttuminen on mielestäni syy siihen, että väki on kaikonnut kirkosta. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat keskeinen tekijä lapsien kirkkotiellä. Mutta sittenkin käy niin, että toinen usko ja toinen ei.
Olen ymmärtänyt, että keskiajalla kuten myös nykyään ”ns. modernina” aikana väheksyttiin lapsikastetta, jolloin arvostettiin enemmän rippiä ja katumukseen kuuluvia hyviä tekoja. Luostariin lähdettiin tekemään hyviä tekoja, joka oli ”toinen kaste,” josta koitui etuja, jota tämä ensimmäinen kaste ja siksi vähempiarvoinen kaste ei tuottanut. Kaste siis toimitettiin lapsille, mutta luostarilupaukset saivat tärkeämmän merkityksen pelastuksen kannalta. Edellisen kannalta on mielestäni ymmärrettävämpää Lutherin käsitys pelastavasta uskosta, että sen tarjoaa luostari. Vaan näin ei käynyt.
Sami Paajanen, vihjaat, että vauva saisi kastettaessa uskon. Ja sain vaikutelman, että pidät vastasyntynyttä epäuskoisena. Pidätkö? Onko sinulla antaa näihin perustelua Raamatusta? Tai vaikka kokemusperäistä perustelua? Jos vastaat, että mistä minä puolestani voin tietää, ettei vauva saisi kasteessa uskoa, niin vastaan jo saman tien, että usko tulee kuulemisesta.
(Annoin muuten Heinilän ketjussa pyytämäsi vastauksen kysymykseen siitä, kastettiinko apostoliseen aikaan imeväisiä. Jos et huomannut.)
Risto, itse ajattelen, niin että vauva saan Pyhän Hengen kasteessa. Onko hän epäuskoinen, siihen en osaa vastata, joka tapauksessa en allekirjoita Augustinuksen perisyntioppia, koska se oli Augustinuksen aikana marginaalissa. Minun kuva lapsesta on positiivinen. Syntiinlankeemus ei tuhonnut ihmisen ydintä joka on hyvä. Ortodoksisessa perinteessä aikuinen tunnustaa uskonsa ennen kastetta uskontunnustuksessa. Vauvan kohdalla kummit suorittavat tämän.
Usko tulee kuulemisesta. Se on vähän niin ja näin. Kreikan kielessä kuuleminen on monimerkityksinen. Kristillinen kokemus on myös monipuolinen. Johannes kastaja oli uskovainen jo äidin kohdussa, ehkä hän oli kuullut sanaa? Lasarus kuulee sanat tule ulos, millaiset korvat ja ottavat vastaan tämän sanan? Uskon tuleminen vain kuulemisen kautta kaventaa lihaksi tulleen sanan.
En tiedä osasinko vastata kysymyksiin?
Sami, jonkin verran tunnen ortodoksista teologiaa, joten ymmärtänen kaikenlaista vastauksesi takaa.
Tuo ajatus, että vauva saisi kasteessa Pyhän Hengen perustuu ensinnäkin Pietarin helluntaisaarnan sanoihin (Apt. 2:38) ja toisaalta siihen oletukseen, että imeväiskaste on raamatullinen. Pitää kuitenkin huomioda muutkin UT:n kohdat, joissa puhutaan Pyhän Hengen saamisesta. Taas saat kopsua kirjastani. Lainaus alkaa tästä:
Paavali kirjoitti: ”– – lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?” (Gal. 3:2)
Ja Pietari sanoi suuren neuvoston edessä: ”Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat” (Ap. t. 5:31).
Hengen saamisen todetaan siis kytkeytyvän uskossa kuulemiseen ja tottelevaisuuteen. Voi päätellä, että Pietarin lupaus helluntaina oli rajoitettu niihin, jotka apostolin saarnan uskottuaan ottivat tottelevaisina kasteen. Tekstiyhteydessä kerrotaan, että ne kastettiin, jotka ottivat Pietarin sanan vastaan. Lupaus oli siis sidottu siihen, että kuulijat reagoivat oikein kuulemaansa. Voi päätellä, että pelkkä veden käyttö ja tiettyjen sanojen lausuminen eivät siis itsessään riitä Pyhän Hengen lahjan saamiseen.
Tätä kautta löytyy selitystä sillekin, miksi Korneliuksen perhekunta sai Pyhän Hengen ilman kastetta. He kuulivat uskossa Pietarin saarnan, ja heidän tottelevaisuutensakin ilmenee koko tapauksen kuvauksesta. He ottivat vastaan kasteenkin, mutta jo sitä ennen heissä näkyi tottelevainen mieli. Korneliuksesta kirjoitetaan, että hän oli ”hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa” (Ap. t. 10:2). Kun hän sai ilmestyksessä kehotuksen haetuttaa Pietari Joppesta, hän totteli heti. Pietaria odotellessaan hän kutsui koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä. Hekin selvästi uskoivat Korneliuksen ilmestyksen, koska tulivat. He osoittivat uskovansa Pietarin tuovan viestiä Jumalalta sanoessaan: ”Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua” (10:33).
Tämä ryhmä Jumalalle kuuliaisia pakanoita sai Pyhän Hengen ylleen kuullessaan sanaa Jeesuksesta. Heillä oli jo valmiina uskon kuuliaisuus, se, jonka Paavalikin asetti työnsä tavoitteeksi (Room. 1:5). Tarvittiin vain todistus Jeesuksesta, ja he ottivat sen vastaan saaden luvatun Hengen. Kasteenkin he luonnollisesti ottivat tottelevaisuudessaan. Tapahtuma ei ollut näille Jumalaa pelkääville varsinaisesti kääntymistapahtuma vaan ennemmin pitemmälle pääsy Jumalan tahdossa kulkemisessa.
Paljon huomiota on kiinnitetty siihen oletettuun jännitteeseen, joka liittyy Hengen lupaukseen Apostolien tekojen toisessa ja kymmenennessä luvussa. Ensimmäisessä lupaus liitetään kasteen ottamiseen, toisessa Henki kuitenkin saadaan ennen kastetta. Kun perinteisissä kirkoissa pidetään usein teologisena normina, että Pyhä Henki saadaan imeväiskasteessa, Korneliuksen tapausta pidetään yleensä poikkeustapauksena, joka olisi ollut tarpeen sen tähden, että evankeliumi pääsi leviämään pakanoiden keskuuteen.
Huomioiden kaikki Uuden testamentin Hengen lupaukset on luonnollista päätellä, että ratkaisevaa Hengen saamisessa ovat usko ja myös uskon kuuliaisuus eli tottelevaisuus.
Lainaus loppuu. Kirjassa on vielä syventäviä kommentteja. Siitä voi lukea. Tämä ajattelu luonnollisesti poikkeaa sakramentalistisesta ajattelusta, jota kyseenalaistin Heinilän blogissa.
Minä ymmärrän lapsen aseman niin, ettei sylilapsi voi mitenkään kantaa vastuuta itsestään, siksi Raamattukin puhuu siitä. että Raamatun mukaan ihmisen vastuunkanto alkaa ýmmärryksen kasvamisen mukaan siitä, kun lapsi erottaa hyvä ja pahan eron. Uskoon tullaan, kun tunnustamme Jeesuksen Kristuksen Herraksemme ja pyydämme syntimme anteeksi.
Usko Herraan Jeesukseen pelastaa. Kasteessa me saamme hyvän omantunnon, syntien anteeksisaannin kautta.
Kasteessa haudataan (syntinen elämä entinen
Minä ymmärrän lapsen aseman niin, ettei sylilapsi voi mitenkään kantaa vastuuta itsestään, siksi Raamattukin puhuu siitä. että Raamatun mukaan ihmisen vastuunkanto alkaa ýmmärryksen kasvamisen mukaan siitä, kun lapsi erottaa hyvä ja pahan eron. Uskoon tullaan, kun tunnustamme Jeesuksen Kristuksen Herraksemme ja pyydämme syntimme anteeksi.
Usko Herraan Jeesukseen pelastaa. Kasteessa me saamme hyvän omantunnon, syntien anteeksisaannin kautta.
Kasteessa haudataan entinen syntinen elämä.
Raamattu ei puhu ”hätäkasteista” . Lapsi on Jumalan oma siihen hetkeen kun hän on kasvanut ymmärryksessä.
”Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?” Näin puhui epäuskoinen mies fariseusten joukoista… Jeesus taas puhui ylhäältä syntymisestä, vedestä ja Hengestä…
Fariseus ei ymmärtänyt, että lihallinen syntymä, kuten ylhäältä syntymä ovat kumpikin Jumalasta. Fariseus yritti järkeillä ja kyseli kuinka ylhäältä syntymä voi tapahtua?
Näin on myös lasten kastamisen kanssa, fariseukset eivät voi sitä ymmärtää, koska etsivät vastausta ihmisestä, eivätkä Jumalasta.
Risto Kauppinen. Lukiessani vastaustasi Samille ihmettelin mihin kirjaan lainauksessasi viittaat. Huomasin sitten jälkeenpäin, että olet kirjoittanut kasteesta kirjan. Kirjan ilmestyminen on aina hieno asia, jolloin on ilmeistä että asiaan on myös paneuduttu. En sitä toki ole vielä lukenut.
Toteat tuossa tekstissä lainatessasi Paavalia ”– – lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?” (Gal. 3:2) Näin se omasta mielestänikin on ymmärrettävä, etteivät lain teot höydytä, kun on kysymys uskosta. Laki saa näinollen aikaan vihaa syntiinlankeemuksen takia. Entä miten Pietarin puhe on ymmärrettävä, kun hän toteaa tuossa lainaamassasi kohdassa: ”Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat” (Apt5:31).
Kirjoitat, että ”Hengen saamisen todetaan kytkeytyvän uskossa kuulemiseen ja tottelevaisuuteen.”
Mikäli näin on, että Hengen saamiseen liitetään sekä uskossa kuuleminen, että tottelevaisuus, niin miten ymmärretään tällöin Paavalin sana Hengen saamisesta, kun hän liittää sen pelkästään uskoon, ei kuuliaisuuteen, joka käytännössä viittaa lakiin. Tuo Pietarin puhe näyttää olleen lakia juutalaisille kuten (Apt7:51) antaa ymmärtää. ”Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä — niinkuin teidän isänne, niin tekin.” Niinhän siinä sitten kävi, kuten Pietarin puheen jälkeen todetaan (j33): ”Kun he sen kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he tahtoivat tappaa heidät.” Kuten Paavali toteaa (Rom4:15) ”Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.”
Toteat tuosta Pietarin puheesta, että ne ”jotka apostolin saarnan uskottuaan ottivat tottelevaisina kasteen.” Ymmärrän Paavalin intention kytkeytyvän tässäkin sanaan Hengen saamisesta liitettynä uskossa kuulemiseen, joka pelkästään saa hänen mukaansa aikaan mielenmuutoksen. Ensin puu pitää tehdä hyväksi, että myös hedelmät olisivat hyviä. Eikö Jeesus tähän tapaan asian ilmaissut. Kasteeseen en nyt ota muuta kantaa kuin sen, mitä Jeesus sanoo Nikodeemukselle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
Myöskin VT:n puolella (Jes44:3-4) toteaa; ”Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni sinun vesojesi päälle..” Lisäksi (Jooel2:28) viittaa tuohon (Jes44:3), kun vesi on ensin vihmottu, niin sen jälkeen Herra on vuodattava Henkensä kaiken lihan päälle..” Siemen ja vesa näyttävät siis viittaavan muihinkin kuin aikuisiin.
Pieni välihuomio. Vanhojen kirkkojen ja yhteisöjen sekä baptistis-helluntailaisten kirkkojen ja yhteisöjen välillä on ammottava kuilu sekä raamatun- ja kirkkohistorian tulkinnassa että siinä, sitoutuuko ja jos niin millä tavoin kaikkivaltias Jumala luomaansa materiaan pelastuksen välikappaleena. Kaarlo Arffman nostaa tuossa uudessa kirjassaan Mitä on oikea kristinusko? erinomaisella tavalla esimerkin omaisesti esiin sen, mihin kysymyksiin jo ensimmäisten kristittyjen oli vastattava pohtiessaan Apostolien tekojen kastetekstien soveltamista käytäntöön. Koska soveltamisohjeita ei suoraan löydy itse tekstistä.
Lapsikastekäytäntö voidaan perustella ainakin kolmella eri tavalla. Lutherin pointti Isossa katekismuksessa on klassinen: koska Jumala antaa Pyhän Hengen kasteessa (tai jos joku nikottelee, kasteen yhteydessä), on aika mahdotonta ajatella kirkon ollen lähes puolitoista tuhatta vuotta (!) ilman oikeaa kastetta.
Risto, tuossa yllä teet eksegeesiä noista Raamatun kohdista. Nuo kohdat eivät sulje pois sakramentti kautra saatua uskoa. Hyvä kysymys on tuo mitä Markokin kyselee, missä te olitte kirkkohistorissa, kun lapsia kastettiin, vai tulivatko helluntailaiset kuvioon vasta 1800 luvulla. Osaatko, dokumentoida, tätä.
Marko. Kiitos hyvästä kommentista kasteeseen liittyen. Allekirjoitan tietenkin tuon mitä kasteesta Lutheriin liittyen toteat. Arffmanin kirja on hyvä lisä kristinuskon historiaan, kuten myös aikaisemmin esilletuomasi David P. Scaerin kirja kasteesta. Pointtini tässä oli lähinnä se, että Risto Kauppinen liittää yhteen Hengen saamisessa uskon ja kuuliaisuuden, joka on mielestäni aina ongelma (missä tahansa se tuleekin ilmi) siinä mielessä, miten Paavali käsittää asian uskosta, joka yksin tekee vanhurskaaksi. Jumalan sanalla pyhitetty vesi on kaiken perusta. Se on selvä.
Kosti, kiitos kommentista.
Tartut jännitteeseen Paavalin ja Pietarin sanojen välillä. Paavali sanoo, että henkeä ei saada lain teoilla, mutta Pietarin mukaan Henki annetaan niille, jotka Jumalaa tottelevat. Katsot, että Pietarin mainitsema tottelevaisuus viittaa lakiin, jonka vaikutuksen Paavali kuitenkin kieltää.
Selitys näennäiseen ristiriitaan löytyy lain tekojen käsitteen ymmärtämisestä. Mitä Paavali sillä tarkoitti?
Tausta on se, että Paavali vastusti Galatalaiskirjeessä niitä juutalaiskristittyjä, jotka vaativat, että pakanakristittyjen tuli ympärileikkauttaa itsensä ja noudattaa muitakin tooran säädöksiä, esim. ruokaan ja sapattiin liittyen. Nämä kaikki vanhan liiton lain teot (ergon nomou) mainitaan ko. kirjeessä. Niillä ei saada Pyhää Henkeä.
Mutta toinen asia on se, että kristityn tulee silti olla kuuliainen Jumalalle. Paavalin työn tavoite oli johtaa kristityt uskon kuuliaisuuteen (Room. 1:5). Siihen ei siis kuitenkaan sisältynyt tooran noudattaminen. Mutta vanhurskaudenkin Paavali liittää kuuliaisuuteen:
”ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?” Room. 6:16. Myös Joh. 3:36 sanoo: ”joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä…”
Elävään uskoon kuuluu kuuliaisuus. Sitä ei voi torjua lain tekoihin kuuluvana. Me epäonnistumme, mutta voimme tunnustaa syntimme Sanan kehotuksen mukaan. (Sekin on kuuliaisuutta.)
Perustan tämän nykyaikaisen Paavali-tutkimuksen piirissä tehtyyn havaintoon. Luther joko tulkitsi tai ainakin laajensi väärin Paavalin käyttämän lain tekojen käsitteen. Kun Paavali siis tarkoitti lain teoilla juutalaisen lain säädöksiä, niin Luther sisällytti lain tekoihin kaiken inhimillisen aktiivisuuden ja näki uskon olevan vastakohta kaikille teoille. Ilmeisesti kuuliaisuuden odotuskin oli hänelle lakia.
Kun Paavalin sanoja vanhurskauttamisesta ilman lain tekoja on tulkittu ”ilman mitään tekoja”, on päädytty kaikenlaisiin väittämiin, joita Paavali ei tarkoittanut. Olen kuullut sanottavan, että kyllä Jeesuksen kieltäjäkin pelastuu, jos vain uskoo, koska pelastus on yksin uskosta. Ei Paavali kuitenkaan sellaista sanonut, vaan ” jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät”. Ja herätyskristillisyyttä ja sen käytäntöjä on vastustettu, koska niissä on inhimillistä aktiivisuutta kuten ratkaisun tekemistä ja syntisen rukouksia. Ei Paavalin tarkoitus ollut kieltää sellaisia. Eikä uskovien kastetta voi kieltää Paavalin uskonvanhurskausopin vastaisena kuten on tehty.
Tämä on todella iso asia, jota voin avata vain vähän. Kirjassani on lisää. Suosittelen perehtymään. Siinä paljon sellaista, mistä Suomessa on haluttu vaieta, mutta mistä muualla on keskusteltu paljon. Ymmärrän, että monelle luterilaiselle on vaikeasti vastaanotettava väite, että Luther olisi voinut erehtyä jossain näin oleellisessa, mutta niin on nähty ja niin minäkin näen.
Summa summarum: Paavalin ja Pietarin sanojen välillä ei ole mitään jännitettä tai ristiriitaa, jos Paavalia tulkitaan oikein. Pietarin sanat siitä, että Jumala on antanut Pyhän Hengen niille, jotka häntä tottelevat, ovat tosia. Siksi Pyhän Hengen lupausta ei tule liittää vauvakasteeseen.
Lyhyt kommentti tähän noihin kysymyksiin, joita putkahti minun kirjoittaessani pidempää viestiäni.
Marko, pitää miettiä, mitä tarkoittaa sanalla kirkko. Tiedän, mitä sinä sillä tarkoitat, mutta minä näen vain yhteisön, jonka muodostavat Jeesuksen seuraajat. Kirkkolaitos on toinen asia. Enkä pidä mitenkään mahdottomana tai outona ajatella, että se kirkkolaitos olisi ollut ilman oikeaa kastetta. Ja huomataan sekin, että imeväiskastetta on arvosteltu koko sen ajan, jona kristillisyyttä on ollut. Se on ollut marginaalista, mutta kuitenkin. Kirjassani kuvaan sitä. Joko olet päässyt loppuun?
Huomatkaamme, että alkukirkon kasteessa oli oleellista se, että evankeliumin kuullut ja uskonut henkilö halusi vastata sen kutsuun, ja tunnusti samalla syntisyytensä ja myös Jeesuksen herruuden. Ja tietysti se, että hän oli kuuliainen apostoliselle kutsulle ottaessaan kasteen ja lähtiessään seuraamaan Jeesusta
Nämä ovat ne oleelliset asiat. Vaikka siis kaste on ollut väärä ja turha, kun se on suoritettu vauvoille, niin näitä kristittynä olemiseen kiinteästi kuuluvia seikkoja on kuitenkin ollut kristikunnan piirissä koko ajan. On uskottu Jeesukseen ja tunnustettu hänet paitsi sanoilla, myös teoilla. On oltu kuuliaisia ja pyritty pyhitykseen, jota ilman kukaan ei ole näkevä Herraa. Jne jne.
Tuo kaikki on oleellisintä. Ne liittyvät pelastavaan suhteeseemme Jeesukseen. Vilpitön erehtyminen, ymmärtämättömyys ja tietämättömyys kasteen suhteen eivät varmasti ole tekijöitä, joiden takia hän meidät kieltäisi. (Tietoinen Sanan vääristäminen saattaa olla toinen juttu.)
Eli kun on ollut uskovia, jotka ovat vilpittömästi halunneet seurata Jeesusta, niin ”kirkko” tai seurakunta on aina ollut olemassa, Sen rajat eivät kuitenkaan ole menneet siinä, että ketkä on kastettu vauvoina (tai ylipäänsä mitenkään). Sen rajat eivät ole olleet saman kuin ”Pyhän” Saksalaisroomalaisen keisarikunnan rajat. Raja on mennyt siinä, ketkä ovat olleet Jeesuksen seuraajia. Heitä eli opetuslapsia on aina ollut. Osa heistä on ollut valtion kanssa liittoutuneen kirkon sisällä. osa sen ulkopuolella.
Luulen, että tässä tuli samalla vastausta Samille.