Patriarkka ja Putin rajalla

Ukrainan kriisi vie Venäjän ortodoksisen kirkon ja kremlin ideologiat väistämättä törmäyskurssille.

Vladimir Putin piti Krimin kaappauksen jälkeen kremlissä (18.3.2014) linjapuheensa duuman, liittoneuvoston ja alueiden johtajille. Paikalla oli koko Venäjän johto in corpore, lukuun ottamatta patriarkka Kirilliä. Patriarkka oli poissa, koska ei hyväksy Putinin Ukrainan politiikkaa.

Venäjänkään johtajat eivät pidä siitä, jos kirkko ei pysy ulkopoliittisessa ruodussa. Tsaaria tai puoluejohtajaa arvostelevista piispoista on tullut Venäjällä helposti marttyyreja: Iivana Julma tapatti metropoliitta Filipin (1569), Katariina Suuri eliminoi (1764) metropoliitta Arsenin ja Lenin ammutti (1923) metropoliitta Venjaminin.

Ukrainan kriisi on vienyt patriarkan ja presidentin ideologiselle rajalle. Aiemmin kirkon ja kremlin yhteinen ideologia ”venäläisen sivilisaation” varjelemisesta on jakautunut kahtia: Putin tukeutuu ”venäläiseen”, kirkolle jää ”sivilisaatio”.

Patriarkka Kirill on ollut viisi vuotta Venäjän Richelieu ja kirkko on pysynyt Venäjän eniten luottamusta nauttivana instituutiona. Patriarkka johtaa Moskovan patriarkaattia, joka  on monin verroin isompi entiteetti kuin Putinin Venäjä. Kirill on kommunismin kauhut kokenut ortodoksipiispa, Putin vastapuolen entinen KGB-upseeri.

Kirkon ja kremlin suhteiden viilentyminen on totta. Kirillillä on Ukrainassa pelissä paljon isommat panokset kuin Putinilla. Jos Putin jatkaa Ukrainan pilkkomista, menettää Kirill Ukrainan ortodoksit, mikä on puolet koko Moskovan patriarkaatin jäsenistöstä. Arvovallan mureneminen näkyy jo, sillä Latvian presidentti perui patriarkan toukokuuksi kaavaillun vierailun.

Onneksi Venäjän historia on pitkä. Aina ennenkin ”venäläisen” retoriikan jälkeen seuraa hienovaraisemman, rauhallisemman ja argumentoidumman johtajuuden aika. Se näyttää, että imperiumissa elää myös ”sivilisaatio”.

Venäjän kirkko valmistautuu jo aikaan Putinin jälkeen.

  1. Lauri Nummenmaan (aivotutkija, psykologi, fil.tohtori) kirja Pahuus-ihmisluonnon pimeä puoli , Tammi 2022, kertoo aivan muuta : Esim. 80 prosenttia miehistä ja 60 prosenttia naisista on suunnitellut joskus tappavansa jonkun.

    Jos pahantekijä kuvittelee tekevänsä hyvää, hän ei ole aivan terve (esim. pedofiilit).
    Jos ei tunnista pahuutta itsesään, on heikoilla.

    • Hyvä esimerkki tarkoitushakuisuudesta. Jos nuo prosentit laitettaisiin tarkemman analyysin alle ja selvitettäisiin, kuinka suuri osa esitetystä ihmisistä on suunnitellut tappoa aivan tosissaan eikä vain pikaistuksissaan ja ohimenevästi, prosentit tippuisivat olemattomiin.

      Yksioikoisella metodilla saa aina juuri sellaisia tuloksia kuin halutaan.

      Charlotta: ”Jos pahantekijä kuvittelee tekevänsä hyvää, hän ei ole aivan terve”

      Sitten kukaan ei ole terve, sillä kaikki meistä tekevät elämässään jossain vaiheessa jotain vähemmän toivottavaa, jonka oletimme hyväksi. Kaikki sotien osapuolet esimerkiksi aivopestään kansallismielisellä propagandalla ajattelemaan että ovat hyvän asialla. Voidaanko sanoa, että kaikki sotien osapuolet ovat sairaita?

    • Nummenmaa ei nyt ehkä tiedä mistä puhuu. Tai sitten konteksti on jotain muuta kuin annat ymmärtää. Kaikkihan me valehtelemme päivittäin. Kaikki me käyttäydymme tietyissä ympäristöissä ympäristön vaatimalla tavalla ja annamme siten itsestämme totuudenvastaisen kuvan.

      Ja onko pahuutta vastata puolisolle, että et näytä yhtään pulskalta tuossa puvussa, vaikka näyttäisikin?

      Sosiaalinen kanssakäyminen suorastaan perustuu epärehellisyyteen, koska raaka rehellisyys ei vain ole kestävä tapa kohdata muita ihmisiä.

    • Antero. Annoin viitteen IS:n artikkeliin. Voit itse lukea mitä hän siinä sanoo. Kirjoitat, että ”kaikkihan me valehtelemme päivittäin.” Nyt tulit totuuden ytimeen. Esitin edellä kysymyksen siitä, miksi ihminen valehtelee? Nimittäin kaikella on jokin alkusyy.

    • Ihminen valehtelee esimerkiksi siksi, ettei halua pahoittaa läheisensä mieltä.

      Mikä on tällaisen valehtelun alkusyy, jota haet?

    • Kirjoitat, että ”olemme pohjimmiltaan hyviä”. Miksi ihminen joutuu sitten käyttämään valheen sumeaa logiikkaa, ettei pahoittaisi läheisensä mieltä?

    • En näe siinä mitään sumeaa, varsinkaan esittämääni esimerkkiin nähden. Ihan peruspsykologiaa.

    • Ihme, ettet näe loogista ristiriitaa siinä, että vaikka ihminen on mielestäsi hyvä, niin hänen pitää kuitenkin valehdella.

  2. Kyllä jossain näkyy kirkkomme todistuksen jälkeisenä ettemme kykene mihinkään hyvään.

    Hyvää syntyy silloin todistuksen mukaan kun se on Jumalan työtä Ihmisessä.

    Luomisen asiaa Vanhasta Testamentista soisi luettavan ilman oikaisevia silmälaseja.

    Kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala käski, kahdeksannen päivä edellisen erijatkuvuutta diskontinuiteettina kielsi, ja tässä on kyseessä Jumalan suurenmoiset lahjat suvullemme omassatunnossa ja kyvyssä valita toki vielä orastavina ja kypsymistään odottavina.

    Todistamme huonon tradition tuottavan kehnoa traditiota sukupolviemme ketjussa, ja se kirkollemme käy hyvin jos ei erinomaisesti vaalia perisynnin substanssia tulevissa polvissa.

    Voi kysyä onko substanssi aineeton vai aineellinen, vaikko henkistä laatua. Nainenhan harvoin tulee raskaaksi odottamaan lasta ilman miestä.

    Asia ei ole Ihmisen arvoista, ja miten tämmöistä opetusta ja hengellistä tiennäyttöä sallitaan julistettavan opettamisesta vielä puhumatta.

    Yksi asia on varhain syntynyt konsensus kirkkolaitoksen ja valtiovallan välillä.

    Kukaan ei tahdo moittia Ihmisen tekemistä heikoksi ja kyvyttömäksi todistuksella mistä valtaapitävät kiittävät kirkkoa etteivät Ihmiset piruvie nouse ylpistyneinä vastustamaan ehdottamiamme uudistuksia saati vaatimaan korjaamaan edes kohtuullisesti aiemmin tehtyjä töppäyksiä.

    Näin kyse on demokratian sivujuonteesta omassa maassammekin.

  3. Anterolla on synnistä hiukan ontuva kuva, Raamatussa synti ja pahuus eivät ole irrallisia käsitteitä, vaan toisiinsa sidottuja. Synti on varsinaisesti tullut maailmaan, kun ihminen lankesi kiusaukseen olla kuten Jumala, vaikka se juuri oli kiellettyä. Onko kiusaukseen (kiellettyyn lankeaminen) pahuutta? Mistä tiedämme mitä pahuus on? Näin siis, jos uskomme Raamatun ilmoituksen ihmisestä. Todellisuus, myös puhuu samaa.

    Tuosta tapahtumasta (”alkusynti”, teologian käsite) seurasi, että ihminen kuolee. Synnin palkka on siis kuolema. Me kaikki kuolemme, koska olemme syntisiä, ja teemme hyvää ja pahaa tahtoen ja tahtomatta. Ihmisen suurin kiusaus on olla Luojan kaltainen ja se on suuri vääryys ja onnettomuus. Maailma suorastaan huutaa vääryytemme julki!

    Kuolemalle, emme voi mitään, vaikka tekisimme vain hyvää. Synti ei siis ole vain tekemistä, vaan Raamatun mukaan olemista. Paavalin mukaan: ”synti asuu meissä.” (Raamatun alkukielen mukaan ”on sisällä” meissä) Olemme syntisiä ja sen tähden teemme vääryyttä kaiken aikaa.

    • Sehän kuvasi erinomaisesti juuri sitä perusteetonta pessimismiä, josta koko blogiteksti ammensi.

      Kiitos havainnollistavasta esimerkistä. 🙂

    • Tutkimusten tuloksista, niiden huomaamisesta, syntyy usein monipolvista spekulaatiota.

      Aikanaan Erkki Väisäsen väitös suomalaisten mielenterveydestä sai lehti Kalevan otsikoimaan vahvasti; muistaakseni ”30.tä rosenttia sairaita”, ja tämmöistä päätelmää ei suorasukaisesti voinut tehdä.

      Erkki Väisänen ei ole sukuani, vastaväittäjä oli sitten kyllä setäni äitini siskon miehenä.

      Sattuin itse vilkaisemaan kirjaa sivuhuomautuksineen, ja paljon asia avasi niin tutkimukseen kuin kirjalliseen katsomiseen liittyviä haasteita. Luvatonhan tekoni oli mutta Erik illalla oli kylässä Tienarilla, ja kiusaushan teki työnsä.

    • Mikä ihmeen oikeudenmukaisuus siinä toteutui, että yhden ihmisen teosta annettiin helvetin ikuisiin kidutuksiin vievä seuraus koko ihmiskunnalle miljooniksi vuosiksi eteenpäin? Eihän mikään ’ihmiskunta’- kollektiivi tuoin syntiin langennut koska koko ihmiskuntaa ei ollut vielä olemassa?

    • Antero,

      toisessa blogissa yritin tuoda tuota samaa näkökulmaa, jota ismolla tuossa kommentissa on, sinulle esiin. Muistatko?

      Luterilaisissa Tunnustuskirjoissa, muistaakseni ainakin sen Yksimielisyyden ohjeessa on kuvattu tuota synnin vaikutusta ja sitä, että meissä kuitenkin on myös jäljellä jotakin alkuperäistä Luomisen kaltaisuutta, vaikkakin kaikki ihmiset ovat perisynnin vaikutuksen alaisuudessa. Tämän kristillisen ja luterilaisen ajattelun mukaan juuri tuon synnin tähden jokainen ihminen kuolee.

    • Seppo, näinhän suurimassa osassa kristikuntaa ei ajatella. Kuvauksesi osuu enemmän luterilaiseen perisyntioppiin.

    • Mikko Suni viittasi luterilaiseen yksimielisyyden ohjeeseen. Tässä ohjeessa kuvastuu hyvin Anteron mainitsema pessimistinen näkemys ihmisestä:

      ”VAPAA TAHTO ELI IHMISEN KYVYT ( YKSIMIELISYYDEN OHJE s. 473- 489, vrt. s. 554-567)

      Kysymys; Mitä pystyy uudestisyntymättömän ihmisen ymmärrys ja tahto vaikuttamaan ihmisen omassa kääntymyksessä ja uudestisyntymisessä? Kun Jumalan sanaa saarnataan ja meille tarjotaan Jumalan armoa, pystyykö sellainen ihminen valmistautumaan armon vastaanottamiseen, ottamaan sen vastaan ja vastaamaan tarjoukseen myöntävästi? ( Tästä on kiistelty vuosikausia teologien keskuudessa)

      Vastaus; Uudestisyntymätön ihminen ei pysty, uskomaan, vastaanottamaan, ajattelemaan, tahtomaan, alkamaan, myötävaikuttamaan(5,7, ihminen on synnin orja, perkeellen vanki. Hänen vaikutuksestaan toimiva, Joh 8:34, Ef 2;2, 2 Tim 2:26). Lisäksi Raamattu nimittää luonnollista ihmistä pimeydeksi, tarkoittaen hänen suhdettaan hengellisiin, jumalallisiin asioihin: Ef 5:8, Apt 26:18), 11,12. He vaeltavat mielensä turhuudessa ( Ef 4:17). Kaiken kaikkiaan Raamattu ei myönnä, että luonnollisella ihmisellä olisi kykyä vaikuttaa jotakin hengellistä hyvää tai oikeaa. ( Siis sekin minkä ihminen tekee luonnonlain mukaan on syntiä). ” Ja vielä luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on” ( 1 kor 2:14). Kaikki ihmisen tuntemat, vähäisetkin hengen kipinät ovat Jumalasta lähtöisin.” (Solida declaratio, 2)

    • Sami,

      itseasiassa en kyllä viitannut tuohon kohtaan vaan Yksimielisyyden ohjeen kohtaan 1. Perisynti.

      tässä lyhyt lainaus tuosta kohdasta:
      ”Laki ei kuitenkaan syytä ja tuomitse luontoamme siitä, että Jumala on meidät ihmiset luonut, vaan siitä, että olemme syntisiä ja pahoja. Luontoa ei tuomita myöskään siitä, että ja sikäli kuin se ja olemuksemme on vielä luomisen jälkeenkin Jumalan tekoa ja hänen luomuksensa, vaan siitä että ja sikäli kuin se on synnin myrkyttämä ja turmelema. ”

      toinen kohta samasta:

      ”luomisesta puhuva uskonkohta todistaa Raamatun mukaan, ettei Jumala ainoastaan ole luonut ihmisluontoa ennen lankeemusta, vaan että luonto vielä lankeemuksen jälkeenkin on Jumalan luomus: 5 Moos. 32. Jes. 45, Jes .54, Jes. 64. Ap.t. 17. Ilm. 4.

      Job sanoo: ”Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet, kaiken, mitä ikinä minä olen: mutta sinä syökset minut syvyyteen? Muista, että sinä olet minut muovannut savesta, sinä teet minut maaksi jälleen. Etkö sinä valanut minua niin kuin maitoa ja juoksuttanut niin kuin juustoa? Sinä puit ylleni nahan ja lihan ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon. Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi varjelee hengitykseni.” Job 10:8-12.

      Daavid sanoo: ”Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin; kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minun jo idussani. Minun vastaiset päiväni olivat kaikki kirjoitetut sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.” Ps. 139:14-16.

      Salomon Saarnaajassa on kirjoitettuna: ”Sitten tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” Saarn. 12:7.

      Näistä lausumista käy selvästi ilmi, että lankeemuksen jälkeenkin Jumala on ihmisen luoja, joka luo hänelle ruumiin ja sielun. Siksi ei turmeltunut ihminen ole täysin samastettavissa itse syntiin – muutoinhan Jumala olisi synnin luoja. Tunnustaahan Vähä katekismuksemmekin ensimmäisen uskonkohdan selityksessä:10 ”Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä.” Samoin kirjoitetaan Isossa katekismuksessa:11 ”Tarkoitan ja uskon, että Jumala on luonut minut eli antanut minulle elämän ja pitää sitä jatkuvasti yllä. Hän on antanut ruumiin ja sielun, pienet ja suuret ruumiinjäsenet, kaikki aistit, järjen ja ymmärryksen” jne. Tosin tämä Jumalan luoma ja tekemä olento on synnin surkeasti turmelema, sillä se aines, josta Jumala nyt muovaa ja tekee ihmisen, on Aadamissa turmeltunut ja tärveltynyt ja sellaisena se periytyy meihin.

      Tämä mielessään on hurskaiden kristittyjen syytä ihmetellä Jumalan sanomatonta hyvyyttä. Luulisi Jumalan heti heittävän sellaisen turmeltuneen, tärveltyneen ja syntisen massan pois, helvetin tuleen. Mutta hän ottaakin sen muovaillakseen, tekee siitä sen ihmisluonnon, joka meillä nyt on, vaikka synnin surkeasti turmelemana, ja puhdistaa sen synnistä, pyhittää ja pelastaa sen rakkaan Poikansa kautta.

      Tästä uskonkohdasta käy luonnon ja perisynnin välinen ero vastaansanomattoman selvänä ilmi. Ei perisynti ole alkuisin Jumalasta, Jumala ei ole synnin luoja eikä aiheuttaja. Perisynti ei ole Jumalan luomaa, vaan se on Perkeleen tekoa.

      Jos nyt ei olisi mitään eroa perisynnin turmeleman ruumiimme ja sielumme luonnon ja olemuksen sekä itse perisynnin välillä, joka on luonnon turmellut, pitäisi jompikumpi seuraavista väitteistä paikkansa: – Koska Jumala on luonut tämän luontomme, hän on myös perisynnin luoja ja tekijä. Perisyntikin on siis hänen luomistekoansa. – Koska synti on Perkeleen tekoa, on Saatana luonut tämän luontomme, ruumiimme ja sielumme. Näiden täytyy siis olla Saatanan luomistekoa, jos kerran turmeltunut luontomme on täysin samastettava syntiin.

      Kumpikin väite on ristiriidassa uskontunnustuksemme ensimmäisen uskonkohdan kanssa. Sen tähden me sanomme, jotta Jumalan luomisteko ihmisessä voitaisiin pitää erillään Perkeleen aikaansaannoksesta: Jumalan luomistekoa on, että ihmisellä on ruumis ja sielu. Jumalan tekoa on, että ihminen kykenee ajattelemaan, puhumaan, toimimaan ja saamaan jotakin aikaan, sillä ”hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Ap.t. 17:18). Sitä vastoin se, että luonto on turmeltunut ja että ajatukset, sanat ja teot ovat pahoja, on alun perin Saatanan aikaansaannosta, hän kun on turmellut Jumalan luomuksen Aadamissa synnillä sillä tavoin, että turmelus periytyy meihin asti.”

    • ”Seppo, näinhän suurimassa osassa kristikuntaa ei ajatella. Kuvauksesi osuu enemmän luterilaiseen perisyntioppiin.”

      No jos perisyntioppi on väärä, niin miten se Eevan synti sitten koko ihmiskunnan raskautti?

  4. Ei niin kuulu blogin aiheeseen mutta Erik hyllystäm me otti matkalukemiseksi Sara Wacklinin, Sata Muistelmaa Pohjanmaalta.

    Hyvin muistan väärinkin mutta kirjan näin sitten myöhemmin Rantasalmella toki vuosikymmeniä myöhemmin.

    Muistamisella on merkitystä kun asiat hyvin katsovat toisiaan.

    Olen myös kiitollinen Pitkässäniemessä vietystä ajasta jolloin sain ulkoiluttaa perheen Settereitä. Näistä ajoista syntyi myös kiinnostukseni Ihmisenä olemisesta mikä on jatkunut tälle ukolle aina 70.siä lähetessään.

    No, onhan siihen vielä kolme vuotta, mutta kuitenkin.

  5. ”Kaikki meistä möhlivät ja kun otamme sen huomioon, hyväksymme sen automaattisesti muissa siinä missä itsessämmekin.”
    Olettepa te monet todella hyviä, jos todella hyväksytte omat ja toisten ihmisten toheloinnit, möhlinnät ja viat automaattisesti. Teidän lähellänne voi olla hyvinkin hyvä olla. Omiin vikoihini on siis lisättävä vielä sekin pahe, etten usko tuollaiseen automaattisuuteen. En siis tunnista tuota ominaisuutta kenessäkään, vaikka olen – ammattinikin puolesta – varsin moniin ihmisiin tutustunut, monenmaalaisiinkin.
    Perisynti on siis edelleen perusolettamukseni., vaikka sitä en saakaan ottaa verukkeeksi mahdolliseen omaan huonoon käytökseeni. Siksi koen tarvitsevani armoa – ja voimia ja viisautta ollakseni edes pikkuisen parempi lähimmäinen…

  6. Sodat, väkivalta, murhat, roomalainen sirkus, kidutuskuolemantuomiot..
    Nämä ovat pahuutta.

    Itse paljon historiaa tutkineena olen aina ajatellut, ( muutenkin kuin kristinuskon pohjalta), että ihminen ei ole muuttunut yhtään paremmaksi, pahuus vain muuttaa muotoaan. Ihminen luulee olevansa parempi kuin ”silloin kun oli paljon enemmän ryöstömurhia ja käytettiin keskiaikaisia kidutusvälineitä”. Mutta ei tunnista omaa pahuuttaan samaksi pahuudeksi. Joka vain ilmenee siistimmin ja laillisemminkin…

    Itse ajattelen joskus ihmisistä ilkeästi esim bussipysäkillä. Tajusin oikeastaan vasta vastikään että se on yhtä pahaa kuin ilkeä huutelu koulussa välitunnilla. Se, että kohde ei tiedä siitä ei tee siitä pahuuden olemuksellisena muotona vähäisempää. ( Tässä toki synti ja rikoskin eroavat toisistaan.)

    Jeesus opetti että toisen ihmisen vihaaminen ja halveksiminen on yhtä paha teko kuin murha (”on ansainnut korkeimman oikeuden tuomion”).

    Sanotaan vielä että itse olin yläasteen ajan koulukiusattu. Mutta jälkeenpäin on ollut paljon helpompi antaa anteeksi kiusaajille kuin niille muka-kavereille, jotka kiillottivat omaa kilpeään esittämällä ystävällistä.

    • Toki on syytä tarkentaa ettei blogin aiheena ollut se onko ihminen muuttunut paremmaksi vaan että ihminen ei ole pohjimmiltaan paha…?

      En nyt sitten tiedä miten tuota voidaan oikeasti mitata tai arvioida. Ennemmin minusta olisi syytä erottaa ”vastavuoroinen hyöty” ja ”lajinsäilytysvaisto” hyvyydestä ja kiltteydestä.
      Lajin säilyvyys ja menestys on perustunut järkitoiminnalle enemmän kuin lähimmäisenrakkaudelle. Viimeksi mainittuhan ei tosiasiassa ole lainkaan ”järkevää”. Koska sille perustuu yhteisölle haitallisten yksilöiden suojelu ja ylläpitäminen vankiloissa jne.

    • Sari: ”Toki on syytä tarkentaa ettei blogin aiheena ollut se onko ihminen muuttunut paremmaksi vaan että ihminen ei ole pohjimmiltaan paha…? En nyt sitten tiedä miten tuota voidaan oikeasti mitata tai arvioida.”

      Yksi vaihtoehto olisi lukea blogissa mainittu kirja, jotta tietäisi mihin siinä esitetyt väitteet perustuvat. 🙂

    • Kai voit perustella ne itsekin?

      Jotta voidaan keskustella siltä pohjalta miten asiat näet ja miten perustelet? Blogin sisältö ei voine olla vain kirjamainos…?

    • Minäkin esitin muuten, myös ja etenkin tuossa jälkimmäisessä kommentissani väitteitä.

      Miten vastaisit niihin?

    • Mikään ei viittaa siihen, että ihminen olisi pohjimmiltaan paha, mutta moni asia viittaa siihen, että ihminen on hyvä.

      Pahuutta on myös lietsoa mielikuvia ihmisen pahuudesta, kun mielikuva ei pidä paikkaansa. Jos pidämme itseämme pahoina, siitä tulee totta. Mielikuva ruokkii itseään. Kuten vanhassa tarinassakin todetaan:

      Isoisä sanoi lapsenlapselleen: ”Minussa on käynnissä taistelu kahden suden välillä. Toinen on paha, vihainen, ahne, kateellinen, ylimielinen ja raukkamainen. Toinen on hyvä – se on rauhallinen, rakastava, vaatimaton, antelias, rehellinen ja luotettava. Nämä sudet käyvät taistoaan myös sinussa ja kaikissa muissa ihmisissä.”
      Poika mietti asiaan hetken ja kysyi sitten: ”Kumpi susi voittaa?”
      Vanha mies hymyili.
      ”Se, jota sinä ruokit.”

      Sari: ”Lajin säilyvyys ja menestys on perustunut järkitoiminnalle enemmän kuin lähimmäisenrakkaudelle. Viimeksi mainittuhan ei tosiasiassa ole lainkaan ”järkevää”. Koska sille perustuu yhteisölle haitallisten yksilöiden suojelu ja ylläpitäminen vankiloissa jne.”

      Päinvastoin. Kiltteys on ollut yksi merkittävä tekijä siinä, että olemme menestyneet ja valloittaneet maailman.

    • ”Mikään ei viittaa siihen, että ihminen olisi pohjimmiltaan paha, mutta moni asia viittaa siihen, että ihminen on hyvä.”

      -No, itse asiassa tässäkin tulee esiin näkemykset ja tulkinnat mitä tarkoittaa ”paha” ja ”hyvä”. Kristinuskossa hyvyys ei ole passiivista ”kiltteyttä” ja ”lauhkeutta”, vaan aktiivista, riskejä ottavaa. Hyvyyttä on osoittaa rakkautta niille, jotka eivät ole hyviä.
      Myöskään pahuus ei ole selkeästi todettavissa ja tunnistettavissa fyysisenä väkivaltana, vaan jo asennoituminen toiseen on pahuutta.

      Hyvyyteen liittyy siis haaste, jossa ei mennä helpointa ja hyödyllisintä tietä. Siis sitä tietä minkä voi katsoa johtaneen lajin kasvamiseen ja säilymiseen.

      ”Pahuutta on myös lietsoa mielikuvia ihmisen pahuudesta, kun mielikuva ei pidä paikkaansa. Jos pidämme itseämme pahoina, siitä tulee totta. Mielikuva ruokkii itseään. Kuten vanhassa tarinassakin todetaan:”

      -Tiedän tuon tarinan. Mutta tuossa leimaat mielestäni liian helposti pahoiksi ne, jotka näkevät asiat toisin. Viittaan edelliseen kommenttiini siitä mitä pahuus on.

      Sari: ”Lajin säilyvyys ja menestys on perustunut järkitoiminnalle enemmän kuin lähimmäisenrakkaudelle. Viimeksi mainittuhan ei tosiasiassa ole lainkaan ”järkevää”. Koska sille perustuu yhteisölle haitallisten yksilöiden suojelu ja ylläpitäminen vankiloissa jne.”

      ”Päinvastoin. Kiltteys on ollut yksi merkittävä tekijä siinä, että olemme menestyneet ja valloittaneet maailman.”

      -Puhut taas kiltteydestä hyvyyden synonyymina. Mitä se ei minusta ole. Toiseksi, jos ajatellaan järkevästi, ei ole varsinaisesti mitään hyvää ja kannatettavaa siinä että (ja miten) ihminen on ”valloittanut maailman”. Tosiasia on, että muu maailma voisi paremmin ilman ihmistä.
      Miksi ihmislajin menestyminen siis olisi hyvää, tai seurausta hyvästä.

      Mutta jos puhutaan siitä miten tähän tilanteeseen on päästy, niin kieltämättä yhteistyötaidoilla ja vastavuoroisen hyödyn periaatteella. Ja naapurin auttamisella, ainakin silloin kun se on helppoa ja itselle vaaratonta.

      Mutta kuten todettua, itse näen, että tuo ei ole varsinaista hyvyyttä.

    • Kirjoitin siis näin:”

      ”Lajin säilyvyys ja menestys on perustunut järkitoiminnalle enemmän kuin lähimmäisenrakkaudelle. Viimeksi mainittuhan ei tosiasiassa ole lainkaan ”järkevää”. Koska sille perustuu yhteisölle haitallisten yksilöiden suojelu ja ylläpitäminen vankiloissa jne.”

      -Eli onko sinusta ihmislajin menestyminen ja ”maailman valloitus” lisääntymisellä ja kaikkialle levittäytymisellä sellainen arvo, että sen saavuttamiseksi tulisi pitää huolta myös niistä yksilöistä, jotka ovat lajitovereille ja ympäristölle ylipäätään, haitaksi ja vaaraksi?

    • Antero kirjoittaa; Eli esitätkö, että ortodokseja on Suomessa enemmän kuin protestantteja?

      Kyllä, ei. Sinä käännät ja yleistät, myöntämättä, näkemättä, ja käännät sanoja. Kertoo, siitä että tunnet huonosti teologiaa, oppikokonaisuuksia ja kristinuskon historiaa.

    • En nyt taas saa kiinni mitä haluat sanoa. Käsittelen blogissa luterilaisia käsityksiä luterilaisuuden edustaessa Suomen suurinta teologista ja uskonnollista oppia. Sinä tulet siihen kertomaan että koska luterilaiset eivät ole Suomen suurin kristinuskon suuntaus, yleistykseni ei ole validi.

      Sitten kun kysyn että onko siis ortodokseja Suomessa enemmän kuin protestantteja, niin näkemyksesi mukaan en myönnä asioita, vääntelen ja kääntelen sanoja.

      Kerrotko kun karusellista loppuu virta, niin osaan hypätä pois. 🙂

    • Antero, sinä yleistit, et puhunut alussa luterilaisista, vaan niputit koko kristikunnan samaan antropologiaan. Sitten luot kuvan jostakin mitä en ole kirjoittanut. Jos alussa olisit sanonut kuvaavasi luterilaista antropologiaa, mutta et, vaan yleistit kaikki samaan koriin. 🙂

    • Antero, tässä sinun niputus, yleistys;

      ” Kristillisen ihmiskuvan mukaan ihminen on turmeltunut, langennut, syntinen ja tarvitsee armoa.”

    • Sami, jos se on jäänyt epäselväksi, niin kristinuskosta puhuessani vetelen linjat suoraksi joko Raamatun tekstien mukaan tai sitten maassamme yleisimpien uskonnollisten näkemysten mukaisesti. Tai jos tarkoitan fundamentalisteja ja / tai kreationisteja, mainitsen siitä erikseen.

    • Antero, aina voi kirjoittaa huonosti, jos sen tekee tahallaan, se on propagointia, subjektiivinen pään sisäinen ajattelutapa. Jotkut eivät pääse siitä irti.

    • Sami, jos pyrkimyksesi ei ole asiallinen keskustelu tai omien ilmiselvien väärintulkintojesi huomioiminen, näihin blogeihin ei kannata jatkossa kommentoida.

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.