Koirat haukkuvat sellaisia ihmisiä, joita ne eivät tunne. Me ihmiset toimimme samoin. Koirat voidaan opettaa pois ennakkoluuloistaan ehdollistamalla. Ihmisiin käytetään terapiaa ja lääkkeitä, mutta meidän ennakkoluulojamme on paljon vaikeampi murtaa kuin koirien. Joku neropatti – taisi olla peräti Einstein? – sanoi omaan kokemukseensa viitaten, että on helpompi särkeä atomi kuin ihmisen ennakkoluulo.
Ennakkoluulot asuvat meissä ihmisissä sitkeästi, riippuvat meissä kiinni kuin nenä päässä. Erilaisuuden hyväksyminen kun on niin hirveänkauheankamalan vaikeaa. Helpompi olisi hyväksyä vastakkainasettelu ihmisten käyttäytymisen peruslähtökohdaksi. Ja sota ainoaksi käyttövoimaksi ihmisten välisissä suhteissa tyyliin Kaikkien sota kaikkia vastaan.
Pasifisti Hector päästää minut helpolla, kun hän sarkastiseen Sota on kaunis-biisiinsä on jo valmiiksi koonnut kattavan luettelon ihmisten perusjännitteistä:
”On sota välillä kissojen ja koirien / … heikkojen ja vahvojen / suurien ja pienien / ihmisten ja eläinten /maailman ja taivasten / teräksen ja peltojen / nälkäisen ja kylläisen / herrojen ja narrien / likaisten ja puhtaiden / kilttien ja ilkeiden / mustien ja valkoisten / totuuden ja valheiden / tähtien ja merien / hurskaiden ja syntisten / vaimojen ja huorien / pappien ja kirkkojen / isien ja poikien / kehtojen ja hautojen / menevän ja tulevan / vasemman ja oikean / vihan sekä rakkauden / on sota välillä meidän”.
Kansojen väliset sodat – koskee varmasti myös sisällissotia! – oikeutetaan omassa porukassa kiihottamalla ennakkoluuloja toisia kansoja vastaan tai vaikkapa valkoisia / punaisia käsivarsinauhoja kohtaan.
Esimerkiksi politiikassa ja seurakunnallisissa / kirkollisissa vaaleissa on helppo käyttää hyväksi ihmisissä asuvia ennakkoluuloja ja tehdä työtä joitakin tiettyjä ehdokkaita vastaan vaikka kupletin juonen pitäisi olla se, että omaa ehdokasta saa kehua retostella, mutta kilpailijoita ei mollata. Ennakkoluulot ovat luottamuksen vastakohta.
Ennakkoluulollakin on perhe-elämää: Äitinä sillä on Tietämättömyys ja isänä Pelko. Tällä kombinaatiolla ei päädytä kuin yhteen ainoaan lopputulokseen: Koska ennakkoluulo pelkää muita ihmisiä ja ihmisryhmiä, se varmuuden välttämiseksi maalaa nämä piruiksi pitkin seiniä. Ja perkelettä vastaanhan on toki taisteltava…
Ruotsissa, saksassa ja englannissa ennakkoluuloa vastaava sana suomennettuna tarkoittaa ennakkotuomiota: Toinen ihminen tai ihmisryhmä tuomitaan ennakolta, tutkimatta, ottamatta selvää asioista. Siis hutkitaan ennen tutkimista.
En millään enää jaksaisi tässä yhteydessä nimeltä mainita muuatta piispaa ja erästä häneen addiktoitunutta toimittajaa, mutta sen sanon, että kuukausitolkulla jauhettu asia on vielä tuomiotakin pahempi.
Miksi? Siksi, että tuomio voidaan kumota uudella päätöksellä tai armahduksella, mutta ennakkotuomiota, ennakkoluuloa ei kenties milloinkaan. Siihen ei näet pysty järki, ei asiallinen selitys. Maito on jo kaatunut. Rumat lööpit, pahat puheet sosiaalisessa mediassa ja ihmisten äänestäminen jaloillaan ovat pitäneet huolen siitä, että ennakkotuomio on juurtunut syvälle suuren yleisön tunnemaailmaan.
Vieläkö saadaan asia pahemmalle tolalle? Kyllä, sillä kaikkien itseään kristityksi kutsuvien on syytä nähdä, ymmärtää ja vielä muistaakin, että ennakkoluulo eli ennakkotuomio on synti. Sillä katso: Jos sinä tuomitset toisia, niin Jumala tuomitsee sinut sillä samalla tuomiolla. Paavali kirjoittaa roomalaisille (2:1): ”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja”.
Kyseisessä tapauksessa piispa on pyytänyt mokiaan anteeksi, luvannut maksaa erotuksen kahdesta liian kalliista majoituksesta eikä ole syyllistynyt mihinkään anteeksiantamattomaan pahuuteen. Voisiko hän siis saada jo anteeksi?
Jos ja kun kyseinen vastenmielinen asia saadaan pois päiväjärjestyksestä, voinemme palata näitten viikkojen hengelliseen teemaan eli paastoon. Ryhtykäämme jälleen tekemään Jumalalle tiliä synneistä. Omista synneistämme, ei muiden.
Kuvateksti: Eri tavalla sokeita olemme me, kaikki tyynni.
Kirjoitin Teemu Kakkurille pitkän vastineen, mutta katsoin parhaaksi deletoida sen.
Näkemiin ja Kiitos K24 -ylläpidolle pitkämielisyydestä!
Toivotan Median Myrskyävässä Myllerryksessä Menestystä ja Suotuisia Tuulia Kotimaalle!
Herätystä on viimevuosinakin ollut kirkkokunniksi järjestäytymättömien ryhmien piirissä, vaikkei Yli-Vainio tai koivistolaista liikehdintää ole ollutkaan….
Puoluepoliittiseen vääntöön Tuomaalalla on syytä tarkistaa heittojaan Luther-säätiö helluntailaisuudesta Räsäsen kohdalla. En tiedä onko Lyther-säätiö häntä kuullut, Vapaakirkon ja helluntaiherätyksen kesäjuhlilla on kyllä vieraillut, mutta ”pesunkewstävämpää” ” kansanlähetysläistä” saa hakea…
K-M. Laaksonen kristillisellä puolueella on yhtäläiset oikeudet olla edustettuna suomen eduskunnassa kuin millä tahansa muulla ryhmällä, äänestäjät päättävät kannatuksen.
Uurnilla tavataan, Hyvää vuodenloppua itsekullekin kommentoijalle.
Voi tätä meidän vesseliä! Ulkopoliittista syistä Sipilä.. 🙂 Se meinaa sitten Suomen paavottamista.
Olin paikan päällä kuulemassa Teemu Kakkurin esitelmää heratysliikkeistä. Mielestäni varsin onnistunut analyysi aiheesta. Erityisesti mieleen jäi ajatus siitä, että liiallinen perinteeseen keskittyminen vie henkistä kapasitettia muulta, nimenomaan eteenpäin suunnatulta toiminnalta.
Mutta mitä sitten? On oikeastaan luonnollista, että ihminen takertuu menneisiin, varsin vaikuttaviinkiin kokemuksiin. Luulen, että valtaosa herätysliikeväestä silti vilpittömästi haluaisi ja toivoisi, että oman liikkeen toiminta olisi ulospäinsuuntautunutta, tuoretta ja uskosta vieraantuneita ihmisiä tavoittavaa.
Mikä avuksi? Olisiko paikallaan jonkinlainen muistilista siitä, että ”miten vältät pahimmat perinnemuistelot”: Ei viittauksia puheissa Muromaan / Malmivaaraan, ei ko. herrojen kuvia seinälle jne.
Kansan Raamattuseura juhlii tänä vuonna 70v. olemassaoloaan. Tuoreimmassa krs:n lähettikirjeessä todetaan, että ”mikä olisikaan parempi tapa juhlia, kuin panostamalla juhlavuonna erityisesti uusiin evankelioimistyön hankkeisiin.” Mielestäni ihan oikea asenne!
Tuottaakseen hedelmää on jyvän kuoltava. Samoin jokaisen seurakunnan on kuoltava itselleen. Muuten se ei kasva. Se mikä ei kasva, kuihtuu pois. Koko suomen hengellistä elämää vaivaa sama haluttomuus lähteä liikkeelle omalta mukavuusalueeltaan. Toimitaa keskitetään jumalanpalveluksiin ja muihin omiin tilaisuuksiin. Ulospäin suuntautuva toiminta on aivan poikkeuksellista. Parhaiten siinä taitaa onnistua ihan järjestäytymättömät porukat ja yksilöt.
Tulokset ei silloin huku pyrokratian rattaisiin.
Olen aina tykännyt tuosta Hectorin kaksoismerkityksestä:”On sota välillä meidän”. Siis ”sota on meidän välillämme” tai ”aina välillä sota on meidän”.
Elias: Joo, aina välillä näin on myös meidän ihmisten hengellisessäkin elämässä. Ei hyvältä näytä. Eikä kaikki ole koskaan sitä miltä näyttää. Jotenkin minusta on vuosien myötä tullut pessimisti ihmisten mutta optimisti Jumalan suhteen.
”Koirat haukkuvat sellaisia ihmisiä, joita ne eivät tunne.”
Koirat haistavat pelon. Ne käyvät kiinni, jos siinä tilanteessa lähdet karkuun. Toivotaan, että Johanna Korhonen pysyy rohkeana eikä lähde karkuun, kun kirkkouskovaiset kalisuttelevat hampaitaan.
Blogisti kirjoitti:
”Kyseisessä tapauksessa piispa on pyytänyt mokiaan anteeksi, luvannut maksaa erotuksen kahdesta liian kalliista majoituksesta eikä ole syyllistynyt mihinkään anteeksiantamattomaan pahuuteen. Voisiko hän siis saada jo anteeksi?”
Tässä oli jotain ihanan tervettä, järkevää ja kristillistä. Tätä voi jokainen kysyä itseltään. Minusta hän voisi jo saada anteeksi.
En usko että Johanna Korhosen rohkeus pettää. Hänellä ei ole mitään anteeksipyydettävää, sen sijaan monilla hänen kimppuunsa käyvillä on.
Pentti Korhonen, piispa Teemu Laajasalo on pyytänyt anteeksi. Milloin hän sinun mielestäsi voisi saada anteeksi?
Sari Weckroth :”Minusta hän voisi jo saada anteeksi.”
Olen samaa mieltä, mutta kun kysymyksessä on mies, niin tuo toive taitaa valitettavasti olla turha. Jos vallankäyttäjien tavoitteena on ”Vastustaa rakenteellista epätasa-arvoa ja heteronormatiivisuutta. Heteronormatiivisuus tarkoittaa oletusta kahdesta tiukasti määritellystä luonnollisesta sukupuolesta, joka otetaan havainnon lähtökohdaksi. Se tarkoittaa myös oletusta, jonka mukaan heteroseksuaalinen suuntaus on normi”, niin kirkon on tämän periaatteen mukaisesti pakko unohtaa ja muuttaa se tosiasia, että kirkon Traditiossa myös Jeesus ja hänen apostolinsa ovat miehiä.
Mielestäni tuo wikipedian määritelmä heteronormatiivisuudesta on hieman outo. Arkikielessä termillä usein tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnassa tai yhteisössä tehdään oletus jokaisen yksilön heteroseksuaalisuudesta. Esimerkiksi tavatessamme uuden ihmisen (mies) saatamme kysyä häneltä, onko hänellä vaimo.
Ei-heteronormatiivinen vaihtoehto saman asian kysymiseen, on tiedustella onko hänellä puolisoa, jolloin emme tee välittömästi oletusta, että jokaisen miehen puoliso on aina naispuolinen.
Jotta emme oletuksillamme poissulje vähemmistöjä, voimme yrittää välttää tällaisten heteronormatiivisten oletusten tekemistä tuntemattomista ihmisistä. Kyse on kuitenkin enemmän asenteesta kuin siitä, että jokaista sanaa tarvitsisi varoa ja kytätä. En minä siitä pahastu jos tuntematon pankin varainhoitaja soittaa ja pyytää saada tavata minua ja vaimoani. Siitä kyllä pahastuisin, jos hän peruisi saatuaan tietää, että ”vaimoni” ei ole nainen.
Puheet siitä, että tasa-arvon nimissä pitäisi unohtaa se, että Jeesus ja apostolit olivat miehiä, on TÄYSIN ÄLYVAPAATA KOOHOTUSTA.
Kiitos Ruttopuiston Rovasti, että kiinnität huomiota asiaan.
Tämä nimeltä mainitsemattoman piispan jatkuva tuomitseminen leviää keskuudessamme kuin rutto.
Kirjoitat:”Ruotsissa, saksassa ja englannissa ennakkoluuloa vastaava sana suomennettuna tarkoittaa ennakkotuomiota: Toinen ihminen tai ihmisryhmä tuomitaan ennakolta, tutkimatta, ottamatta selvää asioista. Siis hutkitaan ennen tutkimista”
Tämän nimeltä mainitsemattoman piispan kohdalla on hutkittu etukäteen, mutta ikävä kyllä hutkiminen jatkuu virallisten tutkimustulosten julkaisun jälkeenkin. Kielenkäyttö on hyvin rumaa ja halveksivaa. Jatkuvasti nähdään malkaa toisen silmässä, muidenkin kuin hutkittavan, mutta ei ollenkaan huomata omasta silmästä törröttävää tuomionhirttä, mikä peittää jo näkökentän.
Olen miettinyt, että mikä vastuu on lehdistöllä, joka sallii sivuillaan jonkun maineen toistuvan mustaamisen. Onko se hyvän journalistiikkaetiikan mukaista?
Oisko se niin, että hutkiminen ennen tutkimista helpottaa varsinaista prosessia ja ainakin, jos haluaa ohjailla yleistä mielipidettä. Tiedonjulkistajathan ovat nykyisin kunnioitettuja henkilöitä.
Minusta tähän tapaukseen liittyvistä jutuista on jopa journalismi ollut kaukana saati sitten etiikka. Kun tämä päättyy, niin piispa Laajasalo voisi hyvinkin syyttää niitä kunnianloukkauksista. Mutta mediat eivät tästä välitä, sillä a) aniharva uskaltaa niitä oikeuteen viedä b) niillä on vakuutukset,jotka kattaisivat kulut siinä tapauksessa. Varmaan jotkut tulevat kantelemaan jostain kirjoituksista Julkisensanan neuvostoon. Vastuulliset mediat sen päätöksiä kunnioittava, mutta toiset eivät voisi vähempää välittää.
Kommentteihin liittyvä kunnianloukkaustutkimus on ollut esillä myös alla olevassa uutisessa. Tuolloin ei todettu kunnianloukkausrikoksia.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/seurakuntalaisen-kommenttikirjoittelussa-ei-rikosta-yksi-tapaus-viela-kesken/
Salme: Tänä pänä journalistiikkaetiikka nöyrtyy klikkausjournalismin edessä. Ilmiö on selkeästi nähtävissä täällä Kotimaakakkosnelosessakin…
En voi väittää, että olisin lukenut jokaisen piispa Laajasalosta viime aikoina kirjoitetun lehtijutun, mutta niiden osalta, jotka olen lukenut, en ole mielestäni nähnyt yhtään joka olisi sisältänyt virheellistä tietoa.
Jos puhutaan ammattimaisesta mediasta, kunnianloukkaustuomiot ovat äärimmäisen harvinaisia. Yleensä toimittajien kielenkäyttö on kuitenkin sivistynyttä vaikka artikkelissa otettaisiin voimakkaasti kantaa jonkin asian puolesta tai jotain vastaan.
Mitä sitten tulee sosiaaliseen mediaan tai tiedotusvälineiden keskustelupalstoihin, meille tavallisille tallaajille tuntuu tulevan kerta toisensa jälkeen yllätyksenä se, että näille keskustelupalstoille kirjoitetut viestit voivat johtaa rikostutkintaan, jos kirjoitustapa lähtee lapasesta. Internet ei muodosta poikkeusta siinä, että kunnianloukkaus on edelleen rikos.