Koska kun kerran nythän on sillä lailla, että aikuiset parisuhteelliset ihmiset yhä enenevässä määrin tekevät toisistaan elävän leskiä, niin voisimmeko pelkän voivottelun sijaan yhdessä miettiä kysymystä, milloin, siis millaisissa tilanteissa ja olosuhteissa, avioliiton voidaan katsoa tehneen tehtävänsä ja se voidaan irtisanoa, purkaa? Pitäisikö avioliittojen olla pelkästään määräaikaisia sopimuksia, jotka tarvittaessa uusitaan vaikka viiden vuoden välein?
Toinen pohtimisen arvoinen asia, jopa kokonaisuuden kannalta toimivampikin kuin paljon puhetta mutta vähän villoja tuottanut sukupuolineutraali liitto, voisi olla moniavioisuus. Kokeilu voitaisiin aloittaa ökyrikkaista ihmisistä, joilla ei muuta olekaan kuin rahaa. Niin, kohta heillä siis olisi useampikin puoliso, monta lasta ja rutkasti syitä tulla lähemmäs maanpintaa, pyörittämään myös ihan tavallisia arkiaskareita.
Koska tässä vasta kartoitetaan moniavioisuuden mahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa, ei kenenkään pidä vielä pohdintojen tässä vaiheessa vetää asiasta herneitä nenäänsä. Kehitellään ajatusta yhdessä, mietitään idean hyviä ja huonoja puolia.
Nuorena Ruttopuiston Apupappina haaveilin työsuhdevaimosta… 😉
Mahdoinko minä olla tuollainen Hannun tarkoittama työsuhdevaimo: yli 40 vuotta pienen maalaisseurakunnan papinemäntä, siivooja-sihteeri, puhelinvastaaja, kokouskahvittaja, joka osasi pitää suunsa kiinni. Palkkaa ei saanut eikä eläkettä tuosta kertynyt – se oli elämäntapa. Olen katoavan elämänmuodon edustaja. Mutta tuo moniavioisuus: suotaisiinko se vain miehille vai saisivatko myös naiset halutessaan ottaa useampia aviomiehiä liittoonsa? Miten määriteltäisiin liiton lasten vanhemmuus? Entä omaisuuskysymykset? Kimppakiva toisi paljon pohdittavaa.
Liisa, oliko kokemuksesi ”työsuhdevaimona” näin jälkeenpäin ajatellen hyvä, huono vai kenties hyvin huono?
Kyllä moniavioisuus näin ystävänpäivän jälkimainingeissa halutaan sallia myös naisille. Miehille jalkavaimoja, naisille jalkamiehiä…
Moniavioisuushan oli Jumalan hyvin tuntema ja hyväskymä asia. Hän jopa toimitti Daavidile lisää vaimoja.
Toi määräiakaisuus olisi hyvä idea tarkastetuna sillain,että ilman erityistä purkamis- tai purkaantumis syytä (väkivalta yms syyt) sopimus olisi ilman syytä toisen tai molempein osapuoletan puolen tahdonilmauksena irtisanottavissa aina esim. 2 vuoden välein, jos ei irtiosanottaisi se aina automaattisesti jatkuisi.
Joo, ääni muuttui kellossa vasta Uuden testamentin aikana.
Pitäisiköhän tuota avioliiton sopimusluonteisuutta ruveta painottamaan enempi? Ettei kävisi niin kuin sille pienelle koululaiselle, joka muisteli, että yksiavioisuuden vieraskielinen nimi on monotonia…
”Moniavioisuushan oli Jumalan hyvin tuntema ja hyväskymä asia. Hän jopa toimitti Daavidile lisää vaimoja.”
Aivan sairas kommetti! Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että Jumala olisi siunannut saatikka hyväksynyt Davidin moninaimisen?
Kyllä varmasti ajattelemisen arvonen asia, että olisi usiampi vaimoke. Jos tyttö ei kovin pahasuiseksi aijy, tuntuupi entisistä olevan kovin haikkeeta päästä erroon. Silläki asialla on sitten hyvä puolensa, jos emännällä sattuu olemaan rahhaa. Mahollistaapi sitten omaehtosen sivistyksen hankinnan oman aikataulun mukkaan. Kyllä se sitten on niin, että ei siitäkkään mittään tule, että usiampi vaimonpuoli yhtä aikaa jalloissa pyörii.
Minusta yhdessä puolisossa on riittävästi kestämistä, että haluaisin niitä vielä useamman. Lisäksi tuon yhdenkin ylläpitäminen tulee kovin kalliiksi. Tämän sanottuani totean lisäksi olevani niin itsekäs, etten halua jakaa puolisoani kenenkään toisen kanssa.
Näistä syistä minulla ei oikein ole eväitä tuohon moniavioisuuteen, mutta toivotan kaikkea hyvää heille, joille se sopii ja saavat sen onnistumaan.
Pakko kysyä: mitä mahtanet tarkoittaa sillä että ”toivotat kaikkea hyvää” niille, jotka elävät moniavioisesti? Aiotko puolustaa heidän oikeuksiaan? Heidän mahdollisuuksiaan saada suhteensa virallistettua? Aiotko tehdä työtä sen eteen että heidän (polyamoristien) asema paranisi? Että heidät hyväksyttäisiin eikä heihin suhtauduttaisi ennakkoluulottomasti eikä tuomittaisi?
Minä toivotan kaikkea hyvää heille, jotka elävät samaa sukupuolta olevan kanssa. Mutta en pidä tarpeellisena muuttaa avioliittoa heille sopivaksi. Heillä on jo rekisteröity parisuhde. Polyamoristeilla ei ole mitään. Heitä ei huomioida, ei kuunnella, heistä ei puhuta.
He tulevat vielä esiin ja pitävät ääntä omasta asiastaan. Ja heille ei silloin riitä se, että sinä ystävällisesti ”toivotat heille kaikkea hyvää”, mutta et ota sen enempää kantaa heidän asiaansa ja heidän asemaansa yhteiskunnassa.
Samoin kuin sinulle ja homouden oikeuksien puolustajille ei riitä se, että minä toivotan homopareille kaikkea hyvää.
Sanottakoon vielä, että en pidä seksuaalista suhdetta monen kanssa hyvänä asiana, kuin en myöskään seksuaalista suhdetta samaa sukupuolta olevan kanssa. Mutta kenenkään intiimielämä ei sinällään minulle kuulu.
Siksi pitäisin hyvänä, että luotaisiin instituutio, jossa ihminen voi valita perheenjäsenensä.
Elää joko kaksin tai yhteisössä, sen ihmisen ja niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaa.
Sitä ei pidä rinnastaa avioliittoon eikä siihen pidä liittää seksuaalisen suhteen olettamaa. Mutta asumismuotona se olisi mielestäni hyvä virallistaa.
Näin ne, jotka eivät halua parisuhdetta tai seksuaalista suhdetta, voivat saada virallisesti perheen itselleen.
Jokainen voi sitten itse päättää ja kantaa vastuun päätöksestään jos ryhtyy seksuaaliseen suhteeseen jonkun kanssa.
Näin myös homoparit ja polyamoristit voivat saada virallisesti itselleen perheen ja kumppanin tiettyine oikeuksineen. Se olisi täydellinen ratkaisu. Ulospäin olisi kyse vain siitä kuka elää kenenkin kanssa, ja konsutkin voisivat kohdata näitä ihmisiä kakistelematta. Intiimielämä ei kenellekään kuulu.
Tämllainen uudistus olisi minusta tärkeämpi kuin joku ihme ”tasa-arvoinen avioliittolaki”.
Sari Weckroth,
Minulla ei ole mitään tarvetta ryhtyä erityisiin toimiin moniavioisten aseman parantamiseksi siitä syystä, että en koe asiaa relevantiksi omassa elämässäni. Minulla ei ole myöskään syytä vastustaa heidän tavoitteitaan tai yhdenvertaista kohtelua, koska periaatteisiini ei kuulu vastustaa sitä, että muut ihmiset tekisivät elämässä jotain sellaista, mitä minä en halua omAAni tehdä. Kokisin sellaisen asenteen kovin itsekkäänä.
Sinä vastustat moniavioisia suhteita, mutta käytät heidän ariarvoista asemaansa hyväksesi vastustaessasi samaa sukupuolta olevien avioliittoja esiintyen näennäisesti moniavioisuuden puolustajana homoliittoja vastaan. Suoraan sanottuna minä halveksin tällaista kaksinaamaisuutta. Pyydän anteeksi, mutta en pysty sitä paremmin sanoiksi pukemaan.
Tavoitteesi siitä, että heteroille varataan yksinoikeus avioliittoon ja sille varataan jokin erityinen yhteiskunnallinen asema ja toisaalta homot, moniavioiset ja kaikki muut työnnetään johonkin toiseen instituutioon, jotta se ei pilaa heteroliittojen erityistä asemaa, on itsekästä ja typerä. En minä viitsi tätä jankuttamista sen enempää kommentoida.
Kuten sanottu, minulla ei ole tarvetta moralisoida moniavioisten elämäntapaa. Minun puolestani ihmiset saavat tehdä elämässään erilaisia valintoja kuin minä olen tehnyt omassani eikä minulla ole mitään tarvetta vastustaa niiden ihmisten oikeuksia, jotka haluavat toimia eri tavalla kuin minä. En ryhdy muiden ihmisten moraalipoliisiksi.
Minä en näe moniavioisuutta tällä hetkellä relevanttina lainsäädännöllisenä tavoitteena Suomessa. Jos sellainen laki säädettäisiin, olettaisin että seuraavan kymmenen vuoden aikana tällaisia suhteita solmittaisiin vähemmän kuin yksi vuodessa.
Moniavioisuutta koskevan lainsäädännön luominen ei myöskään ole lainkaan triviaalia. Verrattuna kahden henkilön parisuhteeseen sillä on paljon suuremmat vaikutukset perheoikeuteen lähtien elatusvelvollisuudesta, perimisjärjestyksestä, lasten huoltajuudesta. Siinä missä samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat kahden sanan (mies ja nainen) vaihtaminen nykyisen avioliittolain ensimmäiseen pykälään, moniavioisuus synnyttäisi ison joukon uutta perheoikeutta.
Homoavioliitot on laajasti hyväksytty yhteiskunnassa. Moniavioisuus on puolestaan tabu. Homoavioliittojen vastustajien on paljon helpompi projisoida vastustuksensa moniavioisuuteen, koska sen vastustaminen hyväksytään. Jos he ryhtyisivät vastustamaan homoliittoja, heidät leimattaisiin rasisteiksi. Näen, että moniavioisuudella ei nykyisessä Suomessa ole mitään muuta käyttöä kuin se, että homoavioliittojen vastustajat voivat käyttää sitä olkinukkena argumentoinnissaan. Kuten sanoin, halveksin tällaista kaksinaamaisuutta.
Mikäli kulttuurimme tulevaisuudessa muuttuu siten, että moniavioisuudesta tulee relevantti tapa suomalaislle elää elämäänsä, minusta on ilmeistä, että lainsäätäjän tulee tarkastella näissä suhteissa esiintyvät lainsäädännölliset ongelmat ja tarjota niihin ratkaisut. Yhteiskunta on mielestäni ihmisiä varten.
Suomessa on täysin laillista, että useampi aikuinen elää parisuhteessa keskenään. On siis aivan mahdollista, että tällaisista suhteista tulee tulevaisuudessa relevantti elämäntapa. Toistaiseksi sellaista ei mielestäni ole tapahtunut, joten en näe tarvetta asiaa koskevalle lainsäädännölle.
Olisin siis sen verran rehellinen, että jättäisin moniavioiset rauhaan enkä käyttäisi heitä pelinappulana homovastaisessa taistelussa. Se on halpamaista. Jatkan keskustelu moniavioisuudesta kanssasi siinä vaiheessa kun sinä vilpittömästi olet kiinnostunut heidän asioidensa parantamisesta.
Sari, Sari, älkäämme vetäkö hernerokkaa ystävänpäivänä nokkaan! Olette varmasti eri blogien alla ottaneet yhteen Jusun kanssa samoista asioista, vaan nepä eivät kuulukaan tämän keskustelun piiriin. Ei ole soveliasta jatkaa toisten blogeissa kähinöitä, jotka on aloitettu jo toisaalla. Muutenkin lukijat kritisoivat käymiemme keskustelujen tasoa (Aina samat aiheet, aina samat argumentit, aina samat reaktiot).
Minä haluan, että keskustelijat nousevatt ylös poteroistaan ja alkavat puhua omakohtaisemmin, kysellen yhdessä asioita sen sijaan että…
Heikot ja ohi aiheen menevät väännöt ovat omiaan vähentämään blogistien halua jatkaa kirjoittelua, en paremmin sano!
Valaiseva esimerkki suoraan Aku Ankasta. Iines ja Aku kinastelevat:.
Aku: Eipäs!
Iines: Juupas!
Aku: Eipäs!
Iines: Juupas!
Aku: Juupas!
Iines: Eipäs!
Asiat ovat suhteellisia, kun ne koskevat ihmissuhdetta. Minulle tuli ajatus siitä, että papin konsultaatiossa ennen vihkimistä otettaisi esille yksi asia muotoseikkojen lisäksi. Jos me uskomme, että Jumalalla on mitään tekemistä elämässämme, niin se kannattaa ottaa huomioon avioliittoa solmittaessa. Liitto solmitaan eliniäksi, jos sillä on kristillinen perusta. Siitä johtuu, että kumpikin sitoutuu niin, että haku ja vertailu lopetetaan. Olisi siunattua, jos tehtäisi silmien kanssa sellainen liitto, että sillä silmällä katsominen loppuisi.
Moniavioisuus voi toimia hetken, mutta vanheneminen ei tietäisi hyvää sikäli, että joku aina tulisi laiminlyödyksi. Luonto toimii kahdenväisissä pitkissä suhteissa parjhaiten.
Hyvä kiteytys, Lauri! Kiitos!
Tätä lukiessa tuli mieleen v. 1932 Kotiliesien nidottu kokoelma, joka minulla on hyvllyssäni ja jota tykkään selata. Siellä tuon ajan tunnettu pappishenkilö antaa avioliitto-ohjeita. Niihin kuuluu mm. roomalaiskatolisen puolisen ehdoton välttäminen ja se, ettei naida alempaan sosiaaliluokkaan, koska alempitasoinen väistämättä vetää korkeampitasoisen mukaansa. Myös tiukkoja rodullisia valintaneuvoja esitetään.
Tuosta ohjeistuksesta olemme tulleen näkemykseen, että avioliiton solmijat oletetaan aikuisiksi, täysivaltaisiksi ihmisiksi, jotka itse tietävät olosuhteensa ja kykynsä parhaiten. No, aina niin ei ole, mutta vaikea näin muutaman vuosikymmenen esimerkinkään perusteella ajatella, että joku muu – edes ns. ikuisten kysymysten ekspertti – tietäisi paremmin. Nyky-yhteiskunta onkin panostanut tukeen ja neuvontaan.
Mitä tulee rikkaiden mahdollisesti aloittamaan moniavioisuuskokeiluun, niin eikö pitäisi ensin varmistaa kysyntä eli löytää ne moniavioisen suhteensa virallistamiseen halukkaat? Muuten tämä menee vähän sellaiseksi spekuloinniksi, jota mm. Sari Weckroth ahekrasti harrastaa, ja jonka tosiasiallisista motiiveista syntyy sen vuoksi jatkuvaa sanailua. (Tunnustan syyllistyneeni siihen itsekin, minä luulin nimittäin aluksi, että Sari on ihan vilpittömästi ajamassa moniavioista lainsäädäntöä, ja hämmennyin kun ymmärsin, ettei hän sitä tee. On ikävä yrittää pohtia keskustelijan epäselviä motiiveja, siksi blogistille avauksesta pojot.)
Eikös sitä jokainen saa ihan laillisesti pitää niin monta avovaimoa tai avomiestä kuin huvittaa? Mutta avioliitto onkin ihan eri juttu myös juridisesti.
Osmo on täysin oikeassa, niin kuin hän usein. Suomen laki ei millään tavalla kiellä täysin mielivaltaista määrää ihmisiä elämästä yhdessä ja tekemästä lapsia keskenään.
Hieman kärjistäen avioliitolla ei ole juuri mitään oikeusvaikutuksia liiton aikana vaan avioliittolaki määrittää lähinnä sen, mitä pariskunnan omaisuudelle tapahtuu kun liitto päättyy joko avioeroon tai puolison kuolemaan. Juridisesti tämä on avioliittolain oleellinen sisältö ja nykyinen avioliittolaki ei onnistu määrittelemään millaisin oikeusvaikutuksin moniavioinen suhde päättyisi. Tästä johtuen moniavioiset parit joutuvat sopimaan omaisuusjärjestelyistä muilla sopimuksilla kuin avioliiton solmimalla.
Toisin kuin jossain islaminuskoisissa maissa, meidän kulttuuriimme ei ole sisältynyt (uskonnollista) moniavioisuutta. Viime vuosikymmenien aikana länsimaissa perhe on kulttuurissamme muodostunut kahdesta kahdesta aikuisesta ja mahdollisesti lapsista. Meidän perhelainsäädäntömme on historiallisesti syntynyt siltä pohjalta, että ihmiset ovat valinneet tällaisia suhdemuotoja elämänsä järjestelyyn.
Viimeisin hieman suurempi päivitys perheoikeuteemme on käsittääkseni (sukupuolineutraalin) avoliittolain antaminen. Sen tarkoitus on turvata ja tasapainottaa avoliitossa elävien hetero- ja homoparien oikeuksia ja velvollisuuksia tilanteessa, jossa avoliitto purkautuu. Lain taustalla lienee se kulttuurinen muutos, että ihmiset elävät entistä enemmän ja pidempään avoliitoissa joissa heille kertyy merkittävää omaisuutta.
Sari W! Eihän kukan pyri pariliittoisen tai heteroliittoisen liittoa muuttamaan vaan v a i n tuosta liitosta käytettyä n i m i t y s t ä etenkin virallisissa papereissa. Nimityksen tulee olla diskriminoinnin välttämiseksi sama.
Olisihan se nastaa, kun ois yksi kiltti kotimies, taitava remontoija ja rakentaja, jolta ei menisi sormi suuhun, kun lapset sairastavat. –
Laitas kultu mulle uusi keittiö ja yx Tom Collins, haluun nyt valkoista ja mustaa. Keittosi kelpasi juuri ja juuri, mutta ei niin paljon sitruunaa.
Kakkosmies olisi taiteellinen seurapiireissä viihtyvä, ensi-iltakortit oopperaan, konserttiin ja teatteriin. Sen kanssa voisi puhua kirjoista ja se muistaisi kaikki merkkipäivät ja tuoksuisi aina hyvälle. Piireissä pyörittäisiin, niissä, joissa kaikki ovat sinuja.
Tarttisko vielä kolmaskin olla, no varalla, vaikka ulkomailla, sitä voisi käyttää, kun ”menee tyttöjen kanssa Pariisiin.” Sillä olisi bungalov siinä ihan hotelli Ritzin liepeillä.
No, paistan loppuun ja koristelen 60 kuppikakkua huomista Ystävänpäivätilaisuutta varten. Kyllä tämä vanha raamatullinen tapa naisellekin sopii, ainakin yhden Hannun keskustelun ajan. Monille miehille ihan jokapäiväistä.
Ota joku homo. Siltä onnistuu Tom Collinsin sekoittelu, ruoanlaitto, oopperan ensi-ilta sekä todennäköisesti saat vielä sviitin Ritzistä. 😉
Tiedä, vaikka vielä onnistuisikin, Jususein.
Niin. Moniavioisuus on siitä hankala, että lisää Hännikäis-Laasastyylistä kitinää. (Tulee helposti kiinan malli jossa varattomat). Eli ihan yhteiskuntarauhan vuoksi yksiavioisuus voisi olla ihan hyvä. Teknisesti moni ei ole tosin yksiavioinen vaan ns. sarja-avioituja. ; Kommuuniavioituminen, siinä olisi vasta ajatus. Kasa miehiä ja naisia ja vapaata seksiä. Tiemmä asiaa on kokeiltu, mutta on sortunut mustasukkaisuuteen. Hipit ei ole olleet riittävän vapaamielisiä, kato.
Omat vanhempani olivat pitkään aviossa ”lasten vuoksi”. Väitän että moni asia olisi paremmin jos olisivat eronneet 10 vuotta aiemmin kuin tekivät. Jos riitely ja väkivalta käytännössä täyttää elämän, niin kannattaa miettiä onko se hajonnut perhe pahempi kuin se vakiintunut kaaos. (Mutta priorisointi on tietysti vaikeaa. Turtlesit oli liian väkivaltaisia, tulee vääriä vaikutteita. Oikeassa elämässä sama ihminen voi lyödä toista ihmistä lapiolla. Enkä puhu niistä hiekkalaatikkopeleistä.)
Minusta parisuhde jossa lyömisen jälkeen ei painuta pois automaattisesti on jotekin vialla. Eheytyvä vaimonhakkaaja on kuin entinen koulukiusaaja. Non-existant. Parhaimmillaan latentisti väkivaltainen.
Olen antanut kertoa itselleni, että 1900-luvun alussa Suuressa Itäisessä Naapurimaassamme haluttiin tuhota avioliittoinstituutio länsimaisena hapatuksena.
Vapaista sukupuolisuhteista seurasi täyskaaos. Kuka sitä enää miehistä tiesi, mikä oli kenenkin lapsi. Ja jos ei tiedä, niin ei välitä ottaa vastuutakaan.
Kokeilu on jo aikaa sitten lopetettu, mutta kokeilun tulos on vielä jäljellä: Katulapsi-ilmiö…