”Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.”
Kyseinen kohta on Raamattuun kuuluvasta Jaakobin kirjeestä, joka on todennäköisesti reilut 1900 vuotta vanha. Jaakobin kirje ei ole aina ollut isossa suosiossa luterilaisuuden parissa, koska kirjeessä painottuu vahvasti ajatus hyvien tekojen tekemisestä uskon elämän kannalta. Luterilaisuudessa taas on vahvasti painotettu, että yksin usko riittää pelastukseen. Vaikka Jaakobin kirje ei ollutkaan Lutherin suosiossa, eivät sen näkökulmat ole niin kaukana hänen ajatuksistaan kuin voisi alkuun kuvitella. Jaakobin kirjeen ja Lutherin mukaan nimittäin aito usko synnyttää myös ikään kuin automaattisesti hyvyyttä ja hyviä tekoja.
Luterilaisuudella ja Jaakobin kirjeellä on kuitenkin vieläkin mielenkiintoisempi leikkauspiste. Jaakobin kirjeessä nimittäin korostuu ajatus, että se, joka hallitsee kielensä, hallitsee itsensä. Miten tärkeä viesti myös nykyajan sosiaalisessa mediassa! Erityisesti Jaakob näyttää kehottavan opettajia hallitsemaan kielensä. Erittäin hyvä opetus se onkin ja vieläpä luterilaisuudellekin tärkeä.
Luterilaisuudessa nimittäin hengellinen opettaminen on ollut etenkin papin erityistä osaamista. Onpa luterilaista papin virkaa nimitettykin aiheellisesti saarnaviraksi. Esimerkiksi luterilaisten pappien korkeaa kouluttamista varten Suomeen perustettiin 1640-luvullakin ensimmäinen yliopisto ja edelleen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit ovat tieteelliseltä koulutukseltaan maailman kärkeä eri kirkkokuntien pappien joukossa. Mielenkiintoista on sekin, että luterilaisessa pappislupauksessa korostuu nimenomaan oikein opettaminen Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaan.
Näin ollen niin Jaakobin kirje kuin kirkkokin edellyttää papilta nimenomaan kielen ja opettamisen hallintaa. Miksi tämä sitten on niin tärkeää? En voi tietää Jaakobin kirjeen kirjoittajan tarkkoja motiiveja, mutta ainakin luterilaisuudessa oikein opettamista on painotettu siksi, että hengellisen elämän alueen kysymykset koskettavat ihmisen syvintä olemusta. Näin ollen hengellisellä opetuksella voidaan tehdä ihmiselle joko suunnatonta väkivaltaa tai sitten parantaa koko ihmisen olemusta ja hyvinvointia huomattavasti parempaan suuntaan.
Nykyaikana ei ole muodikasta puhua harhaopeista, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö teema olisi yhä ajankohtainen – ehkäpä se on juuri siksi erittäinkin ajankohtainen. Tällä en nyt tietenkään halua elvyttää uskonvainoja tai esittää, että uskontodialogi tai vaikkapa kirkkojen yhteyteen pyrkivä ekumenia olisi pahasta. Päinvastoin pidän kunnioittavaa uskontodialogia ja ekumeniaa erittäin tärkeänä asiana. Rakentava keskustelu, pohdinta ja yhteyden etsintä palvelee aina ihmistä.
Haluan kuitenkin muistuttaa, että kaikki hengellinen opetus – mukaan lukien myös osa kristillisyyden nimissä kulkevasta opetuksesta – ei ole ihmiselle hyväksi. Hengellisen elämän markkinoilla on paljon nimittäin ihmisiä, jotka joko tahallisesti tai tahattomasti tekevät ihmisille hengellistä väkivaltaa. Miksi muuten olisi ylipäätään olemassa esimerkiksi uskontojen uhreja? Siksi on syytä myös puhua hengellisen opetuksen laadusta
- Hyvä hengellinen opetus saattaa hetkellisesti ärsyttää, ahdistaa tai masentaa, mutta pääsääntöisesti ja pitkällä tähtäimellä se ennemmin kannustaa ja ohjaa toiveikkuuteen, iloon, rauhaan ja hyvyyteen. Uskon on tarkoitus antaa positiivista energiaa sekä edistää mielenterveyttä, eikä viedä niitä.
- Hyvässä hengellisessä opetuksessa on tilaa pohtia, kysellä ja kyseenalaistaa. Toisin sanoen hyvään hengellisyyteen kuuluu myös nöyrä ja utelias ihmettely.
- Hyvä hengellinen opetus antaa hyödyllisiä eväitä niin hyviin kuin huonoihinkin päiviin sekä elämän onnistumisiin ja katastrofeihin. Esimerkiksi luterilaisuuden vahvuutena ovat hyödylliset työvälineet elämän katastrofien keskellä (esim. ajatus Jumalan voimakkaasta ja lohdullisesta läsnäolosta hädän keskellä).
- Hyvä hengellinen opetus ei ylenkatso fyysisyyttä ja fyysistä hyvää oloa, terveyttä, urheilua, tiedettä, taidetta, seksuaalisuutta jne., vaan ymmärtää maallisemmatkin hyvät Jumalan lahjoina.
- Hyvä hengellinen opetus herättää empatiaa ja rakkautta muita ihmisiä kohtaan ja etenkin niitä kohtaan, jotka kärsivät tai ovat heikoilla.
- Hyvä hengellinen opetus antaa syvän ja paljon rikkaamman näkökulman elämään, ihmisyyteen ja Jumalaan.
- Hyvä hengellinen opetus on Kristus-keskeistä ja painottaa sitä, miten Kristus on tuhonnut kuoleman ja kaiken pahan vallan. Kristus voi nostaa meidät jo tämän elämän aikana pois kuoleman pelosta ja elämän erilaisista ”helveteistä”.
- Hyvä hengellinen opetus antaa arvoa kasteen ja ehtoollisen sakramenteille.
- Hyvä hengellinen opetus ei eristä maailmasta, vaan antaa ihmiselle tilaa olla oma itsensä ja elää itselle mielekästä elämää.
- Hyvä hengellinen opettaja ei pyri asettumaan muiden ihmisten yläpuolelle tai kuvittele itsestään liikoja, vaan aina ajattelee, miten hän voisi tarjota opetuksellaan hyödyllisiä eväitä kuulijoille sekä itsekin oppia jotain uutta tuossa prosessissa.
- Hyvä hengellinen opettaja ei ota itseään liian vakavasti, vaan osaa nauraa myös itselleen ja omille puutteilleen. Etenkin tämän suhteen on mustakin huumori suotavaa.
- Hyvä hengellinen opettaja tietää paljon ja tuntee hyvin esimerkiksi Raamatun syntyhistorian sekä mielellään osaa apuvälineillä lukea Raamattua myös alkukielillä. Hyvä hengellinen opettaja myös on jatkuvasti kiinnostunut oppimaan.
- Hyvä hengellinen opettaja on avoin ja on aina valmis seisomaan sanojensa takana.
- Hyvä hengellinen opettaja on avoin vuorovaikutukselle ja pystyy ottamaan vastaan harkiten kaikenlaisen kritiikin – jopa sellaisen, joka ei ole kovin sivistyneesti muotoiltu.
- Hyvä hengellinen opettaja panostaa siihen, että saa sanomansa esille mahdollisimman ytimekkäästi, selkeästi ja kiinnostavasti.
- Hyväksi hengelliseksi opettajaksi ei tulla vain opiskelemalla tai elämällä, vaan myös ”kuolemalla” eli kokemalla elämän vastoinkäymisiä. Etenkin elämän vastoinkäymisten rehellinen kohtaaminen avaa myös yhteyden toisiin ihmisiin, koska hyvän lisäksi myös vastoinkäymiset ovat jokaisen meidän osa.
- Hyvä hengellinen opettaja pyrkii elämään, kuten opettaa.
- Hyvä hengellinen opettaja iloitsee ihmisten hyvinvoinnista ja menestyksestä.
Kiitos; eikö edellisen perusteella jo voisi tehdä julkiseksi lupaamaanne sielunhoitoa jotta Ihmiset osaisivat sitä kysyä.
Siitä olen sitten eri mieltä jotta papin puheille tuleva Ihminen ensimmäiseksi olisi huolissaan Jumala suhteestaan. Asia hyvin voi ja saa tulla esille ja puheenaiheeksi mutta vasta sitten kun osapuolet sinne asti ovat päässeet. Minusta tuntuu ja näyttää siltä jotta lupaamanne sielunhoidon premissit ovat joltisen hukassa tai vaikeasti sanoitettavia kun kirkko asiaansa ei tee julkiseksi. Tarvittaessa voin toki itsekin niistä kirjoittaa, kuten olen aiemmin tehnytkin.
Itse asiassa Teologisen Tiedekunnan tulisi uudistua, jolloin opintojen alussa valittaisiin kolmesta suuntautumisvaihtoehdosta. Ensimmäinen olisi nykyinen malli huomioiden sitten uudistuksen mahdollisuudet myöhemmässä opiskelijan harkinnan vaiheessa. Kaksi muuta olisivat hengellisen· ja henkisentyön opintosuunnat. Näistä jälkimmäisistä olisi myös mahdollista vaihtaa kirkontyön suuntautumisvaihtoehtoon jos ja kun siltä alkaisi tuntua. Papiksihan edelleen tullaan tahtomalla, lupaamalla, tunnustamalla, suorittamalla kirjallista ja suullista paikallisissa kapituleissa, kätten asettamisella saadun siunauksen merkkinä paikallisissa seurakunnissa ja tietysti kaffittelemalla samoissa paikoissa.
Miksi näin! Hengellinen opetus ja tiennäyttö ei ole salatiedettä.
Olen aiemmin kirjoittanut kirkon antamattomasta sielun hoito·opetuksesta. Kyse on usein tunnistamattomista, vaikeasti Ihmisen sanoiksi pukeutuvaa Ihmisen minän ja Hänen sielunsa puhetta mikä tahtoisi tulla ääneen lausutuksi ja enemmän tiedostetuksi asiana jolloin Ihminen, ja varsin usein tänä päivänä nuori, kokisi ja huomaisi usein puuttuvan motivaation takaa ja myös yhdessä sen kanssa täyttä asiaa usein mielessä kulkevista asioista, kysymyksistä ja pohdinnoista. Näin yhteiskunnassa suuresti puuttuvaa ohjaus ja erityisasiantuntemusta saataisiin koulu, työelämä, aina vanhustyöhön asti ja samalla edellisten kiistämättömiin tarpeisiin kansakuntamme jaksamisessa ja uskon antamisessa omaan jaksamiseen niin arjessa kuin usein kovasti koskettavien muutosten keskellä.
Pappisasessori on tähän mennessä varmasti parahtanut jo useamman kerran mutta uskon sen hyvän asian takia käyvän.
Näin osasta Teologisen Tiedekunnan opiskelijoista valmistuisi hengellisen ja henkisentyön konsultteja, erityisasiantuntijoita, maamme haasteisiin. En usko työnohjaajien, tahi psykologien moittivan ajatusta.
Ei muuta kun kovasti palautetta, ja pappisasessorille kiitos blogiaiheen käytöstä sanan välittämiseen.
Yksi hyvä esimerkki tuli Kenttäpiispan blogin yhteydessä jolloin yhteenvetona kirjoitin; ”Sotilaspappi on näin armeijän rauhan- ja sodanajan valmius- ja operatiivisen toimintakyvyn ylläpitämiseen osallistuva konsultti.”
Kiitos kommentista.
Kaikki mitä asessori kirjoittaa on aivan hyvää ja toivottavaa. Mutta se mistä asessori ei kirjoita on kuitenkin se mikä on oleellista.
Nimittäin hänen, joka haluaa hengellisyyden opettajaksi syvällisemmässä mielessä, on jossain elämäsä vaiheessa ja mielummin useassa vaiheessa, koettava herääminen hengelisyyteen. Muuten hänen opetuksensa on ulkoaopitun toistamista ja todennäköisesti ilman että hänen persoonallisuutensa jättää pysyvän jäljen hänen oppilailleen tai yleisöön.
Hengellinen herääminen ei ole vain elämän vastoin- ja myötäkäymisistä oppimista ,vaan siitä että voi kokea koko olemusta värisyttäviä oivalluksia elämän ja hengellisen elämän olemuksesta. Sen takia seurakunta ja yleisö on tullut häntä kuuntelemaan, jotta puhujan henkilö säteilisi sitä mitä hän tahtoo opettaa.
Ei ole mitenkään kiellettyä opetaa sitä mitä elämän siihenastiselta vaellukseta on oppinut . Yleensä opettaja on se joka oppii eniten omasta opetuksestaan ja opettaminen voi johtaa siihen että opettaja avautuu todelliselle hengelliselle heräämiselle.
Ei mikään ole niin kiusallista kuulijoille, kun kuunnella saarnaa tai opetusta joka muodostuu hienoista ajatuksista jotka eivät ole läpäisseet ja ankkuroituneet puhujan persoonallisuuteen.Helisevä vaski ja kilisevä kulkunen voi olla viihteen taitaja .
Toivon mukaan jotain elämässä pysäyttää hänet ja tekee hänelle mahdolliseksi tulla siksi mitä hän roolisaan on tavoitellut.
Hirn: ”Nimittäin hänen, joka haluaa hengellisyyden opettajaksi syvällisemmässä mielessä, on jossain elämäsä vaiheessa ja mielummin useassa vaiheessa, koettava herääminen hengelisyyteen.”
Tässä korostetaan jotain ”hengellistä” myyttiä, joka ei liity arkitodellisuuteen. Kavahdan noita hengellisesti heränneitä, joita kokemus- eli herätyskristillisyys on täynnä. Jumala on kasvattanut omansa hiljaisuudessa ja erämaissa, missä arki on kuolettavan tylsää ja täysin vastakkaista hengellisille heräämisille. Ne ovat meren vaahtoa vailla syvyyttä. Mutta se tehoaa kuulijoihin, jotka näkevät vain sen, mikä pinnalla tapahtuu. Tähän perustuu karismaattisten supersaarnaajien menestys. Vaahto tunnistaa vaahdon ja samaistuu. Syvyyden voi tunnistaa vain se, joka on syvyydessä käynyt. Tästä syystä Jeesusta ei tunnistanut oikeastaan kukaan. Sana ei löytänyt kosketuspintaa. Kalat ja leivät maistuivat ja ihmeet kelpasivat.
Pappisasessorilta hyvä kirjoitus. Tarkoittaako ”Hyvä hengellinen opetus antaa arvoa kasteen ja ehtoollisen sakramenteille”, ettei tämän määritelmän ulkopuolelta voi tulla hyvää hengellistä opetusta?
Kiitos hyvistä kommenteista. Tosiaan elämä kokemuksesta ja myös uskonkokemuksesta on hyötyä – en kuitenkaan miellä itseäni herätyskristilliseksi, vaikka liityin kirkkoon 15-vuotiaana. Ennemminkin olen oman tieni kulkija
Tapio, toki muutenkin voi hengellisesti opettaa kuin sakramenteista. Listani on toki puutteellinen eli olisin voinut lisätä muutaman jutun mukaan ja toki ns. kotiinpäin vetävä eli luterilaisrlla twistillä.
Kiitos Markku Hirn`lle. Pappeja on kuitenkin erilaisia ja kaikkia työssä olevia ei yhdistä uskonvakaumus yhdistyneenä personoituun oman persoonan käyttöön, vrt.persoona sanan merkitykset, jolloin todistus ja sana useasti esittämänne mukaan saisivat ehkä enemmän ja painokkaampaa asian sisältöä ja vaikutusta.
Näin tärkeämmäksi katsoisin yhteisen todellisuuden jakamisen jolloin seurakuntalainen avoimin mielin hyvinkin voi ottaa vastaan myös sanat uskonasian merkityksestä vaikka puhuja kovinkin olisi pidättyvän oloinen, varovainen, tahi suorastaan hiljainen.
Vuorovaikutus ja aitous tosiaan puhuttelee
Hieno ja ylevä lista ”hengellisen opetuksen laadusta”. Kysyisin kirjoittajan mielipidettä pitääkö ylevyyden ulottua myös ”hengellisen opettajan” omaan elämään?
Siis soveltuuko esim. puolisoaan pettävä tai väkivaltainen tai panetteleva tai varas tai siveetön tai julkisesti uskontunnustusta pilkkaava ”hengelliseksi opettajaksi”. Olettaen että tämä kaikki tehdään julkean avoimesti.
Jari, hieman kuulostaa siltä, että sinulla on esimerkkejä tiedossa. Joka tapauksessa toki papinkin ja opettajan tulee mielesyäni pyrkiä eettiseen elämään. Toisaalta luterilaisuudessa on tiedostettu myös aina papinkin inhimilliset puutteet.
Jussi K,
Ei ole mielessä kuin julkisuudessa esiteltyjä (myös henkilöiden itsensä esittämiä) tapauksia.
Olennaista olisi, että jos pappi julkisesti toimii väärin (esim. ottaa avioeron tai varastaa), hän ei enää jatka papin toimituksia. Näin toimitaan ortodoksisessa kirkossa, käytäntö taitaa olla erilainen ev.lut. toimihenkilöiden kohdalla.
Jari, kyllä luterilainen kirkko on tuossa varmasti armeliaampi. En ole esimerkiksi saanut avioeron myötä potkuja, mikä olisikin ollut toinen isompi tragedia samaan syssyyn. En myöskään vertaisi varastamista ja avioeroa toisiinsa. Varastaminen tehdään lähes poikkeuksetta petollisin mielin, avioero harvemmin. Sitä paitsi Mooseksen laki ja Uusi testamenttikin myöntää oikeuden avioeroon tietyin perustein. Itse kuitenkin katson esimerkiksi avioeroa enemmän myös inhimilliseltä kannalta: jos esimerkiksi avioelämä ei kerta kaikkiaan toimi, on parempi erota. Omakin näkemys avioliitosta ja parisuhteesta on siten kokemusten myötä muuttunut. Toisaalta syvästi arvostan niitä avioliittoja, jotka ovat elinikäisiä ja hyviä. Luterilaisuudessa ei avioliitto ole myöskään sakramentti toisin kuin ortodokseilla, joten kirkkojemme käsityksissä on eroja.
Niin ja kyllä me ollaan pappeja, eikä toimihenkilöitä ?
Se mitä aina kaipaa hengellisestä opetuksesta on Jumalan kohtaamisen mahdollisuus. taitava hengellinen opettaja kykenee viemään kuulijansa sille paikalle, jossa Vapahtajan kautta, on kuulijalle avoin pääsymahdollisuus Taivaallisen isän syliin ja läheisyyteen. Se merkitsee aina hengellisen opettajan hyvyyden ja kaiken muunkin oman kuolemaa ja Jeesuksen ristinkuoleman ja hänen rakkautensa tulemista kaiken oman tilalle. Sellaista opetusta kun pääsee kuulemaan, niin siitä rakentuu sisäisesti. Pois lähtiessään tietää tulleensa rakennetuksi hengellisesti, voimaantuu ja haluaa kuulla tätä opettajaa udelleen.
Kuulostaa väkevältä opetukselta
Tarkennus. Ymmärrän että kun käytän sanontaa ”herääminen hengellisyyteen” niin se voidaan ymmärtää perinteelliseksi ”tulla herätykseen”- käsitteeksi.
Mielestäni kyseessä on enemmänkin prosessi joka koostuu hengellisistä oivalluksista . Ne eivät välttämättä johda herätys-kokemukseen herätyskristillisyyden termien mukaan. Herätys-kokemus voi olla avaus hengellisyyteen mutta se ei ole millään lailla lopullinen perillepääsy kokemus.
Olen tavannut moniakin karismaattisuutta kannattavia henkilöitä jotka eivät ole kokeneet uskoontulmis-kokemusta, vaan heidän hengellinen kehityksensä on ollut askel-askeleelta kokemista. Joskus nämä viimeksi mainitut voivat kokea sen, että heidän hengellisyyttään ei pidetä yhtä aitona kun ”uskoon-tulleiden” hengellisyyttä ja he joutuvat puolustusasemiin.
Rajallinen kokemukseni on se että monet uskoontulleista katoavat aikaa myöten mutta hitaasti kehittyvät jatkavat matkaansa .
Hyviä näkökulmia Markku. Veikkaan, että aika isolla osalla esim. pappeja on jonkinlainen vahva henkilökohtainen kokemus myös Jumalasta. Uskon uskonelämässä samoin kuin terveellisissä elämäntavoissa, että monen kohdalla palvelee ns. hitaasti kiiruhtaminen eli elämäntavan pikkuhiljaa tapahtuva muutos (toki joillekin sopii kertarysäyskin).
Kirkon hengellisen elämän voimattomuus ja latteus johtuu suurelta osin siitä, ettei henkilökohtaista hengellistä ohjausta ole riittävästi saatavilla. Yksinkertaisesti siitä, ettei sitä ole. Seurakuntalaiset eivät pääse kasvamaan, koska heille ei anneta vastuuta toisista. Kaikki jäävät lapsen asemaan hengellisesti. Vain ne jotka saavat hengellistä vastuuta voivat päästä kasvamaan hengellisesti.
Sinänsä kirkolla on kyllä tarjolla hengellistä ohjausta. Useissa isoissa seurakunnissa tai yhtymissä on päivystävät papit. Myös muuten pappeihin voi olla yhteydessä hengellisen ohjauksen suhteen. En itse lämpene sille ajatukselle hirveästi, että sielunhoitoon ja teologiaan kovin ohuesti tuntevalle ihmiselle annettaisiin ikään kuin titteli seurakunnassa toimia hengellisenä ohjaajana. Sen sijaan vertaisapu, ihmisenä ihmiselle oleminen, kuuntelu jms. on tietysti sellaista, jota jokainen voi ja johon jokaista haluan kannustaa.