Noin kaksikymmentä vuotta sitten julkaistiin Antti Kylliäisen Kaikki pääsevät taivaaseen: Välttämättömiä tarkistuksia kristillisiin opinkohtiin. Olin tuolloin elämän tarkoitusta etsivä ja kilpauintia lopetteleva lukiolaispoika. Vaikka en silloin vielä paljon teologian päälle ymmärtänytkään, minulla on muutama muistikuva tapaukseen liittyen. Muistan ensinnäkin hämärästi jotain aiheen julkisesta kohusta – juttu taisi ylittää reippaasti normaalin kirkkoon liittyvän uutisoinnin valtakunnan medioissa. Toiseksi muistan tavanneeni omassa kotikirkossanikin ulkopuolelta tulleita joidenkin herätysliikkeiden (en muista minkä) edustajia, jotka kiivaasti tuomitsivat Kylliäisen ja hänen kirjansa. Paljon kiihkottomammin ja neutraalimmin asiaa taidettiin analysoida mm. tavallisten luterilaisten keskuudessa.
Olipa kirjasta mitä tahansa mieltä, sen otsikko kuitenkin pureutuu yhteen kristinuskon keskeisimmistä kysymyksistä. Kirjan suosion ja kohun salaisuus lienee siinä, että otsikko haastaa pohtimaan sitä ajatonta kysymystä, jota moni meistä miettii. Ainakin itse muistan silloin miettineeni kovasti sitä, onko tosiaan niin, että vain osa ihmisistä pelastuu. Kysymys ei ole kuitenkaan vieras kirkon historiassakaan. Kuka tai ketkä pelastuvat on pohdittu jo varhaisesta kirkosta käsin. Kyselevätpä Jeesuksen opetuslapsetkin itse Mestarilta sitä, kuka voi ylipäätään pelastua (ks. esim. Mark. 9:26).
Jos kuitenkin huolella lukee Jeesuksen opetusta ja julistusta, voisi toisenlainen kysymyksenasettelu olla vieläkin tärkeämpi: Kuka on jo nyt taivaassa? En tässä puhu niistä meille rakkaista ihmisistä, jotka ovat poistuneet keskuudestamme ja joita muistellaan pyhäinpäivänä. Puhun sinusta ja minusta. Olemmeko me jo taivaassa?
Jeesuksen julistuksen ytimessä nimittäin näyttää olevan ajatus, että Jumalan valtakunta on jo hänen elinaikanaan murtautunut ihmiskunnan keskuuteen. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että taivasten valtakunta on alkanut murtautua esiin ”Johannes Kastajan päivistä asti” (11:12). Myös muuten synoptisissa evankeliumeissa (eli Matteus, Markus ja Luukas) kuvataan, kuinka Jeesuksen myötä taivasten tai Jumalan valtakunta on tullut lähelle.
Synoptisista evankeliumeista löytyy myös muutamia kohtia, jotka eivät vain puhu lähestyvästä taivasten valtakunnasta, vaan sellaisesta valtakunnasta, joka on jo tullut. Yksi kiehtovimmista kohdista löytyy Luukkaan evankeliumista:
”Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (17:20–21)
Jumalan valtakunta ei siis ole jotain tuonpuoleista, josta emme tiedä mitään. Jumalan valtakunta on jo nyt tässä ajassa läsnä meidän keskellämme tai toisen käännösvaihtoehdon mukaan sisäisesti meissä. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Miten taivas voi olla meissä sisäisesti tai meidän keskellämme?
Taivas on itse asiassa aika arkisesti jo nyt läsnä keskellämme ja meissä, vaikka emme sitä aina tiedostakaan. Kun menemme esimerkiksi kirkkoon kokoontumaan yhdessä pyhän salaisuuden äärelle, on silloin Jumalan valtakunta ja jopa Jumala itse keskellämme. Kun rukoilemme yksin tai yhdessä, luemme Raamattua, pyyteettömästi autamme lähimmäisiämme ja luomakuntaa, on Jumalan valtakunta keskellämme ja meissä.
Jumalan ja taivasten valtakunta on siis jo nyt läsnä, kun uskomme Kristukseen, asetamme toivomme Häneen ja osoitamme rakkautta Hänen esimerkkinsä mukaan. Kuolemaa ei siis tarvitse odottaa siksi, että vasta sitten pääsisimme taivaaseen. Taivas on jo nyt läsnä Pyhän Hengen antamana vanhurskautena, rauhana ja ilona! Kun tämän ymmärtää, asettuu Kylliäisenkin esittämä väite uuteen valoon.
Herramme varoitti vakavasti niistä, joilla on vain jumalisuuden ulkokuori, mutta kieltävät sen voiman.
Miksiköhän? jos kaikki pääsevät taivaaseen, niin miksi varoa tämmöisiä? Hän puhui myös eniten helvetistä. Kukaan muu ei Raamatussa puhu aiheesta yhtä paljon. Miksiköhän ? Miksi meille sitä asiaa teroitettiin, jos meillä sinne joutumisesta ei ole mitään vaaraa. Entä mitä merkitystä olisi ristillä ja sovituksella, jos joka tapauksessa pääsisimme perille kaikki.
Toisaalta osut uskon ytimeen. Monethan väittävät meitä typeryksiksi, kun uskomme jotain, jonka todenperäisyys paljastuu vasta kuoleman jälkeen. Näinhän ei ole. Elämä uskossa Herraamme Jeesukseen on jo Jumalan valtakunnassa elämistä ja taivaallisista voimista osalliseksi tulemista.
Joten usko saa siitä jatkuvasti vahvistusta ja uskovan kuolema on vain yksi askel samalla tiellä.
Niinpä kristitty elää jo uutta elämää, vaikka painolastina on vielä vanha.
Hyvää pohdintaa Pekka. Kiitos. Jo alkukirkossa muistaakseni Origines oli sitä mieltä, että ns. tavallisille ihmisille pitää myös helvetistä puhua, mutta pitkälle edistyneiden ja oppineiden kristittyjen kanssa voi pohtia, pääseekö kaikki taivaaseen. En tuossa blogimerkinnässäni tosiaan kannata Kylliäisen väitettä tai analysoi hänen kirjansa sisältöä, vaan otan hänen väitteensä pohdintani perustaksi.
Kirjassaan Kylliäinen perusteli lähinnä sillä että hänen mielestään asia on näin. Hänestä tehtiin tuomiokapituliib kantelu joka ei tietenkään johtanut mihinkään. Jälkikäteen ajatellen se oli hyvä väri lopputulos koska muuten hän olisi heittäytynyt marttyyriksi. Tänä päivänä suurin osa ihmisistä ei tiedä kuka hän on.
Hyvän kysymyksen nostit Raamatusta esiin: Mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa sanoessaan fariseuksille ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”
Toinen kääntämistapa vie varsin kummalliseen tilanteeseen. Ilmaus ”sisäisesti teissä” sopisi jotenkin fariseuksiin? Meistä ei kai kukaan ei halua soveltaa Jeesuksen fariseuksille osoitettua lausuntoa itseensä. Sen verran tiedämme Jeesuksen muista lausunnoista fariseuksia koskien.
Olisiko Jeesus vain yksinkertaisesti halunnut sanoa, että ”ei sitä Jumalan valtakuntaa tämän kauempaa tarvitse hakea. Voideltu Jumalan valtakunnan kuningas seisoo tässä teistä vain muutaman metrin päässä.”
Rauli, ajatus Kristuksen läsnäolosta kristityssä on hyvin vanha. Se löytyy mm. kohdasta Room. 8:9-11; samoin kuin vaikkapa Lutherin teksteistä (ks. aiheesta tehty suomenkielinen tutkimus: Tuomo Mannermaa, In ipsa fide Christus adest). Tuo ihmisessä uskon kautta läsnä oleva Kristus antaa meille toivoa, rakkautta ja hyvyyttä, jota voimme osoittaa lähimmäisillemme. Tällä tavoin taivasten valtakunta on myös meissä – sen lisäksi, että se on meidän keskellämme. Tästä näkökulmasta pidänkin erityisen hyvänä mainitsemaani Luukkaan evankeliumin kohtaa, koska se mahdollistaa molemmat tulkinnat, joista kumpikin sopii hyvin yhteen Uuden testamentin samasta aiheesta puhuvien tekstien kanssa.
Totta puhut. Roomalaiskirjeessä todellakin sanotaan, että ”se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa” ja käytetään tilanteesta ilmausta ”Kristus on teissä”.
Mutta kun Jeesus tuon toisen käännösvaihtoehdon mukaan ilmaisi häntä systemaattisesti kiusanneelle fariseusjoukolle ”olevansa sisäisesti heissä”, eikö tuollainen käännösvaihtoehto ole pahemman kerran ristiriidassa Kristuksen muun opetuksen kanssa? Eiväthän fariseukset kaiketi olleet ”Kristuksen omia” vaan hänen arkkivastustajiaan yleisesti ottaen.
Siksi tuo KR92 vaihtoehto on se oikea ilmaistu. Ja siinä tarkoitetaan mielestäni Jeesuksen fyysistä läsnäoloa Jumalan valtakunnan edustajana maappallolla. Aivan samanlaista ilmausta Jeesus käytti toistuvasti : ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle” todistaen Jumalan valtakunnan kuninkaan valtuudet monin ihmeteoin.
Mitä ajattelet: Ovatko ilmaukset ”Jumalan valtakunta teidän keskellänne” ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle” vähän samaa sukujuurta merkitykseltään?
Rauli, hyviä näkökulmia esitit. Anteeksi, että vastaukseni hieman kesti. Esittämistäsi hyvistä näkökulmista huolimatta pidän myös mahdollisena sitä, että Jeesus tarkoitti sitä, että Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä. Fariseukset olivat nimittäin aikakin lähellä Jeesusta ja tämän seuraajia: molemmat ryhmät uskoivat mm. kuolleiden ylösnousemukseen (toisin kuin esim. saddukeukset). Evankeliumista löytyy myös hurskaiksi tulkittavia fariseuksia (ks. esim. Laupias Samarialainen sekä Nikodemus). Lisäksi on otettava huomioon, että kohdassa Jeesus yrittää osoittaa tietoa haluaville (ehkä vilpittömästikin), mistä Jumalan valtakunta löytyy. Jeesuksen sanoja ei siis tarvitse välttämättä tulkita siten, että valtakunta olisi jo tosiasiassa kyselemään tulleissa fariseuksissa, vaan että se on löydettävissä sisimmästä. Tuota sukujuureen liittyvää kysymystäsi en valitettavasti ymmärtänyt.
Sukujuuri-ilmaus taisi olla hiukan epäselvä, sorry.
Tarkoitin, että Jeesuksen usein käyttämä ilmaus ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle” ja ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne” ilmaisevat saman asian: Kuningas on teidän luonanne ihan fyysisesti.
Kun Jeesus myöhemmin lupasi olla seuraajiensa kanssa ”maailman loppuun asti”, tuo kuningas operoi taivaasta käsin. Kuten juuri nyt meidänkin aikanamme.
Samaa mieltä?
Rauli, ajattelen kyllä luterilaisen käsityksen mukaan, että Kristus on toki taivaassa, mutta samalla muuallakin läsnä: etenkin ehtoollisessa (mm. leivässä ja viinissä) sekä kristityissä. Kristus ei siis ole vieläkään pelkästään tuonpuoleista, vaan myös tämänpuoleista.
Millainen on Jumalan valtakunta?
Eikö ole niin Jumalan valtakunnassa Hän hallitsee? Sitä mukaa kuin evankeliumi leviää ja ihmiset sydämestään tunnustavat Jeesuksen Herraksi ja Jumalan Pojaksi – eivätkä vain suulla vaan myös teoillaan – niin sitä mukaa Jumalan valtakunta on yhä enemmän meidän keskellämme.
Hyvin kuvasit Risto Jumalan valtakunnan! Kiitos
Olen elämäni varrella useasti ihmetellyt ja pohdiskellut, että mikä ihmeen hinku uskovaisilla on johonkin käsittämättömään ikuiseen elämään, jossain käsittämättömässä taivaassa, kuolemansa jälkeen???
Minun käsittääkseni siinä ei ole kysymys mistään muusta kuin kuoleman pelosta ja omahyväisestä olemattoman oman edun tavoittelusta.
Helvetilläkään ei oikein kehdata kirkon toimesta enää tänä päivänä uhkailla, kun aletaan pappispiireissäkin pikkuhiljaa tajuta helvetin kärsimä inflaatio ja koko käsitteen täysi absurdius. Nykyisin taidetaan puhua korkeintaan jostain täysin käsittämättömästä ”kadotuksesta” josta pitäisi muka yrittää pelastautua ryhtymällä uskovaiseksi.
Eikö voitaisi vain tyynen rauhallisesti katsoa mitä tapahtuu ja tyytyä siihen. Voihan sitä sitten vielä viime metreillä tehdä täyskäännöksen, jos siltä tuntuu. Vai eikö muka voi?
Maailmanmainetta niittänyt runsas vuosi sitten edesmennyt teologian professori, huippueksegeettimme Heikki Räisänenkin on todennut Suomen Kuvalehden haastattelussa 28.9.2012 kun häneltä kysyttiin mitä hän arvelee itselleen tapahtuvan, kun hän kuolee: ”Eiköhän se ole siinä. Elämä ja tietoisuus päättyy. Näin arvelen, kysyttäessä – en siis opeta’.
Elämäni jatkuu jälkeläisissä ja jonkin aikaa joidenkin muistoissa. Läheisen kuolema ja siitä seuraava suru on tietysti rankka paikka, mutta oma kuolema ei tunnu pelottavalta. Ehkä vähän haikealta.”
Ei kuulosta iankaikkiselta elämältä taivaan riemuissa.
Meinaatko että kun oikein huippueksegeetti näin sanoo niin tottahan sen on oltava.
Juhani.
Enpä tuosta eksegetiikasta juurikaan mitään ymmärrä, mutta omaa, pakkanallisen pohdiskeluni lopputulemaa tuo arvostetun raamatunselityksen professorin mielipide kuittenkin tukee ihan muukavasti – olipa sitten totta tai ei.
Itse en ole koskaan kaivannut minkään sorttisia kuolemani jälkeisiä seikkailuja uudessa, iankaikkisessa elämässä, mutta jos niin jostain kumman syystä tapahtuu, että taivaassa tavataan, niin pakko kai se iankaikkinen elämäkin on sitten vain elää. Minulle tosin riittäisi vallan mainiosti tämä tämänpuolinen ihan tavallinen maallinen telluksella tallustelukin, niin kauan kuin sitä nyt sitten kestääkin.
Kyllähän tuo kuoleman mysteeri askarruttaa ja varmaan suurta osaa pelottaakin meistä kristityistä, vaikka uskommekin ylösnousemukseen. Siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen onkin tehty kristillisyyden historiassa paljon tulkintoja ja arveluja. Raamattukin ikään kuin tarjoaa vain pieniä kurkistusikkunoita tuonpuoleiseen. Jotkut kristityt teologit ovat pohtineet myös sitäkin vaihtoehtoa, että epäuskoisten olemassaolo vain yksinkertaisesta lakkaa kuoleman jälkeen, vaikka tämä ei olekaan ollut valtavirtakristillisyyden näkemys.
Jussi: ”Jotkut kristityt teologit ovat pohtineet myös sitäkin vaihtoehtoa, että epäuskoisten olemassaolo vain yksinkertaisesta lakkaa kuoleman jälkeen”
Tästä olen samaa mieltä, mutta sillä erotuksella, että niin käy ihan jokaiselle entiselle telluksentallaajalle olipa sitten uskovainen tai epäuskossa. Olen valmis lyömään siitä olemattoman taivaspaikkani vetoa.
Eikä siinä mitään pelottavaa ainakaan minun mielestäni ole. Kuoleminenhan alkaa jo syntymästä ja päättyy siihen kun valot vintiltä sammuvat viimeisen kerran.
Kun yhdet lähtee, niin toiset tulee. Eiväthän tänne Tellukselle kaikki yhtä aikaa mahtuisikaan.
Ne viime metreillä tehdyt täyskäännökset voivat jäädä tekemättä esim.silloin kun kävelet suojatien yli ja auto ajaa vauhdilla päälle ja paukauttaa päänsä katuun niin että siihen jää tai ehkä tulee iltasella käytyä nakkikioskilla ja joku vetää turpaan niin ettei enää siitä nouse ylös.Näin ei toivoisi kuitenkaan käyvän kellekään.Raamatun mukaan elämä ei pääty tänne matoseen maailmaan vaan jatkuu iankaikkisuudessa.Valinnan me teemme itse missä me sen vietämme.
Levo: ”Ne viime metreillä tehdyt täyskäännökset voivat jäädä tekemättä esim.silloin kun kävelet suojatien yli ja auto ajaa vauhdilla päälle ja paukauttaa päänsä katuun niin että siihen jää tai ehkä tulee iltasella käytyä nakkikioskilla ja joku vetää turpaan niin ettei enää siitä nouse ylös.”
So what? Se on siinä sitten – tosin en käy iltaisin nakkikioskilla.
Luulisi nyt kumminkin, että Jumala järjestäisi, ennen helvetin lieskoihin – nykyiseen kadotukseen, mitä sitten lieneekin – heittämistä jonkin sorttisen kuulemistilaisuuden siellä raja-asemalla – eikös se ristillä Jeesuksen vieressä riippunut ryövärikikin saanut vielä viimehetken mahdollisuuden takin kääntämiseen?
No, tuskinpa minä kuitenkaan sitä viimehetken täyskäännöstä tekisin, vaikka olisi mahdollistakin, jos taivaallisen, iankaikkisen elon vaihtoehto olisi vain ihan kivuton ollemattomiin katoaminen, mutta jos vaihtoehtona tarjottaisiin ikuista helvetin lieskoissa kärventymistä, niin voipi olla asia tulisi harkinnanalaiseksi.
Tervehdys Kimmo.Kaikki ei sitä viime hetken ratkaisua saa kuten risti ryöväri.Hänellä kävi sanoisko hyvä munkki. Se äkkilähtö täältä voi tulla hyvinkin nopeasti.Yksi harha tietenkin on että tästä kun mennään ajan rajan toiselle puolelle niin jotkut opettavat että olemattomiin haidutaan,mutta Raamattu ei niin opeta.Uusi Testamentti opettaa meitä helvetin olevan rangaistuspaikka jumalattomille jossa on Matt. 3:12 ”Sammumaton tuli” ja 25:41″ikuinen tuli”.Mark.9:44-49 ”tuli ei sammu”.Luuk 16:23-24 ”kärsimyksen ja vaivan ”paikaksi.2 Tess 1:9 paikaksi jossa on ”iankaikkinen kadotus”.Ilm 14:10-11 ”rikinkatkuinen tulinen järvi”Ilm.20:10 jossa jumalattomia ”kidutetaan yätä päivää aina ja iankaikkisesti”Muös Vanha Testamentti antaa meille viitteitä tähän samaan paikkaan joutuvista ihmisistä.Joskus 30 vuotta sitten aloin itse funtsia näitä asioita ja kun mulle tarjottiin eräässä tilaisuudessa vaihtoehtoa josko haluaisin olla taivassa vai helvetissä niin valitsin ensimmäisen.Ei ole tarvinnut katua päivääkään.
Levo: ”Kaikki ei sitä viime hetken ratkaisua saa kuten risti ryöväri.”
Mistäs tiedät? Eläminen on riskaabelia puuhaa joka tapauksessa – kuoleminen ei. Kun sitä uskoa ei ole annettu, niin täytyy vain ottaa riski, että käy yhtä hyvä munkki kuin sillä entisellä ryövärillä. Ei kai sitä yht’äkkiä voi vain päättää ruveta uskomaan tuonpuoleisiin sanoipa se Raamattu mitä hyvänsä. Se usko kun on ainakin minulle semmoinen juttu, joka tuntuu vahvasti ylimainostetullta itsepetokselta.
Levo: ”Yksi harha tietenkin on että tästä kun mennään ajan rajan toiselle puolelle niin jotkut opettavat että olemattomiin haidutaan, mutta Raamattu ei niin opeta.”
Onkos sinulla jotain tukevampaa evidenssiä tukemaan väitettäsi, että se olisi harhaa, Raamattu ei taida sen toteennäyttämiseen ihan riittää.
Helvetin pelko oli vielä pari sataa vuotta sitten Suomessakin ihan oivallinen keino pitää oppimaton rahvas kirkolle ja laille kuuliaisena, mutta taitaa kirkkokin olla jo vihdoin huomannut, ettei se enää pure tämän päivän sivistyneisiin ja oppineisiin suomalaisiinkaan, ja on alkanut puhua jostain käsittämättömästä kadotus-ilmiöstä, mistä kukaan ei oikein tunnu ottavan selvää. No, ehkäpä tuokin sitten aikanaan selviää.
Levo: ” josko haluaisin olla taivassa vai helvetissä niin valitsin ensimmäisen.Ei ole tarvinnut katua päivääkään.”
Jokos sinä sieltä rajan takaa iankaikkisuudesta tänne kirjoittelet?
Suomalaisena totisesti toivoisin, että kirkko julistaisi juuri niin kuin raimo levo. Aivan liian vähän (ei yhtään!) näkee noista raamatunkohdista muistutettavan tiedotusvälineissä nykyään.