Pappisasessorin parahdus: Missä menee raja?

Viime vuosina olen pohtinut paljon sitä, missä menee raja. Joku saattaa ehkä luulla otsikon nähdessään, että puhun ehkä kirkon rajoista. Tällä kertaa pohdin asioita kuitenkin enemmän maallisen elämän ja henkilökohtaisen kehityksen kannalta.

Etenkin pohdin sitä, missä menee raja oman elämäntavan suhteen. Minulle tärkeä elämäntapa on aina ollut urheilu. Nuorena harrastin kilpauintia ja silloin yhdeksi merkittäväksi luonteenpiirteekseni muodostui urheilijan luonne. Lopetin kilpailun 18-vuotiaana, vaikka tulokseni olivat vielä nousussa monien vaikeiden vuosien jälkeen. Harjoittelu kuitenkin vei liian suuren osan elämästä antamatta vastinetta tarpeeksi, jotta olisin halunnut nähdä rajani. Kun vain pari vuotta sen jälkeen aloitin ns. 15 vuoden ruuhkavuosirupeaman, johon sisältyi perheen perustaminen, avioero ja uran rakentaminen, tuudittauduin ajatukseen, että olen jo nähnyt parhaat päiväni.

Vaikka jatkuvasti urheilin, olivat elämäntavat (etenkin ruokavalio) aika huonot ja esimerkiksi sisäelimien ympärille kehittyvä  vaarallinen viskeraalirasvakin oli kohonnut lopulta turvallisen rajan yli. Tulos tosin oli yllätys, koska luulin olevani kaikin puolin hyvässä kunnossa, koska urheilin useamman kerran viikossa. Ilmeisesti meetvursti ja olut ei ollutkaan kovin optimaalinen yhdistelmä terveyden kannalta. En silloin muutenkaan laittanut tarpeeksi arvoa kahdelle hyvän ja terveellisen elämän peruspilarille: ravinnolle ja levolle, vaikka en nyt aivan holtitonkaan ollut niiden kanssa.

Viskeraalirasvan vaarallisen rajan ylittäneestä tuloksesta on nyt kulunut n. 4-5 vuotta. Tuo tulos laittoi jonkinlaisen prosessin liikkeelle. Vähitellen tiedostamatta ja tiedostaen siirryin yhä terveellisempään ruokavalioon. Myös kilpauimariksi palasin uudelleen. Viimeisen 4 vuoden aikana olenkin pikkuhiljaa jatkuvasti muuttanut elämäntapaani terveellisemmäksi: syömällä ja treenamalla viisammin sekä lepäämällä. Nyt viskeraalirasvan määrä on alarajoilla ja pudonnut 70%. Lisäksi jatkuvasti myös pyrin tuomaan harjoitteluun uusia ja hyvin perusteltuja asioita sekä hankkimaan uutta tietoa. Tällä hetkellä esimerkiksi painopisteenä on voiman lisääminen.

Tässä prosessissa olen myös oppinut paljon itsestäni. Olen esimerkiksi huomannut, että minulle sopii hyvin paleo-ruokavalio eli ns. kivikauden ruokavalio, jota metsästäjä-keräilijät aikoinaan söivät. Se sisältää paljon vihanneksia, hedelmiä, kalaa, kananmunia (tosin osin ilman keltuaista), lihaa, pähkinöitä ja marjoja, vaikkakin tunnen ajoittain eettistä ristiriitaa lihansyönnin suhteen. Päivittäinen olo on joka tapauksessa niin hyvä, että verrattuna aiempaan elämään koen olevani melkein kuin uudestisyntynyt. Niin iso merkitys on urheilun, ruokavalion ja unen yhdistelmällä.

Samalla mukaan on tullut prosessin myötä myös uskallusta ja itseluottamusta ylittää omia rajoja niin henkisesti kuin fyysisestikin. Yllätyksekseni olen huomannut esimerkiksi olevani nyt paljon vahvempi kuin puolet nuorempana uidessani SM-tasolla, vaikka treenasin tuolloin paljon enemmän. Ilmeisesti viisaampi treeni, ruokavalio ja lepo sekä lisääntynyt tieto on korvannut brutaalin määrän ja nuoruuden antaman fyysisen edun.

Tärkein opetus tällä matkalla on kuitenkin ollut se, että ylipäätään hyvään elämäntapaan huomion kiinnittämisestä on tullut minulle erittäin tärkeää. Olen huomannut, että voi elää elämää jatkuvasti hieman huonovointisena ja rasittuneena (vrt. entinen elämä) tai sitten elämällä täyttä elämää ylittäen omia rajoja ja hakien optimaalisen hyvää elämää myös fyysisesti ikääntymisestä huolimatta. Valitettavasti teologit ja filosofit ovat ehkä Platonia lukuun ottamatta pohtineet liian vähän fyysisyyden merkitystä hyvälle elämälle. Pohjimmiltaan me olemme kuitenkin hengellis-psyykkis-fyysisiä olentoja, jossa nämä kolme osa-aluetta ovat meissä ihanasti sekoittuneet.

Niinpä aion jatkossa varjella huolella myös fyysistä hyvinvointiani ja sitä kautta ylläpitää myös toimintakykyäni, joka toivon mukaan koituu lähimmäistenikin parhaaksi. Samalla haluan tällä kirjoituksella haastaa myös sinua, arvoisa lukija, pohtimaan sitä, voisitko tehdä jotain pientäkin fyysisen olosi parantamiseksi. Jumala kun ei ole luonut meitä tuhoamaan itseämme, vaan kilvoittelemaan ja varjelemaan.

Ps. Samalla toivon ja rukoilen valoisampia aikoja sekä Jumalan voimaa niille sisukkaille, jotka eivät tahtomattaan voi liikkua:  http://www.hs.fi/urheilu/art-2000005009283.html

  1. Seppo, kiitos varoituksesta. Tosin en oikein ymmärtänyt ketä ovat hurskaat ja ketä viherpiipertäjät – toivon mukaan olisin itse hieman molempia. En myöskään näe näitä ryhmiä vastakkaisina. Leimoista en myöskään oikeastaan välitä – ne kun on helppo tapa kategorisoida liian yksinkertaisesti meitä moniulotteisia olentoja. Eli ei hätää 🙂

    • Minä en ole missään piireissä kuullut niin halveksuavia mielipiteitä vihreistä kuin hurskaiden suusta.

    • Erittäin outoa. Herää myös kysymys, onko kyse aidosti hurskaista? Maapallosta, luonnosta jne. huolehtiminenhan on kristillisyyden ydintä.

    • Vihreys on poliittinen aate, samoin kuin antivihreyskin. Olen varma siitä, että sekä vihreissä että antivihreissä on sekä vilpittömiä kristittyjä että vilpittömiä ateisteja. Uskonnollinen vakaumus ja poliittinen vakaumus eivät ole samalla ulotttuvuudella.

    • Näinhän se Yrjö on. Tosin tuon vihreyden ymmärrän paljon laajemmin kuin vain poliittisen vihreyden. Minulle vihreys on sitä, että muistaa myös ajatella asioita ja toimia luomakunnan kannalta. Jokainen meistä voi ja pitäisi siinä mielessä olla ikään kuin arkivihreä: lajitella roskat, välttää ruokahävikkiä, pyrkiä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen jne. Arkivihreydessä on sekin hyvä puoli, että se usein säästää rahaa (esim. ruokahävikin välttäminen ja vähän kuluttavalla autolla ajaminen tai ajamisen korvaaminen ainakin joskus kävelemisellä tai pyöräilyllä). Poliittiseen puolueeseen en muuten itse kuulu.

  2. Kirjoittaja kuuluu siihen äärimmäisen pieneen vähemmistöön joka on pystynyt elintapamuutokseen tässä rappeuttavassa kulttuurissa, jossa jopa lapsetkin lihovat. Seurakunnat voisivat, ja niiden tulisi olla ihmisille myös terveyskannustajia, sillä ylipaino, elitapasairaudet ja niiden mukana elämän laadun ja jaksamisen romahtaminen ovat suuri onnettomuus tässä ainutlaatuisessa, hienossa ja lahjaksi sadussa elämässä.

    • Joskus sanottiin vähän läpällä että urheilija ei tervettä päivää näe. Siinä saattaakin olla totuutta enemmän kuin puoliksi.

  3. Kuittaan hyvin tutuksi ajattelutavaksi ja kysymyksiksi myös itselleni. Pakko urheilla oman hyvinvoinnin tähden! Se on hyvästä!

    Ammattiongelma on se kahvipöydän antimet. Jotenkin yritän kehitellä tyylikkäitä väistötekniikoita. Joskus vastaan suoraan, että ”Kiitos ei. En käytä.”

    Huolenpito omasta ruumiista on myös hengellistä. Eikös kroppamme ole Pyhän Hengen temppeli, joten se on pidettävä puhtaana ja kunnossa myös fyysisesti, että temppelipalvelus olisi itselleenkin mieluisaa.

    • Juurikin näin. Jännä juttu muuten on epäterveellisistä herkuista pidättämisessä se, että ne alkavat oikeasti ällöttää ja terveellinen ruoka maistuu taivaalliselta.

Jussi Koivisto
Jussi Koivisto
Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, tiedemies (TT) ja kirjoittaja sekä fitnessvalmentaja ja -urheilija. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen." Instagram: @fitsisu