Pappilan Taneli R.I.P

Eilen aamulla menin kanalaan. Kukko Taneli, josta olen joissain blogeissani kertonut, oli kuollut. Hautajaiset olivat jo käynnissä: kanarouvat olivat ennättäneet peittää kukon osittain. Ja kanatko muka tyhmiä eläimiä?Mihin Taneli kuoli? Ei se ollut vaikuttanut sairaalta. Väkivallan merkkejä ei ollut. Mysteeri. Niinpä voin vain hiljentyä ja yhtyä tuttuun kaanoniin:

”Kukkoni kuoli komea, kukkoni kuoli komea. Ei se enää laula kokodii, kokodaa, ei se enää laula kokodii, kokodaa, ko-ko-ko-ko-ko-ko-ko-ko-diikokodaa.”

  1. Mikko Sillforsin käsityksestä ylläolevan perusteella puuttuu kaikkein olennaisin, nimittäin kirkon opin utopistisuus, jolla ei ole rehellistä ja realistista pohjaa Jeesuksen sanomasta nykytietämyksen mukaan.

    Toinen hyvin merkittävä seikka on erottaa ihmiset, jotka uskovat Korkeimpaan mutta eivät kirkon oppiin, Heidän osuutta kirkosta eronneiden määrästä pidän huomattavana. Heitä helposti kutsutaan ateisteiksi.

    • Kristittyjä sanottiin Roomassa ennen kristinuskon virallistusta ateisteiksi, koska nämä eivät uskoneet roomalaisten lukuisiin jumaliin.

  2. Ateisti on henkilö, joka pyrkii määrittelemään todellisuuden käyttämättä sanaa Jumala. Harmikseen hän nopeasti kuitenkin huomaa, että tarttuessaan mihin tahansa käsitteeseen hän joutuu johtamaan sen muista käsitteistä. Tästä noidankehästä irti päästäkseen hän pyrkii kehittämään perimmäisen käsitteen, sillä hän tajuaa, että vain se on ainoa tie ulos loputtomien käsitesarjojen eli paradigmojen kehästä. Mutta mikä voisi olla tämä perimmäinen käsite? Ja mistä hän sen löytää? Kahlattuaan läpi maailman kaikki opit, uskomukset, ismit ja kirjat hänellä jää jäljelle enää yksi. Hän avaa Raamatun ja lukee: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.”

    • Kari Peitsamo:”Ateisti on henkilö, joka pyrkii määrittelemään todellisuuden käyttämättä sanaa Jumala. ”
      Ei, kyseinen henkilö on naturalisti. Ateisti on henkilö, joka ei usko, että jumalia olisi olemassa. Toki useasti nämä kaksi ovat yksi ja sama henkilö, mutta tämä erotus on pidettävä.

      Minä otan uskonnokseni sitten sen, joka pystyy osoittamaan, että tämän uskonnon väittämien taustalla on oikeasti jotain. Ateisteja on tullut kaikista uskonnoista ja osa ateisteista on siirtynyt kaikkien uskontojen pariin. Ei ole mitään syytä väittää, että kristinuskolla olisi jokin erityinen piirre, joka keräisi ateisteja teisteiksi.

    • Kristinuskon erityispiirre on inkarnoitunut Logos eli lihaksi tullut Sana. Ateismiksikin sitä todellakin on kutsuttu, ja syystä, sillä kristinusko ei ole taikauskoa. Ei kuitenkaan myös filosofiaa. Kristinusko on aivan jotakin muuta. Juutalaiset odottavat merkkiä, ja kreikkalaiset etsivät viisautta, mutta me julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Kun tämä mysteeri aukeaa, ateistista tulee kristitty.

    • ”kristinusko ei ole taikauskoa”

      Jos uskot, että n. 2000 vuotta sitten Israelin alueella seikkaili Jeesus-niminen mies, joka paranteli sairaita käskemällä näitä parantumaan, nosteli kuolleita eloon, muutti vettä viiniksi ilman käymisprosessia sekä kloonasi kaksi kalaa ja 5 leipää (vai miten päin se oli) riittämään tuhansille, uskot taikuuteen. Kristinusko on taikauskoa.

      Ateistista tulee kristitty, jos tämä alkaa uskomaan kristinuskon väittämiin. Ateistista tulee muslimi, jos tämä alkaa uskomaan islamin väittämiin. Molemmat näistä väittäisivät täysin samaa, että tämä oli se uskonto, joka on totta.

    • Arto Vesterbacka, sinä luulet olevasi pelkkä Arto Vesterbacka, mutta todellisuudessa olet jotakin aivan muuta. Sinä et ole pelkkä Arto Vesterbacka. Olet toki myös Arto Vesterbacka, mutta perimmäinen identiteettisi on ylösnousseen Kristuksen. Kun tämän näet, uskot myös evankeliumit. Mutta vasta sitten.

    • Tämä on lempiaineeni. Tietenkään historian Jeesusta ei ollut. Historiallis-kriittisen metodin mukaan siis. Mutta hist.kriittinen metodi on osa materiaalista todellisuuttamme aivan kuten Arto Vesterbacka tai Kari Peitsamo. Mutta minäpä en enää olekaan Kari Peitsamo. Sillä enää en elä minä, vaan Kristus minussa. Ja silloin tajuan, että tietenkään Jeesustakaan ei historiallisen metodin mukaan ollut.

    • Tuo oli niin typerä kommentti, että se taitaa viedä vuoden typerimmän kommentin palkinnon. Minä olen vain minä. Synnyin tähän maailmaan 80-luvun alussa, tulen toivottavasti elämään vielä reilut 70-vuotta hyvässä terveydessä, jonka jälkeen aivotoimintani sammuu, ja identiteetti, joka on Arto Vesterbacka, katoaa iäksi olemattomaksi, jota se oli ennen syntymääni.

    • 1. Hist.kriittisellä metodilla tutkittuna päädytään väistämättä lopputulokseen, että Jeesusta ei ollut (vaikka tutkimus ei sitä vielä myönnä).

      2. Minulla ei ole päätä.

      Tässä kaksi faktaa, joita emme voi kiistää. Siksi Kristus on ylösnoussut. Hauta on jälleen tyhjä!

    • Taisinpa päätyä keskusteluun, jonka yksi osapuoli päätti jättää kaiken järjellisen saunan narikkaan.

    • ”….Mutta hullukin voi nähdä….Näetkö sinä?”

      Wautsiki, raikasta tekstiä Kari Peitsamo!

      ”…mikä on hulluutta maailmassa, sen Jumala valitsi, saattaaksensa viisaat häpeään…”

      Paavalin kirjeistä taitaa olla tämä ajatus, miehen, joka konkreettista konkreettisemmin lyötiin Jumalan voimasta ’katuun’ ja koki väkevän kääntymyksen.

      Arto Vesterbacka, jos jaksat, niin kannattaa ihan mielenkiinnon vuoksi tutustua Apostolien tekoihin. Se on historiaa, faktaa, ei fiktiota.

    • Minä ymmärrän taikauskon ja uskon eron näin: Taikauskon mikaan ihminen – joko kuka tahansa tai siihen valittu – pystyy oikeat menetelmät tuntiessaan hallitsemaan maailmaa. Usko suostuu luottavaisesti sellaisen itseään suuremman johdettavaksi, joka hallitsee maailmaa. Teknologiaan uskominen on siis lähempänä taikauskoa kuin kristinusko.

    • Helinä Taipale:”Arto Vesterbacka, jos jaksat, niin kannattaa ihan mielenkiinnon vuoksi tutustua Apostolien tekoihin. Se on historiaa, faktaa, ei fiktiota.”

      Luen, kunhan sinne pääsen. Vielä ollaan vanhan testamentin puolella lukuprojektissa. Voisitko osoittaa minulle ne historian tutkimuksen vertaisarvioidut julkaisut, jotka osoittavat, että nämä todellakin olisivat historiallista faktaa, eikä fiktiota?

      Marti Pentti:”Minä ymmärrän taikauskon ja uskon eron näin: Taikauskon mikaan ihminen – joko kuka tahansa tai siihen valittu – pystyy oikeat menetelmät tuntiessaan hallitsemaan maailmaa. Usko suostuu luottavaisesti sellaisen itseään suuremman johdettavaksi, joka hallitsee maailmaa. Teknologiaan uskominen on siis lähempänä taikauskoa kuin kristinusko.”

      Eikös jotkin saarnaajat, mm. Pirkko Jalovaara Suomessa ja kymmenet ellei sadat tv-saarnaajat Yhdysvalloissa, näin käytännössä väitä? Kyllä minä pidän sitä taikauskona, jos joku väittää pystyvänsä parantamaan toisen vain lausumalla muutaman sanan.
      Viimeinen lauseesi on lähellä Arthur C. Clarken sitaattia ”Any advanced technology is indistinguishable from magic”, vapaa suomennos ”Mitä tahansa kehittynyttä teknologiaa on mahdoton erottaa taikuudesta.” Mutta, joka pystyy teknologian avulla muokkaamaan maailmaa haluamallaan tavalla, ei käytä taikuutta, ja kuka tahansa, joka ymmärtää teknologian käytön olevan kaikkea muuta kuin taikuutta, ei voi olla taikauskoinen. Myöskään se, että uskoo teknologian kehittyvän tulevaisuudessa Clarken sitaatin osoittamaan suuntaan, ei ole taikauskoa, korkeintaan toiveajattelua.

    • ”Eikös jotkin saarnaajat, mm. Pirkko Jalovaara Suomessa ja kymmenet ellei sadat tv-saarnaajat Yhdysvalloissa, näin käytännössä väitä? Kyllä minä pidän sitä taikauskona, jos joku väittää pystyvänsä parantamaan toisen vain lausumalla muutaman sanan.” Pidän minäkin. Kaikki kristilliseksi kutsuttu ei ole uskon ilmentymää. Ehkä ateismi leviää siksi, että luullaan olevan.

    • Martti Pentti:”Kaikki kristilliseksi kutsuttu ei ole uskon ilmentymää. Ehkä ateismi leviää siksi, että luullaan olevan.”

      Ateismi leviää, koska ihmiset alkavat tänä informaation aikakautena ymmärtämään, että uskonnot tai jumalat eivät ole totta. Tuo, mitä sinä sanot, voi olla taustalla kirkon vallan heikkenemiseen. Ihmiset poistuvat kirkosta, mutta kaikki eivät jätä uskoaan. Kaikki kirkkoon kuulumattomat tai kristinuskoon uskomattomat eivät ole ateisteja.

    • ”Ateismi leviää, koska ihmiset alkavat tänä informaation aikakautena ymmärtämään, että uskonnot tai jumalat eivät ole totta.” Ovathan uskonnot totta. Mistä löydät kaupungin, jossa ei ole ainuttakaan uskonnollista palvontapaikkaa? (Pohjois-Koreaa voinee pitää kokonaisuutena eräänlaisena palvontapaikkana). Jumalien todellisuudesta voi olla monta mieltä riippuen siitä, mitä todellisuudella tarkoitetaan. Usko on kuitenkin eri asia kuin ’uskonnot ja jumalat’. Kristillinen usko on uskaltautumista kolmiyhteisen Jumalan varaan, joka on Luoja, Lunastaja ja Lohduttaja.

    • Martti Pentti: ”Ovathan uskonnot totta. Mistä löydät kaupungin, jossa ei ole ainuttakaan uskonnollista palvontapaikkaa? (Pohjois-Koreaa voinee pitää kokonaisuutena eräänlaisena palvontapaikkana). Jumalien todellisuudesta voi olla monta mieltä riippuen siitä, mitä todellisuudella tarkoitetaan. Usko on kuitenkin eri asia kuin ‘uskonnot ja jumalat’. Kristillinen usko on uskaltautumista kolmiyhteisen Jumalan varaan, joka on Luoja, Lunastaja ja Lohduttaja.”

      Ymmärsit väärin mitä tarkoitin. Tietenkin uskontoja on olemassa, eli tässä mielessä ”uskonnot ovat totta”. Mutta se mitä minä yritin sanoa, oli että ihmiset alkavat tajuta, ettei näiden uskontojen sanoma ole totta.

      Ei ole kuin yksi todellisuus, joten joko jumala/jumalia on olemassa tai ei. Toinen näistä on on totta, toinen ei. Ei ole välimaastoa. Toistaiseksi meillä ei ole mitään todellista syytä olettaa, että jumala/jumalia olisi olemassa. En laske ”uskoa” todelliseksi syyksi. Uskon varassa oleminen puolestaan voi olla vaarallista sinulle tai lähelläsi oleville, kuten viime vuonna Yhdysvalloissa tapahtunut osoittaa: http://www.oregonlive.com/pacific-northwest-news/index.ssf/2014/11/albany_parents_convicted_of_ma.html
      Tietenkin tämä on ääriesimerkki, mutta suomalainen ”kevytuskovaisuus” antaa hiljaisen hyväksyntänsä näille, jos uskolle annetaan arvoa.

    • ”Mutta se mitä minä yritin sanoa, oli että ihmiset alkavat tajuta, ettei näiden uskontojen sanoma ole totta.” Uskonnon sanoma on totta sellaiselle, joka uskoo. Se ei ole totta sellaiselle, joka ei usko. Ei tässä ole tajuamisesta kysymys. Yleisemmällä tasolla uskontojen sanoma on totta silloin, kun sillä perusteella toimitaan ja saadaan aikaan jotain kouriintuntuvaa, hyvää tai pahaa.

    • Martti Pentti:”Uskonnon sanoma on totta sellaiselle, joka uskoo. Se ei ole totta sellaiselle, joka ei usko. Ei tässä ole tajuamisesta kysymys. Yleisemmällä tasolla uskontojen sanoma on totta silloin, kun sillä perusteella toimitaan ja saadaan aikaan jotain kouriintuntuvaa, hyvää tai pahaa.”

      Olen arvatenkin tästä täysin erimieltä. Todellisuus (tai totuus) ei ole subjektiivinen. Jos jokin on totta, se on totta kaikille. Usko ei tee olemattomasta olevaista. Totuuspohja pätee myös sen aikaansaannoksiin. Vaikka saisit kaikki maailman sodat, taudit ja nälänhädät loppumaan kristinuskon avulla, se ei kerro vielä mitään sen todellisuuspohjasta. Jumala joko on tai ei ole, (raamatunmukainen) Jeesus joko oli tai ei ollut, jne. Usko ei muuta näitä mihinkään.

  3. Jotta ateismin houkuttavuutta voitaisiin vähentää, olisi krisittyjen syytä tarkistaa kahta kohtaa opetuksissaan.1) Olisi luovuttava luonnontieteen tulosten kiistämisestä, jolloin poistuu se monelle ylivoimainen kristinuskon kynnys, joka nousee, jos luomiskertomus käsitetään kirjaimellisesti. Ateistithan juuri tähän suuntaavat päähyökkäyksensä. 2) Kristininuskoa tulisi ”mainostaa” Kristus-keskeisesti,jolloin se näyttäytyisi paljon positii´visemmassa valossa. Siksi pitäisi luottaa evankeliumien kuvaukseen Jeesuksesta ja haastaa etsijöitä ottamaan selvää kuka ja mikä Jeesus on. Kristinuskohan ei ole ensisijaisesti maailmanselitys, vaan tie pelastukseen.

    • Yrjö Sahama:”Kristinuskohan ei ole ensisijaisesti maailmanselitys, vaan tie pelastukseen.”
      Tie pelastukseen tämän uskonnon jumalan rangaistukselta 🙂 Usko tähän jumalaan tai päädy helvettiin, jonka tämä jumala on luonut juuri heitä varten, jotka eivät usko tähän jumalaan.

    • Arto Vesterbackalle: Ajattelen, että kadotus (vätän sanaa helvetti) on niitä varten, jotka eivät siedä Jumalan läheisyyttä. Taivashan on juuri intensiivistä ja lakkaamatonta Jumalan läheisyyttä tavalla, jonka vain hämärästi voimme tässä maailmssa aavistaa. Julmaahan olisi pakottaa Jumalan vihaajat tuommoiseen iäisyyteen.

    • Kuinka henkilö, joka ei usko jonkin jumalan olemassa oloon, voisi tätä vihata? Vihaanko myös keijuja, pinkkejä näkymättömiä elefantteja tai xenua yms.?

    • Keijut jne. voi kuitata taikauskoksi, mutta Raamatun Jumala inkarnoituneena Kristuksena loukkaa ihmisen identiteettiä. Ihminen ei suostu antautumaan Logoksen totuudelle, joka haastaa häntä luopumaan vanhasta minästään. Siksi hän vihaa Jumalaa.

    • Olen täysin avoin totuudelle, jos se minulle esitetään. Toistaiseksi en ole nähny tai kuullut mitään syytä, miksi minun tulisi olettaa kristinuskon väitteitä totuudeksi. Toistaiseksi kaikki viittaa siihen, että kristinusko on vain yksi taikausko muiden joukossa.

    • Raamatun sanoma ylösnousseesta Kristuksesta palautuu näkemiseen ja päähän. Konkreettisesti siis. Ateisti ei näe omaa päätään (en muuten minäkään). Ei ole milloinkaan nähnyt (en minäkään). Mutta ateisti luulee peilissä olevaa päätään alkuperäiseksi pääkseen. Minä taas tiedän, että minun pääni on taivaassa. Ateisti ei voi tätä käsittää. Hän ei usko, mitä Paavali sanoo. Kristus on miehen pää. Ateisti on omassa pää-uskossaan kohtalokkaalla tavalla väärässä. Siksi hän on vaarassa kuolla synteihinsä.

    • Yrjö Sahama

      Kristinusko ei ole tie pelastukseen. Lähimmäisen rakkauden noudattaminen elämässä on tie pelastukseen mitä se sitten pitääkään sisällään. Näin on ollut myös niillä 60 miljardilla ihmisellä, jotka ovat eläneet ennen Jeesusta. Jeesus vahvisti tämän sanoman , joka tosiaan on ollut voimassa aina ensimmäisestä ihmisestä alkaen. Tämä koskee kaikkia ihmisiä.

      Kirkko on nerokkaalla keksinnöllään perisyntiopillaan pyrkinyt ja pyrkii hallitsemaan ihmisiä ajatuksella, että se on opillaan ainoa pelastuksen antaja.

    • Artolle: On täysin ymmärrettävää, että ateistinen tai agnostinen maailmankatsomus tuntuu oikealta, jos ei ole saanut minkäänlaista uskonnollista kokemusta. Toivon toki, että jäljellä olevana elinaikanasi saat jotakin semmoista kokea, joka saa sinut vakuuttuneeksi Jumalan ja Jeesuksen todellisuudesta.
      Reinolle: Laki pelastustienä suljettiin, kun Kristus tuli maailmaan. Kukaan ei pysty elämään synnitönttä elämää, ainoa synnitön on ollut Jeesus ihmiselämänsä aikana. Hän antoi pelastuksen lupauksen, jonka mukaan se, joka uskoo ja kasteessa on liitetty Kristuksen kirkkoon, pelastuu. Tämä on se lupaus, jota kirkko on valtuutettu julistamaan. Jumalan salaisuudeksi jää niiden kohtalo, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta tämän lahjan vastaanottamiseen.

    • Yrjö Sahama:”On täysin ymmärrettävää, että ateistinen tai agnostinen maailmankatsomus tuntuu oikealta, jos ei ole saanut minkäänlaista uskonnollista kokemusta. Toivon toki, että jäljellä olevana elinaikanasi saat jotakin semmoista kokea, joka saa sinut vakuuttuneeksi Jumalan ja Jeesuksen todellisuudesta.”

      Minä olin uskovainen, ja koin uskonnollisia kokemuksia, kirkossa, nuorten illoissa, nuorten leireillä yms. seurakunnan toiminnassa tunsin pyhän hengen kosketuksen. Tai tarkemmin ottaen, mitä uskovainen sanoo pyhän hengen kosketukseksi. Kun lakkasin uskomasta, olen saanut näitä täysin samanlaisia kokemuksia täysin uskonnottomissa tilanteissa, kuten kavereiden kanssa iltaa viettäessä. Se, mitä biokemistinä ymmärrän, on, että aivot tuottavat kemiallisia aineita, kuten dopamiinia ja endorfiinejä, jotka tuottavat hyvän olon tunteen, josta tässä on kyse.
      Se, mikä saisi minut vakuuttuneeksi Jumalan ja Jeesuksen todellisuudesta, olisi todisteet näistä. En osaa sanoa mitä nämä todisteet olisivat, mutta jos Jumala on olemassa, ja tämä on kaikkitietäväinen, tämä tietäisi, ja voisi kaikkivoipana ne todisteet halutessaan minulle antaa. Joten, kuten olen kerran jo tämän aiheen keskustelussa sanonut, joko Jumalaa ei ole olemassa tai tämä ei halua minun tietävän tästä. Jos kyse olisi jälkimmäisestä, tämä Jumala haluaa minun päätyvän helvettiin.

  4. Jeesus sanoo: ”Simä on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on yksi, on koko ruumiisi valaistu.” (Matt6:22) Katsokaa itseänne! Näettekö harteillanne möykyn, jossa 2 tirkistysreikää. Ette taatusti. Päänne on nyt yksi valaistu aukko. Luottakaa siihen, mitä näette. Ja alkakaa elää sen mukaan. Kaikki muu on taikauskoa.

  5. Puhuessaan näkemisestä Raamattu ei edellytä eikä tarjoa minkäänlaista moraalista koodistoa tai maailmanselitystä. ”Onko tuo mies syntinen, sitä minä en tiedä”, sanoo Jeesuksen parantama sokeana syntynyt mies. Ei muuta. Totuus, joka yhtäältä ulottuu kaiken filosofian, taikauskon ja epistemologian tuolle puolen ja toisaalta on toisaalta niin yksinkertainen ja selkeä, että lapsikin (ja varsinkin lapsi!) sen näkee, on nyt Kristuksessa meidän kaikkien ulottuvillamme. Otammeko sen vastaan? Fariseusten kuulustelema mies otti. Ja hän pelastui. Hän sanoi: ”Sen vain tiedän, että minä joka olin sokea, nyt näen.”

    • Kari, minkä kristillisen lahkon jäsen olet, kun oppisi moraalista vaikuttaa olevan kaikkea sitä vastaan, mitä kristinuskosta tiedän? Muut kristinuskon kannattajat paukuttavat raamattuaan pöytään ja julistavat tämän kirjan olevan se absoluuttinen moraalinen auktoriteetti ja ainoa oikea selitys maailmalle (nuoren maan kreationistit).

    • Arto, ensin näkeminen, sitten tieto. Tämä ei ole mikään lahko- tai harhaoppikysymys. Jeesus näki. Ja antoi myös sokeille näön. Kun näet, puhut kuin se, jolla on valta. Kirjoituksia voi pöyhiä sitten myöhemminkin.

  6. Perisyntiin ihminen lankesi, kun paratiisissa Adamin ja Eevan silmät avautuivat. Vasta Jeesus vedestä noustessaan näki uudesti taivaan, ja lähti heti julistamaan kääntymystä kaikille. Hän vapauttaa meidän perisynnistä. Kääntymys merkitsee näin konkreettisesti näkemisen suunnan kääntämistä 180 astetta aikaisemmasta. Kokeilkaapa. Kun silmänne on näin jälleen yksi, alkaa tapahtua. Mutta vain yhdellä ehdolla. Uskokaa, mitä näette! Älkää enää uskoko naapurianne, älkää edes sukulaisianne. Luopukaa harteillenne kuvittelemastanne hallusinaatiosta. Pyydän, jättäkää se kylpyhuoneen peiliin Sillä tänään me vaellamme uskossa, emme pelkästään näkemisessä.

  7. Ihmisen ajattelu ja maailman kuva riippuu todella siitä, mitä hän näkee ja mitä hän tahtoo nähdä. Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valkeus, joka Minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus” (Joh.8:12). Vain tässä Jeesuksemme valkeudessa näemme Jumalan luoman maailman ja sen asiat. Jeesuksen Sanan valkeudessa näemme Jumalan tahdon elämässämme. Rukoillen Sanaa lukien nöyrrymme ottamaan kehotuksen sydämeemme kiittäen ja tarpeen mukaan parannusta tehden. Jumala rakkaudessaan varoittaa Sanassa meitä synnistä, sillä synti aina vahingoittaa ihmistä.
    Ilman Jeesusta ihminen vaeltaa pimeässä, on omien ajatustensa varassa, joten hän ei näe eikä osu oikeaan.

Timo Juntunen
Timo Juntunen
Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!