Piispainkokous antoi kuluneella viikolla yksimielisen selonteon kirkon avioliittokäsityksestä. Sen mukaan kirkko vihkii edelleenkin vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon.
Piispojen mielipiteissä on eroja, mutta selonteon pitäytyminen voimassa olevaan kirkon opetukseen oli yhtenäisyyden kannalta rakentava. Odotukset kentällä olivat varmaankin toiseen suuntaan ylimitoitettuja.
Piispojen toimivaltaan ei kuitenkaan kuulu muuttaa avioliitto-opetusta. Se on Kirkolliskokouksella. Selonteko painotti kuitenkin kaikkien ihmisten yhtäläistä ihmisarvoa ja kirkon avoimuutta eri vähemmistöille.
– – –
Pettymystä piispojen kannanottoon heijasteli joidenkin lehtien kommenttien sävy, joissa on tuotu esille kirkosta eroajien määriä – 200-250 päivässä – aivan kuin sillä voitaisiin muuttaa kirkon avioliitto-opetusta. Etelä-Suomen Sanomat (1.9.) oli lisäksi pyytänyt kommenttia siviilioikeuden professori Kankaalta, jonka mielestä pappien tulisi virkamiehinä vihkiä samaa sukupuolta olevia 1.3. alkaen.
Kanta pappeudesta on minusta erikoinen. Siinä heijastuu valtiokirkollinen ajatus papista virkamiehenä, jolle muodostuu velvollisuuksia valtiovallan suunnasta.
Samalla sivuutetaan se, että pappisvirka on kirkossa sanan ja sakramenttien virka, johon piispa vihkii seurakunnan antaman kutsun perusteella toimittamaan Kirkkokäsikirjassa olevia pyhiä toimituksia.
Vertauskohtana Puolustusvoimissa sotilaat käyttävät niille uskottua aseellista voimaa ainoastaan parlamentaarisin päätöksin ja ylimmän johdon käskystä. Aseiden käyttö muulla perusteella ei tule kuuloon. Siitä ei hyvä heiluisi, vaikka aikomus olisi kuinka jalo.
Eduskunnan päättäessä sukupuolineutraalista avioliitosta todettiin, että päätös ei aiheuta velvoitteita kirkoille. Ne saaavat itse ratkaista omat käytäntönsä. Toivon, että tämä päätös pitää. – Muutoin saattaisi olla aiheellista laatia piispojen selonteko myös pappeudesta.
Kiitos kenttäpiispa Särkiölle selkeästä ja ainakin perheemme osalta tilannetta suuresti huojentavasta blogista.
Mukava, jos tekstini on voinut huojentaa mieltä.
Mikä on luvallista ihmis- ja tasa-arvon näkökulmasta Raamatun opetusta halveksimatta?
Ymmärtääkseni kaikenlaisten perheiden lapset saa 1.3.2017 jälkeenkin kastaa, kunhan perheessä yksikin lapsen huoltaja on kirkon jäsen. Perheen kodin saanee myös siunata.
Lieneekö sitten piispainkokouksen lausunnon näkökulmasta tarkasteltuna luvallista aina toimittaa Rukoushetki avioliittoon vihkimisen vuosipäivänä ”tai muulloinkin avioparin sitä toivoessa”? Siinä kaavassa on nimittäin hakasuluissa lyhyt siunaus avioparin puolesta nimeltä mainiten.
Jouni, kiitos kysymyksistä. Selonteko koski ainoastaan avioliittokysymystä. On selvää, että papit kastavat edelleen lapsia, joiden vanhemmista ainakin toinen kuuluu kirkkoon. Myös rukous samaa sukupuolta olevien aviopuolisoiden kanssa ja puolesta on mahdollinen, samoin kuin aiemmin samaa sukupuolta olevien parisuhteensa rekisteröineiden kohdalla.
Luin vasta äsken tarkemmin kysymyksesi loppuosan avioliittoon vihkimisen vuosipäivän rikoushetkestä. Samaa sukupuolta olevien avioliittoa ei siunata, mutta joku saattaa käyttää kyseistä kaavaa ja sen mukaisesti lukea siunauksen, jos kaavaa käytetään myös siviilivihkimisen vuosipäivänä. Ehkä piispat antavat tarkemman ohjeen.
Kiitos, että täsmensit, Pekka.
Rukoushetki, jota voidaan viettää avioliiton solmimisen vuosipäivänä, muistuttaa hyvin paljon avioliiton siunaamisen kaavaa. Toki siinä ei ole muita avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia muistuttavia kohtia kuin siunaaminen. Mutta jos rukoushetkeen sisältyvä siunaaminen on yleisesti tai ainakin jonkun hiippakuntapiispan mielestä kirkon rukousperinteeseen kuuluvana aineistona sallittu, ainoa merkittävä sisällöllinen ero avioliiton siunaamisen ja po. rukoushetken välillä on se, että tahtomista ei kysytä.
Näin järkiperäisenä ihmisenä kuin olen, on huojentavaa lukea blogia, jossa paneudutaan asian ytimeen ja nähdään se selkeästi ilman lillukanvarsiin sotkeutumista. Blogisti ei sorru myöskään piispakunnan nonselaaraamiseen väittäen heitä avuttomiksi tai heidän kannanottoaan järjettömäksi.
Palaan blogini aiheeseen ja siihen, onko papilla velvollisuus vihkiä siviiliavioliittoon. Totesin edellä, että ei ole. Papit on tarkoitettu toimittamaan kirkon pyhiä toimituksia. Muut virkamiehet vastaavat siviilivihkimisistä. Entä sotilaspapit, jotka ovat valtion virkamiehiä? He ovat samalla kirkon vihittyjä pappeja, joita koskee sama kuin seurakuntapappeja. Sotilaspapitkaan eivät siis lähde vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Tämä on myös Puolustusvoimien henkilöstöjohdon kanta.
Lähtee sotilaspapeista ainakin joku.
Vertaus armeijaan on outo. Sotilaalla on nimenomaan velvollisuus esimerkiksi ampua vihollista, vaikka henkilökohtaisesti olisi kannattanut vaadittuja alueluovutuksia tms. Evlut papistolla on oudohko kaksoisrooli valtion uskontoviraston palveluksessa.
Jori, voi olla, että vertaukseni armeijaan avautui vähän vaikeasti. Tarkoitus oli sanoa, että sotilaat tekevät niin kuin johto käskee. Samoin pappien olisi noudatettava piispojen ohjausta ja kirkossa tehtyjä päätöksiä. Mitä tulee ev.lut pappien kaksoisrooliin, näen sen käytännön sanelemana. Puolustusvoimat ja siinä palvelevat kristityt (välillä myös muiden uskontokuntien jäsenet) tarvitsevat pappeja. Valtiolla kun ei ole uskontovirastoa, joka vihkisi pappeja – eikä voisikaan olla, sillä papit vihitään kirkossa – kuuluvat sotilaspapit myös oman kirkkonsa papistoon.
Sotilaalla on periaatteessa kuitenkin vain yksi johto, tai kaksi tulkinnasta riippuen. Tehdään kuten esimies käskee, kuitenkin noudattaen lakia ennen sotilaskäskyjä.
Papilla on kaksi tai kolme johtoa. Tehdään kuten kirkkoherra, piispa jne käskee, kuitenkin periaatteessa kirkkolakia ja -järjestystä ensisijaisena pitäen. Ja sitten kolmantena nähdään olevan Raamatun tai omantunnon, jonka tavallaan pitäisi ohittaa niin piispan määräys kuin kirkkojärjestys.
Särkiö: ”Tarkoitus oli sanoa, että sotilaat tekevät niin kuin johto käskee. Samoin pappien olisi noudatettava piispojen ohjausta ja kirkossa tehtyjä päätöksiä.”
Jos armeijassa onkin pakko hypätä esimiehen käskystä vaikka kaivoon, demokraattisessa siviilissä ei näin onneksi sentään – ainakaan vielä – ole, vaan omilla aivoilla ajatteleminenkin on sallittua.
Kirkosta en tiedä.
Joti, oikein niin kuin sanot. Kuitenkin pitäisi olla niin, että Raamattu, kirkkolaki ja Piispa/ kirkkoherra johtavat samaan suuntaan.
Ei se, että papit saavat vihkiä avioliittoon ole ole vain oikeus. Kirkon virkasuhteessa (samoin kuin valtion virkamiehillä sotilaspapeilla) on velvollisuus hoitaa heille virassaan määrätyt virkatehtävät. Jos minä olisin vaikkapa Launeen seurakunnan jäsen ja avioesteiden tutkinnan jälkeen oikeutettu solmimaan avioliiton, kyllä Launeen papistolla on seurakunnan papin virassa velvollisuus minut vihkiä. Ei ainoastaan oikeus niin tehdä mikäli heidän rauhaansa sopii. Eri asia on, jos heillä on säädetty oikeus kieltäytyä. Ja tästä juuri on kysymys, onko nyt oikeus kieltäytyä vai ei. Professori Kangas perustelee ihan relevantisti. Onko hän oikeassa, siihen en osaa ottaa kantaa.
Oikeus kieltätyä… sanoisin että velvollisuus kieltäytyä. Pappihan on lausunut viran vastaanottaessaan ”valan” että noudattaa kirkon oppia ja käytäntöjä. Kumpaankaan noista ei kuulu kahden samaa sukupuolta olevan avioliittoon vihkiminen.
Jos kerran kirkon avioliittokäsitys koskee miehen ja naisen avioliittoa, joka on myös Kirkkokäsikirjan kaavojen sisältönä, ei papeilla liene velvollisuutta toimittaa muunlaisia avioliittoja? Muussa tapauksessa valtio puuttuisi kirkon oikeuteen päättää avioliittokäsityksestään ja pyhistä toimituksistaan.
Vain papilla, joka ei ole seurakunnan papinvirassa on vihkimisoikeus, mutta ei vihkimisvelvollisuutta. Seurakunnan papilla on velvollisuus vihkiä seurakuntalainen, jonka avioliiton esteiden tutkinta on hyväksytty. Velvollisuus on sillä papilla, jonka työvuoroon vihkiminen ajoittuu (työnjaon tai seurakuntalaisen tiettyyn pappiin kohdistuneen pyynnön mukaisesti). Jos papilla ei ole oikeutta vihkiä ja hän silti vihkii, hän syyllistyy virkavirheeseen ja siitä tulee tuomiokapitulin määräämää seuraamus. Pappi ei voi seuraamuksitta siis ratkaista itse, vihkiikö hän vai ei. Samaa sukupuolta olevien vihkimyksessä on nyt avoin kysymys, onko papilla velvollisuus vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat avioliittolain mukaan oikeutetut seurakuntalaiset (niin kuin professori Kangas katsoo) vai ei (kuten mm. piispat ja kirkon juristit katsovat). Yksittäisellä papilla ei oikeutta sitä itse ratkaista. Jännite muodostuu nyt siitä, että jos pappi vihkii samaa sukupuolta olevat seurakuntalaiset, vihkimys johtaa avioliittolain mukaiseen avioliittoon riippumatta siitä, onko papilla pappisvirassaan ja/tai seurakuntavirassaan kirkon säännöstöjen mukaan oikeutta niin tehdä vai ei. Tästä on vakiintunut oikeuskäytäntö ja se on piispojenkin hyvin tiedossa. Esimerkkinä pappi, joka vihki vuosi sitten kirkkoon kuulumattomat henkilöt. Avioliitto syntyi, mutta pappi sai tuomiokapitulin nuhteet eikä hänen pappisvirkansa säilymiseen kohdistettu mitään uhkaa, vaikka kirkon omien säännösten vastainen vihkiminen oli kiistattomasti tapahtunut ja pappi oli syyllistynyt ilmeiseen huolimattomuuteen vihkiessään.
Kiitos Ristolle asian eri puolien valottamisesta. Juuri tämä synnyttää hajaannusta, että papin toimittama vihkiminen on pätevä silloinkin kun vihkiminen rikkoo piispojen ohjausta eikä papilla välttämättä ole vihkioikeutta. Tämä taas kannustaa rikkomaan rajoja – siksikin että sanktiot siitä eivät varmaankaan ole raskaita.
Tässä lienee kuitenkin ero sillä, vihkiikö pappi avioliittoon ”huolimattomuuttaan” (ei ole tarkistanut vihkimisen kirkkojuridisia edellytyksiä) vai vihkiikö pappi ”uhmakkuuttaan” (tietoisena siitä, että toimii vastoin kirkon omia säädöksiä)?
Prof. Kankaan ja piispojen näkemyserot avioliittoon vihkimisen ”velvollisuudesta” ja ”oikeudesta” selittynevät loogisesti erilaisilla lähtökohdilla. Kirkolla on uskonnonvapauslain nojalla autonomia ja tunnustuksensa mukaan perusteet määritellä oma näkemyksensä avioliitosta ja valtion myöntämä oikeus vihkiä tähän avioliitoon jäseniään. Nähdäkseni vihkivelvollisuus syntyy tämän valtion myöntämän vihkioikeuden perusteella kirkon oman näkemyksen mukaiseen avioliittoon.
Pappi tekee siis virkavirheen kieltäytyessään vihkimästä kirkon opetuksen mukaiseen avioliittoon. Tähän hänellä on velvollisuus. Samalla tavalla pappi tekee virkavirheen vihkiessään avioliittoon, joka ei täytä kirkon opetuksen kriteerejä avioliitosta. Tähän hänellä ei ole sen enempää (viran edellyttämää) velvollisuutta kuin (kirkon myöntämää) oikeuttakaan.
Vai olenko ymmärtänyt tämän logiikan jotenkin väärin..?
No, Jouni, en tiedä mihin käytännössä olleisiin oikeustapauksiin viittaat ja mihin juridinen arviointi on niissä rakentunut, mutta molemmissa mainitsemissasi kuvitteellisissa tilanteissa pappi on vihkinyt henkilöt, joita ei hänellä kirkon omien säännösten mukaan olisi oikeutta vihkiä ja se, että ei ole piittaamattomuuttaan selvittänyt vihkimyksen edellytysten olemassaoloa tai ei ole pitänyt niiden puuttumista itseään sitovina. Rohkenen olettaa entisenä kirkkojuristina, että seuraamusten ero ei ihan hirveän suureksi juridisesti arvioituna muodostu. Viranhaltijan virkasuhteessa ja virkasuhteeseen kohdistetut seuraamukset kun viime kädessä arvioidaan oikeusturvakysymyksinä ja siis viime kädessä juridiikan välineillä.
Risto Voipio :” Ja tästä juuri on kysymys, onko nyt oikeus kieltäytyä vai ei. Professori Kangas perustelee ihan relevantisti.”
Kaipa heillä on samanlainen ja valtion virkamiesten kanssa tasa-arvoinen oikeus kieltäytyä kuin valtolla oli oikeus kieltäytyä myöntämästä oleskelulupaa sotaa pakenevalle eteläiseltä pallonpuoliskolta tulleelle katolilaiselle nuorelle, joka lopulta sai jäädä Suomeen sen jälkeen, kun annoimme valtiolle omavelkaisen takauksen, josta hänen mahdolliset valtiolle aiheuttamansa kulut olisi maksettu. Nykyisin hän on Suomen kansalainen ja kutsuu meitä isäksi ja äidiksi.
Tässä verrataan nyt vääriä asioita keskenään. Oleskeluluvan edellytysten tukinta ja sitä koskeva päätös rinnastuu tässä esimerkissä avioliiton esteiden tutkintaan. Sen jälkeen kun oleskelulupa on myönnetty tai avioliiton esteiden tutkinta on suoritettu, siitä seuraavia oikeuksia ei virkamies voi harkintansa mukaan enää toteuttaa tai olla toteuttamatta. Se, että kirkko katsoo, ettei sen virkamiehellä ole oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, on sitten eri kysymys ja aidosti nyt avonainen ja epäselvä kysymys, niin kuin monta kertaa on todettu ja siihen en itsekään missään kohtaa uskalla/osaa ottaa kantaa.
Risto Voipio: ”Se, että kirkko katsoo, ettei sen virkamiehellä ole oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, on sitten eri kysymys ja aidosti nyt avonainen ja epäselvä kysymys, niin kuin monta kertaa on todettu ja siihen en itsekään missään kohtaa uskalla/osaa ottaa kantaa.”
Millä tavoin ”avonainen” ja ”epäselvä”? Piispojen selonteko kirkon avioliitto-opetuksesta ja papin vihkioikeudesta on erittäin selvä eikä lainkaan avonainen.
Juuri sen vuoksi, että se oli niin selvä eikä jättänyt mitään siltä osin avoimeksi, moni on eronnut kirkosta vastalauseena sille, ettei samaa sukupuolta olevia pareja voi edelleenkään kirkossa vihkiä avioliittoon. Ja juuri siksi jotkut papit katsovat voivansa uhmata kirkon avioliitto-opetusta ja kirkkojärjestystä, koska piispojen selonteon mukaan se ei ole jättänyt mitään avoimeksi eikä siinä ole mitään epäselvää.
Jotta samaa sukupuolta olevat parit voitaisiin vihkiä / siunata kirkollisesti, se edellyttäisi kirkon nykyisen avioliitto-opetuksen kumoamista ja uuden (sekulaarin) avioliittonäkemyksen omaksumista kirkossa.
Sellaista ei ole näköpiirissä. Ei ainakaan nykyisellä kirkolliskokousedustajakaudella (jossa itsekin olen). Meitä nykyopetukseen uskovia ja siitä kiinni pitäviä on kirkossa ja kirkolliskokouksessa vielä liikaa.
Avointa ja epäselvää on ainoastaan se, milloin suhdanteet avioliittonäkemyksessä muuttuvat. Sitä ei varmaan osaa sanoa kukaan. Hötkyily ei kuitenkaan vie asiaa eteenpäin.
Piispojen selontekoon on aivan mahdollista suhtautua Jumalan sanana, jos joku niin haluaa tehdä. Mutta asiaan liittyy nyt muutakin kuin vain tämä piispojen selonteko, muun muassa esimerkiksi ne näkökohdat mistä prof. Urpo Kangas puhuu.
Piispat ovat lausuneet asian olevan heidän mielestään selvä. Kirkon juristit ovat olleet joko samalla kannalla tai varovaisempia tai vaiti. Urpo Kangas ei mikä tahansa pykäliä jouten päiten miettivä harrastelija vaan varsin tunnustettu oikeusoppinut. Viime kädessä – valitettavasti – asia ratkeaa ylimmissä oikeusasteissa jos asia joutuu niiden käsiteltäväksi sen jälkeen kun asiaa on testattu käytännön vihkimistilanteessa ja sen jälkeen nostetussa oikeusjutussa. Runsaan 40 vuoden kirkkojuridiikan ja virkamiesoikeuden päätoimisen harjoittamisen jälkeenkään minulla ei ole rohkeutta eikä viisautta eikä varmuutta lausua, miten asia on. Onneksi vähemmällä harjoituksella varustetuilla henkilöillä on varmoja kantoja. Suren kovin sitä, että nyt halutaan niin kovasti ajaa täyttä vauhtia seinään kun voitaisiin viisaamminkin menetellä.
Vihkiminen on joko sivvili- tai kirkollinen. Jos avioliiton esteiden tutkimisen jälkeen papilla olisi vihkimisvelvollisuus, se ei voisi olla kirkollinen, koska samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä ei ole olemassakaan. Voisiko se olla si viilivihkiminenkään, jos papilla on vihkimisoikeus vain kirkolliseen. Voiko siis olla velvollisuutta sellaiseen, johon ei ole oikeuttakaan?
Piispat ovat avainasemassa viisaamman menettelyn rakentamisessa.
Olisiko katsottava Norjaan? Siellä piispat panivat paperille erimielisyytensä ja veivät kirkolliskokoukseen päätösesityksen, joka rakentui eriävien käsitysten olemassaolon tunnustamiselle ja vakuutukselle niiden kunnioittamisesta. Tälle perustalle rakennettiin ratkaisu, jonka mukaan kirkon jäsenillä on oikeus tulla vihityksi samaa sukupuolta olevien avioliittoon, mutta papeilla ja muilla vihkimistoimitukseen ja sen valmisteluun eri tavoin osallistuvilla on oikeus vakaumuksensa perusteella kieltäytyä myötävaikuttamasta samansukupuolisten parien vihkimiseen.
Minusta meidän piispojemme olisi osoitettava vastuullisuuttaan ja ryhdyttävä – nyt eikä ensi viikolla – etsimään toimintalinjaa, joka tunnustaa sekä piispojen että kirkon jäsenten näkemyserot ja avaa tien käytännöille, joissa eri näkemykset voivat elää rinnakkain – kuten Norjassa.
”etsimään toimintalinjaa, joka tunnustaa sekä piispojen että kirkon jäsenten näkemyserot ” Jorma H.
Näkemyserot ovat varmasti kaikkien nähtävillä ja ne on tunnistettu ja tunnustettu niin piispojen kuin kirkon jäsenten taholta. Mutta miksi piispojen tulisi alkaa etsiä toimintalinjaa, missä nämä erot häivytetään pois? Jos piispat haluavat olla uskollisia Raamatun tekstille, niin he pysyvät kannassaan.
Miksi kirkossa pitäisi muuttaa oppia milloin mihinkin suuntaan sen mukaan miten mikin porukka sitä kulloinkin haluaa muovata? Sellainen kirkko olisi tuuliviiri eikä ajasta aikaan vahvana seisova kirkko.
Turtiainen: ”Meitä nykyopetukseen uskovia ja siitä kiinni pitäviä on kirkossa ja kirkolliskokouksessa vielä liikaa.”
Tästä olen turtiaisen kanssa täsmälleen samaa mieltä.
Minulla on asiaan samat peruskysymykset kuin Teemulla: kuinka papilla voisi olla velvollisuus vihkiä samaa sukupuolta olevia, kun ei ole sitä koskevia kirkon päätöksiä tai kaavaa? Tai velvollisuus vihkiä siviiliavioliittoon, kun ei ole siihen oikeutta?
Teemun kommenttiin liittyen tulee mieleen se, että (maallisen) juridiikan näkökulmasta vihkiminen (tai siviilivihkiminen) on sisällettynä kirkolliseen toimitukseen/vihkitoimitukseen. Vihkimiseen riittävät tietyt elementit, jotka kirkollisessa toimituksessa ovat kirkollisen aineksen sisällä. Tällä en ota sen enempää kantaa itse peruskysymykseen, mutta tähän perustuu se, että papin ”väärin perustein” toimittama vihkiminen on todettu juridisesti päteväksi (vihityt eivät kirkon jäseniä).
Kiitos Piispalle hyvistä näkökulmista.
Tulevaisuus näytää mitäkäytännössä tapahtuu. Miten reagoidaan kun joku papistosta vihkii ensimmäiset parit. Asia menee varmasti oikeuteen ja siten katsotaan kaikki kortit. Tilannetta ei tarvitse pelätä, mutta tämä on ehkä odotettavissa.
”Asia menee varmasti oikeuteen ja siten katsotaan kaikki kortit.”
Jos asia menee oikeuteen, on tuomio taatusti vapauttava ja avioliitto todetaan juridisesti päteväksi.
Jos asia menee tuomiokapituliin, voi käydä toisinkin.
Samoin on odotettavissa kirkon repeäminen kahtia. Miksiköhän tästä ei kovinkaan suurta huolta kanneta.
Toivon ja myös odotan kirkon pysyvän enimmältään koossa. Vaikka kysymys avioliitosta jakaa, on toivoakseni paljon enemmän yhdistäviä asioita.
Kirkko pysyy kasassa vain jos piispoilla on voimaa ja viisautta pitäytyä omasta mielipiteistään riippumatta kirkon linjassa. Mikäli piispat menettävät uskottavuutensa kaitsijoina kirkko hajoaa.
Jukka Kivimäki :”Kirkko pysyy kasassa vain jos piispoilla on voimaa ja viisautta pitäytyä omasta mielipiteistään riippumatta kirkon linjassa. ”
Älä puhu p****a. Evl.kirkko ei ole pysynyt ”puoluepoliittisessa kasassa” mm. Lähetyshiippakunnan ja nyt myös sakramentit omiin käsiinsä ottaneiden esikoislestadiolaisten osalta. On turha yrittää vierittää omaa puoluepoliittista ymmärryskyvyttömyyttään piispojen niskoille ”maan tavan” mukaan.
Lisäkommentti Jukka Kivimäelle, joka aikoinaaan moitti meitä yksityisyrittäjiä ”villiydestä”. Aamun ESS:ssa puhutaan ”sunnuntaiahdistuksesta”, josta monet kärsivät ja keinoista kuinka sen sen voisi voittaa.
Tänä aamuna tapasin kaksi palkansaajaa, jotka aivan ilmeisesti kärsivät sunnuntai- ja muidenkin työpäivien ”ahdistuksesta”. Yksityisyrittäjänä olisin kiitollinen, jos joku vähemmän ”villi” vastaisi noiden palkansaajien kysymykseen ja kertoisi kuinka lain mukaan pitäisi toimia, kun työnantajan työpaikkakiusaamisessa on mukana myös työpaikan luottamusmies, kuten he tänä aamuna kertoivat?
Särkiö: ”Piispojen toimivaltaan ei kuitenkaan kuulu muuttaa avioliitto-opetusta. Se on Kirkolliskokouksella.”
Jos avioliitto perustuu Raamatun luomiskertomukseen ja on sen mukaan yksinomaan vain yhden miehen ja yhden naisen liitto, niin miten voi jollain Suomi- nimisen valtion ev.lut.kirkon kirkolliskokouksella olla valta määräenemmistöpäätöksellä kumota tuo Raamatun luomiskertomuksen totuus?
Millä valtuuksilla sen ovat tehneet jo kaikkien muiden pohjoismaiden sisarkirkot? Miten niile Raamatun totuus voi olla erilainen kuin Suomen kirkolle?
Tietysti millään ”kirkolliskokouksella” tmslla ei ole valtaa muuttaa Raamatun totuuksia. Tai jos ne niitä totuuksia muuttavat niin Raamatun totuudet pysyvät totuuksina, mutta ko. kirkon käytännöt saattavat muuttua uudistettujen totuuksien mukaisiksi.
Hierarkisesti lut. kirkossa on ylin päätösvalta annettu kirkolliskokoukselle.
Salme: ” kirkon käytännöt saattavat muuttua uudistettujen totuuksien mukaisiksi. ”
Mutta mikä se semmoinen kristillinen kirkko on, joka ei ole uskollinen Raamatun sanalle? Eroatko sinä kirkosta, jos ja kun kirkolliskokous kuitenkin kaikesta huolimatta päättää ennemmin tai myöhemmin kirkolliskokouksensa päätöksellä alkaa vihkiä homoseksuaalisia pareja, eikä näin oööen noudata tässä asiassa luomiskertomukseen perustuvaa raamatullista ”totuutta”?
Piti olla tietysti: …kirkko kuitenkin kaikesta huolimatta päättää…
Kirkolliskokous on kirkon laista ja kirkkokäsikirjoista päättävänä elimenä myös se taho, jolla on toimivalta päättää kirkon avioliittokäsityksestä, ei yksin piispoilla. Jotta avioliittokäsitys olisi erityisesti kirkon käsitys asiasta, tulisi sen perustua Raamattuun. Eri kirkkojen käytännöissä heijastuvat yhteiskuntien tilanne ja Raamatun tulkinnan erot. Olisi toivottavaa, etteivät kirkot kulje maailman laajuisesti kovin eri suuntiin eivätkä tee ratkaisujaan päivänpoliittisen tilanteen mukaan.
Särkiö: ”Olisi toivottavaa, etteivät kirkot kulje maailman laajuisesti kovin eri suuntiin”
Suomen kirkkohan tässä nyt on poikkeamassa yhteispohjoismaisesta ruodusta.
Kimmo,
tulevaisuutta on vaikea ennustaa.
Kimmo,
oikeasti se on niin, että naapurimaiden kirkot ovat poikenneet yhteispohjoismaalaisesta ruodusta. Suomen kirkko on vielä pysynyt ruodussa. Ei pidä sotkea käsitteitä.
kimmo wallentin :”Suomen kirkkohan tässä nyt on poikkeamassa yhteispohjoismaisesta ruodusta.”
On tunnustettava, että esim. perheemme ei uskon asioissa tunnusta ”yhteispohjoismaista ruotua”, vaan perheestämme löytyy luterilaista, ortodoksista ja katolilaista uskoa, ja kun näin on, perheemme pyrkimys on tukea kirkkojen pyrkimystä todelliseen ykseyteen.
Salme: ”oikeasti se on niin, että naapurimaiden kirkot ovat poikenneet yhteispohjoismaalaisesta ruodusta.”
Höpö höpö Salme. Itse sinä tässä sekoitat käsitteitä. ”Poikkeava” tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, joka poikkeaa enemmistöstä ja valtavirrasta. Esim. homoseksuaaleja kutsutaan poikkeaviksi, koska he poikkeavat seksuaaliselta suuntaukseltaan heterojen enemmistöstä. Sanonta: ”Poikkeus vahvistaa säännön” kertoo myös selkeääkin selkeämmin, että on valtavirrasta tai enemmistöstä poikkeavasta – erilaisesta tai eri tavalla käyttäytyvästä – asiasta tai ilmiöstä.
Koska olet kuullut heteroita kutsuttavan poikkeaviksi seksuaaliselta suuntaukseltaan?
Salme : “Suomen kirkko on vielä pysynyt ruodussa.”
Suomen kirkko on siis ainoa joka POIKKEAA tässä asiassa muiden pohjoismaiden kirkoista. Siitä et pääse venkoilemalla sinäkään mihinkään.