Piispainkokous antoi kuluneella viikolla yksimielisen selonteon kirkon avioliittokäsityksestä. Sen mukaan kirkko vihkii edelleenkin vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon.
Piispojen mielipiteissä on eroja, mutta selonteon pitäytyminen voimassa olevaan kirkon opetukseen oli yhtenäisyyden kannalta rakentava. Odotukset kentällä olivat varmaankin toiseen suuntaan ylimitoitettuja.
Piispojen toimivaltaan ei kuitenkaan kuulu muuttaa avioliitto-opetusta. Se on Kirkolliskokouksella. Selonteko painotti kuitenkin kaikkien ihmisten yhtäläistä ihmisarvoa ja kirkon avoimuutta eri vähemmistöille.
– – –
Pettymystä piispojen kannanottoon heijasteli joidenkin lehtien kommenttien sävy, joissa on tuotu esille kirkosta eroajien määriä – 200-250 päivässä – aivan kuin sillä voitaisiin muuttaa kirkon avioliitto-opetusta. Etelä-Suomen Sanomat (1.9.) oli lisäksi pyytänyt kommenttia siviilioikeuden professori Kankaalta, jonka mielestä pappien tulisi virkamiehinä vihkiä samaa sukupuolta olevia 1.3. alkaen.
Kanta pappeudesta on minusta erikoinen. Siinä heijastuu valtiokirkollinen ajatus papista virkamiehenä, jolle muodostuu velvollisuuksia valtiovallan suunnasta.
Samalla sivuutetaan se, että pappisvirka on kirkossa sanan ja sakramenttien virka, johon piispa vihkii seurakunnan antaman kutsun perusteella toimittamaan Kirkkokäsikirjassa olevia pyhiä toimituksia.
Vertauskohtana Puolustusvoimissa sotilaat käyttävät niille uskottua aseellista voimaa ainoastaan parlamentaarisin päätöksin ja ylimmän johdon käskystä. Aseiden käyttö muulla perusteella ei tule kuuloon. Siitä ei hyvä heiluisi, vaikka aikomus olisi kuinka jalo.
Eduskunnan päättäessä sukupuolineutraalista avioliitosta todettiin, että päätös ei aiheuta velvoitteita kirkoille. Ne saaavat itse ratkaista omat käytäntönsä. Toivon, että tämä päätös pitää. – Muutoin saattaisi olla aiheellista laatia piispojen selonteko myös pappeudesta.
’Kanta pappeudesta on minusta erikoinen. Siinä heijastuu valtiokirkollinen ajatus papista virkamiehenä, jolle muodostuu velvollisuuksia valtiovallan suunnasta.’
Minusta huomio keskittyy tässä keskustelussa väärään henkilöön, kun puhutaan papin oikeuksista ja velvollisuuksista. Huomio keskittyy myös aivan pieleen, kun pohditaan valtiovallan asettamia velvollisuuksia. Oleellinen kysymys on seurakunnan jäsenen oikeudet eli mitä hän saa seurakunnalta, jota hän ylläpitää maksamalla kirkollisveroa. Tämä näkökulma on ratkaiseva.
KJ 2:18 2. momentti sanoo kirkollisen avioliittoon vihkimisen ehdot: kirkon jäsenyys ja rippikoulu. Lisäksi voimassa ovat ne ehdot, jotka on määritelty avioliittolaissa. KJ 2:20 puolestaan määrittelee avioliiton siunaamisen (varsin väljät) ehdot. Nyt on syntynyt uusi tilanne, jossa Kirkollisten toimitusten kirja ei vastaa kaikkia nämä ehdot täyttäviä avioliittoja. Kirkon vastaus miespareille ja naispareille on, että teitä ei voi vihkiä, kun käsikirja ei sovi teidän tilanteeseenne.
Jo seurakuntalaisten oikeusturvankin kannalta, joko määräystä pitäisi muuttaa eli kirjata Kirkkojärjestykseen, että koskee vain mies-naispareja. Tai sitten se viallinen käsikirja pitäisi korjata.
Kirkon saivartelua asiassa voisi verrata vaikka siihen, että ohjesääntö määräisi, että kaikilla määrättyyn kuljetukseen tulevilla pitää olla henkilökohtainen ase mukana. No, sitten yhden varusmiehen henkilökohtainen ase putoaa mereen. Kun ohjesääntö sanoo, että henkilökohtainen ase pitää olla mukana, niin jääkärimme jätetään luodolle palelemaan kunnes sukeltajat hakevat sen aseen merestä. Jos ei löydy, niin sitten odotetaan aamujen täyttymistä, jolloin kaveri on siirrettävä muulla kuljetuksella kotiutettavaksi.
Tarkoitatko että kirkollisveron maksajalla on oikeus vaatia tämän veronsa vastineeksi mitä tahansa palveluja?
Juhani, en tarkoittanut. Tarkoitin ja tarkoitan, että pelisäännöt pitää olla selvät. Kirkkojärjestykseen pitää kirjata asiallisesti oikeudet ja rajoitukset. Ja niistä pitää pitää kiinni. Se, jos papin työkalun manuaalissa lukee jotakin, niin se ei voi kulkea Kirkkojärjestyksen yli.
Kirkkojärjestystä tulee lukea siinä intentiossa, jolla se on kirjoitettu.
Kirkkojärjestystä kirjoitettaessa avioliiton merkitys on ollut sellainen, että se voi syntyä vain kahden eri sukupuolta olevan välille.
Vaikka yhteiskunnan lainsäädännössä avioliittokäsitteen merkitys on muuttunut, ei se tarkoita että vastaava käsitemuutos kosisi myös kirkkojärjestyksen tarkoittamaa merkitystä.
Kirkkojärjestyksen avioliittokäsite tarkoittaa Jumalan alkuperäisessä luomistyössään luoman kahden sukupuolen välistä liittoa.
Samalla kun avioliitossa yksi mies liittyy yhteen naiseen, liittyy koko miessukupuoli naissukupuoleen, siis kumpikin yksilö oman sukupuolensa edustajana.
Jos ja kun yhteiskunnassa ryhdytään kutsumaan avioliitoksi sellaista liittoa, jossa ei ole edustettuna molemmat sukupuolet, niin käsillä on kokonaan uusi asia, johon ei voida ilman eri päätöstä soveltaa mitään missä kirkkojärjestys ja kirkolliset käsikirjat perinteisesti viittaavat avioliiton käsitteeseen.
Heikki Leppä :”Oleellinen kysymys on seurakunnan jäsenen oikeudet eli mitä hän saa seurakunnalta, jota hän ylläpitää maksamalla kirkollisveroa. Tämä näkökulma on ratkaiseva.”
Evakkoperheen jälkeläisenä voin sanoa, että seurakunnan jäseninä saimme tärkeimmän mitä voi ajatella, eli oikeuden uskoa Jumalaan. Lapsemme saivat kasvaa aikuisiksi seurakunnan lasten ja nuorten toiminnan tukemina, eikä heidän kirkostaan tehty hevostallia tai elokuvateatteria, kuten itärajan takana sodan jälkeen tapahtui, eikä hautausmaiden hautakiviä kaadettu panssarivaunuvarikon perustaksi. Olen kiitollinen, että sain viedä myös lapsenlapsemme seurakunnan perhekerhoon heti kun se oli mahdollista.
”Oleellinen kysymys on seurakunnan jäsenen oikeudet eli mitä hän saa seurakunnalta, jota hän ylläpitää maksamalla kirkollisveroa. Tämä näkökulma on ratkaiseva” Heikki Leppä
Mielestäni nyt alkaa mennä puurot ja vellit sekaisin. Sekö, että ihminen maksaa kirkollisveroa, oikeuttaa häntä vaatimaan kirkon Raamattuun pohjautuvan opin muuttamista? Tämähän alkaa muistuttaa samaa kuin maksamalla aneita saat taivasosuuden.
Kenenkään ei ole pakko kuulua kirkkoon, se ei ole velvollisuus. Kirkkoon kuulutaan siksi, että uskotaan siihen kolmiyhteiseen Jumalaan, häneen, josta Raamattu opettaa ja jota oppia kirkossa tunnustetaan ja noudatetaan. Ellei halua yhtyä kirkon tunnustukseen ja tunnustuksen mukaiseen toimituskäytäntöön, jokaisella on oikeus erota kirkosta ja muodostaa uusi oman oppinsa mukainen järjestö. Kirkkoon kuuluminen ei ole velvollisuus.
Suomessa on viime vuosina eronnut kirkosta paljon jäseniä, eikä vähiten protestina siksi, että kirkko ei muuta oppiaan eronneiden mieleiseksi. Vieläkö nämä samat kirkosta eronneet yrittävät vaikuttaa kirkon ulkopuoleltakin kirkon sisäisiin asioihin painostamalla kirkon johtoa (piispoja ja kirkolliskokousta) taipumaan omaan tahtoonsa ja muuttamaan kirkon oppia esim. avioliittoon vihkimiskäytännössä?
Kirkon sisälläkin on vielä heitä, jotka ovat jatkuvassa protestihengessä suhteessa molempiin työnantajiinsa, sekä Jumalaan että kirkkoon.
Edelleenkin minua kiinnostaisi nähdä puolueettoman tahon tekemä tutkimus siitä, kuinka moni homsoseksuaali on menossa naimisiin ja on tyytymätön siihen, että ei saa kirkollista vihkimystä. Avioliittoon vihkiminen on kaikille mahdollista 1.3.2017 alkaen maistraatissa.
Salme, tulkitset pointtini yli. Kirkollisvero ei oikeuta vaatimaan mitä hyvänsä. (Tai saahan sitä vaatia, vaikka kuun taivaalta). Kysymys on siitä, että ne oikeudet pitää asiallisesti määritellä. Eli tässä tapauksessa KJ 2:18 pitää kertoa seurakunnan jäsenelle, mitkä ovat kirkollisen vihkimisen erityisehdot.
”Salme, tulkitset pointtini yli. Kirkollisvero ei oikeuta vaatimaan mitä hyvänsä.” Heikki
Heikki,
tulkitsin sitä, mitä sinä kirjoitit. Minun mielestäni kirkollisvero ei oikeuta vaatimaan mitään. Jumalan valatkunnan totuuksia ei voi ostaa eikä muuttaa rahan voimalla.
Nyt olet antanut jäsenen oikeuksille eri sisällön kuin minä annoin omassa kommentissani. Kahdessa seuraavassa kappaleessa kuvaan syntyneen oikeusturvaongelman, joka on toki ratkaistavissa useammallakin tavalla.
Kirkollisvero oikeuttaa vaatimaan, että kohdellaan tasapuolisesti ja reilusti kirkon jäsenenä. (Ja tämä ei välttämättä tarkoita miesparin oikeutta avioliittoon vihkimiseen).
No sittenhän asia tuli monipuolisesti käsiteltyä.
Salme : ”Suomen kirkko on vielä pysynyt ruodussa.”
Suomen kirkko on siis ainoa joka POIKKEAA tässä asiassa muiden pohjoismaiden kirkoista. Siitä et pääse venkoilemalla sinäkään mihinkään.
Kimmo,
asia ruodussa pysymiseen mitataan siitä, mikä on alkuperäinen asetelma. Alkuperäinen asetelma kirkossa on se, että avioliittoon vihitään vain mies-nais-pareja. Joten Suomen ev-lut.kirkko on ja pysyy edelleen ruodussa. Muiden pohjoismaiden kirkot ovat astuneet ruodusta sivuun alkaessaan vihkiä myös spnpareja avioliittoon.
Tässä ei auta venkoilu vaan totuuden tunnustaminen.
Myös balttian maissa kaikki luterilaiset kirkot ovat ovat pitäytyneet perinteisessä avioliittokannassa samoin Inkerin kirkko Venäjällä.
Kaikki taustaltaan suomalais-ugrilaiset kirkot ovat pitäytyneet perinteisessä avioliittokäsityksessä.
Suomessa ei ole mitään syytä poiketa ruodusta.
Kivimäki: ”Suomessa ei ole mitään syytä poiketa ruodusta.”
Ei olekaan, siis kaikkien muiden pohjoismaisten sisarkirkkojen käytännöstä.
Olen koko ajan puhunut siitä, että Suomi poikkeaa ainakin vielä toistaiseksi muista POHJOISMAISISTA kirkoista spn-avioliittojen vihkimisessä, en ole puhunut muista baltianmaista tai äärikonservatiivisesta Inkerin kirkosta yhtään mitään.
Ans kattoo, kuinka käy. Valistunut veikkaukseni on, että Norjan malli on ennemmin tai myöhemmin Suomenkin kirkon kanta – menipä se luomiskertomus ihan miten hyvänsä ja olipa ruodusta poikkeamiseen tai siinä pysymiseen syytä taikka ei.
Siis muiden pohjoismaiden kirkot ovat poikenneet ruodusta ja Suomen kirkko on ainut, mikä on seissyt ruodussa. Toivon, että tämä tilanne jatkuu.
Jukka Kivimäen tekstiin vielä sellainen lisäys että Virossa avioliittolaki koskee vain miehen ja naisen liittoa. Lisäksi on parisuhdelaki jonka kaksi osapuolta voivat olla samaa tai eri sukupuolta. Latviassa ja Liettuassa ei varmaan harkita edes parisuhdelakia.
Mitä tahansa yritetään propagandassa esiin tuoda niin tosiasia on, että suurimmassa osassa maailman maita ei ole spn-avioliittoa. Tämä koskee myös demokraattisia maita. ”Liberaalien” silmissä Pohjois-Koreakin pääsisi edistyksellisten maitten joukkoon vain säätämällä spn-avioliittolain. Tämän jälkeen se aina mainittaisiin ”sivistysmaiden” joukossa.