Sain edellisviikolla Kotimaassa olleesta kolumnistani palautetta (Kotimaa 30.5.2014). Monenlaista. Kolumnin sisältö oli lyhyesti seuraavanlainen: Kirkon jäsenistä valtaosa ei usko niin kuin kirkko (virallisesti) opettaa. Miksi? Koska heidän opettajistaan, kirkon papeista, suuri osa ei usko niin kuin kirkko opettaa. Miksi? Koska kirkon opettajia opetetaan yliopistossa uskomaan toisin kuin kirkko opettaa. Pitäisikö asialle tehdä jotain?
Eräs palautteen antaja sanoi minulle, ettei kirkkoa saa tuolla tavalla vihata. En ihan ymmärtänyt, miten hän oli tekstini lukenut, mutta jokainen tietysti lukee omista ennakko-oletuksistaan käsin ja siksi tulkitsee omalla tavallaan. Tuo palaute oi kuitenkin hyvä, sillä se sai minut ajattelemaan.
Onko kirkon kannalta huolestuttavaa, jos sitä vihataan? On varmaan, mutta se joka vihaa, on tullut ainakin jollain tavalla kosketetuksi. Minun mielestäni vihaa paljon pahempaa on välinpitämättömyys. Jollain voi olla kirkkoa kohtaan viha-rakkaus –suhde, sillä viha ei ole rakkauden vastakohta. Sellaiselle ihmiselle kirkko merkitse jotain. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, penseys, se, ettei asia kiinnosta millään tavalla.
Pelkään, että yhä suurempi osa suomalaisista on nimenomaan välinpitämättömiä kirkkoa ja sen sanomaa kohtaan. Onko kirkko kaikessa varovaisuudessaan tullut jotenkin niin hajuttomaksi ja mauttomaksi – suolattomaksi – ettei se ole enää kiinnostava? Pitäisikö asialle tehdä jotain?
Ville Auvinen
Olen kanssasi samaa mieltä, Anita. Uskon, että Jumala pitää uskovistaan huolen. ”Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat” Matt 24.
Vaatimukset kirkossamme kuuluvat juri sieltä, missä katsellaan ja etsitään vääristymiä.
Pyhän Hengen tehtävä on johdattaa u s k o v a a totuuteen.
Kristillistä on ilman muuta toisten uskon kunnioittaminen.
Valituissa teoksissa voi tutustua Lutherin ns. piinaviikon saarnoihin, jossa paneudutaan kristillisen rakkauden rooliin ja velvoitukseen muutostilanteessa.
Myös toisen sanaan sidottua omaatuntoa tulisi kunnioittaa, jos kristillisesta rakkaudesta on kysymys. Sehän ei näytä ns. uudistuspuolella olevan ajatuksissa.
Ville, kiitos hyvistä kysymyksistä ja pohdinnasta. Evl-kirkko menettää koko ajan jäseniään ja uskovia pappeja yritetään savustaa kirkosta pois. Mikäköhän Ilmestyskirjan seitsemän seurakunnan saamasta kirjeestä sopisi tänäpänä evl-kirkolle?
Kari-Matti, mielestäni Anitalla on erinomaisia kommentteja. Ensinnäkin uskontunnustukset kertovat ketkä ovat uskovaisia. Ensimmäisessä uskonkohdassa uskotaan Isään Jumalaan, joka on luonut koko maailmankaikkeuden vajaa 6000 vuotta sitten. Toisessa uskonkohdassa uskotaan Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, joka syntyi ihmiseksi neitsyt Marjasta. Kolmannessa uskonkohdassa uskotaan Pyhään Henkeen, joka jokaisella Kristuksen kirkkoon (katoliseen) kuuluvalla on. Minä vierastan jakoa konservatiivit ja liberaalit, koska monet liberaali esiintyvät konservatiivina, vaikka eivät ole. Ääriliberaalin vierellä liberaali voi tuntua konservatiivilta, mutta käytännössä ei niillä eroa ole. Mitä luterilaisiin Tunnustuskirjoihin tuleen, niin aika moni on ne lukenut läpi ja tietää mitä niissä on ja uskovat niiden mukaisesti; Raamattua ja Tunnustuskirjoja olisi hyvä lukea päivittäin.
Kiitos, Juha, rohkaisevista sanoistasi, mutta yhdessä kohdassa olen eri mieltä. Uskontunnustuksessa ei edellytetä, että uskoessaan Isään Jumalaan, uskoisi hänen luoneen maailmankaikkeuden vajaa 6000 vuotta sitten. Itse en ole jaksanut perehtyä evoluutio-oppien ja kreationismien eroihin, koska en pidä tätä kysymystä uskon kannalta oleellisena.
Koska uskon Raamatun Jumalan ilmoitukseksi, uskon myös luomiskertomuksen, mutta koska ja miten luominen on tapahtunut, sitä en jaksa ryhtyä selvittelemään. Seuraan kyllä tätäkin keskustelua sen verran, kun joutoaikaa on, mutta en jaksa perehtyä niin syvällisesti, että asettuisin joihinkin poteroihin.
Juha, epäilemättä minä en ole uskovainen: en jaksa lukea Raamattua päivittäin, tunnustuskirjoista puhumattakaan. Uskonkin kanssa on vähän niin ja näin, etenkin näin. Vanhan kirkon uskontunnustuksista pidän. Niiden laatimisprosesseihin tutustuminen on ollut kiehtovaa luettavaa.Tapio Puolimatka tasaisin väliajoin kerskuu lukeneensa Raamatun 45 tai 63 kertaa läpi, en muista tarkkaa lukua: ultrakonservatiivinen usko muistuttaa nykypäivän rankkaa työntekoa.
Anita, kiitos hyvästä vastauksesta. Kristitty uskoon Jumalaan Luojana, jos uskoo, että Jumala on luonut kaiken. Vaihtoehtoisena uskona, joka ei kuulu kristinuskoon voi olla alkuräjähdys- ja evoluutiousko.
Jumala on Sanallaan luonut kaiken. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.
Kari-Matti. Tapio Puolimatka on lukenut paljon myös muita kirjoja, kuin Raamattua. Joillekin lukeminen on helppoa ja kaikki jää mieleen. Epäilemättä Tapiolla on myös hyvä muisti, mutta silti hän lukee paljon. Joskus kannattaa lukea Raamattua myös muilla kielillä tai eri suomalaisia raamatunkäännöksiä. Minä mielenkiinnosta luin vuonna 2004 uusimman 1992 käännöksen läpi, vaikka muuten en sitä käytä. Tunnustuskirjoja voi lukea myös eri käännöksiä. Minun mielestä 1800 luvun lopun käännös on paras, mutta voin joitakin kohtia katsoa myös uusimmasta Tunnustuskirjojen käännöksestä.
Pelastavassa uskossa olevat eivät tarvitse epäillä Jumalaa tai Jumalan sanaa. On ihan turhaa luulla itsestä liikoja, jolloin helposti eksyy Tieltä, joka vie Taivaaseen.
Novum on paras.
Kari-Matti, myös Vanha Testamentti on tärkeää. Uuden Testamentin tutkimisessa Novum on hyvä, josta selviää alkutekstit hyvin ja niiden erot. Pieni kirja, joka on täynnä taivaallista viisautta.
En osaa hepreaa riittävän hyvin. Sivusta Vanhaa Testamenttia selviäisin alkukielellä 24/vrk..öö. .miten paljon uskaltaa itseään julkisesti kehua.. kuukaudessa? Koineen Kreikka sujuu sen sijaan kohtalaisesti.
Sonja. Tulkitsit aivan oikein, olen STI:n linjoilla. Se on selkeä linja ja vastaa sitä, mitä itse olen Raamatusta ymmärtänyt. Se myös vastaa kirkkomme uskontunnustuksia.
Kari-Matti. Kolme vanhan kirkon uskontunnustusta on tarkoitettu uskottavaksi sanatarkasti, eikä minulla ole mitään vaikeuksia uskoa niin. Raamattukriitikoiden näkemykset sen sijaan ovat vailla selkeitä perusteita. Ne perustuvat inhimilliseen järkeilyyn ja täysin epävarmoihin olettamuksiin. Jos uskoo niin kuin he opettavat, joutaa jättää koko uskominen.
Se, mitä kirjoitin, koski nimenomaan näitä kolmea vanhaa uskontunnustusta. Niihin on kiteytetty uskomme luovuttamattomat ydinasiat. Laajempia tunnustuskirjoja en ole lukenut, joten en voi ottaa niihin kantaa. Niiden tunteminen ei ole rivikristitylle välttämätöntä. Mutta koska pidän Martti Lutheria merkittävimpänä teologina Paavalin jälkeen, oletan, että voisin yhtyä näihinkin tunnustuskirjoihin.
Sonja ja Kari-Matti. Vastaukseni meni hieman väärään paikkaan, koko keskustelun hännille. Ne voi lukea sieltä, jos vielä kiinnostaa.
Ei se mitään Anita:-)
Todennäköisesti ylläolevassa kommentissani (vaikea sano mihin tämä päätyy?) kirjoitan, että vanhan kirkon uskontunnustukset, niiden monisyinen ja -polvinen historia on aivan äärimmäisen viehättävää luettavaa. Uskonko niihin sanatarkasti? En osaa sanoa.
Mutta aivan varmasti, juuri niiden mukaan haluan uskoni (siis sen aika ajoin lähes olemattoman) tunnustaa. En tiedä montaakaan kiehtovampaa lausetta kuin: ”- – Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu – -.”
Minulle tuo lause on monella tavoin tosi, mutta metafyysisessä mielessä sen sanatarkkaan totuuteen en ota kantaa.
Äsh, en enää tiedä, mihin kohtaan nämä kommentit menevät, vaikka yritän sijoittaa ne oikean keskustelun jatkoksi. Olkoon.
Sonjalle vielä sen verran, että linjani poikkeaa siinä STIn linjasta, että hyväksyn naispappeuden.
Sen verran vielä:
Vanhan kirkon uskontunnustuksissa on kristinuskon ydinasiat. On täysin eri mittaluokan juttu kiistää esimerkiksi Pojan neitseellinen syntymä kuin joku homokysymys, vaikkakin jälkimmäinen tietysti asianosaisille äärimmäisen tärkeä, mutta teologisesti alaviite.
STI:n linja ei siis hyväksy naisten pappeutta. Siksi se on jatkuva hajaannusta aiheuttavien vakaumusten lähde, kun nuoret teologit oppivat sieltä tuon ideologian, joka ei vastaa evankelis-luterilaisen kirkon järjestystä, jonka mukaan pappisvirka on avattu naisille jo vuonna 1986 ja piispan virka vuonna 1990. Siis jopa ennen kuin nuoret teologit ovat edes syntyneet.
Helsingin yliopisto, sen paremmin kuin Joensuunkaan yliopisto eivät ole mitään ammattikouluja, joista valmistutaan suoraan johonkin ammattiin. Pääsääntöisesti.
”Paavalikin sanoi, että joka ei usko, että Jeesus on noussut kuolleista, hänen uskonsa on turha. Samoin hän sanoisi varmaan myös jokaisesta muusta uskontunnustuksessa ilmaistusta asiasta.” Anita Ojala
Arviosi Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opetuksesta ovat tuota edellä sanomaasi vasten todella häkellyttäviä. Samoin käsityksesi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista ja niiden papeista, joita todella arvostan.
Tuossa alla on Helena Paalanteen asiantunteva kommentti, johon voi täysin yhtyä.
Anita, me saamme uskoa, että Jumala sanallaan loi kaiken.
Vuosimääristä hän ei sanonut yhtään mitään.
Olen kanssasi samaa mieltä uskontunnustuksista, niistä kannattaa pitää kiinni. Järki-uskolle se voi olla vaikeaa.
Minulle tulee STI:n Kulmakivi. Aina on kiva löytää se postilaatikosta.
Sanatarkassa uskossa oma suosikkini on Jaak 2:24. Raamattua kannattaa ehdottomasti lukea pelkästään lause kerrallaan, ilman järkeä.. Pohtimatta kokonaisuutta.
Vielä alkuräjähdys- ja evoluutiouskoville pähkinä. Pyhässä Raamatussa on kerrottu, että Jumala loi kaiken kuudessa päivässä ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi. Jumala tarvitsi maailman kaikkeuden luomiseen 144 tuntia. Luomiskertomuksesta tulee meidän viikko, 7 päivää, joista yksi on lepopäivä.
Mä pikkuisen epäilen, ettei kukaan ”usko niin kuin kirkko opettaa”. Minusta on brutaalia suoraviivaistamista koko kirkon rikkaalle historialle väittää olevan joku yksi suora viiva, joka edustaa ”uskoa, niin kuin kirkko opettaa” ja joka otetaan tai jätetään sellaisenaan. Minusta samasta syystä on jokseenkin ylimielistä olettaa, että juuri minulla olisi täsmällinen tieto ”uskosta, niin kuin kirkko opettaa”, ottaen huomioon että kirkko on opettanut uskoa viimeiset 2000 vuotta ja niiden vuosien aikana opetus on nähnyt monenlaisia vaiheita. Siksi myös tuo kysymyksenasettelu siitä, uskovatko papit, kuten kirkko opettaa (rasti ruutuun, kyllä – ei), on aivan liian yksinkertaistava kyetäkseen ottamaan huomioon kaiken, mitä siihen liittyy.
Mä väitän, että juuri tämä mustavalkoinen kysymyksenasettelu on suuri syy siihen, että ihmiset eroavat kirkosta. Jos en usko joka kohtaa, kuten _oletan_ kirkon opettavan, on syytä erota kirkosta. Sen sijaan jos ennemminkin tarjoaisimme aineksia omien kysymysten avoimeen tarkasteluun, moni saattaisi pysyä jäsenenä huomatessaan, että on ihan ok kyseenalaistaa ja kysyä. Ja että näin on aina tapahtunut kirkon historiassa.
Kiitos Helena Paalanteelle asiantuntevasta kommentista!
Minusta on edesvastuutonta lietsoa tuommoista mustavalkoista ajattelua ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä, että toisten pitäisi erota kirkosta. Tätä kirkonvastaista toimintaa lietsotaan samalla tavalla ja argumenteilla näiden ”herätysuskollisten” toimesta kuin ateistien/vapaa-ajattelijoiden taholta. Pöyristyttävää.
Helena Paalanne. Niin, ei todellakaan ole enää järkevää puhua siitä, uskooko niin kuin kirkko opettaa, koska kukaan ei enää oikein kunnolla tiedä, mitä kirkko nykyään opettaa. Kun itse totesin, että uskon niinkuin kirkko opettaa, tarkoitin nimenomaan, että uskon vielä sen, mitä uskontunnustuksessa sanotaan. Olisikin paljon selkeämpää sanoa, että uskoo niinkuin Raamattu ja tunnustuskirjat opettavat. Se antaisi oikeamman kuvan uskon sisällöstä, myös oman uskoni sisällöstä.
Uskontunnustukset ovat nimenomaan se ankkuri, joka on kautta historian pitänyt kirkkolaivan suorassa kurssissa. Sen ympärillä on tietysti vellonut monenlaista, mutta sellaiset tuulet eivät ole oleellisesti kirkkolaivan suuntaa muuttaneet. Vasta rationalismin päästyä vallitsevaksi ajatussuunnaksi on kirkon sisällä alkanut tapahtua vakavaa hajaannusta, kun uskontunnustuksen sisältämät faktat on asetettu kyseenalaisiksi ja ihmisjärki korvannut ilmoituksen.
Sonja, pidät minun mielipiteitäni kirkonvastaisena toimintana. Minun mielestäni kirkon yhtenäisyyttä hajottaa paljon enemmän se, että väitetään, ettei Jeesuksen kuolema ei ollut sijaiskärsimystä meidän synneistämme, kuten Helena Paalanne kolumnissaan Kotimaa-lehdessä . Hänen mielestään tällainen opetus on pienen ihmisen päässä syntynyt ajatus. Ja kuitenkin se on kautta kirkon historian ollut sen keskeisin ydinsanoma. Ilman sitä ei ole krisinuskoa. Eikö se, joka lähtee näitä peruspylväitä heiluttelemaan, ole ennen kaikkea kirkon hajottaja? Minusta tämä jos mikä on pöyristyttävää.
Jos teologiset tiedekunnat eivät valmista pappeja ammattiin, missä heitä sitten valmistetaan? Eihän muuta korvaavaa koulutusta tällä hetkellä valitettavasti ole. Eikö siis ole olemassakaan pappien ammattikoulutusta?
Teologinen tiedekunta puuhastelkoon mitä korkealentoista pienten ihmisten pienet ajatukset sitten ikinä keksivätkään, mutta kirkon pappien koulutukseen siitä ei nykyisellään ole.
Anita, näin on. Jatkan vähän.
Pyhä Raamattu on kaiken oikean opin perusta. Lisäksi on hyvä tietää miten luterilaiset ovat aina uskoneet, joka selviää Tunnustuskirjoista.
”Pyhä Raamattu säilyy ainoana tuomarina, sääntönä ja ohjeena. Se on ainoa koetinkivi, jonka avulla kaikki opit on tutkittava ja arvioitava; se ratkaisee, ovatko ne hyviä vai pahoja, oikeita vai vääriä. Muita tekstejä taas, sen enempää uskontunnustuksia kuin muitakaan tunnustuskirjan kirjoituksia, ei saa käyttää tuomarina niin kuin Pyhää Raamattua. Ne ovat ainoastaan uskon todistuksia ja julkilausumia, jotka osoittavat, kuinka kunakin aikana eläneet opettajat ovat Jumalan kirkossa ymmärtäneet ja tulkinneet Pyhää Raamattua kiistanalaisten opinkohtien osalta ja kuinka raamatunvastainen oppi on hylätty ja tuomittu.”
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje (sivu 428, kohdat 7 ja 8)
Pahoittelen, että kommenttiketjussa, jossa keskustelemme Ville Auvisen kolumnista, päädymme keskustelemaan minun kolumnistani (anteeksi Ville… Ehkä tämä teema jollakin tapaa sivuaa sinunkin aihettasi), mutta koen, että minun on välttämättä vastattava tähän. Tuo kyseinen kolumnini on herättänyt niin ikään paljon keskustelua. Itse en edes ymmärtänyt esittäväni jotain uutta, sillä kolumni perustuu Rene Girardin ajatuksiin, joista olen lukenut erityisesti Daniel Nylundin teoblogista. Suosittelen.
Minun puolestani voimme puhua sijaisuhrista. Silloin ajattelen sen merkityksen niin, että ilman Jeesuksen kuolemaa ihmisen osana olisi pelkkä kuolema ilman ylösnousemusta ja ilman toivoa. Ihmisen matka maan päällä olisi pelkkää rikkomista ja sen epätoivoisia hyvittely-yrityksiä. Jeesus siis uhrautui sijaisena ihmiselle, jotta ihminen pääsisi irti tästä kierteestä.
Mutta että Jeesus olisi ollut syntipukkiuhri VT:n tyyliin ts. Jeesus olisi uhrattu Jumalan vihan rauhoittelemiseksi, hyvitykseksi rikkomuksista, sijaisena yhteisön tekemistä rikkeistä nimeomaan hyvitysmielessä, se on mielestäni virheellinen ymmärrys Jeesuksen kuoleman merkityksestä. Se on inhimillinen tulokulma ristin merkitykseen, mutta mielestäni väärä. Se kumpuaa ihmisen oikeuskäsityksestä, johon ei kuulu luonnostaan ymmärrys armosta. Jos emme näe tätä ulottuvuutta Jeesuksen kuolemassa, naulaamme Jeesuksen vain yhä uudelleen ja uudelleen ristiin, pääsemättä eteenpäin askeltakaan, vaikka Jumala on jo valmistanut tien. Toki kielikuvina elää Jeesuksen eläinuhrin luonne, mutta no… Siitä olisi päästävä syvemmälle sellaisiin merkityksiin, joilla on konkreettista merkitystä kristityn elämässä.
Minusta jokaisen kristityn tehtävänä on tarkastella ristinkuolemaa liittyäkseen lopulta siihen niin, että on valmis itse kantamaan oman ristinsä. Ainoa tapa selviytyä vihasta ja kostosta, on lakata uhraamasta. Jeesus uhrautui, jotta se kierre loppuisi. Meillähän ei enää konkreettisesti uhrata, mutta silti niin kauan kuin tätä ristinkuoleman ulottuvuutta ei nähdä, Jeesus naulataan yhä uudelleen ristiin milloin kenenkin hahmossa. Uskon on tultava lihaksi. Sen pitää inkarnoitua joka päivä kristityn elämässä. Se ei voi olla vain vanhojen tekstien siteeraamista.
Kolumnin tyylilaji on kärjistävä, jotta pointti tulee esille ja minusta tuntuu, että tämän kolumnin osalta joko en onnistunut tuomaan pointtia esille tai sitten osuin johonkin ihmisten turvallisuudentuntoon. Ehkä joidenkin teidän/meidän mielestä asioista saisi puhua vain totutulla kielellä, kyseenalaistamatta, tarkentamatta ja kyselemättä. Tässäkin huomaan syvästi vajavaisuuteni yrittäessäni avata omaa ymmärrystäni asian suhteen. Se on altis väärintulkinnoille. Mutta esimerkiksi uskontunnustusta vastaan siinä ei ole yhtään sanaa.
Toi Girardin sosiaalipsykologinen/-psykonalyyttinen sovitustulkinta on kiinnostava.
Niin on. Ihan pelkkä silmäys wikipediaan hakusanalla Rene Girard, avaa sen taustan, mihin tuo minun köykäinen kolumnini heijastuu. Joskaan en väitä tuntevani Girardia erityisen hyvin, mutta se vähä minkä tiedän, on tehnyt suuren vaikutuksen. Yhteisöväkivallan uhri (ja sillä tavoin myös syntiuhri, syntipukkiuhri, sovitusuhri jne. jne.) oli siis Jeesuskin, mutta Jeesuksen ainutlaatuisuus perustui inkarnaatioon. Ja tullessaan tietoiseksi tästä, ihmiselle avautuu Jeesuksen uhrautumisen koko hirveys ja kauneus.
Tuo on totta. En minäkään tunne Girardia muutoin tippakaan, paitsi Tommi Lehtosella oli sovitusopeista Girard mukaan lukien artikkeli TA 6/2010.
Tuota noin. Sovitusta voi ajatella niinkin, että Jumalan Pojan toinen syntymä, ihmiseksi tulo, ensimmäiset hetket sikojen juottokaukalossa, kärsimys ja ristinkuolema , hautaus joukkohautaan köyhien ja nimettömien keskelle, paljastavat jotain hyvin keskeistä Jumalan ”luonteesta” ja olemuksesta: varauksettoman rakkauden ihmisiä ja kärsimystä, köyhyyttä, ja yksinäisyyttä kohtaan.. Ristinkuoleman motiivi olisi Kristuksen kohtalon ihmisissä herättämä rakkaus Jumalaa kohtaan.
Henkilökohtaisesta olen aina pitänyt vastenmielisenä tönkköuskonnollisuutta, jossa ei oteta huomioon uskonnollisen kielen syvästi metaforista luonnetta. Sitäpaitsi useimmissa ihmisissä kai herättää lähinnä vastenmielisyyttä naivi sovitusoppi, jossa kylvetään intohimoisesti Jeesuksen vertavuotavissa haavoissa ja sovitus ymmärretään tarkoittavan vertatihkuvaa sijaiskärsimystä, sitä että Jumalan piti tullakseen sovitetuksi lähinnä itsensä kanssa, järjestää sadomasokistinen performanssi 2000-vuotta sitten …
Mitä taas tulee neuroottiseen Raamatun- tai tunnustuskirjojen lukuun, niin aina voidaan esittää kysymys: ymmärrätkö myös mitä luet?
Kirkon yksimielisyys? Täydellinen myytti. Ei kirkon jäsenten tarvitse osoittaa samaa ortodoksista raikuvaa yksimielisyyttä kuin kuulijat NKP:n puoluekokouksessa Breznevin puheen jälkeen. Kristinuskon historia on äärimmäisen monenkirjava. Noin 500-600 lukuun mennessä ”oikeaoppisimmat” isät olivat ehtineet listata jo satoja harhaoppeja. Perinne elää.
Jos jokin kristinuskossa on jatkuvaa, niin harhaoppisten ja kirkon hajoittajien etsiminen, ja löytäminen.
Kari-Matti, kiva 🙂 Vaikuttaa siltä, että ajattelet kupletin juonesta samaan tapaan kuin minä.
Briljantti kommentti Kari-Matilta!
Helena, just samalla tavalla, paitsi että….:-)
Niin. Olen huomannut 🙂
Sonja, kiitos:-) mut oli siinä asiaakin.
Kari-Matti, sitä juuri tarkoitin briljantilla, että asia ja ilmaisu osui täysin nappiin.
Juha, kiitos:-) Olen pahoillani, tarkoitus ei ollut loukata.
Jumalan tahdosta voi jotain aavistella Raamatun perusteella, mutta yhtä lailla kun katsoo luomakuntaa, Jumalan käden jälkiä voi löytää myös siinä. Muutoinkin joissakin kotimaisissa kristillisissa kuppikunnissa tai ylipäänsä kotimaisessa teologiassa sivuutetaan ensimmäinen uskonkappale liian heppoisesti. Muutama pakollinen rivi Jumalasta, ja sitten ikäänkuin päästään varsinaiseen asiaan: Kristukseen ja Pyhään Henkeen.
Poistettu 16.06.2014 14:23 ollut kommentti tarkennettuna:
Raamattua ja Tunnustuskirjoja luetaan, että tietäisimme Jumalan tahdon ja luterilaisen opin. Emme koskaan voi ymmärtää mitään Jumalasta ja Jumalan tahdosta, ellemme ole lukeneet Raamattua tai sitä joku on meille oikein opettanut. Samoin emme voi tietää mitä puolisomme ajattelee jostain, ellei hän sitä kerro meille. Omat luulot ovat vain omia harhaluuloja, joilla ei ole mitään merkitystä. Kommenttimme K24:ssä tuo hyvin esille uskomme ja mihin se perustuu.
Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: “Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa”. (1. Kor. 3:18-19)
Kari-Matti. Minua alkaa aina heti epäilyttää, kun käytetään leimaavia, aggressiivisia ilmauksia kuten ”naivi”, ”tönkköuskonnollisuus”, ”sadomasokistinen performanssi”, ”veratihkuva”, ”neuroottinen”. Se kertoo, että asiaperusteita väitteiden tueksi ei löydy, vaan pitää ryhtyä leimauslinjalle. Otan huomioon vain asialliset perustelut.
Anita, sinä käytät ilmaisua ”kirkon hajottaja.” Vieläpä lähes täysin sitä argumentoimatta. Onko se jotenkin ”asiaperusteisempaa?” Ei ole.