Kun tavataan, puhutaan tavallisista asioista, esimerkiksi Kuopion perinteisten tammimarkkinoiden pakkassäistä. Pohditaan myös talouden asioita ja niiden yhteyttä hyvinvointiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymisen kohdalla kysytään perustellusti, miten tasapuolisesti kaksiosainen käsite hahmottuu. Oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden arvot ovat tärkeitä. Itä-Suomen yliopisto järjesti syyskuussa 2014 kansainvälisen symposiumin, johon osallistuin tutkijana. Ihmisiä koskevissa ratkaisuissa ihmisarvon kunnioittaminen on keskeistä.
Pakkassää saattaa virittää keskustelua tähänkin suuntaan:
Monet muistavat ruotsalaisen mäkihyppääjä Jan Boklövin. Kohdeltiinko häntä oikein mäkihyppyarvosteluissa? Hän oli kehitellyt luovasti niin sanotun V-tyylin, jolla pääsi pitkälle. Tyyli otettiin myöhemmin yleisesti käyttöön. Jäiköhän Jan Boklöviltä arvokisojen voittoja saavuttamatta, kun hän käytti toisten mielestä ”väärää tyyliä”, vaikka se ei ollut millään tavoin kielletty? Pitäisikö Boklövin kohtelu nostaa uudelleen esille?
Voidaan kysyä, milloin ylittyy V-tyylillä hypättynä 300 metrin raja. Muistelen, että Jan Boklöv voitti vuonna 1989 maailmancupin kokonaiskilpailun, vaikka tyylin pistemenetykset olivat huomattavat. Mäkihypyn kohdalla minua askarruttaa tyylipisteiden epäjohdonmukaisuus: hypyn pituus vaikuttaa tyylipisteiden suuruuteen.
Urheilusta muistetaan myös äskettäinen nuorten jääkiekkomenestys 2015 ja Kuopio – Jukola 2014 -suunnistustapahtuma, josta olen kirjoittanut artikkelin verkkoon: ”Kuopio – Jukola piti nähdä ja kokea”. Tapahtuman suojelijana toimi tasavallan presidentti, joka seurasi syksyistä jääkiekkoturnausta. Oletko tutustunut toisaalta julkisuudessa olleisiin kirjoituksiin, jotka kertovat maapallon eri vuoristoissa suoritetuista vuorikiipeilyretkistä?
Vuorikiipeilytapahtumat ovat kiinnostaneet ja niistä muistuukin mieleeni, että olet kirjoittanut, säveltänyt ja laulanut monessa yhteydessä oman ”Vuorikiipeilijän laulusi”. Millaiset ne laulun sanat, jotka kirjoitit alunperin piirtämäsi vuoren sisälle, olivatkaan? Melodiakin taisi syntyä heti. Laulun sanojen jälkeen keskustelua varmaan vielä riittää.
Vuorikiipeilijän laulu
(Vilmi, Veikko 2002, sanat ja sävel)
Kun rohkeutta riittää,
vuorikiipeily kiinnostaa.
Voit muutakin tehdä,
kun voimia riittää.
On taitoa tehdä hyvää,
auttaa toisia, apua tarvitsevia.
Niinhän ne ”Vuorikiipeilijän laulun” sisäistettävät sanat olivatkin. Kuopio – Jukolan tapahtuma kiinnosti minuakin, mutta sen ajankohta ei sopinut työkiireiden vuoksi. Onneksi on vielä töitä. Monet ovat kokeneet irtisanomisia ja lomautuksia. Mitenkähän ajankohtainen pakolaisten kotouttaminen onnistuu? Niin, en päässyt mukaan Kuopio – Jukolan ainutlaatuiseen vapaaehtoistoimintaan, jota esiintyy kirkon toiminnassakin.
Kirkon luottamushenkilönä on mahdollista vaikuttaa hyvinvointiasioihin. Päätöksenteossa toteutuvat arvot palvelujen yhteydessä. Kirkkoa koskevissa toiminnoissa tarvitaan eri tahojen yhteistyötä. Kirkko huolehtii oppinsa ja perinteensä mukaisesti kristillisestä kasvatuksesta. Esillä olevien asioiden on tuettava lasten ja nuorten kasvua. Ihmiset pohtivat myös kirkkoon kuulumisen merkitystä.
Kirkolla on toimintoja, jotka käsittelevät elämänarvoja ja perhetapahtumia. Havainnot kertovat, että kirkko on merkittävä instituutio. Ihmiset arvioivat kirkkoa, tuntuuko se heistä ”lämpimältä lähiyhteisöltä” vai ehkä ”etäiseltä laitosmaiselta toimijalta”. Jos kirkon toiminnoissa tunnistetaan ”sisäänlämpiävyyttä”, on etsittävä keinoja tilanteen parantamiseksi.
Kirkon toiminnoissa on otettava huomioon yhteiskunnan eri väestöryhmät. Yhteiskunnassa on haasteita: perheet ovat tukemisen arvoisia, vanhuspalvelujen ja omaishoitajien kysymykset on ratkaistava, sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuus on hoidettava ja koulutuspalvelujen laadullinen kehittäminen on myös tärkeä.
Kirkkoa tarvitaan auttamaan päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten vaativassa kasvatus- ja opetustyössä. Pakolaisten kotouttamisessa kaikenlainen ”apu” on tarpeen. Päätöksenteko vaatii tietoa, taitoa ja kokemusta. Tiedon lisäämisen on tapahduttava alhaalta ylöspäin. Yhteiskunnan toiminnoissa on useita vapaaehtoisia henkilöitä. Miten kävisi, jos vapaaehtoistyötä tekevät ilmoittaisivat lopettavansa talkootyönsä? Varmaan monet yhteiskunnan toiminnot pysähtyisivät.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
Kuopio
Vanhana historian opettajana olen samaa mieltä tämän piispan kanssa. Luther-parka on meilläkin saanut otsaansa paremminkin Zwinglille ja Calvinille sopivia leimoja niin opin kuin elämäntavan vuoksi. Heikoin historian ja varsinkin kirkkohistorian tiedoin liikkeellä olevat suotta synkistävät Lutherin ja hänen julistuksensa kuvaa. Kertokaa, oi te viisaat, miksi näin on käynyt.
Kristityn ilo kumpuaa hänen äärimmäisestä epätoivosta ja ahdistuksestaan, Lutherin etenkin. Sehän juuri oli Lutherin persoonan ja teologian ydin. Mielestäni Lutherista ei tarvitse yrittää tehdä mitään nami-nami kristittyä. Vain Kristus tuo ilon. Ihminen vaeltaa murheessa. Kenenkään ei siis tarvitse omia tai lähimmäistensä hyviä fiiliksiä väkisin yrittää ylläpitää tai edistää. Sehän on sitäpaitsi toivoton projekti. Ihminen hyvine aikomuksineen saa aina lopulta omilla toimillaan aikaan vain murhetta ja tuskaa. Vain Kristus tuo ilon. Se oli Lutherin sanoma.
Peitsamo: ”Vain Kristus tuo ilon. Se oli Lutherin sanoma.”
Ei pidä unohtaa Lutherin sanomaa oluen ihanuudesta:
”Kun minä ja maisteri Melanchton juomme kellarissa olutta ja keskustelemme teologiasta, ihmettelee Jumala taivaassakin tätä oppineisuutta.” ”Totisesti””, päättelee Luther, ”joka ei rakasta viiniä, laulua ja naisia, pysyy typeränä koko elämänsä ajan.”
Luther henkilönä kiinnostaa minua suunnilleen yhtä paljon kuin vaikkapa Leonid Breznev. Sen sijaan Lutherin ajattelu kiinnostaa minua paljonkin, mikä ei tarkoita että olifin 1:1 samaa mieltä kaikesta hänen kanssaan.
Henkilön kokonaiskuva muodostuu henkilönkoko elämästä. On selvä, että nämä Lutherin mustat hetket ja kummalliset tempaukset vaikuttavat kokonaiskuvaan. Toisille hän on sankari, joillekin mielenvikainen ja toisille kädet viattoman veren kastelema henkilö.
Lutherilla oli sekin puoli, joka söi, joi ja … iloisesti. Ja kirosi räävittömästi. Tietysti vakamuksellinen elämäntapapietisti mieluusti nämä puolet unohtaa.
Ehei, ei pietisti sitä ole unohtanut, itse asiassa pietistit ovat
toivoneet tätä samaa Suomen kirkkoon ja Ruotsin kirkkoonkin:
Mitä?
Sitä, että SANA yksin tekee kaiken……..
Minä olen vastustanut anetta ja kaikkia paavilaisia; mutta en väkivallalla, vaan ainoastaan Jumalan sanaa olen teroittanut, saarnannut ja kirjoittanut.
Muuta en ole tehnyt. Se sana on minun nukkuessani tai juodessani Wittenbergin olutta Filippuksen ja Amsdorffin seurassa siinä määrin heikentänyt paavikuntaa, ettei yksikään ruhtinas eikä keisari vielä koskaan ole kyennyt sitä niin paljon masentamaan.
Minä en ole sitä tehnyt; yksin Sana on tehnyt ja toimittanut kaiken.”
—————————-
Jos sanaa ei löydy uudistusten tueksi, mitä arvoa niillä on?
Ei mitään!
Yks sana ne kerran kaataa.
Tuskinpa vaan oli sellainen. Ehkä nykytutkimuksen mukaan vaikka mitä.
Jackélen näyttää olettavan itsestäänselvyytenä, että vaikkei Lutherille niin kuitenkin ortodoksialle ja pietismille olisi tyypillistä synkkyys.
Myös tämä kuva on melkoisen yksiulotteinen ja stereotyyppinen. Kuten Lutherista, monista pietismin ja ortodoksian vaikuttajista voisi sanoa, että he olivat tempperamenttisia ja intohimoisia ihmisiä, joille ilo näytteli suurta roolia. Se ilo perustui vain hiukan syvempiin lohdutusperusteisiin kuin ns. tämän maailman ilo.
Esimerkkinä pietistivaikuttaja Gerhard Tersteegenin (1697-1769) sanoittama virsi 194:
1.
Jumala on läsnä,
häntä rukoilkaamme,
pyhyydessä palvokaamme.
Hän on keskellämme,
sydän vaientukoon,
kaikki meissä kumartukoon.
Ihminen, Kristuksen
katseen alle vaivu,
pyhän eteen taivu.
2.
Jumala on läsnä.
Kerubitkin vaipuu,
kasvoillensa maahan taipuu.
Pyhä, pyhä, pyhä!
kaikuu korkealta,
Jumalan on kaikki valta!
Uhrimme myöskin me
köyhät saamme antaa,
kiitoksemme kantaa.
3.
Kuningas ja Herra,
kuinka kiittää voisin
armostasi niin kuin soisin!
Kaiken tahdon antaa,
olla omanasi,
lähestyä istuintasi.
Henkeni, ruumiini
olkoon vallassasi,
palvelijanasi.
4.
Armon meri aava,
kehto elämämme,
ilma, jota hengitämme,
ihme olet itse,
armahtava Luoja,
kaiken pelastus ja suoja.
Sinusta, Jumala,
turvakätköstäni,
löydän elämäni.
5.
Kaiken läpi loistat.
Herra, valollasi
kosketa nyt kasvojani.
Kukka seisoo hiljaa,
lehdet liikahtavat,
auringossa aukeavat.
Hoida näin sinuun päin,
totuudellisuuteen,
yksinkertaisuuteen.
6.
Sydämeni avaa,
ota majaksesi,
temppeliksi Hengellesi,
että Isän kasvot,
Kristus, kirkastaisit,
minussakin muodon saisit.
Kaikessa katsella
anna hyvyyttäsi,
elää edessäsi.
”Pyhä, pyhä, pyhä! kaikuu korkealta, Jumalan on kaikki valta!!”
Todellakin, Kaipaako kukaan enää Jumalan pyhyyden läsnäoloa ja ilmentymää? Luin joskus kirjan nimeltä ”Pyhyyden paluu”. Nykyaikana kaivataan ennenkaikkea ymmärrystä siitä, että vaikka Jumala on rakkaus, Hän on myös pyhä. Tuossa kombinaatiossa luettuna/ymmärrettynä myös Raamattu avautuu oikeassa merkityksessään.
Se mitä sittemmin kutsuttiin pietismiksi, sai toki paljon vaikutteita Lutherin aatteista. Mutta olisi syytä muistaa, että Luther arvosti myös nk. maallisia iloja. Elämäntapa puritanismi puuttui. LIsäksi erityisesti Johan Arndt`n kautta pietismi sai varsin paljon aineksia keskiajan katolisesta mystiikasta, mitä nykyään syystä tai toisesta pyritään hiukan pietististä perintöä omaavien liikkeiden piirissä aktiivisesti kieltämään
Kiitos, Kari-Matti. Kommenttisi oli juuri sellaista mitä vanha opettajakin tarkoitti ja ymmärsi. Luther oli myös ihmisen arkea elävä mies ja perheenisä, ei vain ja ainoastaan teologi.
Nooh. Laestadiuksen Hulluinhuonelaisen lähteet on tunnettu
siitä lähtien kun käsikirjoitukset löytyivät, samoin linkit katoliseen mystiikkaan.
Kiitos Liisa:-) näin minäkin asian suurinpiirtein ymmärrän.
Puhutaan reformaation juhlavuodesta. Miksi skismaa pitäisi juhlia – tai tietysti skismaatikot voivat juhlia, mutta miksi muiden pitäisi?
Moni on Lutherin teosten avulla päässyt selvään veteen ja raittiiseen uskomiseen. Ei se ole pieni asia.
Arvostan korkealle SLEYn julkaisutyön kuluneen 100 vuoden ajalta.
Samaistun arkkipiispan kaipuuseen. Voisiko Suomen evl-kirkko aloittaa Lutherin rehabilitaatiokampanjan? Ja alkaa arvostaa meitä muitakin temperamenttisia, vaikealuontoisia oluen ystäviä?
Yhdyn Eliaksen toivomukseen. Kirkon pitäisi myös järjestää meille vaikealuonteisille omia messuja. Pappi toki saisi vaarallisen työn lisän.
Kari Peitsamo kirjoittaa hyvin.
Jackelen edustaa juuri sitä naminami-kristinuskoa, mitä jotkut kuvittelevat nykyihmisen kaipaavan.