Olli Seppälä kirjoitti 20.8.2024 kotimaa.fi -sivustolla rajattomasta kirkosta todeten, ettei paikallista pikkusieluisuutta tarvita. Rohkenen olla Seppälän kanssa eri mieltä, silläkin uhalla, että leimaudun juuri sellaiseksi paikalliseksi pikkusieluksi, jota ei kirkossa enää tarvita.
Ymmärrän kyllä, että maailma on muuttunut ja kirkon toimintatapojen pitää myös muuttua. Mutta siihen en usko, että tietoverkot virtuaalisten yhteisöjen muodossa täydellisesti korvaisivat ihmisten henkilökohtaisen yhteyden tarpeen. Se kokeilu käytiin jo korona-aikana työelämässä, kun kokoukset siirrettiin teamsiin ja vapaamuotoiset keskustelut kahvikupin ääressä loppuivat.
En myöskään ymmärrä, miten aidosti virtuaalis-hengellisessä kirkossa ei olisi mitään ristiriitoja. Tietoverkoissakin on omat vaaransa ja somekirjoittelussa on paljon helpompi loukata toista osapuolta kuin kasvokkain käytävässä keskustelussa. Myös väärinkäsitysten ja ohi puhumisen vaara on siellä suurempi.
Pienissä seurakunnissa ja herätysliikkeissä säilyy vielä paikallinen yhteisöllisyys, mutta sitä tarvitaan myös isoissa seurakunnissa. On oltava fyysisiä paikkoja, joissa ihmiset saavat kristillisen kasvun eväät niin sanan, rukouksen kuin musiikin ja laulunkin muodossa. Parokiaalisen seurakunnan idea on ihmisten samanarvoisuus, joka ei ole este pienempien hengellisten yhteisöjen syntymiseen, ovatpa ne sitten paikallisia tai virtuaalisia.
Tämä oli ensimmäinen blogini uusitulla sivustolla. Esikatselussa huomasin, että sivusto tarjosi paria kommenttia aivan toiseen blogiin vuodelta 2018. Jotenkin sain ne poistettua, mutta tuohon yläpuolelle jäi merkintä kahdesta kommentista.
Asia ei oikeastaan minulle kuulu, mutta tiedoksi, että Seppälän kolumni on maksumuurin takana.
Yleisellä tasolla minusta tuntuu, että virtuaalikokoukset eivät ole todellisia. Ei verkossa kokoontuva joukko voi olla seurakunta.
Seurakuntien toimintaan aktiivisesti osallistuvien määrä ei ole kiinni seurakunnan väkiluvusta, vaan siitä millainen yhteisöllisyys seurakunnassa vallitsee. Kokoluokaltaan paljon suurempien seurakuntien kirkkokahveilla on jokseenkin saman verran väkeä, kuin pienissä. Yhteisöllinen seurakuntatyö luo hyvät mahdollisuudet seurakuntalaisten mukaan ottamiseen toiminnan luomiseen ja kehittämiseen. On seurakuntia joissa yhteisöllisyyttä ei edes ole pyritty luomaan ja toisia joissa sitä ei osata tehdä. Sen huomaa jumalanpalveluksien osanottajamäärissä. Joten juuri pikkusieluisuus taitaa olla se mitä kirkossa eniten kaivattaisiin. Nimittäin yhteisöllisessä seurakunnassa on tilaa myös pikkusieluisuudelle.
Kiitos kirjoitukseni huomioinnista. Yritin siinä sanoa jotain omasta kokemuksestani. – Paikallinen yhteys ja familiäärisyys on hieno asia, mutta kaikki eivät sitä tavoita – tai eivät kaipaa, eivät ainakaan kaikissa elämänvaiheissa. Sekin on hyväksyttävä. Lisäksi kristinuskosta riittää kaikille ja monenlaisiin toiveisiin., samoin seurakuntaideasta. Moni ammentaa myös median/somen/kulttuurin ilmaisuista hengellisen tiensä tykötarpeita ja on iloinen löydöistään.