PÄÄSIHTEERIN KOMMENTTI
Yksityinen rippi ja Kristuksen mieli
Yksityisen ripin keskeisin asia on anteeksiantamus. Se ei ole todellista, jos Kristus ei ole läsnä. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).
Olemme keskustelleet ripin vastaanottajan vastuusta erityisesti tilanteissa, joissa synnin tunnustamiseen liittyy lain edessä sovitettava rikos.
Laupiaan samarialaisen käyttäytymisessä on meillä vakavaa opittavaa. Samarialainen voiteli ja sitoi Jerikon tien varteen tuupertuneen miehen haavat, mutta ei poistunut paikalta. Hän nosti miehen juhtansa selkään ja vei jatkohoitoon. Tekstin opetus meille on: Mene ja tee sinä samoin (Luuk. 10:37).
Yksityisen ripin vastaanottaneen kristityn tulee kohdella langennut Kristuksen mielen mukaisesti. Vastuu lähimmäisestä ohjaa hänet rinnalla kulkijaksi hoitamaan asiaa myös poliisin tai lastensuojeluviranomaisen luokse. Inhimilliseltä puolelta se voi tuntua raskaalta, siinä joutuu ikään kuin ”juhdan” osaan.
Kristuksen mieli ja Jerikon tien tapahtumat avaavat oikean näkökulman arvokkaaseen yksityiseen rippiin.
Ripin vastaanottaja on vastuullisessa asemassa. Siksi on hyvä selvittää itselleen, mistä yksityisessä ripissä on kyse. On myös tosiasia, että jokainen uskovainen ei kykene tuon vastuun kantamiseen. Siksi ei ole väärin todeta yksityistä rippiä toivoneelle, että minusta ei ole tuon vastuun kantajaksi. On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.
Tuomas Hänninen
Luuk. 10:
|
30—- ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.
|
|
31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
|
|
32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
|
|
33 ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
|
|
34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
|
|
35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’
|
|
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
|
|
37 Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
|
Pääsihteerin mielestä rosvojoukon henkihieveriin pieksämä mies oli pahantekijä, joka tarvitsi itselleen ripittäytymistä raskaasta rikoksesta. Mitä mitä, en ymmärrä??? Eikö rosvojoukko ollut se pahantekijä ja ripittäytymisen tarvitsija ja vankilaan kuuluva?
Miten ihmeessä tästä vertauksesta on saatu tulkittua yksityisen ripin esimerkki?
Jotenkin kirjoituksesta kuvastuu se, kuinka kiire on ripin tarjoamisella lähisuhdeväkivallantekijälle. Ei tautien tauti! En olisi millään uskonut, että ihan tällaista saa Päivämiehestä lukea.
Onko sittenkään vielä opittu mitään? Masentavaa.
Ps. Kirjoitin kirjoituksen pyynnöstä. Juu: taas se AKKA!
erkki hurtig:
”Tätä vastuuta ei voi kiertää sanomalla että minä en jaksa. Silloin toimitaan niin kuin vertauksen pappi joka kävelee sen puolikuolleen ohi, kun on niin kiire Jerusalemiin. ”
Monia kummallisuuksia selityksestä löytyy. Tämäkin Erkin huomio on vakava asia, ajatelkaapa, jos joku tosiaan kieltäisi synninpäästön sitä anovalta.
Kirjoitin tästä vertauksesta Mopin palstalle, en tänne koska kirjoitus on pitkä, joten tuskin moni jaksaa lukea. Laitan kuitenkin tänne linkin, että voi käydä kurkistamassa, mutta varoitan, tulkintani on ihan erilainen.
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=3428
Näin ulkopuolisen näkökulmasta näyttää siltä, että liikkeenne tilanne on sellainen, että uhrien puolesta ja uhrien asemasta on puhuttu vasta niin vähän, että kaikki tuntuu hukkuvan siihen ammottavaan aukkoon. Ilman tätä ajankohtaista kytkentää ja lasten hyväksikäytön kamaluutta voisi olla helpompaa nähdä myös pahantekijä uhrina. Uhrien puolesta puhumiseen tulisi varata paljon enemmän tilaa ja aikaa. Ennen sitä ei tulehtunut tilanne varmaan tervehdy.
Ulkopuolisen ei kyllä oikeastaan pitäisi juuri nyt mitään kommentoidakaan, koska tässä kuumassa vaiheessa polttaa näppinsä.
Toisaalta on niin, että nämä ajankohtaistukset ovat lyöneet hyvin keskeiset ja olennaiset asiat esille, että jokainen ulkopuolinenkin joutuu pohtimaan omaa suhdettaan pahuuteen, uhriuteen ja anteeksisaamiseen. Anteeksiantamiseenkin. Vastuunotto on vasta aivan aluillaan, toistaiseksi on ollut tilaa vasta pahan ulkoistamiselle ja kauhistelemiselle.
Se on nostanut myös pintaan monia pinnanalaisia tunteita. Usea on samastunut omien kokemustensa kautta erilaisiin rooleihin: uhriin, syylliseen, ripin vastaanottajaan, sivulliseen. Ehjä minäkuva on saattanut säröytyä. Mielenkiintoista on nähdä, mihin tämä johtaa. Millaista terapiaa tarvitaan ja kuka sitä antaa?
Rippi-isän vastuusta aktiivisesti huolehtia rikos- ja lastensuojeluilmoituksen tekemisestä ei millään tavalla seuraa, että vastuu hyväksikäyttäjän teoista siirtyy hänelle.
Vastuu on edelleen ensisijaisesti hyväksikäyttäjällä itsellään: hänellä on moraalinen velvollisuus lopettaa törkeät tekonsa ja ilmoittautua viranomaisille. Vastuu on myös kaikilla muilla, jotka tietävät asioiden tilan: puolisolla, uhrin sisaruksilla, muilla sukulaisilla, naapureilla jne.
Ripin vastaanottajan vastuu tarkoittaa sitä, että myös hänellä on velvollisuus viedä tieto asiasta viranomaisille. Ei sitä, että ainoastaan hänellä.
Hän kirjoittaa tästä asiasta todennäköisesti siksi, koska julkisuudessa on keskusteltu niin paljon ripin ja rippisalaisuuden vaikutuksesta hyväksikäyttötapausten hoitoon.
Totta. Hännisenkin tekstissä mainitaan kyllä lastensuojeluviranomaiset. Selkeämminkin sen voisi varmasti tehdä, mutta lyhyessä sivun alalaidan jutussa ei riitä tila kaikkeen.
Kannattaa tulkita kirjoitus oikeassa kontekstissaan: Se on lyhyt kommenttipuheenvuoro aukeamalla, jossa on SRK:n julkilausuma sekä tiedotustilaisuutta koskeva uutinen. Esimerkiksi julkilausumassa puhutaan kyllä valmiudesta tehdä yhteistyötä kaikkien viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa.
Mielestäni on järkevintä ja suhteellisuudentajuisinta nähdä Hännisen teksti sinä mikä se on: lyhyenä kommenttipuheenvuorona vl-rippisalaisuutta koskevaan keskusteluun.
Kun kerran aiheena on rippi, hän näkee rikolliset hengellisessä mielessä Pahan uhreina.
Tekstin fokus on kuitenkin se, että ripin vastaanottaja ei saa piilottautua vaitiolovelvollisuuden taakse vaan hänen on aktiivisesti pidettävä huoli, että asia tulee viranomaisten, myös lastensuojeluviranomaisten tietoon. Tällä tavalla uhrit ovat nähdäkseni loppujen lopuksi tekstin keskiössä.
Olen hyvin pahoillani siitä, että koet, ettei Sinulla ole paikkaa ja tukea yhteisössä. Kannatan erittäin lämpimästi sitä, että Päivämiehessä annetaan uhreille ääni ja julkaistaan kaikkea, mikä edesauttaa heidän toipumistaan.
Toivon, että en.
Jorman yllyttämänä katsoin, mitä Sorolainen on kirjoittanut laupiaasta samarialaisesta. Ja kappas vain:
Myös Laestadius on samoilla linjoilla. Hänen saarnansa loppuu näin:
Itse en muista aiemmin törmänneeni tällaiseen tulkintaan. Lista on kyllä ihan vakuuttava: Origenes, Luther, Sorolainen, Laestadius, Hänninen…
Calvin on toista mieltä:
Nykyään mahdollisesti eniten luettu raamatunselittäjä saattaa olla Matthew Henry (1882-1714), jonka kommentaari tulee jotakuinkin jokaisen freeware-raamattuohjelman mukana. Henry on kalvinisti, mutta tässä asiassa hän on eri mieltä oppi-isänsä kanssa:
Vastaanpa pikaisesti Pentti A:lle ja Teemu K:lle:
1)Noista samarialaisista. Tilannehan on mitä suurimmassa määrin sama kuin kirkon yleisen linjan ja vl:ien välillä. Samarialaisia halveksuttiin, mutta he itse pitivät itseään oikean uskon haltijoina suuren (heihin verrattuna), maallistuneen juutalaisyhteisön silmissä.
2) Tekstin samaistumiskohteen vaihdon idea on juuri se tekstin scopus, joka pakottaa vaihtamaan näkökulmaa. Vertauksen kuulijaa maanitellaan samaistumaan mieheen, joka ei voi tehdä mitään auttaakseen itseään. Joku voi halutessaan tehdä tästä hengellisen vertailukohteen. Minä ainakin. Sitten, kerrottuaan esimerkin, Jeesus vaatii vaihtamaan näkökulmaa: ”Kuka teki oikein?”. Kyse ei ole mihinkään uskovaisten eliittiin kuulumisesta tai siitä, ’oliko’ samarialainen hyvä saati laupias, vaan ainoastaan teosta. Se teki oikein, joka teki oikein.
Minusta on aivan epäoleellista vaikka kuka kirkkoisä olisi jo tuhat vuotta sitten tulkinnut tai ollut tulkitsematta samarialaisvertausta jollain tavalla. Kaikkien tulkintatapojen taakse löydetään kuitenkin tusina kirkkoisiä ja muita hyviä tyyppejä.
Oleellisinta on pohtia onko millekin tulkinnalle hyviä perusteluja. En ole tässä keskustelussa nähnyt yhtään perustelua sille, miksi kertomus olisi hengellinen vertaus. Sen sijaan Vuokon meille välittämä viesti näytti oivia perusteluja sille miksi se olisi juuri kertomus vain ihan tavallisesta esimerkillisestä lähimmäisen rakkaudesta.
JdjKertomushan on hyvin läheistä sukua Jeesuksen kuvaukselle viimeisestä tuomiosta:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ (Jatkuu)
”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’
Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'”
Jeesusta siis kiinnosti se, että ihmiset tekisivät toisilleen hyvää, olisivat inhimillisiä ja armollisia. Ei hän ollut kaveri, jota ei kiinnostanut pätkääkään tällaiset maalliset asiat. Monilla muilla ihmisillä tuntuu olevan päällimäinen huoli vain omasta itsestä, ja lähimmäinen voidaan jättää vaikka ojaan virumaan ettei vain itsellä ”usko mene” ja taivaspaikka samalla.