PÄÄSIHTEERIN KOMMENTTI
Yksityinen rippi ja Kristuksen mieli
Yksityisen ripin keskeisin asia on anteeksiantamus. Se ei ole todellista, jos Kristus ei ole läsnä. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).
Olemme keskustelleet ripin vastaanottajan vastuusta erityisesti tilanteissa, joissa synnin tunnustamiseen liittyy lain edessä sovitettava rikos.
Laupiaan samarialaisen käyttäytymisessä on meillä vakavaa opittavaa. Samarialainen voiteli ja sitoi Jerikon tien varteen tuupertuneen miehen haavat, mutta ei poistunut paikalta. Hän nosti miehen juhtansa selkään ja vei jatkohoitoon. Tekstin opetus meille on: Mene ja tee sinä samoin (Luuk. 10:37).
Yksityisen ripin vastaanottaneen kristityn tulee kohdella langennut Kristuksen mielen mukaisesti. Vastuu lähimmäisestä ohjaa hänet rinnalla kulkijaksi hoitamaan asiaa myös poliisin tai lastensuojeluviranomaisen luokse. Inhimilliseltä puolelta se voi tuntua raskaalta, siinä joutuu ikään kuin ”juhdan” osaan.
Kristuksen mieli ja Jerikon tien tapahtumat avaavat oikean näkökulman arvokkaaseen yksityiseen rippiin.
Ripin vastaanottaja on vastuullisessa asemassa. Siksi on hyvä selvittää itselleen, mistä yksityisessä ripissä on kyse. On myös tosiasia, että jokainen uskovainen ei kykene tuon vastuun kantamiseen. Siksi ei ole väärin todeta yksityistä rippiä toivoneelle, että minusta ei ole tuon vastuun kantajaksi. On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.
Tuomas Hänninen
Luuk. 10:
|
30—- ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.
|
|
31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
|
|
32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
|
|
33 ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
|
|
34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
|
|
35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’
|
|
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
|
|
37 Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
|
Pääsihteerin mielestä rosvojoukon henkihieveriin pieksämä mies oli pahantekijä, joka tarvitsi itselleen ripittäytymistä raskaasta rikoksesta. Mitä mitä, en ymmärrä??? Eikö rosvojoukko ollut se pahantekijä ja ripittäytymisen tarvitsija ja vankilaan kuuluva?
Miten ihmeessä tästä vertauksesta on saatu tulkittua yksityisen ripin esimerkki?
Jotenkin kirjoituksesta kuvastuu se, kuinka kiire on ripin tarjoamisella lähisuhdeväkivallantekijälle. Ei tautien tauti! En olisi millään uskonut, että ihan tällaista saa Päivämiehestä lukea.
Onko sittenkään vielä opittu mitään? Masentavaa.
Ps. Kirjoitin kirjoituksen pyynnöstä. Juu: taas se AKKA!
Nyt löytyi:
”Laupias Samarialainen
”Mutta yksi samarialainen vaelsi ja tuli hänen tykönsä, ja kuin hän näki hänen, armahti hän häntä. Ja tuli ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti siihen öljyä ja viinaa, ja pani juhtansa päälle ja vei hänen majaan, ja korjasi häntä.” (Luuk. 10: 33–34)
Edellä olevat jakeet kuuluvat kertomukseen, jonka Herra Jeesus puhui kirjanoppineelle, tämän kysyessä, kuka on hänen lähimmäisensä. Nämä kertomuksen sanat eivät jää vain vertauksen kirjanoppineelle, vaan ne kuuluvat myös meille tämän ajan Jumalan lapsille. Tämä kertomuksen alussa kerrotaan miehestä, joka vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon. Matkallaan mies joutui ryövärien käsiin, jotka vahingoittivat häntä, että hän joutui puolikuolleena ja alastomana tien oheen.
Sitten tietä kulki pappi ja Leeviläinen, mutta he eivät auttaneet miestä. Näiden jälkeen tuli laupias samarialainen, joka näki haavoille lyödyn, ja armahti häntä.
Näistä jakeista tulee esille ääretön Jumalan armo ja rakkaus, jolla Hän tahtoo vielä tänä aikana rakastaa syntiin langennutta ihmistä. Tämä ei tarkoita sitä, että saisimme elää synnissä. Lopun ajan maailmassa synnin voima paisuu, ja Jumalan lapsen usko horjuu monta kertaa. Joutuu epäilyksiin ja syntiin, mutta taivaan Isä ei anna joutua epätoivoon. Hän näissäkin sanoissa tuo esille suuren taivaallisen rakkauden, jonka saamme aina tuntea anteeksiannon evankeliumissa. Siinä Herra Jeesus pyhistä haavoistaan vuodattaa syntihaavoihimme öljyä ja viiniä, ja sitoo rakkaudella haavat. Tämä sama rakkaus nostaa kertomuksen miehen juhdan selkään, vie majataloon, ja korjaa häntä.
Tässä tulee esille suuri asia, joka meille Jumalaa lapsille on uskottu. Meidän, jotka olemme osalliset tästä samasta rakkaudesta, pitää rakkaudella kantaa jokaista, jonka Herra Jeesus Jumalan majasta, Pyhän hengen kautta saarnatussa evankeliumissa on sisälle majaan saattanut. Jumalan lapsikin joutuu joskus omassa itsessään heikoksi, kuten pappi ja leviitta. Jos sisar tai veli on vihollisen pettämänä joutunut rumaan syntiin, niin haluttaisi mennä ohi. Mutta Jumalan lapsi ei voi mennä ohi, sillä Herralta Jeesukselta saatu rakkaus ei päästä meitä, vaan juhdankin täytyy pysähtyä siinä, missä laupias samarialainen pysähtyi.
Herra Jeesus antaa myös kertomuksessaan selvän kuvan Jumalan armojärjestyksestä. Kun on tien oheen joutunut, ei voi omin voimin päästä sieltä pois, vaan sieltä nostaa vain Herran Jeesuksen suuri armo ja Jumalan lasten rakkaus. Meidän Jumalan lasten täytyy tänä päivänä sanoa, että jos laupias samarialainen ei olisi meitä armahtanut, ja edelleen meitä armahtaisi, ei meillä olisi osaa Jumalan lasten joukossa.
Kiittäkäämme Herraa Jeesusta, jos olemme jaksaneet syntiä vastaan taistella ja voittaa, sillä se on Jumalan armoa meidän kohdallemme. Kiittäkäämme Herraa Jeesusta, kun laupias samarialainen on meitä vihollisen pettämiä armahtanut,
sillä sekin on yksin Jumalan armoa. Näin pysymme Jumalan lapsina armon kautta, kun tyydymme hoitoon ja neuvoihin, joita majan isäntä, Pyhä Henki meille antaa. Kaksi penninkiä, jotka laupias samarialainen jätti talon isännälle, riittävät siihen saakka, kunnes hän palaa meitä hakemaan. On hyvä olla Jumalan valtakunnassa, kun meitä huonoja hoidetaan Herran Jeesuksen armolla ja laupeudella. Saamme kerran nähdä todeksi suuren laupeuden, jonka Laupias samarialainen, Herra Jeesus osoittaa. Kerran monta kertaa haavoja saanut, maan musta morsian, saa käydä taivaan kotiin, johon moni rakkaistamme on jo päässyt.
Esko Mettovaara
Päivämies 18.7.1973″
En minäkään tuosta tekstistä mitään joka yksityiskohdan allegorioita löydä. Majatalo on majatalo, pappi on pappi ja haavat sidotaan. Sen sijaan tekstissä on yksi näkökulma: sen miehen, joka on matkalla Jerusalemista Jerikoon ja joutuu yllätetyksi. Tarinassa, jolla Jeesus vastaa koetteeseen, halutaan vangita kuulija samaistumaan. Samaistumisen kohde on juuri tuo mies; makaa verissään, hakattuna ja nöyryytettynä tien poskessa. Fiilistele siinä sitten hengellisiä!
Se, että lestadiolaisesta viitekehyksestä samaistutaan samarialaiseen, ei loppujen lopuksi ole kovinkaan yllättävää. Olivathan samarialaisetkin toisten mielestä väärässä uskonnollisissa asioissa, kun taas he itse pitivät itseään puhdasuskoisina…
Myös Origenes tulkitsi tuon kertomuksen jo 200-luvulla niin, että Jeriko on tämä maailma ja Jerusalem paratiisi. Mies, joka piestään, on Aadam, langennut ihminen, jonka sieluun maallisessa vaelluksessa synti ja tottelemattomuus lyövät haavoja, joita sitten Laupias Samarialainen, eli Kristus, tulee hoitamaan ja nostaa henkihieverissä olevan miehen kantojuhtansa (eli Origeneen mukaan inhimillisen luontonsa) selkään ja vie majataloon, joka puolestaan on kirkko. Jne…
Eli ei tuo nyt ihan läpeensä uutta tulkintaa ole. Siinä missä Kristus ei Laupiaan samarialaisen kertomuksessa lyönyt lyötyä tai kulkenut ohi, vaan kantoi ja virvoitti, kristittyjenkin pitäisi kantaa toistensa kuormia. Tuossakin kertomuksessa ilmi tullut Kristuksen mieli on ilmeisesti se, miillä mielellä rippiin pitäisi Hännisen mielestä suhtautua. Ja ihan hyvä on minusta myös sanoa, että siitä ripin vastaanottamisesta voi myös kieltäytyä, koska kuorman kantaminen voi olla joskus kohtuuttoman raskasta.
Elias Tanni:
Liekö ihan noinkaan? Eikös samarialaiset olleet halveksittuja, ainakin juutalaisten parissa? Papit ja leeviläiset olivat enemmänkin yläluokkaa jotka ylpeästi kävelivät ohi, kun taas samarialainen, joka ei ollut mitään muiden (ainakaan pappien ja leeviläisten) silmissä, pysähtyi auttamaan. Näin uskoisin ainakin vanhoillisten ajattelevan. Sekoitatkohan nyt keskenään fariseukset ja samarialaiset vai sekoilenko vain itse?
Viitekehyksestä riippumatta kenen tahansa olisi hyvä samastua häneen. Niinhän Jeesuskin kehotti.
Mun on ihan kamalan vaikea nähdä tuo kertomuksen piesty ihminen rikollisena. Enempi näen hänet uhrina, jota tulee auttaa.
En tarkoita tällä sitä, etteikö armo kuuluisi syntisistä suurimmallekin, kuuluu se! Mutta eikö tälle asialle olisi ollut parempi vertaus vaikkapa ristinryövärin kertomus?
Kuten Eini tuosa edellä tuo esille, tapa tulkita allegorisesti vertausta laupiaasta samarialaisesta ei ole mitään veeällien maallikköhöpötystä vaan pohjautuu vanhaan kristiliseen traditioon.
Minusta, Vuokko, sekoitat laupiaan samarialaisen vertauksen allegorisen ja kirjaimellisen tulkinnan, jotka ovat kaksi eri asiaa. Lisäksi tulkitset Hännisen kannanottoa kohtuuttoman ylikriittisesti. Minulle tulee jopa vaikutelma, että tulkitset sitä tarkoitushakuisen kielteisesti.
Hännisen tekstin ajatus on se, että rikokseen langennut ihminen on hengellisessä mielessä sielunvihollisen ryöstämä ja pahoinpitelemä ihminen. Paholainen on ryöstänyt häneltä omantunnon rauhan ja taivasosan.
Parantuakseen rikollinen tarvitsee Jumalan armoa ja anteeksiantamusta, jota synninpäästö tarjoaa. Lisäksi todellinen hengellinen parantuminen edellyttää sitä, että oikeus ja totuus tapahtuvat eli että rikollinen kärsii maallisen rangaistuksen.
Erityisesti tässä viimeksi mainitussa asiassa rippi-isän on suostuttava ”kantojuhdan” rooliin eli pidettävä huoli siitä, että rikollinen todella ilmoittautuu viranomaisille ja uhrit pääsevät turvaan.
Mielestäni tällainen tulkinta vertauksesta on ihan tasapainoinen ja kaunis.
Ihminen ei varmaan ole joko tai. Uhri tai rikollinen. Rikollinen, joka tuhoaa elämää, on myös oman itsensä uhri. Hän tuhoaa elämää, siinä myös oman elämänsä. Kun mennään syvemmälle, huomataan, että synti tuhoaa elämää, ensimmäisenä synnintekijän.
Minusta tuon pieksetyn miehen vertaaminen synnintekijään on hyvä oivallus. Minä olen verrannut haudassa makaavaa kuollutta Lasarusta synnintekijään. Kumpikin on kuollut eikä voi itseään herättää. Ovat vain sen armoilla, että tulee Jeesus, joka auttaa. Tai Nainin lesken kuollut poika, jota kannetaan paareilla hautaan. Hänen tilansa on toivoton, koska hautajaisetkin on jo pidetty. Samoin on lain tuomitsema ihminen toivoton.
Ei Raamatun selostuksissa mitään sääntöjä ole. Uutta saa luoda, Hänninenkin. Jos sinä et näe pieksetyssä miehessä jotain syntiseen verrattavaa, anna kuitenkin muiden nähdä.
Hännisen tulkintaa voi toki pitää radikaalina ja uutena, mikäs siinä jos niin maailman näkee.
Kun tuota tulkintaa on Origeneen ja sitten vielä Luteeruksen ajoista tuon sabloonan kanssa jauhettu, onko tuo sitten uudenaikaista???
Lukemmattomat saarnaajapolvet ovat Achreniuksesta ja Laestadiuksesta kumminkin tuosta perinteestä ammentaneet.
Jos panisimme pöydälle riviin Sorolaisen, Nohrborgin, Buggen ja Laestadiuksen postillat, kas kummaa, meille tuttu tulkinta sieltä varmaan löytyisi. Kertokoon joku, joka näkee siitä vaivan…..
Kiitos Teemu Kakkkurille hienosta ja suuria viisauksia avaavasta
kommentista a la Lasarus ja Nainin lesken poika.!!!!!!!!!!
Kyllä minullekin on ihan tavallisessa pyhäkoulussa ja sittemmin kirkossa opetettu tästä jutusta, että meidän kaikkien tulee auttaa rikoksen uhriksi joutunutta. Se, että samarialainen tässä oli se auttaja kertoo vain kuinka yllättävältä taholta laupeutta löytyi. Siis hän, jota ei yleensä minään pidetty, olikin se ainoa halukas auttamaan.
Tuo Hännisen tulkinta on kyllä meikäläiselle aika outo. Jos siis puhuu vl-liikkeen omista synneistä niin eikös olisi jo aika siirtää painopiste uhreihin ja tutkia, ketkä ovat uhrit hyljänneet?
Aina vain kummallisempia vl-liikkeen katsomuksia . Noh, meikäläisen mielipide vain.
Se, mikä tuossa oli mielenkiintoista ja jota olen pohtinut, on tämän henkilön rooli, jolle joku raskas rikos ripitetään. Ripittäytyjähän sysää kamalan vastuun toisen niskoille! Jos et saa rikoksen tehnyttä tunnustamaan maalliselle oikeudelle tekoa, olet sen mukaan kanssarikollinen. Näinhän se menee, vai kuinka?