PÄÄSIHTEERIN KOMMENTTI
Yksityinen rippi ja Kristuksen mieli
Yksityisen ripin keskeisin asia on anteeksiantamus. Se ei ole todellista, jos Kristus ei ole läsnä. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).
Olemme keskustelleet ripin vastaanottajan vastuusta erityisesti tilanteissa, joissa synnin tunnustamiseen liittyy lain edessä sovitettava rikos.
Laupiaan samarialaisen käyttäytymisessä on meillä vakavaa opittavaa. Samarialainen voiteli ja sitoi Jerikon tien varteen tuupertuneen miehen haavat, mutta ei poistunut paikalta. Hän nosti miehen juhtansa selkään ja vei jatkohoitoon. Tekstin opetus meille on: Mene ja tee sinä samoin (Luuk. 10:37).
Yksityisen ripin vastaanottaneen kristityn tulee kohdella langennut Kristuksen mielen mukaisesti. Vastuu lähimmäisestä ohjaa hänet rinnalla kulkijaksi hoitamaan asiaa myös poliisin tai lastensuojeluviranomaisen luokse. Inhimilliseltä puolelta se voi tuntua raskaalta, siinä joutuu ikään kuin ”juhdan” osaan.
Kristuksen mieli ja Jerikon tien tapahtumat avaavat oikean näkökulman arvokkaaseen yksityiseen rippiin.
Ripin vastaanottaja on vastuullisessa asemassa. Siksi on hyvä selvittää itselleen, mistä yksityisessä ripissä on kyse. On myös tosiasia, että jokainen uskovainen ei kykene tuon vastuun kantamiseen. Siksi ei ole väärin todeta yksityistä rippiä toivoneelle, että minusta ei ole tuon vastuun kantajaksi. On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.
Tuomas Hänninen
Luuk. 10:
|
30—- ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.
|
|
31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
|
|
32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
|
|
33 ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
|
|
34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
|
|
35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’
|
|
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
|
|
37 Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
|
Pääsihteerin mielestä rosvojoukon henkihieveriin pieksämä mies oli pahantekijä, joka tarvitsi itselleen ripittäytymistä raskaasta rikoksesta. Mitä mitä, en ymmärrä??? Eikö rosvojoukko ollut se pahantekijä ja ripittäytymisen tarvitsija ja vankilaan kuuluva?
Miten ihmeessä tästä vertauksesta on saatu tulkittua yksityisen ripin esimerkki?
Jotenkin kirjoituksesta kuvastuu se, kuinka kiire on ripin tarjoamisella lähisuhdeväkivallantekijälle. Ei tautien tauti! En olisi millään uskonut, että ihan tällaista saa Päivämiehestä lukea.
Onko sittenkään vielä opittu mitään? Masentavaa.
Ps. Kirjoitin kirjoituksen pyynnöstä. Juu: taas se AKKA!
Minä ymmärsin tuon Hännisen selityksen eri tavalla.
Eikö se mennyt ihan tuttuun putkeen?
Olen kuulut kirkossakin saarnattavan niin, että Laupias
Samarialainen on Herra Jeesus itse, ryövätty mies taas sinä ja minä, me jotka tarvitsemme synnin haavojen ja vammojen hoitoa. Sitä me saamme edelleen osaksemme kolmen denaarin voimalla, ja Herra on viimein maksava palkan hoidosta hänen kirkossaan/seurakunnassaan sitä tehneelle.
Hänninen ajattelee käsittääkseni niin, että jokainen uskova voi parantaa ja voidella synnin haavoja saaneen julistaessaan synninpäästön.
Kuten muistamme, lestadiolaisuus omaksui tämän käytännön Lutherin saarnoista. Mielestäni tuo on yleiinen herätyskristillinen käsitys, ja varmaan validi vapaissa suunnissakin.
Osuvasti kirjoitettu pääsihteeri Hänniseltä!
Uskova voi kieltäytyä rippiä vastaanottamasta, mutta mikäli suostuu, siihen sisältyy suuri vastuu.
Mikäli ripissä tulee ilmi rikos, on ripin vastaanottajan huolehdittava, vaikka ”juhtana”, että asia tulee selvitetyksi myös poliisin ja/tai lastensuojeluviranomaisten kanssa.
Hieno tuo vertaus Laupiaaseen Samarialaiseen. Kannattaa muistaa, miksi pappi ja leeviläinen kulkivat tuupertuneen miehen ohi..
En kyllä ymmärrä sitäkään, miksi haavat tarkoittaisivat tuossa vertauksessa syntihaavoja, kun ne ovat ihan toisten toimesta tehtyjä.
Tuomas Hänninen:
”On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.”
Mitä jaksamista vaatii rikosilmoituksen tekeminen? Eli tuossa tapauksessa jos uupumus yllättää, on vastuullista ottaa se huomioon ja levähtää, niinkö? Eikö pidä luottaa Jumalan antavan voimat hoitaa tärkeä tehtävä loppuun asti, niin kuin lapsiasiassakin? Siinä ei saa itse ottaa vastuuta jaksamisesta, vaan pitää vain raahustaa päivä kerrallaan ja luottaa, että Jumala antaa voimat.
Jälleen kerran mietin, keskittyykö lestadiolaisuus todellakin näin kapeasti vain synnintekijän ja Jumalan väliseen suhteeseen piittaamatta synnin seurauksista muille ihmisille. Poliisi ja lastensuojelu nähtiin kuin syntisparan haavojen vaatimana tarpeellisena hoitona. Kun lestadiolaisuus sanoo arvostavansa yhteisöllisyyttään, onko sillä kuitenkaan vastuuta jäsenistään muuten kuin oikean uskon vartijana? Saako rikoksen uhri oikeutta?
SRK-lestadiolaisuus on tähänkin asti osoittanut laupeutta lasten hyväksikäyttäjille, ei lapsiuhreille. Nytkö jälkikäteen löydettiin toiminnalle raamatullinen perustelu?
Tämä ei varmaan ole toivottavaa, mutta kommentoin:
Eikö synti ole seurausta siitä, että tuo julma Saatana haluaa vietellä ihmisen pois Jeesuksen läheltä ja ryöstää häneltä hyvän omantunnon, vapauden ja rakkauden????
Minusta tuo sopisi hyvin tuon Hännisen selitykseen; Ryöväreitä ovat saatana, maailma ja oma luonto (liha 1938 käännös)
”On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.”
Hänninen tarkoittaa ymmärtääkseni, että uskova voi ripin vastaanottamisesta myös kieltäytyä.
Jos suostuu ripin vastaanottajaksi, ja siinä ilmenee rikos, on huolehdittava, vaikka ”juhtana”, että asia tulee hoidetuksi myös poliisin kanssa.
Hännisen teksti on aika selvää, sitä voi olla uskottavasti melko vaikea ”väärinlukea”, mitä tässä nyt ilmeisesti yritetään.
Ihmettelen noita Martin kysymyksiä. Eikö mitään suhteellisuudentajua tuossa huolenkantamisessa enää löydy?
Sinänsä minulla ei ole asiassa euroakaan kiinni.
Kun niitä laestadiolaisia nyt sentään on 130 000 (noin),
eivät ne kaikki taida olla pedofiileja ja täysin kylmiä lapsenn, uhrin ja toisen ihmisen hädälle.
Kerrassaan omituinen on tuo Hännisen ajatusrakennelma. Uhrista puhutaan ikäänkuin ripittäytyjänä ja rikokseen syyllistyneenä, joka tarvitsee synninpäästön lisäksi avukseen poliisin ja lastensuojeluviranomaisen apua. No, tämähän on tietysti hyvä asia, että uhri saa tukea ja apua ja tämä on varmaankin uusi ohje, Mutta jostakin syystä Hänninen sivuuttaa kirjoituksessaan täysin rikoksentekijän tai ei ota siihen kantaa lainkaan, joka arvatenkin tässä asiayhteydessä (rikosten salaaminen ja peitteleminen) on se raskain asia Hänniselle. Voimia ei siihen vielä näytä olevan, tai sitten hän on tunnistanut omat ja jaksamisensa rajat.
Lukekaa -pliis!- koko Laupiaan samarialaisen tarina. Siinä lainoppinut haluaa tietää, kuka on hänen lähimmäisensä, johon Jeesus vastaa tarinan muodossa. Koko kertomuksen pääpaino on mielestäni siinä, mikä on kristityn tehtävä maan päällä: lähimmäisestä huolehtiminen. Kummasti jutun pääpaino on luiskahtanut haavoille lyödyn, henkitoreissa olevan sieluntilaan ja -hoitoon. Eihän tekstin alku johda tällaiseen päätelmään ollenkaan.