Odottelin kaikessa rauhassa vuoroani sydänfilmiin, kun rintataskussa kilahti. Ensin luulin pumpun ottavan aikalisän, mutta se olikin kännykkä. Tarkemmin facebookin tapahtumailmoitus. Aholansaaren teologikokous alkaa tänään ja kohta. Minut oli kutsuttu, mutta olinkin teillä ja aitovierillä. Tai siis aluesairaalassa. Sydämessä ei kylläkään ollut mitään vikaa. Kunhan tuhlattiin yhdessä veronmaksajien rahoja.
Ahoi! Aholansaareen. Paavon pirtissä tarkkaillaan maailmaa. Aloitusiltana oli mielenkiintoinen Jussi Rytkönen: ”Kansankirkon hautajaiset ja aikamme vaietut puheenaiheet. Journalistin näkökulma länsimaisen ihmisen kriisiin Suomessa.” Toivottavasti se julkaistaan jossain, mielellään täällä Kotimaassa. 24. Muissa alustuksissa pohdittiin Martti Simojokea, Heikki Räisästä ja Qumranin tutkimusta. Ainakin viimeisessä on kysymys kuolleista henkilöistä, joten levätkööt rauhassa.
Kansankirkon kuolemaan soisi sopivan sen ikivanhan ja kuluneen vitsin, joka lienee Mark Twainilta lähtöisin. The reports of my death have been greatly exaggerated. Riippuu tietenkin siitä merkityksestä, jonka kansankirkko-käsitteelle antaa, toivooko sen hiljalleen kuolevan vai sinnittelevän hengissä vastakkaisista huhuista huolimatta. Kansankirkolle on viime vuosisadalla annettu niin monta määritelmää ja tulkintaa, että niiden teologisiin perusteisiin tutustuessa tukehtuu. Siinä mielessä kaipaakin Martti Simojokea, joka oli ainakin selkeä ajatuksissaan ja toimissaan.
Kansankirkon ominaisuuksiin kuuluu, että se on kuin kuminauha. Joustaa kauas keskiöstä. Jos kansan etiikka etääntyy kirkon ihanteista ja sen ajatustavat kirkon uskosta, alkaa kuminauhan venyminen. Jossain tulee vastaan viimeinen sentti ja sitten napsahtaa.
Torstain ohjelmassa – eli tänään – kerrotaan Siionin virsien uudistuksen vaikutelmista. Viimeksi kun otin siihen kantaa, sain postilaatikkoni paukkumaan. Antaa olla nyt. Herättäjä-juhlien aikoihin annoin myös valistaa itseäni totuudella siitä, mitä on uskovaisuus, viidesläisyys ja ratkaisukristillisyys. Jostain syystä mieleeni kipusi silloin Platonin ideaoppi. Sen mukaan jossain ideamaailmassa on olemassa viidesläisyyden prototyyppi. Tarvitaan körttiläinen tietäjä, joka näkee ideamaailmaan asti ja kertoo, millaista viidesläisyys on. Ja päinvastoin, löytyy myös viidesläinen tietäjä, joka selittää, millainen on körttiläisyyden idea, joka tosin reaalimaailmassa on muuttunut jo kokonaan toiseksi.
Kun pirtin akkunasta ei näy mieluinen maisema, sen voi maalata siihen. Samanlaisella raskaalla pensselillä sutivat ulkopuolisetkin. Toivottavasti Paavon pirtissä on puhtaat ikkunat. Silloin niistä näkyvä kuva on kirkas ja tosi. Katsottiin sitten ulos tai sisään.
Vai että ihan asiakkaita? Talouselämän terminologia näyttää hiipivän joka paikkaan. Jumalanpalvelus on tietenkin tuote, joka koetetaan saada olennaiseksi osaksi kirkko-brändiä. Amerikkalaisen mallin mukaan: In € we trust, eli Euroon me luotamme.
Piispa Huovisen aikanaan pitämissä kinkereissä sanottua:
PIISPAN KINKERIT KULOSAAREN KIRKOSSA
Aika: 21.4.2009 klo 19.00-21.00
”Keskustelussa nostettiin esille lapsityön ylivoimainen merkitys. Lapsityössä kasvatetaan uusia jäseniä kirkolle. Haaste on siinä, miten nuoret saadaan pidettyä kirkon jäseninä vielä
rippikoulun jälkeenkin. Todettiin, että internet on tärkeä kanava saavuttaa tulevia nuoria aikuisia.
Nykyiset kirkon internetsivut ovat melko vanhentuneita ja toivottiin tähän parannusta uudelta seurakunnalta.
Piispa palasi vielä lapsityön tärkeyteen ja kysyi, kuinka moni paikallaolijoista oli saanut ensimmäisen kosketuksen kristillisyyteen alle 3-vuotiaana. Valtaosa vastasi myöntävästi.
Piispa muistutti iltarukouksen merkityksestä ihmisen elämässä ja siitä, että lapsuudessa annettu vahva pohja kulkee koko elämän läpi. Piispa kertoi vielä, että yksittäinen eniten selvittävä tekijä, ettei 20-30-vuotias nuori eroa kirkosta, on lapsuudessa saatu kristillinen pohja. ”
Yllättävän moni katsoo kirkon lapsityötä hyvin sinisin silmin, tajuamatta että siinä on kyse ihan raa’asta mielipidemuokkauksesta ja sitä seuraavasta asiakashankinnasta.
Jos se kohdistuisi aikuisiin ihmisiin, olisi se suht. ok. Mutta kun se kohdistuu pieniin, hyvin luottavaisiin ja puolustuskyvyttömiin…
Henrik Sawela: ”Mutta kun se kohdistuu pieniin, hyvin luottavaisiin ja puolustuskyvyttömiin…”
Eikö kirkon jäsenillä olekaan oikeutta kasvattaa lapsiaan oman vakaumuksensa mukaisesti..?
Sawela voi olla aivan rauhassa omien lastensa suhteen. Hän saa kasvattaa lapsensa oman vakaumuksensa mukaisesti uskonnottomiksi. Nuo pienet, luottavaiset ja puolustuskyvyttömät..
Kohta lähdössä lasten kanssa mikkelinpäivänmessuun Muhoksen 380-vuotiaaseen kirkkoon, jonne lasten puuhapuiston rakentamisen estää viime kädessä Museovirasto…
Olisi mielenkiintoista kuulla lisää (seurakuntalaisten) kommentteja uutisessa mainituista seurakunnista, kuinka käyttöön otetut jumalanpalvelus(jp-)ratkaisut ovat toimineet.
Sivulliselle tulleena vaikutelmana hyvää on:
1) Lapset on tiedostettu ja huomioitu ja heidät halutaan kirkkoon.
2) Lapsia varten on huomioitu tila, jossa heidät voidaan kohdata.
3) Lapsiperheen vanhempien tilannetta on helpotettu.
Näistä plussaa!
Heränneitä kysymyksiä:
– Ovatko lapset omalla alueellaan koko jp:n ajan (vai esim. saarnan ajan)?
– Onko lapsille järjestetty oma jp tai esim. saarnan aikainen pyhäkoulu vai onko kyse leikki- ja ajanvietetoiminnasta, jotta lapset eivät pitkästyisi?
– Onko ymmärretty, että lapsillakin on pysähtymisen ja hiljaisuuden tarve, vaikka ulkoinen vaikutelma on yleensä päinvastainen?
Lopuksi, minusta on tärkeää, että mitkä tahansa muodot kukin seurakunta ottaa käyttöönsä lasten huomioimiseksi jp.ssä, niin pidetään kiinni siitä, että 1) koko seurakunta ml. lapset ovat yhdessä läsnä liturgian alku- ja loppuosan sekä messussa ehtoollisosan ajan, 2) lapsia kasvatetaan myös siihen, että tämän meluisan maailman keskellä on paikka ja aika, jolloin ollaan hiljaa ja levätään, ja että 3) lasten toiminta leikki- yms elementtejä sisältäessäänkin olisi kuitenkin heille jumalanpalvelus eikä vain ajanviete.
Hyi kuvotus mikä ajatus, että seurakunnalla olisi ”asiakkaita”!
kuvottavaa on se että lapsia pakotetaan osallistumaan ideologiseen toimintaan.jättäkää uskovaiset lapset rauhaan.onko se liikaa vaadittu.
Miten niin pakotetaan? Lapsethan tulevat mielellään kirkkoon, kun siellä on heille mielekästä puuhaa.
”Asiakkaat” katoavat, kun rupeavat ajattelemaan omilla aivoillaan.
”Asiakkaille” voisi kehittää bonuskortin, jota vinguttamalla saa lahjan.
Toinen yhtä vastenmielinen ajatus on tuo, että usko olisi (pelkästään) joku teoreettisesti omaksuttava oppirakennelma, jonka voisi halutessaan ottaa aikuisena vastaan pohdittuaan sitä formaalisesti. Kyllä lapsellakin on oltava oikeus uskoa.
otsikointi todella todella nolo!
Pappisliiton lehdessä puhutaan papin ”ydinosaamisesta” ja papista kirkon työn tosi ”ammattilaisena.” Se vasta noloa on.
Kirkon raudanlujien ammattilaisten ydinosaamista on ilmeisesti se, kun he kohtaavat joka sunnuntai-aamu klo 10 asiakkaansa. Hienoa:-)
Hiukan harmi, että tämän uutisen synnyttämän keskustelun fokus siirtyy lasten kohtaamisesta jumalanpalveluksessa toimittajan otsikointisammakkoon ja/tai vapaa-ajattelijatrollien ”vanhempien rakkaus lapsiaan kohtaan on indoktrinaatiota”-meuhaamiseen.
Ehkä tuo ”asiakkuus”-aspekti ansaitsee kuitenkin hiukan lisäpohdintaa eikä vain sarkastista kuittailua. Helposti sorrutaan ajatukseen, että lapset, nuoret, opiskelijat, työikäiset tai milloin mikäkin kohderyhmä on houkuteltava kirkkoon, on järjestettävä jotain viihdykettä, jotta em. pysyisivät kirkossa ja lopuksi ollaan vastuussa siitä, että asiaakkat saavat rahoilleen (kirkollisvero) vastinetta – kaikki nämä jotenkin (ammattimaisesti) irrotettuna kirkon (ydin-)identiteetistä.
Seurakunnan rehellinen kristillinen panostus ihmisiin kohdistuu silloin oikein kun se kohdistuu ihmisiin, jotka ovat saavuttaneet heille annetun ajattelukyvyn.
Jeesuksen sanoma ” antakaa lasten tulla tyköni ” tarkoittaa ihmistasaarvoista lähestymistä lapsen ajattelun ehdoin, ei hallitsemis tai alistamis ajattelun pohjalta, joka on valitettavasti kirkon mentaliteetti. Tämä näkyy lapsikasteesta alkaen. Onneksi kirkko ei sentään pääse synnytyssaliin tekemään omia rituaalejaan.
Niin, on se kyllä hirveää, että vanhemmat hallitsevat ja alistavat lapsiaan kasvattaessaan heidät johonkin traditioon. Voihan pahimmassa tapauksessa käydä niin, että lapsi juurtuu siihen perinteeseen, johon hänen vanhempansa ja kenties isovanhempansa sukupolvien ketjussa ovat juurtuneet.
Reijo, ”kirkko” ei änkeä koteihin pakkokastamaan lapsia, vaan kaste on vanhempien valinta. Usko puolestaan ei avaudu ajattelemalla, joten ajattelukyvyn merkitys on täysin turha. Vai millainen älykkyysosamäärä mielestäsi on riittävä taivasten valtakunnan avautumiseen? Huono homma niille, joiden kognitiiviset taidot eivät aikuisen iässäkään saavuta sellaista ajattelukykyä, jonka pohjalta seurakunta voisi julistaa Kristusta.