Paavi lähtee Irlantiin – mutta mistä siellä puhutaan?

Paavi Franciscus lähtee ensi lauantaiaamuna Irlantiin maailman katolilaisten perhefestivaaliin. On kuitenkin asioita, jotka varjostavat hänen matkaansa. Kuluvalla viikolla USA:n ja koko maailman tietoisuuteen rävähtänyt Pennsylvanian pedofiliakohu on toistanut koko tämän vuosituhannen ajan pinnalla ollutta ongelmaa mutta samalla tuonut siihen aivan uutta momenttia. 70 vuoden ajalta koottiin puoli miljoonaa sivua, joista PennLive-sivustolla sitten on julkaistu tuhatsivuinen dokumenttikooste. Sen lukeminen ei ole miellyttävää eikä lisää luottamusta katolista varhaiskasvatusta kohtaan. -Sorry to say! Joka tapauksessa kaikki pappi-kohut satavat kaikkien pappien niskaan. Viimeiseen kymmeneen vuoteen ei ole esimerkiksi Irlannissa ollut kiva kulkea papinpaita päällään, oli sitten katolinen, anglikaani- tai vaikka luterilainen pappi. Nämä ovat todellisia ongelmia, ja näihin on herätty myös Suomen katolisessa kirkossa, mikä käy ilmi KATT:n tiedotteesta. (Olkoonkin, että tässä paavin itsensä käyttämää ilmaisua hyväksikäytön kulttuuri – Chileen viitaten – on lainattu lainausmerkein, tämä on merkki muutoksesta asenteessa kielteiseen julkisuuteen. Lastensuojeluilmoituksen suhde kanoniseen oikeuteen voisi taas olla selvemmin sanottu? Se kun PITÄÄ tehdä.) https://katolinen.fi/hyvaksikaytosta-ja-sen-mahdollistaneesta-kulttuurista/

Tuleva viikko uhkaa silti olla katolisen kirkon johdossa yhtä huono kuin kuluva viikko. Viikon alkajaisiksi Santiagon edelleen virassa oleva (vaikkakin joukkoerossa eronpyynnnön jättänyt) arkkipiispa-kardinaali Ricardo Ezzati istuu oikeudessa vastaamassa kanslerinsa tekosista: itse kansleri istuu vankilassa. Onko Ezzati ”encubridor” eli peittelijä, kuten väitetään? Mitä poliisi saa selville? Paavin on tehtävä siirtonsa Ezzatin suhteen, joka kävi viikko sitten sairaalassa sydämentahdistintaan tarkastamassa. Mitä muihin kardinaaleihin tulee, niin paavin luotettu talousmies (myös Vatikaanin taloutta piti läpinäkyvöittää!) australialainen George Pell aloitti oman oikeudenkäyntinsä taas viime keskiviikkona, ja paavi erotti hänet kuluneella viikolla C-9-ryhmästä. Kyseinen ryhmä uudistaa Rooman kuuriaa. Siihen on kuulunut myös Santiagon entinen kardinaali, Francisco Javier Errázuriz, mutta hänetkin erotettiin samalla.

Nykyinen vuosituhat alkoi vuonna 2001 katolisen kirkon kannalta huonoissa merkeissä Bostonissa. Tällä hetkellä luulisi, että Bostonissa puhaltavat uudet tuulet. Onhan Bostonin arkkipiispa, kardinaali Sean Patrick O’Malley alkanut johtaa paavillista lastensuojelukomissiotakin jokin vuosi sitten. Hän oli tulossa puhumaan aiheesta  “Safeguarding Children and Vulnerable Adults” (’Lasten ja haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojeleminen’) Irlannin perhefestivaaleille. Vaan eipä tulekaan. Ei, vaikka hänen papiksi tullessaan ottamansa etunimi Sean (=John irlantilaisittain) viestii kiinnostusta vihreään saareen.

Nyt nimittäin Pennsylvanian katastrofi säteilee Bostoniin ja liittyy McCarrick-tapaukseen. Viime viikolla O’Malley aloitti kurinpidon Bostonin seminaarissa. Kardinaali McCarrick sai vastikään jättää kardinaalinarvonsa, ja nyt kriisin keskellä McCarrickia koskevia uusia paljastuksia on satanut tuhkatiheään. Ne eivät täytä lapsirikosten tuntomerkkejä, mutta hyväksikäytön kyllä: kunnianarvoisa arkkipiispa niitti mainetta viettäessään  merenrantamökissä öitä ”pitkien ja fiksujen” Newarkin seminaristien kanssa.  Aivan ”Sex and the City” –aineistoksi luokitellaan tässä CatholicNewsAgency:n jutussa taas toisen papin eli James Weinerin omassa pappilassaan pitämät homobileet vasta virkaan vihityille papeille. ”Pinkkien drinkkien” maailmasta on kyllä helpompaa lukea kuin Pennsylvanian tapahtumista. Vallan väärinkäytöstä ja homo”kulttuurista” ne viestivät silti? Here you go: https://www.catholicnewsagency.com/news/new-allegations-surface-regarding-archbishop-mccarrick-and-newark-priests/ Nämä olisivat vain historian reunahuomautuksia, elleivät säteilisi myös paavin Irlannin-retkeen. Hieno juhla perheiden merkeissä tuntuu kovin ontolta, se on tämän viikon jälkeen myönnettävä.

Varmaa on vain yksi asia: julkisuus ei jätä katolista kirkkoa rauhaan, eikä paavilla ole helppoa ensi viikollakaan. Aivan keskeistä on se, miten kirkon johto toimii. Irlanti ei ehkä tule olemaan paikka, jossa – ehkä jesuiitta James Martinia ja paavikomission jättänyttä Marie Collinsia lukuunottamatta – kukaan uskaltaa sanoa mitään? Toivottavasti olen väärässä. Mutta juuri Bostonin kardinaali O’Malley tarvittaisiin vastaamaan, mitä lasten suojelemiseksi on tehty. Eikä hänkään siis koe voivansa tulla paikalle, kun kotimaan lasten- ja nuortensuojelussa on nuo ammottavat aukot – oli niitä viime vuosina sitten tukittu miten hyvänsä. Katolisen kirkon dominoefekti on käynnissä, haluttiin sitä tai ei. Myös latinomaiden  netti on täyttynyt tällä viikolla Pennsylvaniasta eikä omista ongelmista. Entä mitä tekee paavi, valmisteleeko hän väistymistään kulisseissa? Edgar Pena Parra, venezuelalainen, on tullut sijaiseksi paavin kardinaalivaltiosihteerin (Secretary of State) paikalle. Espanjan taitoa tarvitaan myös jatkossa, kun katolisen kirkon asioita laitetaan järjestykseen. Paavinvirasta jäädään varmaan tälläkin kertaa eläkkeelle.

EDIT: Lisään tähän CNA-jutun, joka kuvaa O’Malleyn yhteyttä McCarrick-ilmiantoihin. McCarrick ei lähennellyt opiskelijoita vain Newarkin seminaarissa, vaan myös Bostonin St. John’s -seminaristeja, sillä siellä opiskeli miehiä ympäri Uutta Englantia eli pohjoista itärannikkoa. https://www.catholicnewsagency.com/news/cardinal-omalley-will-not-attend-world-meeting-of-families-86101

EDIT2: Lisään myös tiedon, että Santiagon arkkipiispan oikeudenkäynti viivästyy. Puolustus oli pyytänyt lykkäystä, sillä syyttäjällä on sille tuntematonta, uutta materiaalia. Tunnettu uhri, Juan Carlos Cruz, piti tätä viivyttelynä. Toisaalta syytemateriaali on siis lisääntynyt. Kenen näkökulmasta tätä katsookin, sotku Chilen kirkon johdossa vain jatkuu. https://www.cooperativa.cl/noticias/pais/iglesia-catolica/arzobispado-confirmo-que-se-suspendio-declaracion-de-ezzati-como/2018-08-20/141652.html

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Nykyisin maallistuneessa ja liberalisoituneessa yhteiskunnassa kristilli¬sen kirkon rooli moraalisten ohjenuorien antajana on kuitenkin hälvennyt, ja kirkon lainsäädännöllinen erityisasema on siten tullut kyseenalaiseksi.”

    Näin on valitettavasti tapahtunut ja jälki yhteiskunnassa ja mm. lasten hyvinvoinnissa on ollut sen mukaista. Jos Liberan toive ”oman vapaan, älyllisen ja inhimillisen olemuksensa täysipainoisesta toteuttamisesta” toteutuu, vaadin, että samalla toteutuu myös meidän toiveemme ja vapaudumme verotorppariudesta, jossa joudumme tekemään taksvärkkiä vain ”oman vapaan älyllisen ja inhimillisen olemuksensa” toteutumista arvostavien aikaansaamista ja yhteiskunnan maksettaviksi tulevista kustannuksista n. puolet työajastamme. Samalla saamme mahdollisuuden ohjata varojamme sinne minne tahdomme kuten esim. lapsenlapsemme ja hänen parhaisiin ystäviinsä kuuluvan samanikäisen islaminuskoisen somaliperheen lapsen harrastusten tukemiseen.

  2. Mainiota, kun kirkon ja valtion erottamisen takaa näin selkeästi esitetään kaiken kristillisen toiminnan eliminointia maassamme. Tuokin -kirkon ja valtion erottamisen- pojimiltaan hyvältä kuulostava ehdotus, paljastuu näin pyrkimykseksi sanavapauden rajoittamiseksi. Tosi mainoita, kun paljastavat todelliset tavoitteensa. Nyt kenenkään ei tarvitse enää miettiä sitä, mihin kirkon ja valtion erottamispuheella oikeasti pyritään. Olen jo pitkään uumoillut sitä, että mitähän tuonkin takana on. nyt sekin selvisi.

  3. Aiemmin katsoin asiassa olevan enemmänkin kuin vain yksittäisistä hairahtuneista ja heikosti uskoin asian liittyneen katolisen papin omaavaan hengeliseen sunbstanssiin oikeuksissaan hyväksyttävinä pitämiinsä tekoihin.

    Nyt näyttää kyseessä olevan perinne, perinteen harjoittaminen, sen jatkaminen, perinteen harjoittamisen vaivoista selviäminen, ja usko anteeksiantoon kun sitä edes on huomattu pyytää.

    Kyseessä on Ihmisoikeusrikos Ihmisyyttä vastaan, kyse hyväksikäytöstä, hirmuisesta lasten kaltoinkohtelusta, sen järjestelmällisestä peittelystä, rikollisten suojelusta, ja muusta mistä nyt Vatikaani osin iilmottaa että tietoa sinne ei ole tullut.Tämäkö on viime todistus ja tätäkö pitäisi arvostaa.kieltä muistavat voivat katsoa blogin liitteitä.https://www.catholicnewsagency.com/news/new-allegations-surface-regarding-archbishop-mccarrick-and-newark-priests-50523

  4. Ut:ssa laittomuus on käännös kreikan anomia’sta. joka tarkoittaa olla ilman lakia, asettua lain yläpuolelle, kuin lakia ei olisi, olla laki itselleen. Laittomuus oli iduillaan apostolien aikana ja he varoittivat siitä. Paavalin kirjeistä huomaa, miten seurakunnat toisensa jälkeen luopuivat apostolien opista, koko Aasia.

    Mikä nousi tilalle?

    Hyvä ehdokas laittomuuden salaisuuden ilmentymäksi on katolinen kirkko, joka antaa syntejä anteeksi ilman apostolista valtuutusta. Kun se näin tekee, se asettuu lain yläpuolelle, kuin lakia ei olisi, on itse itselleen laki.

    En haluaisi olla jälkiviisas, mutta on selvää, että katolinen kirkko on tuomion alainen ja että se tulee sortumaan. En ole yllättynyt, että kulissit alkavat sortua, valkoiseksi kalkittu seinä homenhtua.

    Olen voimakkaasti kritisoinut luterilaisen kirkon lähestymistä roomalaiskatoliseen kirkkoon. Napanuora pitäisi katkaista lopullisesti, jottei tule osalliseksi katolisen kirkon synneistä. On kuitenkin realismia päätellä, että piispat pysyvät kyydissä loppuun asti. Se on luettavissa Raamatun profetiasta.

  5. Tapio, on varmasti totta se, että katolisen kirkon ja kaikkien kirkkojen työntekijöiden on suostuttava olemaan alamaiset toimintamaan laille ja hallinnolle. Chilen viranomaiset vaativat paavin lähettiläiltä (Scicluna ja Bertomeu) alkukesällä Vatikaaniin menneitä ilmiantoja tiedoksi. Kun niitä ei ole kuulunut, on tehty ratsiat Santiagon arkkihiippakuntaan, Rancaguan hiippakuntaan, piispainkokoukseen ja sitä johtavan kenttäpiispan virastoon, sekä marista-sääntökuntaan. Minusta tämä ei ole paikka, jossa voidaan sormella osoitella apokalyptisesti, mutta asioista on pakko puhua suoraan. Se on oikein myös katolisessa kirkossa olevia veljiämme ja sisariamme kohtaan. Heitä painaa uskoakseni melkoinen häpeä piispojensa ja joidenkin pappiensa toiminnasta. Vaikka ”mätiä omenoita” olisi vain vähän, niin kirkossa niiden mukana koko latva lahoaa. Paaviin onneksi luotetaan, mutta hänenkin on suostuttava alistumaan Chilen, USA:n ja muiden maiden lakeihin. Meidän kulttuurissamme lasten oikeuksia käsittääkseni arvostetaan, ja lastensuojeluilmoitus (sosiaali)viranomaisille on aivan ensisijainen. Voisi kysyä, uhkaako laittomuuden sijasta katolista kirkkoa näinä kuukausina piispattomuus. Katolisen yliopiston asiantuntija Marcial Sánchez sanoo tämän jutun kuvatekstissä Chilestä, että ”Franciscus ei ole vaihtanut piispoja ja kardinaaleja kandidaattien puutteen vuoksi”. https://www.cooperativa.cl/noticias/pais/iglesia-catolica/experto-en-historia-de-la-iglesia-la-salida-de-errazuriz-va-a-suceder/2018-08-18/094926.html

  6. Häpeästä ei ole ollut havaintoja, kun lasten molestoinnista alettiin metelöidä esim. USA:ssa vuosituhannen vaihteessa. Normaalein katolinen pappi on pitänyt sukupuoli ja/tai romanttista suhdetta naisen kanssa. Useinmiten on syntynyt lapsi, jonka ’alku’ on yleensä tiedossa. Näin oli jo minun lapsuudessani Italiassa. Nämä lapset eivät kohdanneet minkäänlaista hyljintää, päinvastoin, vaan heidän kumppanuutensa oli haluttua. Myös pappien ’vaimoja’ kohdeltiin hyvin.

    Nuoriin poikiin, alle ja päälle kymmenvuotiaisiin, on aina kohdistunut inhottavuuksia ja niitä on meneillään koko ajan, kuten Veronan kuuromykkien koulussa todettu kymmenien vuosien ja satojen lasten hyväksikäyttö, joka ratkaistiin siten, että tekijät siirrettiin Argentiinaan samanlaisiin laitoksiin, jossa he organisoivat paikalliset papiston taipumukset systemaattiseen kuuromykkien poikien raiskauksiin. –

    Miten on mahdolista, että nykyinen paavi ilmaisee hämmästyksensä näisätä mädistä omenista. Minäkin, yli kymmenvuotiaana tiesin papiston harrastuksen, vaikkei minulle oltu mitään kirjallista valitusta asiasta tehty. (Suoraapuhumisen ja totuuden nimessä samaa on ollut ja on meneillään lestadiolaisuudessa. Kumpikin lähettää heitä vastustavat ja vastustajia uskovat, helvettiin. )

    Tämä luonnottomuus on yleistä maailmassa ja siksi useinkaan uskovat ei ole puuttuneet ulkopuolisten asioihin. Corpus permixtum- oppi ikäänkuin saattaa pedofiilit ’pyhään’ yhteyteen ja sitten voidaanhan aina päivittäin tunnustaa ja syödä ja juoda molestointi anteeksi ja palata kasteen armoon. Tämä ei ole pilkkaamista, vaan ote kirkkojen (RKK ja evlut) dogmi-oppi-opetuksesta, vaikkakin kärjistettynä.

  7. Nämä kaikki kauheudet lähtevät latinalaisen kirkon, josta protestantitkin ovat osa, harhoista. Näitä ovat mm. Nikean uskontunnustuksen väärentäminen, kuvitelma Rooman piispan eli paavin ylivallasta, vääristynyt käsitys perisynnistä (Augustinuksen keksintö), ja Neitsyt Marian ”synnitön sikiäminen”.

    Nämä ovat vuosisatojen kuluessa johtaneet valtavaan määrään protestanttisia lahkoja, ja toisaalta hirvittävään rappioon Rooman paavin johtamassa yhteisössä.

  8. ”Minusta tämä ei ole paikka, jossa voidaan sormella osoitella apokalyptisesti, mutta asioista on pakko puhua suoraan. Se on oikein myös katolisessa kirkossa olevia veljiämme ja sisariamme kohtaan.”

    Koetan puhua suoraan, missä on ongelma. Se on katolisessa teologiassa. Katolilaisten olisi hyvä verrata kirkkonsa opetusta apostolien oppiin. Juutalaisilla oli sama ongelma Jeesuksen aikana. Ei kristillisyydellä ole erioikeuksia suhteessa juutalaisuuteen.

    Pitää myös erottaa katolisuus ja katolilaiset. Ne eivät ole sama asia. Arvioin katolista kirkkoa laitoksena, en sen piirissä toimivia seurakuntalaisia. Ihmiset tuomitaan tekojen mukaan, niin katolilaiset kuin ateistit.

    ”Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.”

    Koska apostoli joutuu Kristuksen tuomioistuimen eteen, niin voidaan olettaa katolisten pappien, kardinaalien ja paavien joutuvan tuomittaviksi sen mukaan kuin ovat tehneet hyvää tai pahaa. Niin joudun minäkin tuomiolle. Käsi ylös, kuka ei joudu tuomittavaksi.

    Katolinen oppi eri muunnoksineen on muokannut teologiansa sellaiseksi, ettei hyvä ole hyvää eikä paha pahaa. Katolinen kirkko julistaa ylimielisesti, ettei sellaista syntiä olekaan, jota kirkko ei voi antaa anteeksi. En pysty kuvittelemaan maailmassa parempaa paikkaa pedofiileille kuin minkä katolinen kirkko ja eräät muut uskonnolliset liikkeet heille tarjoavat.

    Katolisen opin mukaan homma menee niin, että kun pedofiili pappi saa synninpäästön, niin taivaspaikka on varmistettu. Sen sijaan pedofiilin uhri joutuu helvettiin, jos ei ole katolisen kirkon jäsen.

    Kauheinta tässä on se, minkä kuvan katolisen kirkon teologia antaa oikeamielisestä Jumalasta. Sen teologialla ei ole mitään tekemistä apostolien opin kanssa.

    On toki totta, että katolista kirkkoa pitää pystyä muuttamaan sisältä päin, mutta realismia on myös todeta, että lähteminen ulos laittomuudesta on selkeä kannanotto laittomuutta vastaan ja ääni uhrien puolesta.

    Kansojen tuomiossa on Raamatun pelastusoppi (Mat.25). Ei Jeesus kysy kirkon jäsenyyttä, kirkon syntien anteeksiantoja, ei kirkon vanhurskauttamisia, vesikasteita, vaan mitä teit lähimmäisille. Oikeamieliset erotellaan väärämielisistä. Oikeamielisen ei tarvitse olla kirkon jäsen, sillä hän voi olla muslimi tai ateisti tai helluntailainen tai katolilainen tai luterilainen. Raamattu antaa vatupassin, jolla voi tarkastella omaa oikeamielisyyttään Jumalan oikeamielisyyteen. Katolinen kirkko on hukannut vatupassinsa, mutta ei se estä katolilaista käytämästä omaa vatupassiaan, omaatuntoa. Tässä on se ero, joka on pidettävä mielessä.

    Suosittelen jokaista, joka haluaa ymmärtää ”katolisen kirkon todellisen aseman” käymään lävitse Katolisen kirkon katekismuksen. Sen luettua ymmärtää, miksi kehitys, joka on alkanut tulla ilmi, on ollut kirkossa väistämätöntä. Kiitos pahuuden ilmitulosta kuuluu sekulaarille maailmalle, joka on päässyt irti katolisuuden ikeestä. Jos maailma olisi alistettu katolisen kirkon vallan alle, mikään ei muuttuisi, vaan pimeys saisi rauhassa jatkaa toimintaansa paavin suojeluksessa. Kun vasta selkä seinää vasten pyydetään anteeksi, niin mistä se kertoo? Nykyinen paavi on tehnyt parhaansa suojellakseen pedofiileja, kuten edellinenkin paavi. Peräännytään vasta, kun paine pakottaa perääntymään. Samaa metodia käyttivät suomalaiset hemohes hiihtäjät.

  9. Pahinta tässä kaikessa on se mikä on vasta tulossa , tai alullaan. Yleinen mielipide niputtaa kaikki uskovaiset saman sateenvarjon alle. Se ei osaa erotella katollisia, protestantteja, eikä vapaitakaan suuntia toisistaan. Tämä kehitys luo pohjaa kielteiseen asenteeseen ja alkaa yhä voimakkaammin vaikeuttaa kaikkea kristillistä toimintaa.

    • Eikös niillä kaikilla ole sentään sama Jumala? Jumala joka voisi puuttua asioihin,mutta jostain kumman syystä ei vain puutu…

Raunu Jukka
Raunu Jukka
Kirjoittaja on pappi, joka on väitellyt Latinalaisen Amerikan katolisesta teologiasta.