Tällä viikolla näyttää somessa puhututtavan paastoaika. Mistä kaikesta voidaan paastota? Varmaa on, että paastoajilla on paastoaikaan mitä moninaisimpia reseptejä. Kirkollisesti kannatettu ekopaasto vihjaa kuvakielellä kasvisravintoon, ilmeisesti ekologisen jalanjäljen vuoksi myös luomutuotannon suosimiseen. Hyvä asia sinänsä. Hyviä ovat myös joidenkin levittämät ruokavinkit, kaalisoppa muiden muassa, joka sopii myös laihdutusta hakeville paastoajille. Jos somepaasto puraisee ruoan spesialisteja, miten ihmeessä ilman vinkkejä mielikuvitukseton paastoaja löytää neuvoja ja vertaistukea?! (Vitsi vitsi.)
Kun laskiaiskarnevaali on tarkoittanut lihan juhlaa, klassinen kristillinen paastoaika pyrkii lihan vähentämiseen. Paaston merkitys ruokapaastona käy ongelmalliseksi yhdessä kohdin: miten vegaani tai vegetaristi voi toteuttaa ruokapaastoa? Lihaanhan hän ei muutenkaan koske. Ei juuri maitotuotteisiinkaan. Onko hänen valintansa sitten oltava Tofusta luopuminen, koska se muistuttaa juustoa, vaikka onkin kasvisperäinen soijatuote? Kysymys on triviaali, mutta esitän sen tahallani kärjistääkseni paaston kyseenalaisuutta ruokapaastona. Kaikista kirkollisista perinteistä huolimatta en näe kristillisyyden, Jeesuksen opetusten seuraamisen, edellyttävän nykyään niin muodikasta paastoinnostusta.
Oikeastaan puheen pauhu paaston tavoista on Jeesuksen Vuorisaarnan mukaan tarpeetonta, ellei suorastaan väärin (Mtt. 6:16-18). Jeesuksen opettama paastoaminen ei näyttäydy ulkopuolisille erityisenä hurskaana tekona! Se on uskovan ja Jumalan välinen asia, salassa pidettävä hengellinen prosessi. Se ei näy ulkopuoliselle kieltäymyksen merkein. Päin vastoin: paastoaja on lähimmäisilleen mitä normaalein ellei suorastaan paastoamattoman näköinen tai paastoamattomalta kuulostavin!
”Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Mtt. 6:17-18).
Itse rinnastan paastoajan sisäisen hengellisen tutkistelun ”etsikkoaikaan”. Jeesus paastosi erämaassa keskustellen Kiusaajan kanssa. Kukaan ihminen ei jakanut hänen paastoelämäänsä, ruokiaan ja tapojaan. Vasta paastottuaan yksin Kiusaajansa kanssa (omat inhimilliset mielihalut ja tarpeet, elämisen tavoitteet), hän tuli ihmisten ilmoille, sai kasteen ja alkoi elämäntyönsä Jumalan ja lähimmäisen rakkauden todistajana. Kun hän kiteytti opetuksensa pienoisevankeliumin muotoon, hän ei kehottanut ketään jättämään lähimmäistä enempää kuin itseään ruokkimatta. Päinvastoin. Tosi paikan tullen hän itse ruokki nälkää kokevan kansanjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Sen jälkeen hän vasta itse vetäytyi rukoilemaan vuorelle. (Mk. 6:30-46). Hän tinki omasta levon tarpeestaan, koska sääli nälkäisiä ihmisiä, jotka ruoan lisäksi olivat janonneet hänen opetustaan rakastavasta Jumalasta.
Paastoaikaan paastoa harjoittavan kristityn, ruokalista, menu, olisi tämän mukaan ennen kaikkea Jumalan sanan tutkistelu ja rukouselämän vaaliminen. Ei ravintoainekysymyksiä! Ei muotitrendejä. Ei katolisen ja ortodoksisen kirkon paastokäytäntöjä. Käskikö Jeesus opetuslapsiaan olemaan kiirastorstaina syömättä? Ei. He söivät ja joivat, mistä ehtoollisen viettomme kumpuaa. Ei hän käskenyt ketään paastoon kuolinpäivänään. Surevalta menee ruokahalu luonnostaan, tiedän kokemuksesta. Mitä Pietari teki kieltäessään Jeesuksen? Tuskin näki nälkää. Varmaankin naiset ristin juurella Pitkänä Perjantaina olivat ilman ruokahalua. Onko kuitenkaan Jeesuksen muiston kunnioittamista hänen opettamallaan tavalla, että kehittelemme erilaisia paastomuotoja ennen Ylösnousemuksen juhlaa, Pääsiäistä!
Psykologisesti ihmisen mieli kaipaa vaihtelua. Astevaihtelu nälästä ylenpalttisuuteen (Tuhkakeskiviikon startti ja Pääsiäisaamun syömisen juhla) on ehkä uskovalle ihmiselle dramaattisesti tärkeää. On koettava askeesia ollakseen valmis arvostamaan askeetitonta elämää. Mielestäni tämä skaala on kuitenkin tarpeeton uskossaelämisen jokapäiväisen jumalanpalveluksen kannalta. Jokapäiväinen jumalanpalvelus saa sisältönsä suhteesta Jumalaan, ei ruokaresepteistä. Se mistä ihmisen on hengellisesti viisasta paastota, on halu näyttäytyä toisille ihmisille erilaisissa valoissa. Kun Jumala valaisee rakennuksen, ihmisen, sitä valoa ei kannata peittää. On nöyrää viisautta uskoa, että Jumala itse valaisee meidät armostaan. Ei mistään ansiosta. Emme me itse omaa valoamme edes näe. Jos olemme valaistu talo, Jumala ihmisessä, lähimmäinen sen ehkä aavistaa – rakkaudesta häntä kohtaan!
Pelastusarmeijan ruokajonossa lähimmäisenrakkauden kokee ruuan saamisena. Niin myös paastoaikana. Kehtaako nälän ja rakkaudettomuuden edessä kertoa omista paaston ruokavalioistaan? En kehtaa.
Mikkola
” Tarja, mistä tiedät, että kuolema vapauttaa ”
Kyllä kuolema vapauttaa materiasta, sitä on julistettu, todennäköisesti juuri siksi, koska Egyptissä omaisuutta koottiin vainajan mukaan, joskus jopa ylenmäärin, kuten Tutankhamonin hautalöytö osoitti. Egyptiläisillä oli todella vahva usko kuolemanjälkeiseen ja siellä uskottiin tarvittavan myös tavaroita, jotka oli hankittu ja haluttiin ottaa mukaan seuraavaan vaiheeseen.
Nyt he nousevat, tai nostetaan ylös haudoista ja tavarat tietysti kertovat mielenkiintoisesti muinaisesta elämästä, näitä voimme katsella museoissa, kuten myös ruumiita, joille kehitellään uusi tarinoita tavaroiden ja kirjoitusten perusteella. Oliko tämä hyvä ihminen vai paha ihminen. Eliittiin kuuluva vai köyhä. Eräänlainen kuolemattomuus on saavutettu. Heidät muistetaan.
Suurin osa meistä taviksista, kuten myös Egyptin tavallinen väki, muistetaan vain massana, johonkin aikakauteen, tapahtumaan, valtioon, tai johtohahmoon liittyen, mutta ei yksilöinä.
Nyt tietysti, kaikki mitä kirjoitamme tänne pilvipalveluun, jää sinne ikuisesti ja muodostavat meistä kuvan, jota tulevaiset joko kunnioittavat tai tuomitsevat. JOkainen voi siis päättää minkälaisen kuvan itsestään jättää.
Kuoleman-raja- kokemuksista olen toki lukenut, ja itsellänikin on eräänlainen kokemus ilman ruumista liikkumisesta koko elämä taaksepäin, mutta siinä vaiheessa kun putosin kohtuun takaisin, heräsin harmikseni, vaikka olisin halunnut nähdä mitä olin sitä ennen. Kohdussa oli muuten vaaleanpunaista, ei siis pimeää.
Voin kokemuksen pohjalta kumota lauseen siitä, kunka vastasyntynyt tulee pimeydestä valoon. Siellä ei ollut pimeää.
Materiasta (sen ”kahleista”) kuolema toki vapauttaa. Vapauttaako tietoisuudesta, ahdistuksesta ym. on toinen asia. Kuolemanrajakokemukset ovat kovin kiisteltyjä – miten niitä pitäisi ”oikeaoppisesti” tulkita tai ymmärtää. Kuitenkin ne antavat viitteitä siitä, että kaikki ei pääty aivan hetkessä.
Loppuuko tietoinen olemassaolo, ja jos, niin missä vaiheessa, on kysymys, johon tiede ei vielä liene antanut vastausta. Uskomuksia puoleen ja toiseen tai spekulaatioita. Ei ole sanottu, että kuolkema meidät vapauttaisi muusta kuin materiaalisuudesta. Usko materiaalisuuden ”kaikkivoipaiseen selitykseen” kuolemanrajakokemusten valossa epäilemättä joutuu haasteeseen.
Tuo vastasyntyneen tuleminen pimeidestä valoon ymmärrättäneen symbolistisesti. Valoahan kohdussa toki on ulkoilmaa vähemmän. Todellisuudessahan kohdussa elävä lapsenalku jo kuulee, aistii ja kokee asioita. Kokemus valosta voi suntyä pimeässäkin.
Näkisin, että vapahtaja on vain vanhakantainen muoto vapauttajasta. Siis sama asia. Eikö Jeesus olekin nimenomaan vapauttaja, monenlaisista kahleista? Mielestäni se kertoo selkeämmin asian kuin pelastaja, joka on kuvaannollisempi sana. Hukkuva pelastetaan, mutta hukkuvakin on tässä tapauksessa lähinnä vertauskuva.
Heprean sana Yeshuah on suomeksi pelastus, josta on ilmeisesti tehty persoona Jeesus.
Sana tulee ihmiseksi, kun sanasta tehdään ihminen. Sanasta pelastus on tehty ihminen.
Jos annat lapselle nimeksi usko, tai toivo, silloin nuokin sanat tulevat ihmisiksi.
Ihminen yksikkö on myös kolmiyhteinen, minä, sinä ja hän.
Itselleen jokainen on minä. Suhteessa toiseen ihmiseen hänestä tulee sinä, kun toinen kysyy, ” mitä sinulle kuuluu” . Olen sinä, olematta kysyjä kuitenkaan.
Kun kaksi tai kolme ihmistä keskustelevat minusta mutta en itse ole paikalla, he puhuvat minusta joko nimellä, tai sanalla hän.
Silloin olen myös hän, joka on hengessä mukana, vaikka ei ole paikalla.
”Missä kaksi tai kolme kokoontuvat minun niemessäni, siellä minä olen heidän keskellään. ”
Voin siis olla minä, sinä ja hän.