Öykkäripolitiikan ja kansankiihotuksen karmea välitilinpäätös!

Kirjoitin viime vuoden puolella USA:n presidentinvaaleja ennakoivan kirjoituksen sekä toisen fakenews-ilmiöstä. Ne olivat varovaista arviota menneestä ja hitusen myös tulevasta. En halunnut niissä voimakkaasti leimata Donald Trumpia (jäljempänä Trump), mutta 6.-7.1. tapahtumien jälkeen en voi enää turhaan pehmennellä kannanottoja.

Noiden tapahtumien pitempänä taustana on varmasti yhteiskunnallisia kysymyksiä, mutta muutoin nuo tapahtumat nousevat suoraan Trumpin edustamasta ja johtamasta öykkäripoliitikasta ja siihen liittyvästä kansankiihotuksesta. Tämä ei tietysti ole aivan koko totuus Trumpin ja hänen hallintonsa toiminnasta eli jotakin hyvää he saivat myös aikaan. Varsinkin vaalit ja niiden jälkeinen aika ja osin koko kausi voidaan kuitenkin arvioida tuollaisella tavalla.

Alun perin Trumpin nousu republikaanien ehdokkaaksi tuntui absurdilta eivätkä puolueen ihmiset olleet siitä innostuneita. Kauden aikana puolueen väki kuitenkin kallistui hänen taakseen ja Trumpin toiminta masinoi politiikan taakse sekalaisen joukon myös äärioikeiston väkeä.  Trumpin kannattajien uskonnollisesta puolesta kirjoitin aikaisemmissa blogiteksteissä ja TT Veli-Matti Kärkkäinen kirjoitti asiasta varsin perusteellisen kirjoituksen. (korjaus 7.1. klo 20:12: ei ollut Jarmo Tarkki kuten aluksi kirjoitin ja muistin vaan Veli-Matti Kärkkäinen, linkki kirjoitukseen alla kommenttina).

Presidentinvaalien aikana ja varsinkin niiden jälkeen paljastui se, mitä uumoiltiin mutta mihin ei haluttu uskoa: Trump julistaa itsensä voittajaksi ja edelleen presidentiksi tosiasioista riippumatta. Lisäksi hän ja hänen uskollisimmat kannattajat lietsovat asiaa erilaisten väitteiden ja salaliittoteorioiden kautta. Osa niitä esille nostaneista varmaan myös uskoi niihin – mikä tietysti tuntuu ulkopuolelta katsottuna uskomattomalta. Mitä lähemmäs vallanvaihdos tuli sitä sitkeämmin ja voimakkaammin Trump takertui valtaan ja kannusti kannattajiaan samaan.

Ehkä vaikein asia on hahmottaa, millainen ihminen Trump lopulta on. Onko hän todella niin julkea, härski ja kova, että tietoisesti haluaa pitää itsensä ja perhepiirinsä sekä kannattajansa vallassa – vaikka hävisi vaalit? Vai onko hän niin yksinkertainen, että uskoo itsekin siihen, mitä puhuu kannattajiensa kanssa? Jälkimmäiseen on vaikea uskoa. Jäljelle jäisi karmea kuva maailman mahtavimman maan johtajaksi päässeestä, joka keinoja kaihtamatta toimii omaksi ja lähipiirinsä eduksi. Onneksi poliittinen järjestelmä ja tiedonvälitys toimivat aikeen estämisessä!

Trumpin politiikka on syventänyt Yhdysvaltojen yhteiskunnan kahtiajakautumista sekä luonut maaperää ongelmille, jotka pahetessaan voivat johtaa vaikka mihin. Siitä pieni vaikkakin vakava esimerkki olivat Capitol-kukkulan tapahtumat.

Toivottavasti selkeä lopputulema Trumpin aikaisempaan historiaan viitaten on: Mr. Trump, You have been fired! Lienee kuitenkin niin, että Trumpin ”klaani” pyrkii jatkamaan politiikassa USA:ssa. Se, miten se onnistuu, on republikaanisen puolueen tai jonkin muun puolueen ja maan äänestäjien käsissä.

Tämä on hyvin pikainen purkaus ja pika-analyysi uutisten seurannan jälkeen ja asioiden ollesa vielä täysin meneillään. Tärkeää on muiden muassa se, että kongressi julisti Bidenin vaalien voittajaksi ja tulevaksi presidentiksi.

Toivo Loikkanen (kommenttikentässä linkkejä asiaa sivuaviin kirjoituksiini)

 

 

  1. Trumpin puolella seisovat PS-puolueen militantit ovat kunnallisvaaleja alustaen jo liikkeellä. Tälläkin palstalla: https://www.kotimaa.fi/blogit/onko-amen-seksistinen-sana/#comments.

    Harmi, että tämä puolue saa tällä palstalla ilmaista mainostilaa. Varsinkin, kun kyseiseen blogiin liittyy toista puoluetta edustavaan ihmiseen kohdennettu henkilökohtainen hyökkäys.

    Ihmettelen todella K24:n valitsemaa linjaa ja epäilen, onko tämä journalististen sääntöjen mukaista.

    Mutta tarkistan asian ja palataan asiaan, jos aihetta ilmenee.

  2. Tässä maailmassa tulee aina olemaan hitlereitä. Voimme vaikuttaa siihen, saavatko uudet hitlerit seuraajia. Soveltaen sopii Trumppiin ja tuleviin trumppeihin.

    Kristityn nyt ainakin pitäisi olla helppo sanoa, että maailmassa on jotain tärkeämpää kuin seuraavat neljä vuotta. Siitähän tässä myös on kyse.

  3. Mie en hötkyilis suuntaan enkä toiseen, ennenkuin presidentti Trumpin valtakausi virallisesti päättyy. Se tapahtuu 20. tammikuuta, ja sen jälkeen hän ei enää voi olla presidentti. Nyt hän vielä on presidentti, Biden ei ole, Biden on valittu seuraaja, tai seuraava presidentti.

    Julkisen median ja kaikkien someperässähiihtajien mielestä Trumpin olisi jo pitänyt siirtyä syrjään ja antaa valta uudelle presidentille, vaikka virallinen valtakausi ei ole vielä päättynyt. Tätä minä en ymmärrä.

    Eri asia on sitten se, jos säännöt muuttuvat ja uusi sääntö tulee olemaan, että enemmistö voi pullauttaa presidentin vallasta, ja siirtää oman tilalle kesken presidentille asetetun valtakauden, mutta siinä tapauksessa kai vaadittaisiin perustuslaki uudistus ensin.

    Uskontoja ei kannata sotkea tähän ollenkaan ja vasta tulevaisuus näyttää, onko tällä tohinalla jotakin yleistä merkitystä ja mitä se meille kertoo meistä itsestämme.
    Uskovaiset jotka itse ovat kaiken valehtelun ja ihmismielen manipuloinnin mestareita valheillaan, ei ainakaan pitäisi ketään nimitellä valhettelijaksi.

    • ”Uskovaiset jotka itse ovat kaiken valehtelun ja ihmismielen manipuloinnin mestareita valheillaan, ei ainakaan pitäisi ketään nimitellä valhettelijaksi.” En ota tässä kantaa uskonnon nimissä tapahtuvaan valehteluun ja manipulointiin. Sen sijaan kysyn, eivätkö juuri valehtelijat tunnista kaltaisensa. Eikö juuri heillä ole paras pätevyys osoittaa joku valehtelijaksi?

    • ”Uskontoja ei kannata sotkea tähän ollenkaan…” – Siellä USA:ssa Trumpin kannattajat tai ainakin osa heistä sotki vahvasti uskonnon tai tietyn sortin kristillisyyden ja politiikan. Trump itse liehitteli äärikonservatiivisia ja muita vastaavia kristillisiä piirejä. Hänestä tehtiin jonkinlainen Messias-hahmo, jonka omilla tekemisillä ei ollut kannattajien kultissa mitään tekemistä vaan he nostivat Trumpin jalustalle. Tätä on esiintynyt lievemmissä muodoissa myös Suomen joissakin kristillisissä piireissä.

    • Tuossa on mukana laaja joukko erilaisia protestanttisia seurakuntia, mutta ei varsinaisesti kirkkoa. Esimerkiksi tällaista kuin ”Polish National Catholic Church” ei ole olemassakaan katolisessa maailmassa. Kiva kuitenkin huomata, että Suomen evankelisluterilainen papisto jaksaa edelleen olla äärikansallismielistä ja poliittista, jopa itse uskon ylikin. Se on erittäin hyvä ja julkisesti ilmeinen syy jättää koko kyseinen seurakunta elämään omiin harhoihinsa.

    • Markku Stenholm: En ymmärrä kommenttiasi koskien kirkkomme papistoa. Ainakin itse yritän monen muun lailla toimia äärikansallissuusmielisyyttä vastaan ja maltillisen politiikan sekä erilaisia ihmisiä kokoavan kirkon puolesta.

    • Huoli jää kuitenkin siitä, miten äärimmilleen pettynyt Trump yllyttää kannattajiaan jatkamaan toimia hallintoa vastaan tai miten Trumpin kannattajien ääriaines toimii omin päin. Täysin käsittämätöntä ja vastuutonta toimintaa presidentin virkaan valitulta. Hän on todellakin narsismiin sairastunut ja oman vallan juovuttama.

    • Esimakua ääriainesten toiminnasta nähtiin Washingtonin lentokentällä, kun senaattori Graham oli lähdössä lennolle kotia kohti: Trumpin kannattajat ölisivät petturiksi, ja video Der Spiegelin sivuilla näyttää, kuinka jotkut yrittävät käydä kiinni senaattoriin, jolla on suojanaan neljä poliisia.

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.