Ottaa päähän päiväpäivältä yhä enemmän. Mitä pitenpään olen päässyt tutustumaan Pirkkalan riparin käytäntöihin, sitä enemmän alkaa pänniä. Miksi ihmeessä nämä syteemit ei ole levinneet kirkossamme laajemmalle. Rippikoulusta puhutaan kirkon lippulaivana. Silti on aivan yleinen tieto, ettei nuoria kirkossa konfirmaation jälkeen näy. Tätä tilannetta pidetään monin paikoin täysin itsestäänselvyytenä.
Palveltuani vuosikymmet verohallinnossa, ni en voi kuin ihmetellä tätä verovarojen tuhlausta. Pidetään hienot riparit ja satsataan niihin paljon rahaa ja voimavaroja. Riparia pidetään jonkilaisena itsetarkoituksena. Ei edes tavoitella sitä mahdollisuutta, että nuoret jäisivät toiminnan pariin leirin jälkeen. Toimintahan ei näinollen tuota yhtään mitään.
Mikäli verohallinnossa toteutettaisiin yhtä massiivinen projekti ja käytettäisiin siihen vastaavat voimavarat. Tietäen samalla että mitään tulosta ei olisi odotettavissa, niin mitähän siitä seuraisi ? Rakkaassa kirkossamme kuitenkin tehdään vuosi toisensa jälkeen juuri näin. Eikä kukaan tunnu reagoivan mitenkään.
Katsellen toimivaa syteemiä nytkin täällä leirillä. Nuorista on kasvanut muutamia upeita apuohjaajia, jotka ottavat vastuuta tosissaan. He pitävät ison osan oppituuneistamme. Taitavia isosiakin on iso joukko mukana. Näin meille ohjaajille jää paljon aikaa henkilökohtaisten kontaktien luomiseen riparilaisten kanssa. Näiden syntyneiden yhteyksien pohjalta nuorisotoimintaa on luontevaa ja helppoa jatkaa. Pirkkalassa on melkeinpä itsestään selvää, että riparin jälkeen ollaan seurakuntanuorissa. Siksi suren tippa linsissä sitä valtavaa tuhlausta, mitä kirkossamme on meneillään. Harmittaa, kun kirkossa annetaan nuorten valua, kuin hiekka sormien välistä. Toisin toimien he olisivat valtava rikkaus kirkkomme tulevaisuudelle.
Ei pidä nähdä mörköjä siellä, missä niitä ei ole. Kirkollamme olisi paljonkin opittavaa nimenomaan rippikoulutyöltä. Lähdetään alhaalta, ruohonjuuritasolta. Kuunnellen. Ei valmiita kysymyksiä ja vastauksia. Liikutaan siellä missä väki on, kansan parissa. Ulos virastoista. Tehdään yhdessä matkaa. Sananmukaisesti. Esim. tein nuorten kanssa yli sata ulkomaan matkaa. Pääsi lähelle. Enkä suinkaan ole ainoa. On uudistuttava, Semper reformanda. Ei mikään ole niin palkitsevaa kuin nuorisotyö. Ihmisen parasta aikaa.
Mielestäni tämä se vasta parasta aikaa on. En vaihtaisi nuorten kanssa mistään hinnasta. Nuorisotyö on kyllää palkitsevaa. siitä ei pääse mihinkään. Tämä ei tunnu edes työltä. On suuri ilo kun saa olla jakamassa heille elämän eväitä.
Nuorena nelikymppisenä aloin jo ihmetellä tuota kirkon touhua.Katselin joskus päiväkerholaista, joka kiipesi ensi kerran seurakuntatalon kynnyksen yli hyvin tarmokkaasti. Sitten kasvun mukaan lapsityöhön ja rippikouluun. Kiipesivät nuo lapsikullat näin, ikääkuin tikkaita ylös. Sitten puolat loppuvatkin ihan yllättäen. Seuraavat puolat vasta kymmenien vuosien päästä.Tuosta ajasta lähtien on tämä asia kiusannut mieltäni. Miksi kirkko kiinnittää niin paljon huomiota vain rippikoulun toteuttamiseen. Nyt täällä Pirkkalan leirillä olen päässyt näkemään miten ripari aivan yksinkertaisin menetelmin voidaan niveltää nuorisotyön toteutukseen. Tämä ”nivel”minua nimenomaan tässä kiinnostaa. Kuultuani ja luettuani tästä systeemistä en päässyt oikein perille mistä on kyse. Nyt kun olen tämän systeemin sisällä, niin näen juuri tuon” nivelen” hienouden.
Ihettelen vain sitä miksi sitä en ole aiemmin tajunnut.Joten ymmärrän hyvin senkin, ettei tätä oivalla herkästi kaikki.
Kyse on kuitenkin koko kirkon tulevaisuudesta. Eikä ainoastaa nuorisotyöstä.
Minä arvostan sellaisia blogeja ja blogisteja, jotka puhuvat totta. Joku arvostaa räväkkyyttä ja yleistämistä. Joku toinen kenties mitäänsanomatonta asiallisuutta. Minä arvostan sellaisia blogeja, joissa ei revitellä suurin sanoin ja blogisteja, jotka eivät esitä keksineensä pyörän.
Eikös suurin kirkosta eronneiden joukko ole noin 25-30 vuotiaita? Jostain olen lukenut. Suhteellisen nuoria kuitenkin.
Kuulin radiosta erään kirkkohallituksen, siis kirkkohallituksen, työntekijän näkemyksen tästä aiheesta. Eli rippikoulu kiinnostaa nuoria, mutta sitten he katoavat, koska eivät koe enää saavansa siitä mitään myöhemmin isois- jne toiminnan jälkeen. Mitään hiukan vanhemmille suunnattua toimintaa ei yleensä ole. Kiitettävästi lapsiperheet huomioidaan, mutta ei esim. sinkkuja jne.
Kyseinen kirkkohallituksen työntekijä hoitaa seurakuntiemme tietojärjestelmää maanlaajuisesti. Eräässä seurakunnassa hän kysyi tilastoa ko. seurakunnan noin 25-30 vuotiaista jäsenistä ja mitä toimintaa heille on tarjolla. Hänelle kerrottiin, että mitään sellaista tilastoa ei ole. Eikä ollut tietoa, paljonko siihen ikäluokkaan kuuluvia yleensä on, mutta jos on, mitään toimintaa ei ole. No kun tietojärjestelmää tutkittiin, niin olihan heitä. Tässä tapauksessa taisi vain tekniikka pettää. Näin ei tietty ole kaikkialla, mutta jotain se tuntuu kertovan systeemistä.
Tavallaan oli surkuhupaisaa kuulla ko kirkkohallituksen jäsenen sanovan mielipiteenään, että koko Suomen ev.lut. kirkon järjestelmä kaipaa remonttia. Liekö huumorimielessä mainitsi, että kirkkomme 22.000 työntekijästä voisi irtisanoa suurimman osan, hänet itsensä mukaan lukien ja jättää ne 8% henkilökunnasta, jotka kirkkokansan parissa todella puurtavat.
Kyllä tällainen näkemys ynnä yleensä ihmisten kommentteja seuratessa kipeästi tulee mieleen, että kirkkolaiva tarvitsisi pikaisesti uutta elävää kurssia seurakuntalaisten pariin, niitä välinpitämättömiä ja turhautuneita, kenties sen takia eronneita etsimään ja erityisesti nuorten aikuisten joukkoon.
Kiitos Tarja rohkaisusta.
Miksiköhän on tyypillistä, että aina löytyy joku pappi, joka tahtoo torbedoida tärkeitä uudistuksia.
Monet työtekijät ovat täysin uupuneita ja heitä ei saisi laittaa rippikoulua pitämään missään tapauksessa. Tämä on rankkaa hommaan meillekkin , jotka tästä tykätään. Saatikka niille, jotka eivät enää millään jakasaisi. Nuoret huomaavat kiinnostuksen puutteen kymmenessä sekunnissa. He kokevat sen niin, ettei heitä oikeasti seurakunnassa kaivata.
Olen pahoillani, jos olen antanut vaikutelman torpedoimisesta. Siitä ei ole kysymys. Uskon, että kaikki blogin lukijat iloitsevat vilpittömästi siitä, että Pirkkalan seurakunnassa on onnistuttu vaikeiden haasteiden kanssa.
Tarkoitus oli kuitenkin ystävällisesti todeta, ettei yleiskatsaus kirkon nuorisotyön ja nuorten aikuisten toimintaan ole ihan noin mustavalkoinen. Pirkkalan lähistölläkin on seurakuntia, joissa on paljon esikuvallista ja onnistunutta. Lempäälän vapaaehtoistyö, Kangasalan nuorisotyö, Pälkäneen maallikkoaktiivisuus, kylätoiminta ja jumalanpalveluselämä, Tampereen Harjun gospeltoiminta noin päällimmäisinä esimerkkeinä.
Olin 19 vuotias, kun silloisessa seurakunnassani alkoi Lähimmäisten piiri. Se innosti minua – saa tehdä jotain hyvää lähimmäisille. Oli mukavia kokoontumisia. En ollenkaan noteerannut, että keski-ikä, jos minua ei otettu huomioon, oli jotain 60 ja 80 väliltä. Sitten kokoukseen tuli pappi, katsoi minua ja sanoi minun olevan väärässä paikassa, katsoi uudelleen ja arveli minun olevan myös vähän liian vanha nuorten iltoihin. Siihen jäi seurakuntatouhu, lukuun ottamatta omia häitä, kahta kastetta, ystävien häitä, satunnaisia messussa käyntejä ja hautaan siunaamisia, vuosiksi. Nuoruudesta on nyt jo aikaa vierähtänyt, mutta vieläkään ei, harvoja parisuhdekursseja lukuun ottamatta, seurakunnissa ole mitään varsinaista toimintaa messujen lisäksi nuorille ja keski-ikäisille kirkollisveronsa tunnollisesti maksaville.
Tutustuin Sefidissä seurakuntaan, jonka messu pullisteli nuoria-aikuisia. Heissä näkyi selkeä innostus ja aktiivisuus. Se seurakunta toimi niin, että työntekijät mahdollitivat porukoille toimintamahdollisuuksia ympäröivässä yhteiskunnassa. Sieltä löytyi tiimejä joka lähtöön. Sen jälkeen olen katsellut harmissani tätä rakkaan kirkkomme työtekijäkeskeistä touhuilua.Tämä Pirkkalan malli antaisi tosi hyvät lähtökohdat jollekkin vastaavalle. Nuoret kaipaavat aktiviteettejä ja yhteiskuntamme hätää he voisivat olla monin tavoin lievittämässä.
En kyllä ymmärrä, mikä tuossa Pirkkalassa on uutta ja ihmeellistä. Vastaavaa toimintaa ja vielä monipuolisempaakin toimintaa on useissa Suomen seurakunnissa. Pyrittävä vain jatkuvasti kehittymään ja uudistumaan.
Se, että rippikoulun jälkeen järjestettäisiin nuorille aikuisille toimintaa: parisuhdekahvila, kasvatukseen apua-iltoja, sinkkuiltoja, vauva tulee taloon-iltoja jne.. vaatisi aivan uutta asennoitumista ja miettimistä, vaihtoehtojen pähkäilyä, vapaaehtoisten rekrytoimista avuksi – eli yksinkertaisesti sanottuna TYÖTÄ, joka on erilaista ja vaatii erilailla seurakuntalaisten luokse tuloa. Esim. Nälkäpäiväkeräyksiin on ollut helppo saada nuoria kerääjiä, kun on yhden illan omistanut puheluille. Uskon henkilökohtaisen lähestymisen voimaan.
Kaikkea ei voi saada kerralla. Eikä tarvitse edes haaveilla sellaisesta.
Nuorisotyötä voi vuosi vuodelta kehittää tämän kaltaiseen suuntaan.
Työntekijät jakavat ihan aidosti vastuuta ja valtaa nuorille.Heistä kasvaa muutamassa vuodessa toiminnan runko. Silloin nuoristyöntekijöiden vaihtuminen ei romahduta toimintaa. Toimintakuttuuri on suurelta osin vapaaehtoisten nuorten käsissä.
Heistä kasvaa aktiivisia vaikuttajia ja toimijoita.
Täällä riparin jälkeen ei pidetä toinnassa mitään taukoa. Heti lähdetään mukaan torstaisin ja sunnuntaisin oleviin nuorten iltoihin. Viikottainen toiminta pitää nuoret mukana.
Ei kannata repäistä heti liian suurta kakkupalaa.Toimintamalli ei tarkoita lisää työtä työntekijöille. Vaan päinvastoin suurta helpotusta. Kunhan riittävä porukka alkaa olla kasassa. Siihen menee kyllä muutama vuosi aikaa.
Kaimapoika, miksi puolustuskannalla? Jos joku sanoo, että Pirkkalassa asiat ovat hyvin, ei hän sano, etteivät asiat ole missään muualla hyvin. Pirkkalassa on monelle asialle hyvät perinteet, joista on hyvien työntekijöiden helppo jatkaa. Kaikkialla asiat eivät ole näin hyvin.
Meinasin sanoa jotain tuosta Pohjois-Karjalan pohjoisimmasta seurakunnasta, mutta sitten muistin, ettei se itseruoskintakaan ole kovin luterilaista…
En puolustele. Haluan vainntodeta, että asiat yleensä ovat paremmin kuin kuvitellaan. En ole vain koskaan aikaisemmin kuullut Pirkkalasta mitään.
On tietysti valitettavaa, että jos rippikoulu imee kaikki voimat eikä sitten nuorosotyöhön riitä enää resursseja. Isokoulukin on tietysti osa nuorisotyötä eikä kaikki isokouluunn tulevat välttämättä halua isoiksi.
Tuo on yksi, iso ongelma, jos ei rippikoulun jälkeen ole muuta tarjota kuin isoskoulutus.
Eikö aikuisten ja täysivaltaisten seurakuntalaisten tulisi olla itse toimimassa eikä vain ottamassa vastaan muiden tarjoamaa? Myönnän tämän ns ’hurskaaksi toiveeksi’, mutta hurskaaksi kuitenkin.
Näinhän sen pitäisi olla. Subjekti, ei objekti.
En ole keksinyt näitä Pirkkalan menetelmiä. Niiden takana on Arto Köykkä. Vuosia olen pohtinut näitä kysymyksiä, joita nimitätte hurskaikisi toiveiksi. Näissä po. menetelmissä on niihin oiva ratkaisu.
Rippikoululaisista voi kasvattaa juuri ne toimivat seurakuntalaiset.
Silloin nämä nuoret tuntevat oman seurakuntansa tavat toimia ja työntekijät tuntevat heidät. Tällöin voidaan välttää niitä ristiriitoja, joita voi syntyä, kun ulkopuolinen vapaaehtoinen tulee tontille.