Sopivassa tilanteessa olen esittänyt kysymyksen: ” haluatko tulla uskoon”. Silloin kun koen että Jumala on tätä ihmistä puhutellut jo. Vastaus on ollut välillä myönteinen ja selvä. Eräskin sanoi, että oli sitä varten tullut. Joten jos en olisi tuota kutsua esittänyt tämä olisi lähtenyt pettyneenä pois.
Itse tulin uskoon telttakokouksessa, jossa pappi toivotti hyvää yötä ja kauniita unia. Jos on hyvä omatunto niin niitä näkee. Jollei ole niin voi jäädä jotta saa hyvän omantunnon. Niinpä jäin.
Olen huomannut että ihmiset kaipaavat kutsua joka selkeästi esitetään ja otetaan vastaan. Monet ovat niin viraantuneet uskon asioista, että eivät osaa hyödyntää niitä asioita, joita Kristillinen usko tarjoaa. Ajatellen ettei ne hänelle kuulu. Siksi näen, että kutsu kuuluu tehdä, jotta kuulijat uskaltavat
ottaa sen askeleen. Kaikki sitä ei kuitenkaan tee, emmekä tiedä miksi. Uskon että Pyhä Henki on tehnyt työn kuulijan sydämessä ja kuulija tekee siksi tietoisen ratkaisun ja ottaa pelastuksen vastaan.
Näin hän ojentautuu selkeästi omistamaan uskon koko rikkauden. Tiedostaen että Jumalan suuret lahjat kuuluvat myös hänelle. Jolloin hän myös voi ottaa ne käyttöönsä ja aloittaa hengellisen kasvun. Jollei selkeää ratkaisua ole koskaan tehnyt ja siksi jää uskon elämässä ulkopuoliseksi, niin onhan se suuri vahinko.
Joku toinen taas on saanut lapsesta asti kasvaa sisälle uskoon ja hänelle oma usko on itsestäänselvyys, eikä tarvitse mitään henkilökohtaista ratkaisua. Käsitän tuon uskon ratkaisun välineellisenä asiana, joka on monelle välttämätön. Ei siksi että pelastuminen olisi siitä kiinni että ratkaisun tekee , vaan siitä että tiedostaa mitä oma hengellinen elämä käytännössä on. Eli tuntee syntinsä ja omistaa armon yhä uudelleen. Eikä kyllästy siihen, että tarvitsee armoa joka päivä ja siksi ryhtyykin hyväksymään omia syntejään. Jolloin kadottaa hyvän omantunnon ja samalla sen ehdottoman tärkeän eli ensi rakkauden Jeesukseen.
Joku voi tietysti kuvitella pelastuvansa siksi että on tehnyt ratkaisun ja tullut ns. uskoon. Jolloin uskon perustus ei ole kestävällä pohjalla. Jokaisella on varmasti hengellisen elämänsä hoitamisessa ihan riittävästi tekemistä, mikäli antaa Pyhän Hengen tehdä työtä sydämessään. Jolloin väärät luulot omasta ratkaisusta karisee pois.
Minusta on alkanut tuntua hiukan oudolle se etten julistuksessa juurikaan kuule sitä että meitä haastetaan ottamaan todesta Jumalan lupaukset ja toimimaan sen mukaan. Jeesus sanoi toivovansa sitä että lähdemme liikkeelle ja julistamaan evankeliumia. En oikein käsitä sitä miksi evankeliumin vastaanottamista ei pitäisi kehottaa ottamaan vastaan. Voisiko joku ystävällisesti kertoa miksi?
Erittäin hyviä näkökohtia, Pekka P. Näin se elävässä elämässä menee. En nyt halua kertoa liikaa omasta uskontiestäni, mutta kyllä me saamme rohkaista ottamaan sanan vastaan, ettei se jää turhaksi.
Itse rohkaisen mieluummin uskomaan epäuskon ja kaikki muut synnit anteeksi Vapahtajamme sovintoveressä tai kääntymään jonkun uskovaiseksi tuntemansa puoleen. Tai sielunhoitoon ja rippiin.
Tuo kysymyksesi, miksi meitä ei haasteta ottamaan todesta Jumalan lupauksia ja seuraamaan häntä, on erinomainen! Ilmeisesti me pelkäämme sitä, että seurakuntalaisia aletaan jaotella oikeisiin ja vähemmän oikeisiin uskovaisiin.
Muuan 1980-luvulla tapaamani uskovainen opiskelija, minua jonkin verran vanhempi, kertoi: ”Minun herätykseni alkoi siitä, kun ymmärsin, että kaikki papit eivät ole uskossa eli itse usko sitä, mistä yrittävät puhua ja mitä jumalanpalveluksen liturgiassa jne sanotaan”.
Tuo kysymys ”ratkaisun tekemisistä” taitaa askarruttaa (kriittisesti) lähinnä niitä, jotka ovat uskoon kasvaneet – tai sitten niitä, joille usko(nto) on jotain muuta kuin eläminen ”Jeesuksen kanssa” siten, että usko näkyy (aina kuitenkin vajavaisesti) myös elämässä.
Suuri(n) osa ihmisistä ei käsittääkseni tiedä kristillisestä uskosta juuri paljoakaan, (Tai jos luulevat tietävänsä, vaivat olla väärässä käsityksessä aidosta kristillisestä uskosta, sen perustasta ja sisällöstä.
Tästä näkökulmasta ”ratkaisun tekeminen” ja siitä puhuminen, siihen kehottaminenkin, on usein paikallaan.
Toki olisi vahvasti korostettava, että kristinuskon perusta ei ole siinä, mitä me valitsemme vaan se, että Jumala on valinnut – tarjonnut tien (totuuden ja elämän).
Moni on pettynyt siihen(kin), kun kukaan ei kerro selkeästi, mikä on tie Jumalan valtakuntaan, ja miten sitä tietä kuljetaan, ja mistä, miten sen tien alun voi löytää.
Hyviä pointteja.
Hyvä on, jos ja kun luottaa ja turvaa Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä eikä siihen, että on tehnyt ratkaisun. Minäkin aikoinaan erään papin kehoituksesta annoin elämäni Jeesukselle. Kuitenkaan ei armo silloin heti kunnolla kirkastunut minulle. On tietysti täysin raamatullista kehottaa ja pyytää ihmisiä vastaanottamaan Jeesus ja Hänen kaikille hankkimansa armon. Katso esim. Joh. 1:12, 2. Kor. 6:1 ja 1. Tim. 1:15.
Minulla muistaakseni oli pitkään aluksi sellainen käsitys, että en voi olla kunnon ja oikea uskovainen, jos hiukankin lankean syntiin. Olin siis vahvasti lain alla. Voisin jopa sanoa, että tein ratkaisun tuntematta pitkään Jeesuksen todellista merkitystä. Tärkeintä on tällä hetkellä Jeesukseen uskominen ja elämänsä loppuun asti uskominen.
Luottakaamme ja turvatkaamme päinvastoin siihen, että Jeesus on antanut elämänsä meille, sinulle ja minulle.
Kun emme mitään vielä tienneet niin Kristus sovitti kaikki maailman ihmisten synnit Golgatalla . Kun Saulus tarsolainen oli osallisena tappamassa kristittyjä niin kaikkivaltias Jumala on silloinkin läsnä ja hänen ihmeellinen rakkaus kysyy Saulukselta Damaskoksen tiellä miksi sinä vainoat minua. Tai kun onesimus orja karkasi isäntänsä Filemonin luota ja tapasi Paavalin ja sai armon ja Paavali kirjoittaa Filemonille ihanat sanat että jospa hänen täytyi lähteä että sinä saisit pitää hänet ikuisesti omanasi. Tuhlaajalapsen isä antoi pojalle perinnön ja antoi mennä mutta varmasti rukoili ja odotti joka päivä kotiin . Tai kun ihminen saa kohdata armollisen Jumalan niin Jumala on nähnyt tämän ihmisen ja halunnut saada omakseen. On ne sanat mitkä tahansa tulla uskoon tai ratkaisu mutta Jumalan armo on saavuttanut ihmisen ja tälläinen ihminen tarvitsee kuulla lisää Jumalan armoteoista ja lupauksista ja siitä suuresta suunnitelmasta minkä hän on lapsilleen varannut . Ettei ns ratkaisu focusoidu omaan itseensä ja tietysti oikea paikka kadonneelle on löytää lauma jonka kanssa kulkea yhdessä sitä tietä joka vie perille .
Hyvää asiaa.
Timo G, teemmekö me kuitenkin Kristuksen julistamisesta ja sen uskomisesta vähän liian vaikeaa?
Ongelma ei ehkä sittenkään ole itse ”ratkaisun” tekeminen vaan sitä ympäröivä vapaakirkollinen metodistis-arminiolainen pyhitysteologia. Pekka R:n kuvaus on valitettavasti oikein hyvä esimerkki siitä, miten voi käydä. Kotimaassa on käyty tästä aiheesta keskusteluakin ja kysyjä on tainnut jäädä
vastausta vaille.
Kyllä kai meidän on voitava yksinkertaisesti kehottaa sanankuulossa olevia ihmisiä uskomaan.
Marko on toki siinä oikeassa, että ns. vapaissa suuntauksissa on toisinaan ollut epätervettäkin ”pyhitysteologiaa”. Toisaalta, ns. suorituskristillisyys on tullut vastaan myös ns. ei-vapaissa kirkkokunnissa: sekä ns. herätyskritillisissä piireissä että nykyään myös ns. liberaaleissa piireissäkin – joissa toki eri tavoin.
Meillä on taipumus ”stereotyypittää”.
Kritillisen uskon ymmärtäminen syvällisesti lienee jonkinlainen prosessi, jossa millään kirkkokunnalla tai muulla ryhmittymällä ei liene monopolia. Lisäksi ryhmittymät (toivottavasti, mutta kuitenkin useinkin) myös itse oppivat lisää ja korjaavat virheellisiä ylikorostuksiaan.
Tunnen lukuisan joukon uskovia, jotka eivät ole kansankirkoissamme kohdanneet sellaista julistusta, joka olisi johdattanut kristillisen uskon tielle. Monet ovat sen löytäneet ns. vapaista suunnista; jotkut ovat sitten jälkeenpäin liittyneet (jotkut takaisinkin) ns. perinteisiin kirkkokuntiin, jotkut eivät. Harva meistä kertaheitolla ns. oikeaoppiseksi kristityksi muuttuu – vaikka niin joskus (tai useinkin?) kuvittelisikin. Moni tuntemani uskova on löytänyt pelastavan tien (alun) sellaisissakin ”piireissä”, joissa julistukseen on liittynyt ei-niin-hyviäkin piirteitä. Jälkeenpäin on oltu siitä kiitollisia.
Olen jo hyvin pitkään ollut murheissani siitä, kuinka vähän eri kirkkokunnat tai herätysliikkeet ovat toistensa julistuksesta halunneet oppineet lisää. Paavali totesi: ”..kunhan vain Kristusta julistetaan…”.
Kristillisyys on moninaista, jolla en tarkoita paljon huomiota saanutta viimeaikaista ”moninaisuuspuhetta”.
Ratkaisuu kehoittaminen on aina paikallaan, sitä kirkko on tehnyt alusta asti ( Matt 28). Näissä asioissa täytyy olla tietysti tilannetajua ja hienotunteisuutta. Hyväkin asia voidaan pilata ja aiheutta evankeliumille tuhoa.
Varsinainen ongelma kuitenkin paljastuu Pekan kirjoituksesta tässä kohden;
”Uskon että Pyhä Henki on tehnyt työn kuulijan sydämessä ja kuulija tekee siksi tietoisen ratkaisun ja ottaa pelastuksen vastaan.” ( Pekka Pesonen)
Martti Luther sanoo saman asian näin;
”Kuitenkaan ei ole luvallista tutkia, minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä, vaikka se ei ole ihmisen vallassa, tai minkä tähden hän lukee sen ihmisen syyksi, vaikka ihminen ei voi päästä siitä vapaaksi ” (M. Luther, Sidottu ratkaisuvalta s. 139)”
Tässä kummassakin on ongelmana juuri se, että ihminen ei voi tehdä ratkaisua jos Jumala ei käännytä ja muuta ihmisen tahtoa. Eli takana on käsitys ihmisen syntiinlankeemuksessa menetetystä tahdosta. Jos tätä sisäistä muutosta ei ole tapahtunut ratkaisun julistaminen on turhaa. Luterilainen ratkaisuun kehoittaminen on ikään kuin hakuammuntaa, ” jos nyt osuisi”. Varsinainen ongelma kuitenkin on syvempi. Luther toteaa sen sanomalla; ” minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä”. Niin tähän luterilaisuus ei osaa eikä ole ikinä vastannut. Joten vaihtoehdoksi jää ” hakuammunta”.
Luin hiljattain kirjan Kyösti Erkinkorvesta, joka teki uskonratkaisun ja otti vastaan Jeesuksen Tukholman Filadelfia-seurakunnan alttarilla kassissa katkaistu haulikko ja pistooli ja stiletti taskussa, koska ”rikollinen ei voi koskaan tietää, kenet hän yllättäen kohtaa….”
Tätä tosin edelsi Jumalan kutsu, kun Tukholman yössä jostain puiston varjosta tuli vanha mies rikollisporukan luo ja alkoi puhua, että ”teidätkin pojat Jeesus voi pelastaa, jos te itse sitä haluatte” ja ojensi traktaatin ja huikkasi lähtiessään; ”tulkaa pojat tuonne Döbelsgatanille, niin kuulette lisää Jeesuksen pelastuksesta.”
Oma herätykseni sai viimeisen silauksen myös erään hellarilehden kautta ja myöhemmin ymmärsin sen henk.koht. niin, kuinka mahdottoman kova työ Jumalalla on saada ihmistä niskasta kiinni. Mutta heti kun me tunnustamme sydämestämme rikkoneemme Jumalaa vastaan läsnä on anteeksiantamus ja me tiedämme varmasti, että meillä on rauha Jeesuksen Kristuksen kanssa Jumalassa. Voimme kulkea eri teitä, mutta Jumala vaikuttaa kaiken kaikessa. Ristinkin, joka uskoa seuraa. Välillä uskossa odottaen, kun Herra viipyy, viipyy ja………
Markolle! Niin luterilaisuudessa on suurta mielestäni se että Kristus on kaikki tehnyt pelastuksemme eteen ja myös tahtoo vaikuttaa meidän kautta tahtomista ja tekemistä . Se on varmaan liian helppoa koska ihminen luonnostaan haluaa olla antamassa oman panoksensa . Ei Jumala 99 askelta ja minä yhden vaan Kristus 100 .Ja tutkiessa mitä kirkkokuntaa tahansa niin löydän luterilaisuuden ulkopuolelta synergismiä kaikista muista. En toki halua sanoa että pelastus olisi muutenkuin armosta ja veljiä ja siskoja on varmaan kaikissa kristillisissä kirkoissa . Joku on viisaasti sanonut että kun Jumala toimii niin täytyy mennä puun taakse ettei estä Jumalan työtä , kun usko on kuitenkin siihen että Jumala toimii niin kuin sanassa on luvannut . Kuinka paljon luopumukseen on vaikuttanut esim se että se pyhin paikka kirkossa joka on tietysti alttari että kristikunta ei ole sitä halunnut pitää pyhänä ? Alttari on myös sielunviholliselle tärkeä paikka jos ja kun saa Jumalan lapset luopumaan siitä pysyvyydestä tai irroitettua siitä kokonaan mitä Kristus meille siinä lupaa ja se pyhyyden kunnioitus sitä paikkaa kohtaan . Ensin Jumalan sanan vastaisesti sinne hyväksyttiin nainen joka meni vähän kuin Krimin valtaus ja nyt sinne tuodaan syntejä siunattaviksi . Kuusivärinen lippu joka ironisesti kuvaa kuudetta käskyä – älä tee huorin. Se viesti joka on apostoleilta saatu on hyvin yksinkertainen ilmoitus ja niihin sanoihin kätkeytyy henki ja elämä . Varmaan teologit ja monet opinsunnat ovat tehneet mutkaiseksi tien . Kyllä pappi saa luottaa että sana tekee tehtävänsä kun sitä julistetaan , työ on hänen .
Kristinusko on kauttaaltaan synergististä, jo inkarnaatio hetkestä lähtien, jolloin Neitsyt Maria suostui omalla tahdollaan pelastustyön välikappaleeksi. Maria olisi voinut sanoa myös – ei kiitos. Näemme, että ihmisen tahdolla ja valinnoilla on merkitystä pelastuksessa. Se on synergismiä. Jumala ei pelasta ihmistä ilman ihmistä. Kristinusko ei ole robottitekniikkaa, jossa ihmisen tahdolla ei olisi merkitystä. Tätä on armosta pelastuminen, kuten esim Pyhä Paavali kirjoittaa.
Monergistinen pelastus opin tapaamme vasta 1500 luvulta alkaen, lutherin fiksatessa Augustinuksen antropologiaa. Tapaamme myös calvinistessa vastaavan, ja radikaali babtisteissa. Kokonaisuudessa nämä kolme ovat marginaalissa kristikunnassa.
Luterilainenkin on oikeasti synergisti. Hän osallistuu jumalalliseen elämään ja tahdollaan valitsee päivittäin Kristuksen käskyjen seuraamisen ja näin täyttää lakia. Hänen elämänsä pyhittyy ja hän muuttuu Kristuksen kuvan kaltaiseksi ( Paavalia lainatakseni) eli jumalallistuu ja hänen luontonsa muuttuu alkuperäiseksi, mihin Jumala on hänet tarkoittanut.
Timo G. Yritin nyt pitää tämän blogin kysymyksen erillään Timo Pöyhösen kysymyksenasettelusta.
Teologisesti olet aivan oikeassa. Lutherin selitys 3 uskonkappaleeseen Vähässä katekismuksessa sanoittaa asiat erinomaisesti. Minusta meidän kansankirkkomme yksi ongelmakohta on, että ei edes rohkaista uskomaan, ei varoiteta epäuskosta eikä kysellä, miten uskomisen laita on.
Käytännön tasolla asiat voivat muun muassa ihmisten psyyken ja sanavaraston, mutta myös Jumalan johdatuksen, vuoksi näyttää hiukan erilaisilta. Tiedän tapauksen, jossa asioita aikansa miettinyt päätti tehdä parannuksen. Hän ajoi autolla 40 kilometriä uskovaisen kirkkoherran luo ja sai synninpäästön. Tekikö tämä mies ”ratkaisun” vaiko ei? Itse sanoisin, että kyllä ja ei. Jumala itse vaikutti tahtomisen ja tekemisen ja se oli ratkaisevaa.
Isoin ongelma minun mielestäni on vapaakirkollinen rautalankamalli, jossa prässätään ihmistä tekemään uskonratkaisu ja usein vielä ”neljän hengellisen elämän tosiasian” mukaan yksinäisyydessä.
Meidän tuntuu olevan vaikea uskoa, että Jumalan lähettämässä Evankeliumissa on sellainen Voima, että se YKSIN vetää syntisiä kääntymykseen, eli siihen, että ihmiset huomaavat kulkevansa pimeässä… syntinen on kuin hukkuva veden alla, ilman mitään omia mahdollisuuksia.
Kun ihminen on pimeässä, niin Kristus yksin vetää ihmisen Valoonsa, ei sairaalle voi sanoa; ole terve! Kukaan ei voi tulla, ellei Jumalan HYVYYS vedä ihmistä Poikansa Evankeliumin kautta. Missä on ratkaisu, missä on valinta? Eikö Jumala ole se joka on tullut meidän luokse? Eikö Jumala ole ensin Rakastanut meitä? Eikö Jumala ole antanut meille Uskon? Missä on ratkaisu, mihin sitä tarvitaan?
Ei janoisilta tarvitse kysyä haluatteko juoda, sillä jano on se, jonka Jumala itse saanut aikaan Lakinsa kautta, ihminen kuivuu ja kuolee käskyjen alle ja huomaa olevansa kelvoton ja raadollinen. Eikö lain tehtävä ole paljastaa ihmisen synti? Laissa ei ole voimaa tehdä ihmisestä parempaa, vaikka monet niin kuvittelevatkin.
Monetkaan ihmiset eivät ole mielestään kelvottomia, he ovat omahyväisiä ja mielestään lain kuuliaisia, eivät he tarvitse Jumalaa mihinkään… he ovat sokeita, vaikka sanovat näkevänsä.
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”Joh.6:37-40
Tämän kuullessaan monet fariseukset alkoivat nurisemaan Jeesusta vastaan… Ja hän sanoi: ”Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna”.
Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.
Kun lapsi istuu rakastavan Isän sylissä, niin pitääkö silloin valita ja ratkaista haluanko Isän rakastavan minua?
Joka on tullut Jeesuksen Pelastamaksi, ymmärtää varmasti, että Jumala on Armonsa mukaan Lähettänyt Poikansa, ja Hänen kauttaan antaa ihmiselle uskon ja luottamuksen, että Jumala on Totinen.
Ihminen ei tule pelastuksesta tietoiseksi oman ratkaisunsa kautta, vaan YKSIN Jumalan tahdon kautta.
Oikein veli todistaa !
Jumala ei voinut antaa pelastusta meille muuten kuin uskon kautta ja sen hän lahjoittaa meille ilman ansioita armosta . Ja sittenkin hän on paljon suurempi kuin osaamme kuvitella . Millainen on hän joka Galilean vuorella opetuslapsille sanoi että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä . Opetuslapset pelkäsivät sana kertoo , mutta hän joka on täynnä armoa ja totuutta ja hiljainen ja nöyrä sydämeltä ja hän on sellainen auktoriteetti jonka valtasuuruutta ei voj käsittää ja sitten hän on kuitenkin niin ihmisrakas!!! Ja lähetys ja kastekäsky ja lupaus siitä on lausunut itse Jeesus Kristus . Meillä voi kaikilla olla ongelma käsittää tätä auktoriteettia , mutta jos heikko usko voisi pitää sitä niin suurena että emme väheksyisi niitä sanoja emmekä haluaisi lisätä siihen mitään.
Vahvasti kirjoitettu ja perusteltu, kiitos!
Ismolla valottaa ihmisen pelastumisen mahdollisuuksia kielikuvien avulla. Nämä kielikuvat vastaavat luterilaista tunnustusta. Tässä koko pelastusoppi rakentuu monergistiseen Jumala kuvaan. Tälläistä kuvaa emme kuitenkaan löydä patristisesta, emmekä koko kirkon vuosituhantisesta traditiosta.
Sitä vaan ihmettelen, kuinka sujuvasti Jeesus liikkuu ns. ”alamaailmassa” kutsuen ratkaisuun, parannukseen ja uskoon ja samalla hetkellä hän on näkyvästi läsnä alttarin sakramenteissa; ”ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini ja vereni”, teidän edestänne varmasti annettu.
Hieman ihmettelen Marko S:n kommenttia, kun hän toteaa Timo Pöyhösen blogissa mm. ”Meitä pappeja on jo useita vuosikymmeniä patisteltu hyvin avaraan kansankirkkoajatukseen, jossa uskoa ei kysellä eikä varmoja vastauksia anneta ja evankelioinnin asemesta pitäisi tarjota hiljaisuuden joogaa.”
En tarkoita, että kenenkään uskoa pitäisi erityisesti kysellä, mutta kyllä seurakunnalle olisi hyvä tarjota myös varmoja vastauksia tai ainakin johdattaa siihen uskonvarmuuteen jonka sana mahdollistaa, että seurakunnan usko vahvistuisi. Joka tapauksessa sielunvihollinen testaa uskoamme kiusauksin ja varsinkin ristin alla. Tosin tässäkin tapauksessa Jeesus tarjoaa meille salattua mannaa tahtonsa mukaan vahvistaen uskoamme, kuten opetuslapset saivat kokea Emmauksen tiellä.
Reformaatio olisi kaiketi jäänyt toteutumatta, mikäli Lutherilla olisi ollut tarjota vain epävarmoja vastauksia Erasmuksen tapaan.