Kokkikouluni syyslukukausi alkaa olla puolivälissä. Juuri tänään uskalsin ensimmäistä kertaa ajatella tai tunnustaa oppineeni jotain. Sehän taas johti pohdintoihin siitä, mistä moinen ajatus päähän pälkähtikään ja mitä piti sitä ennen tapahtua. Ja kun on tähänastisen leipänsä tienannut pääsääntöisesti oppimisen ja kasvamisen maailmassa niin siitähän alkoikin sitten senpäiväinen päänsisäinen keskustelu oppimisen yleisistä lainalaisuuksista. Juuri niistä, joita nyt ollaan opetusministeriön johdolla siirtämässä tapahtumaan itseohjautuvasti ja iPadeilla. Uskallan profetoida, että kumpikin tavoite on tuomittu epäonnistumaan.
Mitä siis piti tapahtua, että opin? Mistä oppiminen alkaa? Tärkeimmäksi tekijäksi tunnistin jo aiemmista oppimisistani tutun, mutta aina raskaan kaavan: sen tunnustamisesta, että ei osaa. Pitää opetella, suostua ohjattavaksi, suostua olemaan huono, hölmö ja hidas. Samat kaavat kävin läpi luokanopettajakoulutuksen pianotunneilla ja teologisen klassisissa kielissä. Tulkoon vaikka se yksi miinus, mutta läpihän tämä on rämmittävä. En olekaan luonnonlahjakkuus, jo äitini kohdussa Jumalan valitsema nero pianisti/klassinen filologi/huippukokki. Tarvitsen opetusta, harjoitusta, toistoa, toistoa, toistoa. Sitä tylsää ja tavallista. Jossain vaiheessa sitten saatan havahtua siihen, että se ei enää olekaan hidasta, vaikeaa tai ahdistavaa. En merkkaa sisäiseen kalenteriini pääkalloja ja sääriluita ristissä jokaisen soittotunnin/kreikan luennon/veitsenkäsittelyharjoituksen kohdalle. Alan oivaltaa ja nauttia.
Siinä mennään kuitenkin perä edellä puuhun, jos aletaan lähteä edellyttämään oivallusta, nauttimista ja luovuutta, Ensin pitää olla ne perusasiat hallussa. Ensin pitää suostua ohjattavaksi, suostua epäonnistumaan.
Oman erityisluokanopettajakokemukseni valossa uskallan väittää, että monen sosioemotionaalisesti ongelmaisen lapsen vaikeudet alkavat juuri tästä: et voi itse määritellä leveliäsi. Ihmiset eivät joustakaan raivokohtauksiasi peläten eivätkä asiat ratkea huutamalla, potkimalla eivätkä edes kiroilemalla. Kyse on useista peleistä, joiden säännöt pitää hallita. Siitä, että on olemassa kirjaimia ja nuotteja asioiden merkitsemiseksi. Useilla eri tavoilla yhdistelemällä ne tuottavat merkityksiä. Vain siten voi alkaa luoda uutta. Ei Sibeliuskaan aloittanut Finlandiaa säveltämällä eikä Shakespeare kirjoittanut Hamletia koulupoikana Stratfordissa. Eikä mikään Opetusministeriön linjaus muuta ihmisen aivoja toimimaan eri tavoin kuin mitä oppiminen ja kehitys ovat vaatineet vuosituhansien ajan. Ei, vaikka tekniikkauskoon hurahtaneet virkamiehet kuinka kiukuttelisivat ja vaatisivat.
Alun perin meinasin, että seuraavaksi bloggaisin seurakunnan aikuistyöstä. Sekin kun kuulemma on kriisissä, tai kuten on tapana asia kaunistella ”uusien haasteiden edessä”. Onneksi täällä on jo tullut aiheesta monta hyvää kirjoitusta, joissa kerrotaan asia niin kuin se on: seurakunta ei suostu oppimaan pois järjestäjän roolistaan, vaan hakee ihmisiä yleisöksi työntekijöiden palkkansa eteen järjestämiin tilaisuuksiin. Aikuisille ei anneta tilaisuutta olla aikuisia.
Sanonnan mukaan pitäisi ottaa ”lusikka kauniiseen käteen”. Kokkiopiskelijana voin kertoa, että veitsi se on, joka tuskaa tuottaa. Ainakin kaltaiselleni motoriselta oppimiseltaan heikolle yksilölle. Aivot kyllä taipuisivat moneen, mutta sormet eivät vain usko, miten se Cmaj7-sointu nyt otettiinkaan kvinttikäännöksenä tai miksi veitsen terän tulee osoittaa ylöspäin lihan fileoinnissa. Tästäkö se on seurakunnassakin kyse? Ei uskota, ei uskalleta, ei luoteta. Ei uskalleta laskeutua sellaiseen todellisuuteen, jossa ollaan heikkoja ja osaamattomia. Tehdään vain hirveästi sijaistoimintoja, että saataisiin pidettyä yllä kaikkea sitä, mikä on ollut ennenkin. Muutos pelottaa. Olisi ollut paljon helpompaa todeta, että minä nyt vain kerta kaikkiaan satun olemaan sellainen ihminen, joka ei opi soittamaan pianoa/lukemaan hepreaa/leikkaamaan ulkofilettä. Me nyt vain satumme elämään sellaisia aikoja, jolloin ihmisiä ei kiinnosta kirkon tarjoama toiminta.
Eikö armo ole juuri sitä, että saa lähteä alusta? Saa sanoa olevansa heikko, hidas ja huono oppimaan. Ihailemme Raamatun Moosesta, Samuelia, Daavidia, neitsyt Mariaa, Paavalia ynnä muita kirjan henkilöitä heidän rohkeudestaan vastata ”kyllä” Jumalan kutsuun auttamaan, muuttumaan, kulumaan ja väsymään. Raamatun hahmoista pisimmälle tämä on viety Iisakin kertomuksissa: syntymästä isän uhrattavaksi joutumiseen, palvelijan hankkiman vaimon puolisoksi ottamiseen ja vielä vanhanakin huijatuksi tulemiseen mahtuvat tuon kantaisän elämänvaiheet. Ihailemme näitä hahmoja samalla, kun vetäydymme omaan turvallisuusharhaamme vaatimalla ja laatimalla pitkän tähtäimen suunnitelmia, toimintastrategioita ja projekteja. Täytämme kalenterimme kokouksilla ja työryhmillä, ettemme ennättäisi kohtaamaan tai muuttumaan. Ettemme lähtisi maasta, suvusta ja isämme kodista siihen paikkaan, jonka Jumala on meille varannut.
Entäs jos seurakunta lakkaisi olemasta järjestävä taho ja alkaisi olla mahdollistava taho? Olisiko tämä liian vaikea oppimistehtävä suorituskeskeisille, työntekijävetoisille seurakunnille?
Useimmat ihmiset eivät tiedosta niiden ns. “kirkkopyhien” viettämisen syitä ja alkuperää.
Raamatusta, jota pidetään kristinuskon oppikirjana ei niitä syitä löydy. Siellähän kehoitetaan viettämään vain Kristuksen kuoleman muistojuhlaa tämän lunnaiden merkityksen muistamiseksi ja mielessä pitämiseksi. Kirkko on itse varsin keinotekoisesti keksinyt niitä syitä näiden ns. “pyhien” viettämiselle.
Mikään ei muuttuisi vaikka keskellä viikkoa olevat pyhäpäivät siirrettäisiin viikonlopun yhteyteen. Ihminen voi rauhoittua silloinkin ja rytmittää elämäänsä niiden mukaisesti.
Joku päivä sitten erään poliittisen puolueen edustaja sanoi Suomessa olevan EU-maiden lyhyin viikkotyöaika. Helpommin sitä asiaa korjattaisiin siirtämällä pari ns. “kirkkopyhää” lauantaille. Monesta ei varmaankaan tunnu miellyttävältä päivittäisen työajan pidentäminen.
Artikkeli: ”Työryhmässä istunut SAK:n kehittämispäälllikkö Juha Antila ei jaa Hollménin näkemystä nyt eikä jakanut sitä myöskään selvitystä tehtäessä.”
Työntekijöiden kannan tekee ymmärrettäväksi tietysti se, että se ei halua työntekijöiden edustajana luopua palkallisista vapaapäivistä.
Artikkeli: ”– Kirkko ei tunnu olevan köyhä eikä kipeä. Jos tuollainen summa kansantalouteen on kirkolle merkityksetön, pidän sitä varsin erikoisena tässä taloustilanteessa, arkipyhäselvitystä tehnyttä työryhmää vetänyt EK:n johtava asiantuntija Jyrki Hollmén lataa….
Summalla ryhmän puheenjohtaja Hollmén viittaa arkipyhien välittömiin työvoimakustannuksiin, jotka hänen mukaansa olisivat 770 miljoonaa euroa vuodessa.”
Huomattava summa kuitenkin. Suomen valtio on vuosittain ottanut lisävälkaa 1,3 miljardin luokkaa olevan summan. Kunnat yli 500-600 miljoonaa. Kirkon sitä velkaa ei tiettävästi tarvitse ottaa.
Kommentoin saman, mitä kirjoitin edelliseen aihetta käsittelevään uutiseen.
Jos duunarilta kysyy, haluaako hän luopua helatorstain vapaapäivästä ja paiskia silloin töitä, hän vastaa “en helvetissä”. Jos häneltä kysyy, onko hän sitten menossa vapaapäivänään kirkkoon tai viettääkö hän sitä uskonnollisena juhlana, vastaus on edelleen aivan sama, “en helvetissä”.
Juuri tämän verran näillä vapaapäivillä on tekemistä kirkon kanssa.
Vesa Alforsille voisi todeta, että julkisen sektorin velkaantuminen on vain yksi muuttuja kansantaloudessa eikä sinänsä liity arkipyhiin. Koko kansantaloutena meillä on 30 miljardia euroa enemmän saamisia ulkomailta kuin velkoja sinne. Erityisen suuri epätasapaino on oman pääoman ehtoisten saamisten kohdalla. Eli ei kansantalouden tilinpidon mukaan meiltä ihan nopeasti varat lopu.
Kirkkoon kuulumattomat eivät maksa kirkollisveroa, jolloin he voisivat tehdä uskoville kuuluvilla vapaapäivinä töitä. Lisäksi jouluna pitäisi olla neljä joulupäivää vapaata töistä, jolloin voisi kunnolla juhlia Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa!
Minun käsitykseni mukaan kirkollisvero ei ole mikään uskovien maksama kulukorvaus siitä, että he pitävät palkallisia vapaapäiviä.
Ja Heinilä,uskovat voisivat mennä töihin lauantaisin, jotka heillekin ovat vapaiksi järjestäneet työntekijäjärjestöt Jumalan vaatiessa 6 päiväistä viikkoa ja voivat samalla luopua vuosilomista,joita ei määrätä Raamatussa joten ne eivät uskoville kuulu!!
Jos Heinilä olisi minun kollegani, ja kertoisi hänelle olevan nimenomaisen uskonnollisin syin tärkeää pitää helatorstai vapaana, yrittäisin itse sovittaa menoni siten että olen silloin töissä.
Tietenkin. Oletan, että Heinilä tekisi samoin jos minä kertoisin että nyt olisi kiva jos pidät putiikkia pystyssä kun minulla on esim. hääpäivä.
Heinola on ymmärtänyt aivan väärin. Pyhäpäivät pyhitetään ja muina päivinä tehdään töitä, vaikka ne ovat vapaapäiviä. Kotityöt ovat myös töitä.
Jori, toki hääpäivä pitäisi kaikilla avioliitossa olevilla olla vapaapäivä.
Ymmärsin Heinilä aivan oikein ja kyse ei ollut kotitöistä vai etkö te niitä arkipyhisin lainkaan? Eli siitä vain duuniin aina lauantaisin, eivbäthän ne uskoville vapaiksi kuulu se enempää kuin arkipyhät siis kirkosta eronneile!
Se olet sinä jotka et asian paradoksia tajua.
Juha, en nyt tiedä tuosta. Mutta se ei ollut homman pointti, vaan jokin juuri minulle tärkeä päivä. Ymmärrän, että esimerkiksi helatorstai voi olla sinulle tärkeä päivä. Samoin ramadanin päätös muslimille tärkeä päivä. Ja oletan, että helatorstaita pitää tärkeänä suurempi joukko kuin ramadanin loppua.
Mutta miten suuri se helatorstain puolustajienkaan joukko on? Ei ainakaan 77% suomalaisista, vaikka suunnilleen se määrä kuuluu johonkin kristilliseen suuntaukseen.
Kaikki töihin joka päivä paitsi lauantai ja sunnuntai. Paitsi ei tietenkään me eläkeläiset. Juhlapäivät työpäiviksi työläisille vappua myöten. Itsenäisyyspäivä voisi Suomen kansalaisille olla poikkeus.
”Ymmärsin Heinilä aivan oikein ja kyse ei ollut kotitöistä vai etkö te niitä arkipyhisin lainkaan?”
Kontekstissa, jossa käsky lepopäivän pyhittämisestä annettiin, oli kyse KAIKISTA töistä.
Tämä johti juutalaisuudessa siihen epäterveeseen kyttäämiseen ja työn tai ”työn” demonisointiin sapattina. Ei sekään tietenkään ole hyvä juttu, lisää vain stressiä. Ja sillä voitiin hallita kansaa. Ei hyvä.
Ja käskyä ei edelleenkään annettu muodossa: muista levätä pyhäpäivänä. Vaan muista PYHITTÄÄ lepopäivä.
Kun tuolloin työviikko koostui erittäin huomattavassa määrin ns. kotitöistä, oli tietoisesti irrottauduttava niistä lepopäivänä. Mutta kuten Jeesus opetti, tarpeellista, hyödyllistä ja lähimmäisen rakkautta osoittavaa työtä saa tehdä lepopäivänäkin.
Pointti oli aivan muualla kuin paniikinomaisessa työstä kieltäytymisessä lepopäivänä.
Mutta pliis, edelleen, ota selvää siitä mikä muuttui kun vanha liitto vaihtui uudeksi. Edelleen hyvä (ehkä paras) sivusto, jossa asiaa voi opiskella, löytyy esim. tuolta:
http://raapustus.net/?id=103
Juha Heinilä: ”Lisäksi jouluna pitäisi olla neljä joulupäivää vapaata töistä, jolloin voisi kunnolla juhlia Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa!..”
1. Jeesus ei kehoittanut viettämään ihmiseksi syntymisensä muistoa. Raamattu ei myöskään kerro muiden esim. apostolien juhlineen syntymäpäiväänsä.
2. Jeesus ei syntynyt Joulukuun 25. päivä, vaan aiemmin joskus lokakuussa. Ajankohtaa ei ole ilmoitettu, koska se ei tärkeä asia. Joulukuun 25. oli roomalaisten pakanauskontojen auringon jumalan ja valon juhla. Kirkkolaitos keksi antaa sille Jeesukseen liittyvän ”naamion ja ulkoasun.”
2.
Saksassa vietetään laajalti ja runsaasti kirkollisia pyhiä pitäen ne yleisinä vapaapäivinä. Sen tähden Saksan talous onkin Euroopan heikoin, ja sillä menee muutenkin huonosti…
Arkivapaiden lukumäärä vaihtelee vuosittain ja samoin lomapäivien lukumäärä vaihtelee riippuen onko kyse yksityisen vai julkisen sektorin työntekijästä.
Suomessa työntekijöillä on keskimäärin 25 lomapäivää (jos ei laske lauantaita lomapäiväksi) ja 10 arkipyhää. Yhteensä töistä ollaan siis pois keskimäärin 35 arkipäivää.
Saksassa lomapäiviä on 20 ja arkipyhiä keskimäärin 9. Tästä saadaan 29 poissaoloa arkipäivinä. Niin ikään katolisessa Sveitsissä on myös 4 viikkoa vuosilomia ja keskimäärin 9 arkipyhää eli 29 poissaoloa arkipäivinä.
En tiedä, miten Vaahtoranta on laskelmansa tehnyt, mutta jos saamiini tilastotietoihin on luottaminen, Suomessa on keskimäärin 6 työpäivää vähemmän kuin Saksassa.
En ole tehnyt minkäänlaisia laskelmia enkä tiedä, kuinka paljon Suomessa on vapaata, kuinka paljon ei – mutta Saksassa on kyllä paljon vapaita ja paljon lomaa ja kirkollisia juhlapäiviä moneen lähtöön. Ja talous ihan kuralla.
Pahoitteluni, ymmärsin kirjoituksesi väärin. Luulin sinun tarkoittavan sitä, että saksalaiset viettävät suomalaisia enemmän vapaapäiviä.
Oman kokemukseni – 12 vuotta Saksassa – ja siellä lukemani perusteella saksalaisilla pitäisi oleman likimain maailman pisimmät lomat noin keskimäärin. Voi olla, että suomalaisilla lomapäiviä on vielä enemmän, mutta ei merkittävällä tavalla. Ja Saksassa on paljon, todella paljon erilaisia uskonnollisia juhlapäiviä, myös keskellä viikkoa. Ja siellä ei ole talous kuralla, kaikkea muuta.
Vuonna 2013 saksalaisilla oli 4 viikkoa lomaa ja suomalaisilla oli 5 viikkoa lomaa. Samaisena vuonna Suomessa oli 10 kirkollista tai muuta arkipyhää ja Saksassa niitä oli 9.
Viime vuonna saksalaiset tekivät reilun viikon enemmän töitä kuin suomalaiset. Eihän se ero mikään valtava ole. Suomessa oli 2.6% vähemmän työpäiviä kuin Saksassa.
Vappu voitaisiin siirtää lauantaille, kun silloin moni ryyppää. Seuraavana päivänä monia kaduttaa, jolloin he voisivat mennä kirkkoon ripittäytymään ja maanantaina he voisivat sitten iloisena mennä töihin.
Mielestäni Heinilän ehdotus on kokolailla naiivi.
Aika moni sairastaa vapunjälkeen, joten lauantaille siirto olisi paikallaan.
En ole omassa työyhteisössäni huomannut, että sairaslomien määrä lisääntyisi vapun yhteydessä. Voi tietysti olla, että työpaikkani on poikkeus.
Jusu, teetkö yleensä vapun jälkeisenä päivänä ”etätöitä”.
En tee vapun jälkeisenä päivänä etätöitä. Enkä myöskään juo mitään valtavia määriä alkoholia. En ole koskaan ollut krapulassa.
Itseasiassa tänä vuonna olin vappuaattona ja vapunpäivänä töissä.
Vapun vietto on turha ryyppäämisen takia. Ryypätähän voi joka päivä.
Heinilä: ”…Seuraavana päivänä monia kaduttaa, jolloin he voisivat mennä kirkkoon ripittäytymään ja maanantaina he voisivat sitten iloisena mennä töihin.”
Heinilä taitaakin olla huumoriveikkoja.
Eikö kaikki vapaat lauantait voisi Heinilä siirtä sunnuntaille ja vuosilomat poistaa, niin palattaisiin jumalliseen raamatullisen järjestykseen!
Heinola on aivan ulkona. Israelissa on jopa sapattihissejä, jolloin pyhäpäivänä ei tarvitse painaa hissin nappeja. Vuosilomilla mökkeilykin on monilla työntekoa, jolloin pyhäpäiväton silloinkin tarpeen.
Miten niin,eihän mikään estä Sinua pyhisin pitämästä yhtä täydellistä vapaata kuin heprealaiset sapattina. Vai olisiko parempi että kaikki sunnutaivapaat siirettäsiin lauantaiksi ja tehtäsiin sunnuntaisin duunia että oltaisiin Raamatullisessa sapatti-järjestyksessä. Ja entä ne Raamatusa määräämättömät vuosilomat? Nehän eivät kaiketi kuulu muille kuin kirkosta eronneille?
Kristittyjen pyhäpäivä on vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuspäivä, joka on sunnuntai. Ajattele, että me kristityt juhlimme joka sunnuntai Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta!
Seppo teki hyvän ehdotuksen. Vuosilomat pois. Mutta taidan olla jäävi, koska minulla eläkeläisenä ei enää ole vuosilomaa.
Osmo: ”…koska minulla eläkeläisenä ei enää ole vuosilomaa.”
Kummallista veli Osmo. Minulla on eläkeläisenä koko vuosi lomaa.
Ehdotan vakavasti, että vapunpäivä, itsenäisyyspäivä ja uudenvuodenpäivä siirretään lähinnä kutakin olevalle lauantaille.
Lisäksi isänpäivän ja äitienpäivän nimet pitäisi yhdenmukaistaa. Isä on yksikössä, mutta äidit monikossa. Lopuksi nuo päivät voisivat vaihtaa paikkaa niin, ettei isienpäivää tarvitsisi juhlia aina räntäsateessa. Päivät voisivat vaihtaa paikkaa 10 vuoden välein.
Eikö riittäisi yksi yhteinen vanhempainpäivä, esimerkiksi helmikuun tai elokuun toisena sunnuntaina? Aivan turhaan on kaupat kiinni kahtena päivänä viikossa. Sitä paitsi nykyinen käytäntö sorsii sateenkaariperheitä.
Korjaus edelliseen: Kahtena vanhempiin liitttyvänä päivänä vuodessa.
Kirkon ei missään tapauksessa pidä suostua arkipyhien siirtämiseen lauantaiksi. Sen sijaan voidaan luopua kyseisten pyhien vapaapäivästatuksesta.
´
Kirkollisten pyhien ajankohdan ei pitäisi kuuluia sen kummemmin työmarkkinajärjestöille kuin valtiollekaan, eikä vapaapäivien ajankohdan kirkolle. Tästä valtionkirkollisuuden jäänteestä pitäisi päästä eroon. Lausuntoja toki voidaan pyytää ja antaa. Sinänsä on ainakin minusta sympaattista, että kirkko asettuu työntekijäjärjestöjen puolelle.
Kyllä voisin kannattaa kaikkien muina viikonpäivinä kuin sunnuntaina olevien pyhäpäivien tekemistä työpäiviksi ilman korvaavia vapaapäiviä pitkäperjantaita lukuun ottamatta. Mutta taidan olla vähän jäävi eläkeläisenä, jolle kaikki päivät ovat vapaapäiviä. Ja saisi se pitkäperjantaikin kirkosta eronneille olla työpäivä. Vappu saisi olle myös työpäivä kaikille. Itsenäisyyspäivän pitäisin kaikille Suomen kansalaisille vapaapäivänä. Ulkomaalaiset tehkööt töitä silloinkin.
Toisessa samaa asiaa koskettelevassa jutussa toiseksi perusteeksi siirtämättömyydelle sanotaan ekumeeninen yhteistyö. On pakko kysyä kuka ja mitä tässä asiassa harjoittaa ko. toimintaa. Onko kyseessä kirkkomme johdon Roomanmatkat, mistä näilläkin sivuilla on saatu lukea viimeisten metrien olevan vaikeimpia. Tämmöset Piispojemme arviot ovat hölynpölyä, eikä niillä voi olla mitään todellisuuspohjaa. Kyseessä on pikemminkin hurmahenkisyyden tavoittelu ja silloin kun tähän asiaan lähtee henkilö, jonka pitäisi ymmärtää tekonsa, on asiallista arvioida toimintaa myös harhaopillisena tekona mihin tulisi katsoa kirkkokurin käyttöä, koska teko loukkaa tavallisen rivijäsenen oikeuksia.
Väisänen. Joo kyllä minäkin tässä olen enemmän työnantajapuolen kannattaja. Pois turhat lepopäivät. Usein ne menevät vain ryyppäämiseen.