.. mitä piti yrittää.
Ootko muistanu, Iiris,
meidän piti elää
tätä yhteiskuntaa suurempaa elämää
viimeiseen asti.
Näin lauloi Miljoonasade 1980-luvulla. Sehän taidettiin valita suomalaisten onnellisimmaksi vuosikymmeneksi. Ehkä se sitä olikin. Olkoon loppuun kaluttu truismi, mutta kyllä se enemmän yhtenäiskulttuurilta maistui. Meillä lukiossa taisi opiskella elämänkatsomustietoa juuri se kolme, mikä ryhmän perustamiseen vaadittiin. Uskontoa opiskeltiin viisi pakollista kurssia, eikä se tuntunut yhtään liialta ainakaan tällaisesta teologiafriikistä. Isosporukoihin oli tunkua, vaikkei palkkaa saanut. Itse asiassa joistain varhaisnuorten leireistä jopa maksoimme pienen korvauksen, koska halukkaita isosia oli enemmän kuin määrärahoja. Vain erityisryhmien leirillä työskentelystä sai pienen korvauksen. Ehkä se on vaikuttanut nykyiseen ammatinvalintaani – ennätin olla isosena viimeisellä apukoululaisten rippikoululeirilläkin.
Jääköön leppoisahko 1980-luvun nostalgointi 2010-luvun puolivälin tilanteessa, jossa kirkkoa luonnehditaan ’haastetuksi’. Ehkä luonnehdintaan on enemmän perusteita kuin silloin kultaisella 1980-luvulla, jolloin silloinkin puheissa oli huolestuttava kirkonvastainen kehitys. Erona vaan taisi olla se, että silloin oli vielä rahaa. Ratkaisu kaikkiin ongelmiin olikin perustaa uusi virka milloin mitäkin kirkon erityisalaa tai rakennettavaa asuinaluetta hoitamaan. Nyt siihen ei enää ole varaa.
Onko se tuota lihavien vuosien hybristä, jossa edelleen eletään, kun ei uskalleta perustella kirkkoon kuulumista ja sen tarpeellisuutta kirkon perustehtävällä ja ydinsanomalla? Puhutaan hautausmaiden hoidoista, kulttuurillisesti arvokkaista rakennuksista, väestökirjanpidosta, sählykerhoista ja vanhusten päivätoimintakeskuksista, ettei vain vahingossakaan tultaisi maininneeksi Jumalaa.
Selvyyden vuoksi sanottakoon, että totta kai niin hautausmaat kuin kulttuurihistorialliset kohteetkin on hoidettava ja väestökirjanpidosta huolehdittava. Ne, samoin kuin sählykerhot ja vanhusten päivätoiminta ovat tärkeitä asioita, mutta ovatko ne seurakunnan ytimessä? Ovatko ne olemassa itseään varten, kuten Laodikean seurakunta, joka oli ”rikas, rikastunut eikä enää mitään tarvitse”? Ovatko seurakunnan nykytoiminnot olemassa palvelemaan, kutsumaan ja haastamaan ihmisiä dialogiin itsensä ja Jumalan kanssa elämän suurista kysymyksistä; kuolemasta, totuudesta, armosta, rakkaudesta, oikeasta ja väärästä, vai ovatko ne olemassa vain, että sitä hommaa varten nyt tuli lihavina vuosina perustetuksi virka ja hommatuksi kiinteistö?
Mitä kirkko pelkää? Totuudesta kiinnostuneita ihmisiä? Pistetään nyt varmuuden vuoksi kielto agnostikkoilloille, etteivät ihmiset vain tulisi kirkkoon pohtimaan suuria kysymyksiään? Pohtikoot niitä keskenään ja tulkoot katsomaan sitä, mitä kirkko heille suvaitsee tarjota.
Oikeista, tosista ja suurista asioista puhuminen ei vaadi suuria tiloja, virkamiespalavereita tai keskitettyä taloushallintoa. Se sujuu ilman kipaa tai iit@a. Se vaatii asiansa osaavia ihmisiä, joilla on tietoja, taitoja ja kuuntelevat korvat. Se vaatii rohkeutta sanoa, että tässä käsitellään elämän suuria kysymyksiä; sellaisia, joiden vastaamiseen eivät kunnallisen sosiaali- ja terveystoimen rahkeet riitä. Ihan ensimmäiseksi pitäisi lopettaa ajattelu seurakunnasta yhtenä kilpailijana ihmisten vapaa-ajasta. Tilastointi on eräs pahimpia asioita ohjaamaan työn suuntautumista toimintakeskeiseen tapahtumakulttuuriin. Olen aivan varma, että tätä kohtaamista suurten kysymysten äärellä tapahtuu niin alakoululaisten sählykerhoissa kuin vanhusten päivätoimintakeskuksissakin. Seurakuntamestarit ja virastotyöntekijät ovat kertoneet kohtaamisista hautausmaan käytävillä ja viraston luukuilla, joissa ihminen on tullut kohdatuksi ja autetuksi. Miksi tästä ei uskalleta puhua, vaan nillitetään lillukanvarsissa? Mitä kirkko pelkää?
Jossain uskonnollisen/hengellisen kehityksen vaiheessa kuuluu asiaan tuomita – asenteella ja vastoin parempaa tietoa – Vanhan Testamentin jumalakuva julmana ja kostonhaluisena. Sen sijaan kuuluu asiaan hehkuttaa Uuden Testamentin lempeää Jeesusta. Kumpikin stereotyyppinen kuva toivottavasti osoittautuu myöhemmin yksipuoliseksi, jos malttaa ja uskaltautuu syvemmälle Raamatun maailmaan. Se VT:ssä esiintyvä ihmisen – ei Jumalan – pahuus, avuttomuus elämän mysteerien edessä etsimässä ja saamassa vastauksia tulisi olla selkeänä kuvana myös tulevaisuutta haastettuna mietittäessä. On oltava rohkeutta mennä ”maastoon tiettömään” ja luotettava sekä ihmisen kykyyn ihmetellä elämää että Tehtävänantajaan.
Pieni kevennys: Kun Rauman Lukon mestaruus oli varmistunut, niin raumalaisten ilohuuto taisi kuulua tänne pohjoiseen Poriin saakka!
Timo Eskola käsittelee blogissaan (olen lukenut) vain tuskin puolikasta siitä syytteestä, johon Päivi Räsänen joutuu vastaamaan, sitä osaa, joka koskee Raamatun tulkinnan sekä sanan- ja uskonnonvapauden suhdetta.
Jo syyttäjälaitoksen tiedotteesta käy ilmi, että sekä Räsäsen Luther-säätiölle kirjioittama kirjanen että Radio Puheen ohjelma sisältävät syytteeseen johtaneita lausumia, joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun tai uskonnonvapauden kanssa.
Olen käynyt tarkkaan läpi tekstin ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen”. Listasin siitä 22 väitettä, jotka ovat kyseenalaisia tai jopa vääriä, monet myös halventavia ja loukkaavia.
Näistä väitteistä 12 on ”sekulaareja”, vailla yhteyttä Raamattuun tai sen tulkintaan, ylipäänsä uskonnollisuuteen. Ateisti voi yhtä hyvin päästää ne suustaan. Ainakin yhden valtakunnansyyttäjä on poiminut mukaan: ”…tieteellinen todistusaineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö”.
Radio Puheen ohjelmassa jaksossa ”Mitä Jeesus ajatteli homoista?” Päivi sanoi (em. tiedotteen mukaan): ”…jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä”. Ei liity uskontoon. – Kuulin aikoinaan tuon ohjelman.
Syytekirjelmä tulee julkiseksi, kun juttua aletaan istua. Silloin paljastuvat kaikki syytekohdat. Täytyy varmaan hakeutua rosikseen seuraamaan.
Timo Eskolan kirjoitukset ovat varsin perusteellista luettavaa, ja kyllä hän hyvin Päivi Räsästä puolustaa(Luin myös). Oikeudessa sitten ratkeaa, jos ja mikä on rangaistavaa.
Olen kanssasi samaa mieltä, että sellainen repliikki kuten “tieteellinen todistusaineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö” on melkoisesti Raamatusta irrallaan. Lieneekö sitten asiayhteydestään irrotettu, se täytyy myös huomioida.
Näissä asioissa on vaarallista vedota minkään tieteellisen aineiston “vastaansanomattomaan tutkimustulokseen”.
Sitä vastoin tuon toisen “jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä”, voin johtaa Raamatussa sanotulla.
Ensimmäinen ihmispari oli selkeästi heteroseksuaalinen, ja edusti kahta eri sukupuolta ilman mitään poikkeamia. Annettu tehtävä “”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa” kun edellyttää vielä nykyisinkin miehen ja naisen anatomiaa ja fysiologiaa.
Raamattu kertoo, että elinajat olivat aluksi varsin pitkät lähes täydellisen genomin myötä. Lähisukulaisten lisääntyminen myös edellytti, ettei perinnöllisiä sairauksia saanut olla. Tästä voi päätellä tuon geneettisesti erinomaisen ihmiskunnan alkuvaiheen Raamatussa.
Lienee siis Raamatulla perusteltavissa, että samaan sukupuoleen suuntautuva seksuaalinen toiminta on siis tullut Eedenin jälkeen, ja siis geneettisen rappeutumisen myötä. Jos nimittäin Raamattua pidetään tietolähteenä, eikä taida tiedekään nähdä minään erityisenä edistysaskeleena sitä, että nykyään syntyy yksittäisiä ihmisyksilöitä ilman määritettävää sukupuolta. Monenlaisista suuntautumisista puhumattakaan.
On tietysti katsojan silmissä sitten se, kuinka keskuudessamme olevat poikkeamat ihmiselämän eri alueilla arvioi. Raamatun mukaan se, että jollakin yksilöllä on jokin geneettisen rappeutumisen aikaansaama poikkeama, ei Jumalan silmissä hänen arvoaan laske. Kun Johanneksen 3:16 puhuu Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan, siinä ei esitetä mitään poikkeusluetteloa.
Rauli T, olet siis sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on geneettistä? Yllättävää, koska Raamatun erehtymätömyyttä korostavat katsovat nimenomaan, ettei homoseksuaalisuus ole geneettistä.
Oikein ymmärsit. Meidän perimämme sanelee sen, mihin suuntaan elämämme voi kulkea. Ammattikoripalloilijan tai oopperalaulajan ura ratkaistaan jo ennen ensimmäistä parahdusta synnytyslaitoksella. Tuskin genomimme on vaikuttamatta seksuaaliseen suuntautumiseenkaan. Miksi kieltäisin tuollaisen vaihtoehdon? En ainakaan Raamatun sanoman perusteella.
Jos olen oikein informoitu, myös äidin hormonitasapaino tietyillä raskausviikoilla saa aikaan tilastollisesti merkittäviä vaikutuksia siihen, miten sukupuolinen kiinnostus myöhemmin ohjautuu. Henkilökohtaisten keskustelujen perusteella olen taipuvainen uskomaan, että myös seura erityisesti murrosiässä vaikuttaa myöhemmän parisuhteen malliin.
Anteeksi rinnastus, mutta alkoholin käyttöön liittyvä ongelmakäyttäytyminen on viime vuosina yhdistetty genomiin varsin eksaktisti, ja tietysti monien sairauksien kohtalokkuus on yhden tuotetun proteiinin varassa. DNA-ketjullamme on paljon siis sanottavaa. Tällaista tarkkuutta ei liene saatu seksuaalisesta suuntautumisesta? Jos, olisi mielenkiintoista kuulla.
Raamatun perusteella olen tullut siihen johtopäätökseen, että meillä kaikilla on taipumus poiketa Luojan antamista käyttöohjeista. Näinhän se menee: “Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin… kaikki ovat tehneet syntiä.”(Ro5:12) Tässä elämässä meillä on taistelu, jossa ei ole olennaista asuuko vastustaja geeneissämme vai niiden ulkopuolella. Raamattu kuitenkin lupaa, ettei meidän tarvitse taistella yksin.
Samuel Kettusen kommentti osuu oikeaan. Kukaan ei ole estämässä ketään toteuttamasta seksuaalisuuttaan. Ei niin homojen kuin heteroidenkaan. On myös täsmennettävä keistä puhutaan. Kristityistä vai ei kristityistä. Ihan näyttää siltä, että ateistit haluavat sanella miten kirkon pitää suhtautua ihmisten seksuaalielämään. Mitä se heille kuuluu. Ei kristityt tai kirkkoon kuulumattomat homoseksuaalit voivat mennä naimisiin maistraatissa tai olla menemättä. Kukaan ei estä heitä elämästä millaisissa suhteissa vain itse lystäävät.
Kirkko päättää omat asiansa omissa instansseissaan. Kenenkään ei ole pakko kuulua kirkkoon.
Kristityillä on muitakin kipuilun aiheita elämässään kuin seksuaalisuutensa. Kyllä Jumala pystyy auttamaan myös seksuaalisuuden alueella kipuilevia. Kaikki on hänelle mahdollista. Kyse on vain siitä haluaako ihminen edes tulla autetuksi.
Se että ihmiset selittävät, että on ok elää Jumalan tahdon vastaisesti, niin mitä ihmeen hyvää se kenellekään antaa? Eihän se poista ahdistusta, jota ihminen kokee tietäessään elävänsä synnissä. Ihminen kyllä tajuaa sydämessään, ettei ihmisten selityksillä ole mitään arvoa Jumalan edessä. Vaikka teologisesti kuinka yritettäisiin selitellä ja vääntää, niin Jumalan sana on silti muuttumaton.
Missä ”Jumala” on ilmoittanut mielipiteensä, että osa luoduista elää ”Jumalan tahdon vastaisesti” ? Jumalan mielipiteet (ihmiselle tuntemattomia) ja teologia (ihmistekoinen) ovat eri asioita.
Kymmenessä käskyssä, jotka osoittavat kaikki syyllisiksi Jumalan edessä joka kohdassa.
Onko avioliitossa kysymys pääasiassa sukupuolisuuden toteuttamisesta? Eikö se liity pikemminkin perhe-elämään, joka on mielestäni eri asia? Se määrittelee, kuka on kenenkin sukulainen, vanhempi, lapsi, sisar ja veli. Sen perusteella jaetaan perinnöt.
Martti Pentti . Kyllä sukupuolisuuden toteuttamisella on paljon tekemistä hyvän avioliiton kanssa, varsinkin sen alkuvuosina. Mutta parhaiten toimivat ne avioliitot joissa pariskunta pitkän päälle toimii tiiminä ja osaa hoitaa läheisyyden vaatimuksia, muotoilla yhteisiä päämääriä ja joissa on myöskin sukupuolielämää.
En väittänyt, että sukupuolisuus ei kuuluisi avioliittoon. Instituutiona se on kuitenkin nähdäkseni muuta kuin parisuhteen virallistaminen.
Mielenkiintoista tässä avioliitokeskustelussa on se, että nainen on jotenkin noussut poikarakkauden yläpuolelle, eli hyvin tärkeksi, mitä se ei yleensä kristillisesti ole ollut.
Onhan nainen se, joka lankesi, ja houkutteli Adamin syntiin. ”Perkeleen porttikäytävä joka niin helposti vietteli Jumalan kuvan, eli miehen, syntiin. ” Tertullianuksella suorastaan kihisee naisviha.
Ja Plinius kertoo essealaisista ihaillen, että he eivät palvoneet Venusta, eli naista, vain palmut oli heillä seuranaan. Joka ei pidä paikkaansa, essealaiset myös avioituivat.
Uskonnollisesti miehinen kirkko on liitossa Pojan kanssa, ei naisen kanssa, tai taivaallisen kuningattaren, tai tyttären, kuten vaikka tyär Siion kanssa. Pelastus kuitenkin, kerrotaan, on Siionissa . Ainakin juutalaisille, jotka ilmeisesti ja kuvaannollisesti ovat se Ylkä. Tytär Sionin sulhanen.
Siellä perillä nähdään, ken sinne haluaa ja pääsee, Yljän ja morsiamen kohtaaminen, Kristuksen ja seurakunnan.
HYVÄ OLI
Alkali Ike yritti kaupitella kiikaria, jonka hän oli jollakin tavalla saanut haltuunsa.
– Tämä on sitten hyvä kiikari – näetkös tuon kirkon tuolla – tämä tuo sen niin lähelle, että voit kuulla urkujen soivan.
El Zorro, Leukavasti laukaistua, Numero 8, 1958.
Riitta sistonen:
Se että ihmiset selittävät, että on ok elää Jumalan tahdon vastaisesti, niin mitä ihmeen hyvää se kenellekään antaa? Eihän se poista ahdistusta, jota ihminen kokee tietäessään elävänsä synnissä.
Mieleen tulee tuosta väistämättä se, että kommentoija ei ole kokenut tyydyttävää parisuhdetta. Hyvän parisuhteen salaisuuus ei mielestäni ole sukupuoli, vaan se, että se parisuhde on hyvä.
Parisuhteen hyvyys tulee arkielämän tyytyväisyyydestä, siitä että on hyvä olla tämän kumppanin kanssa, seksualisuus on vain yksi elementti, ei mikään pääelementti suhteessa. Ahdistusta ei koeta, jos suhde on hyvä.
En ymmärrä, miksi pitäisi miettiä kumppanin sukupuolta, jos tuntee eläväsä sielunkummppanin kanssa, jos tuntee että elämä on hyvää juuri tämän kumppanin kanssa.
Ihmiset taitavat selittää, että Jumalan tahto on jotain muuta ja syvällisempää kuin se, kuka vertaa mitenkin makuuhuoneessaan.
Po vehtaa.
Äläpäs ”väistämättä” määrittele ja leimaa sinulle tuntematonta ihmistä! Kummallinen vimma on leimata eläviä ja jo kuolleita henkilöitä homoseksuaaleiksi.
Kirjoitin vain yleisellä tasolla ihmisistä, jotka kipuilevat ja tuntevat ahdistusta vaikkapa sukupuolielämän syntiensä kanssa. On kyllä tunnettua, että tällaiset kipuilut halutaan vaientaa nykyisessä keskustelussa. Tämä loukkaa ihmisiä, jotka haluavat elää Raamatun moraalilain mukaan.
Ymmärrän Riitta Sistosen tarkoittavan lähinnä homoeksuaalisia ihmisiä puheellaan kipuilemisesta ja ahdistuksen tuntemisesta ”sukupuolielämän syntiensä kanssa”.
Varsinkin menneinä vuosikymmeninä samoin kuin henkisesti ahtaissa yhteisöissä homoseksuaalisten ihmisten on ollut/on vieläkin vaikeaa elää omana itsenään, vaan he joutuvat piilottamaan osan itsestään. Siinä on ahdistuksen ja kivun syy, ei homoeksuaalisuudessa.
Myös avoimesti omana itsenään elävät saattavat joutua jopa julkisen nokittelun kohteeksi. Näin kävi esimerkiksi naisparille Vihdissä, pitkäaikaisille ystävilleni, joita aikaimpi kirkkoherra kormuutti paikallislehtien palstoilla – ja eikä kylläkään jäänyt vastausta vaille. Vaaditaan kanttia puolustaa omanlaisensa elämisen oikeutusta sen kyseenalaistamista vastaan.
Vanhoissa kirkoissa ja myös luterilaisuudessa ihmisen seksuaalisuuden ohjaaminen on merkittävää. Lutherin teksteissä tulee yllättävästi esille kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn. Hän liittyy tässä katolliseen opetukseen. Tietysti nykyisin luterilaisuus on toisenlaista. Tästä löydämme kuitenkin sen ajatuksen, että pidättäytyminen ja asketismi koskee aviopuolisoita. Lasten hankkiminen nähtiin luonnollisena, ja toisaalta taas sen estämistä pidettiin luonnottomana. Tämä on aika yllättävää Lutherin teksteissä. Luterilaisuus määritteli voimakkaasti aviopuolisoiden välistä seksuaalisuutta ja tunkeutui näin makuuhuoneeseen.
Jumalan tahto on avioliitto naisen ja miehen liittona. Siitä ei ole mitään epäselvyyttä, eikä se siitä muuksi muutu, vaikka enkeli taivaasta muuta väittäisi.
Jumalan tahto on, että rakastamme Häntä ja lähimmäisiämme sekä teemme toisillemme sen, minkä haluaisimme tehtävän itsellemme.
Se nyt on nähty, että mikäli se olisi ihmisistä kiinni, niin mikä sitten ei olisi sallittua. Lähimmäisenrakkaus se on jonka varjo kaiken peittää. Tässä tapauksessa ei peitä. Kun Jeesukselta kysyttiin erokirjasta, niin Jeesus vastasi siihen, että teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses sen salli, mutta alusta niin ei ollut. Tuskin tässä on tarpeen kertoa, mitä liittoa Jeesus tässä tarkoittaa. On turha yrittää saada Jumalalta hyväksyntää muille liitoille kuin miehen ja naisen. Sitä ei tule.
”Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä ’rakkaus peittää paljotkin synnit’. Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne.” (1. Piet. 4:8,9) Tämä näyttää olevan sinulle vaikea läksy, Kosti Vasumäki. Älä kuitenkaan heitä toivoasi, kyllä se sinulle joskus avautuu.
Niin, en toki menetä toivoani, että kirjoitat vielä joskus asiasta, etkä sen vierestä.
… Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksiamme, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Turhaan potkitte tutkinta vastaan.