Onko syynä ohjelmointivirhe avioliitossa ?

Muutaman vuoden avioliiton jälkeen moni pari havaitsee, että jokin suhteessa mättää. Kaikki ei mene, niin kuin pitäisi. Silloin syntyy tilaa asioiden uudelleen arviointiin.
Helposti voisi kuvitella, että siinä tilanteessa ihan tosissaan haluaisi korjata asiat ja luoda uudelleen avioliitostaan intohimoisen ystävyyssuhteen. Sellaisen jossa saisi kokea sitä avioliiton onnea, johon jo liiton alussa yhdessä pyrittiin.

Tuossa, jos pareille tarjoaa yksinkertaista prosessia, joka johtaa senkaltaiseen suhteeseen, niin monet parit tulevat yllättävän vastahakoisiksi. Jostain kumman syystä, kiinnostus asiaan katoaa. Mikäli toinen osapuoli kiinnostuu, niin toinen on sitäkin enemmän vastaan.
Kummallinen paradoksi. Mennään avioliittoon sitä varten, että voidaan siinä luoda hyvä ja onnellinen suhde ja sitten kun se kaikki, olisi oikeasti tarjolla, niin eipä halua suhteen prosessointiin enää löydy.
Tuo käyttäytymismalli on niin yleinen ja koko avioparitoimintaa kattava, että kyseessä täytyy olla jokin salaperäinen mekanismi, joka estää pyrkimästä kohti parempaa avioliittoa. Tyydytään mieluummin vähempään.

Vaikuttaa jotenkin siltä, että meissä olisi jokin sisäänrakennettu mekanismi, joka on ohjelmoitu laittamaan kampoihin, juuri silloin kun, tässä asiassa pitäisi mennä eteenpäin. Ehkäpä pelkäämme jotain meissä olevaa ja tiedostamatonta enemmän, kuin sitä ettemme saavuta onnellista avioliittoa. Voisikohan mekanismi olla jopa sama, joka niin monen parin saa lopulta eroamaan. Tuo mekanismi voi saada monia, aivan erilaisia muotoja, jolloin sen olemassaolo jää kokonaan havaitsematta. Silti sen sisäinen rakenne voi olla täysin sama.

Olisikohan jokaisen avioliiton sisään valmiiksi ohjelmoitu, jotain joka, lopulta tuhoaa koko suhteen? Jotkut parit pääsevät käsiksi tuohon ohjelmointiin ja päivittävät sen uuteen versioon. Näin he kaikista vastuksista huolimatta, voivat luoda suhteestaan jotain tosi hyvää ja nautinnollista ja saada juuri sen keskinäisen suhteen johon ovat pyrkineetkin. Näyttää myös siltä että kulttuurissamme on jotakin joka estää meitä tunnistamatta tuota mekanismia itsessämme. Katse suuntautuu niin moniin muihin asioihin. Etenkin tuon toisen suhteeseen tuomiin ongelmiin.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kiitos Lauri.

    ”Parisuhteen palikat” toiminta jakaa sepille yhdeksää työkalua. Jokainen pari, joka ne ottaa työkaluikseen saa paljon yllättäviä asioita aikaan. Kovin suurista uhrauksista ei oikeasti ole kyse.

    Ne yhdeksän juttua ovat:
    Sitoutuminen, tunteet, seksuaalisuus, riidat, sanat, teot, luottamus, anteeksianto ja rakkaus.
    Siinä hyvin yksinkertaiset palikat joiden työstäminen luo hyvää suhdetta.

  2. Vihkikaavaa luettaessa ohjelmointivirhe ei yleensä vielä anna mitään merkkejä itsestään. Oikeastaan ei pitäisi puhua virheestä. Siitäkin huolimatta että tuo mekanismi pakottaa lopulta kyselemään: ” miksi ihmeessä menin juuri tuon kanssa vihille” Nimittäin jos syy tähän kyetään aidosti tunnistamaan, niin paremman avioliiton ainekset alkavatkin olla koossa.
    Monet, tuossa vaiheessa eroavat ja joutuvat todennäköisesti kohtaamaan saman ongelman jonkun toisen kanssa. Kunhan aikaa vain on kulunut riittävästi.

  3. Juuri tänään minulle selvisi se, miksi etsitään puolisoksi juuri sitä oikeaa. Tuo oikean etsintähän on tuttua kaikilla mantereilla. Ehkä Etelämanteretta lukuun ottamatta. Tähän asti olen ollut vahvasti sitä mieltä, ettei sitä, yhtä ainoaa oikeaa, ole oikeasti olemassakaan. Nyt luin siitä aiheesta, minulle uutta tietoa.

    Etsijöillä näyttää olevan sisäinen kuva tuosta ainoasta oikeasta. Jospa on niin kuin, Harville Hedrix väittää, että tuo kuva on syntynyt lapsuuden hoitajiemme vaikutuksesta. heidän ominaisuutensa on mielissämme yhdistyneet tietyksi ainoan oikean kuvaksi. Tämän kuvan mukaista henkilöä sitten haemme. Lapsuuden hoitajamme ovat luoneet meille onnellisuuden ajan varhaisessa vaiheessamme ja kun tapaamme henkilön jossa näemme samoja ominaisuuksia. Silloin uskomme löytäneemme sen ainoan oikean.

    Kuva vain on syntynyt jo niin varhaisessa vaiheessa, ettemme ole osanneet erotella hyviä ja huonoja ominaisuuksia toisistaan. Joten huonot tulivat kuvaan mukaan. jopa tärkeämpinä, kuin hyvät. Lisäksi meillä on lapsuudessamme jäänyt jotain asioita hoitamatta. Kohdatessamme tuon ainoa oikean ”syttyy lamppu”: ”tämä henkilö hoitaa nuo kesken jääneet asiat minussa kuntoon. ”.

    Vuosia kuluu ja korjausta ei kuulu, eikä näy. Tiedostamattamme alamme vaatia korjausta siltä oikealta.
    Se ilmenee jatkuvana toisen syyttelynä, juuri niistä asioista, joissa meidän itse tulisi kasvaa ja päästä eteenpäin. Jotenkin noin tuo ohjelmointivirhe saa meidät toimimaan. Jolloin tuhoamme omat mahdollisuutemme luoda kestävää ja hyvää suhdetta puolisoon. Tajuamatta ehkä ollenkaan meissä vaikuttavaa sisäänrakennettua ”mekanismia”.

  4. Vuosien pähkäilyn jälkeen selvisi tuokin mysteeri samalla. Eli, syy monien haluttomuuteen lähteä avioliittoaan prosessoimaan. Syynä voikin siis olla alitajuinen pelko lähteä kohtaamaan lapsuuden aikaisia sisäisiä kolhuja. Niistä, kun joutuisi ottamaan henkilökohtaisen vastuun. Aika kivan synttärilahjan tässä nyt tänään sain. Parempaa en voisi toivoa.

  5. Useasti tilanne on kärjistynyt jo liiaksi ja toinen on tehnyt jo päätöksen erosta, kun toinen alkaa heräämään ja yrittää kaapia parisuhdetta takaisin, jolloin saatetaan hakeutua jopa terapiaan, jonne toinen lähtee toisen mieliksi, mutta mielen portit ovat jo kiinni.

    Ilman rakkautta parisuhdetta ei voi korjata, jos on menty yhteen jostain muusta syystä kuin rakkaudesta, niin ulkoisten tekijöiden aallot käyvät helposti suhteen yli…

  6. Asia on kyllä toisinpäin. Rakkauden voi korjata ja palauttaa lähtökuoppiin. Jos tämä väite otettaisiinkin todesta joskus, tai edes joidenkin kohdalla. Tuota yksinkertaista tosiasiaa on monen hyvin vaikea uskoa.
    Niinpä rakkauden kadottua, moni pari lähtee erilleen. Onneksi jotkut sentään lähtevät prosessoimaan asioita. Ehkäpä vain saadakseen helpomman eron. Viikonpäästä tuo sama pari on aivan älyttömän rakastunut. Sellaista kun on saanut vierestä katsella, niin tietää mistä kirjoittaa.

  7. Hei Pekka. Kolumnistasi tulee kuva, että eläkkeellä oleva kiikkutuolimies tappaa joutilasta eläkeaikaa parisuhdepohdiskeluilla. En näe jutussasi mitään Kotimaa lehden aihepiiriin liittyvää.
    Toivon kovasti, että myös eläköityneet ja paljon muistoja omaavat elämässään ansioituneet vaarit kirjoittaisivat uusilla näkökulmilla ja ideoilla jostakin ajankohtaisesta hengelliseen elämään tai kirkkoon liittyvästä, josta voisi olla virikettä ja hyötyä kirkon rakentajille ja vastuun kantajille.
    Se olisi arvokkaampaa Kotimaankin imagoa, laatua ja tulevaisuuttakin ajatellen.
    Lehden johto ja enemmistö lukijoista olisi kovin mielissään, jos blogistit osaltaan koettaisivat olla nostamassa Kotimaan kirjoitusten tasoa ja lisäämässä erityisesti työikäisten mielenkiintoa sisältöön.

  8. Mistähän sitten johtuu miltei ennennäkemätön lukijoiden määrä. Parissa päivässä on lukijoita kertynyt enemmän, kuin mihinkään aiemmin kirjoittamiini. Jos Kirkkohallituksen perheasiat ja kristillinen aviopari- ja parisuhdetyö ei näkyisi mitenkään Kotimaan palstoilla, ni johan olisi ihmeellistä. Perheet – ja heidän hyvä elämänsä, tulisi olla paljon keskeisemmällä sijalla koko hengellisellä kentällä.

    Parisuhdeasioita joudun jatkuvasti pohtimaan, kun toimimme vaimon kanssa Paremman-avioliiton toiminnassa tukiparina. Oikeastaan olemme toiminalle velkaa. Oma avioliitto on saatu toimivaksi juuri tuon toiminnan kautta. Silloin se vain oli Namikan alaisuudessa. Puhumme vaimon kanssa aivan uudesta avioliitosta. Koska muutos entiseen oli niin suuri.

    Olimme olleet ja parikymmentä vuotta naimisissa, kun joku houkutteli meidät leirille. Jospa olisimme olleet tietoisia näistä kuvioista jo avioliiton alussa. Tämä tietoisuus ”menetetyistä vuosista” innostaa viemään asiaa eteenpäin. Jaettavaa on kertynyt paljon. Elämän suurimpia iloja on jelppiä pareja, heidän onneensa.

    Jospa kirkko ottaisikin ennalta ehkäisevän avioliittotyön johtotähdekseen. Silloin moni asia voisi koko yhteiskunnassa lähteä korjautumaan. Pareja on paljon helpompi ohjata onneen ja toimivaan suhteeseen, jo ennen kuin kriisi iskee.

    Kriisit tulee aina ”puun takaa”. Silloin on hirmuisen tärkeää tietää mihin turvautuu.

    • Jos ollaan sitä mieltä että mikä vaan hengellisyyden tai kirkollisuuden ulkopuolinen asia on Kotimaahan sopivaa, niin kyllä lehti täyttyy nopeasti asunto-, auto-, kesämökki-, puutarha-, pukeutumis, sairastamis-, terveys-, harrastus-, lastenlasten kasvatus ym. huolista. Parisuhde on yksi vuorovaikutuselämän sektori. Niitä on paljon muitakin + edellä mainitsemani asiat. Varmaan tajuat pointin.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.