Uudessa testamentissa kerrotaan riivaajien vaikutuksesta. Se ei vielä paljon valaise, mitä riivaajat ovat. Joka tapauksessa evankeliumeissa eletään henkivaltojen keskellä. Jeesuksen ajan ihmiset eivät olleet tyhmiä. He osasivat erottaa riivaajien vaikutuksen sairauskohtauksesta. Gerasalaisella sikalaumalla ei ollut epilepsiaa. Mitä enemmän opiskelee antiikin historiaa, sitä vähemmän puhuu vähätellen antiikin maailmankuvasta.
Entä nykyaikana?
Jos lähtisin jostain etsimään riivaajia, jättäisin aivan ensimmäiseksi sairaat rauhaan. Sieltä niitä ei löydy. Päinvastoin, Jumala on niiden luona, joilla on särkynyt mieli. Sairaat ja kärsivät ovat Jumalan koulussa. Kun piispa Tapio Luoma sanoi A-studiossa viisaasti, että meidän tulee kulkea kärsivien rinnalla, voisi ajatusta jatkaa vielä niin, että kuljemme myös oppiaksemme.
Ennemminkin etsisin riivaajia sieltä, missä tehdään tarkoituksella pahaa. Sieltä, missä pimeyden teot ovat julkeita ja missä elämää tuhotaan sumeilematta.
Toiseksi riivaajia voisi löytyä sieltä, missä kirotaan Jeesusta, ristiä, armoa ja sovitusta.
Älä pelkää
Mutta riivaajien etsiminen ei ole ollenkaan tarpeellista. Tarpeellista on etsiä Jumalaa ja pitää jonkinlaista kuria oman sisimpämme pimeille piirteille. Tarpeellista on siunata arkityönsä ja rakastaa lähimmäistä. Tarpeellista on suunnata katseensa päivittäin sovitukseen ja armoon.
Kristitty pärjää mainiosti koko elämänsä ajan ajattelematta kertaakaan pahoja henkiä. Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen 8:38:
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Mörköjä komerossa
Lapsena sitä pelkäsi mörköjä, vaikka juuri tuota nimitystä ei meillä käytettykään. Komeroissa niitä kuitenkin asui ja lähimetsässä. Tai ehkä ne olivatkin omassa päässä. Sitten sitä oppi myöhemmin, ettei ole muuta pelättävää kuin pelko itse.
Maailmassa ei selviä ihan noin heppoisilla selityksillä. Maailmassa on niin paljon pahaa, että on varmaan olemassa myös Paha. Jos ei ota Pahaa huomioon, ajaa sen sinne komeroon. Vaikka en millään muotoa hyväksyisi riivaajagenreä osaksi kristillisyyttämme, en voi väittää, ettei riivaajia olisi olemassa. Sellaiseen ei tietomme todellisuudesta yllä. Tiedämme kuitenkin sen, ettei niitä pidä pelätä eikä niiden parissa askaroida.
Kirkossa on opetettu liian vähän henkimaailman asioista. Siksi kenttä on niin avoin sellaiselle karismaattisuudelle, joka ei new agesta paljon poikkea. New age taisi mennä jo menojaan, mutta osa kristikansasta piehtaroi mitä mielikuvituksellisempien oppien kourissa.
Pyhä Henki
Toivottavasti mahdollisimman moni ensi sunnuntain saarnaaja Suomen kirkossa ymmärtää ottaa teemakseen riivaaja-asioissa pyhän kasteen. Se, mikä erottaa meidät Galilean ja Juudean onnettomista ihmisistä Jeesuksen aikana, on kasteemme, jossa saamme Pyhän Hengen. Samaan ihmiseen eivät sovi pahat henget ja Pyhä Henki.
Ja lisään vielä, että olen tuossa venkoilussa samaa mieltä Teemun kanssa.
Jumalan epäileminen ei kuulu uskoon. Kaikenlainen sellainen saivartelu on sille vierasta. Uskominen Jumalan hyvään tahtoon on ehkä olennaista. Jumala on hyvä eikä paha. Ilmestyskirjassa uskoa vailla olevia sanotaan ”tottelemattomiksi”. Luther kirjoitti, että on olemassa maailman henki, joka tuo mukanaan masentumista. Hän mainitsi, että omatunto voi olla hyvä, paha tai paatunut. Paha omatunto tuntee syyllisyyttä. Paatunut ei kadu tekojaan eikä saa tunnonvaivoja niistä. Jossakin laulussa laulettiin julkeasti, että ”I am bad” ja oltiin jengiä, pahiksia. Koskaan ei taideta laulaa, että ”I am good”. Se ei kiinnosta ketään. Pahuudessa on hohtoa ja siitä lauletaan. Holokaustin jälkeen pahuus sai aivan uudet ulottuvuudet. Sitten seuraavaksi pudotettiin ydinpommi Japaniin. Tuhkaksi kaksi kaupunkia.
>>Siten, että lain edessä ihmisen pitäisi ottaa vastuu synneistään. Mea culpa, mea maxima culpa. Omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. On sellaista kristillisyyttä, jossa ei tunnusteta syntisyyttä, vaan venkoillaan pahat teot joidenkin pahojen henkien teoiksi. Sen sijaan, että tehtäisiin parannusta ahneudesta, metsästetään ahneuden henkeä.>>> Teemu Kakkuri
Missähän tuollaista opetusta kuulee?
Nyt on luupin alla eräs lady ja hänen toimintansa.. Sen johdosta keskustellaan siitä, onko pahoja henkiä olemassa ollenkaan, vai pannaanko nekin samaan Ö-mappiin, jossa jo ovat monet muutkin perinteiset uskon totuudet. Olenko ehkä käsittänyt väärin?
Olen tutkinut Pohjoisen Ruotsin herätysliikkeitä.
En siellä ole tavannut tuollaista Teemun kuvaamaa vastuupako-ilmiötä. Teemun tekstissä oli lainaus Rimpiläisen esitelmästä. Lieneekö sellaista nyt esiin tuotua vastuuttomuutta rukoilevaisissakaan?
Lars Levi Laestadius saarnaa kyllä huoruuden perkeleestä, ahneuden perkeleestä ja omanvanhurskauden perkeleestä – mutta se puhe ohjasi kansaa ja tekee ymmärtääkseni vieläkin niin, että se ryhtyi katumaan ja korjaamaan omaa elämäänsä.
Näin raitistui ja rauhoittui kokonainen maakunta, varsinkin jääräpäät suomalaiset, joita ei edes esivallan miekka ollut sitä aikaisemmin pystynyt pitämään kaikilta osin kurissa.
”Jos et tiedä, mitä se henki sinussa vaikuttaa, olet silmäpuoli kristitty ja Saatana seuloo sieluasi kuin nisuja…”, paukutti tämä Pohjolan pasuunaksikin kutsuttu.
Tämän perusteella oletan, että näiden pahojen henkien on oletettu asuvan ihmisen vanhassa luonnossa uskoon tultuakin?
Minun mielestäni paljon suurempaa vastuun pakoa on tapahtunut sen opetuksen kautta, että kaste on kaikki, ja sen jälkeen homma on hoidossa perille saakka. Sanon tämän nyt hiukan kärjistäen. Tapaan kuitenkin viikoittain vanhenevia ihmisiä, joilla ei ole Jumalan edessä mitään kaduttavaa eikä anteeksi pyydettävää. Tämä on löysän opetuksen hedelmä ja kirkkomme kriisin syy.
Juha, en luota itsekään aistieni riittävyyteen. Mutta luotan siihen, että ihmisellä on tavattoman vilkas ja kekseliäs mielikuvitus.
Sodat ovat minusta demonisia aikoja. Pahuus saa vallan. Siviilit kärsivät ja kuolevat. Kuka ne aloittaa? Siellä on yksi tai kaksi johtajaa, joita palvotaan.
Teemu: ”En tiedä mitään estettä sille, miksei pahakin voisi olla persoona. Olenhan minäkin. En ole vain teemuutta, vaan teemu. Miksi pahakin olisi vain jotain epämääräistä pahuutta?”
Voisitko seuraavaksi antaa esimerkin kohteesta, jonka persoonallisuudelle NÄET esteitä? Juo maljasi pohjaan ja ole uskollinen sille leväperäiselle tietoteorialle, jonka alustit. Kun nyt sitten johdamme ”kivyydestä” kiven ja siitä edelleen kivien persoonallisuuden esteettömyyden – hitto, onhan teemukin eikä vain teemuus, niinpä kaikella on persoona – mitä ihmettä saavutimme?? Tämähän on vain miljoonas variantti pateettisesta ”ha haa! et voi todistaa Jumalan/paholaisen/humpsidumpsin olemassaolemattomuutta!”…
”Mitäpä muuta mielikuvitus on kuin kykyä hahmottaa todellisuutta?” (Tämä oli sitaatti, mutta en kerro mistä )
Joka tapauksessa, tuskin mielikuvitus on ihmiselle pelkäksi viihdykkeeksi annettu. Mitä enemmän mielikuvitusta sitä mystisempänä osataan aistien tavoittamaton todellisuus nähdä. Sitä vähemmän on tarvetta muokata tuntematonta todellisuutta simppelisti samoihin raameihin kuin tämän maailman asiat.
Esim. antiikin ajan ihmismäiset jumalakäsitykset kertoivat lähinnä mielikuvituksen puutteesta.
Lapsityöntekijänä olen kokenut ja ymmärtänyt, että mielikuvitus ja sadut EIVÄT ole sama asia kuin hölynpöly. Vaikka niiden kautta usein pyritään yksinkertaistamaan käsittämätöntä, niiden avulla voi käsitellä alueita, jonne tiede ja aistit eivät yllä.
”Tämähän on vain miljoonas variantti pateettisesta ’ha haa! et voi todistaa Jumalan/paholaisen/humpsidumpsin olemassaolemattomuutta!'”
Pehmennetään sen verran, että Ykin ehdottomuus ehkä kaipasi muistutusta kaiken perimmäisestä epävarmuudesta. Yki olisi voinut muotoilla kritiikkinsä vaikkapa näin: ”Yhtä paljon kuin persoonalliseen Pahaan meillä on syytä uskoa persoonalliseen Voittoon (Nike) tai Maahan (Gaia) tai oikeastaan ihan minkä tahansa käsitteen persoonallisuuteen. Ihmisen persoonallisuudesta ei kannata animistisesti johtaa kaikenlaisia muita persoonallisuuksia, sillä ihmisen persoonallisuudelle on aivan erityinen, yksityiskohtainen ja tänä päivänä jo varsin hyvin ymmärretty selitys”.
Toisaalta, Teemu navigoi oman väitteensä jonkinlaiseen 50/50 positioon, mikä tuntuu absurdilta huomioiden että hän voisi todellakin aivan yhtä hyvin puolustaa kivien persoonallisuutta.
Teemu Kakkuri:
”Pyhä Henki
Toivottavasti mahdollisimman moni ensi sunnuntain saarnaaja Suomen kirkossa ymmärtää ottaa teemakseen riivaaja-asioissa pyhän kasteen. Se, mikä erottaa meidät Galilean ja Juudean onnettomista ihmisistä Jeesuksen aikana, on kasteemme, jossa saamme Pyhän Hengen. Samaan ihmiseen eivät sovi pahat henget ja Pyhä Henki.”
Mitä Pyhä Henki saa aikaan ihmisessä?? Onko Pyhä Henki Jumalan voima ja kirkastaako Jeesusta niin että ihminen voi ymmärtää Jeesuksen Sanat??
Mitä tarkoittaa Sanan kylväminen hyvään maahan ja sen kasvaminen hedelmää, onko hyvä maa ihminen jossa Pyhä Henki on?? Mitä on hedelmä joka kasvaa Sanan kylvämisestä??
Sari: ”Mitäpä muuta mielikuvitus on kuin kykyä hahmottaa todellisuutta?” Tämä on onnettoman rajoittunut määrittely. Mielikuvitusta on aina käytetty luomaan mitä kummallisimpia olentoja, olosuhteita ja tapahtumia, jotka eivät voi toistua reaalielämässä. Mielikuvitus toimi aiemmin paimontolaisnuotiotarinoiden käyttövoimana, sittemmin taiteilijoiden ja kirjailijoiden työvälineenä. Mielikuvitus liittyy luovuuteen, jossa siis sananmukaisesti luodaan jotain uutta tai uusia tapoja. Minulla itselläni on käsittääkseni normaali kyky hahmottaa todellisuutta, mutten ole erityisen luova, vaan ihan tavisluokkaisen luova. Tiedän tarpeeksi paljon oikeasti luovia ihmisiä.
Mielikuvitus ei ole ihmiselle annettu, vaan se on muodostunut evoluution saatossa automaattisesti. Aluksi sitä tarvittiin henkiinjäämiseksi, sitten se muodostui käyttövoimaksi sivilisaatiota rakennettaessa. Ilman mielikuvitusta ihmislaji ei tietenkään olisi sitä, mitä se nyt on.
Ja niinpä: ”Mitä enemmän mielikuvitusta sitä mystisempänä osataan aistien tavoittamaton todellisuus nähdä.” Näin se juuri menee. Kun minulla ei tuota mielikuvitusta ole suuremmin, en kykene uskomaan… Lapsilla se on helpompaa. Minäkin uskoin enkeleihin pienenä, kun minulle niistä kerrottiin.